Lue keskustelun säännöt.
Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?
Itsellä on useampia, mutta laitan tähän yhden noin niinkuin esimerkin vuoksi.
Olin n. 15-vuotias kun aloin saada kännykkääni soittoja joltain naiselta joka syytteli minua siitä että olen hänen miehensä panopuu. Olin ujo ja hiljainen enkä tiennyt miten reagoida, joten ilmoitin vain että naisella taitaa nyt olla väärä henkilö kyseessä. Nainen raivostui tästä ja aloitti "niin varmaan" -raivoamisen ja että tietenkin kiellän tekoseni, kuinkas muutenkaan!
Mitä tuohon voi sanoa?
Tämä nainen soitti aina silloin tällöin ja kysyi jotain tyyliin "Niin voisiks kertoa missä mun mies oli tiistaina?". Oli sellainen poissaoleva häiriintyneisyys aina äänessä joka jotenkin kylmäs. Tuli mieleen oma äitini joka oli todella epävakaa.
Viimeisen kerran kuulin tästä naisesta kun olin perheeni kanssa lomalla Espanjassa. Nainen sanoi että on nyt tulossa minua vähän moikkaamaan. Sanoin että tulee pitkä matka (ja kallis puhelu) kun ollaan ulkomailla. Kerroin vielä viimeisen kerran olevani teinityttö jolla ei ole ollut suhdetta kehenkään vastakkaisen sukupuolen edustajaan, ja että isäni sattuu olemaan tässä vieressä jos hän haluaa rupatella. Puhelu katkesi enkä kuullut hänestä enää toiste.
Tässä jäi vaivaamaan kaksi asiaa:
1) Numeroni oli salainen. Sitä ei löytyisi kenenkään kaiman nimellä numeropalvelusta. Kuka antoi numeroni?
2) Nainen tiesi etunimeni, eli soitti minulle nimen perusteella. Onko liian uskomaton sattuma että nainen oli näppäillyt numeron väärin mutta jahtasi samannimistä tyyppiä?
3) Jos olisikin käynyt niin ettei numero jostain syystä olisikaan salainen, liittymä oli isäni nimissä, ei minun.
Tästä kohta 20 vuotta aikaa mutta joskus tulee mieleen mitä häirikölleni kävi. Mistä hän tuli ja minne hän meni? Oliko nörtin näköinen teinityttö hänestä oikeasti uhka, vai olinko väärä henkilö? En edes tuntenut ketään aikuista miestä joka ei olisi ollut minulle sukua. Ja tämä nainen oli selvästi vanhempi, ja naimisissa.
Millaisia mysteerejä ja selvittämättömiä teillä on?
Kommentit (7965)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun olin 3-vuotias lapsi, näin eräänä iltana jonkin epämääräisen olennon. Olin leikkimässä olohuoneen lattialla, ja takapihan ovi oli auki, sillä äiti usein tuuletti ruoanlaiton yhteydessä asuntoa. Ulkona oli jo hämärää/pimeää.
Sitten sieltä takapihan ovesta tuli sisään iso kahdella jalalla kävelevä olento, jolla oli musta turkki ja eläimelliset mulkosilmät. Siihen turkkiin oli jäänyt kiinni syksyn lehtiä ja likaa. Se lähestyi minua, ja juoksin itkien keittiöön, jossa vanhempani ja sukulaiseni olivat juuri käymässä syömään.
Äiti sanoo, että muistaa tämän. Kuulemma olin ollut aivan hysteerinen ja olin sanonut, että "paha mies tuli sisälle", muttei olohuoneessa ollut ketään, kun äiti meni katsomaan. Oli kuulemma pyhäinpäivän ilta, ja sukulaiset oli kutsuttu syömään silloin.
Muistan yhä sen olennon, ja näin siitä painajaisunia varhaisteini-ikään saakka. Olen käynyt googlen läpi, josko joku olisi joskus kokenut jotain vastaavaa, mutta en ole löytänyt mitään. Ja jos joku vastaa tähän Intia-kommentilla, niin hajoan. Tämä oli oikea kokemus lapsuudessani, ja olen miettinyt sitä paljon nyt jälkeenpäin aikuisena.
Mulla on vähän vastaavanlainen kokemus omasta lapsuudestani. Ja silloin en edes ollut yksin, vaan me koko lapsilauma näimme tämän olennon. Näimme otuksen tulevan pihaan ja menimme piiloon leikkimökkiin. Jonkun ajan päästä raotimme ovea ja katsoimme, näkyykö sitä. Se seisoi talon rappusilla ja sillä oli kädessä joku kummallinen vähän kuin heinähanko. Oli kuitenkin talvi. Se oli kuin pystyyn nostettu karhu. Sillä oli siis aivan eläimen pää. Oltiin vielä jonkun aikaa piilossa, kunnes sitä ei enää näkynyt. Aikuiset ei kukaan olleet sitä nähneet eikä meitä uskoneet. Vielä tänäkin päivänä olemme siitä keskenämme puhuneet ja ihmetelleet, että mikä se oli.
Ja tämä tapahtui viisikymmentäluvulla. Silloin ei meillä eikä kellään meistä ollut televisiota eikä kukaan miestä ollut käynyt edes elokuvissa vielä silloin, joten siitä emme ole sitä keksineet. Sen näyn todellisuuteen olen valmis vannomaan vaikka kuolinhetkeeni asti. Ja meitä oli jotain kymmenkunta mukulaa, iät 4-vuotiaasta 12-vuotiaaseen. Muistan vielä, kun oltiin kauheassa sumpussa siellä leikkimökissä ja yritettiin olla hiirenhiljaa, ettei se vaan tulisi sinne.
Nämä ovat varsin mielenkiintoisia, kun joku on nähnyt jotain. Tästä jälkimmäisestä varsinkin olisi kiva kuulla vielä lisää. Jättikö se lumeen jälkiä? Huomasiko se teitä ollenkaan kun pihaan tuli, katsoiko teihin päin? Oliko kaikki aikuiset silloin sisällä? Tapahtuiko ihan päivällä valoisaan aikaan?
No selvennän vielä. Kukaan meistä ei mennyt mitään jälkiä etsimään, emme varmaan edes tajunneet, että niin olisi voinut tehdä. Silloin oli suojasää, koska muistan että teimme lumiukkoja. Näkikö se meitä, en osaa sitäkään sanoa, koska me näimme sen tulevan kaukaa pellolta pihaan päin ja säikähdimme sitä valtavasti. Oltiin leikkimökin lähellä, ja säntäsimme kaikki sinne sitä piiloon. Aikuiset olivat kaikki sisätiloissa. Päivällä se tapahtui. Aikajanoja en osaa antaa, olin silloin sieltä nuorimmasta päästä. Kyllähän tuommoinen mieleen jäi, mutta mitään selitystä ei osata sille antaa. Aikuiset ei meitä tietenkään uskoneet.
