Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?
Itsellä on useampia, mutta laitan tähän yhden noin niinkuin esimerkin vuoksi.
Olin n. 15-vuotias kun aloin saada kännykkääni soittoja joltain naiselta joka syytteli minua siitä että olen hänen miehensä panopuu. Olin ujo ja hiljainen enkä tiennyt miten reagoida, joten ilmoitin vain että naisella taitaa nyt olla väärä henkilö kyseessä. Nainen raivostui tästä ja aloitti "niin varmaan" -raivoamisen ja että tietenkin kiellän tekoseni, kuinkas muutenkaan!
Mitä tuohon voi sanoa?
Tämä nainen soitti aina silloin tällöin ja kysyi jotain tyyliin "Niin voisiks kertoa missä mun mies oli tiistaina?". Oli sellainen poissaoleva häiriintyneisyys aina äänessä joka jotenkin kylmäs. Tuli mieleen oma äitini joka oli todella epävakaa.
Viimeisen kerran kuulin tästä naisesta kun olin perheeni kanssa lomalla Espanjassa. Nainen sanoi että on nyt tulossa minua vähän moikkaamaan. Sanoin että tulee pitkä matka (ja kallis puhelu) kun ollaan ulkomailla. Kerroin vielä viimeisen kerran olevani teinityttö jolla ei ole ollut suhdetta kehenkään vastakkaisen sukupuolen edustajaan, ja että isäni sattuu olemaan tässä vieressä jos hän haluaa rupatella. Puhelu katkesi enkä kuullut hänestä enää toiste.
Tässä jäi vaivaamaan kaksi asiaa:
1) Numeroni oli salainen. Sitä ei löytyisi kenenkään kaiman nimellä numeropalvelusta. Kuka antoi numeroni?
2) Nainen tiesi etunimeni, eli soitti minulle nimen perusteella. Onko liian uskomaton sattuma että nainen oli näppäillyt numeron väärin mutta jahtasi samannimistä tyyppiä?
3) Jos olisikin käynyt niin ettei numero jostain syystä olisikaan salainen, liittymä oli isäni nimissä, ei minun.
Tästä kohta 20 vuotta aikaa mutta joskus tulee mieleen mitä häirikölleni kävi. Mistä hän tuli ja minne hän meni? Oliko nörtin näköinen teinityttö hänestä oikeasti uhka, vai olinko väärä henkilö? En edes tuntenut ketään aikuista miestä joka ei olisi ollut minulle sukua. Ja tämä nainen oli selvästi vanhempi, ja naimisissa.
Millaisia mysteerejä ja selvittämättömiä teillä on?
Kommentit (7964)
Vierailija kirjoitti:
Teleporttaava koira kirjoitti:
Meillä joko kummittelee, tai mulla on alkava Dementia.
Toissailtana koira pyysi myöhään illalla/yöllä ulos, olin jo vaihtanut pyjamaan enkä sitten lähtenyt itse mukaan ulos. Avasin koiralle takaoven, ja se meni vauhdilla portaat alas, ja ulos. Vedin oven vielä oven kunnolla kiinni.
N.5 Min myöhemmin menin hakemaan koiraa sisälle, ja koira olikin jo sisällä. Ovi oli kiinni,pihalla tassunjäljet, ja koiran turkki kostea.
Pihalla ei ollut muita jälkiä kuin nuo tassunjäljet.Oven koira ehkä olisi jotenkin voinut saada auki, mutta sitä en sentään usko että se olisi laittanut oven kiinni perästään.
Jos pihalla olisi ollut joku ihminen, niin kai jalanjäljet sentään olisi hankeen jääneet?
Ystävällinen kummitus sentään on, kun laski koiran sisälle :)
Veikkaan että kyse on muistin temppuilusta. Kun on sopivasti hajamielinen tai uninen, tekee asioita automaattisesti eikä niistä tallennu muistikuvaa.
Jokaiselle sattuu tätä mutta sitä ei aina huomaa kun mitään mieleenpainuvaa/havahduttavaa ei satu. Tässä tapauksessa rakas koira oli ärsyke, joka "herätti". Normaalia, ei liity muistisairauksiin. Toki hassua kun sen huomaa
Vierailija kirjoitti:
Voisin laittaa tämmöisen tänne vaikkei tämä kovin yliluonnollista, mutta mietityttää.
