Kysely, onko teilläkin nainen aktiivinen projektipäällikkö ja mies vetäytyvä juoksupoika?

Vierailija kirjoitti:

Onpahan taas mielenkiintoisia tulkintoja ketjussa :D

Meillä on juuri tuollaista, tarkoittaen tätä:

minä teen kaiken ajatustyön, ja mies tekee itse toteutuksen – jos tekee. Ja on sitä mieltä, että hän sen homman sitten hoiti.

Otan siis selvää asioista: teen tuote- ja hintavertailua, selvitän aikatauluja, osoitteita ja ruuhkattomia reittejä, tutkin tarjontaa, otan selvää erityisruokavalioista, yms. yms. yms.

Hän vain menee ja toimii minun valmistelujeni mukaan, ja "hoitaa homman kotiin".

Laittakaa Googleen "metatyö".

Voi raukkaa. Joudut ihan ajattelemaan. Jaxuhalit.

Kuitenkin on aikaa maata keskellä päivää mammapalstalla?

Ei ole mikään ihme, että naiset eivät pärjää siellä työelämässäkään, kun ajatukset täyttää viikkokausiksi jo  lapsen kaverin synttärilahja.

Projektipäällikkö-juoksupoika -pariskunnat lienevät niitä, joissa nainen omii vastuun myös lapsista, koska mies ei vaan kertakaikkiaan osaa mitään, ts. tekee asiat eri tavalla kuin vaimo. Näin on ainakin muutaman tuntemani metatyömarttyyrin elämässä.

Kyllähän noihin rooleihin ajautuu helposti, jos itse suostuu vastuunkantajaksi. Sinuna miettisin, oletko pyytänyt miestä ottamaan vastuuta ja myös antanut hänelle tilaisuuden ottaa sitä, ilman että olet koko ajan neuvomassa. Yleensä suhteessa toinen on enemmän ”päällepäsmäri” ja mitä aktiivisemmin hän toimii, sitä enemmän toinen vetäytyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpahan taas mielenkiintoisia tulkintoja ketjussa :D

Meillä on juuri tuollaista, tarkoittaen tätä:

minä teen kaiken ajatustyön, ja mies tekee itse toteutuksen – jos tekee. Ja on sitä mieltä, että hän sen homman sitten hoiti.

Otan siis selvää asioista: teen tuote- ja hintavertailua, selvitän aikatauluja, osoitteita ja ruuhkattomia reittejä, tutkin tarjontaa, otan selvää erityisruokavalioista, yms. yms. yms.

Hän vain menee ja toimii minun valmistelujeni mukaan, ja "hoitaa homman kotiin".

Laittakaa Googleen "metatyö".

Voi raukkaa. Joudut ihan ajattelemaan. Jaxuhalit.

Kuitenkin on aikaa maata keskellä päivää mammapalstalla?

Ei ole mikään ihme, että naiset eivät pärjää siellä työelämässäkään, kun ajatukset täyttää viikkokausiksi jo  lapsen kaverin synttärilahja.

Kyllä, joudun ajattelemaan. Erittäin vaativan työni (josta olen tällä hetkellä sairauslomalla flunssan takia) lisäksi joudun ajattelemaan KAIKEN tässä taloudessa. Jos minä en mieti, asioita ei hoideta. Lasten joululahjat jäävät hankkimatta. Laskut maksamatta. Auto huoltamatta ja katsastamatta. Lääkäriajat varaamatta. Lasten harrastuspaikat varaamatta ja lapset viemättä niihin. Budjetoinnit tekemättä. Lennot ja hotellit matkoille varaamatta. Miksi? Koska mieheni ei TULE AJATELLEEKSI. Hän ei MUISTA. Hän ei ilmeisesti edes käsitä, että asiat eivät tapahdu itsekseen. Lapsen lääkäriaika ei tupsahda taivaasta itsestään. Kaikki kaupoissa myytävät asiat eivät sovikaan lapsen erikoisruokavalioon. Poliisisetä pysäyttää, kun auto on katsastamatta.

