Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Vierailija kirjoitti:

Olin kesätöissä eräässä isossa firmassa.

Kesätyö alkoi, ja kaikki sujui hyvin. Kuitenkin jossain kohtaa kassasta oli kadonnut merkittävä summa rahaa, mutta ei niin suuri, että olisimme sitä kollegoineni heti huomanneet. Emme siis laskeneet kassaa joka päivä, jos käteisostoja ei tullut, sillä näin oli neuvottu. (Joo, ei näin, tiedetään jo virheestä oppineena.)

Minä ja kaksi muuta kesähessua olimme ainoat tässä liikkeessä työskentelevät henkilöt, ja olimme kaikki olleet vuoroin töissä tietämällämme katoamisen aikahaarukalla. Kauppakeskuksessa, jossa liike sijaitsee, on vastapäisistä liikkeistä suora näköyhteys, ja liikkeemme suht autio. Näin ollen kukaan ei olisi esim jonkun meistä yksin ollessa ja pikaisesti ihan parin metrin päässä takahuoneen vessassa käydessä voinut tulla ja ottaa rahoja kenenkään huomaamatta ja ehtinyt karkuunkin.

Olemme näiden kesähessujen kanssa edelleen hyviä ystäviä ja vietämme aikaa yhdessä, vaikka aikaa on kulunut. Kellään meistä ei olisi ollut motiivia pölliä rahoja, ei tarvetta, eikä todellakaan luonnetta. Meitä tietty suoraan syyteltiin asiasta, eikä homma koskaan selvinnyt. Ilmapiiri muuttui todella myrkylliseksi tapahtuman jälkeen, ja aikaa oli vielä rutkasti jäljellä. Esimiehen käytös oli koko ajan ollut kiukuttelevaa, ailahtelevaista ja ajoittain epäasiallista. (En voi kaikkia yksityiskohtia kirjoitella tänne, ettei tule liian tunnistettava kuvaus).

Mitä on voinut tapahtua? Tapahtuma häiritsee ja puhuttaa meitä kesähessuja edelleen, emmekä saa siltä rauhaa varmaankaan ikinä. Heittäkää realistisia teorioita, niin voin niitä sitten välillä unettomien öiden ratoksi pohdiskella.

Oisko kassa voinut olla vajaa jo valmiiksi? Joku muu työntekijä tai esimies ottanut rahat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin kesätöissä eräässä isossa firmassa.

Kesätyö alkoi, ja kaikki sujui hyvin. Kuitenkin jossain kohtaa kassasta oli kadonnut merkittävä summa rahaa, mutta ei niin suuri, että olisimme sitä kollegoineni heti huomanneet. Emme siis laskeneet kassaa joka päivä, jos käteisostoja ei tullut, sillä näin oli neuvottu. (Joo, ei näin, tiedetään jo virheestä oppineena.)

Minä ja kaksi muuta kesähessua olimme ainoat tässä liikkeessä työskentelevät henkilöt, ja olimme kaikki olleet vuoroin töissä tietämällämme katoamisen aikahaarukalla. Kauppakeskuksessa, jossa liike sijaitsee, on vastapäisistä liikkeistä suora näköyhteys, ja liikkeemme suht autio. Näin ollen kukaan ei olisi esim jonkun meistä yksin ollessa ja pikaisesti ihan parin metrin päässä takahuoneen vessassa käydessä voinut tulla ja ottaa rahoja kenenkään huomaamatta ja ehtinyt karkuunkin.

Olemme näiden kesähessujen kanssa edelleen hyviä ystäviä ja vietämme aikaa yhdessä, vaikka aikaa on kulunut. Kellään meistä ei olisi ollut motiivia pölliä rahoja, ei tarvetta, eikä todellakaan luonnetta. Meitä tietty suoraan syyteltiin asiasta, eikä homma koskaan selvinnyt. Ilmapiiri muuttui todella myrkylliseksi tapahtuman jälkeen, ja aikaa oli vielä rutkasti jäljellä. Esimiehen käytös oli koko ajan ollut kiukuttelevaa, ailahtelevaista ja ajoittain epäasiallista. (En voi kaikkia yksityiskohtia kirjoitella tänne, ettei tule liian tunnistettava kuvaus).

Mitä on voinut tapahtua? Tapahtuma häiritsee ja puhuttaa meitä kesähessuja edelleen, emmekä saa siltä rauhaa varmaankaan ikinä. Heittäkää realistisia teorioita, niin voin niitä sitten välillä unettomien öiden ratoksi pohdiskella.

Olisiko joku antanut vahingossa asiakkaalle liikaa rahaa takaisin? Yhdelle tutulle annettiin kaupan kassalla 100 e liikaa, eikä hän tietenkään valittanut siitä.