Kyllähän tämä saattoi yliluonnollinenkin olento olla, mutta kuulostaa näin ulkopuoliselle siltä, että olisi mahdollisesti ollut kylähullu tms. mieleltään järkkynyt pukeutuneena johonkin karhupukuun/vetänyt karhunnahat ylleen. Jos käveli kahdella jalalla, piteli kädessään heinähankoa, pyrki taloa kohti ja jos oli suunnilleen ihmisen mittainen...
Mistäpä tuotakaan tietää, jos joku halusi vain pelotella meitä lapsia. Siihen aikaanhan ns. kylähullut sai kulkea vapaasti, mutta silti tuntuu vaikealta ajatukselta. Tämä on hienokseltaan vaivannut minua koko elämäni ajan. Se on varmaa, että selitystä siihen ei tule ikinä, sehän tapahtui 50-luvulla. Jos se oli vain joku pelottelija, niin täytyihän sen sitten nähdä meidät lapset siinä pihalla, että olemme siinä ja nyt meitä voi tulla pelottelemaan. Ja niin muodoin varmaan näki, että menimme sinne leikkimökkiin ja olisi luullut sen sitten tulevan sinne leikkimökille. Tämä on omituinen juttu.
Asuimme kyllä sellaisessa paikassa, missä oli kaikenlaista tapahtunut. Isäni kertoi lapsena nähneensä juuri siinä kohdilla maantiellä pihaan kääntyvän hevosen, joka sitten haihtuikin näkymättömiin.
Ja en todellakaan ole se Intia-tyyppi.
Jospa se oli itse metsänjumala Tapio. Joka tapauksessa lapset varmasti kokeneet todellisia kauhun hetkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minullakin on olentokokemus. Asuin lapsena omakotitalossa, pihan perällä oli kallio ja siinä kalliolla leikin usein. Kerran näin siinä leikkiessä katollamme mustan otuksen joka seisoi kahdella jalalla ja sillä oli sarvet, se vain möllötti siinä ja katosi kun hetkeksi käänsin katseen. Vanhempani vähåttelivät asiaa mutta uskovainen mummini sekosi.
Jos se oli samanlainen harha, kuin minun näkemäni piirretty mutta elävä koira.
Vierailija kirjoitti:
Tutustuin tämän kuun alussa melko moniin uusiin ihmisiin ja olen huomannut, että joillakin heistä on takki päällä ja vetoketju siinä kesällä jopa sisätiloista. Amoin heillä on myös melko paksut housutkin. Jonkinlainen mysteeri on, että miten he pärjäävät talvella kun on kylmää ja että miksi heillä on takki päällä kesällä, kun ei heillä ainakaan kylmä voi olla, kun selvästi näkee, että heillä on koko ajan hiki ja tuskaisen kuuma liian paksujen vaatteiden vuoksi. Ehkä heillä on talvella 2-3 paksut housut, paksu takki ja sen alla 2-3 paksua paitaa päällä. Sen ainakin tiedän, että heillä on mielenterveysongelmia ja ehkä se saa heidät palelemaan vaikka heillä on oikeasti todella kuuma.
Sinä tässä taidat olla ainoa, jolla on mt-ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun olin 3-vuotias lapsi, näin eräänä iltana jonkin epämääräisen olennon. Olin leikkimässä olohuoneen lattialla, ja takapihan ovi oli auki, sillä äiti usein tuuletti ruoanlaiton yhteydessä asuntoa. Ulkona oli jo hämärää/pimeää.
Sitten sieltä takapihan ovesta tuli sisään iso kahdella jalalla kävelevä olento, jolla oli musta turkki ja eläimelliset mulkosilmät. Siihen turkkiin oli jäänyt kiinni syksyn lehtiä ja likaa. Se lähestyi minua, ja juoksin itkien keittiöön, jossa vanhempani ja sukulaiseni olivat juuri käymässä syömään.
Äiti sanoo, että muistaa tämän. Kuulemma olin ollut aivan hysteerinen ja olin sanonut, että "paha mies tuli sisälle", muttei olohuoneessa ollut ketään, kun äiti meni katsomaan. Oli kuulemma pyhäinpäivän ilta, ja sukulaiset oli kutsuttu syömään silloin.
Muistan yhä sen olennon, ja näin siitä painajaisunia varhaisteini-ikään saakka. Olen käynyt googlen läpi, josko joku olisi joskus kokenut jotain vastaavaa, mutta en ole löytänyt mitään. Ja jos joku vastaa tähän Intia-kommentilla, niin hajoan. Tämä oli oikea kokemus lapsuudessani, ja olen miettinyt sitä paljon nyt jälkeenpäin aikuisena.
Mulla on vähän vastaavanlainen kokemus omasta lapsuudestani. Ja silloin en edes ollut yksin, vaan me koko lapsilauma näimme tämän olennon. Näimme otuksen tulevan pihaan ja menimme piiloon leikkimökkiin. Jonkun ajan päästä raotimme ovea ja katsoimme, näkyykö sitä. Se seisoi talon rappusilla ja sillä oli kädessä joku kummallinen vähän kuin heinähanko. Oli kuitenkin talvi. Se oli kuin pystyyn nostettu karhu. Sillä oli siis aivan eläimen pää. Oltiin vielä jonkun aikaa piilossa, kunnes sitä ei enää näkynyt. Aikuiset ei kukaan olleet sitä nähneet eikä meitä uskoneet. Vielä tänäkin päivänä olemme siitä keskenämme puhuneet ja ihmetelleet, että mikä se oli.
Ja tämä tapahtui viisikymmentäluvulla. Silloin ei meillä eikä kellään meistä ollut televisiota eikä kukaan miestä ollut käynyt edes elokuvissa vielä silloin, joten siitä emme ole sitä keksineet. Sen näyn todellisuuteen olen valmis vannomaan vaikka kuolinhetkeeni asti. Ja meitä oli jotain kymmenkunta mukulaa, iät 4-vuotiaasta 12-vuotiaaseen. Muistan vielä, kun oltiin kauheassa sumpussa siellä leikkimökissä ja yritettiin olla hiirenhiljaa, ettei se vaan tulisi sinne.
Nämä ovat varsin mielenkiintoisia, kun joku on nähnyt jotain. Tästä jälkimmäisestä varsinkin olisi kiva kuulla vielä lisää. Jättikö se lumeen jälkiä? Huomasiko se teitä ollenkaan kun pihaan tuli, katsoiko teihin päin? Oliko kaikki aikuiset silloin sisällä? Tapahtuiko ihan päivällä valoisaan aikaan?
