Lue keskustelun säännöt.
Olen katkera rikkaille vanhemmilleni, jotka ovat kohdelleet minua aina kuin köyhän perheen lasta. Nyt olen parikymppinen.
14.12.2017 |
Suoraan sanoen vituttaa kitkuttaa pienillä opintotuilla, ottaa velkaa ja yrittää löytää töitä henkensä pitimiksi samalla kun omat vanhemmat istuvat rahakirstujen päällä kuin mitkäkin Roope Ankat. En mä mitään yltäkylläisyyttä odota, mutta edes jotain helpotusta. Lapsena mulla oli oikeasti köyhemmät tavarat kuin aidosti köyhillä perheillä. Ikinä en saanut esim. aitoja merkkileluja vaan korkeintaan jotain halpiskopioita ja usein ei niitäkään. Lapsena olin jatkuvasti huolissani meidän rahatilanteesta. Teininä vasta tajusin vanhemmilla olevankin rahaa ja sitten he alkoivatkin perustella asiaa sillä, että jokaisen täytyy itse luoda omaisuutensa.
Esim. olen pitkään yrittänyt saada vanhempiani hankkimaan minulle asunnon, etten turhaan joutuisi hukkaamaan rahojani kalliisiin vuokriin. Ei, se ei tule kysymykseenkään heille. Heille se ei olisi raha eikä mikään. Lisäksi heillä on useita asuntoja, jotka ovat ostaneet ja joita vuokraavat muille. Minä en saa asua edes niissä, koska tahtovat ottaa oikeat vuokratulot vierailta ihmisiltä. Varmaan tähän vaan kaikki kommentoivat, että olen itsekäs nuori tyttö, mutta miettikää nyt tilannetta omalle kohdallenne. Eikö teistäkin tuntuisi jotenkin tosi epärakastetulta, kun omat vanhempanne eivät tahtoisi millään tapaa helpottaa elämääsi? Kaikki täytyy käydä vaikeamman kautta.
Vanhemmat eivät pyynnöistäni huolimatta ikinä kustantaneet minulle minkäänlaisia valmennuskursseja. Lukion arvosanat olisivat niiden avulla olleet varmasti paljon paremmat ja olisin päässyt yliopistoon ensiyrittämällä. Nyt jouduin yrittämään kolme kertaa. Ymmärrän, etteivät he tahdo syytää rahojaan mihinkään turhuuteen, mutta mielestäni pyytämäni asiat ovat enemmänkin kuin järkeviä. Lapsena tulin jopa kiusatuksi ainaisista ryysyvaatteistani ja surkeista leluista. Olen katkera siitä.
On sanomattakin selvää, ettei tämän vuoksi minua paljoa kiinnosta olla vanhempiini tekemisissä, koska he tahtovat minun vaan kärsivän mahdollisimman paljon eivätkä mitenkään tahdo auttaa minua. Onko muille yhtä pihejä ja ärsyttäviä vanhempia? Nytkin tässä työhakemuksia teen ja yritän samalla nyhertää opiskelujuttuja. Kaikki laskut ja muut stressaa älyttömästi. Vituttaa myös muiden ihmisten reaktiot, kun kuulevat vanhempieni ammateista. Isäni on pankinjohtaja ja äitini yhden ison yrityksen johtaja. Kaverit ja poikaystävä höhöttävät, että rikkaan perheen tyttö voikin tarjota, hehhee. Tällä rikkaan perheen tytöllä ei ole taskussa ainuttakaan ylimääräistä pennin pyörylää kuin mitä muillakaan opiskelijoilla.
Saisin helpommin töitäkin jos mulla olisi esimerkiksi ajokortti. Itselläni ei todellakaan ole varaa hankkia sitä, saati sitten autoa. Vanhemmilta on turha edes kysyä, eivät he maksa mitään.