Ärsyttää kaltaisesi ihmiset. Olisi minustakin mukavaa olla ajattelematta näitä asioita. Olla vain ja möllöttää luottaen siihen, että asiat lutviutuvat. Kun niin ei tapahdu, ei itsestään.

Asiasta on keskusteltu monesti. Ihan riitelemättä. Mies ei muutu.

Siltikin, usko pois, minulla on oikeus turhautua ja tuskastua tähän projektipäällikön rooliini, jota en itselleni halunnut, mutta joka minun oli omaksuttava, jotta esimerkiksi lapsillani on edes jotenkin toimiva elämä.

Vierailija kirjoitti:

Projektipäällikkö-juoksupoika -pariskunnat lienevät niitä, joissa nainen omii vastuun myös lapsista, koska mies ei vaan kertakaikkiaan osaa mitään, ts. tekee asiat eri tavalla kuin vaimo. Näin on ainakin muutaman tuntemani metatyömarttyyrin elämässä.

Kyllä sitä metatyötä tuntuu kertyvän, kun pitää pohtia kyntyilälyhtyjen sijoittelua pihalla ja kevätverhojen värimaailmaa.

Näihin ketjuihin kerääntyy aina ne (samat) marttyyrit, joten ketjut ovat täysin turhaa yleistämistä.

Ja näin suurin osa naisista luulee olevansa suuriakin sankareita ja silti uhreja yleistyksen ja uskomusten kautta.

Vierailija kirjoitti:

Projektipäällikkö-juoksupoika -pariskunnat lienevät niitä, joissa nainen omii vastuun myös lapsista, koska mies ei vaan kertakaikkiaan osaa mitään, ts. tekee asiat eri tavalla kuin vaimo. Näin on ainakin muutaman tuntemani metatyömarttyyrin elämässä.

Tällaisissa perheissä on yleensä äiti ja mies, ei äiti ja isä.

Vierailija kirjoitti:

Projektipäällikkö-juoksupoika -pariskunnat lienevät niitä, joissa nainen omii vastuun myös lapsista, koska mies ei vaan kertakaikkiaan osaa mitään, ts. tekee asiat eri tavalla kuin vaimo. Näin on ainakin muutaman tuntemani metatyömarttyyrin elämässä.

Sinäkin tunnut näkevän vain tämän yhden aspektin tässä. Joistakin asioista voi toki olla pingottamatta (esim. pukeutuminen), mutta esimerkiksi lapsen allergian hoitoon määrätty erikoisruokavalio on yksinkertaisesti hoidettava kunnolla.

On toki niitä naisia, jotka hoitavat kaiken, koska mies "ei kykene", eli tekee eri tavalla kuin nainen tekisi, ts. naisen mielestä huonommin. Sitten on heitä, joiden mies oi oikeasti kykene. Siis EI HOIDA niitä asioita LAINKAAN, koska ei tule ajatelleeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpahan taas mielenkiintoisia tulkintoja ketjussa :D

Meillä on juuri tuollaista, tarkoittaen tätä:

minä teen kaiken ajatustyön, ja mies tekee itse toteutuksen – jos tekee. Ja on sitä mieltä, että hän sen homman sitten hoiti.

Otan siis selvää asioista: teen tuote- ja hintavertailua, selvitän aikatauluja, osoitteita ja ruuhkattomia reittejä, tutkin tarjontaa, otan selvää erityisruokavalioista, yms. yms. yms.

Hän vain menee ja toimii minun valmistelujeni mukaan, ja "hoitaa homman kotiin".

Laittakaa Googleen "metatyö".

Voi raukkaa. Joudut ihan ajattelemaan. Jaxuhalit.

Kuitenkin on aikaa maata keskellä päivää mammapalstalla?

Ei ole mikään ihme, että naiset eivät pärjää siellä työelämässäkään, kun ajatukset täyttää viikkokausiksi jo  lapsen kaverin synttärilahja.

