Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Koskelan teinimurha - miksi?

Olin omissa oloissa viihtyvä teini ja eräs syrjäinen uimaranta oli suosikkipaikkani  polttaa tupakkaa, syödä herkkuja ja mietiskellä. Oli koleahko syyspäivä ja istuskelin taas penkillä sätkä toisessa, sipsipussi toisessa kädessä kun  huomasin laiturille ilmestyneen pienen tytön. Tytön olisi pitänyt kävellä ohitseni, tai sitten nousta vedestä mutta oli syksy ja kylmä eikä tyttö ollut mitenkään vettä  valuva. Tytöstä tuli jotenkin vanhahtava vaikutelma, ehkä se johtui  hameesta jossa oli isoja keltaisia kukkia ja sinisistä sukkahousuista. Keltainen villatakkikin näytti "mummon neulomalta".  Tyttö istui risti-istunnassa sivuttain minuun, kasvot jäivät pitkän punaisen tukan alle mutta  sain silti vaikutelman noin 8-vuotiaasta lapsesta. Huudahdin "Moi " ja sitten jotain  tyyliin "Missä siun äiti on", tyttö ei vastannut  ja tuijotti vain vettä. Ajattelin mennä lähemmäs  juttelemaan ja tarjota sipsejä, varmistaa että lapsella ei ollut mikään hätä. Kun olin kävellyt  laiturin puoleen väliin ja ylsin melkein koskettamaan tyttöä,  tunsin "kylmän rintaman", kuin edessä olisi näkymätön jääseinä ja sain samassa jonkinlaisen paniikkisen varmuuden etten halua nähdäkään tytön kasvoja.   Käännyin ja juoksin pyörälleni enkä palannut rannalle pitkään aikaan. 

Vierailija kirjoitti:

Elän tosi stressaavaa vaihetta elämässä. Isoja työhön liittyviä huolia, jotka väsyttävät ja masentavat.

Olen kaksi kertaa nyt viikon sisällä herännyt unestani, kun kuulen nuoren naisen äänen, joka sanoo unen läpi minulle "Hei Mirja". (nimeni muutettu).

Viimeksi tämä tapahtui viime yönä ja unen läpi havahtuessa ajattelin, että onkohan tämä joku suojelusenkeli vai mikä kumma minua tervehtii öisin. Tervehdys ei liity uneen, vaan katkaisee uneni.

Onko kellään muulla tämmöistä kokemusta?

Herään usein varsinkin vauhdikkaan päivän jälkeen siihen että joku sanoo nimeni sängyn vieressä. Olen todennut että aivot käy ylikierroksilla.

Muutin lapsuuskodistani kerrostaloyksiöön. Monen kuukauden ajan kuulin iltaisin ulko-ovelta rapinaa ja ääniä jotka kuulostivat ihan siltä, että joku yrittäisi työntää avainta lukkoon ja avata oven. Kuitenkin kun menin ovelle niin äänet loppuivat ja kurkistaessani ovisilmästä niin rappukäytävässä ei ollut valoja ja kun raotin ovea sen verran kuin turvalukko antoi myöten niin oven takana ei ollut selvästikään ketään vaikka kyselin ovenraosta että onko siellä rappukäytävässä joku. Lopulta uskaltauduin avaamaan oven kokonaan mutta koskaan siellä ei ollut ketään vaikka juuri hetki sitten oli kuulunut rapinaa ja minä menin oven taakse niin niin hiljaa että mahdollinen hiippari oven takana ei kuullut sitä ja lähtenyt sen vuoksi oven takaa pois. Kuittenkin rapina loppui aina kun menin eteiseen katsomaan että onko siellä oven takana joku.

Ensimmäinen oma asunoni oli ekassa kerroksessa. Mulla oli selkävaivoja ja aloinkin nukkua mieluiten sohvalla koska sänky oli liian pehmeä. Ja  joka yö heräsin klo 2 siihen että joku roplaa parvekkeen ovea ja koettaa sisään. Ensin luulin jonkun kännisen naapurin erehtyneen ja aloinkin olla aika ärtyisä, tyyppi ehti liueta aina ennenkuin pääsin selkäni kanssa ylös ja  hipsuttamaan ovelle.  Kerran sitten päätin mennä röökille nyt kun (taas!) hereillä olin ja siinä henkosia vedellessä tajusin jotain joka räväytti silmäni teevadin kokoisiksi. Aiemmin oli satanut lunta, mutta en nähnyt  jalanjälkiä tulossa parvekkeelleni. Ja kuitenkin ovea oli taas ropellettu. Eräänä viikonloppuna ystäväni tuli kylään ja nukkui tietenkin shvalla, varoitin tästä kummasta häiriköstää. Ystävälläni oli terve selkä ja hän oli nopea, joten kun ropellus alkoi oli hetkessä ovella ja veti sen auki. Ei kuulemma näkynyt ketään, ei kuulunut edes juoksuaskelia.