Mulle käynyt vähän samalla tavalla paitsi että meitä oli vaan 2, oltiin jo aikuisia ja vakituisia työntekijöitä. Rahaa puuttui jotain satasen tai kahden väliltä, en enää muista tarkalleen. Koska molemmat luotimme toisiimme ei epäilty tietenkään toisiamme. Tämä työkaveri epäili siivoojaa mutta minusta hänkin vaikutti luotettavalta ja sitä paitsi kassa oli aina öisin lukon takana. Lopulta maksoimme kimppaan kassasta puuttuvat rahat eikä tehty siitä sen isompaa numeroa, ei kerrottu edes esimiehelle. Veikkaan että jollekin asiakkaalle oli annettu liikaa rahasta takaisin ja tietenkin asia harmitti. Olisi toki voinut kertoa siitä esimiehelle mutta asia nyt meni näin. En ajattele tätä juuri paljonkaan enää nykyisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entisen mummilani (pappa on nyt  kuollut ja mummi muuttanut kaupunkiin ) liepeillä oli jotain hämyistä toimintaa,  siis siinä viereisessä metsässä ja tienpätkällä joka toi pääntieltä mummilan pihaan.

Moni kuuli  yksin ollessaan nimeään huudettavan, pappa oli nähnyt pöllön jolla ihmisen kasvot ja koetti pitkään pyssyn kanssa etsiä tätä kummajaista (mie täytän sen ruojan ja näytän !) , mummin ystävä katosi mummin selän takaa kun poimivat  mustikoita tai niin mummi asian kokee, mutta ystävä väitti nähneensä mummin koko ajan ja koettaneensa puhua tälle. Tunnelma siinä metsässä oli  aina raskas ja outo, kuin ennen ukkosta ja tiellä teki mieli kuulemma lyödä talla pohjaan.

Kerran isäni vuokrasi asuntovaunun ja meidän piti yöpyä siinä mummilan pihassa, mummi pisti vastaan vaikka sisällä oli ahdasta meille kaikille kuudelle.  Sanoi ettei  lapset ainakaan pihalla nuku, ei ole turvallista. Asuntuvaunussa?  Lopulta isä vietti yön  siinä  yksin. Mummi muutenkin oli ylisuojeleva, käski  tiukasti pysyä pihassa näkyvissä  vielä silloinkin kun oltiin veljen kanssa tyyliin 11v ja 9v ...

Viimeinen käyntini oli siellä 17vuotiaana, pappa oli juuri kuollut ja mummi kertoi myyvänsä mökin. Mummi oli silloin  pahasti sekaisin mikä voi selittyä surulla , mutta  harva sureva ottaa vastaan pyssyn kanssa.. tai kiertää kuikkimasta ikkunoista. Vanhempani koettivat kysellä ja isä  pyytää aseen itselleen mutta mummi kieltäytyi. Muistan  menneeni tuskastuneena tupakalle, muutenkin teininä olisin mielummin ollut muualla ja sitten vielä  mummikulta  heiluu aseistautuneena. Nyt ymmärrän että mummi pelkäsi yksin  jäätyään jotain mutta mitä, rosvoja vai susia? Vai jotain maallisen maailman ulkopuolella?

Oliko mummi muutettuaan sitten ihan ok?

Ohoh, huomasin vasta äskettäin tämän.. onkohan kysyjä enää täällä ?  Oli siinä mielessä, ettei enää heilunut pyssyn kanssa ikkunoissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun olin 3-vuotias lapsi, näin eräänä iltana jonkin epämääräisen olennon. Olin leikkimässä olohuoneen lattialla, ja takapihan ovi oli auki, sillä äiti usein tuuletti ruoanlaiton yhteydessä asuntoa. Ulkona oli jo hämärää/pimeää.

Sitten sieltä takapihan ovesta tuli sisään iso kahdella jalalla kävelevä olento, jolla oli musta turkki ja eläimelliset mulkosilmät. Siihen turkkiin oli jäänyt kiinni syksyn lehtiä ja likaa. Se lähestyi minua, ja juoksin itkien keittiöön, jossa vanhempani ja sukulaiseni olivat juuri käymässä syömään.

Äiti sanoo, että muistaa tämän. Kuulemma olin ollut aivan hysteerinen ja olin sanonut, että "paha mies tuli sisälle", muttei olohuoneessa ollut ketään, kun äiti meni katsomaan. Oli kuulemma pyhäinpäivän ilta, ja sukulaiset oli kutsuttu syömään silloin.

Muistan yhä sen olennon, ja näin siitä painajaisunia varhaisteini-ikään saakka. Olen käynyt googlen läpi, josko joku olisi joskus kokenut jotain vastaavaa, mutta en ole löytänyt mitään. Ja jos joku vastaa tähän Intia-kommentilla, niin hajoan. Tämä oli oikea kokemus lapsuudessani, ja olen miettinyt sitä paljon nyt jälkeenpäin aikuisena.