Kyllä, joudun ajattelemaan. Erittäin vaativan työni (josta olen tällä hetkellä sairauslomalla flunssan takia) lisäksi joudun ajattelemaan KAIKEN tässä taloudessa. Jos minä en mieti, asioita ei hoideta. Lasten joululahjat jäävät hankkimatta. Laskut maksamatta. Auto huoltamatta ja katsastamatta. Lääkäriajat varaamatta. Lasten harrastuspaikat varaamatta ja lapset viemättä niihin. Budjetoinnit tekemättä. Lennot ja hotellit matkoille varaamatta. Miksi? Koska mieheni ei TULE AJATELLEEKSI. Hän ei MUISTA. Hän ei ilmeisesti edes käsitä, että asiat eivät tapahdu itsekseen. Lapsen lääkäriaika ei tupsahda taivaasta itsestään. Kaikki kaupoissa myytävät asiat eivät sovikaan lapsen erikoisruokavalioon. Poliisisetä pysäyttää, kun auto on katsastamatta.

Ärsyttää kaltaisesi ihmiset. Olisi minustakin mukavaa olla ajattelematta näitä asioita. Olla vain ja möllöttää luottaen siihen, että asiat lutviutuvat. Kun niin ei tapahdu, ei itsestään.

Asiasta on keskusteltu monesti. Ihan riitelemättä. Mies ei muutu.

Siltikin, usko pois, minulla on oikeus turhautua ja tuskastua tähän projektipäällikön rooliini, jota en itselleni halunnut, mutta joka minun oli omaksuttava, jotta esimerkiksi lapsillani on edes jotenkin toimiva elämä.

Ja  osallistut jokaiseen vastaavaan ketjuun samoilla jutuillasi.

Meillä kanssa ajauduttu tähän pitkän suhteen aikana. Mies ei onneksi valita, että nalkuttaisin ja yrittää lisäksi osallistua enemmän. Tämä ei kuitenkaan ole helppoa, koska olen tarkempi monessa asiassa kuin hän. Sanoisin siis, että olemme yhdessä tämän tilanteen luoneet, ja vaikea sitä on muuttaa.

Yhtenä vaikuttavana tekijänä on myös erilainen asioidenhallinta. Miehellä ongelmat alkavat jo siitä, että ei osaa pitää hallussa montaa asiaa samaan aikaan. Hän on alkanut laittaa hoidettavia asioita listalle, josta sitten osaa poimia tehtävää itselleen. Vaatii kyllä molemmilta kärsivällisyyttä ja käytöksen muuttumista, että tällaisesta käyttäytymismallista pääsee irti.

Sanoisin, että koskaan emme tule pääsemään samalle viivalle. Minä olen suunnittelija ja mies spontaani. Aina tulee olemaan asioita, joita mies ei vain tajua hoitaa. Ja on minun suunnitelmallisuudessani myös huonoja puolia, joten tasapainottelua elämä ylipäätään on.

On. Mies kyllä tekee ja vielä erittäin hyvin, mutta ei mitään oma-aloitteisesti. Aina pitää erikseen pyytää ja sitten kyllä hoitaa ihan mukisematta. Ei vaan käy mielessä, että pyykkiä voi pestä ennen kuin loppuu vaatteet tai tiskikoneen voi laittaa päälle heti kun se on täysi ja että kaupassa voi käydä ostamassa ihan itsekin ruokaa. Aina kun mies on kotona vapaapäivinä mun pitää kertoa, että tee tuosta itelles ruokaa tai mies on syömättä päivän.

Esim. Nyt joulun alla mies on ollut lomalla ja tälle päivälle jouduin tekemään ihan tehtävälistan, että mitä asioita pitäis olla ennen joulua tehtynä ja sanomaan, että ois tosi kiva, jos mun ei tarvis tehdä kaikkea yksin, kun mies kuitenkin on lomalla. Just soitti, että kävi kaupassa ja osti koko ostoslistallisen kerralla ja siivosi ja imuroi aamupäivästä. Eli mulle jää vielä lahjojen osto, luutuaminen, leipominen ja aattona kokkaus.