Kommentit (399)
Jos ap saa kelasta asumistukea niin Kela kyllä vaatii kuitit nähtäväksi, jos asunto on sukulaisen omistama eli vuokranmaksu todennäköisesti onnistuu, kun tietää, että tuki loppuu, jos vuokraa ei ole maksettu. Toki tälläiset ahneet haluavat sen 200-300 euroa korkeamman vuokran, kuin mitä oma lapsi pystyisi maksamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Osittain ymmärrän sen, että omien rahojensa eteen pitää tehdä töitä. Mutta on kyllä asioita joissa on ihan järkevä auttaa jälkikasvua:
- ensimmäisen omistusasunnon lainan saaminen (jos mun äiti ei olisi auttanut takaamalla olisi ollut hurjan paljon vaikeampaa)
- opinnoissa vaikka juuri nuo preppauskurssit ja muut - kyllä niistä apua onYlipäänsä raha on sellaista, että kun sitä sopivasti laittaa kiertoon ja läheisten ilahduttamiseen niin se hoitaa tehtävänsä. Rahan ei oli tarkoitus patoutua jonnekin, vaan liritellä pieninä ilahduttavina puroina.
Ja lisään tähän vielä verkostoitumisen. Moni työpaikka menee tuttujen kautta, sitä kautta kenet tuntee. Joten lapsen kaveripiirin ylläpitoonkin on hyvä vähän uhrata varoja.
Vierailija kirjoitti:
No jopas on vanhemmat, tasan ei näköjään käy onnen lahjat.
Meille on ollut itsestään selvää, että lapsia tuetaan kaikin mahdollisin tavoin. Opintolainaa ottivat, kun ulkomailla opiskelivat, mutta eihän se riittänyt kaikkeen: asumiseen, maksullisiin yliopistoihin, elämiseen jne. Loput maksoimme me. Asunnot ostimme myös kaikille ja he maksoivat vuokraa, joka oli käypä siihen nähden, ettei verottaja puuttunut. Sittemmin myimme asunnot heille itselleen huomattavalla alennuksella, johon myös oli oikeus ilman, että verottaja puuttui. Nyt he ovat jo tehneet tuplavoiton asuntojen hintojen noustessa, se tosin kuluu isompien asuntojen ostoon.
Eli mihin ihmeeseen me niitä rahoja olisimme käyttäneet, ellemme jälkikasvun hyväksi? Olemme kuitenkin sen verran hyvin toimeentulevia, ettei itseltäkään ole mitään puuttunut ja olemme voineet elää mukavaa elämää.
Ja käsittääkseni juuri näin varakkaat suvut ovat Suomeen syntyneet. Uudet polvet voivat vähän seistä vanhempien polvien harteilla. Joskus tietysti perheessä on musta lammas, joka pistää kaiken haisemaan mutta hänellehän yleensä jääkin vain lakiosa.
Harvalla vanhemmalla sitten vauraus periytynyt vaan asemansa sitten saanut vain sitten kovalla opiskelulla ja työnteolla.
Sitten lapsena kyllä vielä hellitään ja hukutetaan jopa lahjoihin mutta nuoresta pitäen sitten jo opetetaan pärjäämistä elämässä kun lastenkaan turha laskea elämäänsä jonkun tulevaisuuden perinnön mukaan joka jo siinä vaiheessa pitäisi jo hyödyttää lastenlapsia.
Vierailija kirjoitti:
Osittain ymmärrän sen, että omien rahojensa eteen pitää tehdä töitä. Mutta on kyllä asioita joissa on ihan järkevä auttaa jälkikasvua:
- ensimmäisen omistusasunnon lainan saaminen (jos mun äiti ei olisi auttanut takaamalla olisi ollut hurjan paljon vaikeampaa)
- opinnoissa vaikka juuri nuo preppauskurssit ja muut - kyllä niistä apua onYlipäänsä raha on sellaista, että kun sitä sopivasti laittaa kiertoon ja läheisten ilahduttamiseen niin se hoitaa tehtävänsä. Rahan ei oli tarkoitus patoutua jonnekin, vaan liritellä pieninä ilahduttavina puroina.
Lainojen takaaminen kenellekään, edes omalle lapselle, ei ole hyvä ajatus. Monta surullista tarinaa on lähtenyt siitä, että on taannut toisille lainoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun vanhemmat on samaa kastia, mutta sillä erotuksella, että toinen on upporikas ja toinen elää tuilla. Rikas vanhempi ei koskaan syytänyt penniäkään elatukseeni. Oikeasti. Jos olin lapsena juonut ilman lupaa jääkaapista maitoa, jonka hän oli kaupasta hakenut, tuli huuto. Jos katsoin hänen ostamaansa olohuoneen megatelevisiota oman minini sijaan, siitä muistutettiin aina: nyt kun sait katsoa minun telkkariani, teepä sitä tai tätä. Jos joskus harvoin maksoi koko perheen ruoat, kävi kuitin läpi ja käski alaikäisen lapsen maksaa itse omat "ylimääräiset" ruoat eli kaikki paitsi yhteiseen aamiaiseen, päivälliseen tai iltapalaan kuuluvat.
