Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miten auttaa seonnutta ihmistä case -Kivikis*aäiti?

Lähimmäinen
25.12.2017 |

Olen jo pidemmän aikaa lukenut vauva.fi palstalla kirjoittelevan Kivikis*aäidin juttuja.

Olen ilahtunut siitä, miten ihmiset toisensa jälkeen yrittävät herätellä tätä kirjoittajaa ja antaa neuvoja. On kiva huomata, että ihmisissä on aitoa auttamisenhalua. Kiitos siis näistä teille vastaajille.

Mutta kyseisen henkilön keskusteluavaukset ja jankkaukset ovat järkyttäviä. Niitä lukiessa ensin huvittaa ja niitä lukee ihan tirkistelynhalusta, mutta kun niitä lukee enemmän, pystyy muodostamaan aika tarkan kuvan henkilön elämästä. Ja tässä vaiheessa oma huvittumiseni ainakin loppuu.

Hän haukkuu jatkuvasti äitiään, tästä tuskin tarvitaan edes esimerkkiä. Toisaalta kaipaa edelleen äitinsä hyväksyntää ja apua, kuten esimerkiksi kävi tässä joulun tapauksessa, kun KKÄ tunsi olonsa loukatuksi miehensä takia ja haki lohdutusta äidiltään. Hänen käytöksensä äitiään kohtaan on hirveää.

Ilmeisesti KKÄ elää yksin, erossa miehestään ja kahdesta kouluikäisestä lapsestaan. Hänen käytöksensä on hirveää myös miestä ja lapsiaan kohtaa, esimerkkinä vaikka tämä joulu, kun lapset odottavat joulun aloittamista, kuten lahjoja ja ruokaa, mutta KKÄ ei suostu kertomaan koska tulee paikalle. Tällainen kontrolli tuntuu tuottavan KKÄ:lle nautintoa.

Niiden konkreettisten asioiden mukaan, mitä KKÄ on kertonut äidistään, hänen äitinsä vaikuttaa normaalilta äidiltä. En ole nähnyt täällä yhtään tarinaa, missä hänen äitinsä olisi oikeasti toiminut niin väärin, että olisi sen pahempi kuin muutkaan äidit. Esimerkkinä vääryyksistä esimerkiksi lehtien lainaaminen tai että KKÄ joutui leikkimään kylässä olleiden lapsivieraiden kanssa, vaikka ei olisi halunnut. Näiden kertomuksien valossa tuntuukin, että KKÄ.n ongelma on hänessä itsessään. Terapiasta ei ollut apua, koska terapeutti ei lähtenyt KKÄ:n kanssa tekemään hänen äidistään kaiken nykyisen pahan syynä.

Terapia ei siis ole saanut KKÄ havahtumaan, vaan sama jankkaus jatkuu kuukaudesta toiseen. Hyvät neuvot mitä täällä palstalla annetaan lytätään heti. Hänen oma äitinsä ja miehensä eivät ilmeisesti puutu asiaan rankalla kädellä.

Kysymykseni onkin, miten häntä voisi auttaa? Vai onko hän avun ulottumattomissa, jos on niin miksi? Onko jollain omakohtaista kokemusta lähipiiristä, miten tällainen ihminen havahtuisi omaan käytökseensä?

Pakkohan hänessä on olla mukavakin puoli, kun joku on hänen kanssa naimisiinkin mennyt. Ja lapsetkin ovat vielä niin nuoria, että hän ehtisi viettää perheensä kanssa vielä hyviä vuosia, ennen kuin lapset lähtevät kotoa. Mieskin ilmeisesti jollain tasolla välittää KKÄ:stä, koska hän ei ole katkaissut välejä täysin ja jopa paikkailee liiaksikin KKÄ:n käytöstä. Lapset tulevat varmasti saamaan syviä arpia KKÄ:n takia, mutta jos he pystyisivät paikkaamaan niitä vielä, jos KKÄ heräisi käytökseensä?

Tämä keskustelu poistuu täältä varmasti pian, mutta en ole varmastikaan näiden ajatuksieni kanssa yksin. Mistä apua Kivikis*aäidille?

