Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Olin käynyt sairaalassa moikkaamassa kaveria. Odottelin kyytiä pihassa ja pistin tupakaksi kun vanha mummo käveli viereeni, sanoi "   neiti ei saisi polttaa raskaana"  ja käveli pois. Katsoin suu auki perään. Ja kolme viikkoa myöhemmin tein todellakin postiivisen raskaustestin, en olisi uskonut kun oli kierukka.

Mutta mistä se mummo tiesi? Olin ja olen yhä laiha läpipasko, missään vaiheessa minulle ei tullut kunnon vauvamahaakaan. Miten mummeli huomasi asian ennen ketään muuta? Oliko tämä joku entinen kätilö joka näki raskauden nenän asennostakin vai noita.

Tyttäreni oli 3-vuotias kun hän heräsi päiväunilta itkien ja totesi itkuisella äänellä että mummo eli siis mieheni äiti lähti pitkälle matkalle ja kävi hyvästelemässä tytön. Noin puolen tunnin kuluttua tuli puhelu jossa kerrottiin että anoppi tosiaan oli kuollut tytön nukkuessa äkilliseen sairaskohtaukseen. Erityisen kummallista oli että tyttö käytti kuolemasta ilmaisua lähti pitkälle matkalle ja että mummo oli käynyt tytölle sanomassa hyvästi kun tyttö ei ollut ennen sitä sanaa käyttänyt koska hän ei puhunut silloin vielä kovin paljon.

Kuutamolla kulkija kirjoitti:

Tämä mysteerijuttu tapahtui minulle lapsena, tai koin sen lapsena ja mysteeriksi se on muuttunut kun ikää tuli vähän lisää, koska sellaista ei vanhempieni mukaan ole tapahtunut.

Muistan elävästi, että olen olen ollut hevosen vetämässä reessä, matkalla jonnekin, pimeässä, kuutamon valaistessa  ja oli tähtikirkas taivas. Ja pakkastakin oli reippaasti, koska olin peittojen alla. Siis sellaisia ikivanhoja rekipeittoja, "vällyjä" tai "nahkasiksi" niitä meillä sanottiin. (tiedän, kun niitä oli meidän 1800-luvun talon vintillä roikkumassa, vaikkei enää vuosikymmeniin käytössä)

En tiedä minne oltiin matkalla. Maisema oli, kuin olisi menty pellon harjannetta, joka oli korkeammalla kuin muu maasto. Molemmilla "tien" reunoilla  100-200 metrin päässä kuusimetsää. (latvat erottuivat kuutamon valossa)  Vieläkin muistan selvästi reen jalasten ja valjaiden natinan pakkasessa. 

Kummastusta herättää se, että meillä ei ollut enää hevosta, kun olin lapsi.

Aikoinaan, joitakin vuosia kokemastani, kysyin vanhemmiltani , että mikä se oli se reissu, kun mentiin jonnekin hevosen vetämässä reessä?

Ei ollut reissua tehty, eikä todellakaan ollut paikkaa, minne olisi menty hevosella. Ja kun ei hevosta ollut, eikä sukulaisilla tai naapureillakaan hevosta ollut, minkä kyllä tiesinkin.

Tapauksesta on aikaa, jolloinkin 60-70 luvun taitteessa oletan sen "tapahtuneen", koska olin alle kouluikäinen. Muistan sen edelleen kuin eilispäivän ja aina joskus se tulee mieleen ja pidän sitä totena ja oikeasti tapahtuneena. Niin paljon muitakin erikoisia , selittämättömiä tapahtumia elämässäni on ollut.

Mä muistan lapsuudesta jonkin huoneen jossa oli keskellä valtavan iso hehkulamppu pitkittäin, katseltiin sitä vähän kuin nykyaikaisessa museossa katseltaisiin. Kysyin äidiltä myöhemmin missä ollaan käyty sellasta kattelemassa niin ei kuulemma missään.

Mulle on muutenkin sattunut lapsena jotain joka on vähän traumatisoinut, regressiossa muutamankin kerran on paljastunut että mua on pienissä jutuissa auttaneet metrin mittaiset olennot. Ne on leikkineet keinussa, hoitaneet meidän vanhaa koiraa ja kerran kun sytytin yksinäni saunan pesän ja savu alkoi tupruta sisään, joku tällänen lyhyt olento auttoi nostamalla takaapäin ylettymään savupeltiin. Ne oli mulle tuttuja olentoja vaikka vähän outoja mielestäni, paljastui myös. Olin ehkä jotain 5 vuotias ja maaseudulla puuhailin usein yksin ulkoleikeissä joten tyhmyyksiltäkään ei voitu välttyä.

Vierailija kirjoitti:

Lapsuudenkotini lähistöllä on metsässä paikka, joka pelotti lapsena kauheasti ja on edelleenkin jännä, vaikkakin enemmän mielenkiintoinen kuin pelottava.