No selvennän vielä. Kukaan meistä ei mennyt mitään jälkiä etsimään, emme varmaan edes tajunneet, että niin olisi voinut tehdä. Silloin oli suojasää, koska muistan että teimme lumiukkoja. Näkikö se meitä, en osaa sitäkään sanoa, koska me näimme sen tulevan kaukaa pellolta pihaan päin ja säikähdimme sitä valtavasti. Oltiin leikkimökin lähellä, ja säntäsimme kaikki sinne sitä piiloon. Aikuiset olivat kaikki sisätiloissa. Päivällä se tapahtui. Aikajanoja en osaa antaa, olin silloin sieltä nuorimmasta päästä. Kyllähän tuommoinen mieleen jäi, mutta mitään selitystä ei osata sille antaa. Aikuiset ei meitä tietenkään uskoneet.
Kyllähän tämä saattoi yliluonnollinenkin olento olla, mutta kuulostaa näin ulkopuoliselle siltä, että olisi mahdollisesti ollut kylähullu tms. mieleltään järkkynyt pukeutuneena johonkin karhupukuun/vetänyt karhunnahat ylleen. Jos käveli kahdella jalalla, piteli kädessään heinähankoa, pyrki taloa kohti ja jos oli suunnilleen ihmisen mittainen...
Mistäpä tuotakaan tietää, jos joku halusi vain pelotella meitä lapsia. Siihen aikaanhan ns. kylähullut sai kulkea vapaasti, mutta silti tuntuu vaikealta ajatukselta. Tämä on hienokseltaan vaivannut minua koko elämäni ajan. Se on varmaa, että selitystä siihen ei tule ikinä, sehän tapahtui 50-luvulla. Jos se oli vain joku pelottelija, niin täytyihän sen sitten nähdä meidät lapset siinä pihalla, että olemme siinä ja nyt meitä voi tulla pelottelemaan. Ja niin muodoin varmaan näki, että menimme sinne leikkimökkiin ja olisi luullut sen sitten tulevan sinne leikkimökille. Tämä on omituinen juttu.
Asuimme kyllä sellaisessa paikassa, missä oli kaikenlaista tapahtunut. Isäni kertoi lapsena nähneensä juuri siinä kohdilla maantiellä pihaan kääntyvän hevosen, joka sitten haihtuikin näkymättömiin.
Ja en todellakaan ole se Intia-tyyppi.
Jos se oli joku kylähullu, niin eihän tarkoituksena ole ollut välttämättä edes pelotella. Ehkä hänellä vain oli kuuppa sekaisin, oli vetäissyt taljan niskaansa ja lähtenyt harhailemaan. Pelottava kokemus joka tapauksessa, varsinkin lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei nyt mikään erityisen jännittävää tarina ole, ja siihen on varmasti aika selkeä selitys, me ei olla sitä vaan vielä keksitty :D Meidän lähisuvun kesämökkinä on isoisovanhempien vanha kotitalo. Se on korkea, kaksikerroksinen, 1800-luvulla rakennettu talo. Tontti on aika iso ja siihen kuuluu merenrantaa, mutta itse talo ei sijaitse aivan rannassa. Talon toisen kerroksen parvekkeelta näkee kuitenkin hyvin merelle ja se onkin meidän suosituin istuskelupaikka. Talolta merenrantaan menee kävellen ehkä noin 3 minuuttia. Sinne kävellessä merelle ei ole kuitenkaan koko ajan näköyhteyttä, koska edessä on puita.
Nyt neljä kertaa siellä on käynyt vähän erikoinen juttu silloin kun joku on ollut siellä yksin. Minä olen kokenut sen kahdesti, veljeni kerran ja isäni kerran. Kerron nyt oman kokemukseni. Se oli kesä 2016 ja olin mennyt sinne itsekseni viettämään iltaa, tein jotain hyvää ruokaa ja menin syömään sitä parvekkeelle. Kello taisi olla suunnilleen jotain 22-23 koska oli jo hieman hämärä kun huomasin horisontissa ison laivan. Se oli siinä kohtaa vielä aika kaukana ja yritin tiirailla tarkemmin. Pikkuhiljaa se lipui sitten lähemmäs ja muistan kun ajattelin ekana että tuohon näyttää aivan sitä aavelaivalta, joka oli jossain Muumien jaksossa :D Iso ja vanha laiva siis. Ihailin sitä, enkä ajatellut asiasta mitään sen kummempaa. Laiva lipui hiljalleen sitten pois. Jotenkin unohdin koko asian, enkä muistanut mainita siitä kenellekään ennen kuin isäni mainitsi loppukesästä nähneensä ison vanhan laivan kun oli yksin mökillä. Vaihdettiin sitten omat havaintomme ja todettiin että on sama laiva kyseessä. Hetki asiasta juteltiin ja pohdittiin että kenenhän laiva on kyseessä. Veljeni oli myös mukana juttelussa. Kävimme tuon jälkeen vielä muutaman kerran porukalla mökillä ennen kuin laitoimme sen talviteloille ja laivaa ei enää näkynyt sinä kesänä.
Seuraavan kerran sama laiva näkyi loppukeväästä 2017 kun veli oli yksin mökillä. Kävi juuri samalla tavalla kuin aiemminkin. Tuossa kohtaa alettiin sitten kunnolla pohtimaan asiaa enemmän, ja kyseltiin asiasta myös paikallisilta "juorukelloilta". Kukaan paikallinen ei tiennyt asiasta mitään tarkemmin. Kyseltiin myös asiasta sukulaisilta, jotka ovat meitä aiemmin mökkiä asustaneet, isosetä muisteli nähneensä samanlaisen laivan joskus 90-luvulla, totesi kyllä olleensa humalassa silloin, joten asia ei siis välttämättä ole varma :D
Koko kesänä tuota laivaa ei enää näkynyt.Sitten viime kesänä olin yksin mökillä ja koko laiva-asia oli hieman jo ehkä unohtunut. Tein siinä iltapalaa ja aluksi ajattelin että en mene sitä parvekkeelle syömään, mutta lopulta kuitenkin päätin että raitis ilma ennen yöunia tekee hyvää. Istuin hetken ja pian laiva ilmeistyi horisonttiin. Pienen hetken tuijotin sitä ja sitten päätin että kiirehdin äkkiä rantaan että saisin laivasta hyvän kuvan. Vedin kumpparit jalkaan ja kävelin rantaan, mutta laiva oli ehtinyt kadota. En oikein ymmärrä mihin se niin nopeasti katosi, koska aiemmin sen lähemmäksi lipumiseenkin meni aikaa. Nyt laiva oli varmaan lähtenyt toiseen suuntaan, en tiedä.
