Aktiivimalli hyväksytty eduskunnassa äänin 103-90
Hallituksen jäsenet eivät vaivautuneet eilen edes paikalle, kun mallia käsiteltiin eduskunnassa.
Joko on yleislakon paikka? Eduskunta hyväksyi juuri hallituspuolueiden ajaman lain, joka on ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa.
Kommentit (479)
Vierailija kirjoitti:
Tuossa tuosta 0-sopimuksesta ja googlella löytyy lisää.
Työnantajat käyttävät nollatyösopimuksia kiertääkseen työehtosopimusten ja lakien takaamia työntekijän oikeuksia, esimerkiksi työntekijän irtisanomissuojaa ja sairausajan palkanmaksua. Työnantaja voi lakata tarjoamasta työtunteja työntekijälle, kun tämä on ilmoittanut omasta tai lapsen sairastumisesta tai raskaudestaan. Sairausajan palkan maksamatta jättämisen ohella nollatyösopimuksilla voidaan kiertää lomarahojen maksuvelvollisuus. Kun henkilö ei ehdi ansaita vuosilomaa, lomarahojakaan ei makseta.
Höpö höpö, kun olen ollut sairaana on tullut sairaslomakorvaus, lisäksi lomarahat maksetaan sopimuksen päätyttyä, ellei siirrä niitä seuraavan sopimuksen ajalle ja pidä sitten palkallista lomaa tai ota niitä myöhemmin rahana.
Joskus vuosia sitten lomakorvaus maksettiin jokaisen palkan yhteydessä, nykyisin niin ei tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Tuossa tuosta 0-sopimuksesta ja googlella löytyy lisää.
Työnantajat käyttävät nollatyösopimuksia kiertääkseen työehtosopimusten ja lakien takaamia työntekijän oikeuksia, esimerkiksi työntekijän irtisanomissuojaa ja sairausajan palkanmaksua. Työnantaja voi lakata tarjoamasta työtunteja työntekijälle, kun tämä on ilmoittanut omasta tai lapsen sairastumisesta tai raskaudestaan. Sairausajan palkan maksamatta jättämisen ohella nollatyösopimuksilla voidaan kiertää lomarahojen maksuvelvollisuus. Kun henkilö ei ehdi ansaita vuosilomaa, lomarahojakaan ei makseta.
Mitäpä veikkaat, haluaako työpaikat perehdyttää jatkuvasti uusia vai pitää sen tutun ja työn osaavan nollasopparilaisen, vaikka sairastuisi?
Nollatuntisopimuksia tai tarvittaessa työhön kutsuttavan sopimuksia ei ole lainsäädännössä määritelty.joten on työnantajasta kiinni miten menetellään esim sairauslomalla
Jos sattuu huono tuuri niinkuin minulla niin seuraavan päivän työt ilmoitettiin edellispäivänä ja näin ei siis tarvinnut maksaa sairausloman palkkaa kun ei ollut työvuorolistaakaan.
Mutta tätähän tämä hallitus haluaa, romutetaan kaikki työntekijöiden oikeudet.
Siinä sitten jännitetään koko kansa, että onko huomenna töitä vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Miksi media ei Suomessa vastusta koskaan hallitusten lakiesityksiä? (esim. kaupunkilaislehti Helsingin Sanomat ei uskalla vastustaa edes kepun maakuntamallia, vaikka HS:n kaiken järjen mukaan luulisi pitävän kaupunkien puolta. Näin se ei kuitenkaan tee.)
Siksi, että Suomessa ei ole normaali länsimainen media. Sen sijaan Suomen media on poliitikkojen sylikoira. Sitä se on aina ollut ja sitä se tulee aina olemaan.
Käsitättekö, ihmiset, että Suomi ei ole oikea länsimainen demokratia mediansa perusteella. Koska Suomessa on näin veltto media, joka jatkuvasti vuosikymmenestä toiseen myötäilee hallituksia, on periaatteessa mikä tahansa hallituksen esitys Suomessa mahdollinen. Suomessa ihmisillä ei ole minkäänlaista suojaa tehtävää politiikkaa vastaan, koska media ei puolusta heitä, ellei kyseessä ole sellaiset lakiesitykset, jotka hyökkäävät suoraan jonkin suuren ja vaikutusvaltaisen järjestön jäsenien etuja vastaan.
Nämä kyllä pystyvät puolustautumaan ja hallitukset tietävät, että mikäli ne astuvat mm. SAK:n varpaille liikaa, niin tällöin SAK kykenee ensinnäkin lakkoilemaan, mutta toisekseen Sdp (= SAK) voi jatkossa vaikeuttaa yhteistyötä esim. kokoomuksen kanssa, lopettamalla esim. lehmänkauppapolitiikan, jossa jokainen saa jotakin.
On myös aina olemassa uhka, että jos tarpeeksi ärsytetään, niin ärsyyntynyt osapuoli alkaa avata yhteiskunnallista keskustelua sellaisista ei-toivotuista aiheista, joiden piti olla yhteisesti sovittu, ja joihin kaikki puolueet ovat sitoutuneet aiemmin. Tälläinen on esim. maataloustuki ja yritystuki. Näistähän ei Suomessa pidetä keskustelua yllä, toisin kuin missä tahansa muussa länsieuroopan maassa keskusteltaisiin, koska jos niitä myös vastustetaankin. Esim. vasemmistokaan ei vastusta yritystukia, koska vastineena se saa jotain sille tärkeää.