Mulla on vähän vastaavanlainen kokemus omasta lapsuudestani.  Ja silloin en edes ollut yksin, vaan me koko lapsilauma näimme tämän olennon.   Näimme otuksen tulevan pihaan ja menimme piiloon leikkimökkiin.  Jonkun ajan päästä raotimme ovea ja katsoimme, näkyykö sitä.  Se seisoi talon rappusilla ja sillä oli kädessä joku kummallinen vähän kuin heinähanko.  Oli kuitenkin talvi.  Se oli kuin pystyyn nostettu karhu.  Sillä oli siis aivan eläimen pää.  Oltiin vielä jonkun aikaa piilossa, kunnes sitä ei enää näkynyt.  Aikuiset ei kukaan olleet sitä nähneet eikä meitä uskoneet.  Vielä tänäkin päivänä olemme siitä keskenämme puhuneet ja ihmetelleet, että mikä se oli.  

Ja tämä tapahtui viisikymmentäluvulla.  Silloin ei meillä eikä kellään meistä ollut televisiota eikä kukaan miestä ollut käynyt edes elokuvissa vielä silloin, joten siitä emme ole sitä keksineet.  Sen näyn todellisuuteen olen valmis vannomaan vaikka kuolinhetkeeni asti.  Ja meitä oli jotain kymmenkunta mukulaa, iät 4-vuotiaasta 12-vuotiaaseen.  Muistan vielä, kun oltiin kauheassa sumpussa siellä leikkimökissä ja yritettiin olla hiirenhiljaa, ettei se vaan tulisi sinne.

Pyhäinpäivän ilta on selitys: ennen vanhaan se oli kekrin aikaa, ja oli kylillä kierteleviä kekripukkeja. Tässä linkissä kuva: https://a1.vuodatus.net/lue/2016/11/kuolemalle-omistettu-kuukausi

Synestesia on mielenkiintoista!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olimme taloa ostamassa ja katselimme  eri vaihtoehtoja. Eräässä talossa olimme menossa alakerran takkahuoneeseen, minä kävelin edellä ja mieheni perässä, viimeisenä kiinteistövälittäjä. Äkkiä minut valtasi paniikki  ja ahdistus, roikuin kaiteessa kiinni ja tunsin olevani putomassa kuiluun. Minulla ei ole minkäänlaista ahtaanpaikankammoa, paniikkihäiriötä tai muuta vastaavaa mikä selittäisi tapahtuman! Portaikko ei edes ollut mitenkään jyrkkä, hämärä tai "uhkaava". Mieheni kysyi ihmeissään mikä minulle tuli ja meni ohitseni alas, vastasin  etten voi  hyvin ja tarvitsen happea. Menin ulos istumaan portaille ja koetin sytyttää tupakan, kädet vapisivat niin että tiputin sytkärin.

Miksei se olisi voinut olla paniikkikohtaus. Paniikkihäiriö diagnosoidaan vasta jos kohtauksia tulee säännöllisemmin, mutta satunnaisia kohtauksia voi olla vaikka ei paniikkihäiriötä olisikaan.

Mulla oli ensimmäinen paniikkikohtaus 90-luvun alussa, silloin en tiennyt mikä se oli, koska en ollut kuullut koko paniikkikohtaus-sanaa. Olisin hyvin voinut kirjoittaa siitä tällaiseen selittämättömien asioiden ketjuun, jos vauvapalsta olisi ollut olemassa.  Seuraavat kohtaukset sain vasta monen vuoden päästä ja silloin ymmärsin hyvin mistä oli kyse.

Vierailija kirjoitti:

Päätin alkaa panostaa lukiossa saksan kurssiin. Niinpä ainetta kirjoittaessa selasin kaikki kieliopit läpi ja käytin hyviä.rakenteita omasta mielestäni. Oikoluin aineen kolme kertaa. Jouduin rehtorin puhutteluun, koska aine kuulema kopioitu. Noh, ei ollut.. Enkä voinut tunnustaa kopioiduksi, vaikka kuinka vaadittii , kun en halunnut valehdella. Siihen loppui saksan opiskelu.

Josko yhtään helpottaisi: Itselläni aivan sama kokemus! Kirjoitin historiasta esseen kaksoistunnilla ja opettaja sekä rehtori väittivät minun luntanneen. Teksti oli sama kuin käyttämässämme oppikirjassa siitä aiheesta. Sain sentään uusia lopulta esseen valvotusti yksin. Sain täydet pisteet. Myöhemmin kävi selväksi, että itselläni on lähes 'valokuvamuisti' ja vieläkin pystyn mielessäni 'selaamaan' tuolloisia historian kirjoja (historia oli yksi lemppariaineita). Olisikohan kyse samasta asiasta - tämä ei muuten välttämättä tunnu pätevän aina ja kaikkeen. Muistan valokuvamaisesti itseä kiinnostaneet asiat ja hieman huonommin muita... olisikohan ihan tavallista aivotoimintaa? :)

Menee vähän aiheen vierestä mutta kerrotaan nyt kuitenkin.

