painajaismaiset miehen sisko ja anoppi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen ollut vastaavassa tilanteessa. Jälkikäteen ymmärsin, että miehen sisarukset eivät hyväksyneet minua, koska minulla sattui olemaan korkeakoulutus. Minun ylikouluttautumiseni olikin monesti puheenaihe. Kuulostaa myös siltä, että miehesi perhe asuu jossakin kaukana, ehkä pienellä paikkakunnalla. Mitä pienemmät kuviot, sitä hankalampaa ihmisen on hyväksyä mitään omasta maailmasta poikkeavaa. Mies on nyt minulla ex. Yksi suuri syys ristiriitoihin oli se, ettei hän puolustanut minua syrjinnältä.

Mun mielipide on se, ettei koulutuksella ole tämän asian kanssa välttämättä mitään tekemistä. Meillä ainakin on yhtälaila haukuttu miniät oli koulutusta tai ei. Mitään muuta ei tarvita kuin se, että olet ulkopuolelta tullut. Mutta kiusaamisen syyksi sopii yhtä hyvin koulutus kuin mikä tahansa muukin asia.

Mulla ainakin vaikuttaa sekin, että oon synkälle maaseudulle muuttanut kaupungista (koska mies välttämättä haluaa asua täällä). Onhan se nyt kauheeta, kun oma poika tuo miniän, jonka sukuhistoria ei ole anopin tiedossa vähintään 4 sukupolvea taaksepäin, miniä on korkeammin koulutettu kuin poika itse, ja vielä ruotsinkielisestä suvusta. Eikä miniä halua puhua paikallista kamalaa murretta, vaan puhun suomea. ja kääk! lapsillensa myös ruotsia!

Kaikki muu menisi, mutta jos saisin ruotsinkielisen miniän, sitä en nielisi.

Olin 22v. kun aloimme seurustella ja miehen isän uudelle vaimolle en kelvannut.

No ei tupata jos ei tykätä. En ole siihen taloon jalkaani pistänyt 26 vuoteen.

Mies käy isänsä luona ja lapset oli usein mukana kun olivat pieniä. Kunnes vanhin lapsi (tyttö) tuli teini-ikään ja hänkin sai siltä naiselta kylmää kohtelua. Itkien tuli kotiin että mikä hänessä on vikana. Sanoin tiukasti että hänessä ei ole mitään vikaa vaan vika on kyllä ihan siellä toisessa päässä. Nähtävästi mieheni elämässä ei saisi olla muita naisia kuin tämä nainen...ei vaimoa eikä tytärtä. Tyttö ei enää mene Ukin luo kylään mutta hän on mielestäni tarpeeksi vanha päättämään tästä asiasta itse joten saa olla menemättä. Kuka väkisin menee ottamaan kuraa niskaa? Joku raja!

Huh, ja minä luulin omaa anoppia ja kälyä kamaliksi. Meillä nuo enemmän jotenkin rivien välistä vaikuttavat ja toimivat, eivät ryhdy mihinkään avoimeen konfliktiin, ja en usko että kehtaisivat noin törkeästi muiden nähden toimia kuin tuo teidän ristiäiskuvatilanne. Meillä ongelmat alkoivat vasta lasten synnyttä, tai oikeastaan esikoisen synnyttyä. Kolmannen lapsen kohdalla rajat olivat jo selvempiä, mutta en usko että selän takana pahan puhumiselta edelleenkään säästymme.

Meillä anoppi oli toivonut aina tälle lapsettomalle tyttärelleen lasta ja kälyni myös oli aina halunnut äidiksi - sopivaa miestä ei vaan löytynyt. Ovat siis anopin ainoat lapset, mieheni ja kälyni. Joka tapauksessa kun esikoinen syntyi, kävi aika pian selväksi etteivät kumpikaan tyytyisi "vain" sukulaisen rooliin. Molemmat käyttäytyivät kuin olisivat lapsemme äitejä, veivät itkevän vauvan pois luotani (hain aina takaisin, minua ei kai kasvatettu kiltiksi), pyytelivät hoitoon aivan liian aikaisin ja loukkaantuivat kun emme antaneet. Tämä johti siihen, ettemme luottaneet enää heihin ja eivät saaneet hoitaa edes isompina lapsia, en ymmärrä millainen ihminen olettaa että vastasyntynyt pärjää ilman vanhempiaan, että itse olisi parempaa seuraa kuin äiti). Muitakin ongelmia tuli, molemmat yrittivät estää lapsen tulon minun syliini. Mieheni syliin eivät. Tässä kohtaa minä heräsin että nyt ei kaikki ole ok. Kun lapsi oli isompi alkoi raskaamman sarjan käytös, lapsi saatettiin juhlissa napata syliin kun käänsin selkäni ja viedä vieraammille sukulaisille esittelyyn kuin lapsi olisi heidän oma, lapselle puhuttiin kuin äiti puhuu lapselle, jos esimerkiksi lapsi kaatui, saattoi käly mennä lohduttamaan lasta konkreettisesti eteeni, kun itse lohdutin lasta. Tai kun autoin lasta vaikkapa vaatteiden pukemisessa, anoppi tuli ja puhui lapselle että mummo auttaa pukemaan, ikään kuin minä olisin ilmaa. Lasta tultiin aina kantelemaan, nostelemaan ja ottamaan kädestä muualle, kun lapsi yritti ottaa minuun kontaktia. En tiedä kuulostaako nämä muista niin pahoilta? Itselläni se alkoi jo vaikuttamaan minun kykyyn olla äiti lapselleni kun he olivat läsnä. Olin tilanteessa jossa olisin tiuskaissut heille jotain, niin muut olisivat ihmetelleet kuinka tiukkapipoinen olen, jos taas en olisi tehnyt mitään niin lapsen ei annettaisi olla minun kanssani. Minä päädyin tiuskimaan heitä pois minun ja lspsen luota tarvittaessa, ja edelleen minua pidetään tämän vuoksi ilkeänä ihmisenä miehen suvussa.