Tälläistä sontaa on suomalainen politiikka, jossa vallitsee täysin demokratian vastainen konsensus (=asiat on sovittu jo kaikkien kesken), joka takaa sen, että Suomesta puuttuu täysin normaali länsimainen erimielisyys (=yhteiskunnallinen keskustelu) monista suurista asioista. Juuri tämä yhteiskunnallisen keskustelun puute tekee Suomesta maailman vakaimman valtion, koska täällä ei ole merkittäviä vastustavia voimia niissä tärkeissä asioissa, jotka on sovittu kaikkien puolueiden kesken. Samalla se tekee Suomesta valtion, joka on lähempänä DDR:ää, kuin oikeata länsimaista demokratiaa. (myös DDR:ssä oli monipuoluejärjestelmä vaaleineen). Erimielisyyttä Suomessakin toki esiintyy puolueiden kesken, mutta asiat ovat suuruusluokkaa "mikä on ensivuoden kalastusmaksu tai koiravero" jne.. Erimielisyydet tämän kokoluokan asioista eivät voi horjuttaa yhteiskuntaa.
Konsensuspolitiikka on myös sitä, että kun yhteiskunnassa on jokin ratkaisua vaativa tarpeeksi merkittävä ongelma, niin Suomessa tämä hoidetaan niin, että koskaan ei valita parasta vaihtoehtoa ongelman ratkaisemiseksi, kuten luulisi. Parhaan ratkaisun sijaan Suomessa valitaan aina sellainen vaihtoehto, joka sopii kaikille puolueille parhaiten. Kyse on siis enemmän politikoinnista ja kaikkien politiikkaaan vaikuttavien tahojen (puolueet, etujärjestöt jne.) tyytyväisenä pitämisesta, kuin siitä, että asiat oikeasti toimisivat.
Aivan helvetin hyvä kirjoitus, five points of five.
Metaforalla suomen politiikkaa voisi kuvata ihan oikeasti jollain maalaistalon pihapiirillä, jossa aamulla kiekuu kukko, sitten lampaat bää ja lopuksi laiskasti lehmä muuu.
Tällaista on politiikka suomessa kiekuu, muuuuuuuuu, bääää, muuuuuu, bäääää, kiekuuu. Tämä kakofoninen, mutta samalla niin sinfoninen ölinä on sitä politiikkaa. Kaikki makaavat sulassa sovussa omissa karsinoissaan ja yhteisymmärryksessä ölisevät toisilleen kuin jotkut pellolla märehtivät lehmät, myös niitä asioita märehditään, moneen kertaan. Kusi lentää ja paska haisee.
Sitä on suomalainen politiikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työnantajat tästä hyötyvät, saavat palkatonta työvoimaa työkokeiluihin. Entä jos asuu syrjäseudulla, jossa kaikkea toimintaa on vähän.
Eivät hyödy(vielä ), koska vain palkkatyö hyväksytään ja sekin on tehtävä 4 peräkkäisen viikon aikana. Työkkärin kurssi(5pv)myös käy.
Vuodenvaihteen jälkeen alkaa pukata 5pv "kursseja" tulvimalla ja ainoat jotka tästä hyötyy on kurssien järjestäjät.
Tämä koko paska tulee järjettömän kalliiksi veronmaksajille, koska ei niitä kursseja kukaan hyvää hyvyyttään järjestä,lisäksi tarvitaan kelaan lisää virkailijoita tutkimaan puoli miljoonaa päiväraha hakemusta yksitellen ja kuka lie varmistaa, että onko työtön ollut minuutilleen 18 tuntia töissä 4 viikon aikana.Ei se kiinnosta veronmaksajia, jos nää Spring House -paskanjauhantafirmat saa rahaa. Koska ne ei kuitenkaan oo työttömiä! Mä en oikeesti kestä tätä hölmöläistouhua täällä. Miten on mahdollista, että korkeakoulutetut ihmiset eduskunnassa ei huomaa monia epäkohtia tässä? Toinen vaihtoehto: ajatuksena on, että maksoi mitä maksoi, mutta työttömiä näpäytetään.
Minua veronmaksajana kiinnostaa, jä ärsyttää suuresti moinen hölmöys.
Eduskuntaan pääsee pitkälti samoilla taidoilla kuin työpaikkoihin nykyään, eli verkostoitumisella, suhteilla, supliikilla, esiintymistaidolla. Substanssiosaamista ei välttämättä tarvitse olla (tästä esimerkkinä ns. kykypuolueen surkean laskutaidottomat valtiovarainministerit). Kansanedustajista harvoilla on omaa kokemusta työttömyydestä, eikä työttömiä välttämättä löydy etevän suhdetoimintaihmisen lähipiiristäkään. Eli keskimääräiseltä etenkin Kokoomuksen kansanedustajalta puuttuu kokonaan kokemus siitä, että ihminen voi olla työtön ilman omaa haluaan. He ovat niitä, joiden oman kokemuksen mukaan työtä saa aina kun vain haluaa.
Sitten nythän moni työnantaja valittaa työvoimapulaa. Hallituksessa lienee vallalla sellainen virheellinen käsitys, että työvoimapula johtuu siitä, etteivät työttömät kannustinloukkujen takia hae töitä. TE-palvelutkin ovat julkaisseet tilastoa, että esim. Pirkanmaalla olisi ohjelmointitehtäviin hakijapulaa - no, sattumoisin läheiseni on alan työtön, joka epätoivoisesti hakee ko. alan töitä, niihin pääsemättä, joten sanoisin että pötyä koko moinen tilasto. Jos työvoimapulaa on, ei se sitä ole ettei hakijoita olisi, vaan sitä etteivät hakijat ole sellaisia kuin firmat haluaisivat. Hallituksessa ei tätä ole hoksattu, koska työvoimapulan olemusta ei siellä ole vaivauduttu selvittämän yhtään tarkemmin. (En kyllä edes ihmettele ettei sitä ole selvitetty, kun Sipilä etenkin tuntuu viittaavaan kintaalla kaikille dosenttien raporteille ja tietää itse paremmin.)