Olin koko illan lukenut tämän ketjun ihanan karmivia tarinoita. Lähdin sitten koiran kanssa iltalenkille. Kodin pihapiiriin kuuluu vanha, nykyään hylätty navetta, jonka ohi kävellessä kävi mielessä, että kyllä tuonnekin pari kauhutarinaa sopisi, sen verran synkkä ja kolkko rakennus kuitenkin. Tuli äkkiä se tunne että nyt joku katselee mua, ja eikös siellä naveton parvella istunut kaksi valkoista kissanpoikaa silmät pyöreinä tapittamassa mun ja koiran menoo :D

Sinänsä hauska sattuma, sillä meidän pihapiirissä ei ole enää ainakaan kymmeneen vuoteen ollut yhtäkään kissaa! Lapsuudessani niitä kyllä riitti, tekivät aina sinne parvelle poikaset joita sitten sisarusten kanssa kesytettiin. Enpä ole niiden vuosien jälkeen nähnyt siellä pieniä kisuja, ennen tätä päivää siis.

Mikä ihme sai perheemme nukkumaan klo 14 asti?! Eilen tapahtui , vaikka ollaan lomalla niin jonkun olisi kyllä pitänyt herätä ennen tuota. Etenkin mies ja esikoinen ovat aamuvirkkuja. Avattiin miehen kanssa yhtä aikaa silmät ja katseltiin toisiamme, kohta lastenhuoneistakin alkoi kuulua ääniä.

Oltiin koisattu kaikki kuin nuijalla nukutetut!

Ennen nukkumaanmenoa meillä oli ollut ihan tavallinen rento arkipäivä, ei mitään jännittävää eikä uuvuttavaa. Eikä valvottu myöhään.

kekritär kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun olin 3-vuotias lapsi, näin eräänä iltana jonkin epämääräisen olennon. Olin leikkimässä olohuoneen lattialla, ja takapihan ovi oli auki, sillä äiti usein tuuletti ruoanlaiton yhteydessä asuntoa. Ulkona oli jo hämärää/pimeää.

Sitten sieltä takapihan ovesta tuli sisään iso kahdella jalalla kävelevä olento, jolla oli musta turkki ja eläimelliset mulkosilmät. Siihen turkkiin oli jäänyt kiinni syksyn lehtiä ja likaa. Se lähestyi minua, ja juoksin itkien keittiöön, jossa vanhempani ja sukulaiseni olivat juuri käymässä syömään.

Äiti sanoo, että muistaa tämän. Kuulemma olin ollut aivan hysteerinen ja olin sanonut, että "paha mies tuli sisälle", muttei olohuoneessa ollut ketään, kun äiti meni katsomaan. Oli kuulemma pyhäinpäivän ilta, ja sukulaiset oli kutsuttu syömään silloin.

Muistan yhä sen olennon, ja näin siitä painajaisunia varhaisteini-ikään saakka. Olen käynyt googlen läpi, josko joku olisi joskus kokenut jotain vastaavaa, mutta en ole löytänyt mitään. Ja jos joku vastaa tähän Intia-kommentilla, niin hajoan. Tämä oli oikea kokemus lapsuudessani, ja olen miettinyt sitä paljon nyt jälkeenpäin aikuisena.

Mulla on vähän vastaavanlainen kokemus omasta lapsuudestani.  Ja silloin en edes ollut yksin, vaan me koko lapsilauma näimme tämän olennon.   Näimme otuksen tulevan pihaan ja menimme piiloon leikkimökkiin.  Jonkun ajan päästä raotimme ovea ja katsoimme, näkyykö sitä.  Se seisoi talon rappusilla ja sillä oli kädessä joku kummallinen vähän kuin heinähanko.  Oli kuitenkin talvi.  Se oli kuin pystyyn nostettu karhu.  Sillä oli siis aivan eläimen pää.  Oltiin vielä jonkun aikaa piilossa, kunnes sitä ei enää näkynyt.  Aikuiset ei kukaan olleet sitä nähneet eikä meitä uskoneet.  Vielä tänäkin päivänä olemme siitä keskenämme puhuneet ja ihmetelleet, että mikä se oli.  

