Lue keskustelun säännöt.
Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?
Itsellä on useampia, mutta laitan tähän yhden noin niinkuin esimerkin vuoksi.
Olin n. 15-vuotias kun aloin saada kännykkääni soittoja joltain naiselta joka syytteli minua siitä että olen hänen miehensä panopuu. Olin ujo ja hiljainen enkä tiennyt miten reagoida, joten ilmoitin vain että naisella taitaa nyt olla väärä henkilö kyseessä. Nainen raivostui tästä ja aloitti "niin varmaan" -raivoamisen ja että tietenkin kiellän tekoseni, kuinkas muutenkaan!
Mitä tuohon voi sanoa?
Tämä nainen soitti aina silloin tällöin ja kysyi jotain tyyliin "Niin voisiks kertoa missä mun mies oli tiistaina?". Oli sellainen poissaoleva häiriintyneisyys aina äänessä joka jotenkin kylmäs. Tuli mieleen oma äitini joka oli todella epävakaa.
Viimeisen kerran kuulin tästä naisesta kun olin perheeni kanssa lomalla Espanjassa. Nainen sanoi että on nyt tulossa minua vähän moikkaamaan. Sanoin että tulee pitkä matka (ja kallis puhelu) kun ollaan ulkomailla. Kerroin vielä viimeisen kerran olevani teinityttö jolla ei ole ollut suhdetta kehenkään vastakkaisen sukupuolen edustajaan, ja että isäni sattuu olemaan tässä vieressä jos hän haluaa rupatella. Puhelu katkesi enkä kuullut hänestä enää toiste.
Tässä jäi vaivaamaan kaksi asiaa:
1) Numeroni oli salainen. Sitä ei löytyisi kenenkään kaiman nimellä numeropalvelusta. Kuka antoi numeroni?
2) Nainen tiesi etunimeni, eli soitti minulle nimen perusteella. Onko liian uskomaton sattuma että nainen oli näppäillyt numeron väärin mutta jahtasi samannimistä tyyppiä?
3) Jos olisikin käynyt niin ettei numero jostain syystä olisikaan salainen, liittymä oli isäni nimissä, ei minun.
Tästä kohta 20 vuotta aikaa mutta joskus tulee mieleen mitä häirikölleni kävi. Mistä hän tuli ja minne hän meni? Oliko nörtin näköinen teinityttö hänestä oikeasti uhka, vai olinko väärä henkilö? En edes tuntenut ketään aikuista miestä joka ei olisi ollut minulle sukua. Ja tämä nainen oli selvästi vanhempi, ja naimisissa.
Millaisia mysteerejä ja selvittämättömiä teillä on?
Kommentit (7964)
Vierailija kirjoitti:
Olin kerran kävelemässä töistä kotiin kun vastaani tuli vanhempi pariskunta nuorehkon naisen kanssa. Minä huomasin heti, että tässä nuoressa naisessa oli jotain erikoista. Sitten tämä nuori nainen tuli minun luokseni, tuijotti minua suu auki ja alkoi kiskomaan takkini hihaa melko voimakkaasti. Minä pyysin häneltä aivan kohteliaasti, että hän päästäisi irti. Silloin vähän matkan päähän jäänyt nainen totesi kuuluvalla äänellä minulle, että heidän tyttärellään on asiaa minulle. Tämä nuori nainen repi takkini hihaa todella voimakkaasti ja päästi suustaan omituisia ääniä joista minä en saanut mitään selvää. Vanhempi nainen totesi minulle, että on kohteliasta vastata kun toinen tulee puhumaan. Minä sanoin tälle nuoremmalle naiselle niin että se vanhempi pariskunta taatusti kuuli, että "Valitettavasti minä en nyt ymmärrä, että mitä sinä tarkoitat". Silloin tämä nuori nainen alkoi huutamaan suoraa huut
Autisti nainen ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kasvatuksesta tai lapsuuden traumoista (esim. vanhemman / huoltajan kuolema) johtuva sitoutumispelko ilmenee usein juuri tuolla tavalla yllättäen. Mitään järkevää syytä erolle ei tunnu löytyvän, mutta toinen muuttuu vain kylmäksi ja alkaa etääntymään. Kun sitoutumispelkoinen päästää toisen liian lähelle, omien suojakilpiensä läpi, hän alkaakin itse alitajuisesti taistella sitä henkistä yhteyttä ja sitoutumista vastaan. On helpompi olla kylmä, yksin ja juosta pakoon parisuhteen tuomaa vastuuta, pelkoja ja kaipauksen tunnetta kuin myöntää itselleen olevansa riippuvainen toisesta ja surullinen toisen puolesta. Menettämisen pelko on myös usein niin kova, että ihminen ei kestä edes ajatella sitä vaan on itselle helpompi vain olla yksin vaikka todellisuudessa siinä tietenkin tekee vain itselleen hallaa.