Paikassa tuntuu ihan kuin astuisi ovesta sisään kylmiöön. Lämpötila siis viilenee selvästi ihan yhtäkkiä, yhdellä askelleella. Kylmä alue on läpimitaltaan ehkä muutaman askeleen pituinen ja toisella puolella sieltä astuu taas takaisin lämpimään.

Viime kesänä vein 12-vuotiaan lapseni tutustumaan paikkaan ja metsä raikui, kun hän huusi kauhunsekaisesta ihastuksesta ja juoksenteli eestaas. Itse aikoinaan melkein pissasin housuuni, kun eksyin paikkaan yksinäni ihan sattumalta.

Maasto tuolla on melko kosteaa ja tasaista, kuitenkin kallio alkaa nousta alueen vieressä. Kylmä kohta ei eroa lämpötilaa lukuunottamatta mitenkään viereisestä, normaalin lämpimästä maastosta, esim. kasvillisuus on samaa, sammal ei ole märempää, eikä siinä ole kuoppaa tms. Luulen, että olen käynyt siellä aina mustikka-aikaan, eli loppukesällä ja luultavimmin iltapäivällä tai alkuillasta. Eli saattaa olla, että keskipäivällä tai myöhemmin illalla lämpötilaeroa ei siellä edes ole.

Lapsena uskoin, että paikassa on jonkun murhatun hauta tai muuta karmivaa, nyt on pakko uskoa, että sillekin on olemassa joku ihan luonnollinen selitys, vaikka en ole sitä vielä keksinytkään.

Se kallio varmaan varjostaa tai vaikuttaa muuten, kylmää kiveä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elän tosi stressaavaa vaihetta elämässä. Isoja työhön liittyviä huolia, jotka väsyttävät ja masentavat.

Olen kaksi kertaa nyt viikon sisällä herännyt unestani, kun kuulen nuoren naisen äänen, joka sanoo unen läpi minulle "Hei Mirja". (nimeni muutettu).

Viimeksi tämä tapahtui viime yönä ja unen läpi havahtuessa ajattelin, että onkohan tämä joku suojelusenkeli vai mikä kumma minua tervehtii öisin. Tervehdys ei liity uneen, vaan katkaisee uneni.

Onko kellään muulla tämmöistä kokemusta?

Minulla on ihan samanlainen kokemus. Olin silloin levoton. Joku kutsui minua nimeltä nukkuessa. Säikähdin kyllä.

Sama kokemus! Havahduin unesta kun joku sanoi tomerasti "Hanna".

Itse heräsin tänä aamuna, kun kuulin nimeäni kutsuttavan miehen äänellä. Vastasin, että mitä, kun tajusin, ettei poikamme olekaan kotona. Näin on käynyt ennenkin.

Ohi menöööö kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä oli 2000-luvun alkupuolta kun minulla yksi ensimmäisistä ellei jopa kaikista ensimmäisin kännykkäni. Olin silloin yläasteella ja siellä oli sääntö, että kännykät täytyy pitää koulupäivän ajan äänettömällä ja minä noudatin tätä sääntöä. Kännykässäni oli vastaaja eli soittaja saattoi jättää ääniviestin jos puheluun ei vastattu. Minulle alkoi yllättäen tulla koulupäivän aikana useita puheluita ja vastaajassa oli useita omituisia viestejä, joista kuului jonkinlaista epäselvää miehen mutinaa josta ei saanut selvää mutta välillä saattoi kuulla sanottavan esimerkiksi, että "Mitä perkeleen pelleilyä tämä oikein on" tms. Noita puheluita ja viestejä tuntemattomasta numerosta tuli joka koulupäivä muutaman viikon ajan kunnes ne sitten loppuivat yhtä yllättäen kuin alkoivat.

Tästä on melkein 20 vuotta aikaa mutta vieläkään en tiedä, että kenelle soittaja (luultavasti keski-ikäinen mies äänen perusteella) luuli soittavansa, mistä hän oli saanut numeroni kun sen tiesi vain perheeni, lähimmät tuttavat ja sukulaiset sekä muutama 100% luotettava saman ikäinen ystävä, miksi hän soitti aina ollessani koulussa ja nimenomaan aina arkipäivisin, ei koskaan viikonloppuisin. En uskaltanut kertoa asiasta kenellekään saati että olisin uskaltanut vastata soittajalle jos kyseisestä numerosta olisi soitettu muulloin kuin ollessani koulussa jolloin en puheluita huomannut koska puhelin oli äänettömällä enkä vilkaissutkaan sitä koko koulupäivänä.