Vierailija kirjoitti:
Tuossa tuosta 0-sopimuksesta ja googlella löytyy lisää.
Työnantajat käyttävät nollatyösopimuksia kiertääkseen työehtosopimusten ja lakien takaamia työntekijän oikeuksia, esimerkiksi työntekijän irtisanomissuojaa ja sairausajan palkanmaksua. Työnantaja voi lakata tarjoamasta työtunteja työntekijälle, kun tämä on ilmoittanut omasta tai lapsen sairastumisesta tai raskaudestaan. Sairausajan palkan maksamatta jättämisen ohella nollatyösopimuksilla voidaan kiertää lomarahojen maksuvelvollisuus. Kun henkilö ei ehdi ansaita vuosilomaa, lomarahojakaan ei makseta.
No varmasti googlella löytyy vaikka mitä.
Niin usein haukutaan nollasopparilla tehtävät työt ja väitetään vaikka mitä. En tiedä haukutaanko tietämättömyyttään vai tarkoituksella mutta myös nollasopimuksella noudatetaan alan TESiä.
sirkusta kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi leikkaus on vain vajaan viiden prosentin suuruinen? Leikatkaa kunnolla.
veronmaksajalle tämä aktiivimalli tulee kalliiksi sillä kokonaisuutena kulut tulevat kasvamaan huimasti. koska esimerksi sossutanttoja täytyy palkata valtavasti lisää. yhden sossutantan palkka on 3000-3900€ kuussa ja se maksetaan verovaroista. Jokainen "aktivoitu" työtön joka on edelleen kuitenkin työtön maksaa 9€ enemmän päivässä vaikka on töissä mutta palkan maksaa veronmaksajat. aivan päätöntä touhua. toimeentulotukea ja asumistukea tulee tarvitsemaan yhä useampi...
koko ajatus on että saadaan talous näyttämään hyvältä jotta esimerkiksi luottoluokitus ei alene, yrityksille ja kunnille ilmaista työvoimaa, ja sipilän hallitus pääsee kerskumaan mutta valtion velka kuitenkin kasvaa ja kasvaa.
Lisää byrokratiaa, jota on jo valmiiksi liikaa, lisää tuottamatonta "työtä" jota yksityinen sektori rahoittaa..
Voi vittujen kevät, tuhoon tuomittu yhtälö.. Tuo julkisen sektorin paisuminen suhteessa marginaalissa pysyvään yksityiseen puoleen on melkolailla aika iso ongelma..
Vierailija kirjoitti:
Nollatuntisopimuksia tai tarvittaessa työhön kutsuttavan sopimuksia ei ole lainsäädännössä määritelty.joten on työnantajasta kiinni miten menetellään esim sairauslomalla
Jos sattuu huono tuuri niinkuin minulla niin seuraavan päivän työt ilmoitettiin edellispäivänä ja näin ei siis tarvinnut maksaa sairausloman palkkaa kun ei ollut työvuorolistaakaan.
Mutta tätähän tämä hallitus haluaa, romutetaan kaikki työntekijöiden oikeudet.
Siinä sitten jännitetään koko kansa, että onko huomenna töitä vai ei.
Mulla kyllä lukee nollasopparissa minkä alan TESiä noudatetaan ja sairaslomakorvauksen saa kun käy työnantajan määräämällä työterveyslääkärillä jos pidempi saikku, pari päivää voi olla pois omalla ilmoituksella.
Lyötyä ei pidä lyödä. Ikinä.
Muutos koskee itseänikin, lasten puolesta jaksan taistella ja uskoa parempaan. Keskustelun itsemurhaviestit tuntuvat pahalta, toivottavasti ne ovat vain ensireaktio. Kenenkään ei pidä päättää päiviään nykyhallituksen typeryyden vuoksi. Tulee muunlaisiakin aikoja - parempia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin 0-sopimuksesta juu, mutta eikös se ole näitä paskasopimuksia, joissa on velvollinen saapumaan paikalle, kun käsketään? Ja työntekijä päivystää puhelimen ääressä. Vai voiko siinä itse sanoa, että 3 päivää ja 1 päivä kuussa, enempää en tee?
Mä olen nollatuntisopimuksella töissä ja nimenomaan mä itse määrittelen milloin olen käytettävissä, ja työnantaja sitten antaa mulle töitä jos mun ilmoittamille päiville on töitä. Mikä siinä nollatuntisopimuksessa sun mielestä velvoittaa SUA olemaan puhelimen ääressä :D Sä et ole velvoitettu tekemään yhtään tuntia töitä ja työnantaja ei ole velvoitettu antamaan yhtään tuntia töitä.
Niin, minä esitinkin tuossa kysymyksiä kys. sopimuksesta eli sikäli en ymmärrä nokkavaa vastaustyyliä. Minulle sopimusmalli ei ole käytännössä tuttu, olen siitä tosiaan vain kuullut, joten voinee vastata ihan asiallisesti.