Ja tämä tapahtui viisikymmentäluvulla.  Silloin ei meillä eikä kellään meistä ollut televisiota eikä kukaan miestä ollut käynyt edes elokuvissa vielä silloin, joten siitä emme ole sitä keksineet.  Sen näyn todellisuuteen olen valmis vannomaan vaikka kuolinhetkeeni asti.  Ja meitä oli jotain kymmenkunta mukulaa, iät 4-vuotiaasta 12-vuotiaaseen.  Muistan vielä, kun oltiin kauheassa sumpussa siellä leikkimökissä ja yritettiin olla hiirenhiljaa, ettei se vaan tulisi sinne.

Pyhäinpäivän ilta on selitys: ennen vanhaan se oli kekrin aikaa, ja oli kylillä kierteleviä kekripukkeja. Tässä linkissä kuva: https://a1.vuodatus.net/lue/2016/11/kuolemalle-omistettu-kuukausi

No voi herran pieksut. Tulin katsomaan tätä ketjua ja tämä selitys kyllä naurattaa.  Kekrin aika..., no ei ollut.  Oli kevättalvi.  Ja eiköhän nuo kekripukit kuulu jonnekin 1800-luvulle.   Joku kysyi vielä siitä otuksesta sen kävelemisestä, kyllä se käveli kahdella jalalla.  Lyhyet väärät kintut, sen muistamme.  Mysteeri tämä on meille ollut aina ja tulee olemaan.  Sekin vielä, että minne se sitten katosi, mihinkään sisätiloihin se ei mennyt.  Me asuttiin laajojen peltojen keskellä, muutama talo siis siinä.  Jotenkin olisi  luullut sen sitten näkyneen jossain vielä menevän poiskin.  Mutta kun seuraavan kerran katsoimme sieltä leikkimökin ovesta, sitä ei enää näkynyt ja kaikki juostiin koteihimme niin että hippulat vinkui.

Minun sydän hyppäsi kurkkuun kun luin nuo viestit oudosta olennosta, jonka kirjoittajat olivat nähneet lapsena. Koska itselleni on käynyt vastaava asia, olin silloin 9-vuotias ja olin kesämökillämme isovanhempien ja serkkujen kanssa.

Olin kahden serkkuni kanssa nukkumassa kömmänässä ja katselimme yöllä ikkunasta merelle, yhtäkkiä ihan ikkunan ohi meni nopeasti tumma hahmo. Säikähdimme ihan hirveästi ja vedimme äkkiä verhot ikkunan eteen. Toinen serkuistani päätti kurkata verhon raosta pihalle ja me seurattiin toisen serkun kanssa perässä. Näimme ihan selkeästi tumman, karvaisen, todella kyyryssä kulkevan hahmon. Vielä tänäkään päivänä en osaa kuvailla hahmoa järkevästi. Tietyllä tapaa se oli yhtäaikaa ihmismäinen ja eläimellinen, ei vain tiennyt kumpi se oli. Hahmo liikkui mökin luo ja ihan selkeästi kurkisteli ikkunoista sisään, muistan miettineeni aluksi että jos se oli tosi laiha karhu, joka käveli kahdella jalalla, mutta eikai karhu kurki tuolla tavalla ikkunoista sisään systemaattisesti. Hahmo kiersi mökin kaksi kertaa ja muistan että meillä pelotti koko ajan että se menee ulko-ovelle, koska ovi ei olisi ollut lukossa. Pian hahmo läheni taas kömmänää ja meni ikkunan ohi, kukaan meistä ei vaan silloin uskaltanut katsoa ulos. Näimme myös että hahmo käveli toisenkin ikkunan ohi, oletimme sen kiertävän myös kömmänää. Ryömimme ihan hiljaa sängyn alle piiloon. Hetken aikaa ulkoa kuului vaimeita askelia, sitten ne kaikkosivat.

Meidän teki hirveästi mieli juosta mökkiin, missä ukki ja mummi nukkuivat, mutta emme uskaltaneet, koska pelkäsimme että hahmo on edelleen siellä pihalla. Ja pelkäsimme myös että meitä torutaan siitä että olimme hereillä keskellä yötä. Aamulla kerroimme jutusta kuitenkin isovanhemmille ja he olivat sitä mieltä että asialla oli karhu. Ukki soitti myös jonnekin metsästysporukalle, jotka sanoivat että jonkun matkan päässä oli tehty karhuhavainto aiemmalla viikolla. Mutta ei se minun tai serkkujen mielestä karhu ollut, mikä karhu olisi yhtä laiha kuin ihminen, kulkisi vain kahdella jalalla ja kurkkisi ikkunoista sisään?

Asun vanhassa kerrostalossa sijaitsevassa asunnossa. Kun muutin tähän kolmisen vuotta sitten, muutama muu asukas kertoili minulle taloon liittyviä kummitusjuttuja, kuulemma erityisesti ullakko on levoton paikka. Naureskelin jutuille ja niin tekivät myös jutun kertojat.

