Te, joiden vanhemmat eronneet! Kaipaan rehellisiä kertomuksia siitä, miten ero vaikutti teihin lapsena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos jo näistä vastauksista, lisääkin toivon! Meillä on toinen lapsista varhaisteini, toinen vasta ekaluokkalainen. Kotimme ei ole riitaisa eikä alkoholia tai väkivaltaa ole. Puhumattomuus, mykkyys ja vanhempien välinen kylmyys varmasti vaikuttavat lapsiin, vaikka kummallakin vanhemmalla on erikseen todella hyvät ja lämpimät välit lapsiin. Uskon että meidän vanhempien välien etäisyys voi (ehkä, en tiedä!) auttaa siinä, ettei lapsista tule pelinappuloita. En usko, että eron jälkeen kummallakaan on erityistä halua satuttaa toista. Minä ainakin olen valmis päästämään mieheni menemään ihan oikeasti. ap

Ap, miksi teidän välinne ovat kylmät? Yleensä pariterapia auttaa siihen, kunnaletaan puhua henkilökohtaisiata asioista, niin läheisyys palaa.

Tämä ei liity aloituksen kysymykseen mitenkään. Olen vain miettinyt, miksi ihmiset eroavat.

Hyvä kysymys. Pariterapia todellakin auttoi. Mutta aina vain hetkellisesti. Meillä on lopulta hyvin erilaiset luonteet. On kyse jostain aivan perustavanlaatuisesta kohtaamattomuudesta. Liian erilaista ihmistä on yksinkertaisesti mahdoton kohdata. Voisin tässä alkaa syytellä miestäni (ja mieheni minua), mutta sen aika on jo tässä suhteessa ohi.  ap

Olin 13v kun vanhempieni odotettu ero tapahtui. Riittävästi vahinkoa oli jo perheen lapsille sattunut, ero toki meitä helpotti, mutta olisi helpottanut enemmän jos olisi tapahtunut vaikkapa kymmenen vuotta aikaisemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos jo näistä vastauksista, lisääkin toivon! Meillä on toinen lapsista varhaisteini, toinen vasta ekaluokkalainen. Kotimme ei ole riitaisa eikä alkoholia tai väkivaltaa ole. Puhumattomuus, mykkyys ja vanhempien välinen kylmyys varmasti vaikuttavat lapsiin, vaikka kummallakin vanhemmalla on erikseen todella hyvät ja lämpimät välit lapsiin. Uskon että meidän vanhempien välien etäisyys voi (ehkä, en tiedä!) auttaa siinä, ettei lapsista tule pelinappuloita. En usko, että eron jälkeen kummallakaan on erityistä halua satuttaa toista. Minä ainakin olen valmis päästämään mieheni menemään ihan oikeasti. ap

Ap, miksi teidän välinne ovat kylmät? Yleensä pariterapia auttaa siihen, kunnaletaan puhua henkilökohtaisiata asioista, niin läheisyys palaa.

Tämä ei liity aloituksen kysymykseen mitenkään. Olen vain miettinyt, miksi ihmiset eroavat.

Hyvä kysymys. Pariterapia todellakin auttoi. Mutta aina vain hetkellisesti. Meillä on lopulta hyvin erilaiset luonteet. On kyse jostain aivan perustavanlaatuisesta kohtaamattomuudesta. Liian erilaista ihmistä on yksinkertaisesti mahdoton kohdata. Voisin tässä alkaa syytellä miestäni (ja mieheni minua), mutta sen aika on jo tässä suhteessa ohi.  ap

Miten sitten ikinä olette menneet yhteen? Jos kyse on perustavaa laatua olevasta erilaisuudesta, niin sehän on jo alussa ilmiselvää?

Itsekin olen eronnut (ja ihmettelen, miksi erotaan...).

Vierailija kirjoitti:

Kiitos jo näistä vastauksista, lisääkin toivon! Meillä on toinen lapsista varhaisteini, toinen vasta ekaluokkalainen. Kotimme ei ole riitaisa eikä alkoholia tai väkivaltaa ole. Puhumattomuus, mykkyys ja vanhempien välinen kylmyys varmasti vaikuttavat lapsiin, vaikka kummallakin vanhemmalla on erikseen todella hyvät ja lämpimät välit lapsiin. Uskon että meidän vanhempien välien etäisyys voi (ehkä, en tiedä!) auttaa siinä, ettei lapsista tule pelinappuloita. En usko, että eron jälkeen kummallakaan on erityistä halua satuttaa toista. Minä ainakin olen valmis päästämään mieheni menemään ihan oikeasti. ap