Aikoinaan ent. työkaverin kaa tehtiin kesällä baarikierros. Sanoin vika baarissa, et kävelen kotiin - oli se ns. tropiikkinen yö. Ma-aamuna kaveri kysy, et pääsitkö kunnialla kotiin? Sanoin, et muuten joo, mut asfalttipätkällä näin (valkosen) kissan. Ei antanut kiinni, eikä silittää. Jatkoin matkaa, ja käännyin taaksepäin katsomaan, niin se kissa rötkötti samalla kohtaa, tietä. No, kävin silittämässä ja jatkoin taas matkaa. Kerroin tämän työkaverille: tämä lauloi "Se oli nainen toisen planeetan" :)))) (~ Leevi & The Leavings)

Vierailija kirjoitti:

Näin kummituksen kun olin 19-vuotias.

Muutin opiskelujen takia pieneen kerrostaloyksiöön.

Tutustuin erääseen naapuriini, yli 80 -kymppiseen pirteään rouvaan.

Hän ulkoili joka päivä rollaattorillaan ja vaihdettiin usein kuulumisia.

Kävin usein hänen puolestaan kaupassa. Eli hoidin hänen ruokaostoksensa samalla kuin omani ym. Joskus tamppasin hänen matot samalla kuin omani, eli sellaista pientä naapuriapua.

Yhtenä iltana, kun palasin kotiini, näin mustan auton pihassa. Yksi naapuri kertoi mulle, että mummo oli löydetty kuolleena asunnostaan. Hänet oli löytänyt mummon poika, kun äiti ei ollut pariin päivään vastannut puhelimeen.

Pari päivää tämän jälkeen, tulin kotiin talvipimeässä, lumituiskussa. Näin tämän edesmenneen naapurin mummon hahmon taapertavan aavemaisesti pihassa lumipyryssä, , rollaattoreineen, kasvot huivin suojassa. Menin kotiin järkyttyneenä ja en oikein nukkunut sinä yönä.

Myöhemmin selvisi, että tämä mummo olikin hyvin elossa. Talossa asui toinenkin mummo, josta en ollut tietoinen ja joka ei juuri poistunut asunnoltaan heikon kuntonsa takia ja se oli hän, joka oli kuollut.

Eihän tämä ollut selvittämätön asia, vaan päinvastoin "mysteeri", joka selvisi eikä oikeastaan ollutkaan mysteeri.

Olin lapsena mummolassa käymässä noin 12 vuotiaana. Lähdin serkkuni kanssa ulkoiluttamaan koiraa pellolle jonka reunasta alkoi metsä. Olimme noin 50 metrin päässä metsän reunasta kun alkoi kuulua ihan outoa ja kovaa humisevaa ääntä. Se kuulosti vähän kuin tosi kovalta tuulelta vaikka taivas oli aivan tyyni. Samalla metsästä näkyi niinkuin joku tosi iso olento olisi liikkunut eteenpäin kovaa vauhtia ja puiden latvat heiluivat leveältä alueelta. Vähän niinkuin valtavan kokoinen ihminen tms kävelisi ja samalla puut ns. Heiluivat ja liikkuivat sen voimasta. Hankala selittää. Lähdimme juoksemaan täysiä sisälle peloissamme. Tuo tilanne oli ihan oudon pelottava ja olemme aikuisinakin miettineet, että mikä ihme se oikein oli.

