Lue keskustelun säännöt.
Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?
Itsellä on useampia, mutta laitan tähän yhden noin niinkuin esimerkin vuoksi.
Olin n. 15-vuotias kun aloin saada kännykkääni soittoja joltain naiselta joka syytteli minua siitä että olen hänen miehensä panopuu. Olin ujo ja hiljainen enkä tiennyt miten reagoida, joten ilmoitin vain että naisella taitaa nyt olla väärä henkilö kyseessä. Nainen raivostui tästä ja aloitti "niin varmaan" -raivoamisen ja että tietenkin kiellän tekoseni, kuinkas muutenkaan!
Mitä tuohon voi sanoa?
Tämä nainen soitti aina silloin tällöin ja kysyi jotain tyyliin "Niin voisiks kertoa missä mun mies oli tiistaina?". Oli sellainen poissaoleva häiriintyneisyys aina äänessä joka jotenkin kylmäs. Tuli mieleen oma äitini joka oli todella epävakaa.
Viimeisen kerran kuulin tästä naisesta kun olin perheeni kanssa lomalla Espanjassa. Nainen sanoi että on nyt tulossa minua vähän moikkaamaan. Sanoin että tulee pitkä matka (ja kallis puhelu) kun ollaan ulkomailla. Kerroin vielä viimeisen kerran olevani teinityttö jolla ei ole ollut suhdetta kehenkään vastakkaisen sukupuolen edustajaan, ja että isäni sattuu olemaan tässä vieressä jos hän haluaa rupatella. Puhelu katkesi enkä kuullut hänestä enää toiste.
Tässä jäi vaivaamaan kaksi asiaa:
1) Numeroni oli salainen. Sitä ei löytyisi kenenkään kaiman nimellä numeropalvelusta. Kuka antoi numeroni?
2) Nainen tiesi etunimeni, eli soitti minulle nimen perusteella. Onko liian uskomaton sattuma että nainen oli näppäillyt numeron väärin mutta jahtasi samannimistä tyyppiä?
3) Jos olisikin käynyt niin ettei numero jostain syystä olisikaan salainen, liittymä oli isäni nimissä, ei minun.
Tästä kohta 20 vuotta aikaa mutta joskus tulee mieleen mitä häirikölleni kävi. Mistä hän tuli ja minne hän meni? Oliko nörtin näköinen teinityttö hänestä oikeasti uhka, vai olinko väärä henkilö? En edes tuntenut ketään aikuista miestä joka ei olisi ollut minulle sukua. Ja tämä nainen oli selvästi vanhempi, ja naimisissa.
Millaisia mysteerejä ja selvittämättömiä teillä on?
Kommentit (7964)
Minullakin ilmeisesti on kaksoisolento tai useampi. Kun olin lukiossa, kaverini sanoi koulussa luulleensa, että oli nähnyt minut koulumatkan varrella. Oli pari kertaa moikannut ja huutanut minua nimeltä, ja ihmetellyt, kun en ollut reagoinut mitenkään. Totesi sitten, etten se voinut olla minä, koska "oikealla" minulla oli päällä eri asu. Kuulemma tuolla "kaksoisolennolla" oli kuitenkin samanlaiset vaatteet jotka minäkin omistin, minkä lisäksi laukku ja kävelytyylikin olivat näyttäneet samalta.
Toinen hämmentävä juttu oli, kun olin opiskeluaikoina (olin tällöin muuttanut toiseen kaupunkiin) työharjoittelussa ja valokuvasin eräässä työpaikkani tapahtumassa. Mieheni selaili myöhemmin tapahtumakuvia somessa ja totesi eräästä kuvasta, että tämän on näköjään ottanut joku muu. Kysyin että miten niin, mihin mies sanoi, että sähän olet itse tässä kuvassa. Ja siltä se näyttikin; kuvassa oli nuori nainen, joka oli kääntynyt selin, mutta näytti aivan minulta. Hiukset, vaatteet ja reppu olivat täysin samanlaiset, hän jopa seisoi samanlaisessa asennossa kuin minäkin usein. Erona oli vain, että minulla ei ollut ylläni kyseisiä vaatteita tuona päivänä. Lisäksi kaikki tuon tapahtuman kuvat olivat omasta kamerastani, joten olin kyllä ottanut tuonkin kuvan.
Sinänsä harmi, kun en itse ole koskaan törmännyt noihin kaksoisolentoihin ja tuon yhdenkin näin vain takaapäin. Haluaisin nähdä, näyttävätkö ne oikeasti kasvoiltaankin samalta kuin minä, vai ovatko ruumiinrakenne ja pukeutumistyyli ainoat yhtäläisyydet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ei kannata antaa niin helposti. Sana kulkee. Tapailitko vielä molempia samaan aikaan?
No ei sulle annetakaan. Muhi liemissäsi inseli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan pienenä, että minulla oli isoveli. Hän oli seitsemän, kun itse olin vauva ja muistan kun olin kolmevuotias niin hän vain yhtäkkiä lakkasi käymästä meillä. Äitini ei tehnyt asialle yhtään mitään eikä kukaan selitellyt minne veli katosi. Isä masentui rankasti, alkoholisoitui ja alkoi päihteiden väärinkäyttäjäksi vuosien myötä, eikä veljestä puhuttu. Kuulin aikuisena, että veljen äiti vei veljen aina entiselle anopilleen hoitoon isäviikonloppuina eikä tuonut veljeä enää meille.
En ole koskaan saanut tietää mikä ratkaisuun johti. Äiti väittää kateutta, mutta on uskomatonta että syynä olisi ollut pelkästään mustasukkaisuus. Äitin nimittäin kertoi, että silloin kun olin ollut pieni, isäni oli tehnyt taktisia katoamistemppuja pariksi päiväksi ja jopa öiksi jostain syystä. Sitä paitsi tuntuu uskomattomalta, että hän ei taistellut pojastaan yhtään vaikka hänellä olisi ollut kaikki valttikortit käytettävissä. Ainoa asia, mikä minulle tulee mieleen, että isäni kiukutellessaan äidilleni kävi veljeni äidin luona kostopettämässä ja tämän avulla veljeni äiti kiristi isääni. En keksi muuta, vaikka mielessä on käynyt muitakin vaihtoehtoja.