Kuitenkin lehdissä on näitä 0-sopimustyyppejä haastateltu, ja he ovat antaneet kuvan, että tilanne on varsin vaikea.
En tiedä mistään haastatteluista, mutta nollatuntisopimushan on maailman kätevin asia! Ei ole pakko tehdä töitä jos ei halua, ja vastaavasti jos ilmoittaa olevansa käytettävissä niin työnantaja antaa töitä. Mä olen henkilökohtaisesti ilmoittanut olevani käytettävissä aika paljon, joten olen saanut paljon tunteja ja olenkin pärjännyt ilman soviteltua päivärahaa (olen siis tienannut "liikaa") :) Jonkun olen joskus kuullut nillittävän siitä, että jos irtisanoutuu nollatuntisopimuksesta niin saa 3kk karenssin, ja tämä on luonnollisesti totta, koska työsuhteen irtisanomisesta saa karenssin, mutta mä en vaan voi kuin ihmetellä että miten tyhmiä tällaiset ihmiset on?? Siis ihan oikeasti?? Jos ei kiinnosta enää tehdä töitä kyseiselle työnantajalle, niin sitten vain aina ilmoittelee ettei ole käytettävissä (mun työnantaja kyselee kuukauden välein seuraavan kuukauden käyttettävyyksistä, joten jos en haluaisi työskennellä, ilmoittaisin vain etten ole käytettävissä. En kai mä nyt niin tyhmä ole, että irtisanoisin itseni... Ja lisäksi työsopimukseni on aina vuoden määräaikainen, joten eihän sopimusta ole vuoden päästä pakko jatkaa jos ei halua.)
Mutta jos et halua työskennellä lainkaan enää työnantajalle, niin miten voit päästä työttömäksi ottamatta karenssia? Jos et kuitenkaan heti löydä uutta työtäkään. Mistä siis sitä rahaa tulisi, jos kuukausitolkulla sanoo, ettei ole käytettävissä?
Mutta olet kuitenkin määräaikainen samalla, kun sulla on 0-sopimus?
Nyt tajusin myös sen, että ilmeisesti itsellänikin on yhteen paikkaan jonkinlainen epävirallinen 0-soppari, mutta homma menee niin, että sijaisuuksia voi työntantaja tarjota tai olla tarjoamatta ja työntekijä voi kieltäytyä. Silti kun itsekin olen kieltäytynyt nyt joulusta, niin tiedän, että puhelin ei enää pirise.
Sä olet nollatuntisopimuksella koko ajan työtön, höpsö :) Saat joka kuukausi sovitellun päivärahan/työmarkkinatuen, ja jos ei ole töitä ollenkaan niin luonnollisesti saat täydet tuet.
Tää ei kyllä pidä aina paikkaansa. Juuri siis niistä tyypeistä on ollut lehdissä juttuja, jotka ovat ihan kunnon työläisiä ja 0-sopparilla. Eivätkä työttömiä. Siispä oletin, että olet itsekin töissä.
No, joka tapauksessa kuulostaa melko hankalalta tässä alkaa nyt säätää ihan jonkun muun alan nollasopimuksia ja samalla hakea oman alan töitä. Harvemmin pystyy asiantuntijahommissa sanomaan, että mä tuun sit yhdessä kuussa kolmen kuukauden aikana kolmena päivänä töihin, mut en muuten.
Niinhän mä olenkin töissä, keskimäärin 30 tuntia viikossa, joka viikko :) Silti olen työkkärin kirjoilla työttömänä, koska jos jonain kuukautena ei olekaan töitä niin olen oikeutettu soviteltuun päivärahaan. Se on ihan noiden haastateltujen ihmisten omaa tyhmyyttä jos ovat ilmoittaneet työkkärille, että eivät enää halua olla heidän tiedoissa työttömänä. Siinäpähän kärsivät tyhmyydestään.
Mites sä nyt tän oikein oot junaillut? Jos on työsuhde olemassa max 2 vkoa, työttömyys katkeaa. Tämmösellä 0-sopparilla tämänkö pystyy kiertämään?
Kannattaa tutustua sellaiseen asiaan kuin osa-aikatyö ja soviteltu päiväraha/työmarkkinatuki.
Soviteltu päiväraha on hyvinkin tuttu, mutta itse olen ainakin jokaisessa pätkätyössä joutunut sanomaan, että 14 vrk on maksimi.
Katsopa täältä: http://www.kela.fi/soviteltu-tyottomyysetuus
Jos allekirjoitat osa-aikaisen työsopimuksen, jossa työtunnit ovat alle 80% kokoaikatyöstä, niin olet edelleen työtön ja siten oikeutettu soviteltuun työttömyysetuuteen.
Jos sen sijaan allekirjoitat työsopimuksen, jossa työtunnit ovat täydet (eli kokoaikainen) niin silloin tietenkin työttömyytesi katkeaa jos työsuhde kestää yli 2 viikkoa. Mutta jos kokoaikainen työsuhde kestää yli 2 viikkoa, niin mihin sinä soviteltua työttömyysetuutta edes tarvitset? Silloinhan olet onnekkaasti onnistunut saamaan kokoaikatyötä!
Ei kestä kiittää! Nyt voit huoletta allekirjoittaa osa-aikaisen työsopparin ja silti säilyttää työttömän statuksen :)
Joo kyllä on opiskeltu aiemmin nuo. Mutta täällä on tuotu esille 40 h viikossa ja että siinä edelleen ollaan työttömiä, koska 0-soppari, niin wtf. Aika erikoissysteemi. Millä perusteella tuo on osa-aikatyötä enää nähnytkään?
