Ymmärrättekö miksi hermostun? (Anopista asiaa)
Anoppi soitti eilen, oli lähdössä kaupoille ja kysyi mitä meidän lapset haluavat joululahjaksi. Oltiin asiasta puhuttu aiemminkin, mutta en koskaan oikein osaa sanoa mitään, koska lapsilla on oikeasti jo kaikkea. Itsekin joudun oikein pinnistelemään, että mitä voisin hankkia.
Sanoin anopille sitten, että Legoja tai Playmobileja vaikka, niitä kukaan muu tuskin hankkii, niin ovat turvallinen valinta. Paria tuntia myöhemmin tuli sitten viesti, että "mitä tarkkaan ottaen", anoppi siis halusi että kerron tarkasti minkä Lego-paketin ostaa.
Aamulla puhuttiin miehen kanssa tästä eikä hän ollenkaan ymmärtänyt, miksi koko keskustelu ärsytti minua. Ymmärtääkö mammat?
Kommentit (133)
Ahaa, Ap: n toivomus siis on, että
a) lahja on yllätys (myös hänelle)
b) lahjanantaja käyttää vaivaa lahjan hankkimiseen, sillä muutoin lahjan ns. henkinen arvo vähenee hänen silmissään.
Ap:lle ratkaisu:
a) lahja on lapsille, joten se on yllätys heille
b) lahja on lapsille, joten he mieltävät, että hankkija on käyttänyt vaivaa lahjan miettimiseen, jos se osoittautuu mieleiseksi, toivotuksi lahjaksi.
Loppupäätelmä: anoppi toimi oikein ja sinä hermostut turhasta.
Kaikki sympatia anopille. Pitää olla tuollainen hankala miniä.
Jos anoppi olisi soittanut ja kysynyt pojaltansa asiaa niin olisit ärsyyntynyt siitä kun sinulta ei kysytty.
Jos anoppi olisi ostanut väärän legopaketin niin olisit ärsyyntynyt siitä, kun ei ollut kysynyt tarkemmin.
Olisit ärsyyntynyt joka tapauksessa kaikista anoppiin liittyvistä asioista.
Minusta anoppi toimi aivan oikein. Hän kuulostaa oikein mukavalta ihmiseltä verrattuna sinuun.
Vierailija kirjoitti:
Ahaa, Ap: n toivomus siis on, että
a) lahja on yllätys (myös hänelle)
b) lahjanantaja käyttää vaivaa lahjan hankkimiseen, sillä muutoin lahjan ns. henkinen arvo vähenee hänen silmissään.
Ap:lle ratkaisu:
a) lahja on lapsille, joten se on yllätys heille
b) lahja on lapsille, joten he mieltävät, että hankkija on käyttänyt vaivaa lahjan miettimiseen, jos se osoittautuu mieleiseksi, toivotuksi lahjaksi.Loppupäätelmä: anoppi toimi oikein ja sinä hermostut turhasta.
Miksi minä en sitten myös ostaisi sitä lahjaa? Miksi minä kutsun anopin jouluna valmiiseen pöytään? Olisi varmasti parasta, että minä myös hoidan koko suvun lahjojen hankinnan, vai mitä?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kaikki sympatia anopille. Pitää olla tuollainen hankala miniä.
Jos anoppi olisi soittanut ja kysynyt pojaltansa asiaa niin olisit ärsyyntynyt siitä kun sinulta ei kysytty.
Jos anoppi olisi ostanut väärän legopaketin niin olisit ärsyyntynyt siitä, kun ei ollut kysynyt tarkemmin.
Olisit ärsyyntynyt joka tapauksessa kaikista anoppiin liittyvistä asioista.
Minusta anoppi toimi aivan oikein. Hän kuulostaa oikein mukavalta ihmiseltä verrattuna sinuun.
Mistä päättelet noin? En ole koskaan ärsyyntynyt "väärästä" lahjasta.
Ap
Juuri nämä "lahjan pitää olla yllätys" -ihmiset vetävät sitten maailmanluokan kilarit, jos se yllätys ei olekaan mieluinen. Tällaisten ihmisten takia lopetin joulun viettämisen jo kymmenen vuotta sitten.
Vo-hoi, kun olisikin vain yksi anoppi, jolle kertoa lahjatoiveista.
Terveisiä vaan uusperheestä, jossa lapsi asuu kahdessa kodissa ja jolla on muistaakseni vähintään kuusi isovanhempaa, jotka haluavat ostaa lapselle lahjoja. Siinähän muistelet, mitä toiveita olet kenellekin kertonut. Etkä millään tiedä tai muista, mitä leluja sillä lapsella on siinä toisessa perheessä ja mitä ne siellä ovat kertoneet toiveista eteenpäin.
Että voimia.
Vierailija kirjoitti:
Juuri nämä "lahjan pitää olla yllätys" -ihmiset vetävät sitten maailmanluokan kilarit, jos se yllätys ei olekaan mieluinen. Tällaisten ihmisten takia lopetin joulun viettämisen jo kymmenen vuotta sitten.
