Tarvitsen tosi paljon unta ja omaa aikaa, toivun masennuksesta, siksi lapsi ei tule kyseeseen. Mies ei ymmärrä.

Aiemmin kun olemme miehen kanssa asiasta keskustelleet, hän ei ole ilmaissut juuri kiinnostusta jälkikasvuun. Nyt kummallakin 35v lähestyessä hän olisikin valmis lapseen.

Ongelma on minun tarpeeni. Olen kärsinyt kroonisesta väsymysoireyhtymästä ja masennuksesta. Näiden takia minulta on mennyt monta vuotta "hukkaan". Opinnot jäivät kesken, jouduin vaihtamaan yliopistosta amk:uun, ja vasta nyt olen kuntoutunut sen verran, että pystyn opiskelemaan kunnolla ja tulevaisuudessa tekemään töitä.
Olen ollut työelämässä aiemminkin, sitten romahdin kunnolla. Viime aikoina tehnyt hieman osa-aikatyötä opintojen ohessa.

Mies ei ole ikinä joutunut kokemaan mitään vastaavaa eikä ymmärtä, miksi en ehkä pysty hankkimaan lasta. En jaksaisi. Mies varmasti tekisi osansa, mutta minä sen lapsen kanssa kotiin jäisin, sillä hänellä isot tulot. Eli arjen pyöritys päivisin jäisi minulle. En selviytyisi siitä. Pahimmassa tapauksessa menettäisin toimintakykyni ja masentuisin uudelleen.

Tämän takia emme eroa, mutta on turhauttavaa kun toinen ei ymmärrä. Vaikea se on ehkä terveen ja elinvoimaisen ihmisen ymmärtää, että tämä ei ole oma valintani. Joudun keskittymään täysillä siihen, että oma arki rullaa. Päivärytmini on erittäin tarkka, pakosta. Lepoa pitää olla myös tarpeeksi.

En minä ajatusta yhteisestä lapsesta vastusta sinänsä, mutta oma terveyteni ja työkykyni on kuitenkin arvokkaampi asia.