Ohi aiheen, mutta: Ihmiset puhuu "mistä se on voinut saada mun numeron... Sehän on salainen.. Kuka sen on voinut antaa tuntemattomalle henkilölle" tai muuta tämän tyyppistä. Onkohan ihmiset muistaneet ollenkaan ajatella, ettei tätä numeroa ole välttämättä mistään/keltään saatu. On saattanut käydä niin, että soittajalla on vaan yksinkertaisesti virheellinen numero! Kyse voi olla näppäilyvirheestä tai kirjoitusvirheestä/epäselvästä käsialasta (jos siis numero on kirjoitettu jollekin paperille muistiin). Soittaja voi olla täysin siinä uskossa, että soittaa Pentti-Marjatalle numeroon 040-1234567, mutta soittaakin sitten Emmi-Kallelle numeroon 040-1234566. Kyse voi olla myös jostain sellaisesta, että joku on halunnut esim. treffiseurasta nopeasti eroon ja päättää sitten kuitenkin jostain syystä seuralaisen pyynnöstä antaa numeronsa... Joka toki on hatusta heitetty ja numeron oikea omistaja saa sitten hämmästellä erikoisia viestejä ja puheluita (mulle on käynyt näin joskus vajaa 20v sitten :D )

Virheellinen numero selittää paljonkin. Mun numero on ollut virheen kohteena aika useinkin. Ensin mulle soiteltiin kännissä yöaikaan, ja sitten tuli tekstaria, joissa kysyttiin, haluanko Tallinnasta Viagraa (olen nainen). Seuraava virheryöppy oli, kun numeroni edusti jonkin nappulaseuran valmentajaa. Sain parin vuoden ajan jatkuvasti ilmoituksia erilaisista syistä, miksi joku ei tänään pääse treeneihin. Näihin tekstareihin vastailin, että numero on väärä, mutta meni pari vuotta, ennen kuin viestit loppuivat. Lisäksi olen ilmeisesti eroperheen toinen vanhempi, sillä minulta on tekstareilla tentattu, paljonko aion maksaa lapsen autokoulusta. Nyt on ollut pitkään rauhallista, mutta minulla on edelleen tämä sama numero, joten innolla odotan, missä yhteydessä se taas pääsee väärään käyttöön.

Vatsavaivojen takia ostin ensimmäistä kertaa tattarileipää ja tattaripuuroaineita. Puuron ja leivän maku olivat heti tuttuja ja toivat mieleen lastensairaalan. En kuitenkaan muista, että lapsuuskodissa olisi tehty tattariruokia tai että oikeasti olisin lapsena ollut sairaalassa.

Myöhemmin googletin, missä päin yleensä on syöty tattaripuuroa, ja se on ollut tavallinen lapsille suositeltu ruoka ympäri maailman. Kotonani kuitenkin yleensä tehtiin vain kaura- tai riisipuuroa.

Tietysti voi olla, että sitä on tarjottu jossain päivähoitopaikassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei selvittämätön, mutta outo asia on se miksi ihmiset tulevat koko ajan kysymään minulta reittejä tms. Kun lähden johonkin joku tulee menomatkalla kysymään reittiä ja usein myös tulomatkalla. Jos olen juna-asemalla niin usein tullaan kysymään miten lippu pitää ostaa automaatista tms.

Jossain kaupassa myös saatetaan kysyä apua esim. jonkun tuotteen löytämiseen. On kysytty vaikka hiusvärihyllyllä hiusvärin valintaan neuvoa.

Paras oli kun menin yhdelle ostarille ja ostarille tullessa joku mies kysyi missä on pankkiautomaatti. Osoitin kädellä automaatin sijainnin jonka jälkeen kävelin kauppaan. Kaupassa taas tuli joku vanhempi mies kysymään mistä löytää suodatinpussit :D siinä sitten etsittiin ne yhdessä.

Eikä tämä rajoitu vain Suomeen vaan Islannissa neuvoin yhdelle britille hotellissa kahviautomaatin toiminnan. Hämmentää, että olenko jotenkin niin peruskiltin ja tietäväisen näköinen kun tullaan kysymään niin usein vai onko tämä vain sattumaa kun asun kuitenkin pk-seudulla jossa on paljon ihmisiä.

Äitini oli samanlainen. Ulkomaillakin ihmiset tulivat kysymään häneltä tietä ja milloin mitäkin neuvoa.

Se johtuu luultavasti ihmisen perusilmeestä: jos katsoo ihmisiä ystävällisen ja avoimen näköisesti.

Juu, no olen keskimittainen, hoikka ja silmät ovat siniset ja poskipäät korkeat sekä minulla on hymykuopat. Eli olen ns. "herttaisen" näköinen, hieman aasialainen kasvoista. Usein saatan miettiä jotain ja hymyillä itsekseni jos en ole pahalla tuulella. Katson yleensä vastaantulijoita silmiin ja saatan hymyillä jos heistä tulee hyvä "tunne". Eli varmaan vaikutan avoimelta ja kiltiltä.