Mulla on ollut tämä tunne jo lapsesta, mutta monesti oikein väsyneenä jos nukkumaan menee ja sänkyyn makuulle niin tuntuu hetken kuin maailma pyörisi ympärillä ympyrää tai sitten, että sänky heittää voltteja eli sekin kuin pyörisi. Tässäkin iässä tuota esiintyy joskus. Jos on yöllä väsynyt olo ja menee nukkumaan vaikka jos on elokuvan katsonut tai vaihtoehtoisesti kun teen myös ilta/yötyökeikkoja kun ollut eräällä rockklubilla töissä ja jos sieltä kotiutuu yömyöhään ja väsyneenä ja kaatuu sänkyyn niin sama tunne tulee eli tuntuu kun kaikki pyörii ympärillä. Tiedä onko muilla tämmöistä tunnetta vai olenko ainut laatuani tässä tapauksessa.
Tuttu kokemus. Nuorempana kun tuli joskus käytyä ravintolassa tanssimassa, musiikki soi niin lujalla, että kun kotiin pääsi biisit soi päässä ja diskovalot pyöri silmissä pitkään, pyörrytti, ennenkuin sai unenpäästä kiinni. Kuulo-, näkö ja tuntoaistit kuormittuu ja tuo pyörrytys varmaan johtuu tästä.
Itsellä joskus tunne kuin putoaisi sängyn läpi tai lähtisi kehosta leijumaan. Aisti varmaan ylikuormittuneet stressistä ja voi olla myös ns. hyvälaatuinen kiertohuimaus, jolloin korvien tasapainosysteemi heittää. Googleta tuo, sen voi pään liikkeiden avulla itse hoitaa.
Vierailija kirjoitti:
Voisin laittaa tämmöisen tänne vaikkei tämä kovin yliluonnollista, mutta mietityttää.
Mulla on ollut tämä tunne jo lapsesta, mutta monesti oikein väsyneenä jos nukkumaan menee ja sänkyyn makuulle niin tuntuu hetken kuin maailma pyörisi ympärillä ympyrää tai sitten, että sänky heittää voltteja eli sekin kuin pyörisi. Tässäkin iässä tuota esiintyy joskus. Jos on yöllä väsynyt olo ja menee nukkumaan vaikka jos on elokuvan katsonut tai vaihtoehtoisesti kun teen myös ilta/yötyökeikkoja kun ollut eräällä rockklubilla töissä ja jos sieltä kotiutuu yömyöhään ja väsyneenä ja kaatuu sänkyyn niin sama tunne tulee eli tuntuu kun kaikki pyörii ympärillä. Tiedä onko muilla tämmöistä tunnetta vai olenko ainut laatuani tässä tapauksessa.
Häikkää tasapainoelimessä tai niskat jumissa. Poden ajoittain samaa
Paljon aavetarinoita seuranneena huomasin, että monet aaveet ovat juurikin noita traakisesti tai vihan vallassa kuolleita. Tämä selittäisi paljon noita pahantahtoisia poltergeist ilmiöitä, mutta mikä selittäisi hyväntahtoisen, kiltin aaveen ilmestymisiä?
Vierailija kirjoitti:
Rouvani läksi kolmevuotta sitten rentun matkaan, eikä sen jälkeen ole nähty. Vaivaamaan jäänyt mieltä, jokohan renttupoika on akkani takia, joutunut käyttämään psyykelääkkeitä?
Päätä jo, oletko loukkaantunut vai helpottunut hänen lähdöstään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisin laittaa tämmöisen tänne vaikkei tämä kovin yliluonnollista, mutta mietityttää.
Mulla on ollut tämä tunne jo lapsesta, mutta monesti oikein väsyneenä jos nukkumaan menee ja sänkyyn makuulle niin tuntuu hetken kuin maailma pyörisi ympärillä ympyrää tai sitten, että sänky heittää voltteja eli sekin kuin pyörisi. Tässäkin iässä tuota esiintyy joskus. Jos on yöllä väsynyt olo ja menee nukkumaan vaikka jos on elokuvan katsonut tai vaihtoehtoisesti kun teen myös ilta/yötyökeikkoja kun ollut eräällä rockklubilla töissä ja jos sieltä kotiutuu yömyöhään ja väsyneenä ja kaatuu sänkyyn niin sama tunne tulee eli tuntuu kun kaikki pyörii ympärillä. Tiedä onko muilla tämmöistä tunnetta vai olenko ainut laatuani tässä tapauksessa.Tuttu kokemus. Nuorempana kun tuli joskus käytyä ravintolassa tanssimassa, musiikki soi niin lujalla, että kun kotiin pääsi biisit soi päässä ja diskovalot pyöri silmissä pitkään, pyörrytti, ennenkuin sai unenpäästä kiinni. Kuulo-, näkö ja tuntoaistit kuormittuu ja tuo pyörrytys varmaan johtuu tästä.