ymmärrän tuon mykkyyden tuoman ahdistavan ilmapiirin, oma isäni on juuri sellainen. Vaikenee kuin muuri tuntikausiksi. Mutta, tässä on vaan se onglema että kuvitellaan että  kun se uusi kumppani tulee, niin hänellä ei ole sitten MUITA ongelmia, jopa vielä pahempia. Esim. viina, väkiväalta, huorissa käyminene,velat, luonne, jne. Ruoho aina näyttää vihreämmältä aidan takana, mutta totuus on muuta. Kun sutta lähtee pakoon, tulee karhu vastaan. Jos ei ole oikeaa ongelmaa niin en kehota lähtemään. Olet kuitenkin nähnyt sen mykkyyden jo ennen lapsien tekoa, silti valitsist hänet isäksi, joten niitä hyviä puolia täytyy olla. Haen juttelukumpaneita kavereilta, ryhmistä, jne. Kylmyyden voi myös itse muuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos jo näistä vastauksista, lisääkin toivon! Meillä on toinen lapsista varhaisteini, toinen vasta ekaluokkalainen. Kotimme ei ole riitaisa eikä alkoholia tai väkivaltaa ole. Puhumattomuus, mykkyys ja vanhempien välinen kylmyys varmasti vaikuttavat lapsiin, vaikka kummallakin vanhemmalla on erikseen todella hyvät ja lämpimät välit lapsiin. Uskon että meidän vanhempien välien etäisyys voi (ehkä, en tiedä!) auttaa siinä, ettei lapsista tule pelinappuloita. En usko, että eron jälkeen kummallakaan on erityistä halua satuttaa toista. Minä ainakin olen valmis päästämään mieheni menemään ihan oikeasti. ap

ymmärrän tuon mykkyyden tuoman ahdistavan ilmapiirin, oma isäni on juuri sellainen. Vaikenee kuin muuri tuntikausiksi. Mutta, tässä on vaan se onglema että kuvitellaan että  kun se uusi kumppani tulee, niin hänellä ei ole sitten MUITA ongelmia, jopa vielä pahempia. Esim. viina, väkiväalta, huorissa käyminene,velat, luonne, jne. Ruoho aina näyttää vihreämmältä aidan takana, mutta totuus on muuta. Kun sutta lähtee pakoon, tulee karhu vastaan. Jos ei ole oikeaa ongelmaa niin en kehota lähtemään. Olet kuitenkin nähnyt sen mykkyyden jo ennen lapsien tekoa, silti valitsist hänet isäksi, joten niitä hyviä puolia täytyy olla. Haen juttelukumpaneita kavereilta, ryhmistä, jne. Kylmyyden voi myös itse muuttaa.

Niinpä. Virheiden määrä on vakio. Ne vain sijaitsevat eri ihmisillä eri paikoissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos jo näistä vastauksista, lisääkin toivon! Meillä on toinen lapsista varhaisteini, toinen vasta ekaluokkalainen. Kotimme ei ole riitaisa eikä alkoholia tai väkivaltaa ole. Puhumattomuus, mykkyys ja vanhempien välinen kylmyys varmasti vaikuttavat lapsiin, vaikka kummallakin vanhemmalla on erikseen todella hyvät ja lämpimät välit lapsiin. Uskon että meidän vanhempien välien etäisyys voi (ehkä, en tiedä!) auttaa siinä, ettei lapsista tule pelinappuloita. En usko, että eron jälkeen kummallakaan on erityistä halua satuttaa toista. Minä ainakin olen valmis päästämään mieheni menemään ihan oikeasti. ap

ymmärrän tuon mykkyyden tuoman ahdistavan ilmapiirin, oma isäni on juuri sellainen. Vaikenee kuin muuri tuntikausiksi. Mutta, tässä on vaan se onglema että kuvitellaan että  kun se uusi kumppani tulee, niin hänellä ei ole sitten MUITA ongelmia, jopa vielä pahempia. Esim. viina, väkiväalta, huorissa käyminene,velat, luonne, jne. Ruoho aina näyttää vihreämmältä aidan takana, mutta totuus on muuta. Kun sutta lähtee pakoon, tulee karhu vastaan. Jos ei ole oikeaa ongelmaa niin en kehota lähtemään. Olet kuitenkin nähnyt sen mykkyyden jo ennen lapsien tekoa, silti valitsist hänet isäksi, joten niitä hyviä puolia täytyy olla. Haen juttelukumpaneita kavereilta, ryhmistä, jne. Kylmyyden voi myös itse muuttaa.

Niinpä. Virheiden määrä on vakio. Ne vain sijaitsevat eri ihmisillä eri paikoissa.

