Lue keskustelun säännöt.
Vanhempani eivät ymmärrä, miksen pääse "elämänsyrjästä" kiinni millään.
11.12.2017 |
He, 50-luvun alussa syntyneet, menivät lukion jälkeen yliopistoon. Menivät, eivät pyrkineet. Ei silloin ollut pääsykokeita, vaan hyvillä arvosanoilla pääsi noin vain yliopistoon. Töitä tehtiin opintojen ohessa. Ensin jotain pientä, sitten vaativampaa kokemuksen karttuessa edettiin. Töitä oli, jos töitä halusi tehdä. Äitikin oli ensin "vain joku kirjaamon sihteeri ministeriössä". No, sellaista työtä ei enää ole ja enpä usko, että MIHINKÄÄN ministeriön työhön pääsisi enää pelkällä ylioppilastodistuksella vailla mitään työkokemusta.
Sitten valmistuttiin ja mentiin töihin. Ja sitten mentiin naimisiin ja ostettiin oma asunto. Hankittiin perhe ja elettiin mukavaa elämää. Töissä edettiin ja lapset kasvoivat, nyt voi olla hyvin ansaitulla eläkkeellä.
Minä hain neljänä keväänä yliopistoon. En päässyt. Aloitin saman alan ammattikorkeakouluopinnot (koska sinne pääsin). Valmistuin ja pääsin vihdoinkin sinne yliopistoonkin. Valmistuin 28-vuotiaana maisteriksi. Olin tehnyt opintojen ohella niitä töitä, mitä sai. Palkattomia harjoitteluja ja kaupan kassalla istumista. Valmistuttuani tein pätkätöitä 2 vuotta, sitten puoli vuotta täyttä työttömyyttä. Sitten puolen vuoden pätkä ja kesä työttömänä. 7kk pätkä päättyy kuukauden päästä. Sen jälkeisestä elämästä ei mitään tietoa.
Minulla on poikaystävä, ollaan kihloissa, asutaan yhdessä. Ei saada asuntolainaa pätkätöiden takia. Lapsia ei uskalleta hankkia, kun tulevaisuudesta ei ole mitään tietoa. Ehkä kohta pitää, kun olen jo kolmenkympin paremmalla puolella.
Äidilläni oli minun iässäni maisterintutkinto, mies ja kolme lasta, omistusasunto, vakivirka ja kaikki tietenkin ansaittu omalla erinomaisuudella.
MIKSEI TUO IKÄPOLVI TAJUA, ETTÄ TÄMÄ NYKYINEN TEKISI MITÄ VAAN PÄÄSTÄKSEEN TUOHON HELPPOON PUTKEEN!?! Ei me olla laiskoja! Maailma vaan on kovin, kovin erilainen nykyään.
Kommentit (282)
yllä oleva siis jatkoa viestiin 97
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksi varmasti suurimpia muutoksia, joka on tapahtunut viimeisten 10-15 vuoden aikana on työelämän sääntöjen ja käytäntöjen pirstaloituminen. Eli ennen oli vakituisia työpaikkoja, kaikilla oli samat edut (lomat, lomarahat, oikeus käyttää työterveyden palveluja, takuu toteutuvista työtunneista ja työn jatkuvuudesta, säännölliset palkkatulot jne.) ja nyt on 0-sopimuksia, vuokratöitä, osa-aikaisia ja pätkätöitä, joita niitäkään ei riitä kaikille. Vanhempi sukupolvi ei oman kokemukseni mukaan oikeasti ymmärrä, mitä se on kituuttaa 0-sopimuksella, tai millaista se on olla kakkosluokan kansalaisena työyhteisössä vuokratyöntekijänä. He eivät tiedä, millaista se on kun ei ole mitään varmuutta toimeentulosta, ei lomia, mitään ei voi suunnitella etukäteen, vaikka käy töissä. Heillä kun ei ole nykytyöelämästä mitään käsitystä. Paikkoihin on niin paljon tunkua, että kaikille hakijoille ei vastata mitään, vaikka olisi käyttänyt tuntikaupalla aikaa hakemukseen, ja olen itse esimerkiksi kerran saanut haastattelussa kuulla ylimieliseltä rekrytointihenkilöltä, miten minulla ei ole mitään väliä, koska tähänkin paikkaa on yli 100 henkilöä tulossa. Ja kyse oli osa-aikaisesta vuokratyö pätkästä. Tämä nykyinen järjestelmä on aivan älytön.
Mistä ihmeen "ennen " oikein kerrot eli milloin kaikilla oli samat edut? Ei ainakaan vuosien 1960-2000 välisenä aikana. Eiköhän meidän ole syytä syyttää edellistä sukupolvea siitä, että he penteleet menivät vaatimaan niin tiukat ehdot työssäkäynnille, että työnantajilla ei ole enää varaa palkata porukkaa silkasta palkkaamisen ilosta. Vuokratyöntekijä on yritykselle halvempi vaihtoehto eikä hänestä tarvitse maksaa perhevapaan aikana euroakaan.
