Lue keskustelun säännöt.
Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?
Itsellä on useampia, mutta laitan tähän yhden noin niinkuin esimerkin vuoksi.
Olin n. 15-vuotias kun aloin saada kännykkääni soittoja joltain naiselta joka syytteli minua siitä että olen hänen miehensä panopuu. Olin ujo ja hiljainen enkä tiennyt miten reagoida, joten ilmoitin vain että naisella taitaa nyt olla väärä henkilö kyseessä. Nainen raivostui tästä ja aloitti "niin varmaan" -raivoamisen ja että tietenkin kiellän tekoseni, kuinkas muutenkaan!
Mitä tuohon voi sanoa?
Tämä nainen soitti aina silloin tällöin ja kysyi jotain tyyliin "Niin voisiks kertoa missä mun mies oli tiistaina?". Oli sellainen poissaoleva häiriintyneisyys aina äänessä joka jotenkin kylmäs. Tuli mieleen oma äitini joka oli todella epävakaa.
Viimeisen kerran kuulin tästä naisesta kun olin perheeni kanssa lomalla Espanjassa. Nainen sanoi että on nyt tulossa minua vähän moikkaamaan. Sanoin että tulee pitkä matka (ja kallis puhelu) kun ollaan ulkomailla. Kerroin vielä viimeisen kerran olevani teinityttö jolla ei ole ollut suhdetta kehenkään vastakkaisen sukupuolen edustajaan, ja että isäni sattuu olemaan tässä vieressä jos hän haluaa rupatella. Puhelu katkesi enkä kuullut hänestä enää toiste.
Tässä jäi vaivaamaan kaksi asiaa:
1) Numeroni oli salainen. Sitä ei löytyisi kenenkään kaiman nimellä numeropalvelusta. Kuka antoi numeroni?
2) Nainen tiesi etunimeni, eli soitti minulle nimen perusteella. Onko liian uskomaton sattuma että nainen oli näppäillyt numeron väärin mutta jahtasi samannimistä tyyppiä?
3) Jos olisikin käynyt niin ettei numero jostain syystä olisikaan salainen, liittymä oli isäni nimissä, ei minun.
Tästä kohta 20 vuotta aikaa mutta joskus tulee mieleen mitä häirikölleni kävi. Mistä hän tuli ja minne hän meni? Oliko nörtin näköinen teinityttö hänestä oikeasti uhka, vai olinko väärä henkilö? En edes tuntenut ketään aikuista miestä joka ei olisi ollut minulle sukua. Ja tämä nainen oli selvästi vanhempi, ja naimisissa.
Millaisia mysteerejä ja selvittämättömiä teillä on?
Kommentit (7964)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oli vuosi 2008, kun Pikku Kakkonen alkoi tulla myös aamuisin tv:stä. Olen 100% varma, että se tunnari oli etenkin niissä ihan ensimmäisissä jaksoissa alkuperäisestä poikkeava ja jokseenkin erittäin psykoottinen.
Tunnarissa kuvattiin aamuista, hämärää ja violetin sävyistä lapsen huonetta, alkaen lattiatasolta. Ympäri huonetta oli levitelty leluja ja kamera liikkui lattiatasolta koko ajan ylöspäin kohti seinällä olevaa kelloa, joka näytti muistaakseni klo 7? Kuitenkin se aika aamusta, kun Pikku Kakkosen oli määrä alkaa. Taustalla soi jollain tapaa alkuperäisen kuuloinen Pikku Kakkosen tunnusmusiikki höystettynä helvetin psykoottisilla ääniefekteillä, kuten vauvan huuto, erilaisista leluista kuuluvat äänet (esim. soittorasian musiikkia) ja jopa KISSAN NAUKAISU (ihan selvä MIAUU kuului jossain kohti tunnaria). Kuvaus pysähtyi muistaakseni sen kellon kohdalle, jossa oli myös P2:n logo ja loppuun tuli teksti "Pikku Kakkosen Aamu".
