Vahvat juomat ruokakauppoihin, mitä positiivista siinä olisi?
Kun tästä niin kohkaillaan, niin mitä hyvää siinä olisi, että vahvemmat juovat tulisi tavallisiin ruokakauppoihin. Kertokaa!
Kommentit (127)
Vierailija kirjoitti:
Ohis.
Entäpä jos otettaisiin viinakortti uudestaan käyttöön takaisin ja ravintoloiden aukioloajat kuten -70 luvulla. Yökerhot sai olla auki yhteen, muut sulkivat klo 23, valomerkki puoli tuntia ennen sulkemista. Pilsneriä, 2.5% (til) vahvemmat pois muualta kuin alkosta. Ravintolaan saapuminen juopumistarkoituksessa ei olisi sallittua.
Luuletko että panimoteollisuus työttömänä olisi parempi asia kenties enemmän ravintoloitsijoita yökerhoja työttöminä jne koko skaala?
Aivan yhtä älytön ajatus kuin prosentin hilaaminenkin.
Toki sopisi minulle kun keitän itse olueni(pimeän pullon kysyntä ainakin lisääntyisi räjähdysmäisesti). Loogisesti ajateltuna ei olisi järkevää.
Vierailija kirjoitti:
Se hyvä siinä olisi, että alkoholinkulutus siirtyisi prosenttikeskeisyydestä makukeskeisyyteen. Kun panimomestari jossain ulkomailla alkaa valmistella olutreseptiä, se panee erilaisia eriä ja maistelee niitä ja sitten jossain vaiheessa toteaa, että "heureka, nyt löytyi oikea seos". Sillä ei ole silloin mitään väliä onko se 3,8 til-% alkoholia niin kuin Velkopopovický Kozel Dark vai 6,5 til-% niin kuin Beer Lao Dark. Kyseessä on elintarvike, jonka käyttöä pitäisi ohjata makutottumukset. Sen sijaan Suomessa kun panimomestari alkaa valmistella olutta, niin ihan ensiksi varmistetaan, että se ei saa missään nimessä ylittää (tai alittaa) 4,7 til-% alkoholia koska sitä pitää voida myydä kaupassa ja kuluttajat on virkavallan suosiollisella avustuksella koulutettu alkoholikeskeisyyteen. Eli 4,7 til-% on se tärkein asia ja maku on sitten mitä on. Sillä ei oikeastaan ole niin väliä koska €/litra on se tärkein valintakriteeri, johon suomalaiset on totutettu. Ja tämä johtuu juurikin siitä, että viranomaispäätöksillä on haluttu standardoida keskiolut ja häivyttää kaikki muut tekijät. Tätä voi verrata vaikkapa siihen miten ihmiset ostavat viiniä. Kukaan ei mene ensimmäisenä katsomaan sitä til-%-merkintää, vaan se kenties vilkaistaan ihan lopuksi koska sillä ei ole mitään merkitystä asiassa. Sillä on merkitystä miltä viini maistuu ja minkälaisen ruoan kanssa sitä suositellaan käytettäväksi.
Kun panimomestari alkaa tehdä olutta hän miettii mitkä on sen markkinat. Suomessa isot tuottavat bulkki lageria koska se myy eniten. Meillle ei tule yhtään "jalompaa" olutta myyntiin koska ihmiset eivät kuluta niitä. Tuo prosentti raja ei ole mitenkään merkityksellistä. Kyse on siitä teetkö ipaa vai lageria. Lageria ei pienpanimot osaa/pysty kunnolla tekemään eikä isotkaan panimot tee kuin juuri suomaliseen makuun sopivia ipoja(sanon niitä suomi-ipoiksi) ja hapahkoja mauttomia erittäin maltillisesti humaloituja hiivaltaan neutraaleja lagereita. Terveisin panimomestari. 4,8% raja ei ole olennaista vaan se mitä ihmiset juo. 95% maailman olut-tyyleistä mahtuu tuon 4,8% rajan sisään.
Viimeksi kun viinaveroa laskettiin, terveyskulut nousivat 382%.