En koskaan vedä kilareita lahjoista, sillä saan lahjoista aina iloa - sitä enemmän mitä yllätyksellisempiä ne ovat. Jos en saa lahjoja, se ei haittaa minua koska en tarvitse niitä. Sen sijaan vietän mielelläni aikaa perheeni ja sukuni kanssa ja yritän tehdä kaikille mukavan joulun. Mielestäni olisi ihan reilua, jos jokainen tekisi osansa. Edelleenkään minua ei lainkaan haittaisi, vaikka anoppi ei ostaisi mitään.
Ap
Etpä, miniäkulta, ehkä arvannut, että minä, anoppisi, luen myös Aihevapaata!
On todella rankkaa pyöriä leluosastolla rankan työviikon jälkeen arpomassa, mitä ihmettä niille ostaisi. Kestävät lelut ovat kalliita eikä niitä viitsisi ostaa, jos samanlainen on jo valmiiksi kotona ja tämä rikotaan.
Tämän olen sanonut ihan kasvotusten monta kertaa. Toisen miniän kanssa on niin mutkatonta, kun hän pyytämättä laittaa lasten lahjatoiveet tarkkoine tietoineen ennen synttäreitä ja joulua. Tilaan ne verkkokaupasta ja thats it.
Enkä vertaile teitä miniöitä ihmisinä, kerron vaan, miten voi erilailla asiat hoitaa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi sun automaattisesti olisi pitänyt tietää, miksei pojaltaan kysellyt? Mua ainakin ärsyttää, kun 90 % lapsiin liittyvistä asioista oletetaan olevan mun takanani, vaikka mies on ihan yhtä toimivaltainen henkilö.
Juuri näin. Anoppi saa ihan rauhassa soitella pojalleen. Ei munkaan äidille tulis mieleenkään soittaa miehelleni että mitäköhän meidän lapset haluaisi joululahjaksi.
Vierailija kirjoitti:
Etpä, miniäkulta, ehkä arvannut, että minä, anoppisi, luen myös Aihevapaata!
On todella rankkaa pyöriä leluosastolla rankan työviikon jälkeen arpomassa, mitä ihmettä niille ostaisi. Kestävät lelut ovat kalliita eikä niitä viitsisi ostaa, jos samanlainen on jo valmiiksi kotona ja tämä rikotaan.
Tämän olen sanonut ihan kasvotusten monta kertaa. Toisen miniän kanssa on niin mutkatonta, kun hän pyytämättä laittaa lasten lahjatoiveet tarkkoine tietoineen ennen synttäreitä ja joulua. Tilaan ne verkkokaupasta ja thats it.
Enkä vertaile teitä miniöitä ihmisinä, kerron vaan, miten voi erilailla asiat hoitaa.
Herranjestas, millaiset vätykset olet pojistasi kasvattanut! Eivät edes tiedä mitä lapsensa ovat kirjoittaneet joulupukille!
Vierailija kirjoitti:
Etpä, miniäkulta, ehkä arvannut, että minä, anoppisi, luen myös Aihevapaata!
On todella rankkaa pyöriä leluosastolla rankan työviikon jälkeen arpomassa, mitä ihmettä niille ostaisi. Kestävät lelut ovat kalliita eikä niitä viitsisi ostaa, jos samanlainen on jo valmiiksi kotona ja tämä rikotaan.
Tämän olen sanonut ihan kasvotusten monta kertaa. Toisen miniän kanssa on niin mutkatonta, kun hän pyytämättä laittaa lasten lahjatoiveet tarkkoine tietoineen ennen synttäreitä ja joulua. Tilaan ne verkkokaupasta ja thats it.
Enkä vertaile teitä miniöitä ihmisinä, kerron vaan, miten voi erilailla asiat hoitaa.
Anoppini on eläkkeellä (mutta hyväkuntoinen) eikä asioi nettikaupoissa. Minun pitäisi siis aavistaa, mitä leluja hänen lähiliikkeistään saa. Vietämme joka vuosi useita viikkoja lomalla anopin kanssa, joten hänellä lienee jonkinlainen tuntuma lasten sielunmaailmaan.
Ap
Tietysti aivan sama mitä kirjoitan, koska olen kauhea, rasittava, ilkeä ja mieleltäni sairas (kaikki lainauksia tästä ketjusta) ihminen, kun avaudun tästä rasituksestani av-palstalla.
Hyvää joulua mammat!
Ap
Mä ratkaisin tämän ongelman jo n. 15 vuotta sitten kun mieheni kanssa tavattiin:
en vastaa anopin puheluihin.
(Teko)syynä se että mulla on työ, jossa ei voi pitää kännykkää esillä työpäivän aikana. Tekstareihin vastaan myöhemmin, jos tarvetta on. Ja nykyään anoppi soittaa pojalleen kun on asiaa. Ja 15 vuoteen ei ole osunut asiaa, jota olisi pitänyt minun kauttani selvittää.