No kyllä mulla tulee ainakin ekana mieleen että äitisi olisi kieltänyt velipuoltasi käymästä. Siis mitä veljesi äiti olisi kiristänyt isältäsi?
Ei, vaan nimenomaan päinvastoin. Äitini halusi adoptoida veljeni ja veljeni kutsui häntä äidiksi, mitkään tapaamisajat eivät pitäneet ja joskus veljeni äiti ei tullut hakemaan lastaan. Mistä noita tietää mitä noiden eronneiden naisten päissä liikkuu välillä kun tätäkin palstaa lukee. Veljeni äiti oli noihin aikoihin aika alkoholisoitunut ja vanhempani olivat kuulemma taivastelleet veljeni vaatteita, miten likaisia ja risaisia ne olivat mutta hänen äitinsä osti uudet nahkasaappaat elareilla jotka oli noihin kuluihin tarkoitettu. Parhaimmat keskustelunavaukset olivat myös tulleet kun veljeni oli yhdellä päivällisellä kysellyt miksi hänen äitinsä nuolee miesten kikkeleitä. Se oli ollut paras hiljentäjä hetkeen eikä kukaan ollut minuutteihin puhunut mitään. Sossu ei puuttunut ilmoituksista huolimatta, koska äidit olivat automaattisesti lasten huoltajia.
Jos nyt oikein laskin, niin isäni saattoi häijyyttään käydä vieraissa eksänsä luona. Hän ei päässyt ikinä yli tuosta avioliitosta, joten tuo sopisi kuvaan. Koska veljeni äiti oli mustasukkainen, niin hän vei veljeni hoitoon muualle ja kiristi tässä asiassa isääni uhkaamalla kertoa pettämisestä - mikä olisi tuhonnut vanhempieni avioliiton. Tätä siis tarkoitin. Äitini ihmetteli miksi veljeni ei tullut enää, eikä saanut isääni puuttumaan asiaan. Mikä muukaan ajaisi miehen noin kädettömäksi kuin törttäily selän takana?
Sitä siis meinasin, että pelkkä mustasukkaisuus tuskin ajaa vieraannuttamaan lasta noin tehokkaasti. En usko että isäni olisi antanut noin helpolla periksi ilman hyvää syytä. Sitä paitsi myöhemmin hän masentui pahasti ja invalidioitui henkisesti aivan täysin. Se tapahtui lisäksi tämän jälkeen, mutta vuosien kuluessa.
Isäsi joi ja petti ja kuvittelet, ettei veljesi sitä tajunnut ja alkanut inhota häntä. Hei, veli näki ja tajusi enemmän kuin sinä, koska oli vanhempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paras ketju pitkään aikaan😄 oon ihan koukussa tähän..
Itsellä on yksi asia mikä jäänyt lapsuudesta mieleen.. Meitä oli ulkona kakaralauma, oli talvi ja päivä reilusti illan puolella. Me kaikki jäätiin vahtaamaan taivaalle, kun siellä pitkä sinertävä valo kiersi koko taivaan, vähän saman tyylisesti miten majakan valot kuvataan.. kukaan ei keksinyt mikä se oli ja aika äkkiä luikittiin koteihimme.Olisiko voinut olla valonheitin? Joissakin tilaisuuksissa käytetään mainostarkoituksessa. On myös keräilijöitä jokunen Suomessa joilla on sodan aikaisia valonheittimiä ,kokeilevat niitä joskus.
Tiedän nämä mainosvalonheittimet, mutta se valo kiersi taivaan vaakasuunnassa,joten sen "valon lähteen" oli oltava taivaalla? Tapahtu pienessä sivukylässä etelä-pohjanmaalla.
Etäinen helikopteri etsimässä jotakuta valonheittimellä. Valo näkyy kauemmas kuin kopterin ääni kuuluu.
Vierailija kirjoitti:
Hiukan autistinen ov. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei ole mikään yliluonnollinen juttu, mutta on jäänyt vaivaamaan. Minulla oli joskus kaveri, jonka kanssa välillä näimme ja se oli silloin minulle tärkeää, yhteyttä pidimme fb:ssä. Hän oli yksi harvoista kavereistani. Hän sitten jossain vaiheessa, ilman selityksiä, poisti minut kavereista ja lopetti yhteydenpidon siihen. En vieläkään tiedä enkä ymmärrä miksi, ehkä olin pahoittanut hänen mielensä. En ole kehdannut peräänkään kysellä, toisaalta, ehkä asia olisi sillä selvinnyt. Olen kyllä sosiaalisesti aika kömpelö, joten luultavasti tein jotain väärin. Tästä on vuosia aikaa, mutta vieläkin välillä vaivaa.
Sama homma itselläni. Jopa kahdesti. Toisen kanssa näimme useammin ja toisen kanssa kerran. Vielä viimeisessä viestissään tämä jälkimmäinen iloitsi, että kaverustuimme. Meillä oli hyvin samankaltaisia ajatuksia ym.
Tämä ensimmäinen oli kyllä todella kiireinen opintojensa kanssa ja jonkin sortin burn out oli jossain vaiheessa.
Eli jos täällä on keski-Suomesta muutama vuosi sitten kirjoitelleet kaksi parikymppistä naista, niin kiinnostaisi kovasti tietää syyt. Kun kumpikaan ei vaikuttanut mitenkään loukkaantuneelta ym.. Enkä mielestäni sanonut mitään pahaa, ymmärsin tämän toisen burn outin jne.