Juu ei oo omalla alalla osa-aikaisia opettajia hirveesti.
Vaikka tekisit 40 tuntia viikossa töitä, niin tottakai sä olet edelleen työtön koska työnantajalla ei ole velvollisuutta antaa sulle yhtään työtuntia. Sitä se nollatuntisopimus tarkoittaa. Se tarkoittaa sitä, että sulla voi olla tasan nolla tuntia töitä jonakin tai useampanakin kuukautena ja tottakai sä silloin tarvitset niitä tukia. Eihän siinä ole mitään erikoista.
Onhan siinä se erikoista, että hlöä katsotaan edelleen kuin tekisi osa-aikatyötä eli työttömyys ei katkea. Miten 40 h voi olla alle 80 % normaalista työajasta per viikko? No okei, jollain alalla, jolla on välillä pitkät vapaat, ehkä mahdollista.

Kyse ei ole osa-aikatyöstä, koska sopimuksessa ei lue mitään tuntimäärää, vain se nolla eli ei mitään. Eli tunnit voi vaihdella nollan ja 40 + ylitöiden välillä.
Osa-aikaisella on sopimuksessa sovittu joku tuntimäärä, esim 20 t/vko ja ne tunnit työnantaja on velvoitettu antamaan, nollasopimus ei velvoita työnantajaa antamaan yhtään tuntia töitä.
Nollasopimuksella tehty työ on eri asia kun osa-aikatyö.
Voisko nollatunneille avata ihan oman jankkausketjun?

Kyse on siitä mitä sopimuksessa lukee, ei siitä montako tuntia teet. Kyllä 0 tuntia on alle 80% ihan mistä vaan.
pelkkiäelätettäviä kirjoitti:
sirkusta kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi leikkaus on vain vajaan viiden prosentin suuruinen? Leikatkaa kunnolla.
veronmaksajalle tämä aktiivimalli tulee kalliiksi sillä kokonaisuutena kulut tulevat kasvamaan huimasti. koska esimerksi sossutanttoja täytyy palkata valtavasti lisää. yhden sossutantan palkka on 3000-3900€ kuussa ja se maksetaan verovaroista. Jokainen "aktivoitu" työtön joka on edelleen kuitenkin työtön maksaa 9€ enemmän päivässä vaikka on töissä mutta palkan maksaa veronmaksajat. aivan päätöntä touhua. toimeentulotukea ja asumistukea tulee tarvitsemaan yhä useampi...
koko ajatus on että saadaan talous näyttämään hyvältä jotta esimerkiksi luottoluokitus ei alene, yrityksille ja kunnille ilmaista työvoimaa, ja sipilän hallitus pääsee kerskumaan mutta valtion velka kuitenkin kasvaa ja kasvaa.
Lisää byrokratiaa, jota on jo valmiiksi liikaa, lisää tuottamatonta "työtä" jota yksityinen sektori rahoittaa..
Voi vittujen kevät, tuhoon tuomittu yhtälö.. Tuo julkisen sektorin paisuminen suhteessa marginaalissa pysyvään yksityiseen puoleen on melkolailla aika iso ongelma..
Tässähän paisuu yksityinen sektori, kun pääsevät järjestämään työttömille viiden päivän hömppäkursseja. Toki ne työvoimahallinnon menoista rahoitetaan, mutta yksityissektorin työllisyys paranee kurssittajien verran. Ja päivääkään mitään hyödyllistä työtä ei saada teetettyä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin 0-sopimuksesta juu, mutta eikös se ole näitä paskasopimuksia, joissa on velvollinen saapumaan paikalle, kun käsketään? Ja työntekijä päivystää puhelimen ääressä. Vai voiko siinä itse sanoa, että 3 päivää ja 1 päivä kuussa, enempää en tee?
Mä olen nollatuntisopimuksella töissä ja nimenomaan mä itse määrittelen milloin olen käytettävissä, ja työnantaja sitten antaa mulle töitä jos mun ilmoittamille päiville on töitä. Mikä siinä nollatuntisopimuksessa sun mielestä velvoittaa SUA olemaan puhelimen ääressä :D Sä et ole velvoitettu tekemään yhtään tuntia töitä ja työnantaja ei ole velvoitettu antamaan yhtään tuntia töitä.
Niin, minä esitinkin tuossa kysymyksiä kys. sopimuksesta eli sikäli en ymmärrä nokkavaa vastaustyyliä. Minulle sopimusmalli ei ole käytännössä tuttu, olen siitä tosiaan vain kuullut, joten voinee vastata ihan asiallisesti.
Kuitenkin lehdissä on näitä 0-sopimustyyppejä haastateltu, ja he ovat antaneet kuvan, että tilanne on varsin vaikea.
En tiedä mistään haastatteluista, mutta nollatuntisopimushan on maailman kätevin asia! Ei ole pakko tehdä töitä jos ei halua, ja vastaavasti jos ilmoittaa olevansa käytettävissä niin työnantaja antaa töitä. Mä olen henkilökohtaisesti ilmoittanut olevani käytettävissä aika paljon, joten olen saanut paljon tunteja ja olenkin pärjännyt ilman soviteltua päivärahaa (olen siis tienannut "liikaa") :) Jonkun olen joskus kuullut nillittävän siitä, että jos irtisanoutuu nollatuntisopimuksesta niin saa 3kk karenssin, ja tämä on luonnollisesti totta, koska työsuhteen irtisanomisesta saa karenssin, mutta mä en vaan voi kuin ihmetellä että miten tyhmiä tällaiset ihmiset on?? Siis ihan oikeasti?? Jos ei kiinnosta enää tehdä töitä kyseiselle työnantajalle, niin sitten vain aina ilmoittelee ettei ole käytettävissä (mun työnantaja kyselee kuukauden välein seuraavan kuukauden käyttettävyyksistä, joten jos en haluaisi työskennellä, ilmoittaisin vain etten ole käytettävissä. En kai mä nyt niin tyhmä ole, että irtisanoisin itseni... Ja lisäksi työsopimukseni on aina vuoden määräaikainen, joten eihän sopimusta ole vuoden päästä pakko jatkaa jos ei halua.)
