Mikä mua vaivaa? Miten "parantua"? Miehet juoksee karkuun koska oon tällänen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapia auttaa. Kuvaat hyvin ongelmaasi, sitä miten se konkreettisesti näkyy. Terapiassa pääset käsittelemään niitä tunteita ja kokemuksia, joita reagointitapasi taustalla on.

Uskon myös että kun löydät oikean ihmisen ja pystyt puhumaan avoimesti ajatuksistasi ja epävarmuuksistasi, se edesauttaa myös parisuhteen onnistumista.

Itse olen hieman alle vuoden seurustellut ihanan ihmisen kanssa. Parisuhde, läheisyys ja seksi triggeröivät minua todella pahasti, eikä kanssani ole helppoa. Onneksi olen pystynyt olemaan avoin ja rehellinen, ja kumppanini on sitoutunut , empaattinen ja rakastava , vaikka myöntää että välillä on ”vähän vaikeaa”. Hän myös tietää että käyn terapiassa ja teen aktiivisesti muitakin asioita, jotka auttavat minua hallitsemaan tunteitani ja vääristyneitä ajatusmalleja.

Itselläni taustalla on mm. seks. hyväksikäyttöä lapsena .

Kiitos kommentista! Olen muutamalle miehelle tästä avoimesta puhunutkin, ja viimeisimpänä mies oli todella ymmärtäväinen yms, mutta kuitenkin parin kuukauden päästä lähti koska ahdistin häntä. Eikä minun mielestäni ollut tapahtunut mitään ihmeellistä. Taustallani ei ole mitään erikoista tai traumaattista, en ymmärrä miksi olen tällainen...

Tämä oli siis ap. Olen kerran käynyt terapiassa (kärsin myös lievästä paniikkihäiriöstä josta halusin selvitä ilman lääkkeitä) mutta koin sen todella epämukavaksi, en pystynyt yhtään avautumaan tuntemattomalle vaan esitin että kaikki on hyvin ja halusin vain pois

No juu, ei terapeutti tietenkään voi auttaa, jos et halua kertoa sille mitään.

Ehkä se vika ei edes ole tuossa vaan jossain muualla?

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni itsetuntoni on ihan kohdillaan. Olen odottanut että löytäisin jonkun joka "ymmärtäisi" mua ja näitä juttuja eikä pakenisi, mutta eipä sellaisia miehiä taida olla

Muuta käytöstäsi tai ole yksin.

Ahdistuin jo lukemastani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapia auttaa. Kuvaat hyvin ongelmaasi, sitä miten se konkreettisesti näkyy. Terapiassa pääset käsittelemään niitä tunteita ja kokemuksia, joita reagointitapasi taustalla on.

Uskon myös että kun löydät oikean ihmisen ja pystyt puhumaan avoimesti ajatuksistasi ja epävarmuuksistasi, se edesauttaa myös parisuhteen onnistumista.

Itse olen hieman alle vuoden seurustellut ihanan ihmisen kanssa. Parisuhde, läheisyys ja seksi triggeröivät minua todella pahasti, eikä kanssani ole helppoa. Onneksi olen pystynyt olemaan avoin ja rehellinen, ja kumppanini on sitoutunut , empaattinen ja rakastava , vaikka myöntää että välillä on ”vähän vaikeaa”. Hän myös tietää että käyn terapiassa ja teen aktiivisesti muitakin asioita, jotka auttavat minua hallitsemaan tunteitani ja vääristyneitä ajatusmalleja.

Itselläni taustalla on mm. seks. hyväksikäyttöä lapsena .

Kiitos kommentista! Olen muutamalle miehelle tästä avoimesta puhunutkin, ja viimeisimpänä mies oli todella ymmärtäväinen yms, mutta kuitenkin parin kuukauden päästä lähti koska ahdistin häntä. Eikä minun mielestäni ollut tapahtunut mitään ihmeellistä. Taustallani ei ole mitään erikoista tai traumaattista, en ymmärrä miksi olen tällainen...