Tämä ei voi olla uni, koska muistan nähneeni tuon tyylisen tunnarin useampaankin kertaan aamun Pikku Kakkosessa tuolloin. Se tosin jossain vaiheessa muuttui taas ihan alkuperäiseksi, mutta olen täysin varma, että ihan ensimmäisissä jaksoissa oli tämän kaltainen tunnari. Pelkäsin sitä ihan tajuttomasti. Kukaan muu ikätoverini ei vaan tällaista muista koskaan nähneensä. Vaivannut mieltä jo 10 vuotta, enkä luultavasti koskaan pääse tästä yli, ellei joku muukin muista tätä :D
Toinen mysteeri on Smurffien Lumisotaloma-biisin alkuperäisen kappaleen kyseenalainen olemassaolo. Itse levyssä, netissä ja joka paikassa sanotaan, että sen alkuperäinen versio on nimeltään 'Take Me To Your Heaven', mutta tätä oikeaa versiota ei löydy mistään. Ei YouTubesta, Spotifysta, mitään tämän alkuperäisen kappaleen tietoja ei löydy mistään. Samalla nimellä löytyy kyllä joku Euroviisujen poppikappale, mutta se ei vastaa Smurffien hiphop-tyylistä kappaletta. Lieneekö koko viisua edes olemassa, kun alkuperäisen esittäjänkään nimi ei ole tiedossa. Harmittaa, koska Smurffien versio on niin tajuttoman hyvä, joten olisi kiva löytää alkuperäinenkin...
Hakemasi tunnari saattaa olla tämä. On tässä jotain samoja elementtejä, mutta muistot voi vääristyä ja siksi noita kaikkia mainitsemiasi elementtejä ei niin ole tai sitten tästä voikin olla vielä toinen versio. Eilen luin ketjua ja heräsi kanssa uteliaisuus. Olen ikäpolvea joka ei enää tuolloin katsonut Pikku kakkosta kun tämä tunnari pyörinyt niin ei minullakaan siksi ollut tästä tarkempaa tietoa.
Viime viikolla ajelin ohi hautausmaan, jonne hautasin isäni reilu vuosi sitten. Autoradion volyymit hilautuivat yllättäen kovemmalle. Hieman myöhemmin sama homma. Ja ok, milloinpa autoissa ei pikkuvikoja olisi, oli kyllä ensimmäinen ja toistaiseksi ainut kerta kun näin kävi.. mutta pari päivää myöhemmin tulin iltavuorosta kotiin ja yhtäkkiä meni tv itsestään päälle, isäntäkin asiaa ihmetteli eikä selitystä keksitty. Tekisipä mieli soittaa Sam ja Dean paikalle!
Minulla oli hieman saman tyylinen episodi kuin aloittajalla, mutta tapahtui vain somessa ja olin jo 22 -vuotias. Joku nainen laittoi minulle Facebookin messengerissä viestin, jossa kysyi että tapailenko hänen poikaystäväänsä. Mainittu poikaystävä kuului kyllä facebook-kavereihini, mutta en muistanut että olisin tavannut hänet livenä koskaan. Naiselle en kuitenkaan vastannut muuta kuin että "eihän se sinulle kuulu". Ehkä vastaukseni oli tyhmä vaikkakin oikein. Sitten nainen kirjoitti että hänen poikaystävänsä on kertonut panneensa minua! Silloin olin jo melko WTF!?
Kyseessä on ilmeisesti hieman häiriintynyt pariskunta, joka leikkii ihan omia mustasukkaisuus-draamojaan ja pyrkii vetämään siihen ulkopuolisia. En selvitellyt asiaa tarkemmin, vaikka tuollaiset weirdot ovat joskus kiinnostavia tutkittavia. Kumpikaan ei enää kuulu somekavereihini.
Asioita mikä on jo vuosia ihmetyttänyt ja näilläkin palstoilla saman kirjoittanut kun on ollut etsinnässä kadonneita biisejä/elokuvia.
90-luvun lopulla maikkarilla pyöri musiikkivideo ja enkä enää muista tarkkaan mainostettiinko silloin jotain eri ohjelmia ja tämä biisi soi taustalla. Kappale itse oli suomi-iskelmää ja jos joku bändi pitäisi mainita niin tulee joku iskelmäorkesteri tyyliin Yölintu tai A Aallon Rytmiorkesteri mieleen. Kappaleen kertosäkeessä laulettiin "En siis tule illalla enkä edes aamuyöstä, minne olen matkalla sinne sinä et voi tulla". Siinä kaikki mitä muistan, mutta olen tosiaan kysellyt eri tahoilta tästä kappaleesta eikä ole tullut vastausta. Taannoin kysyin tätä kirjaston kysy-palveluista, mutta sieltäkin tullut vastaus, että ei pystytä tunnistamaan ja noilla sanoilla ei löydy mistään musiikkitietokannoistakaan merkintöjä. Kappaleen video on pyörinyt samoihin aikoihin kun Anna Eriksonin Kesä yhdessä tai Jonna Kantolan Kesä kiinnostaa-kappaleiden kanssa, näiden videot on jäänyt vahvasti mieleen, mutta ei ole kumpikaan kun hakemassani mieslaulaja kyseessä.
