Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Vierailija kirjoitti:

Kummastuttaa miksi ihmeessä jeltsin valitsi juuri putinin presidentiksi...

Nyt tuo kohtalokas valinta muuttaa maailmaa...

Näin pienestä yhden miehen valinnasta voi olla koko maailman tulevaisuus, ww3, ydinsotakin olla kiinni...uskomatonta.

Kolmen henkilön takana on painokytkinten lukot, 1-avain & henkilö. Voiko putin käskeä, että nyt menemme ja painamme niitä tuomiopäivän nappeja, että pox.

En tiedä oliko jotain selväkuuloisuutta vai jokin henki vieressä, mutta kuulin kerran kun joku sanoi vieressäni ääneen asian joka tapahtui muutaman sekunnin kuluttua. Olin yksin kotona, ja äänen sanoma ja tapahtunut asia oli hyvin arkinen, tyyliin "taulu tippuu alas seinältä" tms..

Mulla on nyt ihan akuutti kriisi päällä.

Eli töiden takia olen tilapäisesti muuttanut kotoa noin 3kk. ajaksi toiseen kaupunkiin.

Löysin yllättävän halvalla vuokralla, vähän päälle 200€ sopivan kämpän. yksi huone ja keittiö. Muut asunnot alueella on puolta kalliimpia

Musta tuntuu, että kämpässä kummittelee.

Mitään ei siis ole sattunut, vain outo tunne.

Eli äkkiä saatan herätä siihen, että mä palelen todella paljon, ihan kun kämppä olisi jääkylmä. Menen vessaan tai keittiöön, niin ne on ihan normilämpöisiä.

Sitten vedän kaikki täkit ja aamutakin päälle ja herään ihan hikisenä, ja huone on lämmin.

Joskus outo kylmyys iskee, kun esim. katselen telkaria illalla tai kun jopa kuntoilen.

Sitten pari kertaa on ollut outo haju. Sellainen mädäntynyt "kalamainen". Se on aika voimakas. Kun menen keittiöön tai veskiin, se haju ei tunnu siellä. Avaan heti ikkunat ja tuuletan ja se haju lähtee aika äkkiä.

Viikonloppuna toin mun koiran mukana ja sekin käyttäytyi ihan omituisesti koko viikon, sillä oli niskakarvat pystyssä ja häntä koipien välissä ja välillä se tärisi ja murisi. Se on normisti ihan rento otus. Tosin se saattoi vaistota mun hermostuneisuuteni.

Eli mitään ei ole varsinaisesti sattunut. Viikonloppuna kun olin kotona käymässä, en palellut eikä ollut outoja hajuja. Eli se on vain toi vuokrakämppä. Voiko joku lämmityssysteemi aiheuttaa sen, että kämpän lämpötila laskee äkillisesti rajusti? Entäs se ällöttävä hajuilmiö?

Kummitusta aloin ajatella siinä vaiheessa, kun heräsin kerran siihen, että ikään kuin jäätävän kylmä käsi olisi tarttunut mua olkapäästä.

varmaan ylireagoin mutta olen nyt kiivaasti etsimässä uutta kämppää tai huonetta. Ehkä sitten ylireagoin.

Sattui n. 4 vuotta sitten tapaus, joka on nolo ja traaginen. Jos triggeröidyt aiheesta : " menehtynyt vauva", niin älä lue enempää.

Olin USA:ssa kaveriporukalla. Matkan aikana eräs ystäväni amerikkalainen ystävä oli tarjonnut meille talonsa lisärakennusta pariksi viikoksi vuokralle, jos haluamme.

Päätimme ottaa tarjouksen vastaan ja sovimme päivämäärän ja kaikki.

Yritimme soittaa hänelle aamulla ennen saapumistamme, mutta hän ei vastannut puhelimeen.

Koska kaikki oli jo sovittu n. reilu viikko sitten saavuimme kuitenkin paikalle.

Yllättäen päärakennuksen ovi ei ollut lukossa ja valot oli päällä, vaikka oli kirkas aamu.

Ketään ei ollut paikalla mutta näimme pienen valkoisen korin. Korissa oli pieni vauva huolella kapaloituna, peiteltynä ja myssy päässä niin että vain kasvot näkyi. Vauva vaikutti vastasyntyneeltä ja elottomalta. Hänen poski oli jääkylmä ja huulet melkein mustat.

Emme tieneet mitä tehdä: talo oli tyhjä, ovi raollaan ja ilmeisen menehtynyt vauva korissa. kukaan ei vastannut puhelimeen. Availimme kankaita löytääksemme vauvan pulssin tms.

Soitimme sitten hätäkeskukseen. pian hätäkeskuksen tulon jälkeen, tuli perheen isä ja äiti paikalle.

Hätäkeskuksen työntekijä selitti meille, että lapsi oli ilmeisesti juuri syntynyt menehtyneenä ja joissain sairaaloissa on tapana, että vauvan saa toisinaan viedä kotiin muutamaksi päiväksi erityisessä korissa, jonka erikoispatjaan on kytketty laite, joka pitää korin ja vauvan niin viileänä, että ruumiin hajoamista ei tapahdu. Vauvan korin vieressä oli tosiaan sellainen aparaatti, johon emme siinä hässäkässä olleet niin kiinnittäneet huomiota. Se, että vauva oli kiedottu pehmeisiin peittoihin, kuin "elävä vauva", johtui siitä, että peitot tasaavat kylmyyttä.

Perheen äiti oli juuri menettänyt vauvansa yllättäen kohtuun. kun he olivat päässet sairaalasta ja tulleet kotiin vauvan kanssa, oli äiti saanut samana iltana jonkin kohtauksen. Hänet oli viety varmuudenvuoksi sairaalaan mistä he tulivat takaisin jo seuraavana aamuna.