Tämä oli siis ap. Olen kerran käynyt terapiassa (kärsin myös lievästä paniikkihäiriöstä josta halusin selvitä ilman lääkkeitä) mutta koin sen todella epämukavaksi, en pystynyt yhtään avautumaan tuntemattomalle vaan esitin että kaikki on hyvin ja halusin vain pois

No juu, ei terapeutti tietenkään voi auttaa, jos et halua kertoa sille mitään.

Terapian ongelma on se että se perustuu sille luottamukselle ja monet ihmiset luovat luottamussuhteensa vuosien aikana. Yhtä lailla iso osa ei koe yksityisistä asioista puhumista tuntemattomalle luontevana oli tämä millainen ammattilainen tahansa. Ja aika loogistahan tuo on. Mutta terapia ympäristö aiheuttaa sen että potilaan itse on keksittävä keino päästä tuohon luottamustilanteeseen ennenkuin terapia voi alkaa kunnolla. Mikä on aika omituista ottaen huomioon että usein mt-ongelmaisilla on taustalla luottamusongelmia. T:eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sun pitää opetella säilyttämään sun itsenäisyys ja oma elämä vaik joku uus tyyppi sun elämään tuleeki :)

Tiedän, mutta miten :D Itselläni parisuhde menee aina kaiken edelle, ajattelen aina toista ja toisen parasta. Sitten loukkaannun kun toinen ei tee samalla lailla. En osaa olla yhtään välinpitämättömämpi vaikka selkeästi pitäisi

-ap

En osaa sanoo :D tarvisin itekki vinkkejä. Oon tapailuvaiheessa yhen miehen kanssa ja koitan olla kiintymättä liikaa , enkä aseta liikaa odotuksia sille toiselle.. itekki tyyliin ekojen treffien jälkeen mietin miltä meijän lapset näyttäs ja missä asuttais viiden vuoden päästä. En vaa pysty olla ajattelematta :D mutta teen kyl kaikkeni, että noi ajatukset ei paljastu..

Noniin eli tismalleen sama ongelma ja ajatukset kun mulla... Kai se täytyy vaan koittaa salailla noita ajatuksia ja odotuksia -ap

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se vika ei edes ole tuossa vaan jossain muualla?

Missä muualla se vois olla?

mies36 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni itsetuntoni on ihan kohdillaan. Olen odottanut että löytäisin jonkun joka "ymmärtäisi" mua ja näitä juttuja eikä pakenisi, mutta eipä sellaisia miehiä taida olla

Muuta käytöstäsi tai ole yksin.

Ahdistuin jo lukemastani.

Sen takia yritänkin muuttaa käytöstäni ja kysyn täällä nyt vinkkejä :) -ap

Vierailija kirjoitti:

Olen 31-vuotias ja en pysty pitämään miestä luonteeni takia. Kaikki ihmettelevät miksi olen sinkku. No eivät tiedä millainen olen kun tapailen miehiä... En ole siis vuosiin päässyt parisuhteeseen näiden ongelmieni takia, ymmärrettävästi miehet juoksevat pois.

Alan jo ekoilla hyvin menneillä treffeillä miettimään ja kuvittelemaan tulevaisuuttamme, yhteenmuuttoa, lapsia, miten kaikki menee. Vaikka en puhuisi näistä ainakaan suoraan, miehet aistii. Ne pelästyy. EN halua olla tällainen, mutta en ole oppinut kontrolloimaan itseäni tarpeeksi selkeästikään. Mikäli tapailu jatkuu, tulen omistushaluiseksi ja mustasukkaiseksi. En mitenkään sairaalloisen, mutta vähän liikaa. Haluan että miehen maailma pyörii ympärilläni, hän on paljon minun kanssa, ilmottelee asioistaan aina yms. Jos työt tai kaverit menee paljon mun edelle niin pahoitan mieleni ja mies sen kyllä huomaa. Vaikka en suoraan mitään sanoisikaan. En siedä epävarmuutta. Pelkään että mies lähtee, joka saa minut takertumaan aina vain enemmän, jolloin mies ahdistuu.

Mikä tällaiseen mahtaa auttaa?