Silmät kostuivat tätä lukiessa. Osuu omiin kokemuksiin melko hyvin. En to
Olit "koekaniini" hänelle. Ja on inhottava myöntää, että toinen ei aio kertoakaan syytä koskaan(ehkä syitä ei vaan ole). ELI oli petturi.
pelkkiä sepitteitä ja harrastelijakiejailijoiden tuotoksia, eikä edes hyviä tai omaperäisiä sellaisia
Jaoimme veljeni kanssa saman huoneen ja huoneeseen kuului iso vaatehuone. Kerran valvoin menkkakrampeissa ja pyörin sängyssä kun veli tuli kotiin,näin ikkunasta tulevassa valossa hänen siluettinsa. Veli käveli vaatehuoneeseen ja sinne syttyi valo. En ihmetellyt asiaa vaan oletin veljen pukevan yöpukua,oltiin yläasteella jo kumpikin ja meistä oli tullut häveliäitä. Mutta sitä aloin ihmetellä miksei veli tule ulos sieltä vaatehuoneesta ja huikkasin "Hakkaatko sä hanskaan siellä? Yäk!" Tai jotain vastaavaa,tuosta on kuitenkin jo 30 vuotta.
Veli ei vastannut joten menin katsomaan,onko kaikki ok. Valo paloi mutta vaatehuone on tyhjä. Menin katsomaan muualle asuntoon vaikka olisin nähnyt veljen poistumisen,löysin vain nukkuvat vanhemmat. Aamulla selvisi että veli oli ollut yötä tyttökaverilla eikä ollut käynyt kotona. Kuka sitten?!
Minulta katoaa kamaa mutta en epäile pöllintää. Unissa kävely voisi olla mahdollinen.
Minulla ei ole kavereita eikä läheistä sukua. ---------------------------------a
Kaverien puute ei ole haitta, viihdyn myös yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää tapahtui vähän ennen korona-aikaa. Mun veljen tyttöystävän mummo oli kuollut ja tyttöystävän äiti oli saanut perintönä äitinsä kotitalon. Talo oli maalla syrjäseudulla ja olisi ollut ehkä kiva kesäasuntona. Äiti ei ollut varma halusiko hän pitää sen sillä hänellä oli lapsuudentraumoja äidistään. Hänen äitinsä oli hyvin ilkeä ja epävakaa henkilö ja hän ei vanhempana ollut enää läheisissä suhteissa tämän kanssa.
Minä ja veljeni tyttöystävä päätettiin lähteä katsomaan taloa ja ehkä yöpymään siellä. Oli marraskuun puoliväli kun ajeltiin sinne. Meillä oli ruokaa ja viiniä ja piti viettää "tyttöjen ilta". Oli jo säkkipimeää kun saavuttiin. Oltiin lähdetty töiden jälkeen ajeleen. Pistettiin sähköpattereita isommalle ja valot päälle. Siellä oli olohuone, keittiö, makuuhuone ja pieni peräkamari, joka oli täynnä rojua.
Mitään kovin arvokasta ei asunnossa vaikuttanut olevan. Siirryttiin istumaan pieneen keittiöön, joka vaikutti lämpiävän nopeammin . Keittiön seinällä oli vanha, antiikkinen ihan sievä seinäkello, joka ei enää käynyt. Istuttiin keittiössä, lipitettiin viiniä. Yht'äkkiä valot sammui, tuli aivan säkkipimeää ja kännykän valossa tarkistettiin muiden huoneiden valot. hoksattiin yhden ikkunan laudalta vain pari tomuista tuikkukynttilää jalkoineen. Sytytettiin ne palattiin keittiöön ja huomattiin, että jossain vaiheessa se seinäkello oli alkanut käymään. Oli aavemaista istua siinä pöydänääressä pienten tuikkujen valossa lähes säkkipimeässä ja kuunnella sitä tikitystä. Mietittiin, että joskus vanhat kellot tikittelee ja stoppailee omia aikojaan. Katseltiin niitä tuikkuja kun niiden liekit oikein roihui ja liikkui levottomasti että ne saa vetoa jostain. Aateltiin juuri lähteä katsoon että olisiko joku sulake palanut, kun kellon tikitys loppui ja tuikkujen liekit rauhottui siinä samassa! Siis ihan samaan aikaan! Sitten kuultiin, ikään kuin tasaista "jauhavaa" natisevaa ääntä olkkarista. Ystäväni sai paniikkikohtauksen ja otettiin kassit, jota ei vielä onneksi oltu ehditty purkaa ja mentiin autoon istumaan, odotettiin, että promillemittari näytti nollaa ja lähdettiin ajaa pois. Ystäväni sanoi että se ääni kuului mummon keinutuolista. Se oli mummon "valtaistuin". Se kuulosti kyllä keinutuolilta.