Että ihan miten paljon vaan halutaan maksaa veroja. Toinen vaihtoehto on jättää ihmiset hoitamatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esitän vastakysymyksen; Mitä negatiivista siinä olisi? Toivottavasti kukaan ei sano että alkoholin kulutus lisääntyisi. Ei se lisäänny. Ne jotka ovat alkoholiongelmaisia eivät sen ongelmaisimmiksi tulisi. Ja jotka ovat kohtuukäyttäjiä eivät ongelmakäyttäjiksi sen perusteella ala että kaupoissa olisi vahvempia juomia.
Tottakai alkoholin kulutus lisääntyisi jos myytävä olut olisi vahvempaa. Tästä seuraisi lisärasitetta kansantaloudelle lisääntyvinä terveyshaittoina.
Kun piti valtion menoja vähentää niin nyt niitä ollaankin lisäämässä.
Miksi se siis lisääntyisi tyyliin Tottakai? Ei kait ne pienempiprosenttiset oluet poistuisi valikoimista?
No tottakai lisääntyisi jos olisi rinnan vahvempaa ja nykyistä olutta myynnissä. Luuletko ettei sitä vahvempaa myytäisi ollenkaan?
:D
Eihän kaikki osta sitä vahvempaa, osa ostaa. Eli miten ne määrät siis nousee Tottakai. Vähän nyt fiksumpaa perustelua kehiin.
Täältä sivusta sanon, että jos sinulla olisi enemmän toimivia aivosoluja jäljellä, niin ymmärtäisi jo oman vauhkoamisesi, että pitää saada 5,5% kauppoihin, todistavan täysin tuon toisen kirjoittajan väiteen kulutuksen kasvusta. Vai väitätkö ettei sinulle sillä ole merkitystä, kun joisit kuitenkin edelleen vain alle 4,8% oluita. Kukaan ei usko sinua jos niin sanot.
Mikä tarve sulla on kirjoittaa ilkeästi?
Toteamus, että jos lukisit tekstiäsi, niin ymmärtäisit itsekkin... Oletan aivosolujesi tuhoutuneen, koska jokainen hiemankin älliä omaava ymmärtää, että alkoholin kulutus lisääntyy prosenttien noustessa, jos sitä ei ymmärrä niin jotain on pielessä. Seuraavaksi näet valon se kuuluu taudinkuvaan. Ei millään pahalla tai ilkeydellä vaan loogisesti ajateltuna. Tyhmyys ei ole sellainen asia että siitä tulee vaieta.
Se, että sun kulutuksesi nousee, jos vahvemmat oluet tulee ruokakauppaan, ei tarkoita, että kaikkien kulutus nousisi. Ja minun ei ainakaan nouse. Tyhmyydestä ei tarvitsekaan vaieta, aloitetaan siitä vaikka oma ketju, tähän se ei liity. Ja voin keskustella siellä asiasta kanssasi lisää. Mutta jos sielläkin tykkäät kettuilla, kertonee se sitten sinusta enemmän.

Seuraavaksi näet sen valon, herra tulee, kun aivosolut putovat riittävästi....todistat vain omaa tyhmyyttäsi jatkamalla aiheesta. Niele jo se ja mieti mitä voit tästä oppia, jos kykenet. Epäilen kykyäsi kyllä ja odotan seuraava lapsellista viestiäsi.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on Timo Soinin lahja Suomelle. Vielä läksiäisiksi tekee suomalaisista juoppoja.
Ruotsia aina kehutaan mutta Ruotsissa taidetaan myydä laimeampaa olutta ruokakaupassa kuin Suomen keskiolutkaan on. Tajuavat paremmin homman.
Suomen, Ruotsin, Norjan, Islannin ja muslimimaiden lisäksi ei tälläisia alkoholiprosenttirajoituksia ole eikä tarvita muussa maailmassa. Ovatko kaikki muut tajunneet homman huonommin ja vain muutama napapiiriläinen tietää mihin prosenttilukuun kaupassa myytävän oluen alkoholipitoisuus pitää asettaa, tai muuten koko yhteiskunta sortuu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esitän vastakysymyksen; Mitä negatiivista siinä olisi? Toivottavasti kukaan ei sano että alkoholin kulutus lisääntyisi. Ei se lisäänny. Ne jotka ovat alkoholiongelmaisia eivät sen ongelmaisimmiksi tulisi. Ja jotka ovat kohtuukäyttäjiä eivät ongelmakäyttäjiksi sen perusteella ala että kaupoissa olisi vahvempia juomia.