Ei sinussa varsinaisesti ole mitään vikaa, vaan hakeudut suhteisiin vääränlaisten miesten kanssa. Moni mies olisi mielissään siitä jos nainen on hänestä kiinnostunut ja omistushaluinen, mutta nähtävästi sinä et ole kiinnostunut sellaisista miehistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä kilttinainen kirjoitti:

Olin ennen tuollainen. Paransin itseni siten, että deittailin useita miehiä samanaikaisesti. Silloin ei haitannut, jos toinen ei ilmoittanut menoistaan tai jos toisen elämä ei pyörinytkään heti mun ympärillä.

Se oli yllättävän hauskaa. Tietysti täytyy olla tarkkana, ettei jää kiinni. Mutta miehet kiinnostuivat, koska olin heidän mielestään niin vauhdikas ja itsenäinen. Moni halusi sitoutua aika nopeastikin. Niin se tilanne kääntyi.

Kokeile.

Mites sitten kun oli pakko sitoutua vain yhteen? Silloinhan todellinen luonteesi tulee taas esille.

Puhumattakaan sun todellisesta luonteesta. Niin ja tuollaista termiä ei ole olemassakaan. On tietty sairaus, jossa keksitään omia sanoja.

Mikä termi ja mikä sairaus? Kiinnostaa siksi että puoliso käytää sanoja joita ei ole olemassa enen kuin hän keksii ne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapia auttaa. Kuvaat hyvin ongelmaasi, sitä miten se konkreettisesti näkyy. Terapiassa pääset käsittelemään niitä tunteita ja kokemuksia, joita reagointitapasi taustalla on.

Uskon myös että kun löydät oikean ihmisen ja pystyt puhumaan avoimesti ajatuksistasi ja epävarmuuksistasi, se edesauttaa myös parisuhteen onnistumista.

Itse olen hieman alle vuoden seurustellut ihanan ihmisen kanssa. Parisuhde, läheisyys ja seksi triggeröivät minua todella pahasti, eikä kanssani ole helppoa. Onneksi olen pystynyt olemaan avoin ja rehellinen, ja kumppanini on sitoutunut , empaattinen ja rakastava , vaikka myöntää että välillä on ”vähän vaikeaa”. Hän myös tietää että käyn terapiassa ja teen aktiivisesti muitakin asioita, jotka auttavat minua hallitsemaan tunteitani ja vääristyneitä ajatusmalleja.

Itselläni taustalla on mm. seks. hyväksikäyttöä lapsena .

Kiitos kommentista! Olen muutamalle miehelle tästä avoimesta puhunutkin, ja viimeisimpänä mies oli todella ymmärtäväinen yms, mutta kuitenkin parin kuukauden päästä lähti koska ahdistin häntä. Eikä minun mielestäni ollut tapahtunut mitään ihmeellistä. Taustallani ei ole mitään erikoista tai traumaattista, en ymmärrä miksi olen tällainen...

Tämä oli siis ap. Olen kerran käynyt terapiassa (kärsin myös lievästä paniikkihäiriöstä josta halusin selvitä ilman lääkkeitä) mutta koin sen todella epämukavaksi, en pystynyt yhtään avautumaan tuntemattomalle vaan esitin että kaikki on hyvin ja halusin vain pois

No juu, ei terapeutti tietenkään voi auttaa, jos et halua kertoa sille mitään.

Terapian ongelma on se että se perustuu sille luottamukselle ja monet ihmiset luovat luottamussuhteensa vuosien aikana. Yhtä lailla iso osa ei koe yksityisistä asioista puhumista tuntemattomalle luontevana oli tämä millainen ammattilainen tahansa. Ja aika loogistahan tuo on. Mutta terapia ympäristö aiheuttaa sen että potilaan itse on keksittävä keino päästä tuohon luottamustilanteeseen ennenkuin terapia voi alkaa kunnolla. Mikä on aika omituista ottaen huomioon että usein mt-ongelmaisilla on taustalla luottamusongelmia. T:eri

Okei. Mun mielestä terapian ongelma on myös se, että se pohjautuu puhumiselle. Normaalijakauman hiljaisemmassa päässä olevat ovat heikossa asemassa, jos tarvitsevat terapiaa.