Jäänee arvoitukseksi ja jäljellejäävä vaihtoehto on sitten, että tämä on jotain tiettyä mainoskampanjaa varten tehty kappale eikä siksi erikseen levytetty joten ei löydy tietoa tästä tämän enempää. Tuota kertosäettä tosin lauloin kaveripiireissä aika ahkeraan kun tuo video on pyörinyt, että en ole tainnut myöskään unta nähdä, että tämmöinen kappale olemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siirsin pankkitilini nykyisen asuinpaikkakuntani pankkiin. Olin seurustellut poikakaverini kanssa vuosia. Olimme kihloissakin, mutta lapsia ei kummallakaan ollut. Ikää oli 25 vuotta. Pankkivirkailija kyseli tilille tulevia säännöllisiä maksuja mihin vastasin peruspäiväraha, koska olin juuri valmistunut ja työtön. Jostakin syystä peruspäiväraha muuttui pankkivirkailijan korvissa muotoon "elastusmaksu" ja hän tiesi jopa poikalapsen olevan Toni minun sukunimelläni. Hämmentyneenä korjasin asian oikein, mutta ihmetytti melkoisesti mistä pienellä paikkakunnalla pankkivirkailija oli saanut päähänsä, että olin poikalapsen yh. Poikakaveri ehdotti, että olisimme käyneet kaupassa hänen siskonpoikansa kanssa ja joku olisi luullut poikaa minun lapsekseni, mutta siskonpoika oli niin pieni, ettemme olleet hänen kanssaan kulkeneet missään, eikä hänen nimensä ollut Toni. Ihmeellistä kyllä veljeni poika sai vajaan vuoden kuluttu nimekseen Toni.
Teleporttaava koira kirjoitti:
Meillä joko kummittelee, tai mulla on alkava Dementia.
Toissailtana koira pyysi myöhään illalla/yöllä ulos, olin jo vaihtanut pyjamaan enkä sitten lähtenyt itse mukaan ulos. Avasin koiralle takaoven, ja se meni vauhdilla portaat alas, ja ulos. Vedin oven vielä oven kunnolla kiinni.
N.5 Min myöhemmin menin hakemaan koiraa sisälle, ja koira olikin jo sisällä. Ovi oli kiinni,pihalla tassunjäljet, ja koiran turkki kostea.
Pihalla ei ollut muita jälkiä kuin nuo tassunjäljet.Oven koira ehkä olisi jotenkin voinut saada auki, mutta sitä en sentään usko että se olisi laittanut oven kiinni perästään.
Jos pihalla olisi ollut joku ihminen, niin kai jalanjäljet sentään olisi hankeen jääneet?
Ystävällinen kummitus sentään on, kun laski koiran sisälle :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan lapsuudesta kun aloin laulamaan laulua "Tikiti takiti, kelloja soittaa, tikiti takiti kelloja soittaa".
Jotenkin muistan, että veljeni ois tuota laulanut. Tuosta tuli sitten vanhempana puhetta tuosta laulusta ja veli sitten, että en ole koskaan laulanut tuollaista ja äiti puolestaan ajatteli jos olin kuullut tarhassa laulettavan tuota. Tosin joskus koitin googlettaa noilla sanoilla niin eipä ole tullut vastaan, että tuollaista lastenlaulua olisi.
Jäänyt jäljelle vaihtoehto kun ollut vilkas mielikuvituskin lapsuudessa, että olen tämän itse kuitenkin sitten keksinyt. Vaihtoehtoja on, mutta mikähän on se oikea.