Talo meni hyvin kaupaksi koronasulkujen takia mutta ystäväni joka on tarkkaillut asiaa, on huomannut että se on ollut sen jälkeen vähintään kolmasti myytävänä. Olisi hauska tietää, mitä muut omistajat on siellä kokeneet.
Vierailija kirjoitti:
Minulta katoaa vanhoja valokuvia. Myös sellaisia, joita olen laittanut valokuva-albumiin. Kun katson albumia pitkästä aikaa, on useammalla kuin yhdellä sivulla ollut kirjoittamani kuvateksti ja jälki, että siinä on ollut kuva, mutta kuva on kadonnut.
Kerran löysin albumin välistä myös pari irtokuvaa, joissa oli takana kirjoitettu kynällä, missä kuva oli otettu ja kuka kuvassa on, mutta en tunne kyseistä henkilöä enkä muista, miten kuvat olisivat minulle kulkeutuneet.
Selitys: Käytät lääkettä jonka sivuvaikutuksena on muistin heikkeneminen. Tai joskus naukkailet viiniä. Menetätä muistiasi muun syyn takia, dementiaa. Tai dissosaatiohäiriö.
Skitsofrenia? Se voi aiheuttaa ettet tee normaleja johtopäätöksiä luonnollisista unohteluista, vaan syytät joatin muuta erikoista asiaa niistä, eism. joku käy salaa ottamassa kuvia ja laittaa ne kansioosi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä on palautettu,ihanaa! <3 Kiitos kiitos.
Mutta asiaan: Olin leipomassa ja laitoin uunin kuumenemaan samalla kun sekoittelin aineksia,kun kakku oli paistoa vaille valmis menin tupakalle. Tullessani takaisin uuni oli sammutettu! Luulin ensin sähkökatkoksi ja sytytin valon (aurinkoinen kevätpäivä niin muuten valoja ei tarvittu ) ja se syttyi. Joku,tai jokin oli kääntänyt nupeista uunin sammuksiin ollessani parvekkeella. Sydän kurkussa napsautin uunin takaisin päälle ja kiersin vainoharhaisena koko asunnon.
MIksi normaalit ihmiset ei ymmärrä etä laitteet on vanhoja ja hajoaa jossain vaiheessa, sitä ennen ne alkaa reistailemaan. Tai uusikin voi olla viallinen. Normaalisti tuossa vaiheessa ostetaan uusi uuni, tai kutsutaan korjaaja joka korjaa laitevian. Ei aina ole kyseessä sähkökatko, vaan laite alkaa vanheta ja reistailee. Voi myös palauttaa myyjälle, siinä on kato takuu.
Tästä tapahtumasta on vasta muutama viikko aikaa, joten se on tuoreena muistissa. Olemme muuttaneet hiljattain, ja tässä uudessa kodissa sattuu omituisia tapahtumia. Yksi niistä on jatkuvasti olohuoneemme ikkunaa päin lentävät linnut. Kymmenkunta tapausta jo, en ole enää tarkkaan jaksanut laskea. Mutta kaikista oudoin asia tapahtui muutama viikko takaperin, kun menin suihkuun. Kylpyhuoneessamme on ikkunalauta, mihin tavalliseen tapaani laskin molemmat korvakoruni suihkun ajaksi. Suihkuttelin siinä ja juuri kun silmäni osuivat koruihin, toinen niistä singahti vaakasuoraan lentoon! Kuulin kolahduksen, mutten tiedä mihin koru lensi. Miehenikin uskoi tapahtuneen ja etsimme koko kylpyhuoneen läpi, eikä korvakorua ole tähän päivään mennessä tullut vastaan missään. En vaan vieläkään käsitä tätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko sivuston ylläpito itse mennyt sekaisin päästään ja kirjoittaa noita juttuja vai miksi on noin vaikea antaa yhdelle ihmiselle bannit? Paljon vähemmästäkin on annettu.