Olen ap. Itse yritän sanoa vain olennaisista asioista, eli lähinnä terveyteen tai talouteen liittyvistä asioista. Esim. Miehellä on kyllä rahaa, mutta laskut jotka eivät ole jossain suoraveloituksen tyyppisessä, jäävät maksamatta ja hän maksaa ne vasta kun muistutuksia. Niistä tulee ylimääräisiä kuluja jopa kymmeniä euroja kuussa. Miksi sitten itse yrittäisin säästää esim. ruokakaupassa, siis tämäntyyppisiä asioita. Meillä on juuri tuo, että mies ei vaan tule ajatelleeksi kuin vasta edellisenä iltana. Nyt hän puhui, että olisi mahdollisuus mennä Lappiin pääsiäisenä mutta jos en katso junalippuja ajoissa, niitä ei katso kukaan eikä Lappiin mennä. Uusin kirjaston kirjat, mielellä aivan sama menisivätkin lainat vanhoiksi. Laitan käytöstä poistetut esim. Seisomalaudan ja muut lasten tarvikkeet myyntiin, mies kippaisi ne varmaan kymmenen vuoden varastoinnin jälkeen roskiin. Yhteisellä To do -listalla on paljon asioita, mutta hän ei tee niistä juuri mitään. Jos jotain on sovittu miehe tehtäväksi, valvon että asiat tulevat tehdyiksi. Kysyn ja varmistan useita kertoja. Hän ei tykkää, sanoo sitä holhoamiseksi. Jos en holhoa, asiat unohtuvat ja ovat edessä kuitenkin tavalla tai toisella. Edessä siis minulla. Helpompi varmistaa etukäteen, etä tulevat tehdyiksi.

Vierailija kirjoitti:

Olen ap. Itse yritän sanoa vain olennaisista asioista, eli lähinnä terveyteen tai talouteen liittyvistä asioista. Esim. Miehellä on kyllä rahaa, mutta laskut jotka eivät ole jossain suoraveloituksen tyyppisessä, jäävät maksamatta ja hän maksaa ne vasta kun muistutuksia. Niistä tulee ylimääräisiä kuluja jopa kymmeniä euroja kuussa. Miksi sitten itse yrittäisin säästää esim. ruokakaupassa, siis tämäntyyppisiä asioita. Meillä on juuri tuo, että mies ei vaan tule ajatelleeksi kuin vasta edellisenä iltana. Nyt hän puhui, että olisi mahdollisuus mennä Lappiin pääsiäisenä mutta jos en katso junalippuja ajoissa, niitä ei katso kukaan eikä Lappiin mennä. Uusin kirjaston kirjat, mielellä aivan sama menisivätkin lainat vanhoiksi. Laitan käytöstä poistetut esim. Seisomalaudan ja muut lasten tarvikkeet myyntiin, mies kippaisi ne varmaan kymmenen vuoden varastoinnin jälkeen roskiin. Yhteisellä To do -listalla on paljon asioita, mutta hän ei tee niistä juuri mitään. Jos jotain on sovittu miehe tehtäväksi, valvon että asiat tulevat tehdyiksi. Kysyn ja varmistan useita kertoja. Hän ei tykkää, sanoo sitä holhoamiseksi. Jos en holhoa, asiat unohtuvat ja ovat edessä kuitenkin tavalla tai toisella. Edessä siis minulla. Helpompi varmistaa etukäteen, etä tulevat tehdyiksi.

No sinähän selvästi haluat pitää kaikki langat käsissäsi, ja nimenomaan holhoat miestäsi. Puhu asiasta, ja sopikaa tiettyjä vastuualueita toisillenne. Ja sitten sinä pidät suusi kiinni, vaikka kuinka mies tekisi asioita sinun mielestäsi väärin. Sinun pitää vain hyväksyä, että teillä on erilaiset kriteerit elämässänne.