Joistain ihmisistä kun se hyvä olo tarttuu. Käyn myös pitemmillä lenkeillä mietiskelemässä kaikkea, tykkään mennä yksin ja katsella maisemia. Usein myös huomaan, että vastaantulijat hymyilevät minulle, en tiedä miksi.

Vastapainoksi jos olen todella huonolla tuulella minua katsotaan ihan kauhuissaan...yritän silloin katsoa perusilmeellä, en halua pilata kenenkään päivää.

Omakin kokemus tästä on, että jotkut ihmiset vaan ovat niin avoimen ja ystävällisen oloisia, että heiltä ”uskaltaa ja kehtaa” kysyä apua. Toiset ovat epäyställisen ja sulkeutuneen oliisia ja on helppo arvata, että jos heiltä jotain kysyy, niin murahtavat vaan jotain ”mistä mää tietäsin!” tms. Jotenkin sitä apua tarvitessaan tsekkaa ihmiset läpi ja varmaan sen vuoksi avoimen oloisilta tulee kaikki kyselemään apua.

Mua huvittaa koska kuvittelen näyttäväni aika sulkeutuneelta ja muutenkin vaikeasti tavoitettavalta vastamelukuulokkeet päässä ja usein omissa ajatuksissani, mutta silti, hämmentävän usein olen juuri se keneltä kysytään, viimeksi kauppakeskuksessa, jossa oli runsaasti muitakin keneltä olisi voinut kysyä. Olen myös sellainen, kenelle ihmiset alkaa juttelemaan muutakin kuin neuvonkysymistä varten bussipysäkillä ja kaupassa, osalla kavereista ei ole käynyt koskaan niin.

Mua ehkä vähän huvittaa tuo aiempi ulkonäön kuvailu, koska itse olen pitkä ja paksu, enkä kyllä tiedä miten silmienvärikään tähän liittyy, mutta erivärinen kaikista kuvailluista kohdista. En ole onnistunut löytämään sitä helpostilähestyttävyyden piirrettä itsestäni, vaikka olen yrittänyt peilata sitä niistä ihmisistä, keneltä joskus olen itse kysynyt neuvoa. Yleensä itse etsin vain selväpäisen ja kohtalaisen tolkun näköistä katseellani, niitä kyllä olen itsekin, mutta niin on myös suurin osa tuttavapiiristäni vaikkei heiltä kysytäkään koskaan :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollessani 9-vuotias 1990-luvun alussa 3-vuotias sisareni ilmoitti haluavansa lähteä käymään yksin kaupassa joka oli noin kilometrin päästä kotoamme. Muistan kuinka siskolle annettiin seteli (en muista, että minkä arvoinen seteli) käteen ja ulko-ovi avattiin hänelle. Hän lähti ulos pelkät vaipat jalassa ja käveli suoraan pihan poikki ja pois pihalta. Sitten hän lähti kävelemään väärään suuntaan jalkakäytävää pitkin jos hänen tarkoituksensa oli mennä kauppaan. Minä ihmettelin, että päästävätkö vanhemmat siskon tosiaan yksin kauppaan ja he sanoivat, että tietysti. Miten hän muuten voisi oppia, että miten kaupassa käydään yksin jos hän ei saa käydä siellä yksin. Minä sanoin, että minusta sisko on liian pieni menemään yksin kauppaan ja minä voisin lähteä hänen mukaansa. Vanhemmat kielsivät sen. Me muut menimme sisälle. Tunnit kuluivat mutta siskoa ei kuulunut kotiin. Minä olin yhä huolestuneempi mutta vanhemmat olivat kuin kaikki olisi kunnossa. Minä kyselin, että eikö siskoa pidä lähteä etsimään mutta vanhemmat sanoivat, että kaikki on kunnossa. Seuraava päivä tuli ja päivät seurasivat toisiaan mutta siskoa ei kuulunut kotiin ja kun minä yritin kysellä vanhemmilta, että eikö siskosta pitäisi tehdä katoamisilmoitus mutta he vain sanoivat, että ei huolta, kaikki on kunnossa. Vuodet kuluivat ja siskoa ei kuulunut koskaan kotiin. Vanhemmat olivat silti sitä mieltä, että kaikki on kunnossa.

