Ihminen joka ei osaa tehdä mitään

Kasvatuksessa moka

Minun äitini on tuollainen, mutta hänellä on keskivaikea Alzheimer...

Joo, mun kolmekymppinen naapurinpoika. Asuu yhä kotona, viimeksi kun oli töistä kipeänä niin isän piti soittaa työpaikalle ettei poika pääse tulemaan. Ei osaa laittaa itse ruokaa, eli jos vanhemmat lähtee lomalle niin poika elää eineksillä ja sillä, mitä äiti on valmistanut pakkaseen ennen lähtöä. 

Vanhemmat pyytävät meitä pitämään poikaa silmällä heidän poissaollessaan - tämä on ennen kaikkea huvittavaa siksi, että mun miesystävä on ko. "poikaa" kymmenisen vuotta nuorempi.

Ja tää poika on siis ihan normaali, ei kehitysvammainen ym. On vaan ihan älyttömän uusavuton! 

Mun veli oli tuollainen. Tosin syynä oli se että "ainut poika" ja äiti lelli hänet piloille isän kuoltua kun olin 1 ja veljeni 3 ja hän tottui siihen et melkein kaikki tehtiin puolesta ja sai apua kaikkeen. Tosin jäi silti luokalleen kun ei pärjännyt kokeissa. Mut ihan hyvin nykyään menee ja on töissä ym, mut edelleen saa mitä haluaa

Kaverini. On uskomattoman uusavuton eikä osaa edes sairaslomaa hakea vaan on pois töistä ilman sitä lappua ja sitten ihmettelee silmät suurina "miks mä sain varoituksen?" ei myöskään osaa kokata tai siivota ja syö einespurilaisia kylmänä kun ei osaa mikroa käyttää

V###u mitä p###aa, koko ketju aloituksesta tähän asti. Olen itse ihminen, joka ei oikeasti osaa mitään ja ei minunlaiset mitään töitä saa tai edes opintoja suoritettua. Mä en ole pärjännyt opinnoissa, opettajat eivät edes uskoneet, että en pysty oppimaan joitain asioita, masennus syveni entisestään juominen karkasi lapasesta ja kouluun en enää uskaltanut.

Apustaja :D

Kyllähän se vanhemmista lähtee.

kuvottavaa että pilkkaatte heikompianne. olette aika ihmissaastaa 

Jostain ne vaikeuksien juuret ovat saaneet alkunsa.. En usko, että tavallisesti kukaan haluamalla haluaa olla uusavuton. Toki on olemassa varmasti niitäkin, jotka vilpillisesti tekeytyvät osaamattomiksi, ettei laiskuuttaan tarvitse tehdä asioita jotka kyllä osaisi, ja teettävät ne toisilla.. Mutta ne ihmiset ovatkin omassa marginaalissaan ja helposti tunnistettavissa..

Äkkiseltään voisi ajatella ongelmien johtuvan liiallisesta paapomisesta, mutta voi myös johtua liiallisesta kurittamisestakin.

Tunnen henkilön, joka on kasvanut epäterveessä ympäristössä. Hän on jo keski-ikäinen, mutta ei ole toipunut siitä kaikesta nöyryytyksestä, lyttäämisestä ja kaltoinkohtelusta.. Hänellä on elämänhallinta vaikeuksia, hän on pelokas, hänellä ei ole itseluottamusta, hän ei pysty samaan suoritukseen kuin tavallisesti pitäisi, hän on lukossa, ja on jatkuvasti pahoillaan kun joutuu turvautumaan aina toisiin ihmisiin.

Hän on taiteellinen, piirtää taitavasti.. Potentiaalia olisi varmasti vaikka mihin, mutta minne halvaantunut voi kävellä..

Ei aina tarvitse olla kehitysvammaa, se olisikin autuaaksi tekevä seikka, kehitysvammaisia ymmärretään aivan eri tavalla. Mutta entä ne, joiden vammat on vaikeammin todistettavissa..

Ei sillä ole väliä. Minä osaan kaikenlaista ja tosi vaikeitakin juttuja, mutta minulle väitetään, että olisin tuollainen. Parempi varmaan olisi, jos olisikin.

Vierailija kirjoitti:

Ei sillä ole väliä. Minä osaan kaikenlaista ja tosi vaikeitakin juttuja, mutta minulle väitetään, että olisin tuollainen. Parempi varmaan olisi, jos olisikin.

Tykkään asenteestasi! 👍

Noinhan se pitäisikin nähdä, että "okei, en ehkä osaa vaihtaa autonrenkaita, -mutta jonglöörata osaan, ja sinä et! What else you got!" 😉

Minä. Toki siis elän itsenäistä elämää yksikseni, mutta esim veroilmoituksen täyttö on ihan hepreaa ja lainanhaku yksin on sellainen mitä en uskaltaisi. Jos olen itse esim. sopinut remppamiehen kanssa jotain, niin saan siitä paskaa niskaan että nyt mua on varmasti kusetettu ja sieltä tulee hirveitä laskuja perässä.