Vierailija kirjoitti:

On. Mies kyllä tekee ja vielä erittäin hyvin, mutta ei mitään oma-aloitteisesti. Aina pitää erikseen pyytää ja sitten kyllä hoitaa ihan mukisematta. Ei vaan käy mielessä, että pyykkiä voi pestä ennen kuin loppuu vaatteet tai tiskikoneen voi laittaa päälle heti kun se on täysi ja että kaupassa voi käydä ostamassa ihan itsekin ruokaa. Aina kun mies on kotona vapaapäivinä mun pitää kertoa, että tee tuosta itelles ruokaa tai mies on syömättä päivän.

Esim. Nyt joulun alla mies on ollut lomalla ja tälle päivälle jouduin tekemään ihan tehtävälistan, että mitä asioita pitäis olla ennen joulua tehtynä ja sanomaan, että ois tosi kiva, jos mun ei tarvis tehdä kaikkea yksin, kun mies kuitenkin on lomalla. Just soitti, että kävi kaupassa ja osti koko ostoslistallisen kerralla ja siivosi ja imuroi aamupäivästä. Eli mulle jää vielä lahjojen osto, luutuaminen, leipominen ja aattona kokkaus.

Itse päätät kokkaamisestasi ja luuttuamisesta. Oletko koskaan kuullut muuten mopista?

Mitä kokkaamista jouluruoissa edes on? Kinkku uuniin ja mädit kuppiin.

Olisitte myös voineet leipoa ajoissa yhdessä leivonnaiset pakkaseen.

Taas kunnon marttyyrin tekstiä.

Miehen työ ja ura vie hänet paljon pois kotoa (minullakin työmatkoja mutta vähemmän) joten monista asioista vastuu on minulla. Hoidan esim kaikki perheen raha-asiat, miehen ei tarvitse niistä stressata. Aika monessa asiassa (kuten 2 talon rakentamisessa) olen ollut projektipäällikkö eli suunnitellut, hoitanut logistiikan ja tilaukset sekä rahapuolen. Mies sitten on toteuttanut enemmän kuin minä.

Normaalit  kotiasiat menee aika tarkasti puoliksi. Joulu- ja syntymäpäivälahjoista vastaan minä 99%. Toisaalta minä en hoida autoista muuta kuin tankin täytön.

Mies on todella aktiivinen ja aikaansaava, ei mun perässä mikään sohvaperuna pysyisikään:)

Meillä minä olen projektipäällikkö. Ihan yhteisestä toivomuksesta. Mies ei tykkää asioiden järjestämisestä ja stressaantuu niistä todella paljon. Omien sanojensa mukaan "tykkää kun saa tehdä jonkun tekemän suunnitelman pohjalta". En suostuisi tähän, jos en saisi kiitosta asiasta. Mies siis tajuaa kuinka paljon teen perheen eteen ja arvostaa sitä.

Tämmöistä muille ehkä näkymätöntä suunnittelutyötä meidän perheessä on kahden viime viikon aikana ollut:

- asuntolainan kilpailuttaminen

- rahastosopimuksen tekeminen miehelle ja lapselle

- ensi vuoden budjetin tekeminen

- tammikuun lomamatkan hotellin ja matkalippujen varaaminen

- kummilasten lahjojen ostaminen netistä ja lähettäminen

- jouluruokailun suunnittelu

- lapsen allergialääkärin etsintä ja ajan varaaminen

- laskujen maksu

Näihin kaikkiin on mennyt yhteensä aikaa n. 5 tuntia.

Mies huolehtii meillä pyykkihuollosta ja perussiivouksesta, näihin menee n. 2 h viikossa. Minä vastaan  erikoissiivouksesta (jääkaappi, ikkunat, järjestely, lasten vaatteiden läpikäynti 3 krt/v jne. ) ja viikonlopun ruuanlaitosta.  Laitan yleensä sunnuntaina ruokaa niin paljon että se riittää tiistaihin asti. Viikolla ruuanlaiton ja kaupassakäynnin hoitaa mies. Auto ja lapsen harrastukset hoidetaan yhdessä.

Hnkepiällikkö joka ei halua katuniklosta perään vinkumaan.