Vierailija kirjoitti:
Minua vaivaa työpaikkani. Olen nuoresta asti kuullut sellaisia ääniä, joissa tutut moittivat minua. Tuo tapahtuu etenkin stressitilanteessa. On vaikeaa, kun ei aina tiedä, milloin kuulemani puhe on todellista ja milloin oman pään tuotetta. Sitä tapahtuu aika usein työpaikallakin. Esim. tänä vuonna kuulin työkaverin valittavan toiselle, ettei minua kiinnostaa mikään töissä enkä puhu koskaan kenellekään ja olen torjunut kaiken avun enkä edes halunnut parantaa ulkonäköäni...mitäpä tuossa tekisi, kun ei kehtaa mennä syyttämään suoraan, että miksi kerrot minusta tuollaisia asioita.
Viime kesänä kuulin toisen työkaverin sanovan minusta, että olen sotkenut kaiken työpaikalla. En tiedä, voisiko tuo olla jonkinlaista huumoria vai totta vai väärin kuultua.
Mutta tämän tyyppistä on ollut pitkään, välillä enemmän, välillä vähemmän.
Skitsofrenia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsellani oli 4 5vuotiaana flunssa ja oli kovin kipeä, äkkiä lapsi kysyi itkuisena "Lennäkö mä nyt? Mä en halua lentää?" Kysyin mitä tarkoitti ja vastaus oli hel vetin hyytävä " Se eka äiti lauloi mulle kun mulla oli tosi pipi, sitten mä lensin ja äiti itki, ja mä lensin sun mahaan". Pyysin sanomaan uudestaan ja sanoi kunnes muuttui hysteeriseksi toistellen, ettei tahdo lentää. Otin pojan syliin ja vakuutin ettei lennä mihinkään, etten päästä irti!
Poika on nyt jo kolmekymppinen mies eikä varmaankaan muista tuota, minä en ikinä unohda. Uskon pojan menehtyneen entisessä elämässä nuorena johonkin sairauteen.
Kuumehoureilua oli hänellä.
Vierailija kirjoitti:
Ollessani 5-vuotias minua 10 vuotta vanhempi serkkuni pakotti minut saman ikäisten kaveriensa kanssa näyttämään minulle alapäätään ja koskettelivat sitä. Jäimme kiinni aikuisille ja vielä reilut 40 vuotta jälkeenpäin minua ihmetyttää se että tapahtumasta syytettiin minua. Eli minä, pieni tyttö joka ei silloin vielä tiennyt mitään seksistä tai lisääntymisestä olin itse näyttänyt alapäätäni joukolle 14-17v poikia ja houkutelleet heitä tutkimaan ja koskettelemaan sitä. Vielä nykyäänkin esimerkiksi sisarukseni välillä muistuttavat minua tästä ja heidän mielestään olin jo tuolloin niin kovassa seksuaalisessa himossa että pakotin ne pojat seksiin kanssani.
Kysypänsisaruksiltasi, jos asia tulee vielä puheeksi,, että onko heillä itsellään joitakin pedofiilisia taipumuksia, kun kuvittelevat pikkutytön houkutelleen teinipervopedaripaskiaisten ahdistelemaan itseään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin noin 5-vuotiaana leikimmässä kotipihallani saman ikäisen kaverini kanssa. Kun minun tuli aika mennä syömään, niin kaverini lähti omaan kotiinsa kotiemme välissä olevan metsikön läpi. Siinä meni kotiemme välillä sopiva polku jota pitkin olimme kulkeneet monta kertaa toistemme luokse. Matkaa tuota polkua pitkin oli noin 250 metriä, polku meni suoraan kotiemme välillä ja seutu jossa asuimme oli todella rauhallista, joten mitään pelkoa ei ollut kulkea tuon metsikön läpi. Oli valoisa kesäpäivä eikä mitään pahaa olisi luullut tapahtuvan.
Myöhemmin kaverini vanhemmat soittivat minun vanhemmilleni, että miksi kaverini ei ollut tullut kotiin. Minä sanoin, että oli hän lähtenyt kotiin sen metsikön poikki menevän polkua pitkin. Vanhemmat antoivat meidän kulkea sitä polkua toistemme luokse koska muuten matka toistemme luokse olisi ollut paljon pitempi koska olisi pitänyt kiertää esim. se metsikkö. Se metsikkö tunnettiin todella rauhallisella, siellä ei ollut koskaan tiedetty tapahtuneen mitään pahaa eikä siellä ollut mitään vaarallisia tai outoja hiippareita, mahdollisia lapsen seksuaalisia hyväksikäyttäjiä vaanimassa lapsia uhriksi, alkoholisteja tai huumeiden käyttäjiä tms.