Jotenkin laivasta tuli aina hieman karmiva fiilis. Ei vaan minulle, vaan myös isälle ja veljelle. Tälle kaikelle on varmasti ihan tavallinen selitys. Tälle kesää täytyy mennä laivajahtiin :D
Tulipa tässä mieleen, että voisikohan tuo teidän mökkinne kohta olla sellaisessa paikkaa, että se sattuu nappaamaan kangastuksia poikkeuksellisen hyvin? Paikasta en osaa sanoa kun en tiedä missä se on, mutta meren rannassa kun ollaan niin vanhoilla "aavelaivoilla" tosiaan voidaan liikennöidä sesonkiaikoina, eikä edes välttämättä kuin vain muutaman kerran kesässä. Ja kangastus saattaa ilmestyä todella pitkienkin matkojen päästä jos olosuhteet ovat kohdillaan (eli jopa satojen kilometrien päästä). Sitä puoltaisi myös tuo satunnainen laivan näkyminen, kuin myös sen nopea katoaminen (eikä laivan tarvitse todellisuudessa olla edes kauhean iso, jotta sen vääristymä näkyy). Lapsuudessa tuli käytyä sellaisella rannalla, josta näimme kangastuksia vuosien aikana muutaman. Joka kerta ne olivat äärimmäisen aavemaisia kokemuksia järkisyistä huolimatta.
Onko sulla linkkiä näihin pitkien matkojen päästä ilmestyviin kangastuksiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entisen mummilani (pappa on nyt kuollut ja mummi muuttanut kaupunkiin ) liepeillä oli jotain hämyistä toimintaa, siis siinä viereisessä metsässä ja tienpätkällä joka toi pääntieltä mummilan pihaan.
Moni kuuli yksin ollessaan nimeään huudettavan, pappa oli nähnyt pöllön jolla ihmisen kasvot ja koetti pitkään pyssyn kanssa etsiä tätä kummajaista (mie täytän sen ruojan ja näytän !) , mummin ystävä katosi mummin selän takaa kun poimivat mustikoita tai niin mummi asian kokee, mutta ystävä väitti nähneensä mummin koko ajan ja koettaneensa puhua tälle. Tunnelma siinä metsässä oli aina raskas ja outo, kuin ennen ukkosta ja tiellä teki mieli kuulemma lyödä talla pohjaan.
Kerran isäni vuokrasi asuntovaunun ja meidän piti yöpyä siinä mummilan pihassa, mummi pisti vastaan vaikka sisällä oli ahdasta meille kaikille kuudelle. Sanoi ettei lapset ainakaan pihalla nuku, ei ole turvallista. Asuntuvaunussa? Lopulta isä vietti yön siinä yksin. Mummi muutenkin oli ylisuojeleva, käski tiukasti pysyä pihassa näkyvissä vielä silloinkin kun oltiin veljen kanssa tyyliin 11v ja 9v ...
Viimeinen käyntini oli siellä 17vuotiaana, pappa oli juuri kuollut ja mummi kertoi myyvänsä mökin. Mummi oli silloin pahasti sekaisin mikä voi selittyä surulla , mutta harva sureva ottaa vastaan pyssyn kanssa.. tai kiertää kuikkimasta ikkunoista. Vanhempani koettivat kysellä ja isä pyytää aseen itselleen mutta mummi kieltäytyi. Muistan menneeni tuskastuneena tupakalle, muutenkin teininä olisin mielummin ollut muualla ja sitten vielä mummikulta heiluu aseistautuneena. Nyt ymmärrän että mummi pelkäsi yksin jäätyään jotain mutta mitä, rosvoja vai susia? Vai jotain maallisen maailman ulkopuolella?
Olin kesätöissä eräässä isossa firmassa.
Kesätyö alkoi, ja kaikki sujui hyvin. Kuitenkin jossain kohtaa kassasta oli kadonnut merkittävä summa rahaa, mutta ei niin suuri, että olisimme sitä kollegoineni heti huomanneet. Emme siis laskeneet kassaa joka päivä, jos käteisostoja ei tullut, sillä näin oli neuvottu. (Joo, ei näin, tiedetään jo virheestä oppineena.)
Minä ja kaksi muuta kesähessua olimme ainoat tässä liikkeessä työskentelevät henkilöt, ja olimme kaikki olleet vuoroin töissä tietämällämme katoamisen aikahaarukalla. Kauppakeskuksessa, jossa liike sijaitsee, on vastapäisistä liikkeistä suora näköyhteys, ja liikkeemme suht autio. Näin ollen kukaan ei olisi esim jonkun meistä yksin ollessa ja pikaisesti ihan parin metrin päässä takahuoneen vessassa käydessä voinut tulla ja ottaa rahoja kenenkään huomaamatta ja ehtinyt karkuunkin.
Olemme näiden kesähessujen kanssa edelleen hyviä ystäviä ja vietämme aikaa yhdessä, vaikka aikaa on kulunut. Kellään meistä ei olisi ollut motiivia pölliä rahoja, ei tarvetta, eikä todellakaan luonnetta. Meitä tietty suoraan syyteltiin asiasta, eikä homma koskaan selvinnyt. Ilmapiiri muuttui todella myrkylliseksi tapahtuman jälkeen, ja aikaa oli vielä rutkasti jäljellä. Esimiehen käytös oli koko ajan ollut kiukuttelevaa, ailahtelevaista ja ajoittain epäasiallista. (En voi kaikkia yksityiskohtia kirjoitella tänne, ettei tule liian tunnistettava kuvaus).
Mitä on voinut tapahtua? Tapahtuma häiritsee ja puhuttaa meitä kesähessuja edelleen, emmekä saa siltä rauhaa varmaankaan ikinä. Heittäkää realistisia teorioita, niin voin niitä sitten välillä unettomien öiden ratoksi pohdiskella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin kesätöissä eräässä isossa firmassa.
Kesätyö alkoi, ja kaikki sujui hyvin. Kuitenkin jossain kohtaa kassasta oli kadonnut merkittävä summa rahaa, mutta ei niin suuri, että olisimme sitä kollegoineni heti huomanneet. Emme siis laskeneet kassaa joka päivä, jos käteisostoja ei tullut, sillä näin oli neuvottu. (Joo, ei näin, tiedetään jo virheestä oppineena.)