Tottakai alkoholin kulutus lisääntyisi jos myytävä olut olisi vahvempaa. Tästä seuraisi lisärasitetta kansantaloudelle lisääntyvinä terveyshaittoina.
Kun piti valtion menoja vähentää niin nyt niitä ollaankin lisäämässä.
Miksi se siis lisääntyisi tyyliin Tottakai? Ei kait ne pienempiprosenttiset oluet poistuisi valikoimista?
No tottakai lisääntyisi jos olisi rinnan vahvempaa ja nykyistä olutta myynnissä. Luuletko ettei sitä vahvempaa myytäisi ollenkaan?
:D
Eihän kaikki osta sitä vahvempaa, osa ostaa. Eli miten ne määrät siis nousee Tottakai. Vähän nyt fiksumpaa perustelua kehiin.
Täältä sivusta sanon, että jos sinulla olisi enemmän toimivia aivosoluja jäljellä, niin ymmärtäisi jo oman vauhkoamisesi, että pitää saada 5,5% kauppoihin, todistavan täysin tuon toisen kirjoittajan väiteen kulutuksen kasvusta. Vai väitätkö ettei sinulle sillä ole merkitystä, kun joisit kuitenkin edelleen vain alle 4,8% oluita. Kukaan ei usko sinua jos niin sanot.
Mikä tarve sulla on kirjoittaa ilkeästi?
Toteamus, että jos lukisit tekstiäsi, niin ymmärtäisit itsekkin... Oletan aivosolujesi tuhoutuneen, koska jokainen hiemankin älliä omaava ymmärtää, että alkoholin kulutus lisääntyy prosenttien noustessa, jos sitä ei ymmärrä niin jotain on pielessä. Seuraavaksi näet valon se kuuluu taudinkuvaan. Ei millään pahalla tai ilkeydellä vaan loogisesti ajateltuna. Tyhmyys ei ole sellainen asia että siitä tulee vaieta.
Se, että sun kulutuksesi nousee, jos vahvemmat oluet tulee ruokakauppaan, ei tarkoita, että kaikkien kulutus nousisi. Ja minun ei ainakaan nouse. Tyhmyydestä ei tarvitsekaan vaieta, aloitetaan siitä vaikka oma ketju, tähän se ei liity. Ja voin keskustella siellä asiasta kanssasi lisää. Mutta jos sielläkin tykkäät kettuilla, kertonee se sitten sinusta enemmän.
Eivät nuo holhoususkovaiset järkeä kuuntele kuten eivät hihhulit yleensäkään.
Heidän kaltaisiaan paskiaisia on ikävä kyllä niin paljon päättämässä että emme elä vapaassa länsimaassa.
Onneksi täältä pääsee pois!
Heidän ansiostaan tuntuu aina yhtä upealta kun Helsinki-Vantaalla selkä painautuu koneen penkkiin kiinni, kone nousee pilvien päälle ja aurinko alkaa paistaa. Ankea holhousvaltio jää harmaiden pilvien alle ja kauas taakse, kuin paha uni konsanaan.
Vierailija kirjoitti:
Pakko saada 5,5%, pakko saada, eikö kukaan ajattele lappilaisia Nunnuka nunnuka sentään. En minä joisi vahvempaa, mutku lappilaiset ihmisoikeudet vaatii saada kaljaa ja niistähän juoppojen kanssa tulis samalla sivistyneitä eurooppalaisia, kuin taika-iskusta, emmekä olisi neuvostoliitto neuvostoliiton alla, ja kyse on minun valinnastani ei alkoholin minä olen kuski eikä kossu näin se on. Vannon ihan tosissaan.
Ei täs mitään ei täs mitään. Ihan ihmisoikeudet edellä mennään ei alkoholi edellä..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on Timo Soinin lahja Suomelle. Vielä läksiäisiksi tekee suomalaisista juoppoja.