Off topic, mutta näin on moni eronnut ja uuden löytänyt sanonut. Mm. Minä.

Eksäni oli kova puhumaan muut ympäri. Hän manipuloi ja puhui muut tainnoksiin. Annoin periksi, jotta hän olisi vain hiljaa.

Tykkäsin nyksästäni tavatessamme, kun hän osaa olla hiljaa, vakaa kuin kallio. Ja muuten, ei muuten puhu. Ei suostu käsittelemään ongelmia.

Kaverini eksä oli rento ja joi vähän liikaa. Kaverini päätti seuraavan miehen kriteeriksi absolutistin. Löysi sellaisen ja toteaa, että mies on kauheen kireä aina.

Toinen kaverini ärsyyntyi miehestä, joka ei suotunut riitelemään. Kaverini mielestä kunnon tunne, vaikka viha, antee elossa olevan tunteen. Häntä ärsytti miehen keskusteleva ja sovitteleva asenne. Kaveri löysi uuden, ja nyt hän saa riidellä niin, että oksat pois. Verenpaine koholla, mutta tunteepahan olevansa elossa.

Vanhempani erosivat, kun olin neljä. Totta kai se oli hämmentävää ja surullista, mutta vanhempani houtivat eron niin hyvin kuin nyt ylipäätään on mahdollista. Minulla on läheiset välit sekä äitiini että isääni, asuin aluksi isäni kanssa ja koulun alettua äitini. Uudet kumppanit yms uusperhekuviot ne isoimmat ongelmat ja "traumat" aiheutti. Olen kuitenkin onnellinen, että vanhempani erosivat, eivätkä jääneet suhteeseen, jossa eivät olleet onnellisia. He ovat kuitenkin hyvissä väleissä ja tapaavat mielellään esim. lapsenlapsensa synttäreillä :)

Ero ei pilannut elämääni ja jättänyt traumoja. Isäni ei halunnut nähdä minua ensimmäiseen puoleen vuoteen, ilmeisesti äitini takia. Olivat todella riidoissa. Mutta se, mitä tapahtui eron jälkeen. Olin 9-vuotias kun kotonamme alkoi öisin käydä minulle tuntematon mies panemassa äitiäni. Pidin sitä oksettavana.

Parin vuoden päästä äitini erosi silloisesta miesystävästään ja olin jälleen eroperheen lapsi. Niiden ero oli riitaisa ja sitä puitiin käräjilläkin. Olin pelinappulana.

Kolmas mies joka kotonamme asui, no, en ikinä pitänyt hänestä. Onneksi se suhde ei tainnut kestää vuotta kauempaa ja päättyi ihan kypsällä tavalla. Tai ainakin peiteltiin hyvin meiltä lapsilta.

Itse olen ollut koko aikuisikäni yhden ja saman miehen kanssa. Menimme naimisiin ja nyt odotamme ensimmäistä lasta. Eli ilmeisesti minusta tuli suhteellisen tasapainoinen aikuinen kaikista noista kotona tapahtuvista eroista huolimatta.

Mun vanhemmat erosivat kun minä olin 2v. ja eron syy oli ilmeinen, isäni oli alkoholisti ja löikin äitiäni. Minä olen aina ollut äidille kiitollinen että lähti, ei minua haitannut se että isäni jäi etäiseksi koska hän oli alkoholisti koko ikänsä, ja kuolemansa jälkeen sain tietää että hänellä oli myös skitsofrenia, se varmasti selittää osaltaan asioita, mutta aika tuhoon tuomittu isäni oli siitä päivästä alkaen kun ensimmäisen kerran alkoholia kokeili.

Itse erosin kun esikoiseni oli 5-vuotias, sinnittelin pitkään että isän ja lapsen välille olisi jäänyt hyvä suhde, myös avomieheni oli alkoholisti, hän vaan ei koskaan myöntänyt sitä, ja toki oli luvannut lopettaa alkoholin käytön kun lapsemme syntyy. Olin nuori ja tyhmä kun alunperin menin hänen kanssaan yksiin, kaipa se jonkinlainen isänkaipuu oli jäänyt lapsuudesta kuitenkin, ja kuvittelin että rakkauteni parantaa miehen. Oli hänessä toki hyviäkin puolia eikä elämämme ollut jatkuvaa helvettiä. Minä kasvoin aikuiseksi ja itseäni paljon vanhempi mies jäi teinin tasolle, joten pakko oli lähteä siitä lapsen kanssa ettei mies vedä minuakin alas.

Kun löysin sitten aviomieheni ja menin naimisiin, ex ei pitänyt enää lapseensa yhteyttä, ja se olikin varmaan loppupeleissä ihan hyvä koska hänen alkoholisminsa taisi vaan pahentua kun jäi pois työelämästäkin.