Olen itse vähän samanlainen. En mikään roikkuva saatikka manipuloiva tai kontrolloiva Justiina, mutta jos ihastun niin haluaisin paljon huomiota ja läheisyyttä ja sellaista turvaa toiselta. Mietin lapsia ja yhteistä tulevaisuutta itsekseni ajatusleikkinä, vaikken tietysti päätäpahkaa jokaista tapaamani miestä ole naimassa.

Sitten löysin miehen joka tykästyi minuun intensiivisesti ja ei säikähtänyt sitä rttä olin häneen intona. Pystyin ilmaisemaan kiintymykseni ja epävarmuuteni ja koin miehen luotettavaksi ja sellaiseksi joka ei aiheuttanut minussa epävarmuutta. Mies tykkäsi minusta aidosti ja en enää säikähtänyt jos miehestä ei heti kuulunutkaan. Tiesin, ettei mies ollut kadonnut mihinkään. :)

Eli jos toimintasi on normaalin rajoissa niin ehkä olet vaan törmännyt miehiä jotka ei ole olleet kovin kiinnostuneita sinusta minkä olet alitajuisesti aistinut. Mutta oikean miehen kanssa rauhotut ja mies ei pakene .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 31-vuotias ja en pysty pitämään miestä luonteeni takia. Kaikki ihmettelevät miksi olen sinkku. No eivät tiedä millainen olen kun tapailen miehiä... En ole siis vuosiin päässyt parisuhteeseen näiden ongelmieni takia, ymmärrettävästi miehet juoksevat pois.

Alan jo ekoilla hyvin menneillä treffeillä miettimään ja kuvittelemaan tulevaisuuttamme, yhteenmuuttoa, lapsia, miten kaikki menee. Vaikka en puhuisi näistä ainakaan suoraan, miehet aistii. Ne pelästyy. EN halua olla tällainen, mutta en ole oppinut kontrolloimaan itseäni tarpeeksi selkeästikään. Mikäli tapailu jatkuu, tulen omistushaluiseksi ja mustasukkaiseksi. En mitenkään sairaalloisen, mutta vähän liikaa. Haluan että miehen maailma pyörii ympärilläni, hän on paljon minun kanssa, ilmottelee asioistaan aina yms. Jos työt tai kaverit menee paljon mun edelle niin pahoitan mieleni ja mies sen kyllä huomaa. Vaikka en suoraan mitään sanoisikaan. En siedä epävarmuutta. Pelkään että mies lähtee, joka saa minut takertumaan aina vain enemmän, jolloin mies ahdistuu.

Mikä tällaiseen mahtaa auttaa?

Ei sinussa varsinaisesti ole mitään vikaa, vaan hakeudut suhteisiin vääränlaisten miesten kanssa. Moni mies olisi mielissään siitä jos nainen on hänestä kiinnostunut ja omistushaluinen, mutta nähtävästi sinä et ole kiinnostunut sellaisista miehistä.

Niin kai... Mistäköhän löytäisi sitten samanlaisen miehen kuin itse olen. Tuolla aiemmassa linkissä luki että niitä miehiä on aika vähän, naisia paljon enemmän.

Mielestäni tosiaan toimintani on vielä normaalin rajoissa, en tee ikinä mitään hullua tai oikeasti ahdistavaa. Kunhan innostun liikaa. Alkaa vaan kyllästyttää aina sama kaava miesten kanssa. Kaikki jutut loppuu suht samalla tavalla. Voi olla että sitten kiinnostun aina vain tällaisista samantyylisistä miehistä mutta minkäs sillekään sitten mahtaa. 

Vierailija kirjoitti:

Olen 31-vuotias ja en pysty pitämään miestä luonteeni takia. Kaikki ihmettelevät miksi olen sinkku. No eivät tiedä millainen olen kun tapailen miehiä... En ole siis vuosiin päässyt parisuhteeseen näiden ongelmieni takia, ymmärrettävästi miehet juoksevat pois.