Sanomattakin on selvää, että meidät ajettiin matkoihimme. Emme tienneet, että tuollaisia laitteita on olemassa emmekä siksi osanneet tulkita tilannetta "oikein". kaikkea sitä oppii.

Olin noin 5-vuotiaana leikimmässä kotipihallani saman ikäisen kaverini kanssa. Kun minun tuli aika mennä syömään, niin kaverini lähti omaan kotiinsa kotiemme välissä olevan metsikön läpi. Siinä meni kotiemme välillä sopiva polku jota pitkin olimme kulkeneet monta kertaa toistemme luokse. Matkaa tuota polkua pitkin oli noin 250 metriä, polku meni suoraan kotiemme välillä ja seutu jossa asuimme oli todella rauhallista, joten mitään pelkoa ei ollut kulkea tuon metsikön läpi. Oli valoisa kesäpäivä eikä mitään pahaa olisi luullut tapahtuvan.

Myöhemmin kaverini vanhemmat soittivat minun vanhemmilleni, että miksi kaverini ei ollut tullut kotiin. Minä sanoin, että oli hän lähtenyt kotiin sen metsikön poikki menevän polkua pitkin. Vanhemmat antoivat meidän kulkea sitä polkua toistemme luokse koska muuten matka toistemme luokse olisi ollut paljon pitempi koska olisi pitänyt kiertää esim. se metsikkö. Se metsikkö tunnettiin todella rauhallisella, siellä ei ollut koskaan tiedetty tapahtuneen mitään pahaa eikä siellä ollut mitään vaarallisia tai outoja hiippareita, mahdollisia lapsen seksuaalisia hyväksikäyttäjiä vaanimassa lapsia uhriksi, alkoholisteja tai huumeiden käyttäjiä tms. 

Kaverini oli lähtenyt sitä polkua pitkin kotiinsa, sen näin ennen kuin menin kotiin mutta hän ei ollut koskaan saapunut kotiinsa. Hän oli kadonnut ja häntä etsittiin koko päivä myöhään yöhön asti lähialueella. Suurin osa lähialueella asuvista ihmisistä osallistui hänen etsintöihinsä ja illalla soitettiin poliisitkin etsimään häntä. Häntä etsittiin useiden kuukausien ajan joka päivä ja kaikkia naapureita haastateltiin mahdollisten näköhavaintojen perusteella mutta niitä ei ollut. Minä olin viimeinen, joka olin kaverini nähnyt kun hän lähti kävelemään sitä metsäpolkua pitkin kotiinsa. Jossain vaiheessa matkalla metsäpolkua hän oli kadonnut. Häntä etsittiin myös tuolta metsiköstä mutta mitään ei löytynyt. 

Hänen katoamisestaan on tullut kuluneeksi jo reilut 40 vuotta mutta häntä ei ole löydetty eikä pienintäkään vihjettä hänestä tullut poliiseille vaikka hänen katoamisestaan kerrottiin pitkään televisiouutisissa, radiossa ja erilaisissa lehdissä. Hänen katoamisensa vuonna 1979 oli yksi vuoden puhutuimmista aiheista.

Kaadoin 11vuotiaana kuumat teevedet syliini ja sain arvet. Yhtenä päivänä äitini oli kylässä ja kysyi "Mitkä noi jäljet sun jaloissa on?"

Äiti väitti ,ettei ollut nähnyt arpiani koskaan ennen ja että en ikinä ole polttanut itseäni!

Äitini on virkeä kuusikymppinen,ei mitään muistisairauden merkkejä.

Ja äiti oli nimenomaan se joka kiikutti minut huutavana märässä yöpaidassa terveyskeskukseen...

Mikään syyllisyydestä johtuva kieltäminen tuskin on kyseessä kun olin sen sattuessa jo melkein teini,en taapero.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua vaivaa työpaikkani. Olen nuoresta asti kuullut sellaisia ääniä, joissa tutut moittivat minua. Tuo tapahtuu etenkin stressitilanteessa. On vaikeaa, kun ei aina tiedä, milloin kuulemani puhe on todellista ja milloin oman pään tuotetta. Sitä tapahtuu aika usein työpaikallakin. Esim. tänä vuonna kuulin työkaverin valittavan toiselle, ettei minua kiinnostaa mikään töissä enkä puhu koskaan kenellekään ja olen torjunut kaiken avun enkä edes halunnut parantaa ulkonäköäni...mitäpä tuossa tekisi, kun ei kehtaa mennä syyttämään suoraan, että miksi kerrot minusta tuollaisia asioita.

Viime kesänä kuulin toisen työkaverin sanovan minusta, että olen sotkenut kaiken työpaikalla. En tiedä, voisiko tuo olla jonkinlaista huumoria vai totta vai väärin kuultua.

Mutta tämän tyyppistä on ollut pitkään, välillä enemmän, välillä vähemmän.

Kuulin työpaikan kesätyöntekijältä, kun satuin samaan aikaan paikallisen kaupan parkkiin. Kun nousin autosta, niin työntekijä sanoi naisille, tuossa se hullu on ja osoitti sormella minua. Yksi naisista sanoi, että eikä. Hänhän on paikkakunnan komein mies. Oli muuten mukavaa kuulla. Seuraavana työaamuna sanoi, että kuulin sanomiset. Hänen naamansa oli hetkessä punaisempi, kun keitetty rapu.