Opintolainaa ja tukia jouduin minäkin nostamaan. Lukiossa itselle jäivät kaikki kulut, mutten saanut tukia, koska vanhempien tulot. Koska kela olettaa, että kaikki vanhemmat maksavat ruokaa lapselle mieluummin kuin luksusremontteja itselle.
Kyllä mäkin kuitenkin nauttia sain, koska sain kuitenkin asua talossa aikuiseksi: joskus kun vanhemmat olivat viikonlopun poissa, lilluin päivän poreammeessa tähtitaivasvalojen alla tai sovittelin äidin louis vuittoneita ja merkkimekkoja kavereiden kanssa ilman lupaa. :D
Vanhempi syyti lyhyesti sanottuna kaiken rahansa kalliisiin harrastuksiin ja luksukseen. Kyseessä siis miljoonaomaisuus.
Sanokaa mua lapselliseksi, mutta mua ehkä eniten kyrsisi toi ap:n vanhempien tapa kertoa jatkuvasti omista sijoituksistaan ja voitoistaan jatkuvasti ja kysyä ap:n tuloista ja säästöistä. Ihan vittumaisuuttani en kertoisi niille omista tuloistani yhtään mitään enkä muutenkaan suostuisi kuuntelemaan tollaista leuhkimista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempasi käyttäytyvät törkeästi.
Anna kun arvaan, että aloittajan vanhemmat on vielä itse sitä ikäluokkaa, jotka on saaneet ensimmäisen työpaikansa yksinkertaisesti kävelemällä lähimpään firmaan ja ensiasuntokin on ostettu jo 25 -vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sori en jaksanut lukea kaikkia kommennteja. Aloitusviesti iski ja lujaa. Omat vanhempani eivät nyt sentään johtajia olleet, mutta huomattava omaisuus kuitenkin.
Olen aina mieltänyt itseni köyhän perheen tytöksi, vasta lähempänä kolmeakymmentä sain tietää, että vanhempani ovat oikeasti varakkaita, ovat olleet sitä koko elinaikani.
Minulle mitään vaan ei ole annettu. Eikä sisaruksille. Ei mitään uusimpia vekottimia tai leluja. Pystyi harrastamaan vain sellaista mikä ei maksanut, maalta ei päässyt mihinkään koska ei ollut itse lapsena varaa maksaa kyytiä. Vaatteet kirpputorilta, samoin lelut. Itse tehtiin lelut ja leikit kaikenlaisesta tavarasta, vähän kuin "ennen vanhaan". Reissuja vain lähikaupunkeihin(pari muistan koko lapsuudesta) en esimerkiksi ikinä lapsena tainnut käydä 300 kilometriä kauempana kotoa, en ollut yhtään yötä missään maksullisessa paikassa(hotelli/mökki). Ei huvipuistoja, kylpylöitä, mitään maksullista.
Vanhemmilla itsellään ei rahasta huolta ole ollut, ja toki lapsena itsellä katto pään päällä ollut ja ruokaa (ainakin koulussa).
Varsinkin näin aikuisena kun on omia lapsia, on jäänyt hieman katkera olo siitä miten lapsena ei ole arvostettu. Itse olen tosiaan saanut opintolainat ottaa, töissä 15-vuotiaasta, kaikki aina maksettu itse. Minullekin naureskeltu että tulen rikkaasta perheestä nyt aikuisena, ne siis jotka tietävät lähinnä vanhempani eivätkä ole läheltä seuranneet mitä se meidän lasten elämä silloin lapsena oli. En ole vanhempieni rikkauksista päässyt millään tavalla osalliseksi. Viime joululahjaksi sain paketin halpoja tuikkuja. Jne. Voisi tästä paasata loputtomiin. Mutta halusin vain sanoa ap:lle että on meitä muitakin. Ei voi kuin olla parempi vanhempi omille lapsilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun vanhempani ovat rikkaita ja olen saanut ne luettelemasi preppauskurssit, yliopistopaikan ekalla yrittämällä, ilmaisen asunnon, matkoja jne. Palstan mukaan olen kultalusikka perseessä syntynyt mistään mitään tietämätön heitukka, joka kohtaa kamalan totuuden siinä vaiheessa, kun pitää mennä töihin ja itse tienata elantonsa. Rahaa en palstan mukaan osaa käyttää, tuhlata kyllä.