Vierailija kirjoitti:

Olin lapsena mummolassa käymässä noin 12 vuotiaana. Lähdin serkkuni kanssa ulkoiluttamaan koiraa pellolle jonka reunasta alkoi metsä. Olimme noin 50 metrin päässä metsän reunasta kun alkoi kuulua ihan outoa ja kovaa humisevaa ääntä. Se kuulosti vähän kuin tosi kovalta tuulelta vaikka taivas oli aivan tyyni. Samalla metsästä näkyi niinkuin joku tosi iso olento olisi liikkunut eteenpäin kovaa vauhtia ja puiden latvat heiluivat leveältä alueelta. Vähän niinkuin valtavan kokoinen ihminen tms kävelisi ja samalla puut ns. Heiluivat ja liikkuivat sen voimasta. Hankala selittää. Lähdimme juoksemaan täysiä sisälle peloissamme. Tuo tilanne oli ihan oudon pelottava ja olemme aikuisinakin miettineet, että mikä ihme se oikein oli.

Paikallinen pieni suihkuvirtaus. Eli tuulenpuuska.

Suurempi sitten onkin oikeasti pelottava, koska se on vaarallinen. Tekee paljon tuhoa.

Noin 15 vuotta sitten minulle sattui outo tapaus. Olin koiran kanssa lenkillä. Kuljimme kevyenliikenteenväylää, jonka molemmilla puolilla on pieni metsäalue. Vasemmalla puolellani loivan rinteen puiden runkojen läpi paistoi laskeva aurinko erittäin voimakkaasti, suorastaan kipinöi. Nenässäni tunsin tuoksun, joka tulee keväällä ulkona poltettavista risuista. Kuulokkeistani alkoi kuulua kansanmusiikin tyyppistä soittoa, luulisin että sellaista saattaisi kuulla jossakin entisen Jugoslavian suunnalla. Nopeatempoista musiikkia kuitenkin. Tunsin voimakkaasti, että olen vaarassa irrota tienpinnasta. Menin hätäännykäsissäni kykyyn ja pysyin siellä kunnes outo tunne meni ohi. Tämä oli valtavan voimakas selittämätön kokemus.

Olin noin 15 ja salatupakalla huoneeni ikkunassa kun aloin kuulla miten lumi narskui lähestyvistä askelista, paniikissa tumppasin ja suljin ikkunan kunnes aloin miettiä että isä  on töissä ja äiti nukkuu migreenissä, vaikka äiti olisi herännytkin niin ei olisi lähtenyt ulos lumeen tarpomaan huonovointisena.  Lähin talo oli sen verran kauempana, etten voinut luulla omalla  pihallaan kävelevän naapurin askeleita meidän pihastamme kuuluviksi.

Vierailija kirjoitti:

Olin lapsena mummolassa käymässä noin 12 vuotiaana. Lähdin serkkuni kanssa ulkoiluttamaan koiraa pellolle jonka reunasta alkoi metsä. Olimme noin 50 metrin päässä metsän reunasta kun alkoi kuulua ihan outoa ja kovaa humisevaa ääntä. Se kuulosti vähän kuin tosi kovalta tuulelta vaikka taivas oli aivan tyyni. Samalla metsästä näkyi niinkuin joku tosi iso olento olisi liikkunut eteenpäin kovaa vauhtia ja puiden latvat heiluivat leveältä alueelta. Vähän niinkuin valtavan kokoinen ihminen tms kävelisi ja samalla puut ns. Heiluivat ja liikkuivat sen voimasta. Hankala selittää. Lähdimme juoksemaan täysiä sisälle peloissamme. Tuo tilanne oli ihan oudon pelottava ja olemme aikuisinakin miettineet, että mikä ihme se oikein oli.

Syöksyvirtaus, joka syntyy kun pyörivä lämmin ilmakupla nousee ylös ja jäähtyy nopeasti. Kun se on jäähtynyt riittävästi tiheys kasvaa ja se rojahtaa alas. Toinen mahdollisuus on trombi.

Vierailija kirjoitti:

Tämä oli 2000-luvun alkupuolta kun minulla yksi ensimmäisistä ellei jopa kaikista ensimmäisin kännykkäni. Olin silloin yläasteella ja siellä oli sääntö, että kännykät täytyy pitää koulupäivän ajan äänettömällä ja minä noudatin tätä sääntöä. Kännykässäni oli vastaaja eli soittaja saattoi jättää ääniviestin jos puheluun ei vastattu. Minulle alkoi yllättäen tulla koulupäivän aikana useita puheluita ja vastaajassa oli useita omituisia viestejä, joista kuului jonkinlaista epäselvää miehen mutinaa josta ei saanut selvää mutta välillä saattoi kuulla sanottavan esimerkiksi, että "Mitä perkeleen pelleilyä tämä oikein on" tms. Noita puheluita ja viestejä tuntemattomasta numerosta tuli joka koulupäivä muutaman viikon ajan kunnes ne sitten loppuivat yhtä yllättäen kuin alkoivat.