Ilmeisesti yritti päteä puheessaan naisille. On kuullut perättömiä juoruja, tai on kade, hirvittävän kade.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua vaivaa yhä monta vuotta sitten eräällä hautausmaalla näkemäni hautakivi, jossa oli selvästi miehen ja tämän vaimon nimet, syntymäajat ja kuolinajat. Sittrn siinä oli teksti "Lapset" ja alla luki jotenkin näin: "Tauno - Ahti - Saara - Anja - Tuomas 13.6.1886-17.4.1974". Siihen oli ilmeisesti siis haudattu 5 heidän viisi nimeä mutta siinä oli vain yksi syntymäaika että yksi kuolinaika pariskunnan lasten nimien alla. En usko, että kyseessä olisi viitoset sillä 1800-luvulla 5 kerralla syntynyttä lasta olisi tuskin jääneet kaikki henkiin (hehän olisivat hyvin todennäköisesti syntyneet keskosina) ja ainakaan siihen en usko, että aikuisiksi eläneet viitoset olisivat kuolleet samana päivänä. Nuo pariskunnan lasten nimet, syntymäajan ja kuolinajan keksin itse koska en muists että mitkä ne olivat siinä hautakivessä. Hautakivi sijaitsi vielä sinakin 1990-luvulla Kaustisen hautausmaalla.

Olisiko mahdollista että pariskunnan lapset kaikki on haudattu siihen samaan mutta nimet ja ajat on laitettu vasta sitten kun viimeinenkin lapsi on kuollut. Eli syntymäaika on ensimmäisen lapsen syntymäaika ja kuolinaika kun viimeinen sisarus on kuollut.

Mutta jos lapset kuitenkin oli kuolleet aikuisena/vanhana, niin miksi kaikki haudattu omien vanhempiensa kanssa? Kuitenkin luulisi että siihen aikaan on puoliso ja perhettäkin ja menevät sitten aikanaan eri hautaan kuin vanhemmat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se syy,jonka vuoksi jouduin 9-vuotiaana vanhempien ja sisarusten ns.sylkykupiksi ilman omaa syytä koko elämäni ajaksi.

Edellinen tapaus sattui 60-luvun puolessavälin.Laulussa sanotaan,"en päivääkään vaihtaisi pois."Varmasti vaihtaisin jok'ikisen,jos se olisi mahdollista,jäi niin ikävät jäljet sieluun,eräitten aikaansaannoksina.

Olen lukenut viestejäsi tässä ketjussa, ja mulla tuli niiden pohjalta mieleen että onkohan jommallakummalla tai jopa molemmilla vanhemmistasi voinut olla jonkin sortin persoonallisuushäiriö. Sellaisissa perheissä käy joskus niin, että yhdestä lapsesta tehdään ns. syntipukki, jonka niskaan kaadetaan kaikki loka ja jota myös usein rankaistaan kohtuuttomasti.

Tällaisen kohtelun uhriksi joutunut ihminen saattaa kantaa pitkään tunnetta siitä, että on viallinen, hirveän huono-onninen tai jotenkin muiden ihmisten silmissä negatiivisella tavalla peruuttamattomasti "merkitty". Syy on kuitenkin ollut täysin vanhemmissasi. Voimia Sinulle. 

Olin silloin 9-vuotias v-1965.

Siinä toimivat väärin, niin väärin, että vanhempani, opettajat ja muutkaan eivät minua kuunnelleet, kun sanoin itkuisena, pelkäävänä ja vapisevana. ( pissakin taisi housuun lirahtaa ) että en tehnyt, en tehnyt sitä toisen omaisuuden rikkomista. En ollut lähelläkään sitä tapahtuma paikkaa. Muut koululaiset ja veljeni mukaan lukien, lavastivat minut syylliseksi. Siitä lähtien elämäni meni rauhattomaksi. Ukko haukku saatanaksi, jos kotona sattui vaikka vääripäin ladotun rankakasan teko metsätien varteen. Koulun sain päätökseen ja siitä lähtien olin renkinä kaikissa töissä, mitä maataloudessa oli. Jos pyysin taskurahaa, niin vastaus oli, et saa mitään. Maksat työllä tehdyt kolttosesi. Joulunakin jäi

lahjoja saamatta. Itkin monet yöt hiljaa sänkyni pohjalla. Kertaakaan en kuullut, että olisivat kysyneet minua syyttäneiltä jo heti alkuunsa, että olinko ns. syntipukki. Veljeni ja muut todistivat opettajallekin asian. Toista vaihtoehtoa ei ollut, kärsimään jouduin toisten tekeleistä.

Olin + - 4-vuotias ja sattui niin ankarasti korvaan. Sanoin itkien äitikälle siitä korvassa olleesta kivusta. Äitikkä kiljaisi minulle, että älä valehtele. Istuin koko päivän lattialla ja painoin kipeän korvan tuvan penkin istuinta vasten ja kun sattui kipeämmin, niin itkuhan siinä lisääntyi. En pystynyt nukkumaan, koski niin hiivatisti. Sama korva ryhtyi tohisemaan ja piti ääntelyä, että tuff,tuff, tuff, tuff. Sydämen lyönnin mukaan. Kuulo heikkeni pikkuhiljaa ja koulun lääkäri sanoi, että tärykalvossa on arpeutumaa, ilmeisesti tulehduksen jälkiä. 15-vuoteen en ole korvalla kuullut mitään, vinkumista ja tohinaa vain.

