Ihminen joka ei osaa tehdä mitään

Olin manipuloiva lapsi ja nuori, ja luistin aina KAIKISTA velvollisuuksista. Elin lasisen lapsuuden, jossa luistaminen onnistui mahdollisesti vanhempien syyllisyydentunteiden vuoksi siten, että he eivät omasta mielestään ikään kuin voineetkaan vaatia minulta mitään, koska vähintään alitajuisesti tajusivat kohtelevansa minua ja muita lapsiaan kaltoin, ainakin jossain määrin.

Mutkat suoriksi: olen 32-vuotias, työkyvytön, kyvytön tekemään yhtään mitään muutakaan. En osaa laittaa ruokaa enkä pestä ikkunoita. Koulut jäivät kesken ja koti eli asunto on omasta uusavuttomuudesta johtuen lähes asumiskelvoton.

Minulla on pieni kosketus työelämään, mutta en koskaan kokenut olevani kykenevä, joten irtisanouduin.

Kyse lienee siitä, että tunteeko itsensä kyvykkääksi. Itseluottamuksen puute tekee avuttomaksi (mikä oivallus..!). Ja minun kohdallani: jos ei lapsena päässyt saamaan palautetta hyvästä työstä ja oma-aloitteisuudesta, ei hyvää työtä tee oma-aloitteisesti aikuisenakaan.

Riittääkö jos joku menee hänen seuraksi? Osaako sitten itse kertoa bussikortinlataajalle, mitä haluaa?

Miten tuollainen ihminen on kuitenkin onnistunut saamaan työpaikan? Osaako hän siellä töissäkään tehdä mitään? :D

Heikkolahjainen, joka on käynyt Steinerkoulun. Veikkaan, että hän on taiteellisesti lahjakas, mutta ei niin lahjakas, että pystyisi sillä elättämään itsensä. Elämän täyttää itsensäkehittämisharrastukset kuten positiivinen psykologia, reiki, veda ym.

Vierailija kirjoitti:

Heikkolahjainen, joka on käynyt Steinerkoulun. Veikkaan, että hän on taiteellisesti lahjakas, mutta ei niin lahjakas, että pystyisi sillä elättämään itsensä. Elämän täyttää itsensäkehittämisharrastukset kuten positiivinen psykologia, reiki, veda ym.

Juuri kuin mun siskontyttö, joka on jo yli 30-vuotias. Kovasti yrittää jokaista mahdollista taiteenlajia mutta mistään ei tule valmista. Ei käy töissä missään eikä haluakaan hakea töitä kun on ne harrastukset. On muuten käynyt  steinerkoulua.

Vierailija kirjoitti:

kuvottavaa että pilkkaatte heikompianne. olette aika ihmissaastaa 

Erittäin hyvin sanottu!

Tunnen, itseni. Koen oikeasti itseni kädettömäksi. Hyvä, kun osaan edes siivota kerran viikossa pikku kaksioni, laittaa ruokaa alusta alkaen itse ja käyttää nettipankkia, joten ei jää laskut maksamatta enkä jätä maksamatta, kun "ei nyt huvita/kiinnosta/muista". Tunnollisesti hoidan laskujen maksamisen ja tiedän, miten toimia jos laskua ei voi maksaa eräpäivään mennessä. 

Mutta sitten taas en osaa naulata taulua, vaikken ole edes yrittänyt mutta tuntuu, että sellainen vaatisi toista käsiparia ja melko yksinäisenä ihmisenä niin vaikeaa löytää ketään auttamaan. Monet fyysistä voimaa vaativat asiatkin viivästyvät kuten entisen sängynrungon vieminen kaatopaikalle, eikä minulla ole autoa. Tarvitsen ihan oikeasti kohta varmaan miestä taloon tekemään perinteiset miesten työt, eikä se minua haittaisikaan, kun en sirona naisena kykene nostamaan tai siirtämään mitään raskaita tavaroita. 

Työelämässä olen ollut jonkun aikaa mukana ja pärjännyt kohttuullisesti. Koen kuitenkin kiinnostuvani niin kapeasti asioista, en syystä tai toisesta halua tehdä jotain itselleni epäilyttäviä asioita, koska pelkään osaamattomuuttani. En uskalla niinkään ottaa turhia riskejä. 