Mutta jos et halua työskennellä lainkaan enää työnantajalle, niin miten voit päästä työttömäksi ottamatta karenssia? Jos et kuitenkaan heti löydä uutta työtäkään. Mistä siis sitä rahaa tulisi, jos kuukausitolkulla sanoo, ettei ole käytettävissä?
Mutta olet kuitenkin määräaikainen samalla, kun sulla on 0-sopimus?
Nyt tajusin myös sen, että ilmeisesti itsellänikin on yhteen paikkaan jonkinlainen epävirallinen 0-soppari, mutta homma menee niin, että sijaisuuksia voi työntantaja tarjota tai olla tarjoamatta ja työntekijä voi kieltäytyä. Silti kun itsekin olen kieltäytynyt nyt joulusta, niin tiedän, että puhelin ei enää pirise.
Sä olet nollatuntisopimuksella koko ajan työtön, höpsö :) Saat joka kuukausi sovitellun päivärahan/työmarkkinatuen, ja jos ei ole töitä ollenkaan niin luonnollisesti saat täydet tuet.
Tää ei kyllä pidä aina paikkaansa. Juuri siis niistä tyypeistä on ollut lehdissä juttuja, jotka ovat ihan kunnon työläisiä ja 0-sopparilla. Eivätkä työttömiä. Siispä oletin, että olet itsekin töissä.
No, joka tapauksessa kuulostaa melko hankalalta tässä alkaa nyt säätää ihan jonkun muun alan nollasopimuksia ja samalla hakea oman alan töitä. Harvemmin pystyy asiantuntijahommissa sanomaan, että mä tuun sit yhdessä kuussa kolmen kuukauden aikana kolmena päivänä töihin, mut en muuten.
Niinhän mä olenkin töissä, keskimäärin 30 tuntia viikossa, joka viikko :) Silti olen työkkärin kirjoilla työttömänä, koska jos jonain kuukautena ei olekaan töitä niin olen oikeutettu soviteltuun päivärahaan. Se on ihan noiden haastateltujen ihmisten omaa tyhmyyttä jos ovat ilmoittaneet työkkärille, että eivät enää halua olla heidän tiedoissa työttömänä. Siinäpähän kärsivät tyhmyydestään.
Mites sä nyt tän oikein oot junaillut? Jos on työsuhde olemassa max 2 vkoa, työttömyys katkeaa. Tämmösellä 0-sopparilla tämänkö pystyy kiertämään?
Kannattaa tutustua sellaiseen asiaan kuin osa-aikatyö ja soviteltu päiväraha/työmarkkinatuki.
Soviteltu päiväraha on hyvinkin tuttu, mutta itse olen ainakin jokaisessa pätkätyössä joutunut sanomaan, että 14 vrk on maksimi.
Katsopa täältä: http://www.kela.fi/soviteltu-tyottomyysetuus
Jos allekirjoitat osa-aikaisen työsopimuksen, jossa työtunnit ovat alle 80% kokoaikatyöstä, niin olet edelleen työtön ja siten oikeutettu soviteltuun työttömyysetuuteen.
Jos sen sijaan allekirjoitat työsopimuksen, jossa työtunnit ovat täydet (eli kokoaikainen) niin silloin tietenkin työttömyytesi katkeaa jos työsuhde kestää yli 2 viikkoa. Mutta jos kokoaikainen työsuhde kestää yli 2 viikkoa, niin mihin sinä soviteltua työttömyysetuutta edes tarvitset? Silloinhan olet onnekkaasti onnistunut saamaan kokoaikatyötä!
Ei kestä kiittää! Nyt voit huoletta allekirjoittaa osa-aikaisen työsopparin ja silti säilyttää työttömän statuksen :)
Joo kyllä on opiskeltu aiemmin nuo. Mutta täällä on tuotu esille 40 h viikossa ja että siinä edelleen ollaan työttömiä, koska 0-soppari, niin wtf. Aika erikoissysteemi. Millä perusteella tuo on osa-aikatyötä enää nähnytkään?
Juu ei oo omalla alalla osa-aikaisia opettajia hirveesti.
Vaikka tekisit 40 tuntia viikossa töitä, niin tottakai sä olet edelleen työtön koska työnantajalla ei ole velvollisuutta antaa sulle yhtään työtuntia. Sitä se nollatuntisopimus tarkoittaa. Se tarkoittaa sitä, että sulla voi olla tasan nolla tuntia töitä jonakin tai useampanakin kuukautena ja tottakai sä silloin tarvitset niitä tukia. Eihän siinä ole mitään erikoista.
Onhan siinä se erikoista, että hlöä katsotaan edelleen kuin tekisi osa-aikatyötä eli työttömyys ei katkea. Miten 40 h voi olla alle 80 % normaalista työajasta per viikko? No okei, jollain alalla, jolla on välillä pitkät vapaat, ehkä mahdollista.