Bannit = banaanit vai ? Vai Fingland kieltä ?
Huvittavaa miten ketjussa useampaan otteeseen vakuutellaan omaa mielenterveyttä työssäkäynnillä: "Näen ja kuulen olemattomia, mutta en ole hullu vaan ihan tavallinen _työssäkäyvä_ ihminen.". Tuota, luuletteko että vain työttömät sairastuu mielisairauksiin...? Olisi mielenkiintoista kuulla perusteluja tällaiselle uskomukselle, joka vielä elää herran vuonna 2024.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ukkoni alkoi haisemaan viikolopun jälkeen vieraalle pimperolle ja hajuvedelle
Tämmöinen vähäpätöinen "mysteeri", jos nyt oikeastaan on mysteeri ollenkaan, mutta käynyt niin naurettavan monta kertaa, että ihmetyttää aidosti. Mieheni kulkee töihin pyörällä ja säilyttää pyörän perävaloa samassa kulhossa, missä säilytämme kummatkin myös omia avaimiamme. Näin valo tulee hänellä varmasti napattua mukaan. Kyseinen perävalo on "kadonnut" monta kertaa, mutta se on aina lopulta löytynyt joko minun laukustani tai minun repustani pitkän ajan jälkeen. Toki luonnollista on, että perävalo on tarttunut avainnauhaani ja siten päätynyt reppuuni tai käsilaukkuun. Tämä on kuitenkin tapahtunut niin monta kertaa, että se tuntuu jo ihan uskomattomalta, miten niin voi käydä näin usein. Luulisi, että edes kerran olisin huomannut, että avainnipussa roikkuu nauhassa ylimääräinen killutin. Tai, että se olisi tippunut matkalla kun nostan avainnauhaa laukkuun, tai jo lopullisesti tippunut jonnekkin kun viiletän pitkin kyliä ja en osaa varoa, että se roikkuu avaimissani. Koskaan en ole edes huomannut ylimääräistä lamppua laukussani kuin vasta useiden päivien päästä tai jopa viikkojen. Tämä on käynyt nii usein, että olemme jo oppineet ensin tutkimaan minun laukkuni ja reppuni, kun lamppu on taas hukassa. Silloin lamppua ei muka koskaan ole löytynyt niistä, vaikka koko kapsäkit on käännetty ympäri. Kuitenkin tästä menee päiviä tai viikko ja yhtäkkiä löydän lampun taas laukustani. Käsilaukkuni on kaiken lisäksi sen verran pieni, että kun sieltä kaivan lompakkoa tai omia avaimia, niin ihmetyttää, että miten en muka ole samalla osunut siihen hemmetin lamppuun viikkoihin :D
Muutamia kertoja olen ollut tästä asiasta jo niin hämmentynyt, että en ole voinut uskoa sitä enää sattumaksi ja aloin jo epäilemään, että mies tahallaan kiusaa. Hän on kuitenkin ollut aina todella tympääntynyt lampun katoamisesta, koska nykyään voi saada sakotkin, jos pyörässä ei ole perävaloa. Kerran tästä saatiin melkein riita aikaan, kun hän tympääntyi siitä, että lamppua ei löytynytkään laukustani tai repustani, kun oli niin varma, että siellä sen täytyy taas olla. Miten valo ei ole koskaan tarttunut miehen avaimiin ja aina vain minun, jos pelkästään tästä on kyse? Ja miksi sitä ei ole löytnyt silloin, kun reput ja laukut on tyhjennetyt ja etsitty läpikotaisin, mutta kohta lamppu sinne muka ilmestyy ja sen sattumalta sieltä löydän?
Nyt on taas mennyt ehkä ainakin puoli vuotta, kun tämä on viimeksi käynyt. Seuraavaa kertaa odotellessa :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jaoimme veljeni kanssa saman huoneen ja huoneeseen kuului iso vaatehuone. Kerran valvoin menkkakrampeissa ja pyörin sängyssä kun veli tuli kotiin,näin ikkunasta tulevassa valossa hänen siluettinsa. Veli käveli vaatehuoneeseen ja sinne syttyi valo. En ihmetellyt asiaa vaan oletin veljen pukevan yöpukua,oltiin yläasteella jo kumpikin ja meistä oli tullut häveliäitä. Mutta sitä aloin ihmetellä miksei veli tule ulos sieltä vaatehuoneesta ja huikkasin "Hakkaatko sä hanskaan siellä? Yäk!" Tai jotain vastaavaa,tuosta on kuitenkin jo 30 vuotta.