Osittain johtuu ehkä siitä, että mulle on koko ikäni toitotettu, että musta ei ole mihinkään ja väistän syrjään kun osaavammat tekee. Minulla on diagnosoitu myös keskivaikea masennus (oletettavasti ollut jo alta kouluikäisestä lähtien), joka vie sitä aloitekykyä ja myös madaltaa älyä.

Vierailija kirjoitti:

Minä. Toki siis elän itsenäistä elämää yksikseni, mutta esim veroilmoituksen täyttö on ihan hepreaa ja lainanhaku yksin on sellainen mitä en uskaltaisi. Jos olen itse esim. sopinut remppamiehen kanssa jotain, niin saan siitä paskaa niskaan että nyt mua on varmasti kusetettu ja sieltä tulee hirveitä laskuja perässä.

Osittain johtuu ehkä siitä, että mulle on koko ikäni toitotettu, että musta ei ole mihinkään ja väistän syrjään kun osaavammat tekee. Minulla on diagnosoitu myös keskivaikea masennus (oletettavasti ollut jo alta kouluikäisestä lähtien), joka vie sitä aloitekykyä ja myös madaltaa älyä.

Kuulostaa niin tutulta! Elämä tuntuu todella turvattomalta, kun keneenkään eikä mihinkään voi luottaa, ei edes itseensä! Samankaltaisten asioiden kanssa olen tullut tutuiksi.

Minulle myös diagnosoitiin keskivaikea masennus aikoinaan. Kouluaikana koin olevani tyhmempi muita vähän kaikessa, eli olisiko ollut jo silloin minullakin sitä masennusta.. Tuo lapsuuden "et osaa mitään" on myös käyty läpi.. Pelkään edelleen tehdä virheitä ja suurella todennäköisyydellä niitä teenkin.

Olen aina ihmetellyt käsitettä "oma-aloitteinen"..

Työpaikoissa uutena työntekijänä ei tietenkään voi vaan osata vieraita hommia, vaan niihin perehdytetään, olen aina ollut näkevinäni, että ne oma-aloitteiset ihmiset tuntuvat vaan iloisesti tekevän heti, vieraalla alalla, vieraassa rakennuksessa. Mutta minulle uudet työpaikat ovat erityisen hankalia, kun perehdytys on tuntunut usein jotenkin hirveän suppealta, tai sitä ei edes järjestetty, mutta on vaadittu kuitenkin täyttä ja tehokasta työpanosta.. Joskus olen päättänyt olla oma-aloitteinen, ja tarttua itsenäisesti työhön, mutta sitten tapahtuu jonkin moka, ja muut joutuvat kyllästyneinä korjailemaan jälkiäni, ja parhaimmillaan olen saanut paskamyrskyn niskaani, mutta eipä kukaan ole ollut ajoissa neuvomassa miten untuvikon pitäisi homma hoitaa.. Parempi siis vaan olla olematta oma-aloitteinen, eipähän ole tarvinnut kuunnella sanomista mokien takia, -vaan lorvimisen, joka tuntuu siinä puntarissa pienemmältä pahalta.

No, olen erittäin tietoinen, että "pärstäni" ei miellytä läheskään kaikkia, sekin kai liittyy asiaan jotenkin..

Mutta ihmettelen, että miten toiset vaan ovat oma-aloitteisia?? Minä ainakin tarvitsen neuvoja ja ohjeita...

Ap siskollas on joku neurokirjojuttu ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa.

Niihin saa apuja.

Minkä alan ihminen ap:n sisko on?

Suurin ongelma on _viitsiminen_. Nykyisin on muotia vedota toiminnanohjauksen ongelmiin. Tiedän jopa akateemisia aikuisia, jotka eivät raskaan asiantuntijatyön ohella muka selviä kotona ruoanlaitosta, puöyykinpesusta tms, koska toiminnanohjauksen ongelmat. Paskaahan tuo on. Persoonallisuushäiriöistä käytöstä. Valikoivaa osaamattomuutta.

Pakko olla kehitysvammainen jos ei tuon ikäisenä osaa mitään. Häntä ei olla vain tutkittu kunnolla. Heikkolahjainen/keva.

Uusavuttomuus. Minä oikeasti vihaan syvästi tuollaisia ihmisiä, jotka ilman syystä (terveys/keva/tms) heittäytyvät muiden ihmisten holhottavaksi koska ei-vain-osaa! Saatana täällä kukaan muukaan jaksa tai osaa, silti on tehtävä!

Hänellä on huono itsetunto. Nimenomaan kasvattajien moka. Koittakaa pönkittää hänen itsetuntoaan ja kertoa, että kato nyt, osasit, tiedät, kelpaat jne. Että rohkeesti siitä vaan, eivät ne muut ole sen parempia.