Yhtään mitään kummitusta en ole tähän päivään mennessä todistanut, mutta aloin heräämään välillä sääri naarmuilla. Tätä alkoi tapahtumaan sen verran usein (2-3 kertaa per kk) että leikkasin sekä varpaiden että sormien kynnet todella lyhyiksi - siitäkin huolimatta herään naarmuilla silloin tällöin.

Varmaan itse unissani naarmin itseäni, mutta silti se välillä mietityttää.

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihme sai perheemme nukkumaan klo 14 asti?! Eilen tapahtui , vaikka ollaan lomalla niin jonkun olisi kyllä pitänyt herätä ennen tuota. Etenkin mies ja esikoinen ovat aamuvirkkuja. Avattiin miehen kanssa yhtä aikaa silmät ja katseltiin toisiamme, kohta lastenhuoneistakin alkoi kuulua ääniä.

Oltiin koisattu kaikki kuin nuijalla nukutetut!

Ennen nukkumaanmenoa meillä oli ollut ihan tavallinen rento arkipäivä, ei mitään jännittävää eikä uuvuttavaa. Eikä valvottu myöhään.

Selvä case, teidät abduktoitiin toiseen ulottuvuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Minun sydän hyppäsi kurkkuun kun luin nuo viestit oudosta olennosta, jonka kirjoittajat olivat nähneet lapsena. Koska itselleni on käynyt vastaava asia, olin silloin 9-vuotias ja olin kesämökillämme isovanhempien ja serkkujen kanssa.

Olin kahden serkkuni kanssa nukkumassa kömmänässä ja katselimme yöllä ikkunasta merelle, yhtäkkiä ihan ikkunan ohi meni nopeasti tumma hahmo. Säikähdimme ihan hirveästi ja vedimme äkkiä verhot ikkunan eteen. Toinen serkuistani päätti kurkata verhon raosta pihalle ja me seurattiin toisen serkun kanssa perässä. Näimme ihan selkeästi tumman, karvaisen, todella kyyryssä kulkevan hahmon. Vielä tänäkään päivänä en osaa kuvailla hahmoa järkevästi. Tietyllä tapaa se oli yhtäaikaa ihmismäinen ja eläimellinen, ei vain tiennyt kumpi se oli. Hahmo liikkui mökin luo ja ihan selkeästi kurkisteli ikkunoista sisään, muistan miettineeni aluksi että jos se oli tosi laiha karhu, joka käveli kahdella jalalla, mutta eikai karhu kurki tuolla tavalla ikkunoista sisään systemaattisesti. Hahmo kiersi mökin kaksi kertaa ja muistan että meillä pelotti koko ajan että se menee ulko-ovelle, koska ovi ei olisi ollut lukossa. Pian hahmo läheni taas kömmänää ja meni ikkunan ohi, kukaan meistä ei vaan silloin uskaltanut katsoa ulos. Näimme myös että hahmo käveli toisenkin ikkunan ohi, oletimme sen kiertävän myös kömmänää. Ryömimme ihan hiljaa sängyn alle piiloon. Hetken aikaa ulkoa kuului vaimeita askelia, sitten ne kaikkosivat.

Meidän teki hirveästi mieli juosta mökkiin, missä ukki ja mummi nukkuivat, mutta emme uskaltaneet, koska pelkäsimme että hahmo on edelleen siellä pihalla. Ja pelkäsimme myös että meitä torutaan siitä että olimme hereillä keskellä yötä. Aamulla kerroimme jutusta kuitenkin isovanhemmille ja he olivat sitä mieltä että asialla oli karhu. Ukki soitti myös jonnekin metsästysporukalle, jotka sanoivat että jonkun matkan päässä oli tehty karhuhavainto aiemmalla viikolla. Mutta ei se minun tai serkkujen mielestä karhu ollut, mikä karhu olisi yhtä laiha kuin ihminen, kulkisi vain kahdella jalalla ja kurkkisi ikkunoista sisään?

Ai vitsit nää on jännittäviä. Kiitos jakaneille!

Oma "teoriani" on, että kyseessä on jokin metsän henkiolento, jonka näkemiseen lapsilla on alttius. Tietenkin loogiset selitykset ovat luultavasti ne oikeat, mutta spekulointi on jännää. Erityisen jännittäviä ja uskottavia ovat nämä laajasti toistuvat kokemukset.