Nämä alkoholistit toki on eri asia kuin normaalit ihmiset, mutta loppujen lopuksi lasten koti on vanhempien parisuhde, ja lapset ovat mieluummin rikkinäisestä kodista kuin asuvat ja elävät sellaisessa. Niin se vaan on.

Elämästäni tuli helvettiä. Näin isää enää kerran vuodessa (ei oma valintani). Nyt kun isäni kuoli en saanut muistoksi edes valokuvaa uudelta vaimoltaan.

Eron olisi varmaan voinut hoitaa niinkin, ettei lapset olisi kärsineet.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos jo näistä vastauksista, lisääkin toivon! Meillä on toinen lapsista varhaisteini, toinen vasta ekaluokkalainen. Kotimme ei ole riitaisa eikä alkoholia tai väkivaltaa ole. Puhumattomuus, mykkyys ja vanhempien välinen kylmyys varmasti vaikuttavat lapsiin, vaikka kummallakin vanhemmalla on erikseen todella hyvät ja lämpimät välit lapsiin. Uskon että meidän vanhempien välien etäisyys voi (ehkä, en tiedä!) auttaa siinä, ettei lapsista tule pelinappuloita. En usko, että eron jälkeen kummallakaan on erityistä halua satuttaa toista. Minä ainakin olen valmis päästämään mieheni menemään ihan oikeasti. ap

Miten te olette ajautuneet tuollaiseen tilanteeseen? Mikä on saanut teidät pysymään tähän asti yhdessä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos jo näistä vastauksista, lisääkin toivon! Meillä on toinen lapsista varhaisteini, toinen vasta ekaluokkalainen. Kotimme ei ole riitaisa eikä alkoholia tai väkivaltaa ole. Puhumattomuus, mykkyys ja vanhempien välinen kylmyys varmasti vaikuttavat lapsiin, vaikka kummallakin vanhemmalla on erikseen todella hyvät ja lämpimät välit lapsiin. Uskon että meidän vanhempien välien etäisyys voi (ehkä, en tiedä!) auttaa siinä, ettei lapsista tule pelinappuloita. En usko, että eron jälkeen kummallakaan on erityistä halua satuttaa toista. Minä ainakin olen valmis päästämään mieheni menemään ihan oikeasti. ap

Ap, miksi teidän välinne ovat kylmät? Yleensä pariterapia auttaa siihen, kunnaletaan puhua henkilökohtaisiata asioista, niin läheisyys palaa.

Tämä ei liity aloituksen kysymykseen mitenkään. Olen vain miettinyt, miksi ihmiset eroavat.

Hyvä kysymys. Pariterapia todellakin auttoi. Mutta aina vain hetkellisesti. Meillä on lopulta hyvin erilaiset luonteet. On kyse jostain aivan perustavanlaatuisesta kohtaamattomuudesta. Liian erilaista ihmistä on yksinkertaisesti mahdoton kohdata. Voisin tässä alkaa syytellä miestäni (ja mieheni minua), mutta sen aika on jo tässä suhteessa ohi.  ap

Kerro vähän millaiset luonteet te olette. Edes ihan vähän. Eikö tuollaiset eroavaisuudet näkyisi jo suhteen alkuaikoina kuitenkin...? En kysy ilkeyttäni vaan haluan tietää vähän tarkemmin vaan

Missä ap?

Vanhempani asuivat yhdessä koko lapsuuteni ajan jotta me lapset oltaisiin oltu onnellisia. He vihasivat toisiaan ja me katsoimme koko lapsuutemme sitä tappelua.

Äitini oli valittaja marttyyri joka valitti ja arvosteli kaikesta mitä isäni teki. Tämän jälkeen isäni joi viikonloppuisin kännit ja veti äitiäni turpaan. Tämän jälkeen äitini tuli hakemaan meiltä lapsilta sääliä.

Joka kerta kun isäni päätti vetää häntä turpaan niin äitini huusi meidät lapset katsomaan tätä jotta me näemme millainen hirviö isämme on.

Vanhempani erosivat kun olin 12 vuotias. Se oli yksi elämäni parhaimmista kokemuksista. Yhtäkkiä huomasin, että lähes kaikki agressiivisuus minusta oli lähtenyt ja oloni oli pitkästä aikaan vuosiin rauhallinen.

Sitä ei kestänyt pitkään. Aina kun vietin toisen vanhemman kanssa aikaa niin toinen vanhemmistani uteli millaista oli ollut ja haukkui toista vanhempaani. Heidän sotansa jatkui vielä vuoden verran kunnes päätin etten tapaa enää isääni. Myöhemmin kun muutin omaan asuntoon laitoin välit poikki myös äitiini.