Siskosta ei ole kuulunut mitään sen jälkeen kun hän lähti kauppaan. Ollessani täysi-ikäinen ja asuessani yksin menin poliisiasemalle tekemään katoamisilmoituksen siskosta. Kuitenkaan siskosta ei ole löytynyt mitään tietoja. Kerroin poliiseille sisareni nimen ja syntymäajan, mutta suomessa ei ole ole poliisien mukaan syntynyt kyseisenä päivänä tyttöä, jolla oli se nimi kuin siskollani oli. Siskoani ei pitäisi olla olemassa. Kuitenkin sisko oli olemassa. Vanhemmat muistat hänet ja hän on mukana monissa valokuvissa. Olen puhunut asiasta vanhempieni kanssa ja hekin sanovat, että sisko lähti kauppaan mutta he eivät välitä siitä, että sisko on kadonnut. He eivät koskaan tuntuneet välittävän siskosta tai välittävän tämän katoamisesta.

Ehkä sisaresi päättikin lähteä käymään jossain Intialaisessa kaupassa. Siinä menee 3-vuotiaalta pitkä aika kävellä Suomesta Intiaan asti, suorittaa ostokset ja palata kävellen takaisin. Varsinkin kun hänen on täytynyt tai täytyy jossain vaiheessa käydä jossakin suorittamassa valuutan vaihto eli vaihtaa Suomessa 1990-luvulla käytössä olleet rahat eli markat Intian rahaksi eli Intian rupliksi. Ja ehkä sisaresi viihtyykin Intiassa niin hyvin, että on jäänyt sinne asumaan olettaen, että hän pääsi sinne perille.

Intiassa on käytössä rupiat, ei ruplat :)

Eipäs olekaan : Intian rahayksikkö on rupees, eikä rupiah. Rupiah on taasen Indonesian rahayksikkö ;)

Mitä ihmeen sekoilua tää nyt on, suomeksi ne on rupioita. En tiedä millä kielellä asiasi ilmaiset, mutta muut puhuu enimmäkseen suomea tässä ketjussa.

Vierailija kirjoitti:

Niin pienestä kuin muistan vanhempani ovat käyneet noin kerran kuukaudessa jossakin mihin he menevät kaksin autolla ja viipyvät siellä koko päivän. He lähtevät aikaisin aamulla ja tulevat myöhään illalla kotiin. Lapsuudesta muistan, kun äiti aina kysyi aina noin kerran kuukaudessa isältä, että "Eikö taas olisi sen aika? Tiedäthän sinä mitä minä tarkoitan". Silloin isä aina vastasi myöntävästi todeten joskus jotain siihen suuntaan, että "Onhan tässä ollutkin jo Niiloa ikävä". Minulle hankittiin kotiin hoitajaksi joku sukulainen ja vanhemmat lähtivät aamulla jo ennen heräämistäni palaten kotiin kun minä jo nukuin. Kun kysyin, missä he kävivät niin he eivät kertoneet koskaan eivätkä kerro vieläkään vaikka käyvät näillä reissuilla yhä kun minä olen 23-vuotias. Jossain vaiheessa jouduin olemaan yksin kun he olivat poissa. Asiasta ei saanut kysyä eikä puhua mitään lapsuudestani. Jos kysyin tai puhuin asiasta jotain vanhemmilta tai sukulaisilta, niin seurasi rangaistus. Nykyään en enää edes viitsi kysyä kun en kuitenkaan saa vastausta että missä he käyvät. Asia on selvästi sellainen, että sukulaiset ja tuttavat tietävät, että missä vanhemmat käyvät mutta minulta, vanhempien ainoalta lapselta asia salataan jostain syystä.

"vanhempien ainoalta lapselta asia salataan"

Tätä ehkä kyseenalaistaisin tän tarinan kohdalla. ::) Sulla on joku sukulainen, ehkä jopa veli tai velipuoli, joka on jossain laitoshoidossa tai vankilassa tms, tai sitten käyvät haudalla jossain kaukana.

Eräs läheinen ystäväni laittoi yhtäkkiä välit poikki täysin ilman selityksiä. Sanoi vain yksi päivä, että en halua olla enää tekemisissä. Luulen asian liittyvän hänen silloiseen parisuhteeseensa, mutta koskaan ei ole selvinnyt. Kaveerasi edelleen kaikkien muiden samaan porukkaan kuuluvien kanssa, mutta ei tullut enää mihinkään, missä minä olin paikalla. Tämä on kyllä suuri mysteeri, jota en edelleenkään ymmärrä, koska en 100% varmasti ollut tehnyt yhtään mitään hänelle tai puolisolleen. Sen aikainen puolisonsa oli kyllä aika kamala ihminen, joten luulen hänen jotenkin myötävaikuttaneen asiaan, ehkäpä valehdellut jotain minuun liittyvää.

Vierailija kirjoitti:

Kuutamolla kulkija kirjoitti:

Tämä mysteerijuttu tapahtui minulle lapsena, tai koin sen lapsena ja mysteeriksi se on muuttunut kun ikää tuli vähän lisää, koska sellaista ei vanhempieni mukaan ole tapahtunut.