Kommentit (265)

Vierailija
221/265 |
26.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hullu jäi juttelemaan ihan keskenään. Jos jollain on perinnönjaossa annettu sun isovanhempien asuntoon hallintaoikeus, se kämppä on niiden. Et sä sitä enää peri vaikka haltija kuolisi, jos ei sinulle sitä testamenttaa. Ikävä kyllä näin.

En saanut perinnönjaossa mitään muuta kuin pörssiosakkeita, ne lahjoitukset olivat erillinen asia, capiche?

Vierailija
222/265 |
26.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Nyt muistin äidistäni sellaisenkin surullisen asian, että hän ei koskaan lapsena ollessani kertonut, miksi syytti ja moitti minua, aiheutti vain pahan olon, josta tuli tunne, että minä olen paha, kelpaamaton ja huono, mutta äiti ei kerro mulle miksi. Tämä muisto valkeni nyt siitä tunteesta, mitä mieheni toiminta nyt aiheutti minussa. Mieskään ei kerro, mitä tein väärin, ei, kun ei voikaan, koska entehnyt mitään väärin. Koko homma perustui miehen väärinkäsitykseen, jota ei pysty myöntämään.

Veikkaan, että sama syy äidissäni silloin, kun olin lapsi. Siksi ei voinut kertoa mulle, missä olin tehnyt väärin, koska en ollut tehnyt väärin.

Kurjaa on lisäksi, että molemmat lapseni ovat aikoinaan kerran tulleet mummilta samanoloisina kuin minä tämän tunteen muistaessani tänään olin, tunnistin silloin heti, että äitini o nyt sanonut heille jotain pahasti, mutta en keksinyt mitä oli voinut tapahtua, eivätkä pienetkään sitä osanneet kertoa. Kumpikin oli silloin aikanaan noin 4v. kun nämä sattuivat. Eli erilisillä kerroilla kummallakin vuorostaan kerran sama reaktio.

Nyt tajuan, että äiti on erittäin todennäköisesti moittinut heitä jostain, mitä he eivät olleet tehneet tai miten ajatelleet ja äitini sai heille syyllisyydentunteen aikaan siitä, kun he ovat ihan hyviä ihmisiä. Näin äiti teki minullekin. Vain ohiksena huomiona.

Ketään ei tämä nyt kiinnosta vaan se, onko nimesi Jaana?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
223/265 |

Mua kiinnostaa.

Vierailija
224/265 |
26.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis mikä tää väkivaltafantasioija nyt on? Kivikissaäidin sivupersoona?

Vierailija
225/265 |
26.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Trolli kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Trolli kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pari vasenta suoraa heti dunkkuun ja sitten kuristuksella kuolemanpelon herättäminen. Sen jälkeen hyteerisesti nyyhkyttävään paskakasaan kolme-viisi terävää potkua kylkiluihin ja lopuksi joku nöyrytys: väkisin sormettaminen, päälle kuseminen tms. Kyllä hullut tuollaisesta tokenee.

Kuolemanpelon herättäminen? :D Älä vauva inise :D

Kyllä se herää. Olen niin monta kertaa sitä "harjoitellut". Parhaimman näköstä, kun ne ekat suorat dunkkuun avaa huulet ja verta valuu hampaiden välissä, kun kuhde on hampaat irvessä tukehtumassa. Sitten voi armahtaa ja antaa hengittää hetken. ;)

Luuletsä että mä tuossa vaiheessa pelkäisin kuolevani? :D Vauva.

Nyyhkyttäisit ja pelkäisit...ja ihan syystäkin ;)

Huista baska, en nyygyttäisi, vaan sulkisin sut vankilaan ja lukisin sun päiväkirjaa.

Vierailija
226/265 |
26.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin kävin katsomassa kuvasi KKÄ, tai pitäisikö sanoa R****. Tuli todella huono mieli puolestasi, nyt kun "sait kasvot". Olen pahoillani, jos tämä ketju lisäsi pahaa mieltäsi. Toivon todella, että löydät apua ja pystyt luopumaan palstailusta.

Tuo ajatus, että kun näet "huonoa" äitiäsi ja näet hänen vikasi, niin pääset eroon hänestä, ei toimi. Onko se toiminut tähän asti, onko auttanut, oletko päässyt eroon ongelmistasi? Et selvästi ole. 