Minullekin on käynyt kerran ainakin osittain samalla tavalla. Tutustuin internetissä henkilöön, jonka kanssa meillä oli paljon yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja samanlaiset elämänarvot. Vaihdoimme todella usein tekstiviestejä ja sähköposteja keskenämme, soittelimme toisillemme ja tapasimme muutaman kerran. Sitten eräänä päivänä hän alkoi valittamaan, että hän tuntee olonsa flunssaiseksi ja muutaman päivän päästä hänellä oli flunssa. Erään päivän iltana hän itse soitti minulle ja oli selvästi flunssainen. Hän sanoi puhelun lopuksi, että hän menee nukkumaan ja toivoo, että flunssa menee pian ohi. Sen jälkeen en ole hänestä mitään kuullut. Kaikki yhteydenpito loppui kuin seinään. Hän ei enää vastannut puheluihin, tekstiviesteihin tai sähköposteihin. Yritin useamman päivän aikana soittaa hänelle ja lähettää viestejä aina välillä, mutta mitään vastausta en saanut enkä vielä kymmenenkään vuoden jälkeen ole saanut tietää, että miksi näin kävi. Eikö hän vain halunnut jatkaa yhteydenpitoa? Mielessäni on jopa käynyt, että flunssa olisi aiheuttanut hänelle vaikka jonkun huomaamattoman lisäsairauden, joka taas aiheutti vaikka jonkun sairaskohtauksen tai jotakin, johon hän olisi yllättäen kuollut, mutta sekin kuulostaa uskomattomalta, kyseessä piti kuitenkin olla perusterve ja kohtalaisen nuori ihminen ja jos hän olisi kuollut, niin miksi omaiset eivät ilmoittaneet asiasta minulle? Viestit ja soitot kuitenkin menivät perille hänen numeroonsa, joten jos hän olisi kuollut, niin kai omaiset olisivat huomanneet, että hänen puhelimensa soi ja siihen tulee välillä viestejä, joissa kysellään huolestuneena hänen vointiaan. Olisi sitä voitu ottaa minuun yhteyttä, kysyä kuka olen, miksi otan kyseiseen henkilöön yhteyttä ja kertoa, että mitä tapahtui.
Ai kauheeta. Nämä viestit lukiessani tajusin, että minä olen tehnyt tällaisen "katoamistempun" ainakin parille ihmiselle nuoruudessani. Toinen oli mies, jonka kanssa viestittelin ja kirjoittelin ja pari kertaa tavattiinkin, ja toinen oli tyttö, johon tutustuin kirjeenvaihdon myötä (elettiin vielä kultaista 90-lukua, jolloin kirjoiteltiin oikeita kirjeitä...) Molempien kanssa kävi niin, että tapaamisen jälkeen kävi itselleni jotenkin selväksi, ettei olla samoilla aaltopituuksilla sitten kumminkaan ja samaan aikaan elämään tuli jotain muuta: taisin päästä opiskelemaan tai rupesin tapailemaan jotakin muuta tms. Ainakin tämän miehen kanssa juttu jäi juuri tuolle "oli tosi kiva tavata, mä soitan sulle ensi viikolla" -tasolle, enkä sitten ikinä soittanut, enkä enää vastannut hänen viesteihinsä.
Mä olen itse vähän tällainen hetken lapsi, hyvin harvoin ketään ikävöin ja haikailen menneitä, siirryn aika nopeasti "seuraavaan elämänvaiheeseen", tykkään vain kokeilla erilaisia juttuja ja voin kyllä olla tosi ystävällinen ja mukava ihmisille, vaikka en sitten sen enempää haluaisikaan viettää aikaa heidän kanssaan. En ole ikinä tullut ajatelleeksi, että se saattaa näyttää noin omituiselta sen toisen ihmisen näkökulmasta. Toivottavasti nämä minun tuttavuuteni eivät ole vuosikausiksi jääneet miettimään, että mitä tapahtui ja mihin katosin, Ei ollut tarkoitus loukata!
Tuo on täysin ymmärrettävää. Harvoin ihminen tietää olevansa niin merkityksellinen jollekin randomille, että pitäisi jokainen elämänmuutos tälle päivittää.
Toki 250 alapeukuttajaa on toista mieltä. Ripustautuvia takertujia? Sori, minä en ole sellainen joten en myöskään ole tietoinen siitä, moniko perääni itkee. Toivottavasti ei kukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näin aivan kaverini näköisen naisen kaupan kassalla muutama viikko sitten. Ihmettelin vielä siinä kasvotustenkin että on se kumma kun hän ei tunnista minua, ja tajusin vasta pituudesta että kyseessä on eri henkilö. Jäi vaivaamaan olisiko kyseessä oikeasti voinut olla kaverini siskopuoli, koska tämän kaverin isä on kotoisin jostain Etelä-Euroopan suunnalta ja häipyi äkkiä kuvioista kaverini synnyttyä...
Miten ajattelit kaverisi isän kansallisuuden liittyvän aiheeseen?
Ihmisten ulkonäöistä ei loppujen lopuksi ole kovin paljon variaatioita. Jokaiselle löytyy kaksoisolento jopa kotikunnasta, ellei kotimaasta.
Kesken työpäivän tuli mielikuva, jossa löydän 20 euron setelin. Aloin sitten pohtimaan, mitä voisin ostaa sillä rahalla. Työpäivän jälkeen kävelin kotiin ja mieheni avasi iloisena oven. Hän kertoi mulle juuri löytäneen 20 euron setelin maasta ulkoa. Sanoin hänelle huvittuneena, että seteli on minun, koska ajattelin sitä tänään. Oliko vain hauska sattuma vai mikä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mulle ilmestyi yhtäkkiä mun takin taskuun sellainen vanhemman mallinen abloy-avain. Ei mitään hajua mistä se on sinne ilmestynyt, kuka olisi voinut laittaa? Ei sovi mihinkään meidän asunnon lukkoon, ei ole pyörän avain, en tiedä mikä ihmeen avain se on :D
Onpa aavemaista, mulle on käynyt ihan tämä sama juttu. Nimenomaan sellainen pieni, vanha Abloy. Tuolla povarissa se on edelleen, en ymmärrä mistä putkahtanut...
Narikkamiehen kotiavain. Unohti kertoa osoitteen.