Veli ei vastannut joten menin katsomaan,onko kaikki ok. Valo paloi mutta vaatehuone on tyhjä. Menin katsomaan muualle asuntoon vaikka olisin nähnyt veljen poistumisen,löysin vain nukkuvat vanhemmat. Aamulla selvisi että veli oli ollut yötä tyttökaverilla eikä ollut käynyt kotona. Kuka sitten?!
Sitä kutsutaan etiäiseksi. Minulla on tällaisia etiäisiä, etenkin liittyen toiseen, nyt jo aikuisista lapsistani. Hänen tuloaan koulusta edelsi kerran selvä avainten kilinä ja takin kahina ja hetken päästä vasta hän kotiutui fyysisesti. Kerran molempien vielä asuessa kotona mutta olevan tahoillaan, nuorempi rippileirillä ja tämä toinen tytöistä bilettämässä, pyörin vielä valveilla ja kuulin kun ulko-ovi avattiin ja suljettiin, sitten kuului sohvan narahdus ja kahahdus kun asentoa vaihdetaan ja mietin että onkohan nyt melkoinen "väsy" tullut. Samalla puhelin ilmoitti viestistä, kuinka hän on jäänyt kaverinsa luokse yöksi. Vähän siinä olin kauhuissani, että kuka sitten tuli taloon sisälle? Rohkaistuin ja kävin varovaisesti katsomassa alakertaan, ei siellä ollut ketään. Toki tuo valojen syttyminen on uutta kuultavaa minullekin tapauksessasi.
Etiäinen tulee kyllä vähän ennen henkilöä itseään. Yleensä joku 5-15 minuuttia. Ehkä jopa tunnin, jos on oikein pitkästä tai hitaasta matkasta kyse. Varsinkin ennenvanhaan, kun ei ollut puhelimia millä ilmoittaa tulosta, niin etiäinen kulki hyvänkin matkaa edellä ja kulkija saattoi joskus itsekin nähdä sen hiihtävän edellä. Ehkä se on vähän samaa kuin "morfinen kenttä" mistä Rupert Sheldrake puhuu. Kun koira tietää, milloin omistaja on tekemässä lähtöä kotiin, ja menee ovelle odottamaan.
Ehkä nuo teidän kokemukset selittäisi paremmin jokin muu entiteetti tai sitten vaikka astraalimatka. Tai ehkä se onkin teknisesti sama ihmisen osa kuin etiäinen, mutta vain käymässä kotona jostain syystä. Silloin ei kai kuitenkaan voida puhua etiäisestä, kun se on juuri se edellä kulkeva hahmo tai energia.
Nuoruudessa minulla oli kyky tietää milloin ystäväni oli tulossa käymään. Emme nähneet säännöllisesti toisiamme, kännyköitä ei vielä silloin ollut. Kyläilyihin saattoi kulua viikkojakin, eikä ystävä ollut mielessä kuin vasta, kuin jostain syystä tämä ystävä tuli vahvasti mieleen ja tiesin sisimmässäni että hän tulee kylään. Sanoinkin hänelle joskus että tiesinkin sua odottaa! Meillä molemmilla oli telepatia hyvin vahva.
Nadia avovankilasta. Miehesi soittanut mulle eilen kolme kertaa.
Noin kuukausi sitten lauantaina puolen päivän tienoilla, koin ihmeellisen kohtaamisen tuntemattoman miehen kanssa. Tiesin jotenkin alitajuisesti jo bussissa, että hänen kohtaamisensa on väistämätön. Jäin pois bussista ja kiiruhdin jatkopysäkille. Seuraavassa hetkessä alkoi kuulumaan huutoa Sir,sir, sir ja sitten englanninkielistä puhetta. Mies oli tullut samalle pysäkille kuin minä. Jotenkin tuntui kuin olisimme siirtyneet ajassa taaksepäin kohtaamissamne. Ja siis minä olen nainen, mutta sir tuntui liittyvän aiempaan elämääni joskus 100 vuotta sitten.
Minua kummastuttaa suuresti miksi tällä palstalla modet peukaloivat keskustelun kulkua poistelemalla välistä heidän agendaan kiusallisimpiä viestejä, huipentuen koko keskustelun jäädytykseen.
Muutapas jo sinne Intiaasi, kun tiedät kaiken sieltä ;)