Kaveripiirini on samanlaisia kuin minä, joten en ole kenellekään rikkaan perheen tytär, me olemme kaikki varakkaista perheistä ja osaamme olla kiitollisia vanhemmilemme, jotka ovat tasanneet tietä. Mutta itse piti käydä lukio, itse lukea pääsykokeisiin ja itse mennä tentteihin, siellä ei kysytä, millä sijalla valtakunnan varallisuustilastoissa vanhemmat ovat.
Oon kateellinen sulle. Minusta noin vanhempien kuuluisi tehdäkin jos kerran varaa on. Mikä muka on parempi sijoituskohde kuin oman lapsensa tulevaisuus? Tietenkään mitään merkkilaukkuja ei tarvitse rikkaidenkaan vanhempien lapsilleen ostella minusta.
Mä en ole ikinä edes päässyt rikkaiden perheiden lasten kavereiksi, koska missä niihin olisin muka tutustunut. Mitään kallista ei saanut koskaan lapsena harrastaa, ei ollut mitään merkkivaatteita tai tavaroita kuten yleensä rikkaiden perheiden lapsilla on. Kaikkien silmissä olin köyhän perheen lapsi, koska näytin siltä. Varmaan olisin ollut vaan rikkaalta näyttäville lapsille kateellinen heidän saamistaan eduista. Enhän lapsena edes tajunnut omilla vanhemmillanikin olevan halutessaan varaa niihin. Teininä aloin tajuta ja se vaan lisäsi epäreiluuden tunnetta.
Olen ainut lapsi. Yritän yleensä olla miettimättä koko vanhempieni rahatilannetta. Se vaan on vaikeaa, kun he aina korostavat sitä jos ovat yhteydessä. Kyselevät, olenko saanut säästettyä rahaa ja saanut tienattua rahaa. Ihan kuin se määrittäisi ihmisen arvon. Leveilevät myös sijoituksillaan ja hankinnoillaan itselleen. Taas tuli osaa päräytettyä uusi asunto, joka pistetään vuokralle jne.
ap
Asuin paikkakunnalla, jossa kaikki tiesivät isäni. En oikein voi uskoa, että pankinjohtajan ja menestyvän yrityksen pomon lasta pidetään köyhänä, koska vaikka sukunimesi olisi Korhonen, niin kaikki tietäisivät, kenen Korhosen lapsi olet. Vaikuttaa siltä, että köyhyys on enemmänkin korviesi välissä.
Äiti näytti pari viikkoa sitten joulupukille kirjoittamani kirjeen. Olin noin 8v ja olin pyytänyt Barbie-alushousuja, sinipunavärikynää ja omaa konvehtirasiaa. Siis juuri sellaisia asioita, joita nykyiset köyhien perheiden lapset joulupuukeräyksestä toivovat ja joita pidämme hienoina ja jaloina toiveina. En tiennyt vanhempieni varallisuudesta, koska jokainen lapsi luulee, että juuri oma perhe on oikein tavallinen ja muillakin on samoin.
Olet sekä oikeassa että väärässä. Meillä oli miljonääri naapurina 70-luvulla. Sitä ei vaan kukaan tiennyt. Oli perinyt huikeat määrät metsää jostain muualta päin Suomea. Vaimo kulki kauheissa rytkyissä ja teki lapsille vaatteet itse. Ne olivat aika hurjia eikä niitä ollut paljon. Ruoka oli halvinta ja kaikessa säästettiin. Muuttivat sitten pois enkä tiedä miten ovat metsäomaisuuttaan käyttäneet. Tämä meille pikkukyläläisille selvisi sitten vuosien kuluttua.