Hep!

Olen siis itse projektipäällikön sihteerimies. Omasta näkökulmasta tilanne on ajautunut tähän sen vuoksi, että projektipäällikölle eli rouvalle ei kelpaa se, mitä tai miten minä teen tietyt asiat. Tästä seuraa siis tilaneita:

- minä käyn kaupassa ja saan moitteet siitä, että olen ostanut tätä enkä tuota ollenkaan - seuraavalla kerralla pyydän, että rouva kertoo mitä tarvitaan ja saan vastaukseksi "voisit sinäkin joskus huolehtia näistä asioista"

- suunnittelemme yhdessä vaikka matkaa. Ehdotan, että voisimme käydä paikassa x tai y. Rouvan mielestä ne ovat ihan turhia, mutta sen sijaan z pitää päästä. Kun sitten olemme kohteessa, kysyy hän että mitä vielä tehdään ja kun vastaan, että en tiedä, niin taas hän joutuu päättämään kaiken ja minusta ei ole hyötyä.

- tiskaan, laitan ruokaa ja siivoan. En tee näistä numeroa. Rouva tulee kotiin ja tarttuu rättiin ja nalkuttaa kun taas on pöytä pyyhkimättä ja hän joutuu aina huolehtimaan kaikesta.

jne

Vierailija kirjoitti:

Meillä minä olen projektipäällikkö. Ihan yhteisestä toivomuksesta. Mies ei tykkää asioiden järjestämisestä ja stressaantuu niistä todella paljon. Omien sanojensa mukaan "tykkää kun saa tehdä jonkun tekemän suunnitelman pohjalta". En suostuisi tähän, jos en saisi kiitosta asiasta. Mies siis tajuaa kuinka paljon teen perheen eteen ja arvostaa sitä.

Tämmöistä muille ehkä näkymätöntä suunnittelutyötä meidän perheessä on kahden viime viikon aikana ollut:

- asuntolainan kilpailuttaminen

- rahastosopimuksen tekeminen miehelle ja lapselle

- ensi vuoden budjetin tekeminen

- tammikuun lomamatkan hotellin ja matkalippujen varaaminen

- kummilasten lahjojen ostaminen netistä ja lähettäminen

- jouluruokailun suunnittelu

- lapsen allergialääkärin etsintä ja ajan varaaminen

- laskujen maksu

Näihin kaikkiin on mennyt yhteensä aikaa n. 5 tuntia.

Mies huolehtii meillä pyykkihuollosta ja perussiivouksesta, näihin menee n. 2 h viikossa. Minä vastaan  erikoissiivouksesta (jääkaappi, ikkunat, järjestely, lasten vaatteiden läpikäynti 3 krt/v jne. ) ja viikonlopun ruuanlaitosta.  Laitan yleensä sunnuntaina ruokaa niin paljon että se riittää tiistaihin asti. Viikolla ruuanlaiton ja kaupassakäynnin hoitaa mies. Auto ja lapsen harrastukset hoidetaan yhdessä.

Tästä muuten unohtui se, että mä tykkään itsekin enemmän hoitaa näitä ns. toimistoasioita ja olen niissä nopea. Mies taas inhoaa niitä ja on niissä paljon hitaampi. Jos siis tekisimme tasan kaiken, niin miehellä menisi enemmän aikaa kotitöihin.

Ainut huono puoli tässä jaossa on se, että jos kuolen ennen miestä, niin hänellä on kova oppiminen näissä asioissa. Sitä varten meillä tosin on "Jos vaimo kuolee -mappi", jossa on selvitetty kaikki mitä pitää tehdä ja tietää siinä tilanteessa.

Vähän on ristiriitaista, että naiset väittävät olevansa multitaskaajia ja "projektipäälliköitä" kotonaan, mutta sitten tamponiketjuissa ollaan sitä mieltä, että miehen pitää ostaa naiselle jopa naisen omat hygieniatarvikkeet, koska nainen ei itse niistä ole kyennyt huolehtimaan.