Ehkä autismin kirjolla ja laaja-alaisilla oppimisvaikeuksilla on tekemistä asian kanssa. Sitten taas toisaalta ehkä yksin uskaltaisin tehdä, ainakin näin itse ajattelen. Ihan kuin tekemiseni olisivat jotenkin salaisia, ettei muut saa nähdä tai muuten nauravat. Varmaan vainoharhaisuutta minulta.

"En osaa" on minusta kärjistetysti tekosyy. Kaikkea ei voi osata, mutta perusjutut oppii vaikka sieltä Youtubesta ja monta muutakin asiaa.

Passittaisin siskon neurologille.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen, itseni. Koen oikeasti itseni kädettömäksi. Hyvä, kun osaan edes siivota kerran viikossa pikku kaksioni, laittaa ruokaa alusta alkaen itse ja käyttää nettipankkia, joten ei jää laskut maksamatta enkä jätä maksamatta, kun "ei nyt huvita/kiinnosta/muista". Tunnollisesti hoidan laskujen maksamisen ja tiedän, miten toimia jos laskua ei voi maksaa eräpäivään mennessä. 

Mutta sitten taas en osaa naulata taulua, vaikken ole edes yrittänyt mutta tuntuu, että sellainen vaatisi toista käsiparia ja melko yksinäisenä ihmisenä niin vaikeaa löytää ketään auttamaan. Monet fyysistä voimaa vaativat asiatkin viivästyvät kuten entisen sängynrungon vieminen kaatopaikalle, eikä minulla ole autoa. Tarvitsen ihan oikeasti kohta varmaan miestä taloon tekemään perinteiset miesten työt, eikä se minua haittaisikaan, kun en sirona naisena kykene nostamaan tai siirtämään mitään raskaita tavaroita. 

Työelämässä olen ollut jonkun aikaa mukana ja pärjännyt kohttuullisesti. Koen kuitenkin kiinnostuvani niin kapeasti asioista, en syystä tai toisesta halua tehdä jotain itselleni epäilyttäviä asioita, koska pelkään osaamattomuuttani. En uskalla niinkään ottaa turhia riskejä. 

Ehkä autismin kirjolla ja laaja-alaisilla oppimisvaikeuksilla on tekemistä asian kanssa. Sitten taas toisaalta ehkä yksin uskaltaisin tehdä, ainakin näin itse ajattelen. Ihan kuin tekemiseni olisivat jotenkin salaisia, ettei muut saa nähdä tai muuten nauravat. Varmaan vainoharhaisuutta minulta.

Lisään vielä, että en osaa esim. asentaa modeemin verkkoyhteyttäkään kannettavaan tietokoneeseen useista yrityksistä huolimatta. Sen takia minulla onkin puhelimen netti päivittäisessä käytössä. Olen oikeasti avuton joissain asioissa. Korjaus- ja asennustöihin minusta ei ikinä olisi, eikä olisi lumen kolaukseenkaan. Onneksi asun kerrostalossa, niin ei tarvitse murehtia tuollaisia lukuun ottamatta sitten tukkeutuneen lavuaarin putken avaamista, joka sitten vaatii apua naapurilta. En pärjäisi ilman naapuriani, joka kokosi myös IKEA:sta ostetun sohvani. On vain parempi, kun pysyn niissä "naisten töissä" vaikkei siivoaminen tai vaatteiden silittäminen ole minun lempipuuhaa, vaan enemmänkin sohvalla löhöily.

Joskus peruskoululaisenakin haaveilin eleleväni rikkaassa perheessä, jolloin olisi saanut nauttia palveluksista :D Myönnän senkin, että helposti sain luistaa kotitöistä ollessani koululainen ja sain ihan rauhassa olla tietokoneen ääressä, vaikka äiti siitä jaksoi valittaa. Ehkä sitten ajatteli, että jotenkin sitä yksinäisyyttä oli paikattava tuppukylän asukkaana. En silti koe itseäni peräkammarin tytöksi, vaikka olenkin luonteeltani mukavuudenhaluinen ja vältellyt itselleni epämielyttäviä tai vaikeita asioita. 