Huoh. Ei siinä niitä toteutuneita tunteja katsota vaan työsopimusta. Jos työsopimuksessa lukee nolla tuntia niin tottakai tuo ihminen pitää säilyttää työttömän statuksella, koska jos tunteja ei ole, niin ihmisen on saatava rahaa tukien muodossa. Sehän olisi sairasta ja epäinhimillistä, jos ei saisi tukia kun työtunnit ovat vähissä. Mä en ole saanut koko nollasoppariaikanani tukia, koska "olen tehnyt liikaa töitä", mutta esimerkiksi ensi kuukausi näyttää hiljaisemmalta, jolloin joudun turvautumaan tukiin. Miksi tämä on sinusta väärin? Miten se on sinulta pois että joku luokitellaan työttömäksi vaikka tekisi 40 h viikossa töitä? Ei se 40 h viikossa töitä tekevä ihminen saa tukia ja vie kenenkään verorahoja.

Heh. Ensiksi yksi kehottaa katsomaan osa-aikatyön pykäliä ja vetoaa siihen, että 0-sopparityö menee näiden pykälien puitteissa, minkä takia 2 viikon työraja ei päde. Sen jälkeen tulee seuraava, joka sanoo, että eiiii, 0-sopparityö ei mitenkään liity osa-aikaiseen työhön.
Koittakaa nyt jo päättää.

Multa tämä ei ole mitenkään pois, vaan työttömänä olisi ihan kiva ymmärtää tuo logiikka.
Vierailija kirjoitti:
Ei tässä kai kohta muu auta kuin alkaa viemään vanhusten lompsia, vaikka kiltti ihminen olenkin. Pakko kuitenkin ruokaa saada, oma perhe menee muiden edelle, ohi säälintunteidenkin jos tarve vaatii.
Rikollisuuttahan vartiaiset ja muut oikeiston kermapeppulit tällä kinuavat lisää, se on selvä, se on ainoa tilasto missä karmea todellisuus tulee näkymään. Siinä sitä käyrää millä voivat retostella, tunkekoot sen per*eeseensä.
Paraneepa työllisyys vartiointialalla.... ja ehkä kohta vankilatkin yksityistetään, jenkkilässähän ne jo on iso bisnes. Siihen vielä lisäksi kovenevat rangiastukset, ja eikun Suomi nousuun!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin 0-sopimuksesta juu, mutta eikös se ole näitä paskasopimuksia, joissa on velvollinen saapumaan paikalle, kun käsketään? Ja työntekijä päivystää puhelimen ääressä. Vai voiko siinä itse sanoa, että 3 päivää ja 1 päivä kuussa, enempää en tee?
Mä olen nollatuntisopimuksella töissä ja nimenomaan mä itse määrittelen milloin olen käytettävissä, ja työnantaja sitten antaa mulle töitä jos mun ilmoittamille päiville on töitä. Mikä siinä nollatuntisopimuksessa sun mielestä velvoittaa SUA olemaan puhelimen ääressä :D Sä et ole velvoitettu tekemään yhtään tuntia töitä ja työnantaja ei ole velvoitettu antamaan yhtään tuntia töitä.
Niin, minä esitinkin tuossa kysymyksiä kys. sopimuksesta eli sikäli en ymmärrä nokkavaa vastaustyyliä. Minulle sopimusmalli ei ole käytännössä tuttu, olen siitä tosiaan vain kuullut, joten voinee vastata ihan asiallisesti.
Kuitenkin lehdissä on näitä 0-sopimustyyppejä haastateltu, ja he ovat antaneet kuvan, että tilanne on varsin vaikea.
En tiedä mistään haastatteluista, mutta nollatuntisopimushan on maailman kätevin asia! Ei ole pakko tehdä töitä jos ei halua, ja vastaavasti jos ilmoittaa olevansa käytettävissä niin työnantaja antaa töitä. Mä olen henkilökohtaisesti ilmoittanut olevani käytettävissä aika paljon, joten olen saanut paljon tunteja ja olenkin pärjännyt ilman soviteltua päivärahaa (olen siis tienannut "liikaa") :) Jonkun olen joskus kuullut nillittävän siitä, että jos irtisanoutuu nollatuntisopimuksesta niin saa 3kk karenssin, ja tämä on luonnollisesti totta, koska työsuhteen irtisanomisesta saa karenssin, mutta mä en vaan voi kuin ihmetellä että miten tyhmiä tällaiset ihmiset on?? Siis ihan oikeasti?? Jos ei kiinnosta enää tehdä töitä kyseiselle työnantajalle, niin sitten vain aina ilmoittelee ettei ole käytettävissä (mun työnantaja kyselee kuukauden välein seuraavan kuukauden käyttettävyyksistä, joten jos en haluaisi työskennellä, ilmoittaisin vain etten ole käytettävissä. En kai mä nyt niin tyhmä ole, että irtisanoisin itseni... Ja lisäksi työsopimukseni on aina vuoden määräaikainen, joten eihän sopimusta ole vuoden päästä pakko jatkaa jos ei halua.)
Mutta jos et halua työskennellä lainkaan enää työnantajalle, niin miten voit päästä työttömäksi ottamatta karenssia? Jos et kuitenkaan heti löydä uutta työtäkään. Mistä siis sitä rahaa tulisi, jos kuukausitolkulla sanoo, ettei ole käytettävissä?
Mutta olet kuitenkin määräaikainen samalla, kun sulla on 0-sopimus?