Kaverini oli lähtenyt sitä polkua pitkin kotiinsa, sen näin ennen kuin menin kotiin mutta hän ei ollut koskaan saapunut kotiinsa. Hän oli kadonnut ja häntä etsittiin koko päivä myöhään yöhön asti lähialueella. Suurin osa lähialueella asuvista ihmisistä osallistui hänen etsintöihinsä ja illalla soitettiin poliisitkin etsimään häntä. Häntä etsittiin useiden kuukausien ajan joka päivä ja kaikkia naapureita haastateltiin mahdollisten näköhavaintojen perusteella mutta niitä ei ollut. Minä olin viimeinen, joka olin kaverini nähnyt kun hän lähti kävelemään sitä metsäpolkua pitkin kotiinsa. Jossain vaiheessa matkalla metsäpolkua hän oli kadonnut. Häntä etsittiin myös tuolta metsiköstä mutta mitään ei löytynyt.
Hänen katoamisestaan on tullut kuluneeksi jo reilut 40 vuotta mutta häntä ei ole löydetty eikä pienintäkään vihjettä hänestä tullut poliiseille vaikka hänen katoamisestaan kerrottiin pitkään televisiouutisissa, radiossa ja erilaisissa lehdissä. Hänen katoamisensa vuonna 1979 oli yksi vuoden puhutuimmista aiheista.
Kas kun yhtään uutista ei löydy tuollaisesta katoamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua vaivaa yhä monta vuotta sitten eräällä hautausmaalla näkemäni hautakivi, jossa oli selvästi miehen ja tämän vaimon nimet, syntymäajat ja kuolinajat. Sittrn siinä oli teksti "Lapset" ja alla luki jotenkin näin: "Tauno - Ahti - Saara - Anja - Tuomas 13.6.1886-17.4.1974". Siihen oli ilmeisesti siis haudattu 5 heidän viisi nimeä mutta siinä oli vain yksi syntymäaika että yksi kuolinaika pariskunnan lasten nimien alla. En usko, että kyseessä olisi viitoset sillä 1800-luvulla 5 kerralla syntynyttä lasta olisi tuskin jääneet kaikki henkiin (hehän olisivat hyvin todennäköisesti syntyneet keskosina) ja ainakaan siihen en usko, että aikuisiksi eläneet viitoset olisivat kuolleet samana päivänä. Nuo pariskunnan lasten nimet, syntymäajan ja kuolinajan keksin itse koska en muists että mitkä ne olivat siinä hautakivessä. Hautakivi sijaitsi vielä sinakin 1990-luvulla Kaustisen hautausmaalla.
Olisiko mahdollista että pariskunnan lapset kaikki on haudattu siihen samaan mutta nimet ja ajat on laitettu vasta sitten kun viimeinenkin lapsi on kuollut. Eli syntymäaika on ensimmäisen lapsen syntymäaika ja kuolinaika kun viimeinen sisarus on kuollut.
Mutta jos lapset kuitenkin oli kuolleet aikuisena/vanhana, niin miksi kaikki haudattu omien vanhempiensa kanssa? Kuitenkin luulisi että siihen aikaan on puoliso ja perhettäkin ja menevät sitten aikanaan eri hautaan kuin vanhemmat.
Jos lapset on tuhkattu ja ripoteltu johonkin muualle ja nimet laitettu vanhempien kiveen.
Vai olisiko syynä ollut köyhyys. Olisihan sitä nyt kalliiksi köyhälle perheelle kaiverruttaa viiden lapsen syntymä- ja kuolinajat kiveen, jos olisi mahtunutkaan. Halvemmalla päästiin näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hakemasi tunnari saattaa olla tämä. On tässä jotain samoja elementtejä, mutta muistot voi vääristyä ja siksi noita kaikkia mainitsemiasi elementtejä ei niin ole tai sitten tästä voikin olla vielä toinen versio. Eilen luin ketjua ja heräsi kanssa uteliaisuus. Olen ikäpolvea joka ei enää tuolloin katsonut Pikku kakkosta kun tämä tunnari pyörinyt niin ei minullakaan siksi ollut tästä tarkempaa tietoa.
Kauhistus sentään. Olen 32 v mies ja tuo oli jäätävä... Ei mikään ihme, jos tuollaista pelkää, kun minustakin tuo oli kuin kauhuleffasta. Mitä ihmettä?