Kaikki vihervassarit on kuin vauvoja jos kykymyksessä ei ole pajauttelu, liimanhaistelu tai muuten kuupan sekaisin saaminen. pl pedo yo nti pekka h ja hutisalo, marinadi, kurhimäen alli tai soma Li. yms muut hyväksikäyttäjät (käyttää siis em luusereita hyväksi ja saane äänetämään itseään) jotka kaikki asuu noin 1 miljoonan asunnoissa veronmaksajien kuitatessa laskun. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen, itseni. Koen oikeasti itseni kädettömäksi. Hyvä, kun osaan edes siivota kerran viikossa pikku kaksioni, laittaa ruokaa alusta alkaen itse ja käyttää nettipankkia, joten ei jää laskut maksamatta enkä jätä maksamatta, kun "ei nyt huvita/kiinnosta/muista". Tunnollisesti hoidan laskujen maksamisen ja tiedän, miten toimia jos laskua ei voi maksaa eräpäivään mennessä. 

Mutta sitten taas en osaa naulata taulua, vaikken ole edes yrittänyt mutta tuntuu, että sellainen vaatisi toista käsiparia ja melko yksinäisenä ihmisenä niin vaikeaa löytää ketään auttamaan. Monet fyysistä voimaa vaativat asiatkin viivästyvät kuten entisen sängynrungon vieminen kaatopaikalle, eikä minulla ole autoa. Tarvitsen ihan oikeasti kohta varmaan miestä taloon tekemään perinteiset miesten työt, eikä se minua haittaisikaan, kun en sirona naisena kykene nostamaan tai siirtämään mitään raskaita tavaroita. 

Työelämässä olen ollut jonkun aikaa mukana ja pärjännyt kohttuullisesti. Koen kuitenkin kiinnostuvani niin kapeasti asioista, en syystä tai toisesta halua tehdä jotain itselleni epäilyttäviä asioita, koska pelkään osaamattomuuttani. En uskalla niinkään ottaa turhia riskejä. 

Ehkä autismin kirjolla ja laaja-alaisilla oppimisvaikeuksilla on tekemistä asian kanssa. Sitten taas toisaalta ehkä yksin uskaltaisin tehdä, ainakin näin itse ajattelen. Ihan kuin tekemiseni olisivat jotenkin salaisia, ettei muut saa nähdä tai muuten nauravat. Varmaan vainoharhaisuutta minulta.

Lisään vielä, että en osaa esim. asentaa modeemin verkkoyhteyttäkään kannettavaan tietokoneeseen useista yrityksistä huolimatta. Sen takia minulla onkin puhelimen netti päivittäisessä käytössä. Olen oikeasti avuton joissain asioissa. Korjaus- ja asennustöihin minusta ei ikinä olisi, eikä olisi lumen kolaukseenkaan. Onneksi asun kerrostalossa, niin ei tarvitse murehtia tuollaisia lukuun ottamatta sitten tukkeutuneen lavuaarin putken avaamista, joka sitten vaatii apua naapurilta. En pärjäisi ilman naapuriani, joka kokosi myös IKEA:sta ostetun sohvani. On vain parempi, kun pysyn niissä "naisten töissä" vaikkei siivoaminen tai vaatteiden silittäminen ole minun lempipuuhaa, vaan enemmänkin sohvalla löhöily.

Joskus peruskoululaisenakin haaveilin eleleväni rikkaassa perheessä, jolloin olisi saanut nauttia palveluksista :D Myönnän senkin, että helposti sain luistaa kotitöistä ollessani koululainen ja sain ihan rauhassa olla tietokoneen ääressä, vaikka äiti siitä jaksoi valittaa. Ehkä sitten ajatteli, että jotenkin sitä yksinäisyyttä oli paikattava tuppukylän asukkaana. En silti koe itseäni peräkammarin tytöksi, vaikka olenkin luonteeltani mukavuudenhaluinen ja vältellyt itselleni epämielyttäviä tai vaikeita asioita. 

Tiedoksesi, että kerrostalossa on huoltoyhtiö, joka tulee esim. avaamaan tukkiutuneen lavuaarin. Soittaa sinne kyllä  pitää, muuten eivät osaa tulla.