Vierailija kirjoitti:
Monet autistiset/kirjoon kuuluvat ihmiset ovat tästä hyvä esimerkki. Kun aivot eivät tee tätä seulontaa tärkeiden ja turhien asioiden välillä, ei ihminen oikein pysty keskittymään mihinkään. Meteliä on liikaa, valoa on liikaa, värejä, liikettä... Siksi evoluutio on suosinut aivoja, jotka osaavat jättää asioita huomiotta.
Meillä on siis päässämme supertietokone, joka teeskentelee taskulaskinta. Jos se hetkeksikin paljastaa todellisen luonteensa, ihmiset ovat häkeltyneitä. "Enkeleitä, tunnelin päässä valkoinen valo, demoni seisoo sängynpäädyssäni, osaan ennustaa, meillä kummittelee!" Hauskaa, että jos tuollainen ilmiö tapahtuu kerran, se on ihmisille todiste yliluonnollisesta, mutta jos se alkaa toistua koko ajan, saat skitsofreniadiagnoosin tms ja ilmiö onkin täysin luonnollinen.
Oikea asiantuntija paikalla. Olen täysin terve ja hyvin koulutettu ihminen. Aivoni toimivat mainiosti ja älykkyydelläni ei ole mitään tekemistä sen mahdollisen yliluonnollisen tapahtuman takia. Telepatia on hyvin kiistelty asia esimerkkinä. Sinä olet ihminen joka muka älykkäänä kuljet laput silmillä ja tuomitset meidät muut hulluiksi ja tyhmiksi. Olen hyvin avoin ja annan tilaa tulkita asioita useammallakin tavalla. Skitsofrenia on todella vakava sairaus, mutta paljon monisyisempi kuin tiedätkään. Ihmismieli on todella supertietokone siitä olen kanssasi samaa mieltä. Sen tutkimuksia seuraan mielenkiinnolla jatkuvasti!
Mitä kitiset, "täysin terve" ihminen? Terveenkin keskushermosto temppuilee. Se on normaalia. Muuta ei tarvita kuin hetkellinen nukahdus tai verensokerin lasku. Välittäjäainepurkaus.
Juu, aivot on ihmeelliset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teini-ikäisenä oli parasta kun kesälomalla porukat oli töissä ja sain huudattaa musiikkia. Raahasin mankkarin kylpyhuoneeseen ja laitoin nupit kaakkoon niin että suihkuunkin kuulee. Kylppäri on nelikerroksisen omakotitalon alimmassa kerroksessa. Yhtäkkiä kuului järjettömän kova pamaus. Siinä vaahdotellessani olin katsellut kattolampun kuuppaa joten satuin näkemään että sekin oikein tärähti. Säikähdin ja laitoin musan pois. Ajattelin että isäni oli tullut käymään kotona kesken päivää ja paiskoo mielenosoituksellisesti ovea koska minä huudatan radioa. Tosin edes hän ei olisi saanut paiskattua ovea niin lujaa, se oli niin kova pamaus että tunsin sen kropassani.
Menin vettä valuvana tutkimaan taloa. Katsoin jopa ylimpään kerrokseen, josko siellä oleva valtava lasivitriini olisi kaatunut omia aikojaan. Ei ollut. Missään ei näkynyt mitään jälkiä pamauksen aiheuttajasta. Ja olen satavarma että se oli tullut talon sisältä. Olen asunut paikassa jossa melkein vieressä räjäytettiin kalliota, eikä se ollut mitenkään samanlaista.
Syytä en koskaan saanut selville.
Ilmavoimien hävittäjä rikkonut äänivallin. Siinä jo lasit vähän helähtää, kun päälle sattuu. Et kuullut itse konetta, koska musiikki ja vesi.
Niin nopeasti lentävää konetta ei voi kuulla, koska ensin menee kone ja vasta myöhemmin ääni.
Äänivallia ei mantereiden yllä rikota kuin pakosta eli sotatilanteessa. Ehkä mökki oli saaristossa?
Hitaammin lentävän hävittäjän todellakin kuulee.
Kyllähän rikotaan, täällä ainakin pamahti vasta pari kuukautta sitten.
Vierailija kirjoitti:
Olin parikymppisenä töissä yhdessä liikkeessä. Lähdin sieltä toisiin töihin. Ehkä noin vuosi myöhemmin entinen pomoni otti yhteyttä ja syytti minua varkaudesta.
Olin hoitanut yhden asiakkaan tilauksen ja hän oli omien sanojensa mukaan maksanut sen minulle. Rahoja tai tositetta maksusta ei kuitenkaan kuulemma löytynyt. En enää muista, miten koko juttu meni, mutta olin ihan paniikissa syytöksistä.
Aikaa oli kulunut enkä muistanut yksittäisiä asiakkaita. Summa oli aika iso, tuhansia markkoja. En todellakaan ollut rahoja ottanut, mutta pomo pisti minut tiukoille ja minulla oli kuulemma motiivikin varkauteen, loma poikaystävän kanssa. Ei auttanut vaikka itkun kanssa monia kertoja sanoin, ettei mulla ole niitä rahoja. En voinut todistaa mitään. Eivät hekään voineet todistaa, että minä olisin ne ottanut, mutta uhkailivat poliisilla ja asiansjajilla jne. Lopulta maksoin summan, kun olin niin paniikissa enkä keksinyt muutakaan keinoa. Mietin jopa, että ehkä olin heittänyt rahat tai sen pankkikorttiköylän kuitin roskiin vahingossa. Jälkikäteen ajatellen en tiedä mitä poliisi olisi tehnyt vuoden vanhan asian kanssa?
Firma oli hiukan epämääräinen kaikin puolin, joten olin varmaan helppo uhri taloussotkuille. Ehkä asiakas kusetti, tai joku firmassa oli itse sössinyt eikä kirjanpito täsmännyt. Edelleenkin mietin joskus, että mitähän tässä oikein tapahtui? Harmittaa edelleen, että syyttömänä jouduin tällaiseen sotkuun.