Kiva ketju, on sanottava ja aloitinpa alusta lukemaan joutessani joten matkaa on jäljellä jos loppuun asti mennään. :)

Näitä on mullakin ja mikä hämmentää niin ilmeisesti mulla on kasvonpiirteet, että löytyy näköiskappaleita ja aina luullaan joksikin toiseksi siksi. Nyt kun on Helsingissä ja taannoin kävelin kaupungilla kun tuntematon mies pysäyttää ja välittömästi pahoittelee, että ai anteeksi, olit yhden tutun näköinen. Kerran taas Pohjanmaalla kävin eräässä baarissa kahvilla kun pöytään tuli mies ja käyttäytyy uhkaavasti ja sanoo, että sua sais vetää turpaan kun raiskasit mun vaimon. Silloin sai kyllä toppuutella että en ole tehnyt noin. Uskoi lopulta kun sanoin, että on kasvonpiirteet sitä luokkaa että löytyy näköiskappaleita. Muutenkin useasti kuulen kavereilta ja tutuilta, että näki mut kaupungilla tänään vaikka olen ollut kotona sinä päivänä. Ei kuulosta kovin pahalta, mutta tämmöiset tapaukset hämmentää välillä. 

Tämän sattuessa olin jotain 11vuotias ja tulin koulusta tyhjään kotiin, iskä ja äiskä oli vielä töissä ja sisar päikyssä.  Asuimme kolmiossa jossa eteisestä pääsi kiertämään keittiön kautta olohuoneeseen.  Istuin keittiössä syömässä välipalaa kun aloin kuulla  klikkaavaa ääntä kuin joku pelaisi kimbleä olohuoneessa, kävelin ihmeissäni   katsomaan mutta en löytänyt äänen  syytä ja se loppui heti, kun pääsin olohuoneeseen. Palatessani keittöön ääni alkoi uudestaan, kuin joku istuisi olohuoneessa ja painaisi kimble-pelin kupua.  Pelästyin ja menin syömään  huoneeseeni. 

Meillä  oli kyllä  kimble mutta se oli laatikossaan vaatehuoneessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua vaivaa yhä monta vuotta sitten eräällä hautausmaalla näkemäni hautakivi, jossa oli selvästi miehen ja tämän vaimon nimet, syntymäajat ja kuolinajat. Sittrn siinä oli teksti "Lapset" ja alla luki jotenkin näin: "Tauno - Ahti - Saara - Anja - Tuomas 13.6.1886-17.4.1974". Siihen oli ilmeisesti siis haudattu 5 heidän viisi nimeä mutta siinä oli vain yksi syntymäaika että yksi kuolinaika pariskunnan lasten nimien alla. En usko, että kyseessä olisi viitoset sillä 1800-luvulla 5 kerralla syntynyttä lasta olisi tuskin jääneet kaikki henkiin (hehän olisivat hyvin todennäköisesti syntyneet keskosina) ja ainakaan siihen en usko, että aikuisiksi eläneet viitoset olisivat kuolleet samana päivänä. Nuo pariskunnan lasten nimet, syntymäajan ja kuolinajan keksin itse koska en muists että mitkä ne olivat siinä hautakivessä. Hautakivi sijaitsi vielä sinakin 1990-luvulla Kaustisen hautausmaalla.

Olisiko mahdollista että pariskunnan lapset kaikki on haudattu siihen samaan mutta nimet ja ajat on laitettu vasta sitten kun viimeinenkin lapsi on kuollut. Eli syntymäaika on ensimmäisen lapsen syntymäaika ja kuolinaika kun viimeinen sisarus on kuollut.

Mutta jos lapset kuitenkin oli kuolleet aikuisena/vanhana, niin miksi kaikki haudattu omien vanhempiensa kanssa? Kuitenkin luulisi että siihen aikaan on puoliso ja perhettäkin ja menevät sitten aikanaan eri hautaan kuin vanhemmat.

Jos lapset on tuhkattu ja ripoteltu johonkin muualle ja nimet laitettu vanhempien kiveen.

Keksittyä ihmisen Kuussa käyntiä ei ole käräytetty.

Venäjä jymäytettiin ja samalla vietiin kohti kylmän sodan häviötä.

Erään maininnan mukaan lavastus tehtiin Espanjan Saharassa.

Tämmöisen muistan teinivuosilta. Laitoin yhdet farkut pyykkikoriin ja olin taskuissa säilyttänyt pyörän avainta. Unohdin kuitenkin sinne enkä muistanut ottaa pois. Äiti oli ehtinyt laittaa koneen päälle ja muistin vasta sitten, että se avain on vielä taskussa. Veljellä kämppä taas samalla kadulla jossa nuorempana asuttiin. Hän tuli käymään seuraavana päivänä, että tää on vissiin sun pyöränavain, se oli mun postilaatikossa. No hyvä, että löytyi ja ehjänä, mutta jäi mysteeriksi miten se sinne oli onnistunut lopulta kulkeutumaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kummastuttaa miksi ihmeessä jeltsin valitsi juuri putinin presidentiksi...

Nyt tuo kohtalokas valinta muuttaa maailmaa...

Näin pienestä yhden miehen valinnasta voi olla koko maailman tulevaisuus, ww3, ydinsotakin olla kiinni...uskomatonta.

Toivottavasti Kiiliäinen tuikkaisi silmään ja toukka söisi silmät päästä. Arvatkaa keneltä🤔

Luulin, että kiiliäinen ei ole olemassakaan. Tv-sarja: Uskomaton eläinlääkäri. Siinä ohjelmassa tuotiin pieni kissa eläinlääkärin vastaanotolle. Silmä oli aika paha ja turvoksissa. Lääkäri tutki silmän ja löysi silmän sisältä elävän toukan ja nimesi sen kiiliäisen toukaksi. Joutui ambutoimaan kissalta silmän ja kissa parani aika hyvin, mutta yksi silmäinen.