Ei kaikkea pidä osatakaan. Itse osaan esim. vaihtaa autoni renkaat ja tein sen vuosikausia mutta enää en viitsi. Maksan mielelläni 35 euroa siitä hommasta, että joku tekee sen puolestani. Lähes kaikkia palveluita saa nykyään rahalla. Joku kirjoitti että vanha sänky pitäisi viedä pois kaatarille mutta ei jaksa nostaa tms. Kun ostaa uuden sängyn, kodinkoneen, sohvan... he vievät samalla vanhan pois kun vaan sopii siitä ja maksaa kympin pari. Helppoa!

Mun vanhemmat oli sellaisia, että kun oli pikkulapsi, alle kouluikäinen ja oltiin vaikka reissussa (myös ulkomailla) ja halusin jäätelön, sain rahan käteen ja sanottiin, että tuolla on kioski, käy ostamassa. Jos en mennyt yksin, jäin ilman jäätelöä. Kyllä sitä vaan sitten meni. 

Minulla on ollut huono itsetunto. Minua on lapsesta asti haukuttu kädettömäksi kaikissa käytännön asioissa, enkä ole sen takia oikein uskaltanut yrittääkään. Olen vähän haaveilijatyyppi, mahdollisesti add-taipumusta. Lasten saaminen on vasta ollut sellainen 'pakote', että on ollut uskallettava opetella kokkaamaan, asioimaan viranomaisten kanssa, ajamaan autoa jne. Ja ovathan asiat sitten onnistuneet, kun ei ole voinut pysähtyä miettimään, etten kuitenkaan osaa, ja kaikki nauravat. Työelämässäkin se toi enemmän itsevarmuutta. Omalla tavallani pidän itseäni nykyään aika käytännöllisenä. Mutta voin kuvitella, että olisin voinut jäädä myös huonoon kierteeseen, enkä vieläkään uskaltaisi yrittää mitään.

Vierailija kirjoitti:

V###u mitä p###aa, koko ketju aloituksesta tähän asti. Olen itse ihminen, joka ei oikeasti osaa mitään ja ei minunlaiset mitään töitä saa tai edes opintoja suoritettua. Mä en ole pärjännyt opinnoissa, opettajat eivät edes uskoneet, että en pysty oppimaan joitain asioita, masennus syveni entisestään juominen karkasi lapasesta ja kouluun en enää uskaltanut.

Kirjoitat lähes virheettömästi. Ethän vain ole tehnyt "osaamattomuudesta" tekosyytä jolla voit väistää vastuuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heikkolahjainen, joka on käynyt Steinerkoulun. Veikkaan, että hän on taiteellisesti lahjakas, mutta ei niin lahjakas, että pystyisi sillä elättämään itsensä. Elämän täyttää itsensäkehittämisharrastukset kuten positiivinen psykologia, reiki, veda ym.

Juuri kuin mun siskontyttö, joka on jo yli 30-vuotias. Kovasti yrittää jokaista mahdollista taiteenlajia mutta mistään ei tule valmista. Ei käy töissä missään eikä haluakaan hakea töitä kun on ne harrastukset. On muuten käynyt  steinerkoulua.

Steinerkoulun käynyt tuttu ei maksa velkojaan. On kuitenkin pokkaa poseerata ja esittää milloin mitäkin. Hirveitä tollaset kun itsekritiikki puuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

V###u mitä p###aa, koko ketju aloituksesta tähän asti. Olen itse ihminen, joka ei oikeasti osaa mitään ja ei minunlaiset mitään töitä saa tai edes opintoja suoritettua. Mä en ole pärjännyt opinnoissa, opettajat eivät edes uskoneet, että en pysty oppimaan joitain asioita, masennus syveni entisestään juominen karkasi lapasesta ja kouluun en enää uskaltanut.

Kirjoitat lähes virheettömästi. Ethän vain ole tehnyt "osaamattomuudesta" tekosyytä jolla voit väistää vastuuta.

Ime tavaraa kiusaaja.

Tulee mieleen eilinen ketju, jossa äippä teki piknic korin Nuuksioon ja menivät bussilla kolme tuntia suuntaansa ja oli kamalaa.

Lapset opetetaan pienestä asti tekemään asioita, ikänsä mukaisesti. Omassa repussa kantaa omat eväät jo pienikin.