Mies puolestaan havahtui kun toinen lapsi syntyi. Anoppi ja käly alkoivat mielestäni suorastaan manipuloimaan esikoista: "Äiti ei enää voi ottaa sinua syliin, mutta mummon syliin pääset aina". "Voi eikö se äiti kerkeä olla sinun kanssa kun sillä on uusi vauva, tule meille yötä niin täti kyllä jaksaa olla sinun kanssa kokoajan". "Eikä äiti voi ottaa syliin, minä kyllä tykkään sinusta." Silloin miehellä napsahti päässä ja hän huusi heille asiasta. Tajusi kai tsekin kuinka vahingollista heidän toiminta oli pienelle lapselle, joka kipuili uuden sisaruksen syntymää muutenkin. Kolmannen lapsen syntyessä tilanne oli jo helpompi, mutta meidän perheellä ei ole kovin lämpimät ja läheiset välit miehen sukuun, ja se kyllä harmittaa lastenkin puolesta. En nyt tiedä oliko tästä tarinasta iloa kenellekään, mutta tsemppiä ap sinulle ainakin. Yritä olla tiukempi ja sanoa suoraan asioista. Minä en olisi itse antanut enää lapsia hoitoon mummolleen, jos minun puheluuni ei tarkoituksella oltaisi vastattu. Tuohan on kerta kaikkiaan kammottavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen ollut vastaavassa tilanteessa. Jälkikäteen ymmärsin, että miehen sisarukset eivät hyväksyneet minua, koska minulla sattui olemaan korkeakoulutus. Minun ylikouluttautumiseni olikin monesti puheenaihe. Kuulostaa myös siltä, että miehesi perhe asuu jossakin kaukana, ehkä pienellä paikkakunnalla. Mitä pienemmät kuviot, sitä hankalampaa ihmisen on hyväksyä mitään omasta maailmasta poikkeavaa. Mies on nyt minulla ex. Yksi suuri syys ristiriitoihin oli se, ettei hän puolustanut minua syrjinnältä.

Mun mielipide on se, ettei koulutuksella ole tämän asian kanssa välttämättä mitään tekemistä. Meillä ainakin on yhtälaila haukuttu miniät oli koulutusta tai ei. Mitään muuta ei tarvita kuin se, että olet ulkopuolelta tullut. Mutta kiusaamisen syyksi sopii yhtä hyvin koulutus kuin mikä tahansa muukin asia.

Mulla ainakin vaikuttaa sekin, että oon synkälle maaseudulle muuttanut kaupungista (koska mies välttämättä haluaa asua täällä). Onhan se nyt kauheeta, kun oma poika tuo miniän, jonka sukuhistoria ei ole anopin tiedossa vähintään 4 sukupolvea taaksepäin, miniä on korkeammin koulutettu kuin poika itse, ja vielä ruotsinkielisestä suvusta. Eikä miniä halua puhua paikallista kamalaa murretta, vaan puhun suomea. ja kääk! lapsillensa myös ruotsia!

Kaikki muu menisi, mutta jos saisin ruotsinkielisen miniän, sitä en nielisi.

Niin että mieluummin huumerikollinen vaikka, vai?

Minäpä tunnen isovanhemman, joka opiskelee miniämensä äidinkieltä ja siten osoittaa valistuneisuutensa ja arvostuksensa poikansa elämäntoveria,  poikaansa sekä kaksikielisiä lapsenlapsiaan kohtaan. Semmoiselle mummille uskoo mielihyvin lapsosensa hoivattaviksi, kun tuntee itsekin olevansa hyväksytty.

Vierailija kirjoitti:

Huh, ja minä luulin omaa anoppia ja kälyä kamaliksi. Meillä nuo enemmän jotenkin rivien välistä vaikuttavat ja toimivat, eivät ryhdy mihinkään avoimeen konfliktiin, ja en usko että kehtaisivat noin törkeästi muiden nähden toimia kuin tuo teidän ristiäiskuvatilanne. Meillä ongelmat alkoivat vasta lasten synnyttä, tai oikeastaan esikoisen synnyttyä. Kolmannen lapsen kohdalla rajat olivat jo selvempiä, mutta en usko että selän takana pahan puhumiselta edelleenkään säästymme.

Meillä anoppi oli toivonut aina tälle lapsettomalle tyttärelleen lasta ja kälyni myös oli aina halunnut äidiksi - sopivaa miestä ei vaan löytynyt. Ovat siis anopin ainoat lapset, mieheni ja kälyni. Joka tapauksessa kun esikoinen syntyi, kävi aika pian selväksi etteivät kumpikaan tyytyisi "vain" sukulaisen rooliin. Molemmat käyttäytyivät kuin olisivat lapsemme äitejä, veivät itkevän vauvan pois luotani (hain aina takaisin, minua ei kai kasvatettu kiltiksi), pyytelivät hoitoon aivan liian aikaisin ja loukkaantuivat kun emme antaneet. Tämä johti siihen, ettemme luottaneet enää heihin ja eivät saaneet hoitaa edes isompina lapsia, en ymmärrä millainen ihminen olettaa että vastasyntynyt pärjää ilman vanhempiaan, että itse olisi parempaa seuraa kuin äiti). Muitakin ongelmia tuli, molemmat yrittivät estää lapsen tulon minun syliini. Mieheni syliin eivät. Tässä kohtaa minä heräsin että nyt ei kaikki ole ok. Kun lapsi oli isompi alkoi raskaamman sarjan käytös, lapsi saatettiin juhlissa napata syliin kun käänsin selkäni ja viedä vieraammille sukulaisille esittelyyn kuin lapsi olisi heidän oma, lapselle puhuttiin kuin äiti puhuu lapselle, jos esimerkiksi lapsi kaatui, saattoi käly mennä lohduttamaan lasta konkreettisesti eteeni, kun itse lohdutin lasta. Tai kun autoin lasta vaikkapa vaatteiden pukemisessa, anoppi tuli ja puhui lapselle että mummo auttaa pukemaan, ikään kuin minä olisin ilmaa. Lasta tultiin aina kantelemaan, nostelemaan ja ottamaan kädestä muualle, kun lapsi yritti ottaa minuun kontaktia. En tiedä kuulostaako nämä muista niin pahoilta? Itselläni se alkoi jo vaikuttamaan minun kykyyn olla äiti lapselleni kun he olivat läsnä. Olin tilanteessa jossa olisin tiuskaissut heille jotain, niin muut olisivat ihmetelleet kuinka tiukkapipoinen olen, jos taas en olisi tehnyt mitään niin lapsen ei annettaisi olla minun kanssani. Minä päädyin tiuskimaan heitä pois minun ja lspsen luota tarvittaessa, ja edelleen minua pidetään tämän vuoksi ilkeänä ihmisenä miehen suvussa.