Itsellä joskus tunne kuin putoaisi sängyn läpi tai lähtisi kehosta leijumaan. Aisti varmaan ylikuormittuneet stressistä ja voi olla myös ns. hyvälaatuinen kiertohuimaus, jolloin korvien tasapainosysteemi heittää. Googleta tuo, sen voi pään liikkeiden avulla itse hoitaa.
Kiitoksia ja ehkä se on tämä sitten. Ei ainakaan kuolemanvakavaa kun tuota esiintynyt tällä hieman alta nelikymppisellä jo lapsuudesta. Monesti pistänyt tuon liikaväsymyksen piikkin jos tosiaan katsoo vielä illalla jonkun elokuvan ennen nukkumaanmenoa tai jos on yötöissä. Muuten ei tuota niin esiinny eikä kärsitä huimauskohtauksista niinkään muuten.
Vuosia sitten poikani lähti egyptiin lomalle,eräänä päivänä istuin yksin parvekkeella kun joku sanoi kuultavalla äänellä...rukoile,marko on vaarassa!Pelästyin kovin ja rukoilin ääneen siinä,kun tunteja kului poikani soitti ja kertoi että meinasi hukkua,iso aalto tuli ja tempasi hänet mukaansa,sitten hän tunsi että kädet ottivat hänestä kiinni ja nostivat rantaan päin ja hän ihmetteli kuka se oli koska ketään ei ollut enää rannalla muuta kun hän yksin...kerroin hänelle sen mitä kuulin ja että se joka hänet pelasti oli enkeli.
Kun nuorena tyttönä aloitin työt vanhainkodissa,valvottiin aina pareittain,siihen aikaan,yöllä katseltiin parvekkeelta ulos kun oli kesä,siellä pihan perällä oli vanha maakellari,jota ennen käytettiin ruummiin säilönnässä,ovi oli siinä raollaan,sieltä tuli ulos mies jolla oli päällään frakkipuku,olimme ihmeissämme,sitten tämä mies meni sisälle sinne maakellariin,emme enää nähneetettä olisi tullut pous,Työkaverini ei kait uskonut silmiänsäkään kun tokaisi että se nyt vaan oli joku...kuka,saman frakkipukuisen olen nähnyt muutaman kerran jälkeenpäinkin,ja mummut,jotkut kertoi että huoneessa kävi mies jolla musta frakkipuku päällä...että kuka se oli,ja se puhuikin heille,ystävällisesti,miten voit ja muutakin sanoi.
Asuin yksin ja olin raajarikko väliaikaisesti. Äitini ei pitänyt että poltin ja kun hän oli käynyt minulle kaupassa en ollut kehdannut pyytää, että toisi malluaskin. Ilta tuli ja tupakantuska korvensi. Tein facebookiin päivityksen tyyliin " www.oisparöökiä. piste.com" Pari tuntia päivityksen jälkeen joku koputti parvekkeenoven lasiin, ketään ei parvekkeella oli mutta tuolilla oli täysi malluaski muoveissa . Kyselin kaikki tutut läpi mutta kukaan kiisti leikkineensä hämähäkkimiestä yllättääkseen minut. Hämähäkkimiestä, sillä asuin kolmannessa kerroksessa. Tupakkaa tuoneen täytyi olla hyvä uhkarohkea kiipeilijä tai osata lentää.

Itselläni tapahtui vähän samaa,olin iltavuorossa ja ajattelin että voi kun saisi juoda nyt pullon kaljaa,poljin kotiin ja keskellä kerrostalon pihaani törrötti täysinäinen koskematon kaljapullo,ja vielä lemppariani,karhua...en voinut tajuta ollenkaan koko juttua mutta hyvältä se kalja maistu raskaan iltavuoron jälkeen!

Minulle tapahtui markka-aikaan niin että olin muutama kuukausi aikaisemmin muuttanut asumaan yksin ja minulla oli todella tiukkaa rahallisesti. En kehdannut pyytää keneltäkään rahaa lainaan vaikka esimerkiksi vanhemmat olisivat sitä minulle lainanneet vaikka he eivät olisi olleet kovin tyytyväisiä sillä en tuolloin vielä hallinnut rahankäyttöäni kovin hyvin ja tuhlasin helposti rahaa joten siitä oli sitten pulaa. Minä mietin että miten saisin rahaa ja ostettua ruokaa että olisi kuitenkin varaa maksaa esimerkiksi seuraavan kuun vuokra. Oli siis loppukuu ja vuokra piti maksaa seuraavan kuun alussa. Minulla oli kyllä vuokrarahat tilillä mutta muuten ei ollut rahaa. Kun tulin kotiin kerrostalon vuokrayksiöön niin eteisen lattialla oli muiden postien mukana postiluukusta tiputettuna suljettu kirjekuori jossa ei lukenut mitään eikä siinä ollut postimerkkiä. Kuoressa oli sisällä juuri sen verran rahaa että selvisin nuukasti eläen siihen asti kunnes sain seuraavan kerran rahaa. Minun ei siis tarvinnut lainata keneltäkään rahaa, sain ostettua ruokaa ja maksettua myös vuokran sekä muut laskut. Tästä on jo reilu 20 vuotta enkä vieläkään tiedä että mistä ne rahat tulivat koska kukaan keneltä olin kysynyt rahoista ei ollut käynyt niitä postiluukusta tiputtamassa ja koska kuoressa ei lukenut mitään eikä ollut myöskään postimerkkiä niin kukaan ei ollut myöskään voinut lähettää niitä minulle.