Nyt tajusin myös sen, että ilmeisesti itsellänikin on yhteen paikkaan jonkinlainen epävirallinen 0-soppari, mutta homma menee niin, että sijaisuuksia voi työntantaja tarjota tai olla tarjoamatta ja työntekijä voi kieltäytyä. Silti kun itsekin olen kieltäytynyt nyt joulusta, niin tiedän, että puhelin ei enää pirise.
Sä olet nollatuntisopimuksella koko ajan työtön, höpsö :) Saat joka kuukausi sovitellun päivärahan/työmarkkinatuen, ja jos ei ole töitä ollenkaan niin luonnollisesti saat täydet tuet.
Tää ei kyllä pidä aina paikkaansa. Juuri siis niistä tyypeistä on ollut lehdissä juttuja, jotka ovat ihan kunnon työläisiä ja 0-sopparilla. Eivätkä työttömiä. Siispä oletin, että olet itsekin töissä.
No, joka tapauksessa kuulostaa melko hankalalta tässä alkaa nyt säätää ihan jonkun muun alan nollasopimuksia ja samalla hakea oman alan töitä. Harvemmin pystyy asiantuntijahommissa sanomaan, että mä tuun sit yhdessä kuussa kolmen kuukauden aikana kolmena päivänä töihin, mut en muuten.
Niinhän mä olenkin töissä, keskimäärin 30 tuntia viikossa, joka viikko :) Silti olen työkkärin kirjoilla työttömänä, koska jos jonain kuukautena ei olekaan töitä niin olen oikeutettu soviteltuun päivärahaan. Se on ihan noiden haastateltujen ihmisten omaa tyhmyyttä jos ovat ilmoittaneet työkkärille, että eivät enää halua olla heidän tiedoissa työttömänä. Siinäpähän kärsivät tyhmyydestään.
Mites sä nyt tän oikein oot junaillut? Jos on työsuhde olemassa max 2 vkoa, työttömyys katkeaa. Tämmösellä 0-sopparilla tämänkö pystyy kiertämään?
Kannattaa tutustua sellaiseen asiaan kuin osa-aikatyö ja soviteltu päiväraha/työmarkkinatuki.
Soviteltu päiväraha on hyvinkin tuttu, mutta itse olen ainakin jokaisessa pätkätyössä joutunut sanomaan, että 14 vrk on maksimi.
Katsopa täältä: http://www.kela.fi/soviteltu-tyottomyysetuus
Jos allekirjoitat osa-aikaisen työsopimuksen, jossa työtunnit ovat alle 80% kokoaikatyöstä, niin olet edelleen työtön ja siten oikeutettu soviteltuun työttömyysetuuteen.
Jos sen sijaan allekirjoitat työsopimuksen, jossa työtunnit ovat täydet (eli kokoaikainen) niin silloin tietenkin työttömyytesi katkeaa jos työsuhde kestää yli 2 viikkoa. Mutta jos kokoaikainen työsuhde kestää yli 2 viikkoa, niin mihin sinä soviteltua työttömyysetuutta edes tarvitset? Silloinhan olet onnekkaasti onnistunut saamaan kokoaikatyötä!
Ei kestä kiittää! Nyt voit huoletta allekirjoittaa osa-aikaisen työsopparin ja silti säilyttää työttömän statuksen :)
Joo kyllä on opiskeltu aiemmin nuo. Mutta täällä on tuotu esille 40 h viikossa ja että siinä edelleen ollaan työttömiä, koska 0-soppari, niin wtf. Aika erikoissysteemi. Millä perusteella tuo on osa-aikatyötä enää nähnytkään?
Juu ei oo omalla alalla osa-aikaisia opettajia hirveesti.
Kyse ei ole osa-aikatyöstä, koska sopimuksessa ei lue mitään tuntimäärää, vain se nolla eli ei mitään. Eli tunnit voi vaihdella nollan ja 40 + ylitöiden välillä.
Osa-aikaisella on sopimuksessa sovittu joku tuntimäärä, esim 20 t/vko ja ne tunnit työnantaja on velvoitettu antamaan, nollasopimus ei velvoita työnantajaa antamaan yhtään tuntia töitä.
Nollasopimuksella tehty työ on eri asia kun osa-aikatyö.Heh. Ensiksi yksi kehottaa katsomaan osa-aikatyön pykäliä ja vetoaa siihen, että 0-sopparityö menee näiden pykälien puitteissa, minkä takia 2 viikon työraja ei päde. Sen jälkeen tulee seuraava, joka sanoo, että eiiii, 0-sopparityö ei mitenkään liity osa-aikaiseen työhön.
Koittakaa nyt jo päättää.
Emmä tiedä mitä toi edellinen tyyppi tarkoittaa. Mä kysyin työkkäristä että mitä mä merkkaan niihin kelan kuukausittaisiin lomakkeisiin, niin sanoivat vain että osa-aikatyö. Mutta mitä se nimitys muuttaa? Miksi tämä on sulle noin kauhea asia, että nollatuntisopparilla ollaan työttömiä?
Hallituskriisi ja uudet vaalit mahdollisimman pian olisi kenties riskittömämpi vaihtoehto uudistuksille.
Toivottavasti kaikki työttömät ja heidän lähipiirissä olevat muistaisivat osoittaa mielipiteensä seuraavissa vaaleissa nykyisten päättäjien toimille. Muistakaa äänestää nämä nykyiset hallituspäättäjät työvoimatoimiston uusiksi asiakkaiksi..