Vierailija kirjoitti:
Tyttäreni oli 3-vuotias hän alkoi itkemään täysin yllättäen ja sanoi että hänellä on ikävä pientä veljeä joka oli mahassani samaan aikaan kuin tyttäreni mutta jonka enkeli oli hakenut sieltä Taivaaseen koska veljellä oli koko ajan kipeä olo. Odottaessani tyttöä olin odottanut kaksosia joista poika oli kuollut raskausviikolla 24 mutta tyttö oli elossa raskausviikolla 28 kun kaksoset syntyivät. Poika siis tietenkin oli kuollut ja tyttö kuollut. Tyttö on nyt 5v ja tietää olevansa kaksonen joista toinen kuoli mutta vielä 3-vuotiaana hän ei tiennyt sitä.
Minulla oli lapsena monesti todella vahva tunne, että veljeni haluaisi minun tekevän tsi olevan tekemättä jotain. Ja muutenkin todella vahva tunne veljen läsnäolosta. Ainoa vaan, ettei minulla ole veljeä. Kerroin noin 10 vuotiaana tästä äidilleni ja kerroin näistä tuntemuksistani välillä hänellekin. Myöhemmin äitini kertoi, että syntyessäni kohdusta oli löytynyt myös pieni kuollut kaksoseni, josta minulla ei ollut aavistustakaan, ennen kuin äitini asiasta kertoi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hiukan autistinen ov. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei ole mikään yliluonnollinen juttu, mutta on jäänyt vaivaamaan. Minulla oli joskus kaveri, jonka kanssa välillä näimme ja se oli silloin minulle tärkeää, yhteyttä pidimme fb:ssä. Hän oli yksi harvoista kavereistani. Hän sitten jossain vaiheessa, ilman selityksiä, poisti minut kavereista ja lopetti yhteydenpidon siihen. En vieläkään tiedä enkä ymmärrä miksi, ehkä olin pahoittanut hänen mielensä. En ole kehdannut peräänkään kysellä, toisaalta, ehkä asia olisi sillä selvinnyt. Olen kyllä sosiaalisesti aika kömpelö, joten luultavasti tein jotain väärin. Tästä on vuosia aikaa, mutta vieläkin välillä vaivaa.
Sama homma itselläni. Jopa kahdesti. Toisen kanssa näimme useammin ja toisen kanssa kerran. Vielä viimeisessä viestissään tämä jälkimmäinen iloitsi, että kaverustuimme. Meillä oli hyvin samankaltaisia ajatuksia ym.
Tämä ensimmäinen oli kyllä todella kiireinen opintojensa kanssa ja jonkin sortin burn out oli jossain vaiheessa.
Eli jos täällä on keski-Suomesta muutama vuosi sitten kirjoitelleet kaksi parikymppistä naista, niin kiinnostaisi kovasti tietää syyt. Kun kumpikaan ei vaikuttanut mitenkään loukkaantuneelta ym.. Enkä mielestäni sanonut mitään pahaa, ymmärsin tämän toisen burn outin jne.
Minullekin on käynyt kerran ainakin osittain samalla tavalla. Tutustuin internetissä henkilöön, jonka kanssa meillä oli paljon yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja samanlaiset elämänarvot. Vaihdoimme todella usein tekstiviestejä ja sähköposteja keskenämme, soittelimme toisillemme ja tapasimme muutaman kerran. Sitten eräänä päivänä hän alkoi valittamaan, että hän tuntee olonsa flunssaiseksi ja muutaman päivän päästä hänellä oli flunssa. Erään päivän iltana hän itse soitti minulle ja oli selvästi flunssainen. Hän sanoi puhelun lopuksi, että hän menee nukkumaan ja toivoo, että flunssa menee pian ohi. Sen jälkeen en ole hänestä mitään kuullut. Kaikki yhteydenpito loppui kuin seinään. Hän ei enää vastannut puheluihin, tekstiviesteihin tai sähköposteihin. Yritin useamman päivän aikana soittaa hänelle ja lähettää viestejä aina välillä, mutta mitään vastausta en saanut enkä vielä kymmenenkään vuoden jälkeen ole saanut tietää, että miksi näin kävi. Eikö hän vain halunnut jatkaa yhteydenpitoa? Mielessäni on jopa käynyt, että flunssa olisi aiheuttanut hänelle vaikka jonkun huomaamattoman lisäsairauden, joka taas aiheutti vaikka jonkun sairaskohtauksen tai jotakin, johon hän olisi yllättäen kuollut, mutta sekin kuulostaa uskomattomalta, kyseessä piti kuitenkin olla perusterve ja kohtalaisen nuori ihminen ja jos hän olisi kuollut, niin miksi omaiset eivät ilmoittaneet asiasta minulle? Viestit ja soitot kuitenkin menivät perille hänen numeroonsa, joten jos hän olisi kuollut, niin kai omaiset olisivat huomanneet, että hänen puhelimensa soi ja siihen tulee välillä viestejä, joissa kysellään huolestuneena hänen vointiaan. Olisi sitä voitu ottaa minuun yhteyttä, kysyä kuka olen, miksi otan kyseiseen henkilöön yhteyttä ja kertoa, että mitä tapahtui.