Suosittelen kertomaan tästä palstailustasi siskollesi A***lle tai miehellesi, jotta he ymmärtäisivät kuinka pulassa olet ja pystyisivät auttamaan sinua. Uskon, että jos haluat oikeasti muuttua, se on mahdollista. Äitinä voisit ajatella, että teet sen lapsiesi tähden. He ansaitsevat paremman äidin ja sinä voisit olla heille se äiti, jos haet apua.

Toivottavasti pystyt joskus vielä elämään oikeaa elämää perheesi kanssa ja olla onnellinen. Hyviä jouluja. Anteeksi, jos pahoitin mielesi aloituksellasi. Yritin herätellä sinua vielä viimeisen kerran, mutta se ei selvästi toiminut.

ap

Oletko nyt ihan tosissasi? Heh, tyhmiä on helppo höynäyttää.

Ai, kuten että miehesi on Ismo S. joka on kirjanpitäjä ja harrastaa maratonia?

Dii.

Oletko koskaan kertonut hänelle pitäväsi "päiväkirjaa" Suomen suosituimmalla keskustelupalstalla? Miltä itsestäsi tuntuisi, jos sinusta leviteltäisiin kaikki nettiin? Miksi teet tätä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
227/265 |
26.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt täällä kinaa 2 sekopäätä keskenään.

Lopettakaa tai poistakaa ketju.

Vierailija
228/265 |
26.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Siis mikä tää väkivaltafantasioija nyt on? Kivikissaäidin sivupersoona?

Veikkaan, että Sinkkumies.

t.kristallikissa

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
229/265 |
26.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin kävin katsomassa kuvasi KKÄ, tai pitäisikö sanoa R****. Tuli todella huono mieli puolestasi, nyt kun "sait kasvot". Olen pahoillani, jos tämä ketju lisäsi pahaa mieltäsi. Toivon todella, että löydät apua ja pystyt luopumaan palstailusta.

Tuo ajatus, että kun näet "huonoa" äitiäsi ja näet hänen vikasi, niin pääset eroon hänestä, ei toimi. Onko se toiminut tähän asti, onko auttanut, oletko päässyt eroon ongelmistasi? Et selvästi ole. 

Suosittelen kertomaan tästä palstailustasi siskollesi A***lle tai miehellesi, jotta he ymmärtäisivät kuinka pulassa olet ja pystyisivät auttamaan sinua. Uskon, että jos haluat oikeasti muuttua, se on mahdollista. Äitinä voisit ajatella, että teet sen lapsiesi tähden. He ansaitsevat paremman äidin ja sinä voisit olla heille se äiti, jos haet apua.

Toivottavasti pystyt joskus vielä elämään oikeaa elämää perheesi kanssa ja olla onnellinen. Hyviä jouluja. Anteeksi, jos pahoitin mielesi aloituksellasi. Yritin herätellä sinua vielä viimeisen kerran, mutta se ei selvästi toiminut.

ap

Oletko nyt ihan tosissasi? Heh, tyhmiä on helppo höynäyttää.

Ai, kuten että miehesi on Ismo S. joka on kirjanpitäjä ja harrastaa maratonia?

Dii.

Oletko koskaan kertonut hänelle pitäväsi "päiväkirjaa" Suomen suosituimmalla keskustelupalstalla? Miltä itsestäsi tuntuisi, jos sinusta leviteltäisiin kaikki nettiin? Miksi teet tätä?

Kyllä sanon puhuvani ongelmistani täällä. Ei miestä se kiinnosta.

Vierailija
230/265 |
26.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ole Jaana. Nimi alkaa r-kirjaimella ja on kaksiosainen.

Kivikissaäiti, näytä nämä ketjut miehellesi tai siskollesi. Ole kiltti. Saat varmasti apua enemmän, jos he tietäisivät tilanteesi.

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
231/265 |

Ei ole siskoakaan, ei edes puolta, tsori.

Vierailija
232/265 |
26.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei ole Jaana. Nimi alkaa r-kirjaimella ja on kaksiosainen.