Alan jo ekoilla hyvin menneillä treffeillä miettimään ja kuvittelemaan tulevaisuuttamme, yhteenmuuttoa, lapsia, miten kaikki menee. Vaikka en puhuisi näistä ainakaan suoraan, miehet aistii. Ne pelästyy. EN halua olla tällainen, mutta en ole oppinut kontrolloimaan itseäni tarpeeksi selkeästikään. Mikäli tapailu jatkuu, tulen omistushaluiseksi ja mustasukkaiseksi. En mitenkään sairaalloisen, mutta vähän liikaa. Haluan että miehen maailma pyörii ympärilläni, hän on paljon minun kanssa, ilmottelee asioistaan aina yms. Jos työt tai kaverit menee paljon mun edelle niin pahoitan mieleni ja mies sen kyllä huomaa. Vaikka en suoraan mitään sanoisikaan. En siedä epävarmuutta. Pelkään että mies lähtee, joka saa minut takertumaan aina vain enemmän, jolloin mies ahdistuu.

Mikä tällaiseen mahtaa auttaa?

Olet siis ihan tavallinen nainen.

Itse olen nyt jo keski-ikäinen mies ja takana jo siis useampia parisuhteita, joista pari pidempää ja muutamia eri mittaisia parista kuukaudesta pariin vuoteen. 99% tapaamistani naisista ovat olleet juuri kaltaisiasi. Toisilla mustasukkaisuus, omistahalu ja takertuminen alkaa pilkottaa jo heti ensimetreillä, muutamat osaa pitää sen jemmassa hieman pidempään, mutta loppupeleissä tulos on lähes sama. Toki pieniä ja jopa vähän isompiakin sävyeroja on ja ne pahimmat todella sairaalloisia, sisältäen väkivaltaa ja itsemurhalla uhkailua, jos on edes epäilyä siitä, että suhde alkaa olemaan kalkkiviivoilla, tai asiat ei mene juuri niin kuin hän toivoo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapia auttaa. Kuvaat hyvin ongelmaasi, sitä miten se konkreettisesti näkyy. Terapiassa pääset käsittelemään niitä tunteita ja kokemuksia, joita reagointitapasi taustalla on.

Uskon myös että kun löydät oikean ihmisen ja pystyt puhumaan avoimesti ajatuksistasi ja epävarmuuksistasi, se edesauttaa myös parisuhteen onnistumista.

Itse olen hieman alle vuoden seurustellut ihanan ihmisen kanssa. Parisuhde, läheisyys ja seksi triggeröivät minua todella pahasti, eikä kanssani ole helppoa. Onneksi olen pystynyt olemaan avoin ja rehellinen, ja kumppanini on sitoutunut , empaattinen ja rakastava , vaikka myöntää että välillä on ”vähän vaikeaa”. Hän myös tietää että käyn terapiassa ja teen aktiivisesti muitakin asioita, jotka auttavat minua hallitsemaan tunteitani ja vääristyneitä ajatusmalleja.

Itselläni taustalla on mm. seks. hyväksikäyttöä lapsena .

Kiitos kommentista! Olen muutamalle miehelle tästä avoimesta puhunutkin, ja viimeisimpänä mies oli todella ymmärtäväinen yms, mutta kuitenkin parin kuukauden päästä lähti koska ahdistin häntä. Eikä minun mielestäni ollut tapahtunut mitään ihmeellistä. Taustallani ei ole mitään erikoista tai traumaattista, en ymmärrä miksi olen tällainen...

Tämä oli siis ap. Olen kerran käynyt terapiassa (kärsin myös lievästä paniikkihäiriöstä josta halusin selvitä ilman lääkkeitä) mutta koin sen todella epämukavaksi, en pystynyt yhtään avautumaan tuntemattomalle vaan esitin että kaikki on hyvin ja halusin vain pois

No juu, ei terapeutti tietenkään voi auttaa, jos et halua kertoa sille mitään.

Terapian ongelma on se että se perustuu sille luottamukselle ja monet ihmiset luovat luottamussuhteensa vuosien aikana. Yhtä lailla iso osa ei koe yksityisistä asioista puhumista tuntemattomalle luontevana oli tämä millainen ammattilainen tahansa. Ja aika loogistahan tuo on. Mutta terapia ympäristö aiheuttaa sen että potilaan itse on keksittävä keino päästä tuohon luottamustilanteeseen ennenkuin terapia voi alkaa kunnolla. Mikä on aika omituista ottaen huomioon että usein mt-ongelmaisilla on taustalla luottamusongelmia. T:eri

Okei. Mun mielestä terapian ongelma on myös se, että se pohjautuu puhumiselle. Normaalijakauman hiljaisemmassa päässä olevat ovat heikossa asemassa, jos tarvitsevat terapiaa.