Tätä on hankala uskoa,koska 70-luvulla meillä oli vielä metsässä pinta-alaverotus ja ns.kateuslistoille koottuna myös omaisuus. Siksi tuollainen miljoonan markan metsäomaisuus oli erittäin hyvin kaikkien niiden tiedossa, jotka osasivat lukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä sama tarina paitsi, että vasta nyt aikuisena olen saanut tietää, että vanhemmat ovat varakkaita.
Ikinä en ole heiltä rahaa pyytänyt enkä edes halua perintöä.
Heillä on outo suhde rahaan. Nyt kun he ovat vanhoja niin he ovat alkaneet puhua varallisuudestaan.
Lapsena kuljin joissain rääsyissä (siskon vanhoja vaatteita). Äiti kyllä kulki minkkiturkissa.
Koko elämän kliimaksi on nyt kun ovat yli 80-vuotiaita??
Minä en ymmärrä lainkaan, miksi monien mielestä vanhempien olisi pitänyt kustantaa ap:lle ajokortti. Kaikesta päätellen ap asuu yliopistopaikkakunnalla. Niistä isoimmilla on toimiva julkinen liikenne, ja pienemmillä taas kaikki niin lähellä, että voi hyvin kulkea polkupyörällä. Ymmärtäisin valituksen ajokortista silloin, jos ap asuisi jossain maalla, jossa ei pääse minnekään ilman omaa autoa.
Meidän viisihenkisessä perheessä minä olen ainoa, jolla on ajokortti. Minullakin se on vain siksi, että olen kotoisin maalta. Täällä pk-seudulla pärjää mainiosti ilmankin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kylläpä Ap kuulostaa typerältä ja vaativalta pennulta. Olettaa, että koska vanhemmillaan on sijoituksia, he itsestäänselvästi maksaisivat asunnon lapselleen. Voi elämä tätä ahneutta.
Kyllä, apua voi pyytää vaikka osaan vuokrasta, tai johonkin harrastukseen tms. Normaali vanhempi myös taloutensa rajoissa tarjoaa viimeistään siinä kohdassa pientä taloudellista tukea, jos lapsi on selkeästi köyhä. Pienellä tarkoitan juuri näitä satunnaisia laskuja tai vaikka astioiden hankkimista ensikotiin.
Mutta että vanhemmat ovat ahneita ja pihejä, jos eivät osta asuntoa lapselleen? Tuollainen pentu sietäisi saada selkäsaunan.
Se että jotkut taloudellisesti pärjäävät vanhemmat ostavat niitä autoja ja asuntoja, ei tarkoita mistään kohtaa, että yhdelläkään aikuisella lapsella olisi pienintäkään oikeutta odottaa sitä. Oksettavaa, ja muut loiset komppaavat tätä surkimusta ja voivottelevat, kuinka kamalia hänen vanhempansa ovat. Ainoa kamala tässä on Ap ja hänen kaltaisensa.
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä lainkaan, miksi monien mielestä vanhempien olisi pitänyt kustantaa ap:lle ajokortti. Kaikesta päätellen ap asuu yliopistopaikkakunnalla. Niistä isoimmilla on toimiva julkinen liikenne, ja pienemmillä taas kaikki niin lähellä, että voi hyvin kulkea polkupyörällä. Ymmärtäisin valituksen ajokortista silloin, jos ap asuisi jossain maalla, jossa ei pääse minnekään ilman omaa autoa.
Meidän viisihenkisessä perheessä minä olen ainoa, jolla on ajokortti. Minullakin se on vain siksi, että olen kotoisin maalta. Täällä pk-seudulla pärjää mainiosti ilmankin.
Ajokortin tarve tosiaan riippuu asuinpaikasta. Mutta koen kyllä, että se on sellainen asia, jonka välittävä vanhempi kustantaa lapselleen, jos on varaa ja jos lapsi sitä kokee tarvitsevansa.
Mulla oli rikkaat vanhemmat. Lapsena pukeuduin aina viimeisen päälle hienoihin merkkivaatteisiin, ja mulla oli tosi kalliita harrastuksia, joihin ei kaikilla kavereilla ollut todellakaan varaa. Mua kohdeltiin siis aina, kuin rikkaan perheen lasta. Meillä oli iso talo, ja hienot autot (molemmilla vanhemmilla omat), kesämökit ja kaikki pelit ja vehkeet, mitä rahalla vaan saa.