Jos kaikki tehdään valmiiksi, tulos on huono.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

V###u mitä p###aa, koko ketju aloituksesta tähän asti. Olen itse ihminen, joka ei oikeasti osaa mitään ja ei minunlaiset mitään töitä saa tai edes opintoja suoritettua. Mä en ole pärjännyt opinnoissa, opettajat eivät edes uskoneet, että en pysty oppimaan joitain asioita, masennus syveni entisestään juominen karkasi lapasesta ja kouluun en enää uskaltanut.

Kirjoitat lähes virheettömästi. Ethän vain ole tehnyt "osaamattomuudesta" tekosyytä jolla voit väistää vastuuta.

Ime tavaraa kiusaaja.

Yritin vain kannustaa. Mutta ilmeisesti olet oikeasti todella viallinen, eikä sulla ole kavereita kun vastaat tuohon sävyyn.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen, itseni. Koen oikeasti itseni kädettömäksi. Hyvä, kun osaan edes siivota kerran viikossa pikku kaksioni, laittaa ruokaa alusta alkaen itse ja käyttää nettipankkia, joten ei jää laskut maksamatta enkä jätä maksamatta, kun "ei nyt huvita/kiinnosta/muista". Tunnollisesti hoidan laskujen maksamisen ja tiedän, miten toimia jos laskua ei voi maksaa eräpäivään mennessä. 

Mutta sitten taas en osaa naulata taulua, vaikken ole edes yrittänyt mutta tuntuu, että sellainen vaatisi toista käsiparia ja melko yksinäisenä ihmisenä niin vaikeaa löytää ketään auttamaan. Monet fyysistä voimaa vaativat asiatkin viivästyvät kuten entisen sängynrungon vieminen kaatopaikalle, eikä minulla ole autoa. Tarvitsen ihan oikeasti kohta varmaan miestä taloon tekemään perinteiset miesten työt, eikä se minua haittaisikaan, kun en sirona naisena kykene nostamaan tai siirtämään mitään raskaita tavaroita. 

Työelämässä olen ollut jonkun aikaa mukana ja pärjännyt kohttuullisesti. Koen kuitenkin kiinnostuvani niin kapeasti asioista, en syystä tai toisesta halua tehdä jotain itselleni epäilyttäviä asioita, koska pelkään osaamattomuuttani. En uskalla niinkään ottaa turhia riskejä. 

Ehkä autismin kirjolla ja laaja-alaisilla oppimisvaikeuksilla on tekemistä asian kanssa. Sitten taas toisaalta ehkä yksin uskaltaisin tehdä, ainakin näin itse ajattelen. Ihan kuin tekemiseni olisivat jotenkin salaisia, ettei muut saa nähdä tai muuten nauravat. Varmaan vainoharhaisuutta minulta.

Lisään vielä, että en osaa esim. asentaa modeemin verkkoyhteyttäkään kannettavaan tietokoneeseen useista yrityksistä huolimatta. Sen takia minulla onkin puhelimen netti päivittäisessä käytössä. Olen oikeasti avuton joissain asioissa. Korjaus- ja asennustöihin minusta ei ikinä olisi, eikä olisi lumen kolaukseenkaan. Onneksi asun kerrostalossa, niin ei tarvitse murehtia tuollaisia lukuun ottamatta sitten tukkeutuneen lavuaarin putken avaamista, joka sitten vaatii apua naapurilta. En pärjäisi ilman naapuriani, joka kokosi myös IKEA:sta ostetun sohvani. On vain parempi, kun pysyn niissä "naisten töissä" vaikkei siivoaminen tai vaatteiden silittäminen ole minun lempipuuhaa, vaan enemmänkin sohvalla löhöily.

Joskus peruskoululaisenakin haaveilin eleleväni rikkaassa perheessä, jolloin olisi saanut nauttia palveluksista :D Myönnän senkin, että helposti sain luistaa kotitöistä ollessani koululainen ja sain ihan rauhassa olla tietokoneen ääressä, vaikka äiti siitä jaksoi valittaa. Ehkä sitten ajatteli, että jotenkin sitä yksinäisyyttä oli paikattava tuppukylän asukkaana. En silti koe itseäni peräkammarin tytöksi, vaikka olenkin luonteeltani mukavuudenhaluinen ja vältellyt itselleni epämielyttäviä tai vaikeita asioita. 