Muistan elävästi, että olen olen ollut hevosen vetämässä reessä, matkalla jonnekin, pimeässä, kuutamon valaistessa  ja oli tähtikirkas taivas. Ja pakkastakin oli reippaasti, koska olin peittojen alla. Siis sellaisia ikivanhoja rekipeittoja, "vällyjä" tai "nahkasiksi" niitä meillä sanottiin. (tiedän, kun niitä oli meidän 1800-luvun talon vintillä roikkumassa, vaikkei enää vuosikymmeniin käytössä)

En tiedä minne oltiin matkalla. Maisema oli, kuin olisi menty pellon harjannetta, joka oli korkeammalla kuin muu maasto. Molemmilla "tien" reunoilla  100-200 metrin päässä kuusimetsää. (latvat erottuivat kuutamon valossa)  Vieläkin muistan selvästi reen jalasten ja valjaiden natinan pakkasessa. 

Kummastusta herättää se, että meillä ei ollut enää hevosta, kun olin lapsi.

Aikoinaan, joitakin vuosia kokemastani, kysyin vanhemmiltani , että mikä se oli se reissu, kun mentiin jonnekin hevosen vetämässä reessä?

Ei ollut reissua tehty, eikä todellakaan ollut paikkaa, minne olisi menty hevosella. Ja kun ei hevosta ollut, eikä sukulaisilla tai naapureillakaan hevosta ollut, minkä kyllä tiesinkin.

Tapauksesta on aikaa, jolloinkin 60-70 luvun taitteessa oletan sen "tapahtuneen", koska olin alle kouluikäinen. Muistan sen edelleen kuin eilispäivän ja aina joskus se tulee mieleen ja pidän sitä totena ja oikeasti tapahtuneena. Niin paljon muitakin erikoisia , selittämättömiä tapahtumia elämässäni on ollut.

Mä muistan lapsuudesta jonkin huoneen jossa oli keskellä valtavan iso hehkulamppu pitkittäin, katseltiin sitä vähän kuin nykyaikaisessa museossa katseltaisiin. Kysyin äidiltä myöhemmin missä ollaan käyty sellasta kattelemassa niin ei kuulemma missään.

Mulle on muutenkin sattunut lapsena jotain joka on vähän traumatisoinut, regressiossa muutamankin kerran on paljastunut että mua on pienissä jutuissa auttaneet metrin mittaiset olennot. Ne on leikkineet keinussa, hoitaneet meidän vanhaa koiraa ja kerran kun sytytin yksinäni saunan pesän ja savu alkoi tupruta sisään, joku tällänen lyhyt olento auttoi nostamalla takaapäin ylettymään savupeltiin. Ne oli mulle tuttuja olentoja vaikka vähän outoja mielestäni, paljastui myös. Olin ehkä jotain 5 vuotias ja maaseudulla puuhailin usein yksin ulkoleikeissä joten tyhmyyksiltäkään ei voitu välttyä.

Tiedänkin mitä sinä olet nähnyt ja keitä nuo hahmot ovat todennäköisimmin olleet. 

Joskus 90 luvun alussa oltiin kavereiden kanssa vanhan Eiran läheisyydessä, rannassa. Suunnilleen siinä missä semmoinen iso patsas/veistos tms on. Tuli sitten vessa hätä ja mentiin veden rantaan pissalle. Siinä rannassa on semmoinen keskisuuri venelaituri ja koska vesi oli matalalla sen alle näki. Ja siellä tukirakenteiden seassa näky jalat pressun alta. Pohdittiin että joku spurgu nukkuuu, "ei kukaan noin nuku, toi on kuollut" sanoi eräs meistä. Kenestäkään ei ollut miestä mennä kiskaisempaan pressua ja katsomaan mitä löytyy. Homma jäi siihen. Nähtiin poiisiautoja heti miten mutta ei ilmoitettu. Olis pitänyt. Vieläkin vaivaa oliko vainaja vai jotain muuta?

Tämä ei varsinaisesti ole selvittämätön tai jäänyt vaivaamaan, mutta erikoinen yhteensattuma enemmänkin.

Mies heräsi yöllä, joskus klo kolmen-neljän pintoihin, sanoi kuulleensa ovikellon soivan. Itsekin säsähdin hereille kun mies lähti ovelle katsomaan. Ovella ei ollut ketään ja pidetään epätodennäköisenä että siihen aikaan rauhallisella omakotitaloalueella joku kävisi häiriköimässä, koska vastaavaa ei ole aiemmin käynyt eikä naapuristossa muutenkaan. Päätettiin ovikellon soineen unessa ja jatkettiin nukkumista. Aamulla mies vielä paljon epäili olisiko joku kuitenkin käynyt ovella, sillä ääni oli ollut miehestä niin selkeä ja kova. Lapset ja itse ei tähän kuitenkaan herätty.