Kun muutin vieraalle paikkakunnalle asumaan ja opiskelemaan, vanhemmat maksoivat siellä vuokran, ja elämisen. Mitään opintolainoja ei olisi tarvinnut elämiseen ottaa, mutta koska niihin oli oikeus, otettiin yhden samankaltaisen kaverin kanssa lainaa ihan vain huvikseen, ja tuhlattiin ne hienoihin vaatteisiin, meikkeihin ja matkusteluun muutamassa viikossa. Vuosia myöhemmin laina erääntyi, ja vanhemmat maksoivat sen pois. Se siitä.
Asuntoa eivät vanhemmat ostaneet, mutta olivat luvanneet, että kun valmistun ja menen töihin, saan käsirahan, että voin ottaa lainaa, ja ostaa ensimmäisen oman asuntoni. Opinnot eivät maistuneet, enkä valmistunut lopulta koskaan yhtään miksikään. Vanhemmat suuttuivat tästä silmittömästi, ja pistivät raha hanat kiinni. Olin omillani. Koska opiskelu ei maistunut ja olin omillani, jouduin menemään töihin. Töihin päädyin todella pienipalkkaiselle alalle.
En osannut elää pienituloisena, sillä olin oppinut tuhlaamaan. Koska en saanut vanhemmilta enää rahaa, aloin ottamaan elämän mukavuuksia varten kaikenlaisia erilaisia kulutusluottoja jne. Lopulta en enää selvinnyt niistä, ja ne menivät ulosottoon. Aluksi yritin käydä töissä, mutta ulosottomies vei palkasta niin suuren osan, että en selvinnyt taloudellisesti. Velkaneuvonta ei auttanut, koska velkaa oli heidän mittapuulla liikaa. Oli pakko jäädä työttömäksi.
Vuosi kymmeniä olin velkavankeudessa elävä työtön. Ulosottomiehelle sanoin kuitenkin aina, että olen ainoa lapsi, ja koittaa vielä se päivä, jolloin maksan velkani vanhempieni perinnöllä. Ja lopulta se päivä koitti. Ensin kuoli isä syöpään, ja myöhemmin äiti ihan vain vanhuuteen. Ulosotossa olevat velat makselin sitten pois perinnöllä. Pakkohan se oli. Muuten olisin saanut syytteen velallisen epärehellisyydestä, jos olisin jättänyt maksamatta.
Ulosottoveloilla ja perintätoimistoiden veloilla oli saatanan isot korot. Sen vuoksi perintöä ei juurikaan jäänyt enää minulle itselleni, kun velat oli maksettu pois. Olen työtön, köyhä tyhjätasku. Minusta tuntuu oudolta kävellä lapsuuden kotini ohi. Siis olen joskus asunut tuolla, ja ollut rikkaan perheen lapsi. Mitä oikein tapahtui? Jälkeenpäin olen miettinyt ettei minua koskaan opetettu ottamaan vastuuta omasta elämästä, ja ei koskaan opetettu käyttämään rahaa. Kumpa minua olisi kohdeltu, kuin köyhän perheen lasta.
Vierailija kirjoitti:
Sori en jaksanut lukea kaikkia kommennteja. Aloitusviesti iski ja lujaa. Omat vanhempani eivät nyt sentään johtajia olleet, mutta huomattava omaisuus kuitenkin.
Olen aina mieltänyt itseni köyhän perheen tytöksi, vasta lähempänä kolmeakymmentä sain tietää, että vanhempani ovat oikeasti varakkaita, ovat olleet sitä koko elinaikani.
Minulle mitään vaan ei ole annettu. Eikä sisaruksille. Ei mitään uusimpia vekottimia tai leluja. Pystyi harrastamaan vain sellaista mikä ei maksanut, maalta ei päässyt mihinkään koska ei ollut itse lapsena varaa maksaa kyytiä. Vaatteet kirpputorilta, samoin lelut. Itse tehtiin lelut ja leikit kaikenlaisesta tavarasta, vähän kuin "ennen vanhaan". Reissuja vain lähikaupunkeihin(pari muistan koko lapsuudesta) en esimerkiksi ikinä lapsena tainnut käydä 300 kilometriä kauempana kotoa, en ollut yhtään yötä missään maksullisessa paikassa(hotelli/mökki). Ei huvipuistoja, kylpylöitä, mitään maksullista.