Sua kusetettiin. Toki asiakkaalla olisi ollut maksusta kuitti, eikö niin. Olisit tehnyt rikosilmoituksen pomostasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teini-ikäisenä oli parasta kun kesälomalla porukat oli töissä ja sain huudattaa musiikkia. Raahasin mankkarin kylpyhuoneeseen ja laitoin nupit kaakkoon niin että suihkuunkin kuulee. Kylppäri on nelikerroksisen omakotitalon alimmassa kerroksessa. Yhtäkkiä kuului järjettömän kova pamaus. Siinä vaahdotellessani olin katsellut kattolampun kuuppaa joten satuin näkemään että sekin oikein tärähti. Säikähdin ja laitoin musan pois. Ajattelin että isäni oli tullut käymään kotona kesken päivää ja paiskoo mielenosoituksellisesti ovea koska minä huudatan radioa. Tosin edes hän ei olisi saanut paiskattua ovea niin lujaa, se oli niin kova pamaus että tunsin sen kropassani.
Menin vettä valuvana tutkimaan taloa. Katsoin jopa ylimpään kerrokseen, josko siellä oleva valtava lasivitriini olisi kaatunut omia aikojaan. Ei ollut. Missään ei näkynyt mitään jälkiä pamauksen aiheuttajasta. Ja olen satavarma että se oli tullut talon sisältä. Olen asunut paikassa jossa melkein vieressä räjäytettiin kalliota, eikä se ollut mitenkään samanlaista.
Syytä en koskaan saanut selville.
Ilmavoimien hävittäjä rikkonut äänivallin. Siinä jo lasit vähän helähtää, kun päälle sattuu. Et kuullut itse konetta, koska musiikki ja vesi.
Niin nopeasti lentävää konetta ei voi kuulla, koska ensin menee kone ja vasta myöhemmin ääni.
Äänivallia ei mantereiden yllä rikota kuin pakosta eli sotatilanteessa. Ehkä mökki oli saaristossa?
Hitaammin lentävän hävittäjän todellakin kuulee.
Kyllähän rikotaan, täällä ainakin pamahti vasta pari kuukautta sitten.
Luetko huonosti, järkikö tilttaa vai oletko vain fittupää?
Äänivallia ei ole lupa rikkoa kuin pakosta, eli käytännössä sotatilanteessa tai (vahingossa) lähdettäessä rajaloukkaajan perään tai sotaharjoituksessa.
Moinen posaus kun aiheuttaa esim. eläintiloilla vahinkoja.
Eli se on paitsi harvinaista, myös epätodennäköistä. En väittänyt mahdottomaksi.
Vierailija kirjoitti:
Kerran sattui vähän outo juttu. Olin n 15 vuotta sitten ammattikoulussa ja koulun ohella töissä huoltoasemalla iltaisin ja viikonloppuisin.
Yhtenä iltana töissä pomo kysyi että voisinko tulla seuraavana päivänä aamuvuoroon kun joku oli sairas eikä ollut paljoa vaihtoehtoja. Paikka oli sen verran iso että samassa vuorossa piti olla kaksi. Ajattelin että voisin ehkä olla koulusta pois ja lupasin mennä töihin aamulla. Pomo kirjoitti työvuorolistaan nimeni seuraavan aamun kohtaan.
Nyt sitten se outo juttu: Aamulla olin pukuhuoneessa vähän vaille 8. Olin mennyt takaovesta joten työkaveri ei tiennyt tulostani. Menin sitten kassalle niin työkaveri siinä alkoi selittää että joku oli juuri äsken soittanut ja kysellyt minua. Hän ei ollut tiennyt että olin tullut koska vuoroja oli vaihdettu ja hän ei ollut katsonut vuorolistaa, joten hän oli sanonut soittajalle että en ole paikalla. Tämä soittaja oli soittanut siis huoltoaseman lankapuhelimeen joka on tiskin takana. Puhelimessa oli sellainen numeronäyttö mutta hänellä oli ollut salainen tai piilotettu numero. Soittaja oli ollut joku nainen, kuulostanut kuulemma vähän vanhemmalta tai keski-ikäiseltä, aikuiselta kuitenkin. Puhelin oli soinut ja työkaveri vastannut. Nainen ei esitellyt itseään, oli vain aloittanut puhelun kysymällä minua etunimelläni. Hän oli kuulostanut jotenkin vihaiselta kokoajan. Kaveri oli sanonut että en ole töissä. Nainen oli sanonut että pitäisihän minun olla siellä (?!?) ja kysynyt että koska olen tulossa? Kaveri oli sitten sanonut että en ole tulossa ainakaan tänään. Nainen oli hetken hiljaa ja sitten rauhallisemmin sanonut "aijaa.." kaveri oli sitten kysynyt naiselta että haluaako jättää viestiä tai soittopyyntöä minulle, niin nainen oli taas kuulostanut vihaiselta ja sanonut vaan että ei tarvitse ja lyönyt luurin kiinni. Kukaan ei ollut kuitenkaan soittanut omaan kännykkääni. Työkaverikin kysyi minulta voisiko se olla äitini tai joku sukulainen? Mutta ei koska he olisivat soittaneet omaan kännykkääni,tai ainakin esitelleet itsensä ja ehkä jättäneet soittopyynnön. Eikä se voinut olla opettajani,koska hän ei vielä silloin voinut tietää että lintsaan koulusta töiden takia koska koulu olisi alkanut klo 8. Opettajakin olisi varmaan esitellyt itsensä.Vielä tänä päivänäkään minulla ei ole aavistustakaan kuka tuo soittaja oli. Miksi hän oli vihainen? Miksi hän ei esitellyt itseään? Miksi hän oli piilottanut numeronsa ellei sitten ollut valmiiksi salainen? Mistä hän tiesi että olisin töissä tuohon kellonaikaan ja kuulosti hämmentyneeltä kun en ollutkaan? (tai olin mutta työkaveri ei tiennyt sitä vielä) Miksi hän ei soittanut omaan puhelimeeni? Hän tiesi nimeni ja sen että olen tuolla töissä? (Muita saman nimisiä ei ollut aikoihin minua ennen eikä kuulemma jälkeenkään). Miksi hän lopetti puhelun lyömällä luurin kiinni? Mitä asiaa hänellä oli minulle ja miksi?? En tiedä ketään mahdollista kuka tuo olisi ollut.