Ai kauheeta. Nämä viestit lukiessani tajusin, että minä olen tehnyt tällaisen "katoamistempun" ainakin parille ihmiselle nuoruudessani. Toinen oli mies, jonka kanssa viestittelin ja kirjoittelin ja pari kertaa tavattiinkin, ja toinen oli tyttö, johon tutustuin kirjeenvaihdon myötä (elettiin vielä kultaista 90-lukua, jolloin kirjoiteltiin oikeita kirjeitä...) Molempien kanssa kävi niin, että tapaamisen jälkeen kävi itselleni jotenkin selväksi, ettei olla samoilla aaltopituuksilla sitten kumminkaan ja samaan aikaan elämään tuli jotain muuta: taisin päästä opiskelemaan tai rupesin tapailemaan jotakin muuta tms. Ainakin tämän miehen kanssa juttu jäi juuri tuolle "oli tosi kiva tavata, mä soitan sulle ensi viikolla" -tasolle, enkä sitten ikinä soittanut, enkä enää vastannut hänen viesteihinsä.
Mä olen itse vähän tällainen hetken lapsi, hyvin harvoin ketään ikävöin ja haikailen menneitä, siirryn aika nopeasti "seuraavaan elämänvaiheeseen", tykkään vain kokeilla erilaisia juttuja ja voin kyllä olla tosi ystävällinen ja mukava ihmisille, vaikka en sitten sen enempää haluaisikaan viettää aikaa heidän kanssaan. En ole ikinä tullut ajatelleeksi, että se saattaa näyttää noin omituiselta sen toisen ihmisen näkökulmasta. Toivottavasti nämä minun tuttavuuteni eivät ole vuosikausiksi jääneet miettimään, että mitä tapahtui ja mihin katosin, Ei ollut tarkoitus loukata!Tuo on täysin ymmärrettävää. Harvoin ihminen tietää olevansa niin merkityksellinen jollekin randomille, että pitäisi jokainen elämänmuutos tälle päivittää.
Toki 250 alapeukuttajaa on toista mieltä. Ripustautuvia takertujia? Sori, minä en ole sellainen joten en myöskään ole tietoinen siitä, moniko perääni itkee. Toivottavasti ei kukaan.
Myönnän tehneeni myös tällaisen katoamisen, tosin ehkä hieman hiljalleen, mutta kuitenkin. Olin tutustunut opiskeluaikana erääseen tyttöön ja olimme tekemisissä kymmenisen vuotta, ihan sitten perheinemmekin, mutta jotenkin olimme täysin erilaisia. Hänellä ei juuri ollut ystäviä, ja ehkä kaveerasin hänen kanssaan ihan vain kiltteyttäni. Jossain vaiheessa alkoi kuitenkin se erilaisuus ahdistaa ja vetäydyin ystävyydestä ilman selityksiä, en muista viimeisintä soittoa tai viestiä tai kirjettä, mitä se sitten olikin. Aikaa on kulunut ehkä 14 vuotta jo. Joskus tulee mieleen, että tein ikävästi, mutta en silti aio enää ottaa itse yhteyttä ja toivon, ettei hänkään ota.
Kauhea oot. Ei tullut mieleen että sillä välin kun sä säälistä kaveeraat tän tytön kanssa, joku muu olis oikeasti voinu ystävystyä hänen kanssaan. Julmaa.