Mies puolestaan havahtui kun toinen lapsi syntyi. Anoppi ja käly alkoivat mielestäni suorastaan manipuloimaan esikoista: "Äiti ei enää voi ottaa sinua syliin, mutta mummon syliin pääset aina". "Voi eikö se äiti kerkeä olla sinun kanssa kun sillä on uusi vauva, tule meille yötä niin täti kyllä jaksaa olla sinun kanssa kokoajan". "Eikä äiti voi ottaa syliin, minä kyllä tykkään sinusta." Silloin miehellä napsahti päässä ja hän huusi heille asiasta. Tajusi kai tsekin kuinka vahingollista heidän toiminta oli pienelle lapselle, joka kipuili uuden sisaruksen syntymää muutenkin. Kolmannen lapsen syntyessä tilanne oli jo helpompi, mutta meidän perheellä ei ole kovin lämpimät ja läheiset välit miehen sukuun, ja se kyllä harmittaa lastenkin puolesta. En nyt tiedä oliko tästä tarinasta iloa kenellekään, mutta tsemppiä ap sinulle ainakin. Yritä olla tiukempi ja sanoa suoraan asioista. Minä en olisi itse antanut enää lapsia hoitoon mummolleen, jos minun puheluuni ei tarkoituksella oltaisi vastattu. Tuohan on kerta kaikkiaan kammottavaa.

Sorry, mutta kyllä sun anoppi ja käly vie voiton hulluudessaan. Toihan on mielisairasta omia toisten lasta. Aivan järkyttävää ja vielä kun noin roikkuvat teissä, ettei juhlissakaan saa olla rauhassa..

Apn tarinassa on vaan kaksi ilkeetä naista, jotka ovat helppo poistaa yhtälöstä.

Vierailija kirjoitti:

s

Olen ollut mieheni kanssa ollut yhdessä jo 15 vuotta, mutta tänä päivänäkään "en kuulu sukuun", ihan on omin sanoin aikanaan kerrottu. Aikanaan anoppi että miehen sisko kyselivät huolestuneina "ettehän vaan tee lapsia"  nyt niitä kuitenkin on siunaantuut kaksin kappalein. Alusta asti olen "miehen lompakolla", mutta hups heijakkaa, se olin minä joka elätin miehen hänen opiskelu aikanaan, tuossa oli suunnileen  4 vuotta että mies tienasi n. 300-500e/kk paremmin, tietty päälle äitiyslomani ajan, mutta nyt tilanne on toisinpäin, eli tienaan enemmän, siitä huolimatta minulle vittuillaan että olen miehen lopakolla "hyvähän sun on olla ku xxxx tienaa niin hyvin". Mutta anteeksi nyt vaan.. voi helevetin perkele!!! Aika lailla ollaan ajansatossa 50/50 menty!!

Huvittavinta on se että miehen sisko on omien uskomustensa mukaan pesunkestävä feministi, ja tasa-arvoa pitää olla.. mutta kun meidän perheessä hänen veljensä tekee lähelle puolet kotihommista, niin se kääntyykin siihen että veli se vaan raataa, ja minä nautin kaikesta, niin palkkapussista kuin valmiiksi laitetusta kodista. On se ihme, että kerran vuoteen vierailu tämän kaiken kertoo.

Olen niin kyllästynyt tähän vuosikausia olevaan dissaamiseen, että jos mies ei kohta laita suitsia anopille ja siskolleen, niin saa suoraan sanoen kävellä mutkiaan. Eli tässä asetelmassa se tasa-arvo vaan katoaa.

helvetti soikoon, teen kuitenkin suurimman osan kotihommista, tienaan n.2500-3200ekk/netto. En ole koskaan ollut  työttömänä, mutta MIKÄÄN EI KELPAA!!! Äitinäkin olen kuulema kelvoton (ihan miehen sukulaisilta kuultu, joudun ikävä kyllä työn takia välillä reissaamaan) Juon alkoholia suunnilleen pari kertaa vuodessa, enkä koskaan edes humaltumiseen asti, eli siitäkään minua ei kiinni saa. Enkä ole myöskään pettänyt tai muuta halveksuttavaa jaskaa. Joten missä tässä on oikein vika??? Mitä olen niin pahaa tehnyt että uosi vuodelta tilanne pahenee. Rehellisin sydämmin voin sanoa, että olen niellyt kaiken sonnan hymyilevin ilmein, enkä ole kettuiluun mukaan lähtenyt. Mutta nyt ei enää ole kaukana!! Ja voin sanoa että kun siihen lähden, niin voi taivas varjelkoon!!

Voisin kirjoittaa todella pitkän listan siitä mitä kaikkea tässä vuosien varrella on tapahtunut.. (mm. lapsemme ristiäisissä minua ei huolittu perhekuvaan, mutta smiehen siskon poikaystävä mahtui.. ostamiani joululahjoja on palautettu avaamattomana, jos lapsi on ollut hoidossa anopilla puheluihini ei vastata, vaan olen joutunut soittamaan miehen kännykällä saadakseni anopin kiinni, anoppi asuu 500km päässä, ettei usein hoitoja ole ollut,  miehen mummon hautajaisissa on käsketty istumaan takariviin, kun AVIOmiehen viereen etupenkille "ei mahdu", sukuun en kuulemma kuulu, ihan anopin ja miehen siskon mukaan, lista on pitkä.. )

Suoraan sanoen, EI tarvitse kaveri tai ylin ystävä olla!! mutta tuo paskapuhuminen ja dissaaminen ärsyttää. En ole kuitenkaan mikään hulttio joka jättää omat hommansa hoitamatta. Vaan ihan tavallinen työssäkäyvä kotia hoitava tallukka. Mies kyllä tietää tästä, ja on todellakin tietoinen, mutta eipä siltikkään laita lapsuudenperheellen vastaan. Kun "mitä hän nyt tilanteelle voi tehdä?" on vastaus.