Kaukaa haettua ja ehkä kuulostaa tyhmältä, mutta tuli vain mieleen, että onkohan tässä vaan ollut joku satunnainen asiakas kyseessä jota palvellut ja halunnut sitten antaa sulle jälkeenpäin palautetta. Toivottavasti olet hoitanut työsi hyvin vaikka äkäiseltä kuulostanut. Jos vain kirjoittanut tämän viestin näkee vielä. Tämmöistä veikkaan itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinä joka et usko mitään, etkä ole avoin millekään. Tässä pari virhettä tulkinnastasi tekstiini.
"Täysin terveetkin aivot tilttaavat silloin tällöin. Minusta sinä olet normaali ihminen, joka luottaa tunteisiinsa enemmän kuin järkeensä."
Aikamoinen oletus parin lauseen perusteella. Rakastan tiedettä ja uskon faktoihin. Enkä missään kohtaan sanonut etten tietäisi aivojen "tilttaavan" välillä. Sanoin olevani avoin myös mahdollisuudelle että yliluonnollisia asioita oikeasti tapahtuu. Ei mikään tieteen haara ole yliluonnollisia tapahtumia voinut millään faktalla pois sulkeakaan. Se ei riitä että sanotaan "Se ei ole totta, olet tyhmä hörhö.".
"Ja muuten, koulutustasosi ja terveytesi ei mitenkään todista, ettetkö voisi olla täysi hörhö."
Puhuin kaikkien muidenkin puolesta, koska leimasit kaikki "hörhöiksi" tai mielenterveys potilaiksi tai kivasti dissasit vielä autistisiakin, vain sen takia kun uskomme hitusenkin yliluonnolliseen. Yrität itse todistaa olevasi asioista perillä ja tietäväsi juuri oikeat faktat kuinka mikään ei ole totta ja täysin selvillä.
"Kannattaa muuten vinkata kaikille tuntemillesi telepaatikoille, että skeptikot ovat valmiita maksamaan huimasti rahaa, jos pystyt todistamaan kykysi kokeessa. Helppoa rahaa, jos oikeasti omaa jotain kykyjä."
En sanonut tuntevani telepaatikoita, sanoin sen olevan hyvin kiistelty aihe ympäri maailman. Sinulla ei selkeästi ole koskaan ollut telepaattista hetkeä kenenkään kanssa. Tähänkään kohtaan ei riitä, "Se ei ole totta, olet tyhmä hörhö.". Ja ne jotka noita kokeita pääasiassa tekevät niin milläs todistat heidän kokeiden olevan toimivia. Eivät vain ole vielä keksineet laitetta tai keinoa millä todistaisit onko telepatiaa vai ei.
Todella tunteella käyvä persoona.
Hei, todista telepatian olemassaolo. Sitä on yritetty testata koehenkilöillä, jotka kuvittelevat pystyvänsä telepatiaan. Eipä onnistu valvotuissa olosuhteissa, esim istuttamalla nämä " toistensa ajatuksia lukevat" ohuen seinän eri puolille.
Yliluonnollisiin uskovilla ei ole käsitystä siitä, miten aivot toimivat. Täälläkin moni on muka ennustanut, mutta mitään todistetta ei ole. Päinvastoin; jokainen sanoo, ettei kertonut kellekään. Tai yhdistellään jotain tikan naputteluja ja perhosia random tapauksiin, heh heh.
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli käynyt putkimies korjaamassa keittiön hanan vuodon joka oli yllättäen vaimon mielestä alkanut vuotamaan pahasti. Laskussa oli 1,5 tuntia vaikka katsoin myöhemmin netistä videon jossa hommaan meni noin vartti, jo olisin itsekin tuon korjannut.
Tästä nyt pari viikkoa ja olen yrittänyt seurailla vaimon käytöstä olisiko muuta hämärää. Täytyy kai jonain hetkenä vaikka kun on vieraita niin ihmetellä asiaa ääneen.
Mun kaveri on putkimies ja hän aina kiroaa seuraavaa keskustelua:
talon isäntä: yhden tulpan sitten vaihdoit... olisin minä itsekin tuon pystynyt vaihtamaan...
putkimies: no mikset sitten vaihtanut?
talon isäntä: en tiennyt että vika oli siinä tulpassa.
putkimies: niinpä
Toinen tapaus on isäntämies, joka on itse yrittänyt ensiksi.
-joo, minä olen jo sitä tässä korjaillutkin ihan turhaan tuo vaimo putkimiehen tänne...
- ja sen huomaa! tää nyt täytyy purkaa kokonaan ja täytyy käydä ostamassa tarvikkeita nää sun on ihan väärää kokoa ja mallia...
-laskutatko sä matkoistakin?
- kyllä. ne kuuluu työaikaan.
Yleensä se putkimies kutsutaan kotiin vaimon vaatimuksesta. Tee-se-itse mies on aikansa yrittänyt korjata ongelmaa ja putkimies tulee korjailemaan jälkiä, tai sitten mies ei ole vain saanut aikaiseksi korjata ongelmaa jonka hän "hyvin osaa itsekin korjata" ja sitten hän kiukuttelee putkimiehelle kun "tyhmä" vaimo kehtasi kutsua putkimiehen. Sitten hän roikkuu putkimiehen "takapiruna" kommentoimassa tämän työtä kuin todistaakseen putkimiehelle että " kyllä minäkin nämä hommat osaan".
Jos itse naisena jostain kumman syystä käyttäisin gigolon palveluita, niin viimeinen paikka minne sen kuskaisin, olisi oma koti.
Meillä joko kummittelee, tai mulla on alkava Dementia.
Toissailtana koira pyysi myöhään illalla/yöllä ulos, olin jo vaihtanut pyjamaan enkä sitten lähtenyt itse mukaan ulos. Avasin koiralle takaoven, ja se meni vauhdilla portaat alas, ja ulos. Vedin oven vielä oven kunnolla kiinni.
N.5 Min myöhemmin menin hakemaan koiraa sisälle, ja koira olikin jo sisällä. Ovi oli kiinni,pihalla tassunjäljet, ja koiran turkki kostea.
