Hurja kasvuvauhti kansalaisaloiteella aktiivimallia vastaan
Kävin juuri allekirjoittamassa ja yllätyin. Olette ihania, ihmiset. Pidetään asiaa edelleen esillä. Ei suomalaisetkaan voi olla pelkkiä lampaita.
Kommentit (357)
Tulen aina kiittämään Sipilän hallitusta tästä kokemuksesta. En olekaan yksin!
Yli 20.000 nimeä jo. Jatketaan ystävät. Näytetään näille työttömiä loisiksi kutsuville närhen munat. Sipilä tekouskovaisena luulee pääsevänsä paratiisiin. Voi olla yllätys edessä.
Aktiivimalli eriarvostaisi maalaiset ja kaupunkilaiset työttömät! Kaupunkilainen voi vaan että hupsis menenpä työkkärin kurssille pariksi päiväksi mutta lähdepä maaseudulla asuessa autolla.
Rahanmenetys voi olla myös yllättävän iso ansiosidonnaista saavalle, entä kun suunniteltu elämä sen vuoksi romahtaa? Sataset voivat ratkaista absiosidonnaista saavalla paljon!!
Tämä voi myöskin supertunnolliselle työttömälle olla se viimeinen niitti mielenterveyteen kun kaikkensa on tehnyt!
Entä työssäkäyvät,ettekö pelkää kun ilmaistuuraajat rynnivät työpaikoillenne etteivät menetä korvausta?? Pienemmillä ehdoilla kuin te? Esim hoitoalan ihmiset... Epätoivon haistavat työnantajat ja teidän määräaikaisten pää on pölkyllä!!
Kuka ei vielä allekirjoita?
kaunisnainen- kirjoitti:
Aktiivimalli eriarvostaisi maalaiset ja kaupunkilaiset työttömät! Kaupunkilainen voi vaan että hupsis menenpä työkkärin kurssille pariksi päiväksi mutta lähdepä maaseudulla asuessa autolla.
Rahanmenetys voi olla myös yllättävän iso ansiosidonnaista saavalle, entä kun suunniteltu elämä sen vuoksi romahtaa? Sataset voivat ratkaista absiosidonnaista saavalla paljon!!
Tämä voi myöskin supertunnolliselle työttömälle olla se viimeinen niitti mielenterveyteen kun kaikkensa on tehnyt!
Entä työssäkäyvät,ettekö pelkää kun ilmaistuuraajat rynnivät työpaikoillenne etteivät menetä korvausta?? Pienemmillä ehdoilla kuin te? Esim hoitoalan ihmiset... Epätoivon haistavat työnantajat ja teidän määräaikaisten pää on pölkyllä!!
Kuka ei vielä allekirjoita?
Unohdit mainita yrittäjät, joiden tulot ovat kiinni kotimaisesta kulutuksesta.
Vierailija kirjoitti:
En kyllä kannata. Olen aivan varma että kunhan alkuvaikeuksista päästään niin huomataan että aktiivimalli on ihan jees ja parannus vanhoihin malleihin. Ainahan kaikkea uutta vastaan purnataan.
Parempi olisi ottaa uudistukset vastaan paremmalla asenteella ja lähteä reippaasti kokeilemaan uusia juttuja, positiivisella tsemppipörinällä.
Mä kyl pelkään ett tästä aktiivimallista on enempi haittaa. Työnantajien ei tarvii palkata oikeasti ketään töihin koska saa aina tarvittaessa jonkun minipalkalla töihin.
Itse aloitin osa-aikatyössä tänä vuonna ja tähän mennessä tunteja ollut n. 20/kk. Luvattiin että lisääntyy jatkossa ja uskon että jatkossa olisi väh. 24/viikko, ehkä jopa kokoaikatyötä. Mun työmäärä riippuu siitä, onko työnantajalla tarvetta.
Pelkään tämän johtavan siihen että työnantaja ei palkkaa mua määräaikaiseksi ja anna noita lupaamiaan tunteja kun voi ottaa kenet vaan mistä vaan.. :( enkä enää näytä cv:n perusteella yhtä aktiiviselta kuin ennen kun tästä osa-aika/keikkatyöstä tulee normi! Että olenko nyt sit työtön vai osa-aikainen. Mistä tiedän minkä kuukauden olen oölut työttömänä ja minkä en jos mun työtunnit voi olla välillä 20h kuussa ja välillä vaikk 30h viikko?? Olenko töissä vain jos olen 30h viikko?
Tosi sekavaa.
Tuleeko huomenna 30 000 täyteen?
21 000 tuli täyteen. Jakakaa kaikkialla tuota aloitetta. ihmisten pitää saada ääni kuuluviin.
Laitoin Iltasanomille uutisvihjeen.
Ne ei tainnu vielä kirjoittaa aiheesta.
Vierailija kirjoitti:
Laitoin Iltasanomille uutisvihjeen.