Tiedoksesi, että kerrostalossa on huoltoyhtiö, joka tulee esim. avaamaan tukkiutuneen lavuaarin. Soittaa sinne kyllä  pitää, muuten eivät osaa tulla.

Ei kaikkea pidä osatakaan. Itse osaan esim. vaihtaa autoni renkaat ja tein sen vuosikausia mutta enää en viitsi. Maksan mielelläni 35 euroa siitä hommasta, että joku tekee sen puolestani. Lähes kaikkia palveluita saa nykyään rahalla. Joku kirjoitti että vanha sänky pitäisi viedä pois kaatarille mutta ei jaksa nostaa tms. Kun ostaa uuden sängyn, kodinkoneen, sohvan... he vievät samalla vanhan pois kun vaan sopii siitä ja maksaa kympin pari. Helppoa!

Mun vanhemmat oli sellaisia, että kun oli pikkulapsi, alle kouluikäinen ja oltiin vaikka reissussa (myös ulkomailla) ja halusin jäätelön, sain rahan käteen ja sanottiin, että tuolla on kioski, käy ostamassa. Jos en mennyt yksin, jäin ilman jäätelöä. Kyllä sitä vaan sitten meni. 

Tiedän, että huoltoyhtiö on olemassa ja olin pyytänytkin apua esim. parvekkeen lasin rikkoutuneeseen kiinnityskahvaan, kun oli olemassa riski, että sään ollessa tuulinen olisi varmasti voinut lasi mennä rikki. Enhän minä sellaisia asioita rupea itse selvittämään. Ihan en täysin avuton ole, ettenkö kykenisi etsimään niitä tahoja, jotka auttavat tällaisissa asioissa. 

Kuitenkin jälkiviisastelen ja ajattelen, että minua ei olisi yhtään haitannut, jos äiti olisi iskenyt nyrkkiä pöytään vetelehtimiselleni, vaikka juuri ja juuri yletyin kohtalaisiin arvosanoihin peruskoulussa, vaikken jaksanut lukea kokeisiin. Koin vain tietokoneella kyhjöttämisen ja laiskuuden olleen helpoimpia teitä diagnoosien takia.

Ihan en mene siihen ääripäähän mihin nykynuoret: ei jakseta tehdä pitkiä työpäiviä, kun minä taas olen tehnyt jopa 12 tuntista työpäivää, eikä haitannut minua yhtään vaan mielelläni tein. Töissä pysynkin paremmin ruodussa kuin kotona, vaikka olen pelännyt hieman ottaa vastuuta mm. ruokanäytteistä, jossa kerran mokasin. Tiedän olevani oikeasti aika kädetön ihminen.

Olen toki jotain kyennyt tällaisena vätyksenä saavuttamaan käytännössä, vaikka älypuhelin vie voiton; aloitin fyysisten kirjojen lukemisen sitten yläasteen, kun aiemmin en halunnut tai jaksanut lukea pitkän tekstin, pienen fonttikoon tai hengästymmisen takia lukemisen aikana, ja poistin äänikirjasovelluksen, jonka ajattelin tekeväni "ikävän" homman puolestani. Hahhah, minua ei ollenkaan edelleen haittaisi, vaikka minulla olisi kotona täysi ylläpito, mutta raaskisin silti keittää edes kahvia itselleni enkä alkaisi miksikään mielivaltaiseksi tyranniksi kotiapulaisia kohtaan. 

- lainaamasi henkilö

Taulunripustus:

Ota se taulu /-t. Ota isoa pahvia, vaikka laatikoista. Laita taulu sen pahvin päälle ja piirrä taulun koko pahviin, leikkaa se pala sitten irti. Tökkää ripusti tai ripustinpaikkoihin neulat. Tölää värillä ne neulat.

Mene seinälle jolle taulu tulee, mallaa paikka sillä pahvilla ja paina ne ripustuspaikat seinää vasten= jää jäljet joissa ripustuspaikka. Naputa vielä ne naulat niihin kohtiin.

> ripusta taulu, sama toiselle. Lattialla jo voit ryhmitellä ne taulut.