Tästä on melkein 20 vuotta aikaa mutta vieläkään en tiedä, että kenelle soittaja (luultavasti keski-ikäinen mies äänen perusteella) luuli soittavansa, mistä hän oli saanut numeroni kun sen tiesi vain perheeni, lähimmät tuttavat ja sukulaiset sekä muutama 100% luotettava saman ikäinen ystävä, miksi hän soitti aina ollessani koulussa ja nimenomaan aina arkipäivisin, ei koskaan viikonloppuisin. En uskaltanut kertoa asiasta kenellekään saati että olisin uskaltanut vastata soittajalle jos kyseisestä numerosta olisi soitettu muulloin kuin ollessani koulussa jolloin en puheluita huomannut koska puhelin oli äänettömällä enkä vilkaissutkaan sitä koko koulupäivänä.

Ohi aiheen, mutta: Ihmiset puhuu "mistä se on voinut saada mun numeron... Sehän on salainen.. Kuka sen on voinut antaa tuntemattomalle henkilölle" tai muuta tämän tyyppistä. Onkohan ihmiset muistaneet ollenkaan ajatella, ettei tätä numeroa ole välttämättä mistään/keltään saatu. On saattanut käydä niin, että soittajalla on vaan yksinkertaisesti virheellinen numero! Kyse voi olla näppäilyvirheestä tai kirjoitusvirheestä/epäselvästä käsialasta (jos siis numero on kirjoitettu jollekin paperille muistiin). Soittaja voi olla täysin siinä uskossa, että soittaa Pentti-Marjatalle numeroon 040-1234567, mutta soittaakin sitten Emmi-Kallelle numeroon 040-1234566. Kyse voi olla myös jostain sellaisesta, että joku on halunnut esim. treffiseurasta nopeasti eroon ja päättää sitten kuitenkin jostain syystä seuralaisen pyynnöstä antaa numeronsa... Joka toki on hatusta heitetty ja numeron oikea omistaja saa sitten hämmästellä erikoisia viestejä ja puheluita (mulle on käynyt näin joskus vajaa 20v sitten :D )

koin nuorena ihmeellisen deja.vu ilmiön. En ollut koskaan aikaisemmin käynyt kysesellä tanssipaikalle, mutta kun menin eka kerran niin tuli tunne.että olen ollut täällä aikaisemminkin Ja tiesin mitä seuraavakis tapahtuu. Tuntui aika oludolle, eikä moista ole myöhemmin koskaan tapahtunut. Ja taatusti en ollu käynytkään  aikaisemmin ko kylässä saati seuratalolla.

Jäin miettimään kun tämän kylän natiaiset ostivat kyläkaupasta makeutusaineita suuria määriä ja monenlaisia et mikähän juttu niillä nyt on menossa?!?

Aika monesti kun teen tai sanon jonkun asian tulee siitä tunne et ois tehnyt ennenkin mutta kysyessä niistä ei ainakaan vastapuolet muista niin tapahtuneen.

Tämä ei ole selittämätön tapahtuma, vaan lähinnä varoitus, että kannattaa miettiä missä kuviansa julkaisee, koska koskaan ei tiedä, missä ja milloin niihin tulevaisuudessa törmää.

70-luvun lopulla olin erään ulkomaalaisen artistin konsertissa ja pääsin tapaamaan häntä konsertin jälkeen. Otin vielä valokuvia tapaamisesta, yhden lähikuvan myös.

Siihen aikaan minulla oli kirjekavereita ympäri maailmaa, joiden kanssa vaihdettiin valokuvia.

Pari vuotta sitten törmäsin kyseisen artistin Facebook fanisivulla minun ottamaani valokuvaan. Ainut juttu vaan, että siinä oli laitettu kuvan ottajaksi ihan toinen henkilö!