Samana aamupäivänä äitini soitti (soittelemme muutaman kerran viikossa), ja kertoi nähneensä unta edellisenä yönä. Unessa äiti kertoi tulleensa isäni kanssa käymään ja olivat pimpottaneet ovikelloa. Mieheni oli unessa avannut oven. Omituista jo senkin takia, että vanhemmillani ei ole tapana ovikelloa soittaa, sillä asuvat toisella paikkakunnalla ja kyläilyt on etukäteen sovittuja. Myös se, että mieheni avasi unessa oven, enkä esimerkiksi minä tai joku lapsista on erikoinen sattuma. En siis ollut äidilleni mitään mieheni unessa maininnut ennen kun äiti kertoi omastaan ja vielä unet oli osunut samalle yölle molemmilla. Emme siis yleisesti mistään unista keskustele keskenämme, mutta uni oli ollut äidistä joten outo.

Jotenkin creepy sattuma kuitenkin :)

Vierailija kirjoitti:

Minua vaivaa yhä monta vuotta sitten eräällä hautausmaalla näkemäni hautakivi, jossa oli selvästi miehen ja tämän vaimon nimet, syntymäajat ja kuolinajat. Sittrn siinä oli teksti "Lapset" ja alla luki jotenkin näin: "Tauno - Ahti - Saara - Anja - Tuomas 13.6.1886-17.4.1974". Siihen oli ilmeisesti siis haudattu 5 heidän viisi nimeä mutta siinä oli vain yksi syntymäaika että yksi kuolinaika pariskunnan lasten nimien alla. En usko, että kyseessä olisi viitoset sillä 1800-luvulla 5 kerralla syntynyttä lasta olisi tuskin jääneet kaikki henkiin (hehän olisivat hyvin todennäköisesti syntyneet keskosina) ja ainakaan siihen en usko, että aikuisiksi eläneet viitoset olisivat kuolleet samana päivänä. Nuo pariskunnan lasten nimet, syntymäajan ja kuolinajan keksin itse koska en muists että mitkä ne olivat siinä hautakivessä. Hautakivi sijaitsi vielä sinakin 1990-luvulla Kaustisen hautausmaalla.

Olisiko mahdollista että pariskunnan lapset kaikki on haudattu siihen samaan mutta nimet ja ajat on laitettu vasta sitten kun viimeinenkin lapsi on kuollut. Eli syntymäaika on ensimmäisen lapsen syntymäaika ja kuolinaika kun viimeinen sisarus on kuollut.

Olin erään sukulaisen kaverin kesäasunnolla, joka sijaitsi kirjaimellisesti keskellä metsää. Kun oli aika mennä nukkumaan, niin minulle sanottiin, että vierassänky on yläkerrassa. Minua jo väsytti, niin menin suoraan sänkyyn, ei kauaa kestänyt kun minulle tuli erittäin ahdistava tunne. Kun nousin ylös sängystä, niin kyseinen ahdistus meni heti ohi. Kokeilin siitä huolimatta nukkua, mutta epämiellyttävä tunne vain vahvistui, mitä kauemmin sängyssä olin. Lopuksi siirryin vieressä olevaan sohvaan ja nukahdin lähes välittömästi.

Kun aamulla kerroin tapahtuneesta, niin minulle sanottiin, etten ollut ensimmäinen joka ei voinut nukkua siinä sängyssä.

Sitten vasta minulle kerrottiin, että kyseessä on vanha sairaalan sänky...

Vierailija kirjoitti:

Asun maalla, ja ehkä n. 10 vuotta sitten tulin kesäkuussa kotiin mökiltä ja tyhjensin postilaatikon. Ilmaisjakelun seassa oli Erotiikan maailma ja sellainen hapsuruoska! Ajattelin että jopas on ilmaisjakelu mennyt mielenkiintoiseksi. Samana iltana lähden ulkoiluttamaan koiria, ja tien toiselle puolelle oli metsikköön heitetty matkatavaroita, siellä oli keski-ikäisen naisen lompakko, vaatteita, läppäri, kutimet... Soitin polisiille, ja he hakivat tavarat pois, mutta koskaan en saanut tietää mitä oikein oli tapahtunut ja liittyivätkö nämä tapaukset toisiinsa.

Mulla on arvaus. Mies on löytänyt naisen tavaroista tuon seksilelun ja uskoo naisensa pettäneen häntä. Hän päätti "palauttaa" seksilelun sille, kenen kanssa arveli naisensa pettäneen, ja lisäksi viskoi naisen tavarat pois raivoissaan.