Mua ärsyttää ylipäätänsä että joudun keksimään itse lahjat itselleni (vaikka olen sanonut etten tarvitse mitään) sitten mitä mies ostaa lapsille, mitä anoppi, mitä minun vanhempani.. Keksikää vittu itse!
Vierailija kirjoitti:
Tietysti aivan sama mitä kirjoitan, koska olen kauhea, rasittava, ilkeä ja mieleltäni sairas (kaikki lainauksia tästä ketjusta) ihminen, kun avaudun tästä rasituksestani av-palstalla.
Hyvää joulua mammat!
Ap
Pahoitteluni ap! Tähän aikaan täällä on aina kaikki katkerat anopit langoilla!
Mukavaa joulua sinullekin!
Vierailija kirjoitti:
Tietysti aivan sama mitä kirjoitan, koska olen kauhea, rasittava, ilkeä ja mieleltäni sairas (kaikki lainauksia tästä ketjusta) ihminen, kun avaudun tästä rasituksestani av-palstalla.
Hyvää joulua mammat!
Ap
Vanha tosuus on: Jos yksi tai muutama ihminen on sitä mieltä, että vika on sinussa, voi asian antaa olla ja kohauttaa olkiaan. Jos taas jotakuinkin kaikki ihmiset (ja koko av-palsta) ovat sitä mieltä, että vika on sinussa, on peiliin katsomisen paikka.
Ja tässä tapauksessa kyllä, kaikin puolin, vika on sinussa ei anopissa.
Oikein hyvää joulua sinullekin, ja kokeile uudenvuoden lupaukseksi sitä, että muutat itseäsi helpommaksi ja mukavammaksi ihmiseksi.
Aloittajaa ottaa päähän kun joutuu anopille tunnustamaan ettei tiedä ja samalla osoittamaan ettei hirveästi kiinnosta.
Meidän perheessä ostetaan tänä jouluna My Little Ponyja ja minä koordinoin että ei osteta useampia samoja. Ihan normaalia jouluvalmistelua. Anopit ovat tervetulleita soittamaan ja kysymään, lapsenikin ilahtuu kun saa (niiden yllätysten lisäksi) myös juuri sitä mitä on halunnutkin.
Vierailija kirjoitti:
Anoppi soitti eilen, oli lähdössä kaupoille ja kysyi mitä meidän lapset haluavat joululahjaksi. Oltiin asiasta puhuttu aiemminkin, mutta en koskaan oikein osaa sanoa mitään, koska lapsilla on oikeasti jo kaikkea. Itsekin joudun oikein pinnistelemään, että mitä voisin hankkia.
Sanoin anopille sitten, että Legoja tai Playmobileja vaikka, niitä kukaan muu tuskin hankkii, niin ovat turvallinen valinta. Paria tuntia myöhemmin tuli sitten viesti, että "mitä tarkkaan ottaen", anoppi siis halusi että kerron tarkasti minkä Lego-paketin ostaa.
Aamulla puhuttiin miehen kanssa tästä eikä hän ollenkaan ymmärtänyt, miksi koko keskustelu ärsytti minua. Ymmärtääkö mammat?
Ehkä mammat ymmärtää - minä anoppina ja mummona en. Haluan antaa lastenlapsilleni juuri niitä toivottuja lahjoja. Yleensä saan messengerviestinä kuvia, joihin 6-vuotias on leikellyt lelulehdistä kuvia mieluisista lahjoista itsensä ja sisarustensa puolesta. Toisen lapseni lasten toivomukset kertoo heidän äitinsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietysti aivan sama mitä kirjoitan, koska olen kauhea, rasittava, ilkeä ja mieleltäni sairas (kaikki lainauksia tästä ketjusta) ihminen, kun avaudun tästä rasituksestani av-palstalla.
Hyvää joulua mammat!
Ap
Vanha tosuus on: Jos yksi tai muutama ihminen on sitä mieltä, että vika on sinussa, voi asian antaa olla ja kohauttaa olkiaan. Jos taas jotakuinkin kaikki ihmiset (ja koko av-palsta) ovat sitä mieltä, että vika on sinussa, on peiliin katsomisen paikka.
Ja tässä tapauksessa kyllä, kaikin puolin, vika on sinussa ei anopissa.
Oikein hyvää joulua sinullekin, ja kokeile uudenvuoden lupaukseksi sitä, että muutat itseäsi helpommaksi ja mukavammaksi ihmiseksi.
Todellisuutesi on hieman vääristynyt, jos mielestäsi av-palsta on "kaikki ihmiset" ja että av-palstan mielipide jotenkin vastaisi "normaalien" ihmisten mielipiteitä :D
Tämä oli mukava kommentti. Voit varmaan palstapsykologina tehdä tarkemmankin diagnoosin. Onneksi itse tunnut olevan oikein mukava henkilö.
Ap