Olen tuo "hiljalleen vetäytynyt", tässä ehkä nyt moni ymmärsi väärin. Emme asuneet lähekkäin missään vaiheessa, tapasimme harvakseltaan. Alkuun kutsuin hänet koulussa porukkaan mukaan, kun huomasin hänen olevan aina yksin ja siinä jollain tasolla ystävystyimme. Valmistumisen jälkeen tapasimme ehkä joka toinen kuukausi. Kyllä hänellä olisi ollut aikaa tavata ihan ketä vain muitakin ystäviä, jos niitä olisi ollut.
Vierailija kirjoitti:
Tapasin edesmenneen isäni "kaksoisolennon" kaupungilla. Menin herralle mainitsemaan asiasta ja kysyin, mahtoiko olla kotoisin siltä seudulta, josta isäni oli kotoisin. Olihan tämä, vähän samoilta kulmilta vaikkei samasta kylästä. Oltiin ilmeisesti kaukaista sukua. Vaikka yhdennäköisyys isäni kanssa oli huomattava, oli tietty erojakin, hiukan eri vartalon malli ym. ja puheääni. Ei mikään myyttinen juttu sinänsä, mutta tämmöistäkin tapahtuu. Muitakin kaksoisolentotapauksia tiedän.
Oliko isoisäsi putki- tai postimies ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näkikö Salkkareissa Saku karhun, kun oli Kallen ja yhden Nikon kanssa etsimässä Miiaa mökiltä vai oliko se harhaa?
Se oli harhaa, koska siinä sanottiin useaan kertaan sana "karhu", eikä se lähestynyt poikia.
No mitä? Hei, nyt, rauhotu! En mä saa mitään selvää, hei! Otso? Missä? Mitä sä nyt oikein sekoilet? Hei, ei tääl oo otsoja! Näitsä sen?
Avaa! -Tuu äkkii sisään nyt! -No okei, okei! Mitä ihmettä tää nyt oikein on? -Mis Kalle on? -Se jäi pukeen vaatteita. -Kelaa et mä näin otson! -Hei, tää on Sipoota! Ei tääl mitään otsoja oo! -No niin mäkin luulin, mut tuolla se oli metsän reunas! -Ota huikka niin tuut järkiis! -Etsä usko mua? -En. Sä oot nähny unta. -No en todellakaan oo! -Ihan miten haluut. (Ottaa huikan) -Koettasit säkin vähän rentoutua. -No yritä nyt relaa täs näin ku otsot juoksee ympärillä! -No mikset sä tuu tonne mökkiin jos kerran niin pelottaa? Heh, vai onks siellä jotain vieläkin pelottavampaa? -Mitä jos menisit takas kultas luo? -No ku en uskalla ku toi otso hiiviskelee tääl maisemissa! Itte asiass mua alko pelottaa ihan hirveesti! Viittisitsä pitää mua kädestä? Hah hah hah hah!
-Tajuutsä et Miia saattaa olla yksin siel metsässä? -Mitä me nyt tehään? -Lähetään ettii sitä tietenkin! -No mut entäs se otso? -No meit on kolme yht vastaan. -ROOAAAARRR! Hohoo! Olen otso! -Hehee, sä oot ihan säälittävä! Lähetään! -Hei, eiks meidän pitäis venaa aamuun ensin? -Pelkäätteks te jätkät ihan tosissanne? -Sä et nähny sitä eläintä. -No et nähny sinäkään. Ei tääl oo mitään otsoja! Uskokaa nyt! -Joo, no mulle on ihan sama mikä se oli. Mä lähen nyt ettii Miiaa. -Ette te sitä täältä tuu löytämään. -Miten niin? -No, aikani kuluks taiteilin ton mökin oven auki. Ei siellä oo ollu ketään viikkokausiin.
Tätä kohtausta on kiva kattoo Otso-nimisenä. :)
Äitini puhuu unissaan. Kerran äiti otti sohvalla päiväunet ja huusi "Meneppä Lidliin hakemaan piimää!"
Outoa tässä on se että tuolloin oli vuosi 1993 tai 1994, eikä suomessa jos muuallakaan maailmassa olllut vielä mitään Lidlejä.
Kauhea oot. Ei tullut mieleen että sillä välin kun sä säälistä kaveeraat tän tytön kanssa, joku muu olis oikeasti voinu ystävystyä hänen kanssaan. Julmaa.