Minusta on pelkästään loogista, että työnantaja yrittää tulla toimeen minimiväellä, koska työpaikan saaneet tietävät kyllä oikeutensa. Uudenkaupungin autotehtaalla tuo jo huomattiin eli jostain syystä työ ei maita, vaikka miten väittää haastattelussa työn tekemisen olevan iso haave.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi varmasti suurimpia muutoksia, joka on tapahtunut viimeisten 10-15 vuoden aikana on työelämän sääntöjen ja käytäntöjen pirstaloituminen. Eli ennen oli vakituisia työpaikkoja, kaikilla oli samat edut (lomat, lomarahat, oikeus käyttää työterveyden palveluja, takuu toteutuvista työtunneista ja työn jatkuvuudesta, säännölliset palkkatulot jne.) ja nyt on 0-sopimuksia, vuokratöitä, osa-aikaisia ja pätkätöitä, joita niitäkään ei riitä kaikille. Vanhempi sukupolvi ei oman kokemukseni mukaan oikeasti ymmärrä, mitä se on kituuttaa 0-sopimuksella, tai millaista se on olla kakkosluokan kansalaisena työyhteisössä vuokratyöntekijänä. He eivät tiedä, millaista se on kun ei ole mitään varmuutta toimeentulosta, ei lomia, mitään ei voi suunnitella etukäteen, vaikka käy töissä. Heillä kun ei ole nykytyöelämästä mitään käsitystä. Paikkoihin on niin paljon tunkua, että kaikille hakijoille ei vastata mitään, vaikka olisi käyttänyt tuntikaupalla aikaa hakemukseen, ja olen itse esimerkiksi kerran saanut haastattelussa kuulla ylimieliseltä rekrytointihenkilöltä, miten minulla ei ole mitään väliä, koska tähänkin paikkaa on yli 100 henkilöä tulossa. Ja kyse oli osa-aikaisesta vuokratyö pätkästä. Tämä nykyinen järjestelmä on aivan älytön.
Mistä ihmeen "ennen " oikein kerrot eli milloin kaikilla oli samat edut? Ei ainakaan vuosien 1960-2000 välisenä aikana. Eiköhän meidän ole syytä syyttää edellistä sukupolvea siitä, että he penteleet menivät vaatimaan niin tiukat ehdot työssäkäynnille, että työnantajilla ei ole enää varaa palkata porukkaa silkasta palkkaamisen ilosta. Vuokratyöntekijä on yritykselle halvempi vaihtoehto eikä hänestä tarvitse maksaa perhevapaan aikana euroakaan.
Minusta on pelkästään loogista, että työnantaja yrittää tulla toimeen minimiväellä, koska työpaikan saaneet tietävät kyllä oikeutensa. Uudenkaupungin autotehtaalla tuo jo huomattiin eli jostain syystä työ ei maita, vaikka miten väittää haastattelussa työn tekemisen olevan iso haave.
Kaikilla samaa työtä samalla työpaikalla tekevillä oli samat työolot, ehdot ja sopimukset. Nykyään niin ei enää ole. Katson eduksi myös työsopimusta, jossa on sovittu vakituisia työtunteja sellainen määrä, että ihminen kykenee elättämään itsensä. En tarkoita tuolla, että kenenkään kuuluu automaattisesti saada mitään "etuja", tai että kaikilla aloilla, kaikissa yrityksissä on olleet samat edut.
Ja nykyään yksikään yritys ei voi millään tavoin perustella sillä, että kun ehdot on niin tiukat niin siksi ei voi palkata. Tänä päivänä mitään ehtoja ei enää ole! Se, että vuokratyöntekijä tulee halvemmaksi johtuu siitä, että se vuokratyöntekijä ei saa samoja etuja ja oikeuksia kuin vakituinen työntekijä. Eli säästöt tehdään työvoiman ja henkilöstön luottamuksen ja elämänlaadun kustannuksella. Mielestäni se ei ole reilua ja edistää epätasa-arvoa sekä huonoa yhteishenkeä työpaikoilla.
Uudenkaupungin tehtaalle tuli 2597 hakemusta. Valmet automotive uutisoi, että tämä oli "ennätysmäärä". Työntekijät ovat kertoneet positiiviseen sävyyn työstään mediassa. Miten tämä sinusta kertoo siitä, että työ ei maita?