Otin sitten yhteyttä sivuston ylläpitäjään ja pyysin muuttamaan kuvan ottajan nimen. Oli helppo todistaa, että olin alkuperäisen kuvan ottaja, vaikka samanlaisia kuvia olisi voinut olla maailmalla vaikka kuinka paljon. Alkuperäinen kuva oli vielä tallessa ja siinä oli tietyssä kohtaa kuvaa kynteni kuva. Olin silloin hankkinut uuden taskukameran, enkä ollut ihan sinut vielä sen kanssa, sillä monessa kuvassa oli joko sormeni tai kynteni kuva!

Tuon jälkeen aloin tarkkaan miettimään, mitä julkaisen netissä ja mitä en. Monilla fanisivuilla, jos et pistä kuvaan puumerkkiäsi, jotkut saattavat varastaa sen ja myydä omiin nimiinsä kuvasta teetettyjä valokuvia.

Minulta alkoi aikoinaan silloisessa kodissa kadota öisin  ruokaa. Olen lihava ja vaikka en koskaan ollut kävellyt unissani, ajattelin että olen alkanut syödä nukkuessani.  Kerran sitten kaveri oli yökylässä ja nukkui sohvalla kun minä nukuin makuuhuoneessani suljetun oven takana, klo 4 aamuyöstä kaveri herätti minut paniikissa.  Hän oli kuullut keittiössä  ääniä ja nähnyt laihan, huppariin tms hupputakkiin pukeutuneen hahmon  jääkaappini valossa.  Nyt moni varmaan sanoo että "ahaa, entiselle asukkaalle jääneet avaimet, tapaus selvitetty ja suljettu!" PAITSI  että kun menin eteiseen  katsomaan oli varmuusketju yhä kiinni ja kaveri kielsi siihen koskeneensa. Lisäksi ketju oli ollut kiinni jokainen  yö! 

Jostain syystä kuitenkin ruuan katoilu loppui tuohon :O

Tämä mysteerijuttu tapahtui minulle lapsena, tai koin sen lapsena ja mysteeriksi se on muuttunut kun ikää tuli vähän lisää, koska sellaista ei vanhempieni mukaan ole tapahtunut.

Muistan elävästi, että olen olen ollut hevosen vetämässä reessä, matkalla jonnekin, pimeässä, kuutamon valaistessa  ja oli tähtikirkas taivas. Ja pakkastakin oli reippaasti, koska olin peittojen alla. Siis sellaisia ikivanhoja rekipeittoja, "vällyjä" tai "nahkasiksi" niitä meillä sanottiin. (tiedän, kun niitä oli meidän 1800-luvun talon vintillä roikkumassa, vaikkei enää vuosikymmeniin käytössä)

En tiedä minne oltiin matkalla. Maisema oli, kuin olisi menty pellon harjannetta, joka oli korkeammalla kuin muu maasto. Molemmilla "tien" reunoilla  100-200 metrin päässä kuusimetsää. (latvat erottuivat kuutamon valossa)  Vieläkin muistan selvästi reen jalasten ja valjaiden natinan pakkasessa. 

Kummastusta herättää se, että meillä ei ollut enää hevosta, kun olin lapsi.

Aikoinaan, joitakin vuosia kokemastani, kysyin vanhemmiltani , että mikä se oli se reissu, kun mentiin jonnekin hevosen vetämässä reessä?

Ei ollut reissua tehty, eikä todellakaan ollut paikkaa, minne olisi menty hevosella. Ja kun ei hevosta ollut, eikä sukulaisilla tai naapureillakaan hevosta ollut, minkä kyllä tiesinkin.

Tapauksesta on aikaa, jolloinkin 60-70 luvun taitteessa oletan sen "tapahtuneen", koska olin alle kouluikäinen. Muistan sen edelleen kuin eilispäivän ja aina joskus se tulee mieleen ja pidän sitä totena ja oikeasti tapahtuneena. Niin paljon muitakin erikoisia , selittämättömiä tapahtumia elämässäni on ollut.

Jos tämä on totta, niin onko mahdollista, että tällainen hupparityyppi olisi majaillut kodissasi ja häipynyt sen jälkeen, kun oli jäänyt kiinni?

Vierailija kirjoitti:

Jos tämä on totta, niin onko mahdollista, että tällainen hupparityyppi olisi majaillut kodissasi ja häipynyt sen jälkeen, kun oli jäänyt kiinni?

Pahoittelut, lainaus jäi vahingossa. Vastaus oli hänelle, jonka jääkaapista katosi ruokaa yöllä.