Pihalla ei ollut muita jälkiä kuin nuo tassunjäljet.
Oven koira ehkä olisi jotenkin voinut saada auki, mutta sitä en sentään usko että se olisi laittanut oven kiinni perästään.
Jos pihalla olisi ollut joku ihminen, niin kai jalanjäljet sentään olisi hankeen jääneet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hiukan autistinen ov. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei ole mikään yliluonnollinen juttu, mutta on jäänyt vaivaamaan. Minulla oli joskus kaveri, jonka kanssa välillä näimme ja se oli silloin minulle tärkeää, yhteyttä pidimme fb:ssä. Hän oli yksi harvoista kavereistani. Hän sitten jossain vaiheessa, ilman selityksiä, poisti minut kavereista ja lopetti yhteydenpidon siihen. En vieläkään tiedä enkä ymmärrä miksi, ehkä olin pahoittanut hänen mielensä. En ole kehdannut peräänkään kysellä, toisaalta, ehkä asia olisi sillä selvinnyt. Olen kyllä sosiaalisesti aika kömpelö, joten luultavasti tein jotain väärin. Tästä on vuosia aikaa, mutta vieläkin välillä vaivaa.
Sama homma itselläni. Jopa kahdesti. Toisen kanssa näimme useammin ja toisen kanssa kerran. Vielä viimeisessä viestissään tämä jälkimmäinen iloitsi, että kaverustuimme. Meillä oli hyvin samankaltaisia ajatuksia ym.
Tämä ensimmäinen oli kyllä todella kiireinen opintojensa kanssa ja jonkin sortin burn out oli jossain vaiheessa.
Eli jos täällä on keski-Suomesta muutama vuosi sitten kirjoitelleet kaksi parikymppistä naista, niin kiinnostaisi kovasti tietää syyt. Kun kumpikaan ei vaikuttanut mitenkään loukkaantuneelta ym.. Enkä mielestäni sanonut mitään pahaa, ymmärsin tämän toisen burn outin jne.
Minullekin on käynyt kerran ainakin osittain samalla tavalla. Tutustuin internetissä henkilöön, jonka kanssa meillä oli paljon yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja samanlaiset elämänarvot. Vaihdoimme todella usein tekstiviestejä ja sähköposteja keskenämme, soittelimme toisillemme ja tapasimme muutaman kerran. Sitten eräänä päivänä hän alkoi valittamaan, että hän tuntee olonsa flunssaiseksi ja muutaman päivän päästä hänellä oli flunssa. Erään päivän iltana hän itse soitti minulle ja oli selvästi flunssainen. Hän sanoi puhelun lopuksi, että hän menee nukkumaan ja toivoo, että flunssa menee pian ohi. Sen jälkeen en ole hänestä mitään kuullut. Kaikki yhteydenpito loppui kuin seinään. Hän ei enää vastannut puheluihin, tekstiviesteihin tai sähköposteihin. Yritin useamman päivän aikana soittaa hänelle ja lähettää viestejä aina välillä, mutta mitään vastausta en saanut enkä vielä kymmenenkään vuoden jälkeen ole saanut tietää, että miksi näin kävi. Eikö hän vain halunnut jatkaa yhteydenpitoa? Mielessäni on jopa käynyt, että flunssa olisi aiheuttanut hänelle vaikka jonkun huomaamattoman lisäsairauden, joka taas aiheutti vaikka jonkun sairaskohtauksen tai jotakin, johon hän olisi yllättäen kuollut, mutta sekin kuulostaa uskomattomalta, kyseessä piti kuitenkin olla perusterve ja kohtalaisen nuori ihminen ja jos hän olisi kuollut, niin miksi omaiset eivät ilmoittaneet asiasta minulle? Viestit ja soitot kuitenkin menivät perille hänen numeroonsa, joten jos hän olisi kuollut, niin kai omaiset olisivat huomanneet, että hänen puhelimensa soi ja siihen tulee välillä viestejä, joissa kysellään huolestuneena hänen vointiaan. Olisi sitä voitu ottaa minuun yhteyttä, kysyä kuka olen, miksi otan kyseiseen henkilöön yhteyttä ja kertoa, että mitä tapahtui.
Ai kauheeta. Nämä viestit lukiessani tajusin, että minä olen tehnyt tällaisen "katoamistempun" ainakin parille ihmiselle nuoruudessani. Toinen oli mies, jonka kanssa viestittelin ja kirjoittelin ja pari kertaa tavattiinkin, ja toinen oli tyttö, johon tutustuin kirjeenvaihdon myötä (elettiin vielä kultaista 90-lukua, jolloin kirjoiteltiin oikeita kirjeitä...) Molempien kanssa kävi niin, että tapaamisen jälkeen kävi itselleni jotenkin selväksi, ettei olla samoilla aaltopituuksilla sitten kumminkaan ja samaan aikaan elämään tuli jotain muuta: taisin päästä opiskelemaan tai rupesin tapailemaan jotakin muuta tms. Ainakin tämän miehen kanssa juttu jäi juuri tuolle "oli tosi kiva tavata, mä soitan sulle ensi viikolla" -tasolle, enkä sitten ikinä soittanut, enkä enää vastannut hänen viesteihinsä.
Mä olen itse vähän tällainen hetken lapsi, hyvin harvoin ketään ikävöin ja haikailen menneitä, siirryn aika nopeasti "seuraavaan elämänvaiheeseen", tykkään vain kokeilla erilaisia juttuja ja voin kyllä olla tosi ystävällinen ja mukava ihmisille, vaikka en sitten sen enempää haluaisikaan viettää aikaa heidän kanssaan. En ole ikinä tullut ajatelleeksi, että se saattaa näyttää noin omituiselta sen toisen ihmisen näkökulmasta. Toivottavasti nämä minun tuttavuuteni eivät ole vuosikausiksi jääneet miettimään, että mitä tapahtui ja mihin katosin, Ei ollut tarkoitus loukata!Tuo on täysin ymmärrettävää. Harvoin ihminen tietää olevansa niin merkityksellinen jollekin randomille, että pitäisi jokainen elämänmuutos tälle päivittää.