Luin tuolta ylempää viestin mummosta, joka säikkyi ja oli pelokas asuinseutunsa suhteen ja tuli mieleen että minun mummani on tehnyt vastaavaa kun olin lapsi. En sitä silloin vaan tajunnut pitää edes kummallisena, kunhan vaan ajattelin että mummani oli ylisuojeleva. Jälkeenpäinkin olen sitä välillä pohtinut, mutta en ole tajunnut että kyseessä voisi ollakin se, että mumma pelkäsi jotain. Ja mitä enemmän asiaa pohdin, niin sitä enemmän on sellainen olo että mumma pelkäsi jotain. Hän oli tosin hieman höpsähtänyt jo silloin kun minä synnyin, lapsuuteni ajan hän oli kuitenkin vielä siinä kunnossa että olin usein hänen luona hoidossa. Kun olin teini-ikäinen, mumma meni huonompaan kuntoon ja todella sekavaksi, tuon jälkeen hän menehtyi aika pian. Saattaa tietenkin olla että ne hänen mahdolliset pelkotilat ja asiat, jotka minä tulkitsin ylisuojelevaksi käytökseksi, olivatkin ihan vain mumman höpsähtäneestä perusluonteesta johtuvia.

Vierailija kirjoitti:

Luin tuolta ylempää viestin mummosta, joka säikkyi ja oli pelokas asuinseutunsa suhteen ja tuli mieleen että minun mummani on tehnyt vastaavaa kun olin lapsi. En sitä silloin vaan tajunnut pitää edes kummallisena, kunhan vaan ajattelin että mummani oli ylisuojeleva. Jälkeenpäinkin olen sitä välillä pohtinut, mutta en ole tajunnut että kyseessä voisi ollakin se, että mumma pelkäsi jotain. Ja mitä enemmän asiaa pohdin, niin sitä enemmän on sellainen olo että mumma pelkäsi jotain. Hän oli tosin hieman höpsähtänyt jo silloin kun minä synnyin, lapsuuteni ajan hän oli kuitenkin vielä siinä kunnossa että olin usein hänen luona hoidossa. Kun olin teini-ikäinen, mumma meni huonompaan kuntoon ja todella sekavaksi, tuon jälkeen hän menehtyi aika pian. Saattaa tietenkin olla että ne hänen mahdolliset pelkotilat ja asiat, jotka minä tulkitsin ylisuojelevaksi käytökseksi, olivatkin ihan vain mumman höpsähtäneestä perusluonteesta johtuvia.

Olisi mahtava kuulla tästä lisää!

Vierailija kirjoitti:

Minun sydän hyppäsi kurkkuun kun luin nuo viestit oudosta olennosta, jonka kirjoittajat olivat nähneet lapsena. Koska itselleni on käynyt vastaava asia, olin silloin 9-vuotias ja olin kesämökillämme isovanhempien ja serkkujen kanssa.

Olin kahden serkkuni kanssa nukkumassa kömmänässä ja katselimme yöllä ikkunasta merelle, yhtäkkiä ihan ikkunan ohi meni nopeasti tumma hahmo. Säikähdimme ihan hirveästi ja

vedimme äkkiä verhot ikkunan eteen. Toinen serkuistani päätti kurkata verhon raosta pihalle ja me seurattiin toisen serkun kanssa perässä. Näimme ihan selkeästi tumman, karvaisen, todella kyyryssä kulkevan hahmon. Vielä tänäkään päivänä en osaa kuvailla hahmoa järkevästi. Tietyllä tapaa se oli yhtäaikaa ihmismäinen ja eläimellinen, ei vain tiennyt kumpi se oli. Hahmo liikkui mökin luo ja ihan selkeästi kurkisteli ikkunoista sisään, muistan miettineeni aluksi että jos se oli tosi laiha karhu, joka käveli kahdella jalalla, mutta eikai karhu kurki tuolla tavalla ikkunoista sisään systemaattisesti. Hahmo kiersi mökin kaksi kertaa ja muistan että meillä pelotti koko ajan että se menee ulko-ovelle, koska ovi ei olisi ollut lukossa. Pian hahmo läheni taas kömmänää ja meni ikkunan ohi, kukaan meistä ei vaan silloin uskaltanut katsoa ulos. Näimme myös että hahmo käveli toisenkin ikkunan ohi, oletimme sen kiertävän myös kömmänää. Ryömimme ihan hiljaa sängyn alle piiloon. Hetken aikaa ulkoa kuului vaimeita askelia, sitten ne kaikkosivat.

Meidän teki hirveästi mieli juosta mökkiin, missä ukki ja mummi nukkuivat, mutta emme uskaltaneet, koska pelkäsimme että hahmo on edelleen siellä pihalla. Ja pelkäsimme myös että meitä torutaan siitä että olimme hereillä keskellä yötä. Aamulla kerroimme jutusta kuitenkin isovanhemmille ja he olivat sitä mieltä että asialla oli karhu. Ukki soitti myös jonnekin metsästysporukalle, jotka sanoivat että jonkun matkan päässä oli tehty karhuhavainto aiemmalla viikolla. Mutta ei se minun tai serkkujen mielestä karhu ollut, mikä karhu olisi yhtä laiha kuin ihminen, kulkisi vain kahdella jalalla ja kurkkisi ikkunoista sisään?