Onpa kyllä luokatonta kohtelua sua kohtaa. Ainoa oma mokasi taitaa olla tuo ettet ole ilmaissut mikä on susta ok ja mikä ei. Mutta eipä kyllä olisi tietenkään välttämättä sekään auttanut, niin ihmeellistä puuhaa kuulostaa noilla tyypeillä käytös olevan. Tsemppiä ja toivottavasti pystyt puhumaan miehesi kanssa ja sitten yhdessä rintamassa ette enää suostu tuollaiseen törkykohteluun. Rajat öykkäreille. Riitelyyn ei välttämättä tarvi alkaa, vaikka nyt tietty ehkä vähän vähän hankalaa välttää yhteenottoa kun olet kasannut vuosien varrelta jo sellaisen kaunan. Miehesi täytyy alkaa myös pitää puoliasi.

Vierailija kirjoitti:

Niillä on ollut katsottuna joku muu miehesi puolisoksi, mutta jostain syystä tämä suunnitelma haukkasi hatullisen ja ovat nyt siitä loppuelämänsä katkeria.

Tulipa oma äiti mieleen. Hän oli omasta mielestään valinnut muutamiakin päteviä sulhoja mulle. Toi jopa yöllä baarista kotiinkin, kun olin teini. Eräänkin kerran heräsin siihen, kun joku naapuruston sälli istahti mun sängyn laidalle juttelemaan ja "juttelemaan". Saivat äkkilähdön.

Sitten olinkin niin julma, että rakastuin tuommoiseen ihanaan taitelijaan, joka on raivoraitis ja vielä kasvissyöjä. Nyt yhä 24 vuotta myöhemmin äitini on katkera miesvalinnastani. Pitikin ottaa tuommoinen hankala mies ja muuttaa sen mukana niin kauas. Naapurissa olisi ollut ihan kivojakin poikia.. tai siis ovat vielä, ei ne ole mihinkään sieltä lähteneet. Parilla on lapsia pitkin poikin raittia ja samassa pubissa istuvat yhä.

Mitä ihmettä miehelleni voi tehdä ruuaksi ja mitä se sitten juo, jos ei viiniä. Niinpä, niin. Ei olla läheisissä väleissä, ei enää edes kohteliaisuus kyläillä, kun äiti alkoi haukkua miestäni lapsillekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huh, ja minä luulin omaa anoppia ja kälyä kamaliksi. Meillä nuo enemmän jotenkin rivien välistä vaikuttavat ja toimivat, eivät ryhdy mihinkään avoimeen konfliktiin, ja en usko että kehtaisivat noin törkeästi muiden nähden toimia kuin tuo teidän ristiäiskuvatilanne. Meillä ongelmat alkoivat vasta lasten synnyttä, tai oikeastaan esikoisen synnyttyä. Kolmannen lapsen kohdalla rajat olivat jo selvempiä, mutta en usko että selän takana pahan puhumiselta edelleenkään säästymme.

Meillä anoppi oli toivonut aina tälle lapsettomalle tyttärelleen lasta ja kälyni myös oli aina halunnut äidiksi - sopivaa miestä ei vaan löytynyt. Ovat siis anopin ainoat lapset, mieheni ja kälyni. Joka tapauksessa kun esikoinen syntyi, kävi aika pian selväksi etteivät kumpikaan tyytyisi "vain" sukulaisen rooliin. Molemmat käyttäytyivät kuin olisivat lapsemme äitejä, veivät itkevän vauvan pois luotani (hain aina takaisin, minua ei kai kasvatettu kiltiksi), pyytelivät hoitoon aivan liian aikaisin ja loukkaantuivat kun emme antaneet. Tämä johti siihen, ettemme luottaneet enää heihin ja eivät saaneet hoitaa edes isompina lapsia, en ymmärrä millainen ihminen olettaa että vastasyntynyt pärjää ilman vanhempiaan, että itse olisi parempaa seuraa kuin äiti). Muitakin ongelmia tuli, molemmat yrittivät estää lapsen tulon minun syliini. Mieheni syliin eivät. Tässä kohtaa minä heräsin että nyt ei kaikki ole ok. Kun lapsi oli isompi alkoi raskaamman sarjan käytös, lapsi saatettiin juhlissa napata syliin kun käänsin selkäni ja viedä vieraammille sukulaisille esittelyyn kuin lapsi olisi heidän oma, lapselle puhuttiin kuin äiti puhuu lapselle, jos esimerkiksi lapsi kaatui, saattoi käly mennä lohduttamaan lasta konkreettisesti eteeni, kun itse lohdutin lasta. Tai kun autoin lasta vaikkapa vaatteiden pukemisessa, anoppi tuli ja puhui lapselle että mummo auttaa pukemaan, ikään kuin minä olisin ilmaa. Lasta tultiin aina kantelemaan, nostelemaan ja ottamaan kädestä muualle, kun lapsi yritti ottaa minuun kontaktia. En tiedä kuulostaako nämä muista niin pahoilta? Itselläni se alkoi jo vaikuttamaan minun kykyyn olla äiti lapselleni kun he olivat läsnä. Olin tilanteessa jossa olisin tiuskaissut heille jotain, niin muut olisivat ihmetelleet kuinka tiukkapipoinen olen, jos taas en olisi tehnyt mitään niin lapsen ei annettaisi olla minun kanssani. Minä päädyin tiuskimaan heitä pois minun ja lspsen luota tarvittaessa, ja edelleen minua pidetään tämän vuoksi ilkeänä ihmisenä miehen suvussa.