Ruotsia aina kehutaan mutta Ruotsissa taidetaan myydä laimeampaa olutta ruokakaupassa kuin Suomen keskiolutkaan on. Tajuavat paremmin homman.
Suomen, Ruotsin, Norjan, Islannin ja muslimimaiden lisäksi ei tälläisia alkoholiprosenttirajoituksia ole eikä tarvita muussa maailmassa. Ovatko kaikki muut tajunneet homman huonommin ja vain muutama napapiiriläinen tietää mihin prosenttilukuun kaupassa myytävän oluen alkoholipitoisuus pitää asettaa, tai muuten koko yhteiskunta sortuu?
Olen käynyt muslimimaassa ramadanin aikana naisten pitämässä viinakaupassa ostamassa pari pulloa Absolut vodkaa, huom!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esitän vastakysymyksen; Mitä negatiivista siinä olisi? Toivottavasti kukaan ei sano että alkoholin kulutus lisääntyisi. Ei se lisäänny. Ne jotka ovat alkoholiongelmaisia eivät sen ongelmaisimmiksi tulisi. Ja jotka ovat kohtuukäyttäjiä eivät ongelmakäyttäjiksi sen perusteella ala että kaupoissa olisi vahvempia juomia.
Tottakai alkoholin kulutus lisääntyisi jos myytävä olut olisi vahvempaa. Tästä seuraisi lisärasitetta kansantaloudelle lisääntyvinä terveyshaittoina.
Kun piti valtion menoja vähentää niin nyt niitä ollaankin lisäämässä.
Miksi se siis lisääntyisi tyyliin Tottakai? Ei kait ne pienempiprosenttiset oluet poistuisi valikoimista?
No tottakai lisääntyisi jos olisi rinnan vahvempaa ja nykyistä olutta myynnissä. Luuletko ettei sitä vahvempaa myytäisi ollenkaan?
:D
Eihän kaikki osta sitä vahvempaa, osa ostaa. Eli miten ne määrät siis nousee Tottakai. Vähän nyt fiksumpaa perustelua kehiin.
Täältä sivusta sanon, että jos sinulla olisi enemmän toimivia aivosoluja jäljellä, niin ymmärtäisi jo oman vauhkoamisesi, että pitää saada 5,5% kauppoihin, todistavan täysin tuon toisen kirjoittajan väiteen kulutuksen kasvusta. Vai väitätkö ettei sinulle sillä ole merkitystä, kun joisit kuitenkin edelleen vain alle 4,8% oluita. Kukaan ei usko sinua jos niin sanot.
Mikä tarve sulla on kirjoittaa ilkeästi?
Toteamus, että jos lukisit tekstiäsi, niin ymmärtäisit itsekkin... Oletan aivosolujesi tuhoutuneen, koska jokainen hiemankin älliä omaava ymmärtää, että alkoholin kulutus lisääntyy prosenttien noustessa, jos sitä ei ymmärrä niin jotain on pielessä. Seuraavaksi näet valon se kuuluu taudinkuvaan. Ei millään pahalla tai ilkeydellä vaan loogisesti ajateltuna. Tyhmyys ei ole sellainen asia että siitä tulee vaieta.
Se, että sun kulutuksesi nousee, jos vahvemmat oluet tulee ruokakauppaan, ei tarkoita, että kaikkien kulutus nousisi. Ja minun ei ainakaan nouse. Tyhmyydestä ei tarvitsekaan vaieta, aloitetaan siitä vaikka oma ketju, tähän se ei liity. Ja voin keskustella siellä asiasta kanssasi lisää. Mutta jos sielläkin tykkäät kettuilla, kertonee se sitten sinusta enemmän.
Eivät nuo holhoususkovaiset järkeä kuuntele kuten eivät hihhulit yleensäkään.
Heidän kaltaisiaan paskiaisia on ikävä kyllä niin paljon päättämässä että emme elä vapaassa länsimaassa.
Onneksi täältä pääsee pois!
Heidän ansiostaan tuntuu aina yhtä upealta kun Helsinki-Vantaalla selkä painautuu koneen penkkiin kiinni, kone nousee pilvien päälle ja aurinko alkaa paistaa. Ankea holhousvaltio jää harmaiden pilvien alle ja kauas taakse, kuin paha uni konsanaan.