Minä ja kaksi muuta kesähessua olimme ainoat tässä liikkeessä työskentelevät henkilöt, ja olimme kaikki olleet vuoroin töissä tietämällämme katoamisen aikahaarukalla. Kauppakeskuksessa, jossa liike sijaitsee, on vastapäisistä liikkeistä suora näköyhteys, ja liikkeemme suht autio. Näin ollen kukaan ei olisi esim jonkun meistä yksin ollessa ja pikaisesti ihan parin metrin päässä takahuoneen vessassa käydessä voinut tulla ja ottaa rahoja kenenkään huomaamatta ja ehtinyt karkuunkin.
Olemme näiden kesähessujen kanssa edelleen hyviä ystäviä ja vietämme aikaa yhdessä, vaikka aikaa on kulunut. Kellään meistä ei olisi ollut motiivia pölliä rahoja, ei tarvetta, eikä todellakaan luonnetta. Meitä tietty suoraan syyteltiin asiasta, eikä homma koskaan selvinnyt. Ilmapiiri muuttui todella myrkylliseksi tapahtuman jälkeen, ja aikaa oli vielä rutkasti jäljellä. Esimiehen käytös oli koko ajan ollut kiukuttelevaa, ailahtelevaista ja ajoittain epäasiallista. (En voi kaikkia yksityiskohtia kirjoitella tänne, ettei tule liian tunnistettava kuvaus).
Mitä on voinut tapahtua? Tapahtuma häiritsee ja puhuttaa meitä kesähessuja edelleen, emmekä saa siltä rauhaa varmaankaan ikinä. Heittäkää realistisia teorioita, niin voin niitä sitten välillä unettomien öiden ratoksi pohdiskella.
Olisiko joku antanut vahingossa asiakkaalle liikaa rahaa takaisin? Yhdelle tutulle annettiin kaupan kassalla 100 e liikaa, eikä hän tietenkään valittanut siitä.
Miksi elämä paskaa kirjoitti:
Miksi en saa ystäviä, uskovaisia sellaisia Jyväskylästä ja miksi keskusteluni poistetaan kun haluan vilpittömästi kavereita, miksi jeesus ei tahdo että olen onnellinen miksi en saa syntejä anteeksi miksi miksi miksi?!!
Jos et kirjoita pilailumielessä täällä, mikset menisi joihinkin seurakuntien tapahtumiin Jyväskylässä mukaan. Vaikka talkoisiin tms. Jospa saat kavereita sieltä, kun tapaat ihmisiä ihan livenä. Yleensä käytännön toimet ja touhut helpottavat ihmisten kanssakäymistä.
Mitä Kiesukseen tulee, hän varmasti tahtoo olla sinun onnellinen, mutta halunnee sinun itsekin toimivan aktiivisesti ihan siellä käytännön elämässä. Eiköhän ne synti-systeemitkin tule puhutuiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun olin 3-vuotias lapsi, näin eräänä iltana jonkin epämääräisen olennon. Olin leikkimässä olohuoneen lattialla, ja takapihan ovi oli auki, sillä äiti usein tuuletti ruoanlaiton yhteydessä asuntoa. Ulkona oli jo hämärää/pimeää.
Sitten sieltä takapihan ovesta tuli sisään iso kahdella jalalla kävelevä olento, jolla oli musta turkki ja eläimelliset mulkosilmät. Siihen turkkiin oli jäänyt kiinni syksyn lehtiä ja likaa. Se lähestyi minua, ja juoksin itkien keittiöön, jossa vanhempani ja sukulaiseni olivat juuri käymässä syömään.
Äiti sanoo, että muistaa tämän. Kuulemma olin ollut aivan hysteerinen ja olin sanonut, että "paha mies tuli sisälle", muttei olohuoneessa ollut ketään, kun äiti meni katsomaan. Oli kuulemma pyhäinpäivän ilta, ja sukulaiset oli kutsuttu syömään silloin.
Muistan yhä sen olennon, ja näin siitä painajaisunia varhaisteini-ikään saakka. Olen käynyt googlen läpi, josko joku olisi joskus kokenut jotain vastaavaa, mutta en ole löytänyt mitään. Ja jos joku vastaa tähän Intia-kommentilla, niin hajoan. Tämä oli oikea kokemus lapsuudessani, ja olen miettinyt sitä paljon nyt jälkeenpäin aikuisena.
Mulla on vähän vastaavanlainen kokemus omasta lapsuudestani. Ja silloin en edes ollut yksin, vaan me koko lapsilauma näimme tämän olennon. Näimme otuksen tulevan pihaan ja menimme piiloon leikkimökkiin. Jonkun ajan päästä raotimme ovea ja katsoimme, näkyykö sitä. Se seisoi talon rappusilla ja sillä oli kädessä joku kummallinen vähän kuin heinähanko. Oli kuitenkin talvi. Se oli kuin pystyyn nostettu karhu. Sillä oli siis aivan eläimen pää. Oltiin vielä jonkun aikaa piilossa, kunnes sitä ei enää näkynyt. Aikuiset ei kukaan olleet sitä nähneet eikä meitä uskoneet. Vielä tänäkin päivänä olemme siitä keskenämme puhuneet ja ihmetelleet, että mikä se oli.
Ja tämä tapahtui viisikymmentäluvulla. Silloin ei meillä eikä kellään meistä ollut televisiota eikä kukaan miestä ollut käynyt edes elokuvissa vielä silloin, joten siitä emme ole sitä keksineet. Sen näyn todellisuuteen olen valmis vannomaan vaikka kuolinhetkeeni asti. Ja meitä oli jotain kymmenkunta mukulaa, iät 4-vuotiaasta 12-vuotiaaseen. Muistan vielä, kun oltiin kauheassa sumpussa siellä leikkimökissä ja yritettiin olla hiirenhiljaa, ettei se vaan tulisi sinne.
Nämä ovat varsin mielenkiintoisia, kun joku on nähnyt jotain. Tästä jälkimmäisestä varsinkin olisi kiva kuulla vielä lisää. Jättikö se lumeen jälkiä? Huomasiko se teitä ollenkaan kun pihaan tuli, katsoiko teihin päin? Oliko kaikki aikuiset silloin sisällä? Tapahtuiko ihan päivällä valoisaan aikaan?
Ja tuliko olento kahdella jalalla vai neljällä jalalla pihalle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on lajiaan selittämätön, selvittämään tuskin pystyy. Lapsellani on ollut pienestä asti kuvien hahmottamisessa, loogisessa päättelykyvyssä yms. vaikeuksia. Silmiä on vauvana laseroitu ja sitä ei osata sanoa, kuinka hoito on vaikuttanut näkökykyyn, näkeekö lapsi eri tavalla kuin muut. Kerran yritin saada häntä noin 4-vuotiaana pelaamaan kanssani Kimbleä. Lapsi ei ymmärtänyt yhtään, miten sitä pelataan, eikä näin ollen keskittyminenkään ollut kovin kummoista. Muistan, että siitä vähän jopa tuskastuin, niin yksinkertainen peli kuitenkin. Sitten yhtäkkiä, kun katsoin sitä pelilautaa, se näytti muutaman sekunnin ajan silmissäni ihan oudolta. Eri väriset kohdat ikäänkuin vaihtelivat paikkaa ja säkenöivät ja jos minun olisi pitänyt sen näköistä peliä alkaa pelata, en olisi ymmärtänyt yhtään, mitä tulee tehdä.