Vierailija kirjoitti:
Asuin yksin ja olin raajarikko väliaikaisesti. Äitini ei pitänyt että poltin ja kun hän oli käynyt minulle kaupassa en ollut kehdannut pyytää, että toisi malluaskin. Ilta tuli ja tupakantuska korvensi. Tein facebookiin päivityksen tyyliin " www.oisparöökiä. piste.com" Pari tuntia päivityksen jälkeen joku koputti parvekkeenoven lasiin, ketään ei parvekkeella oli mutta tuolilla oli täysi malluaski muoveissa . Kyselin kaikki tutut läpi mutta kukaan kiisti leikkineensä hämähäkkimiestä yllättääkseen minut. Hämähäkkimiestä, sillä asuin kolmannessa kerroksessa. Tupakkaa tuoneen täytyi olla hyvä uhkarohkea kiipeilijä tai osata lentää.
Sulla oli salainen ihailija, oli valmis vaikka taittamaan niskansa että tornin prinsesssa saa tupakkaa :D
Vierailija kirjoitti:
Kuka joi mun kaljan kesäkuussa 1992 satamaravintolan terassilla sillä aikaa kun kävin vessassa.
Tämä on askarruttanut mieliä jo kolmekymmentä vuotta ja vieläkin herättää arvuuttelua tekijästä. Voi olla, että tekijät löytyvät melko korkealta taholta, mutta tämä halutaan salata. Joku Tiitisen lista on pikku juttu tämän arvoituksen rinnalla. Jos tämä alkaa selvitä, housut alkavat tutista ja päitä tippuu korkeammalta taholta kuin voimme kuvitellakaan.
Ennen kuin olin pieni poika niin otin kirjan käteen ja lopotin "Lalalala" ja vaikka en tiennyt että siinä todella on sellaista kirjoitusta niin oli sellaista kirjoitusta niin sanoin sillein ja kun opin lukemaan niin luin että siinä todella luki niin.
Vierailija kirjoitti:
Kuka joi mun kaljan kesäkuussa 1992 satamaravintolan terassilla sillä aikaa kun kävin vessassa.
Jos kaupunki oli Lappeenranta, saatoin olla vaikka minä ;)
Kiva, joku seinähullu on nyt löytänyt tämän ketjun.
Sama seinähullu laveretelee täällä taas omiaan,yrittäisit edes olla uskottava.
Muutama vuosi sitten parvekkeelleni oli ilmestynyt käsin kirjoitettu lappu, jossa luki "Jätä ovi auki yöksi". Lappu oli jätetty painavan tuhkakupin alle, joten se ei ole voinut sinne lennähtää itsekseen. Parveke oli toisessa kerroksessa, joten joku on voinut ehkä sinne kiivetä. No, en jättänyt ovea auki yöksi eikä ikinä selvinnyt kuka sen lapun sinne jätti. Yksin asuvana naisena kyllä jonkin verran kuumotti.
Asuin lapsena vanhempieni, sisarusteni ja isovanhempieni kanssa vanhassa 1800-luvun alussa tehdyssä talossa. Minä kuulin siellä usein lasten ääniä kuten naurua, huutoja ja ääniä jotka syntyvät kun lapset leikkivät keskenään. Lisäksi näin nopeasti pois häviäviä ihmishahmoja jotka olivat lapsia ja leluni siirtyivät usein paikasta toiseen. Sama asia oli sisarusteni suhteen koska hekin samoja asioita. Kerroimme asiasta vanhemmille usein mutta he eivät sanoneet mitään. Aikuisena sain tietää että talossa oli 1800-luvulla perhe josta oli kuollut kerralla monta lasta kulkutautiin muutaman päivän aikana. He olivat ilmeisesti jääneet sieluina loukkuun taloon välitilaan että eivät päässeet talosta tuonpuoleiseen maailmaan koska heitä ei haudattu hautausmaalle.
Kuka joi mun kaljan kesäkuussa 1992 satamaravintolan terassilla sillä aikaa kun kävin vessassa.