Mikä on kömmänä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun sydän hyppäsi kurkkuun kun luin nuo viestit oudosta olennosta, jonka kirjoittajat olivat nähneet lapsena. Koska itselleni on käynyt vastaava asia, olin silloin 9-vuotias ja olin kesämökillämme isovanhempien ja serkkujen kanssa.

Olin kahden serkkuni kanssa nukkumassa kömmänässä ja katselimme yöllä ikkunasta merelle, yhtäkkiä ihan ikkunan ohi meni nopeasti tumma hahmo. Säikähdimme ihan hirveästi ja

vedimme äkkiä verhot ikkunan eteen. Toinen serkuistani päätti kurkata verhon raosta pihalle ja me seurattiin toisen serkun kanssa perässä. Näimme ihan selkeästi tumman, karvaisen, todella kyyryssä kulkevan hahmon. Vielä tänäkään päivänä en osaa kuvailla hahmoa järkevästi. Tietyllä tapaa se oli yhtäaikaa ihmismäinen ja eläimellinen, ei vain tiennyt kumpi se oli. Hahmo liikkui mökin luo ja ihan selkeästi kurkisteli ikkunoista sisään, muistan miettineeni aluksi että jos se oli tosi laiha karhu, joka käveli kahdella jalalla, mutta eikai karhu kurki tuolla tavalla ikkunoista sisään systemaattisesti. Hahmo kiersi mökin kaksi kertaa ja muistan että meillä pelotti koko ajan että se menee ulko-ovelle, koska ovi ei olisi ollut lukossa. Pian hahmo läheni taas kömmänää ja meni ikkunan ohi, kukaan meistä ei vaan silloin uskaltanut katsoa ulos. Näimme myös että hahmo käveli toisenkin ikkunan ohi, oletimme sen kiertävän myös kömmänää. Ryömimme ihan hiljaa sängyn alle piiloon. Hetken aikaa ulkoa kuului vaimeita askelia, sitten ne kaikkosivat.

Meidän teki hirveästi mieli juosta mökkiin, missä ukki ja mummi nukkuivat, mutta emme uskaltaneet, koska pelkäsimme että hahmo on edelleen siellä pihalla. Ja pelkäsimme myös että meitä torutaan siitä että olimme hereillä keskellä yötä. Aamulla kerroimme jutusta kuitenkin isovanhemmille ja he olivat sitä mieltä että asialla oli karhu. Ukki soitti myös jonnekin metsästysporukalle, jotka sanoivat että jonkun matkan päässä oli tehty karhuhavainto aiemmalla viikolla. Mutta ei se minun tai serkkujen mielestä karhu ollut, mikä karhu olisi yhtä laiha kuin ihminen, kulkisi vain kahdella jalalla ja kurkkisi ikkunoista sisään?

Mikä on kömmänä?

En ole viestin kirjoittaja mutta osaan vastata. Meillä kömmänä on ainakin semmoinen pikkuinen mökki, jossa on pelkästään yksi makuuhuone. Ei vessaa, keittiötä tms. Vain huone jossa on nukkumatilat. Se on ekstratila mökille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin tuolta ylempää viestin mummosta, joka säikkyi ja oli pelokas asuinseutunsa suhteen ja tuli mieleen että minun mummani on tehnyt vastaavaa kun olin lapsi. En sitä silloin vaan tajunnut pitää edes kummallisena, kunhan vaan ajattelin että mummani oli ylisuojeleva. Jälkeenpäinkin olen sitä välillä pohtinut, mutta en ole tajunnut että kyseessä voisi ollakin se, että mumma pelkäsi jotain. Ja mitä enemmän asiaa pohdin, niin sitä enemmän on sellainen olo että mumma pelkäsi jotain. Hän oli tosin hieman höpsähtänyt jo silloin kun minä synnyin, lapsuuteni ajan hän oli kuitenkin vielä siinä kunnossa että olin usein hänen luona hoidossa. Kun olin teini-ikäinen, mumma meni huonompaan kuntoon ja todella sekavaksi, tuon jälkeen hän menehtyi aika pian. Saattaa tietenkin olla että ne hänen mahdolliset pelkotilat ja asiat, jotka minä tulkitsin ylisuojelevaksi käytökseksi, olivatkin ihan vain mumman höpsähtäneestä perusluonteesta johtuvia.

Olisi mahtava kuulla tästä lisää!

Minä kirjoittelen jotakin mitä muistan ja yritän muistella lisää. Voi mennä hetki.

Se kun minut joukkoghostattiin kertomatta syytä