Hyi että! Luin just näitä vessanpöntöllä, ja naapuri tuli suihkuun seinän taakse ja kolautti kolmesti jollaki kovalla jutulla seinään klok klok klok. Laitoin miehelle makuuhuoneeseen viestin että tuu äkkiä tänne, nii matkalla se näki vauvan nousevan rattaista, ku olin unohtanu vyöt, ja sai just pelastettua ettei se tipahtunu! Kaks sykettä nostattavaa juttua heti kauhujuttujen päälle. Kuuntelen tässä pöntöllä jonku aikaa että naapuri on ok ettei oo kaatunu suihkussa...

Vierailija kirjoitti:

Tämä ei varsinaisesti ole selvittämätön tai jäänyt vaivaamaan, mutta erikoinen yhteensattuma enemmänkin.

Mies heräsi yöllä, joskus klo kolmen-neljän pintoihin, sanoi kuulleensa ovikellon soivan. Itsekin säsähdin hereille kun mies lähti ovelle katsomaan. Ovella ei ollut ketään ja pidetään epätodennäköisenä että siihen aikaan rauhallisella omakotitaloalueella joku kävisi häiriköimässä, koska vastaavaa ei ole aiemmin käynyt eikä naapuristossa muutenkaan. Päätettiin ovikellon soineen unessa ja jatkettiin nukkumista. Aamulla mies vielä paljon epäili olisiko joku kuitenkin käynyt ovella, sillä ääni oli ollut miehestä niin selkeä ja kova. Lapset ja itse ei tähän kuitenkaan herätty.

Samana aamupäivänä äitini soitti (soittelemme muutaman kerran viikossa), ja kertoi nähneensä unta edellisenä yönä. Unessa äiti kertoi tulleensa isäni kanssa käymään ja olivat pimpottaneet ovikelloa. Mieheni oli unessa avannut oven. Omituista jo senkin takia, että vanhemmillani ei ole tapana ovikelloa soittaa, sillä asuvat toisella paikkakunnalla ja kyläilyt on etukäteen sovittuja. Myös se, että mieheni avasi unessa oven, enkä esimerkiksi minä tai joku lapsista on erikoinen sattuma. En siis ollut äidilleni mitään mieheni unessa maininnut ennen kun äiti kertoi omastaan ja vielä unet oli osunut samalle yölle molemmilla. Emme siis yleisesti mistään unista keskustele keskenämme, mutta uni oli ollut äidistä joten outo.

Jotenkin creepy sattuma kuitenkin :)

Vähän samanlainen kokemus myös minulla. Näin unta että juoksin pakoon jotain ja huusin äitiä apuun. Seuraavana päivänä äitini soitti 200 km päästä että mikä mulla on hätänä kun oli mähnyt unta että huudan häntä

Meille hankittiin lapsuudessani koira. Se oli kultainen noutaja ja meille tullessaan 12 viikon ikäinen. Kaikki oli ihan tavallisesti muutaman viikon ajan mutta sitten koira alkoi ihan yllättäen tuijottamaan seinää. Se ei suostunut tekemään mitään muuta kuin seisomaan tai makaamaan eteisessä ja tuijottamaan seinää. Se ei suostunut syömään tai juomaan juuri lainkaan ja lenkille se piti pakottaa väkisin. Isä kantoi sen ulos väkisin sen ulvoessa todella kovaa ja lenkillä se koko ajan yritti väkisin päästä takaisin kotiin. Kun se pääsi takaisin kotiin niin se ryntäsi takaisin siihen samaan kohtaan missä se oli aina tuijottamaan seinään. Sisällä se ei suostunut olemaan muuta kuin siinä yhdessä kohtaa tuijottaen samaa kohtaa seinää. Koiraa käytettiin useita kertaa eläinlääkärissä mutta siinä ei löydetty mitään vikaa. Kotona se kuitenkin vain seisoi tai makasi samassa paikassa eteisessä tuijottaessa seinää ja lopulta se alkoi murisemaan meille perheenjäsenille. Lopulta se alkoi hyökkäilemään kaikkia perheenjäseniäni kohtaan kun menimme eteiseen ja alkoi puremaan meitä. Lopulta koira kuoli noin puolivuotiaana ja kun sitä tutkittiin eläinsairaalassa niin siitä ei ruumiinavauksessa löytynyt mitään vikaa. Ei siis mitään sairauksia, ei aivokasvainta tai mitään mikä selittäisi sen käytöksen. Se oli täysin terve, ainoastaan todella laiha ja kuivunut koska se ei lopulta suostunut syömään tai juomaan mitään. Siinä seinässäkään ei löytynyt mitään erikoista kun sitä tutkittiin. Meillä oli muitakin koiria ja myös kissoja mutta ne eivät kiinnittäneet seinään mitään huomiota. Ainoastaan tämä yksi koira vain koko ajan tuijotti sitä seinää, vikisi, nuuhki seinää, raapi sitä kynsillään ja heilutti häntäänsä edestakaisin ilmassa hitaasti.