Vierailija kirjoitti:

Olin noin 5-vuotiaana leikimmässä kotipihallani saman ikäisen kaverini kanssa. Kun minun tuli aika mennä syömään, niin kaverini lähti omaan kotiinsa kotiemme välissä olevan metsikön läpi. Siinä meni kotiemme välillä sopiva polku jota pitkin olimme kulkeneet monta kertaa toistemme luokse. Matkaa tuota polkua pitkin oli noin 250 metriä, polku meni suoraan kotiemme välillä ja seutu jossa asuimme oli todella rauhallista, joten mitään pelkoa ei ollut kulkea tuon metsikön läpi. Oli valoisa kesäpäivä eikä mitään pahaa olisi luullut tapahtuvan.

Myöhemmin kaverini vanhemmat soittivat minun vanhemmilleni, että miksi kaverini ei ollut tullut kotiin. Minä sanoin, että oli hän lähtenyt kotiin sen metsikön poikki menevän polkua pitkin. Vanhemmat antoivat meidän kulkea sitä polkua toistemme luokse koska muuten matka toistemme luokse olisi ollut paljon pitempi koska olisi pitänyt kiertää esim. se metsikkö. Se metsikkö tunnettiin todella rauhallisella, siellä ei ollut koskaan tiedetty tapahtuneen mitään pahaa eikä siellä ollut mitään vaarallisia tai outoja hiippareita, mahdollisia lapsen seksuaalisia hyväksikäyttäjiä vaanimassa lapsia uhriksi, alkoholisteja tai huumeiden käyttäjiä tms. 

Kaverini oli lähtenyt sitä polkua pitkin kotiinsa, sen näin ennen kuin menin kotiin mutta hän ei ollut koskaan saapunut kotiinsa. Hän oli kadonnut ja häntä etsittiin koko päivä myöhään yöhön asti lähialueella. Suurin osa lähialueella asuvista ihmisistä osallistui hänen etsintöihinsä ja illalla soitettiin poliisitkin etsimään häntä. Häntä etsittiin useiden kuukausien ajan joka päivä ja kaikkia naapureita haastateltiin mahdollisten näköhavaintojen perusteella mutta niitä ei ollut. Minä olin viimeinen, joka olin kaverini nähnyt kun hän lähti kävelemään sitä metsäpolkua pitkin kotiinsa. Jossain vaiheessa matkalla metsäpolkua hän oli kadonnut. Häntä etsittiin myös tuolta metsiköstä mutta mitään ei löytynyt. 

Hänen katoamisestaan on tullut kuluneeksi jo reilut 40 vuotta mutta häntä ei ole löydetty eikä pienintäkään vihjettä hänestä tullut poliiseille vaikka hänen katoamisestaan kerrottiin pitkään televisiouutisissa, radiossa ja erilaisissa lehdissä. Hänen katoamisensa vuonna 1979 oli yksi vuoden puhutuimmista aiheista.

Ei löydy mainitaan tuon ajan lehdistä.

Vierailija kirjoitti:

Mua on jo vuosia vaivannut miksi lapsuuden- ja nuoruuden aikainen paras ystäväni lopetti yhteydenpidon kokonaan. Oltiin kuin paita ja peppu, mutta 16-vuotiaana hän muutti toiselle paikkakunnalle niin sitten ei enää voitu nähdä, yhteyttä pidettiin kuitenkin mesellä ja puhelimitse päivittäin. Kunnes yhteydenpito hänen puolelta loppui kokonaan, ei vastannut viesteihin eikä puheluihin, meseenkään ei enää kirjautunut, lopulta puhelinliittymäkin lakkasi toimimasta ei hälyttänyt vaan "liittymä ei ole käytössä".

Mulla on edelleen ikävä tuota henkilöä ja haluaisin vain tietää mitä hänelle kuuluu, kyseessä on kuitenkin mulle lapsuuden ja nuoruuden tärkein ihminen heti äidin jälkeen. Haluaisin vain tietää onko hänellä kaikki hyvin. Ei ole pitänyt yhteyttä muihinkaan kavereihin joita hänellä oli tällä paikkakunnalla. Muutaman kerran olen nähnyt hänen mummon ja kysynyt "mitä x:lle kuuluu" niin edes oma mummonsa ei tiedä kun ei pidä yhteyttä mummoonsa, mikä on todella omituista :(

Omituisinta on se, että hän ei koskaan liittynyt esim. Facebookiin vaikka yhdessä vaiheessa kaikki liittyi sinne ja haali kavereihin kaikki ihmiset jotka on tuntenut jossain vaiheessa elämää. Ainoa asia mitä hänestä löytää googlella on se kun valmistui ammattiin, muuta ei löydy. 

Ihan älytöntä että ikävöin ihmistä jota en ole nähnyt yli 10:een vuoteen ja jolta olen saanut viestin viimeksi 8v sitten. Tiedän että kuollut ei ole, ihmettelen ja harmittaa miksi lopetti yhteydenpidon. Hänen muita sukulaisia en ole nähnyt mutta olen ajatellut jos lähestyisin hänen sisaruksia facessa ja kysyisin, mutta mietin vain onko se soveliasta vuosien jälkeen tehdä noin?

Kun joutessaan luen näitä vanhoja ja tässä ketjussa hyvin mielenkiintoisia tarinoita. En tiedä näkeekö itse kirjoittaja tätä, mutta mulle on kohtalotovereita siis.