Ongelmahan alkoholi %:n suhteen on teillä joten.....on aivan selvää miksi ette ole kykeneviä tekemään omia ratkaisujanne ja kun niistä huomauttaa alkaa mielensä pahoittaminen, vaikka voisi aloittaa sen ajattelemisen miksi sille on syy että kulutusta rajoitetaan, ihan itse eikä huutaa neuvostoliittoa tai kieltää muita totuuksia. Ette anna itsestänne vakuuttavaa kuvaa. Luulen että kun lähdet ulkomailta takaisin Suomeen, paikallisilla(espanjassa halpaa viiniä oletan) on juhlat.
Sellainen ihiminen joka näkee näitä alkoholiongelmaisia, ymmärtää miksi on huono asia nostaa prosenttia. Sellainen ihminen joka kieltää ongelman jonka alkoholi aiheuttaa ja sellainen joka ajattelee vain omaa kulutustaan sakä sen kasvattamista ei näe ongelmaa prosenttien nostossa vaan toivovat vain sitä halpaa viinaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on Timo Soinin lahja Suomelle. Vielä läksiäisiksi tekee suomalaisista juoppoja.
Ruotsia aina kehutaan mutta Ruotsissa taidetaan myydä laimeampaa olutta ruokakaupassa kuin Suomen keskiolutkaan on. Tajuavat paremmin homman.
Suomen, Ruotsin, Norjan, Islannin ja muslimimaiden lisäksi ei tälläisia alkoholiprosenttirajoituksia ole eikä tarvita muussa maailmassa. Ovatko kaikki muut tajunneet homman huonommin ja vain muutama napapiiriläinen tietää mihin prosenttilukuun kaupassa myytävän oluen alkoholipitoisuus pitää asettaa, tai muuten koko yhteiskunta sortuu?
Olen käynyt muslimimaassa ramadanin aikana naisten pitämässä viinakaupassa ostamassa pari pulloa Absolut vodkaa, huom!
Huom olen ostanut jokaisessa maassa kaupasta viinaviinaa noissa maissa ja monissa muissakin. huom huom.. Luulen että iso osa ei ole selvinpäin tässä keskustelussa.
Siinä linkki teemalla, ei meitä tarvitse valvoa.
Positiivista on ainakin lapissa asuville, että saavat vahvempaa kaupasta, ei tarvitse mennä Alkoon.
jos vahvoja oluita saa keskioluen hinnalla alesta niin kaikki ostaa tietty vahvempaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esitän vastakysymyksen; Mitä negatiivista siinä olisi? Toivottavasti kukaan ei sano että alkoholin kulutus lisääntyisi. Ei se lisäänny. Ne jotka ovat alkoholiongelmaisia eivät sen ongelmaisimmiksi tulisi. Ja jotka ovat kohtuukäyttäjiä eivät ongelmakäyttäjiksi sen perusteella ala että kaupoissa olisi vahvempia juomia.
Tottakai alkoholin kulutus lisääntyisi jos myytävä olut olisi vahvempaa. Tästä seuraisi lisärasitetta kansantaloudelle lisääntyvinä terveyshaittoina.
Kun piti valtion menoja vähentää niin nyt niitä ollaankin lisäämässä.
Miksi se siis lisääntyisi tyyliin Tottakai? Ei kait ne pienempiprosenttiset oluet poistuisi valikoimista?
No tottakai lisääntyisi jos olisi rinnan vahvempaa ja nykyistä olutta myynnissä. Luuletko ettei sitä vahvempaa myytäisi ollenkaan?
:D
Eihän kaikki osta sitä vahvempaa, osa ostaa. Eli miten ne määrät siis nousee Tottakai. Vähän nyt fiksumpaa perustelua kehiin.
Täältä sivusta sanon, että jos sinulla olisi enemmän toimivia aivosoluja jäljellä, niin ymmärtäisi jo oman vauhkoamisesi, että pitää saada 5,5% kauppoihin, todistavan täysin tuon toisen kirjoittajan väiteen kulutuksen kasvusta. Vai väitätkö ettei sinulle sillä ole merkitystä, kun joisit kuitenkin edelleen vain alle 4,8% oluita. Kukaan ei usko sinua jos niin sanot.