Mies puolestaan havahtui kun toinen lapsi syntyi. Anoppi ja käly alkoivat mielestäni suorastaan manipuloimaan esikoista: "Äiti ei enää voi ottaa sinua syliin, mutta mummon syliin pääset aina". "Voi eikö se äiti kerkeä olla sinun kanssa kun sillä on uusi vauva, tule meille yötä niin täti kyllä jaksaa olla sinun kanssa kokoajan". "Eikä äiti voi ottaa syliin, minä kyllä tykkään sinusta." Silloin miehellä napsahti päässä ja hän huusi heille asiasta. Tajusi kai tsekin kuinka vahingollista heidän toiminta oli pienelle lapselle, joka kipuili uuden sisaruksen syntymää muutenkin. Kolmannen lapsen syntyessä tilanne oli jo helpompi, mutta meidän perheellä ei ole kovin lämpimät ja läheiset välit miehen sukuun, ja se kyllä harmittaa lastenkin puolesta. En nyt tiedä oliko tästä tarinasta iloa kenellekään, mutta tsemppiä ap sinulle ainakin. Yritä olla tiukempi ja sanoa suoraan asioista. Minä en olisi itse antanut enää lapsia hoitoon mummolleen, jos minun puheluuni ei tarkoituksella oltaisi vastattu. Tuohan on kerta kaikkiaan kammottavaa.

Sorry, mutta kyllä sun anoppi ja käly vie voiton hulluudessaan. Toihan on mielisairasta omia toisten lasta. Aivan järkyttävää ja vielä kun noin roikkuvat teissä, ettei juhlissakaan saa olla rauhassa..

Apn tarinassa on vaan kaksi ilkeetä naista, jotka ovat helppo poistaa yhtälöstä.

Ehkä olet oikeassa. Mun mieheni selitti pitkään tuota käytöstä sillä että ovat vain niin innoissaan etteivät osaa huomioida mua lapsen äitinä, että ikään kuin heidän käytös olisi normaalia "hössötystä". Minun oli vaikea luottaa omiin tunteisiin, ajattelin aluksi että omin liikaa esikoista ja syyllistyin omasta toiminnastani. Sitten kun huomasin, että molemmat yrittävät estää lapsen ja minun välisen toiminnan/juttelun/sylittelyn, niin havahduin. Oli helppoa verrata sitä ystävieni ja muiden sukulaisten käytökseen, joita usein tavattiin. Aika pitkään yritin selittää miehelle tuota, että ei ole ikinä hyväksyttävää puuttua lapsen ja vanhemman välisiin vuorovaikutustilanteisiin, muiden pitää kunnioittaa lapsen tarvetta vanhempiin. Itse sitten puutuin näihin tilanteisiin, mutta tilanne ratkesi vasta kun mies hermostui aikanaan. Nykyään on etäiset, viileät ja päällepäin kohteliaat välit. Vieläkin kuitenkin mietin, että oliko minussa ongelma vai mistä kaikki johtui. Petyin kovasti heidän käytökseen, olin ajatellut ennen lapsia heistä eri tavalla. Kiitos sinulle viestistäsi. Tällaiseen on vaikeaa saada varmistusta, ettei itse ole jotenkin vainoharhainen, vaan toisten käytös on todellakin ikävää. Enkä ole yhdellekään ystävälle tästä edes avautunut, vaan miehen kanssa kahdestaan käsitelty asiaa.

Vierailija kirjoitti:

s

Olen ollut mieheni kanssa ollut yhdessä jo 15 vuotta, mutta tänä päivänäkään "en kuulu sukuun", ihan on omin sanoin aikanaan kerrottu. Aikanaan anoppi että miehen sisko kyselivät huolestuneina "ettehän vaan tee lapsia"  nyt niitä kuitenkin on siunaantuut kaksin kappalein. Alusta asti olen "miehen lompakolla", mutta hups heijakkaa, se olin minä joka elätin miehen hänen opiskelu aikanaan, tuossa oli suunnileen  4 vuotta että mies tienasi n. 300-500e/kk paremmin, tietty päälle äitiyslomani ajan, mutta nyt tilanne on toisinpäin, eli tienaan enemmän, siitä huolimatta minulle vittuillaan että olen miehen lopakolla "hyvähän sun on olla ku xxxx tienaa niin hyvin". Mutta anteeksi nyt vaan.. voi helevetin perkele!!! Aika lailla ollaan ajansatossa 50/50 menty!!

Huvittavinta on se että miehen sisko on omien uskomustensa mukaan pesunkestävä feministi, ja tasa-arvoa pitää olla.. mutta kun meidän perheessä hänen veljensä tekee lähelle puolet kotihommista, niin se kääntyykin siihen että veli se vaan raataa, ja minä nautin kaikesta, niin palkkapussista kuin valmiiksi laitetusta kodista. On se ihme, että kerran vuoteen vierailu tämän kaiken kertoo.

Olen niin kyllästynyt tähän vuosikausia olevaan dissaamiseen, että jos mies ei kohta laita suitsia anopille ja siskolleen, niin saa suoraan sanoen kävellä mutkiaan. Eli tässä asetelmassa se tasa-arvo vaan katoaa.

helvetti soikoon, teen kuitenkin suurimman osan kotihommista, tienaan n.2500-3200ekk/netto. En ole koskaan ollut  työttömänä, mutta MIKÄÄN EI KELPAA!!! Äitinäkin olen kuulema kelvoton (ihan miehen sukulaisilta kuultu, joudun ikävä kyllä työn takia välillä reissaamaan) Juon alkoholia suunnilleen pari kertaa vuodessa, enkä koskaan edes humaltumiseen asti, eli siitäkään minua ei kiinni saa. Enkä ole myöskään pettänyt tai muuta halveksuttavaa jaskaa. Joten missä tässä on oikein vika??? Mitä olen niin pahaa tehnyt että uosi vuodelta tilanne pahenee. Rehellisin sydämmin voin sanoa, että olen niellyt kaiken sonnan hymyilevin ilmein, enkä ole kettuiluun mukaan lähtenyt. Mutta nyt ei enää ole kaukana!! Ja voin sanoa että kun siihen lähden, niin voi taivas varjelkoon!!