Toki 250 alapeukuttajaa on toista mieltä. Ripustautuvia takertujia? Sori, minä en ole sellainen joten en myöskään ole tietoinen siitä, moniko perääni itkee. Toivottavasti ei kukaan.
Myönnän tehneeni myös tällaisen katoamisen, tosin ehkä hieman hiljalleen, mutta kuitenkin. Olin tutustunut opiskeluaikana erääseen tyttöön ja olimme tekemisissä kymmenisen vuotta, ihan sitten perheinemmekin, mutta jotenkin olimme täysin erilaisia. Hänellä ei juuri ollut ystäviä, ja ehkä kaveerasin hänen kanssaan ihan vain kiltteyttäni. Jossain vaiheessa alkoi kuitenkin se erilaisuus ahdistaa ja vetäydyin ystävyydestä ilman selityksiä, en muista viimeisintä soittoa tai viestiä tai kirjettä, mitä se sitten olikin. Aikaa on kulunut ehkä 14 vuotta jo. Joskus tulee mieleen, että tein ikävästi, mutta en silti aio enää ottaa itse yhteyttä ja toivon, ettei hänkään ota.
Mäkin olen opintojen merkeistä ehtinyt asua eri asuntoloissa ja muutamissa tapahtunut ihmeellisyyksiä.
Eräässä kansanopistossa olin yhden vuoden ja asuntola koulun alueella. Monesti öisin heräsin rapinaan mikä kuului kämppäni seinän ulkopuolelta. Olettaisin, että ehkä orava kiipeilee sitten sitä seinustaa pitkin kun siltä kuulosti, tosin kyllä tuollakin liikkui tarinoita opiston kummituksesta joka ei katso hyvällä ns. bilemeninkiä tai kännäämistä kun oli kuulemma jonkun vanhan rehtorin haamu joka oli raittiusmies. No enpä tähän myöskään raittiusihmisenä syyllistynyt joten jättipähän ainakin mut rauhaan.
Muutama vuosi tuosta niin jatko-opinnoissa ja asustelin taas yhdessä asuntolassa muutaman vuoden. Monesti päivisin kuului kun joku napsutti sormilla seinääni ikäänkuin olisi tullut vieruskämpästä se ääni ja sieltä kanssa kuului välillä kunnon karjumista, ihankuin ois biletetty ja välillä joku aina äänekkäästi oksenteli ja nämäkin kuului vahvasti mun huoneeseen. Lopulta sain tarpeekseen kun tuota oli vuoden saanut kuunnella ja valitin kyllä asuntolan toimistoon asiasta. Se ei kuitenkaan paljoa auttanut ja nuo koputtelut ja biletysäänet vaan jatkui. Laitoin uutta viestiä ja sanottiin, että se ei ole välttämättä juuri se sun vieruskämppä mistä nuo kuuluu kun asuin yläkerroksessa ja se voi tulla sun alapuolen kämpästä kun nuo äänet kiertää silloin herkästi, että kun kuulet noita seuraavan kerran niin yritä jotenkin paikallistaa nuo äänet. Kylläpä se muutenkin sikäli selvisi ettei voi vieruskämpästä tullakaan kun kerran kun olin kauppaan menossa niin näin, että siinä asuikin joku ulkolainen opiskelijatyttö kun oli siinä ovensa ulkopuolella myös silloin. Ei ainakaan vaikuta tuo kyllä isommalta bilettäjätyypiltä. Asia kyllä selvisi kun yksi kesä lähdin lomille ja kesäreissulle ja tulin syksyksi takaisin niin olikin rauhoittunut eikä enää noita ääniä kuulunut. Veikkaisin, että olivat heistä muutkin ilmoittaneet ja mahdollisesti saaneet häädön nuo bilettäjät.
Vierailija kirjoitti:
Joskus 90-luvun lopussa näin Thilia Thalia -ohjelman yhteydessä pätkän jostakin elokuvasta, missä oli Tauno Palo. Kuulosti siltä, kuin hän olisi käyttänyt siinä sanaa Nintendo. Tietenkään NES-pelikonsolista ei voi olla kysymys, koska Palo näytteli viimeisen kerran jo kauan ennen kuin se tuli markkinoille eikä hän ollut enää elossakaan silloin. Mutta Nintendo on kuitenkin yrityksenä jo vanha, perustettu 1889, joten hän olisi voinut viitata johonkin sen valmistamaan tuotteeseen tai itse yritykseen. Veikkaan kyllä vahvasti, että olen kuullut väärin, mutta jos kuulin oikein, niin haluaisin tietää, missä elokuvassa tämä kohtaus on ja miksi siinä mainitaan Nintendo. On tietysti olemassa sekin mahdollisuus, että tuo sanoja ei ollutkaan Tauno Palo ja pätkä oli jostain uudemmasta elokuvasta, mutta Tauno Palon nimi ainakin mielestäni mainittiin ennen tuon pätkän näyttämistä.
Mullakin tämmöisiä mielen harhailuja joskus jotka vanhoihin Suomi-filmeihin liittyvät. Olen ikäpolvea ja elänyt hyvin sitä aikaa kun ei ollut neteistä tai älykännyköistä tietoakaan, kuitenkin tottunut vahvasti jo siihen kun ihmiset noita näpräävät. Kerran katsoin jotain mustavalkoelokuvaa joka armeijaan sijoittui. Eräs hahmoista makasi kasarmin tuvassa ja kaivoi taskustaan jotain. Hyvä etten ajatellut, että ottaako kännykän taskusta. Otti kuitenkin kynän ja paperia ja alkoi kirjoittamaan.
Olisi selittämätön ihme, ellei tähänkin ketjuun joku inseli olisi eksynyt antamaan naisille moraalikoulutusta omista kieroutuneista käsityksistään.
Hei, miehet on miehiä ja huonot rakastajat pakenevat ettei tartte yrittää toistekin ja epäonnistua.
Hyvät rakastajat eivät häivy vaan palaavat ja siksi ne onkin taitavia. On harjoitelleet :D