Mikä tarve sulla on kirjoittaa ilkeästi?
Toteamus, että jos lukisit tekstiäsi, niin ymmärtäisit itsekkin... Oletan aivosolujesi tuhoutuneen, koska jokainen hiemankin älliä omaava ymmärtää, että alkoholin kulutus lisääntyy prosenttien noustessa, jos sitä ei ymmärrä niin jotain on pielessä. Seuraavaksi näet valon se kuuluu taudinkuvaan. Ei millään pahalla tai ilkeydellä vaan loogisesti ajateltuna. Tyhmyys ei ole sellainen asia että siitä tulee vaieta.
Se, että sun kulutuksesi nousee, jos vahvemmat oluet tulee ruokakauppaan, ei tarkoita, että kaikkien kulutus nousisi. Ja minun ei ainakaan nouse. Tyhmyydestä ei tarvitsekaan vaieta, aloitetaan siitä vaikka oma ketju, tähän se ei liity. Ja voin keskustella siellä asiasta kanssasi lisää. Mutta jos sielläkin tykkäät kettuilla, kertonee se sitten sinusta enemmän.
Eivät nuo holhoususkovaiset järkeä kuuntele kuten eivät hihhulit yleensäkään.
Heidän kaltaisiaan paskiaisia on ikävä kyllä niin paljon päättämässä että emme elä vapaassa länsimaassa.
Onneksi täältä pääsee pois!
Heidän ansiostaan tuntuu aina yhtä upealta kun Helsinki-Vantaalla selkä painautuu koneen penkkiin kiinni, kone nousee pilvien päälle ja aurinko alkaa paistaa. Ankea holhousvaltio jää harmaiden pilvien alle ja kauas taakse, kuin paha uni konsanaan.Ongelmahan alkoholi %:n suhteen on teillä joten.....on aivan selvää miksi ette ole kykeneviä tekemään omia ratkaisujanne ja kun niistä huomauttaa alkaa mielensä pahoittaminen, vaikka voisi aloittaa sen ajattelemisen miksi sille on syy että kulutusta rajoitetaan, ihan itse eikä huutaa neuvostoliittoa tai kieltää muita totuuksia. Ette anna itsestänne vakuuttavaa kuvaa. Luulen että kun lähdet ulkomailta takaisin Suomeen, paikallisilla(espanjassa halpaa viiniä oletan) on juhlat.
Sellainen ihiminen joka näkee näitä alkoholiongelmaisia, ymmärtää miksi on huono asia nostaa prosenttia. Sellainen ihminen joka kieltää ongelman jonka alkoholi aiheuttaa ja sellainen joka ajattelee vain omaa kulutustaan sakä sen kasvattamista ei näe ongelmaa prosenttien nostossa vaan toivovat vain sitä halpaa viinaa.
Suomi ei tarvitse holhoavia neukkuja kuten sinä. Muuta Pohjois-Koreaan!
anniina persejunkkari kirjoitti:
jos vahvoja oluita saa keskioluen hinnalla alesta niin kaikki ostaa tietty vahvempaa
Varmastikin näin, mutta eihän tässä mitään halpuutuksia ole luvassa ;)
Lupaan ottaa sisääheittotuotteeksi halpaa 5,5% bulkki lageria, jos laki toteutuu. T. kauppias.

Kun et hallitse itseäsi, niin ei se minun vikani ole.

Ja juomatavat ovat yksilöllisiä. Minä pidän siitä, että lasi on edessä koko illan, siispä juon miedompaa. Kaveri juo vahvemman juoman ja pitää tauon ennen seuraavaa. Alkoholia molemmat saavat sisuksiinsa ihan oman keston mukaan, eli ei yli promillen tiloja kummallekaan.
Saatteko te jotkut kusipäät jotain perverssiä mielihyvää siitä että teette toisten ihmisten elämän hankalaksi kaiken maailman turhilla säännöillä ja rajoituksilla?