Ensinnäkin mies olen ja ala-asteikäisenä silloiseen naapurustoon muutti perhe jolla kolme poikaa ja kaikista sain kaverit kyllä. Eniten taisin kaveerata vanhemman pojan kanssa kun oli lähempänä omaa ikäluokkaa. Hänen kanssa tuli aina hyvin juttuun. Heidän äiti sai sitten työtarjouksen Helsingistä jonka otti vastaan ja muuttivat pois 90-luvun lopulla, itse tosiaan lähtöjään pohjalaisesta pikkukaupungista. Tuolloin ei ollut somesta tietoakaan eikä edes omia kännyköitä vielä niin ei niin vaihdettu yhteystietoja jos soitellaan. Hetken päästä kun olivat muuttaneet niin vierailivat kaupungissa ja olin justiin oman kännykän saanut ja silloin heti vaihdoin numerot kanssaan. Eivät kuitenkaan soitelleet. Meni vajaa 10 vuotta viime tapaamisesta ja olin Facebookiin liittynyt ja huomasin, että hekin siellä ovat. No laitoin ekaksi pyynnön porukan vanhimmalle pojalle, hän hyväksyi ja heti juteltiin ja kyseltiin kuulumiset ja kun tuli asiaa Helsinkiin niin nähtiin kasvotusten ja käytiin syömässä ja pitkään rupateltiin. Kaikki menikin hyvin kunnes kun tulin seuraavan kerran Helsinkiin ja ehdotin jos nähtäisi ja koitin soittaa ensiksi, en saanut kiinni, mutta soitti takaisin johon puolestaan en vastannut kun olinkohan vessassa tai jotain ettei ollut puhelin mukana. Laitoin viestiä eikä vastannut niihin enää. Tapaaminen jäi ja tuo on hänestä viimeinen havainto. Hän oli välissä poistunut myös Facebookista. Hetki tuon jälkeen niin eräs pohjanmaan kavereistamme menehtyi tapaturmaisesti ja kaveriporukalla ajateltiin jos ilmoitetaan Helsinkiin kanssa. Soitin eikä tämä tyyppi enää vastannut. Ilmoitettiin vaan, että tämä liittymä ei ole enää käytössä. Käynyt jotenkin mielessä, että vaikka vanhempanakin tultiin hyvin juttuun kun nähtiin muutaman kerran, että olisikohan heillä ollut syystä tai toisesta tunne etteivät halua enää olla menneisyyden kanssa tekemisissä eikä nähdä niin aiempia kavereita. Hänen veljelleen laitoin myös kaveripyyntöä eikä koskaan siihen vastannut. Hän taas oli mukava tyyppi myös, mutta jotenkin leuhka ja oli sitä jo ala-asteella, tiedä jos hänkin ajatteli vanhempana samoin. Tuo aikakausi olisi jäänyt taakse eikä halua enää sen kanssa tekemisissä olla. Harmi kyllä sinänsä kun olivat mukavia tyyppejä eikä välit ainakaan riitojen vuoksi katkennut. Olisi kuitenkin ollut mukavaa tietää miksihän ei saanutkaan enää kontaktia vaikka hyvin tultiin myöhemminkin juttuun. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua on jo vuosia vaivannut miksi lapsuuden- ja nuoruuden aikainen paras ystäväni lopetti yhteydenpidon kokonaan. Oltiin kuin paita ja peppu, mutta 16-vuotiaana hän muutti toiselle paikkakunnalle niin sitten ei enää voitu nähdä, yhteyttä pidettiin kuitenkin mesellä ja puhelimitse päivittäin. Kunnes yhteydenpito hänen puolelta loppui kokonaan, ei vastannut viesteihin eikä puheluihin, meseenkään ei enää kirjautunut, lopulta puhelinliittymäkin lakkasi toimimasta ei hälyttänyt vaan "liittymä ei ole käytössä".

Mulla on edelleen ikävä tuota henkilöä ja haluaisin vain tietää mitä hänelle kuuluu, kyseessä on kuitenkin mulle lapsuuden ja nuoruuden tärkein ihminen heti äidin jälkeen. Haluaisin vain tietää onko hänellä kaikki hyvin. Ei ole pitänyt yhteyttä muihinkaan kavereihin joita hänellä oli tällä paikkakunnalla. Muutaman kerran olen nähnyt hänen mummon ja kysynyt "mitä x:lle kuuluu" niin edes oma mummonsa ei tiedä kun ei pidä yhteyttä mummoonsa, mikä on todella omituista :(

Omituisinta on se, että hän ei koskaan liittynyt esim. Facebookiin vaikka yhdessä vaiheessa kaikki liittyi sinne ja haali kavereihin kaikki ihmiset jotka on tuntenut jossain vaiheessa elämää. Ainoa asia mitä hänestä löytää googlella on se kun valmistui ammattiin, muuta ei löydy. 

Ihan älytöntä että ikävöin ihmistä jota en ole nähnyt yli 10:een vuoteen ja jolta olen saanut viestin viimeksi 8v sitten. Tiedän että kuollut ei ole, ihmettelen ja harmittaa miksi lopetti yhteydenpidon. Hänen muita sukulaisia en ole nähnyt mutta olen ajatellut jos lähestyisin hänen sisaruksia facessa ja kysyisin, mutta mietin vain onko se soveliasta vuosien jälkeen tehdä noin?

Kun joutessaan luen näitä vanhoja ja tässä ketjussa hyvin mielenkiintoisia tarinoita. En tiedä näkeekö itse kirjoittaja tätä, mutta mulle on kohtalotovereita siis.