Näytettiinkö minulle hetki maailmaa lapseni silmin? Koskaan muulloin en ole kokenut moista. Minulla on joskus vaivaa aurallisesta migreenistä, mutta tämä oli jotain ihan muuta.
En muista kirjan nimeä, mutta sen oli kirjoittanut nainen, jolla oli joko arperger tai autismi tai joku sellainen ja hän kirjoitti näkevänsä monet asiat eri tavalla kuin muut. Hän näki liikkeet, esineiden muodot ja kaikenlaiset äänet väreinä ja voimakkaina kuvioina, tuo saattaa liittyä johonkin samankaltaiseen lapsesi kohdalla. Ehkä sinulla todella oli hetkellinen yhteys lapsesi maailmaan, ei se ole lainkaan mahdotonta lapsen ja äidin välillä. Muistan tuosta kirjasta sen, kuinka kirjoittaja koki yleensäkin maailmansa hyvin rikkaaksi ja mielenkiintoiseksi, mutta hänen oli täytynyt opetella elämään tämän asian kanssa. Erityisen hyvin jäi mieleen se, kun hän kertoi katsovansa hevosten ravaamista ja tunsi itse olevansa se liike, hän oli mielestään liehuva värikäs nauha siellä kavioiden välissä ja se oli riemullinen tunne.
Ohhoh, avasin ketjun sattumalta, vaikka en palstaa usein lue ja tässä oli viestiini vastaus heti nenän alla. Kiitos tällaisesta infosta. Lapsessa on jotain erityistä, mutta hyvin lievää. Pitääkin vähän keskustella hänen kanssaan, jos osaisi kuvailla jotain tuntemuksia ja kaikenlaista, kuinka hän asioita kokee. Oppi kyllä 6-vuotiaana sujuvasti lukemaan ja kirjoittaa hyvin, että ei silmät ainakaan koko aikaa temppuile. Yritän etsiä tuollaisen kirjan käsiini.
Googleta synestesia. Itselläni on sellainen ja lapsena moni asia tuntui olevan muiden hankala ymmärtää. Älä ihmettele, jos lapsesi joskus kertookin vaikka miltä joku sana näyttää tai tuntuu.
Itse tunnen kuvoita hajuista ja äänistä, näen sanoja ja ääniä väreinä. En tuolla tavalla, että en ymmärtäisi Kimbleä tai että sekoittuisi normaali aistiminen, mutta kun synestesia-aistimusta on niin monta erilaista.
Minulle viikonpäivät, kuukaudet ja jotkut numerot ovat tietyn värisiä. Kaupungit menivät lapsena sekaisin, jos olivat samanvärisiä. Tunnen kuvioita ja näen värejä triggeröivistä äänistä. Soinnut ovat tietyn värisiä jne.
Tuo lainaamasi viesti tuosta hevosten ravia katselevasta henkilöstä kuulostaa justiinsa synestesialta ja sellainen saattaa olla lapsellasikin. Synestesia on normaali "poikkeama" eikä tarkoita mitään neurologista sairautta tai poikkeamaa. Yleensä se on periytyvää ja tekee maailmasta hauskan ja synesteetikosta usein luovan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin kesätöissä eräässä isossa firmassa.
Kesätyö alkoi, ja kaikki sujui hyvin. Kuitenkin jossain kohtaa kassasta oli kadonnut merkittävä summa rahaa, mutta ei niin suuri, että olisimme sitä kollegoineni heti huomanneet. Emme siis laskeneet kassaa joka päivä, jos käteisostoja ei tullut, sillä näin oli neuvottu. (Joo, ei näin, tiedetään jo virheestä oppineena.)
Minä ja kaksi muuta kesähessua olimme ainoat tässä liikkeessä työskentelevät henkilöt, ja olimme kaikki olleet vuoroin töissä tietämällämme katoamisen aikahaarukalla. Kauppakeskuksessa, jossa liike sijaitsee, on vastapäisistä liikkeistä suora näköyhteys, ja liikkeemme suht autio. Näin ollen kukaan ei olisi esim jonkun meistä yksin ollessa ja pikaisesti ihan parin metrin päässä takahuoneen vessassa käydessä voinut tulla ja ottaa rahoja kenenkään huomaamatta ja ehtinyt karkuunkin.
Olemme näiden kesähessujen kanssa edelleen hyviä ystäviä ja vietämme aikaa yhdessä, vaikka aikaa on kulunut. Kellään meistä ei olisi ollut motiivia pölliä rahoja, ei tarvetta, eikä todellakaan luonnetta. Meitä tietty suoraan syyteltiin asiasta, eikä homma koskaan selvinnyt. Ilmapiiri muuttui todella myrkylliseksi tapahtuman jälkeen, ja aikaa oli vielä rutkasti jäljellä. Esimiehen käytös oli koko ajan ollut kiukuttelevaa, ailahtelevaista ja ajoittain epäasiallista. (En voi kaikkia yksityiskohtia kirjoitella tänne, ettei tule liian tunnistettava kuvaus).
Mitä on voinut tapahtua? Tapahtuma häiritsee ja puhuttaa meitä kesähessuja edelleen, emmekä saa siltä rauhaa varmaankaan ikinä. Heittäkää realistisia teorioita, niin voin niitä sitten välillä unettomien öiden ratoksi pohdiskella.
Olisiko joku antanut vahingossa asiakkaalle liikaa rahaa takaisin? Yhdelle tutulle annettiin kaupan kassalla 100 e liikaa, eikä hän tietenkään valittanut siitä.
Omistaja itse pisti taskuunsa.
Vierailija kirjoitti:
Olin kesätöissä eräässä isossa firmassa.
Kesätyö alkoi, ja kaikki sujui hyvin. Kuitenkin jossain kohtaa kassasta oli kadonnut merkittävä summa rahaa, mutta ei niin suuri, että olisimme sitä kollegoineni heti huomanneet. Emme siis laskeneet kassaa joka päivä, jos käteisostoja ei tullut, sillä näin oli neuvottu. (Joo, ei näin, tiedetään jo virheestä oppineena.)