Komppaan myös tätä. Tämän vuoksi olen alkanut kirjoittamaan tunteitani sekä ajatuksiani kirjeeseen ja esittänyt tämän kirjeen hoitaville tahoilleni. He kuitenkin alkavat puhumaan ja vaativat minuakin puhumaan samalla kun käyvät sitä kirjettä lävitse ja sitten sen jälkeen. Ei tunnu menevän perille vaikka kerron saman asian monta kertaa että puhutusta terapiasta ei jää minulle mitään mieleen enkä ole emotionaalisesti tarpeeksi rauhallinen käsitelläkseni mitään. T. se jota lainasit

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni tosiaan toimintani on vielä normaalin rajoissa, en tee ikinä mitään hullua tai oikeasti ahdistavaa. Kunhan innostun liikaa. Alkaa vaan kyllästyttää aina sama kaava miesten kanssa. Kaikki jutut loppuu suht samalla tavalla. Voi olla että sitten kiinnostun aina vain tällaisista samantyylisistä miehistä mutta minkäs sillekään sitten mahtaa. 

Muistaakseni olen joskus lukenut, että miesmakuaan voi muuttaa paremmaksi, mutta se vaatii itsetutkiskelua. Itselläni on ikä auttanut, vasta nyt 30-vuotiaana on löytynyt oikeasti sopiva mies.

En mä tiedä olenko naivi tai jotain, mutta kyllä mulle tuollainen nainen kelpaisi. Olen itsekin vähän samaa maata, mutta vasta kun ihastun kunnolla.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni itsetuntoni on ihan kohdillaan. Olen odottanut että löytäisin jonkun joka "ymmärtäisi" mua ja näitä juttuja eikä pakenisi, mutta eipä sellaisia miehiä taida olla

Voit löytää miehen, joka kokee ja osoittaa kiinnostusta ja kiintymystä samoilla tavoin kuin sinä. Siis sellaisen, joka alkaa heti ensitreffeillä miettimään mielessään omakotitalon väriä, ja joka tykkää tiiviistä yhteydenpidosta kumppanin kanssa ja on luonnoltaan parisuhdekeskeisempi kuin moni. Luettelemissasi piirteissä on myös sellaisia särmiä, joita itsetunnon kohotus voisi ja saisikin hioa pois, mutta monet asiat ovat vain eri ihmisille ominaisia tapoja käyttäytyä, osoittaa ja vastaanottaa välittämistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 31-vuotias ja en pysty pitämään miestä luonteeni takia. Kaikki ihmettelevät miksi olen sinkku. No eivät tiedä millainen olen kun tapailen miehiä... En ole siis vuosiin päässyt parisuhteeseen näiden ongelmieni takia, ymmärrettävästi miehet juoksevat pois.

Alan jo ekoilla hyvin menneillä treffeillä miettimään ja kuvittelemaan tulevaisuuttamme, yhteenmuuttoa, lapsia, miten kaikki menee. Vaikka en puhuisi näistä ainakaan suoraan, miehet aistii. Ne pelästyy. EN halua olla tällainen, mutta en ole oppinut kontrolloimaan itseäni tarpeeksi selkeästikään. Mikäli tapailu jatkuu, tulen omistushaluiseksi ja mustasukkaiseksi. En mitenkään sairaalloisen, mutta vähän liikaa. Haluan että miehen maailma pyörii ympärilläni, hän on paljon minun kanssa, ilmottelee asioistaan aina yms. Jos työt tai kaverit menee paljon mun edelle niin pahoitan mieleni ja mies sen kyllä huomaa. Vaikka en suoraan mitään sanoisikaan. En siedä epävarmuutta. Pelkään että mies lähtee, joka saa minut takertumaan aina vain enemmän, jolloin mies ahdistuu.

Mikä tällaiseen mahtaa auttaa?