Ne ei tainnu vielä kirjoittaa aiheesta.
Hienoa! Kirjoitti ne pienesti, mutta tämä alkaa olla suuremman jutun paikka. Oikeilla otsikoilla joku lehti veisi nyt irtomyynti- ja klikkaus- eliyös mainospotin.
Vierailija kirjoitti:
Laitoin Iltasanomille uutisvihjeen.
Ne ei tainnu vielä kirjoittaa aiheesta.
Uusi Suomi-lehden toimittaja on näköjään kirjoittanut erittäin asiallisen artikkelin tästä vetoomuksesta pari päivää sitten.
Yleensä en halua pahaa kenellekään, mutta kun luen näitä teidän tätä koko hommaa tukevien naiiveja kommentteja, todella toivon että vielä jokin päivä olette itse vasten omaa tahtoanne työttöminä. Ehkä sitten mietitte uudelleen kannattiko nauraa toisille, jotka tahtomattaan ovat tietyissä elämäntilanteissa.
Kaikkien aikojen joululoma! Olette ihania!☺
Uusi Suomi on reagoinut jo 25.12.
Muut tulee ilmeisesti pikapikaa perässä, sillä tässä on kyseessä aika huomattava yhteiskunnallinen herääminen kansalaisilta.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäkää tuokin aika töihin, ettekä ilmaisen rahan vaatimiseen.
Sori vaan, sinunkaan töitä ei suostuta ilmaiseksi tekemään!
Veroja ollaan maksettu töissä ollessa ittemme kipeäksi ja nyt syljetään päälle kun ei töitä ole.
Ei muuten onnistu tällä kertaa , suomalainen arvostaa ammattitaitoaan ja osaamistaan!
Kohta 22 tuhatta kasassa... aika äkkiä noita tulee
Vierailija kirjoitti:
Laitoin Iltasanomille uutisvihjeen.
Ne ei tainnu vielä kirjoittaa aiheesta.[/quote
Höh, tarkoitin että laitoin Iltalehdelle.
Iltasanomat kirjoitti. Ja siellä taas urpot kommentoi, että "miksi työttömät kokevat että on nöyryyttävää hakea töitä?" Kun ei taas tajuta YHTÄÄN mistä aktiivimallissa on kyse. Ei, se ei ole töiden hakemisesta.
21 664 on palstan sulkeutumiseen mennessä oleva luku!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä kannata. Olen aivan varma että kunhan alkuvaikeuksista päästään niin huomataan että aktiivimalli on ihan jees ja parannus vanhoihin malleihin. Ainahan kaikkea uutta vastaan purnataan.
Parempi olisi ottaa uudistukset vastaan paremmalla asenteella ja lähteä reippaasti kokeilemaan uusia juttuja, positiivisella tsemppipörinällä.
:D Hyvin esität kokoomusnuorta. Jos sattuisit oikeasti ajattelemman noin, niin aloitatko uuden ketjun siitä, mitä hyötyä ja kenelle aktiivimallista on. En edelleenkään tiedä muita hyötyjiä kuin pellekursseja isolla rahalla myyvät firmat.
No sanoppa sinä näsäviisas että mitä väärää on uusien lähestymistapojen kokeilussa jos vanhat tavat eivät toimi?
Elämäntilanteita ja taustoja on niin paljon, varmasti on paljon ihmisiä ketkä hyötyvät enemmän aktiivisemmasta ja kannustavammasta lähestymistavasta. Tämän ohjelman on asiantuntijat laatineet.
Määrätään kaikki työttömät tekemään torille kyykkyhyppyjä joka maanantai klo 15.
Ei voi olla huono idea, koska ei ole mitään väärää kokeilla uusia lähestymistapoja ja tuota ei ole varmasti missään päin maailmaa kokeiltu.
Elämäntilanteita ja taustoja on niin paljon, että on varmasti ihmisiä, jotka hyötyvät kyykkyhyppelystä torilla.
On siis järkevää laatia laki, joka pakottaa kaikki hyppelemään, koska sitä ei ole vielä kokeiltu ja voi olla, että joku siitä hyötyy.
Unohtui mainita, että erittäin järkevää on myös rakentaa suuri byrokratia käsittelemään hyppelyilmoituksia ja säätämään hyppelyn epäonnistumisesta (esim. horjahtaminen) sanktioita. Puhumattakaan sadoista konsultteista, jotka opettavat hyppimistä.
Ei voi olla huono idea käyttää tähän meidän työssäkäyvien verorahoja.
Erinomainen tiivistys. Menen allekirjoittamaan aloitteen ensi tilassa. Tarpeettomaan ja/tai suorastaan pahoinvointia lisäävään kyykytykseen en toivo verovarojamme käytettävän.
t. Yrittäjä
Tuli muuten hetki sitten täyteen 10 000 allekirjoittajaa pelkästään tänään. Eilen allekirjoitti vajaa 4000.