Voisin kirjoittaa todella pitkän listan siitä mitä kaikkea tässä vuosien varrella on tapahtunut.. (mm. lapsemme ristiäisissä minua ei huolittu perhekuvaan, mutta smiehen siskon poikaystävä mahtui.. ostamiani joululahjoja on palautettu avaamattomana, jos lapsi on ollut hoidossa anopilla puheluihini ei vastata, vaan olen joutunut soittamaan miehen kännykällä saadakseni anopin kiinni, anoppi asuu 500km päässä, ettei usein hoitoja ole ollut,  miehen mummon hautajaisissa on käsketty istumaan takariviin, kun AVIOmiehen viereen etupenkille "ei mahdu", sukuun en kuulemma kuulu, ihan anopin ja miehen siskon mukaan, lista on pitkä.. )

Suoraan sanoen, EI tarvitse kaveri tai ylin ystävä olla!! mutta tuo paskapuhuminen ja dissaaminen ärsyttää. En ole kuitenkaan mikään hulttio joka jättää omat hommansa hoitamatta. Vaan ihan tavallinen työssäkäyvä kotia hoitava tallukka. Mies kyllä tietää tästä, ja on todellakin tietoinen, mutta eipä siltikkään laita lapsuudenperheellen vastaan. Kun "mitä hän nyt tilanteelle voi tehdä?" on vastaus.

Ongelma on juuri siinä, että et saa suutasi auki. Jos joku sanoo, että elät miehesi lompakolla, niin mikä estää sanomasta, että tienaat 500 euroa/kk enemmän. Jos joku sönköttää, kuinka miehesi tekee kaikki kotityöt, miksi et sano, että tuo on paskapuhetta? Jos anoppi ei vastaa sinun puheluihisi, kun lapset vierailevat siellä, miksi et sano, että seuraava kerta on sitten viimeinen kerta, kun lapset siellä vierailevat. Muista myös suureen ääneen seuraavassa tapaamisessa kertoa, kuinka tienaat enemmän. Jos lahja palautetaan avaamatta, ilmoita seuraavan kerran suureen ääneen, että et nyt laittanut lahjaa, kun jostain syystä niitä palautetaan avaamatta. Jne.

Katsos kun aina löytyy ihmisiä, jotka tekevät sinusta kynnysmaton, jos sallit sen. Itse olen rauhaarakastava ja harmonian ystävä, mutta jos joku yrittää minua tuolla tavoin alistaa, laitan sellaisen vittuilukampanjan pystyyn, että muistaa sen loppu iän ja viisi päivää. Teen oikein varoittavan esimerkin. Ei siis räyhäämällä, koska siinä nolaa vain itsensä, vaan kipupisteitä tarkkailemalla ja niihin armotta iskemällä.

Sinun ei pidä kuvitella, että olet paha ihminen, kun isket takaisin. Se on vain itsepuolustusta. Kaverinsa voi valita, mutta omia tai miehen sukulaisia ei, joten ota itseäsi niskasta kiinni ja puolustaudu. Ongelmasi on juuri tämä, josta kirjoitit: "Rehellisin sydämmin voin sanoa, että olen niellyt kaiken sonnan hymyilevin ilmein, enkä ole kettuiluun mukaan lähtenyt." Et voi toimia noin kusipäiden kanssa. Tai voit, mutta siinähän sitten nielet paskaa. Ne ovat haistaneet veren, kun tarjoudut niille raadeltavaksi.

Haistata niille päin naamaa paska ja kerro kuinka asiat on. Jos ukkosi on niin nahjus, ettei ole sinun puolellasi niin anna sillekin potku perseelle.

EN oo puhunu appiukon kans 25 vuoteen joten äläväklitä. Mä leikkaan sellaset hankalat ihmiset pois elämästäni. En mä tartte sellasii.

Vierailija kirjoitti:

Ap,

miten helvetissä olet antanut itseäsi kohdeltavan 15 v. ala-arvoisesti? Ymmärräthän, että myös miehesi kohtelee sinua huonosti. Et saa suostua tuollaiseen. Kun lähdet, pärjäät yksin varmasti. Mutta, ennen sitä, vaadi mieheltäsi kunnioitusta ja teidän perheen SUOJELUA❤️ Äläkä koskaan anna lapsiasi ko. sukulaisten huostaan.

Tosi kuin vesi. Nuo narsistiset #erslävet ainostaan käännyttävät ja aivopesevät omat lapsesi sinua vastaan, jos annat heidät niille "huostaa" eli aivopestäväksi.

Tuhat kilometriä hajurakoa ilman nettiä ja puhelinta tullaisiin sukulaisiin on ainoa oikea ratkaisu. Tosin he mustamaalavat sinua senkin jäkeen selkäsi takana, mutta sehän vain lisää taistelutahtoa.

Pidä puoles. Näköjään ainakaan miehesi suvun puolelta tukea ei ole saatavissa, mutta onhan sinulla omia ystäviä ja sukulaisia kerro heille asioistasi niin ei tarvitse yksin murehtia.

Hirveitä ihmisiä!! Ilmeisesti olet hyvännäköinen, fiksu ja nuorekas ja ne ovat kateellisia. Ja niitä ärsyttää kun et näytä ärsytystäsi. Mutta saisi ukkosi pistää moiset kuriin, kauheesti tuovat sinulle negatiivista energiaa. Tsemppiä!

En voi käsittää noita anoppeja.

Tän talon tärkein nainen mun rinnalla tulee olemaan mun poikien vaimot.

Haluan olla poikieni kanssa niin ei silloin loukata miniää.

Keskenään suhteensa hoitavat ja ei pidä puuttua toisten elämään liikaa.

Vaikka miniä ei olisi niin mieluinen niin en lähde häntä vastaan, ei tulisi mieleenkään.

Vierailija kirjoitti:

s

Olen ollut mieheni kanssa ollut yhdessä jo 15 vuotta, mutta tänä päivänäkään "en kuulu sukuun", ihan on omin sanoin aikanaan kerrottu. Aikanaan anoppi että miehen sisko kyselivät huolestuneina "ettehän vaan tee lapsia"  nyt niitä kuitenkin on siunaantuut kaksin kappalein. Alusta asti olen "miehen lompakolla", mutta hups heijakkaa, se olin minä joka elätin miehen hänen opiskelu aikanaan, tuossa oli suunnileen  4 vuotta että mies tienasi n. 300-500e/kk paremmin, tietty päälle äitiyslomani ajan, mutta nyt tilanne on toisinpäin, eli tienaan enemmän, siitä huolimatta minulle vittuillaan että olen miehen lopakolla "hyvähän sun on olla ku xxxx tienaa niin hyvin". Mutta anteeksi nyt vaan.. voi helevetin perkele!!! Aika lailla ollaan ajansatossa 50/50 menty!!