Ensinnäkin mies olen ja ala-asteikäisenä silloiseen naapurustoon muutti perhe jolla kolme poikaa ja kaikista sain kaverit kyllä. Eniten taisin kaveerata vanhemman pojan kanssa kun oli lähempänä omaa ikäluokkaa. Hänen kanssa tuli aina hyvin juttuun. Heidän äiti sai sitten työtarjouksen Helsingistä jonka otti vastaan ja muuttivat pois 90-luvun lopulla, itse tosiaan lähtöjään pohjalaisesta pikkukaupungista. Tuolloin ei ollut somesta tietoakaan eikä edes omia kännyköitä vielä niin ei niin vaihdettu yhteystietoja jos soitellaan. Hetken päästä kun olivat muuttaneet niin vierailivat kaupungissa ja olin justiin oman kännykän saanut ja silloin heti vaihdoin numerot kanssaan. Eivät kuitenkaan soitelleet. Meni vajaa 10 vuotta viime tapaamisesta ja olin Facebookiin liittynyt ja huomasin, että hekin siellä ovat. No laitoin ekaksi pyynnön porukan vanhimmalle pojalle, hän hyväksyi ja heti juteltiin ja kyseltiin kuulumiset ja kun tuli asiaa Helsinkiin niin nähtiin kasvotusten ja käytiin syömässä ja pitkään rupateltiin. Kaikki menikin hyvin kunnes kun tulin seuraavan kerran Helsinkiin ja ehdotin jos nähtäisi ja koitin soittaa ensiksi, en saanut kiinni, mutta soitti takaisin johon puolestaan en vastannut kun olinkohan vessassa tai jotain ettei ollut puhelin mukana. Laitoin viestiä eikä vastannut niihin enää. Tapaaminen jäi ja tuo on hänestä viimeinen havainto. Hän oli välissä poistunut myös Facebookista. Hetki tuon jälkeen niin eräs pohjanmaan kavereistamme menehtyi tapaturmaisesti ja kaveriporukalla ajateltiin jos ilmoitetaan Helsinkiin kanssa. Soitin eikä tämä tyyppi enää vastannut. Ilmoitettiin vaan, että tämä liittymä ei ole enää käytössä. Käynyt jotenkin mielessä, että vaikka vanhempanakin tultiin hyvin juttuun kun nähtiin muutaman kerran, että olisikohan heillä ollut syystä tai toisesta tunne etteivät halua enää olla menneisyyden kanssa tekemisissä eikä nähdä niin aiempia kavereita. Hänen veljelleen laitoin myös kaveripyyntöä eikä koskaan siihen vastannut. Hän taas oli mukava tyyppi myös, mutta jotenkin leuhka ja oli sitä jo ala-asteella, tiedä jos hänkin ajatteli vanhempana samoin. Tuo aikakausi olisi jäänyt taakse eikä halua enää sen kanssa tekemisissä olla. Harmi kyllä sinänsä kun olivat mukavia tyyppejä eikä välit ainakaan riitojen vuoksi katkennut. Olisi kuitenkin ollut mukavaa tietää miksihän ei saanutkaan enää kontaktia vaikka hyvin tultiin myöhemminkin juttuun. 

Vielä tulee jatkoakin minulta johon tuo miespuolinen kaveri yllättäen yhteydenpidon lopetti. Myöhemmin mun elämässä oli toinen vastaava tilanne. Oikein opiskeluaikoina 2000-luvun alussa ihastuin silloiseen opiskelukaveriin kun tulimme hyvin juttuun, mutta en vain ujouttani silloin saanut tunteista hänelle kerrottua. Kun koulut oli ohi niin ystävyys säilyi kyllä, mutta oli satunnaisempaa jos tulimme vaikka kaupungille tai kaupan käytävillä vastaan niin jäätiin juttelemaan eikö oltu vaihdettu yhteystietoja. Ne  tunteet oli kuitenkin vahvasti vielä pinnan alla ja nekin sitten purkautui kun kunnolla nähtiin kaupungilla viimeisen kerran. Olin kerännyt rohkeutta ja ilmoitin varovasti, että voitaisiko pitää tiiviimmin yhteyttä ja vaikka soitella joskus ja pyysin puhelinnumeroa, hän otti nokkiinsa tuosta ja ei sanonut mitään vaan lähti kummastuneena pois mun lähettyviltä. Tottakai oli olo, että nyt tämänkin jutun mokasin. Sitten kului noin pari vuotta tuosta ja en ollut häntä nähnyt enää kunnes kävin kahvilassa kahvilla ja näin, että hän istui jonkun tyttökaverinsa kanssa läheisessä pöydässä. Ajatus olikin, että nyt mahdollisuus selvittää tuo juttu, mutta kuulin kun sanoi minusta, että olen lähennellyt häntä ja pysyttele säkin tuosta jätkästä kaukana. Tuokin jäi, mutta tuon jälkeen hän on kokonaan kadonnut niin minun kuin muunkin tuntemani koulukaverin elämästä. Nuo vakavemmat tunteet kuolleet häntä kohtaan jo vuosia sitten ja on tuosta välirikostakin jo lähes 20 vuotta. Välillä kysellyt aikalaisilta koulukavereilta ja tutuilta, että tiedättekö yhtään missä menee nyt, mutta ei ole havaintoa eikä ole somessa ollenkaan. Joskus sortunut googlettamiseenkin kun halunnut selvittää, mutta ei hänenkään nimi ole kovin harvinainen. On itseasiassa sama kuin eräällä ex-pääministerillä. Tullutkin vaan kyllä hänestä tietoa sitten. On varmaan muuttanut vähin äänin synnyinkaupungistamme pois ja minullakin kulkeutunut tie muualle sittemmin. Jos hän vielä maapallolla on ja toivon, että onkin niin kyllä minä meidän välit oisin halunnut selvittää kuitenkin. Siksi mietin jos somessa ois niin olisin laittanut viestin hänelle ja pahoittelut väärinkäsitystä aikoinaan. Välillä oon unohtanutkin tämän tyypin, mutta kyllä tietyt muistot tuovat myös meidän ajan pintaan kun kaveerattiin. Tässpä kuitenkin yksi mystinen katoamistapaus mun elämästä.   