Vanhemmilla itsellään ei rahasta huolta ole ollut, ja toki lapsena itsellä katto pään päällä ollut ja ruokaa (ainakin koulussa).
Varsinkin näin aikuisena kun on omia lapsia, on jäänyt hieman katkera olo siitä miten lapsena ei ole arvostettu. Itse olen tosiaan saanut opintolainat ottaa, töissä 15-vuotiaasta, kaikki aina maksettu itse. Minullekin naureskeltu että tulen rikkaasta perheestä nyt aikuisena, ne siis jotka tietävät lähinnä vanhempani eivätkä ole läheltä seuranneet mitä se meidän lasten elämä silloin lapsena oli. En ole vanhempieni rikkauksista päässyt millään tavalla osalliseksi. Viime joululahjaksi sain paketin halpoja tuikkuja. Jne. Voisi tästä paasata loputtomiin. Mutta halusin vain sanoa ap:lle että on meitä muitakin. Ei voi kuin olla parempi vanhempi omille lapsilleen.
En muuten ota kantaa, mutta kyllä jokainen järkevä vanhempi kannustaa lastaan töihin, vähintään kesällä, heti kun se on mahdollista (eli noin 14-15v). Töitähän on nykyään nuorten vaikea saada, mutta vähintäänkin hakemaan.
Ymmärrän vanhempiasi, AP. He eivät ole halunneet hemmotella sua pilalle. Koska sellanen susta ois tullu, jos oisit kaiken saanu mitä vaan oot halunnu. Tekivät sulle palveluksen. Fiksuilta vaikuttavat, toisin kuin sinä itse. Kiittämätön pikku prinsessa. Voi nyyhky sentään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä lainkaan, miksi monien mielestä vanhempien olisi pitänyt kustantaa ap:lle ajokortti. Kaikesta päätellen ap asuu yliopistopaikkakunnalla. Niistä isoimmilla on toimiva julkinen liikenne, ja pienemmillä taas kaikki niin lähellä, että voi hyvin kulkea polkupyörällä. Ymmärtäisin valituksen ajokortista silloin, jos ap asuisi jossain maalla, jossa ei pääse minnekään ilman omaa autoa.
Meidän viisihenkisessä perheessä minä olen ainoa, jolla on ajokortti. Minullakin se on vain siksi, että olen kotoisin maalta. Täällä pk-seudulla pärjää mainiosti ilmankin.
Ajokortin tarve tosiaan riippuu asuinpaikasta. Mutta koen kyllä, että se on sellainen asia, jonka välittävä vanhempi kustantaa lapselleen, jos on varaa ja jos lapsi sitä kokee tarvitsevansa.
Tässäkin asiassa maailma on ihan erinäköinen tulevaisuudessa. Autoilu ei ole enää kansalaisoikeus, vaan tulee kimppa-autoja ammattikuskeilla jne. Ei tänä päivänä ajokortti ole mikään itsestäänselvä asia nuorille, olen itse parikymppinen ja tiedän monia, jotka eivät edes halua korttia. Toki näin helsinkiläisenä tilanne on ihan eri kuin kauempana.
No jopas on vanhemmat, tasan ei näköjään käy onnen lahjat.
Meille on ollut itsestään selvää, että lapsia tuetaan kaikin mahdollisin tavoin. Opintolainaa ottivat, kun ulkomailla opiskelivat, mutta eihän se riittänyt kaikkeen: asumiseen, maksullisiin yliopistoihin, elämiseen jne. Loput maksoimme me. Asunnot ostimme myös kaikille ja he maksoivat vuokraa, joka oli käypä siihen nähden, ettei verottaja puuttunut. Sittemmin myimme asunnot heille itselleen huomattavalla alennuksella, johon myös oli oikeus ilman, että verottaja puuttui. Nyt he ovat jo tehneet tuplavoiton asuntojen hintojen noustessa, se tosin kuluu isompien asuntojen ostoon.
Eli mihin ihmeeseen me niitä rahoja olisimme käyttäneet, ellemme jälkikasvun hyväksi? Olemme kuitenkin sen verran hyvin toimeentulevia, ettei itseltäkään ole mitään puuttunut ja olemme voineet elää mukavaa elämää.