Ei sinussa varsinaisesti ole mitään vikaa, vaan hakeudut suhteisiin vääränlaisten miesten kanssa. Moni mies olisi mielissään siitä jos nainen on hänestä kiinnostunut ja omistushaluinen, mutta nähtävästi sinä et ole kiinnostunut sellaisista miehistä.

Yleensä vanhemmat sinkkumiehet on samanlaisia takertujia kuin ap jotka haluaisivat kovasti kestävän suhteen. Miksei tuon tyyliset miehet ja naiset löydä toisia? Vai eikö samanlainen takertuja kiinnosta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapia auttaa. Kuvaat hyvin ongelmaasi, sitä miten se konkreettisesti näkyy. Terapiassa pääset käsittelemään niitä tunteita ja kokemuksia, joita reagointitapasi taustalla on.

Uskon myös että kun löydät oikean ihmisen ja pystyt puhumaan avoimesti ajatuksistasi ja epävarmuuksistasi, se edesauttaa myös parisuhteen onnistumista.

Itse olen hieman alle vuoden seurustellut ihanan ihmisen kanssa. Parisuhde, läheisyys ja seksi triggeröivät minua todella pahasti, eikä kanssani ole helppoa. Onneksi olen pystynyt olemaan avoin ja rehellinen, ja kumppanini on sitoutunut , empaattinen ja rakastava , vaikka myöntää että välillä on ”vähän vaikeaa”. Hän myös tietää että käyn terapiassa ja teen aktiivisesti muitakin asioita, jotka auttavat minua hallitsemaan tunteitani ja vääristyneitä ajatusmalleja.

Itselläni taustalla on mm. seks. hyväksikäyttöä lapsena .

Kiitos kommentista! Olen muutamalle miehelle tästä avoimesta puhunutkin, ja viimeisimpänä mies oli todella ymmärtäväinen yms, mutta kuitenkin parin kuukauden päästä lähti koska ahdistin häntä. Eikä minun mielestäni ollut tapahtunut mitään ihmeellistä. Taustallani ei ole mitään erikoista tai traumaattista, en ymmärrä miksi olen tällainen...

Tämä oli siis ap. Olen kerran käynyt terapiassa (kärsin myös lievästä paniikkihäiriöstä josta halusin selvitä ilman lääkkeitä) mutta koin sen todella epämukavaksi, en pystynyt yhtään avautumaan tuntemattomalle vaan esitin että kaikki on hyvin ja halusin vain pois

No juu, ei terapeutti tietenkään voi auttaa, jos et halua kertoa sille mitään.

Terapian ongelma on se että se perustuu sille luottamukselle ja monet ihmiset luovat luottamussuhteensa vuosien aikana. Yhtä lailla iso osa ei koe yksityisistä asioista puhumista tuntemattomalle luontevana oli tämä millainen ammattilainen tahansa. Ja aika loogistahan tuo on. Mutta terapia ympäristö aiheuttaa sen että potilaan itse on keksittävä keino päästä tuohon luottamustilanteeseen ennenkuin terapia voi alkaa kunnolla. Mikä on aika omituista ottaen huomioon että usein mt-ongelmaisilla on taustalla luottamusongelmia. T:eri

Okei. Mun mielestä terapian ongelma on myös se, että se pohjautuu puhumiselle. Normaalijakauman hiljaisemmassa päässä olevat ovat heikossa asemassa, jos tarvitsevat terapiaa.

Komppaan myös tätä. Tämän vuoksi olen alkanut kirjoittamaan tunteitani sekä ajatuksiani kirjeeseen ja esittänyt tämän kirjeen hoitaville tahoilleni. He kuitenkin alkavat puhumaan ja vaativat minuakin puhumaan samalla kun käyvät sitä kirjettä lävitse ja sitten sen jälkeen. Ei tunnu menevän perille vaikka kerron saman asian monta kertaa että puhutusta terapiasta ei jää minulle mitään mieleen enkä ole emotionaalisesti tarpeeksi rauhallinen käsitelläkseni mitään. T. se jota lainasit

Kiitos kokemuksesi jakamisesta! Ystäväni tarvitsisi terapiaa. Mutta hän ei puhu. Ja asia mietityttää minua. Näköjään ihan syystä!