Vierailija kirjoitti:

Kun joutessaan luen näitä vanhoja ja tässä ketjussa hyvin mielenkiintoisia tarinoita. En tiedä näkeekö itse kirjoittaja tätä, mutta mulle on kohtalotovereita siis.

Ensinnäkin mies olen ja ala-asteikäisenä silloiseen naapurustoon muutti perhe jolla kolme poikaa ja kaikista sain kaverit kyllä. Eniten taisin kaveerata vanhemman pojan kanssa kun oli lähempänä omaa ikäluokkaa. Hänen kanssa tuli aina hyvin juttuun. Heidän äiti sai sitten työtarjouksen Helsingistä jonka otti vastaan ja muuttivat pois 90-luvun lopulla, itse tosiaan lähtöjään pohjalaisesta pikkukaupungista. Tuolloin ei ollut somesta tietoakaan eikä edes omia kännyköitä vielä niin ei niin vaihdettu yhteystietoja jos soitellaan. Hetken päästä kun olivat muuttaneet niin vierailivat kaupungissa ja olin justiin oman kännykän saanut ja silloin heti vaihdoin numerot kanssaan. Eivät kuitenkaan soitelleet. Meni vajaa 10 vuotta viime tapaamisesta ja olin Facebookiin liittynyt ja huomasin, että hekin siellä ovat. No laitoin ekaksi pyynnön porukan vanhimmalle pojalle, hän hyväksyi ja heti juteltiin ja kyseltiin kuulumiset ja kun tuli asiaa Helsinkiin niin nähtiin kasvotusten ja käytiin syömässä ja pitkään rupateltiin. Kaikki menikin hyvin kunnes kun tulin seuraavan kerran Helsinkiin ja ehdotin jos nähtäisi ja koitin soittaa ensiksi, en saanut kiinni, mutta soitti takaisin johon puolestaan en vastannut kun olinkohan vessassa tai jotain ettei ollut puhelin mukana. Laitoin viestiä eikä vastannut niihin enää. Tapaaminen jäi ja tuo on hänestä viimeinen havainto. Hän oli välissä poistunut myös Facebookista. Hetki tuon jälkeen niin eräs pohjanmaan kavereistamme menehtyi tapaturmaisesti ja kaveriporukalla ajateltiin jos ilmoitetaan Helsinkiin kanssa. Soitin eikä tämä tyyppi enää vastannut. Ilmoitettiin vaan, että tämä liittymä ei ole enää käytössä. Käynyt jotenkin mielessä, että vaikka vanhempanakin tultiin hyvin juttuun kun nähtiin muutaman kerran, että olisikohan heillä ollut syystä tai toisesta tunne etteivät halua enää olla menneisyyden kanssa tekemisissä eikä nähdä niin aiempia kavereita. Hänen veljelleen laitoin myös kaveripyyntöä eikä koskaan siihen vastannut. Hän taas oli mukava tyyppi myös, mutta jotenkin leuhka ja oli sitä jo ala-asteella, tiedä jos hänkin ajatteli vanhempana samoin. Tuo aikakausi olisi jäänyt taakse eikä halua enää sen kanssa tekemisissä olla. Harmi kyllä sinänsä kun olivat mukavia tyyppejä eikä välit ainakaan riitojen vuoksi katkennut. Olisi kuitenkin ollut mukavaa tietää miksihän ei saanutkaan enää kontaktia vaikka hyvin tultiin myöhemminkin juttuun. 

Aika usein taitaa käydä niin, että se peruskouluaikainen kaveripiiri vaan hajaantuu sen takia, että yhteisiä asioita ei enää ole. Peruskouluaikana kaveripiirillä on sama luokka, sama koulumatka, samoja harrastuksia ja mielenkiinnonkohteita. Sitten kun mennään 2. asteen oppilaitokseen, toinen lukioon ja toinen amikseen, niin onhan siinä jo valtava ero. Viimeistään silloin kun muutetaan opiskelemaan kauemmas, sen kaverityhjiön täyttää uudet kaverit: ne joiden kanssa opiskelee ja käy töissä, harrastaa ja viettää siten muutenkin aikaa. Ei siinä jaksa enää kiinnostaa joku Janipetteri joka asuu 300 km päässä, jonka kanssa ei ole enää mitään yhteistä, paitsi menneisyys.

Ajoin hiljaista maaseututietä. Vähän oli kiirekin. Kapeahko mutkainen tie ja tukkirekka edessä. En kuitenkaan roikkunut ihan takana, vaan kelvollisen välimatkan päässä, koska olen joskus nähnyt kuinka puutavararekasta lentää tavaraa tielle.

Avopuolisoni soitti ja puhelu yhdistyi auton kaiuttimeen. Juteltiin päivän menoista ynnä muusta ja avokki kysyi, olenko pysynyt aikataulussa ja ehdinkö ajoissa takaisin. Sanoin että hyvältä näyttää, mutta nyt roikun tukkirekan takana vielä jonkun matkaa, ennenkuin päästään valtatielle. Saatoin kuullostaa inan ärtyneeltä. Lopetimme puhelun.

Tukkirekka pysähtyi seuraavalle bussipysäkille ja päästi ohi. Mieleeni tuli ajatus, että puhelimen ja auton välinen kännykkäyhteys on kuunneltavissa jollain radiotaajuudella, jota rekkakuskit käyttävät. Miten muutenkaan täydessä lastissa oleva tukkirekka pysähtyisi heti seuraavalle bussipysäkille, kun sellaisen ajoyhdistelmän saaminen liikkeelle vie melkoisen paljon polttoainetta? Ehkä kuski kuunteli ja päätti pitää myöskin lakisääteisen (kusi)tauon.  Liian sopivaa vain "sattumaksi".