Kivikissaäiti, näytä nämä ketjut miehellesi tai siskollesi. Ole kiltti. Saat varmasti apua enemmän, jos he tietäisivät tilanteesi.

ap

Ja millä logiikalla saisin "enemmän apua", mieskö sitten kykenisi myöntämään, että erehtyi? Se nimittäin auttais, ainakin hieman. Jos siis edes olisin tuo hlö, mutta onhan mulla mies siis kuitenkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
233/265 |
26.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Trolli kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Trolli kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Trolli kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pari vasenta suoraa heti dunkkuun ja sitten kuristuksella kuolemanpelon herättäminen. Sen jälkeen hyteerisesti nyyhkyttävään paskakasaan kolme-viisi terävää potkua kylkiluihin ja lopuksi joku nöyrytys: väkisin sormettaminen, päälle kuseminen tms. Kyllä hullut tuollaisesta tokenee.

Kuolemanpelon herättäminen? :D Älä vauva inise :D

Kyllä se herää. Olen niin monta kertaa sitä "harjoitellut". Parhaimman näköstä, kun ne ekat suorat dunkkuun avaa huulet ja verta valuu hampaiden välissä, kun kuhde on hampaat irvessä tukehtumassa. Sitten voi armahtaa ja antaa hengittää hetken. ;)

Luuletsä että mä tuossa vaiheessa pelkäisin kuolevani? :D Vauva.

Nyyhkyttäisit ja pelkäisit...ja ihan syystäkin ;)

Huista baska, en nyygyttäisi, vaan sulkisin sut vankilaan ja lukisin sun päiväkirjaa.

Testasin vaan, järkkyykö psyyke. Todella vakaa tapaus ;).

T. Trolli

No ei järky tosiaan tuollaisesta :)

Vierailija
234/265 |
26.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niillä pitsiperseillä järkkyy, joiden äiti ei ole ollut narsistinen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
235/265 |
26.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tais vähän järkähtää... HOMO! kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Trolli kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Trolli kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Trolli kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pari vasenta suoraa heti dunkkuun ja sitten kuristuksella kuolemanpelon herättäminen. Sen jälkeen hyteerisesti nyyhkyttävään paskakasaan kolme-viisi terävää potkua kylkiluihin ja lopuksi joku nöyrytys: väkisin sormettaminen, päälle kuseminen tms. Kyllä hullut tuollaisesta tokenee.

Kuolemanpelon herättäminen? :D Älä vauva inise :D

Kyllä se herää. Olen niin monta kertaa sitä "harjoitellut". Parhaimman näköstä, kun ne ekat suorat dunkkuun avaa huulet ja verta valuu hampaiden välissä, kun kuhde on hampaat irvessä tukehtumassa. Sitten voi armahtaa ja antaa hengittää hetken. ;)

Luuletsä että mä tuossa vaiheessa pelkäisin kuolevani? :D Vauva.

Nyyhkyttäisit ja pelkäisit...ja ihan syystäkin ;)

Huista baska, en nyygyttäisi, vaan sulkisin sut vankilaan ja lukisin sun päiväkirjaa.

Testasin vaan, järkkyykö psyyke. Todella vakaa tapaus ;).

T. Trolli

No ei järky tosiaan tuollaisesta :)

No ei todellakaan järkkynyt. Tuolla ole mitään tekemistä tosielämän pelkojen kanssa.

Vierailija
236/265 |
26.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tosielämän pelot ovat ainoita, joita "kannattaa" pelätä, eikä niitäkään kannata pelätä. Kannattaa opetella olemaan pelon herra, ei pelon marionetti. Mikä ei tarkoita, ettäkö itse olisin (vielä) kaikkien pelkojeni herra. Mutta haluan selättää pelkojani, siten elämä maistuu paremmalle.

Vierailija
237/265 |
26.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se että joku netissä höökii on pelkäämisen kannalta aivan samantekevää.

Vierailija
238/265 |
26.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Googlaamaan kristallikissa.

Taitaa löytyä.

Vierailija
239/265 |
26.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Googlaamaan kristallikissa.

Taitaa löytyä.

*facepalm*

Vierailija
240/265 |
26.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Googlaamaan kristallikissa.

Taitaa löytyä.

Ei löydy, tämä on Hämeenlinnasta.