Minä ja kaksi muuta kesähessua olimme ainoat tässä liikkeessä työskentelevät henkilöt, ja olimme kaikki olleet vuoroin töissä tietämällämme katoamisen aikahaarukalla. Kauppakeskuksessa, jossa liike sijaitsee, on vastapäisistä liikkeistä suora näköyhteys, ja liikkeemme suht autio. Näin ollen kukaan ei olisi esim jonkun meistä yksin ollessa ja pikaisesti ihan parin metrin päässä takahuoneen vessassa käydessä voinut tulla ja ottaa rahoja kenenkään huomaamatta ja ehtinyt karkuunkin.
Olemme näiden kesähessujen kanssa edelleen hyviä ystäviä ja vietämme aikaa yhdessä, vaikka aikaa on kulunut. Kellään meistä ei olisi ollut motiivia pölliä rahoja, ei tarvetta, eikä todellakaan luonnetta. Meitä tietty suoraan syyteltiin asiasta, eikä homma koskaan selvinnyt. Ilmapiiri muuttui todella myrkylliseksi tapahtuman jälkeen, ja aikaa oli vielä rutkasti jäljellä. Esimiehen käytös oli koko ajan ollut kiukuttelevaa, ailahtelevaista ja ajoittain epäasiallista. (En voi kaikkia yksityiskohtia kirjoitella tänne, ettei tule liian tunnistettava kuvaus).
Mitä on voinut tapahtua? Tapahtuma häiritsee ja puhuttaa meitä kesähessuja edelleen, emmekä saa siltä rauhaa varmaankaan ikinä. Heittäkää realistisia teorioita, niin voin niitä sitten välillä unettomien öiden ratoksi pohdiskella.
Esimies se oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Entisen mummilani (pappa on nyt kuollut ja mummi muuttanut kaupunkiin ) liepeillä oli jotain hämyistä toimintaa, siis siinä viereisessä metsässä ja tienpätkällä joka toi pääntieltä mummilan pihaan.
Moni kuuli yksin ollessaan nimeään huudettavan, pappa oli nähnyt pöllön jolla ihmisen kasvot ja koetti pitkään pyssyn kanssa etsiä tätä kummajaista (mie täytän sen ruojan ja näytän !) , mummin ystävä katosi mummin selän takaa kun poimivat mustikoita tai niin mummi asian kokee, mutta ystävä väitti nähneensä mummin koko ajan ja koettaneensa puhua tälle. Tunnelma siinä metsässä oli aina raskas ja outo, kuin ennen ukkosta ja tiellä teki mieli kuulemma lyödä talla pohjaan.
Kerran isäni vuokrasi asuntovaunun ja meidän piti yöpyä siinä mummilan pihassa, mummi pisti vastaan vaikka sisällä oli ahdasta meille kaikille kuudelle. Sanoi ettei lapset ainakaan pihalla nuku, ei ole turvallista. Asuntuvaunussa? Lopulta isä vietti yön siinä yksin. Mummi muutenkin oli ylisuojeleva, käski tiukasti pysyä pihassa näkyvissä vielä silloinkin kun oltiin veljen kanssa tyyliin 11v ja 9v ...
Viimeinen käyntini oli siellä 17vuotiaana, pappa oli juuri kuollut ja mummi kertoi myyvänsä mökin. Mummi oli silloin pahasti sekaisin mikä voi selittyä surulla , mutta harva sureva ottaa vastaan pyssyn kanssa.. tai kiertää kuikkimasta ikkunoista. Vanhempani koettivat kysellä ja isä pyytää aseen itselleen mutta mummi kieltäytyi. Muistan menneeni tuskastuneena tupakalle, muutenkin teininä olisin mielummin ollut muualla ja sitten vielä mummikulta heiluu aseistautuneena. Nyt ymmärrän että mummi pelkäsi yksin jäätyään jotain mutta mitä, rosvoja vai susia? Vai jotain maallisen maailman ulkopuolella?
Oliko mummi muutettuaan sitten ihan ok?
Olimme taloa ostamassa ja katselimme eri vaihtoehtoja. Eräässä talossa olimme menossa alakerran takkahuoneeseen, minä kävelin edellä ja mieheni perässä, viimeisenä kiinteistövälittäjä. Äkkiä minut valtasi paniikki ja ahdistus, roikuin kaiteessa kiinni ja tunsin olevani putomassa kuiluun. Minulla ei ole minkäänlaista ahtaanpaikankammoa, paniikkihäiriötä tai muuta vastaavaa mikä selittäisi tapahtuman! Portaikko ei edes ollut mitenkään jyrkkä, hämärä tai "uhkaava". Mieheni kysyi ihmeissään mikä minulle tuli ja meni ohitseni alas, vastasin etten voi hyvin ja tarvitsen happea. Menin ulos istumaan portaille ja koetin sytyttää tupakan, kädet vapisivat niin että tiputin sytkärin.
Vierailija kirjoitti:
Olimme taloa ostamassa ja katselimme eri vaihtoehtoja. Eräässä talossa olimme menossa alakerran takkahuoneeseen, minä kävelin edellä ja mieheni perässä, viimeisenä kiinteistövälittäjä. Äkkiä minut valtasi paniikki ja ahdistus, roikuin kaiteessa kiinni ja tunsin olevani putomassa kuiluun. Minulla ei ole minkäänlaista ahtaanpaikankammoa, paniikkihäiriötä tai muuta vastaavaa mikä selittäisi tapahtuman! Portaikko ei edes ollut mitenkään jyrkkä, hämärä tai "uhkaava". Mieheni kysyi ihmeissään mikä minulle tuli ja meni ohitseni alas, vastasin etten voi hyvin ja tarvitsen happea. Menin ulos istumaan portaille ja koetin sytyttää tupakan, kädet vapisivat niin että tiputin sytkärin.
Miksei se olisi voinut olla paniikkikohtaus. Paniikkihäiriö diagnosoidaan vasta jos kohtauksia tulee säännöllisemmin, mutta satunnaisia kohtauksia voi olla vaikka ei paniikkihäiriötä olisikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei nyt mikään erityisen jännittävää tarina ole, ja siihen on varmasti aika selkeä selitys, me ei olla sitä vaan vielä keksitty :D Meidän lähisuvun kesämökkinä on isoisovanhempien vanha kotitalo. Se on korkea, kaksikerroksinen, 1800-luvulla rakennettu talo. Tontti on aika iso ja siihen kuuluu merenrantaa, mutta itse talo ei sijaitse aivan rannassa. Talon toisen kerroksen parvekkeelta näkee kuitenkin hyvin merelle ja se onkin meidän suosituin istuskelupaikka. Talolta merenrantaan menee kävellen ehkä noin 3 minuuttia. Sinne kävellessä merelle ei ole kuitenkaan koko ajan näköyhteyttä, koska edessä on puita.