.

Neuvoni teille jotka elätte riitaisassa suhteessa. Älkää pysykö yhdessä lasten takia jos lähinnä riitelette kaiken ajan ja kun eroatte niin älkää jatkako sitä riitaa lapsien välityksellä.

Ei mitenkään. Jotta ero vaikuttaisi, lapsella pitäisi ihan oikeasti olla vanhemmat. Ei esim. 4-vuotiaalla ole vielä todellista yhteyttä kehenkään. Se virhe, mikä omassa lapsuudessani tehtiin, oli pitää molemmat vanhemmat mukana kuvioissa. Olisi ollut parempi keskittyä siihen todelliseen suhteeseen, eli äitiin ja antaa muiden ihmisten vain mennä.

Vanhempani erosivat ollessani 16. Kaikki oli siihen saakka hyvin , ennenkuin isän huoraaminrn ja kaikki valehtelut sevisi minulle ja äidille. Inhoan isääni tosi paljon ,hän rikkoi niin monen ihmisen elämän ja kodin. Äiti teki kaikkensa kodin ja perheen eteen.

En voi vieläkään luottaa isääni.

Minä olin 2-vuotias ja siskoni 4-vuotias. En muista itse erotilanteesta tai -ajasta mitään, mutta eroperheessä kasvaminen tuntui aina normaalilta. No big deal, mitään traumoja ei jäänyt. Ainoat kurjat jutut, jotka ovat jääneet mieleen, olivat

1. Kun isä löysi uuden naisen. Vihasin tuota naista niin kuin viisivuotias vain voi vihata! Enkä edes toivonut/olettanut/odottanut vanhempieni ikinä palaavan yhteen. Sittemmin lepyin ja aloin pitämään hänestä, nykyään ollaan hyvinkin läheisissä väleissä.

2. Kun äiti puhui rumasti isästä, isän uudesta vaimosta ja heidän ensimmäisestä lapsestaan. Tämä oli kurjaa siksi, koska tässä vaiheessa (n. 7 vuotta vanhempien erosta) pidin jo isän uudesta vaimosta kovasti ja odotin innolla pikkusisarusta. Sarkastiset kommentit, tietty äänensävy ja "höh, eikö X ole koiran nimi" heitot tuntuivat ikäviltä. Onneksi tätä tapahtui meidän kuullen tosi vähän, muistan ehkä kaksi erillistä kertaa.. mutta muistanpa vaan edelleen, nuorena aikuisena.

Eli älä säikähdä, jos lapset eivät pidä sinun tai miehesi uudesta puolisosta, se kuuluu asiaan. Äläkä puhu pahaa isästä tai mahdollisesta uudesta kumppanista, ettei lapselle jää olo, että hänen pitäisi "valita puolensa".

Vanhempani erosivat kun olin 2v ja isosiskoni 4v. Äidillä heti uusi mies joka myös muutti meille heti. Ero ei sinällään vaikuttanut, vaan se että äidin uusi mies aiheutti minulle läheisriippuvuuden. He saivat 2lasta ja siskoni olimme vähempi arvoisia. tunteitani ei kuunneltu, muut olivat tärkeämpiä. Isosiskoni kiusasi henkisesti ja fyysisesti koska hänelläkin oli paha olla. En osannut puolustautua ja itsetuntoni nolla. Kukaan ei huomannut pahaa oloani. Tästä syystä annoin miesten hyväksikäyttää minua jne, en osannut sanoa ei. Sain lapsen huonon miehen kanssa kun olin 18. Jos en olisi saanut lasta olisin narkkari tai tappanut itseni. Nyt olen 24 ja minulla on ihana mies ja olen alkanut parantua pikku hiljaa. En vieläkään ole tottunut että joku halaa kun on paha mieli. Valitse siis tarkkaan tuleva kumppani joka hyväksyy lapsesi !

Rehellisesti: Ero tuli aivan liian myöhään, koska äitini kuvitteli olevan lapsille parasta että puree hammasta ja koittaa kestää. Oli väärässä. Jos parisuhde ei toimi, lapset huomaavat sen. Voin kertoa että  se munankuorilla kävelyyn  käytetty energia on sitten pois koulunkäynnistä.

Vanhempani erosivat onneksi vihdoin viimein kun olin 13v.

Isäni on ilkeä narsisti joka levittää paskaa läheistensä elämään. Aikuisena katkaisin välini isääni kun en jaksaa jatkuvaa arvostelua ja pahaa mieltä. Olen siis huono ja paha tytär JEP