Huvittavinta on se että miehen sisko on omien uskomustensa mukaan pesunkestävä feministi, ja tasa-arvoa pitää olla.. mutta kun meidän perheessä hänen veljensä tekee lähelle puolet kotihommista, niin se kääntyykin siihen että veli se vaan raataa, ja minä nautin kaikesta, niin palkkapussista kuin valmiiksi laitetusta kodista. On se ihme, että kerran vuoteen vierailu tämän kaiken kertoo.

Olen niin kyllästynyt tähän vuosikausia olevaan dissaamiseen, että jos mies ei kohta laita suitsia anopille ja siskolleen, niin saa suoraan sanoen kävellä mutkiaan. Eli tässä asetelmassa se tasa-arvo vaan katoaa.

helvetti soikoon, teen kuitenkin suurimman osan kotihommista, tienaan n.2500-3200ekk/netto. En ole koskaan ollut  työttömänä, mutta MIKÄÄN EI KELPAA!!! Äitinäkin olen kuulema kelvoton (ihan miehen sukulaisilta kuultu, joudun ikävä kyllä työn takia välillä reissaamaan) Juon alkoholia suunnilleen pari kertaa vuodessa, enkä koskaan edes humaltumiseen asti, eli siitäkään minua ei kiinni saa. Enkä ole myöskään pettänyt tai muuta halveksuttavaa jaskaa. Joten missä tässä on oikein vika??? Mitä olen niin pahaa tehnyt että uosi vuodelta tilanne pahenee. Rehellisin sydämmin voin sanoa, että olen niellyt kaiken sonnan hymyilevin ilmein, enkä ole kettuiluun mukaan lähtenyt. Mutta nyt ei enää ole kaukana!! Ja voin sanoa että kun siihen lähden, niin voi taivas varjelkoon!!

Voisin kirjoittaa todella pitkän listan siitä mitä kaikkea tässä vuosien varrella on tapahtunut.. (mm. lapsemme ristiäisissä minua ei huolittu perhekuvaan, mutta smiehen siskon poikaystävä mahtui.. ostamiani joululahjoja on palautettu avaamattomana, jos lapsi on ollut hoidossa anopilla puheluihini ei vastata, vaan olen joutunut soittamaan miehen kännykällä saadakseni anopin kiinni, anoppi asuu 500km päässä, ettei usein hoitoja ole ollut,  miehen mummon hautajaisissa on käsketty istumaan takariviin, kun AVIOmiehen viereen etupenkille "ei mahdu", sukuun en kuulemma kuulu, ihan anopin ja miehen siskon mukaan, lista on pitkä.. )

Suoraan sanoen, EI tarvitse kaveri tai ylin ystävä olla!! mutta tuo paskapuhuminen ja dissaaminen ärsyttää. En ole kuitenkaan mikään hulttio joka jättää omat hommansa hoitamatta. Vaan ihan tavallinen työssäkäyvä kotia hoitava tallukka. Mies kyllä tietää tästä, ja on todellakin tietoinen, mutta eipä siltikkään laita lapsuudenperheellen vastaan. Kun "mitä hän nyt tilanteelle voi tehdä?" on vastaus.

Kuulostaa valitettavan tutulta. Vois ihan olla minun appi ja anoppi joista puhut. Me olemme olleet 10 vuotta naimisissa ja lapsia on kolme, mutta pari vuotta sitten he soittivat miehelle ja tarjosivat ykkösluokan Tukholman risteilyä "vanhalla jengillä" eli siis he + aikuinen mieheni ja hänen parikymppinen lapseton sisarensa... Yllättäen mies ei lähtenyt😁

Minä olen jo ajat sitten ajatellut sen niin että ongelma ei ole se, kuka minä olen vaan se, mikä minä olen. Ihan sama millainen pyhimys olisin, mutta tässä maailmassa ei vaan ole heidän mielestään tarpeeksi hyvää naista heidän pojalleen. (Ja itse olen raitis, korkeakoulutettu, täystyöllistetty ja muutenkin mielestäni ihan tasapainoinen ihminen.) Olen myös koittanut kuitata asian naurulla kun itkeäkään ei aina jaksa, ja nämä ovat loistavia juttuja illanvietossa tyttöjen kanssa😄 (mies on kyllä siitä tietoinen, ja sanoi että jos käyttäytyvät kuin pellet niin oma vika jos heille sitten nauretaan). Koitan myös antaa anteeksi ja unohtaa, koska olen päättänyt että minun elämääni he eivät pilaa ja katkeroita myrkyllään.

Välit pidetään lasten vuoksi, ja nähdään mahdollisimman harvoin. Mieheni kunniaksi on sanottava että hän on kyllä aina asettunut minun puolelleni, ja se pitää avoimen vihamielisyyden aisoissa.

Voimia sinulle❤️

Vierailija kirjoitti:

s

Olen ollut mieheni kanssa ollut yhdessä jo 15 vuotta, mutta tänä päivänäkään "en kuulu sukuun", ihan on omin sanoin aikanaan kerrottu. Aikanaan anoppi että miehen sisko kyselivät huolestuneina "ettehän vaan tee lapsia"  nyt niitä kuitenkin on siunaantuut kaksin kappalein. Alusta asti olen "miehen lompakolla", mutta hups heijakkaa, se olin minä joka elätin miehen hänen opiskelu aikanaan, tuossa oli suunnileen  4 vuotta että mies tienasi n. 300-500e/kk paremmin, tietty päälle äitiyslomani ajan, mutta nyt tilanne on toisinpäin, eli tienaan enemmän, siitä huolimatta minulle vittuillaan että olen miehen lopakolla "hyvähän sun on olla ku xxxx tienaa niin hyvin". Mutta anteeksi nyt vaan.. voi helevetin perkele!!! Aika lailla ollaan ajansatossa 50/50 menty!!

Huvittavinta on se että miehen sisko on omien uskomustensa mukaan pesunkestävä feministi, ja tasa-arvoa pitää olla.. mutta kun meidän perheessä hänen veljensä tekee lähelle puolet kotihommista, niin se kääntyykin siihen että veli se vaan raataa, ja minä nautin kaikesta, niin palkkapussista kuin valmiiksi laitetusta kodista. On se ihme, että kerran vuoteen vierailu tämän kaiken kertoo.