Nyt neljä kertaa siellä on käynyt vähän erikoinen juttu silloin kun joku on ollut siellä yksin. Minä olen kokenut sen kahdesti, veljeni kerran ja isäni kerran. Kerron nyt oman kokemukseni. Se oli kesä 2016 ja olin mennyt sinne itsekseni viettämään iltaa, tein jotain hyvää ruokaa ja menin syömään sitä parvekkeelle. Kello taisi olla suunnilleen jotain 22-23 koska oli jo hieman hämärä kun huomasin horisontissa ison laivan. Se oli siinä kohtaa vielä aika kaukana ja yritin tiirailla tarkemmin. Pikkuhiljaa se lipui sitten lähemmäs ja muistan kun ajattelin ekana että tuohon näyttää aivan sitä aavelaivalta, joka oli jossain Muumien jaksossa :D Iso ja vanha laiva siis. Ihailin sitä, enkä ajatellut asiasta mitään sen kummempaa. Laiva lipui hiljalleen sitten pois. Jotenkin unohdin koko asian, enkä muistanut mainita siitä kenellekään ennen kuin isäni mainitsi loppukesästä nähneensä ison vanhan laivan kun oli yksin mökillä. Vaihdettiin sitten omat havaintomme ja todettiin että on sama laiva kyseessä. Hetki asiasta juteltiin ja pohdittiin että kenenhän laiva on kyseessä. Veljeni oli myös mukana juttelussa. Kävimme tuon jälkeen vielä muutaman kerran porukalla mökillä ennen kuin laitoimme sen talviteloille ja laivaa ei enää näkynyt sinä kesänä.
Seuraavan kerran sama laiva näkyi loppukeväästä 2017 kun veli oli yksin mökillä. Kävi juuri samalla tavalla kuin aiemminkin. Tuossa kohtaa alettiin sitten kunnolla pohtimaan asiaa enemmän, ja kyseltiin asiasta myös paikallisilta "juorukelloilta". Kukaan paikallinen ei tiennyt asiasta mitään tarkemmin. Kyseltiin myös asiasta sukulaisilta, jotka ovat meitä aiemmin mökkiä asustaneet, isosetä muisteli nähneensä samanlaisen laivan joskus 90-luvulla, totesi kyllä olleensa humalassa silloin, joten asia ei siis välttämättä ole varma :D
Koko kesänä tuota laivaa ei enää näkynyt.Sitten viime kesänä olin yksin mökillä ja koko laiva-asia oli hieman jo ehkä unohtunut. Tein siinä iltapalaa ja aluksi ajattelin että en mene sitä parvekkeelle syömään, mutta lopulta kuitenkin päätin että raitis ilma ennen yöunia tekee hyvää. Istuin hetken ja pian laiva ilmeistyi horisonttiin. Pienen hetken tuijotin sitä ja sitten päätin että kiirehdin äkkiä rantaan että saisin laivasta hyvän kuvan. Vedin kumpparit jalkaan ja kävelin rantaan, mutta laiva oli ehtinyt kadota. En oikein ymmärrä mihin se niin nopeasti katosi, koska aiemmin sen lähemmäksi lipumiseenkin meni aikaa. Nyt laiva oli varmaan lähtenyt toiseen suuntaan, en tiedä.
Jotenkin laivasta tuli aina hieman karmiva fiilis. Ei vaan minulle, vaan myös isälle ja veljelle. Tälle kaikelle on varmasti ihan tavallinen selitys. Tälle kesää täytyy mennä laivajahtiin :D
Tulipa tässä mieleen, että voisikohan tuo teidän mökkinne kohta olla sellaisessa paikkaa, että se sattuu nappaamaan kangastuksia poikkeuksellisen hyvin? Paikasta en osaa sanoa kun en tiedä missä se on, mutta meren rannassa kun ollaan niin vanhoilla "aavelaivoilla" tosiaan voidaan liikennöidä sesonkiaikoina, eikä edes välttämättä kuin vain muutaman kerran kesässä. Ja kangastus saattaa ilmestyä todella pitkienkin matkojen päästä jos olosuhteet ovat kohdillaan (eli jopa satojen kilometrien päästä). Sitä puoltaisi myös tuo satunnainen laivan näkyminen, kuin myös sen nopea katoaminen (eikä laivan tarvitse todellisuudessa olla edes kauhean iso, jotta sen vääristymä näkyy). Lapsuudessa tuli käytyä sellaisella rannalla, josta näimme kangastuksia vuosien aikana muutaman. Joka kerta ne olivat äärimmäisen aavemaisia kokemuksia järkisyistä huolimatta.
Onko sulla linkkiä näihin pitkien matkojen päästä ilmestyviin kangastuksiin?
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Kangastus
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Fata_Morgana_(mirage)
Eri, mutta en nähnyt, että kukaan muukaan ois vastannut. Noissa sanotaan että just kesällä on yleisintä ja laivoja näkyy hyvin tyypillisesti, mutta hyvinkin lyhytaikaisesti.
Ihmettelen, että miksi eräs kaverini lukiossa väheksyi minua sen takia, että en suorittanut ajokorttia. Hän ei kuitenkaan väheksynyt erästä toista kaveria, vaikkei tämäkään suorittanut ajokorttia ja heillä oli käsittääkseni melko päinvastaiset maailmankatsomukset. Tämä toinen kaveri oli niin hippi kun olla voi, ja luultavasti hän ei olisi mennyt armeijaan. Hän kuitenkin menehtyi tapaturmaisesti vähän yli parikymppisenä.
Mistäpä tuotakaan tietää, jos joku halusi vain pelotella meitä lapsia. Siihen aikaanhan ns. kylähullut sai kulkea vapaasti, mutta silti tuntuu vaikealta ajatukselta. Tämä on hienokseltaan vaivannut minua koko elämäni ajan. Se on varmaa, että selitystä siihen ei tule ikinä, sehän tapahtui 50-luvulla. Jos se oli vain joku pelottelija, niin täytyihän sen sitten nähdä meidät lapset siinä pihalla, että olemme siinä ja nyt meitä voi tulla pelottelemaan. Ja niin muodoin varmaan näki, että menimme sinne leikkimökkiin ja olisi luullut sen sitten tulevan sinne leikkimökille. Tämä on omituinen juttu.
Asuimme kyllä sellaisessa paikassa, missä oli kaikenlaista tapahtunut. Isäni kertoi lapsena nähneensä juuri siinä kohdilla maantiellä pihaan kääntyvän hevosen, joka sitten haihtuikin näkymättömiin.
Ja en todellakaan ole se Intia-tyyppi.