Olen niin kyllästynyt tähän vuosikausia olevaan dissaamiseen, että jos mies ei kohta laita suitsia anopille ja siskolleen, niin saa suoraan sanoen kävellä mutkiaan. Eli tässä asetelmassa se tasa-arvo vaan katoaa.

helvetti soikoon, teen kuitenkin suurimman osan kotihommista, tienaan n.2500-3200ekk/netto. En ole koskaan ollut  työttömänä, mutta MIKÄÄN EI KELPAA!!! Äitinäkin olen kuulema kelvoton (ihan miehen sukulaisilta kuultu, joudun ikävä kyllä työn takia välillä reissaamaan) Juon alkoholia suunnilleen pari kertaa vuodessa, enkä koskaan edes humaltumiseen asti, eli siitäkään minua ei kiinni saa. Enkä ole myöskään pettänyt tai muuta halveksuttavaa jaskaa. Joten missä tässä on oikein vika??? Mitä olen niin pahaa tehnyt että uosi vuodelta tilanne pahenee. Rehellisin sydämmin voin sanoa, että olen niellyt kaiken sonnan hymyilevin ilmein, enkä ole kettuiluun mukaan lähtenyt. Mutta nyt ei enää ole kaukana!! Ja voin sanoa että kun siihen lähden, niin voi taivas varjelkoon!!

Voisin kirjoittaa todella pitkän listan siitä mitä kaikkea tässä vuosien varrella on tapahtunut.. (mm. lapsemme ristiäisissä minua ei huolittu perhekuvaan, mutta smiehen siskon poikaystävä mahtui.. ostamiani joululahjoja on palautettu avaamattomana, jos lapsi on ollut hoidossa anopilla puheluihini ei vastata, vaan olen joutunut soittamaan miehen kännykällä saadakseni anopin kiinni, anoppi asuu 500km päässä, ettei usein hoitoja ole ollut,  miehen mummon hautajaisissa on käsketty istumaan takariviin, kun AVIOmiehen viereen etupenkille "ei mahdu", sukuun en kuulemma kuulu, ihan anopin ja miehen siskon mukaan, lista on pitkä.. )

Suoraan sanoen, EI tarvitse kaveri tai ylin ystävä olla!! mutta tuo paskapuhuminen ja dissaaminen ärsyttää. En ole kuitenkaan mikään hulttio joka jättää omat hommansa hoitamatta. Vaan ihan tavallinen työssäkäyvä kotia hoitava tallukka. Mies kyllä tietää tästä, ja on todellakin tietoinen, mutta eipä siltikkään laita lapsuudenperheellen vastaan. Kun "mitä hän nyt tilanteelle voi tehdä?" on vastaus.

Tapelkaa naiset, saatte tupakkaa!

Kun tilanne on tuo omasta kokemuksesta voin sanoa, et voi tehdä mitään muuta kuin korjata nämä luulot ja sanoa että nyt riitti. Ja kävellä pois tilanteesta. Et voi muuttaa toisia ihmisiä, mutta ihan itsesi ja perheesi vuoksi voit ottaa reilusti etäisyyttä. Kenenkään ei tarvitse mennä tai kutsua kotiinsa ihmisiä, jotka loukkaavat. Itse yritin ex-puolison perhettä miellyttää vuosia. Tilanne eskaloitui siihen, että kaikki kauna ja ikävä tuli ulos. Sitä en kadu. Välit viilenivät viimeisiksi vuosiksi viileän asiallisksi.

Miten perhe kohtelee miestä? Onko hän ns. mustalammas vaikka onkin lauhkea?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jäät kotiin jouluna

Juu, kotona ollaankin joulu, tai siis pääsen töistä kotiin jouluaattona klo 20. ja tämä onkin se uusin tapaus... koska joudun joulun olemaan töissä, niin muun perheen pitäisi lähteä joulua viettämään toiselle puolelle suomea, ja minä jäisin yksin tänne. Kun en kuulema välitä!!

Pyysin joulua kyllä vapaaksi, mutta siltikkään en listoihin voi vaikuttaa. It is what it is. Mutta työvuoron jälkeen on kyllä vapaata.. Ai että sieppaa!! Miten nämä kaksi voi edes väittää etten välitä!!! Tottakai haluan olla perheeni kanssa joulun, mutta nyt tällä kertaa en voi työvuorolistaan vaikuttaa!

Ignoraa heidät elämästäsi täysin. Niin minäkin olen tehnyt tolvanoille.

Tämä oliksin helppoa jos tietäisin mitä olen tehnyt!!! Mutta vaikka kuinka mietin ja mietin ja läpi käyn vuosien kohtaamisia, en löydä syytä mikä loukkaa. Olis vaan helpompaa jos tietäisi ja thats it! Mutta olet kyllä oikeassa

Et varmasti ole tehnyt mitään väärää, heidän käytös sinua kohtaan on sairasta. Heillä on tuo ote sinusta juuri siksi, koska normaali ihminen ei ymmärrä tilannetta ja heille se on peliä. Ehkä olet "syntipukki" jota ei vaan koskaan hyväksytä, ilman omaa syytäsi.

Voimia kovasti, sano asiat suoraan jos pystyt ja/tai pidä etäisyyttä jos onnistuu. Kannattaa vähän seurata, mitä lapsille yritetään sinusta puhua, tällaiset ihmiset voi olla tosi kieroja ja pahoja. Ikävä juttu, mutta älä anna tämän painaa itseäsi alas, suojele itseäsi ja perhettäsi ja vaadi samaa myös mieheltäsi.

Vierailija kirjoitti:

En voi käsittää noita anoppeja.

Tän talon tärkein nainen mun rinnalla tulee olemaan mun poikien vaimot.

Haluan olla poikieni kanssa niin ei silloin loukata miniää.

Keskenään suhteensa hoitavat ja ei pidä puuttua toisten elämään liikaa.

Vaikka miniä ei olisi niin mieluinen niin en lähde häntä vastaan, ei tulisi mieleenkään.

Voi kun olisit ihana anoppi! Toivottavasti miniäsi ja poikasi ovat myös hyviä sinua kohtaan ❤