Eräs vuonna kivi ja keppi ekonomiksi valmistunut tuttuni hämmästelee kovin, miksi en ole vieläkään päässyt yliopistoon. Ei ehkä ymmärrä, että nykyään kilpailu opiskelupaikoista (ja töistä) on tosi raakaa. Kaikki eivät enää mene noin vain suoraan lukion penkiltä yliopistoon, sinne pyritään. Pyrkiminenkin voi olla jopa vuosien projekti.
Vierailija kirjoitti:
En juo kahvia, en omista merkkilaukkuja. Asutaan halvimmassa mahdollisessa luukussa Itä-Helsingissä, jotta voitaisiin edes muutama euro säästää niistä pätkätöistä johonkin tulevaisuuden asuntolainan käsirahaan. Nykyään ei vaan ole olemassa mitään alivuokralaishuoneita pariskunnille käytävävessoilla. Meille kelpaisi sellainenkin, jos voitaisiin asua vieläkin edullisemmin.
Ei todellakaan piipahdella missään Prahassa tai Lontoossa :O
Minkälaisia köyhiä pätkätyöläisiä sä oikein tunnet??
ap
Tämä asumisen hinta on kyllä järkyttävä ongelma. Ja pätkätyöt. Tulee surullinen olo näiden nuorten aikuisten puolesta, jotka eivät pääse rakentamaan elämäänsä.
Mutta tuo alivuokralaishuone. Niitä on ollut ennen ja uskoisin että nykyiset vanhukset muistavat tämän nuoruudestaan. Moni heistä asuu nyt hieman vaivaisena suuressa omakotitalossa, mahdollisesti pienellä eläkkeellä kituuttaen. Heillä saattaa olla todella tiukkaa, mutta luonto ei anna periksi hakea mitään asumis- tai toimeentulotukea. Mutta jos luotettavan tuntuinen nuori pariskunta koputtaisi ovelle ja kertoisi etsivänsä edullista alivuokralaishuonetta pystyäkseen säästämään omaan ensimmäiseen kotiin, ehkäpä joku heltyisi päästämään heidät asumaan.
Ehdotan, että teette sunnuntaikävelyn jollain läheisellä pientaloalueella ja koputtelette vaikka niiden oville, jotka näyttävät siltä että talo kaipaisi kunnostusta ja piha huolenpitoa. Nämä ovat todennäköisimmin huonokuntoisten vanhusten taloja. Jos ovelle meneminen tuntuu liian julkealta, laatikaa itsestänne kuvallinen esittelykirje ja kertokaa tilanteestanne ja sujauttakaa postilaatikkoon.
Myös Kirkko & kaupunki -lehti voi olla hyvä keino tavoitella lämminsydämisiä vanhuksia. He eivät ehkä itsekään ole ajatelleet, että kukaan haluaisi asua toisten nurkissa. Mutta voitte herättää heissä tämän ajatuksen, ehkäpä joku vastaa myöntävästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi varmasti suurimpia muutoksia, joka on tapahtunut viimeisten 10-15 vuoden aikana on työelämän sääntöjen ja käytäntöjen pirstaloituminen. Eli ennen oli vakituisia työpaikkoja, kaikilla oli samat edut (lomat, lomarahat, oikeus käyttää työterveyden palveluja, takuu toteutuvista työtunneista ja työn jatkuvuudesta, säännölliset palkkatulot jne.) ja nyt on 0-sopimuksia, vuokratöitä, osa-aikaisia ja pätkätöitä, joita niitäkään ei riitä kaikille. Vanhempi sukupolvi ei oman kokemukseni mukaan oikeasti ymmärrä, mitä se on kituuttaa 0-sopimuksella, tai millaista se on olla kakkosluokan kansalaisena työyhteisössä vuokratyöntekijänä. He eivät tiedä, millaista se on kun ei ole mitään varmuutta toimeentulosta, ei lomia, mitään ei voi suunnitella etukäteen, vaikka käy töissä. Heillä kun ei ole nykytyöelämästä mitään käsitystä. Paikkoihin on niin paljon tunkua, että kaikille hakijoille ei vastata mitään, vaikka olisi käyttänyt tuntikaupalla aikaa hakemukseen, ja olen itse esimerkiksi kerran saanut haastattelussa kuulla ylimieliseltä rekrytointihenkilöltä, miten minulla ei ole mitään väliä, koska tähänkin paikkaa on yli 100 henkilöä tulossa. Ja kyse oli osa-aikaisesta vuokratyö pätkästä. Tämä nykyinen järjestelmä on aivan älytön.
Mistä ihmeen "ennen " oikein kerrot eli milloin kaikilla oli samat edut? Ei ainakaan vuosien 1960-2000 välisenä aikana. Eiköhän meidän ole syytä syyttää edellistä sukupolvea siitä, että he penteleet menivät vaatimaan niin tiukat ehdot työssäkäynnille, että työnantajilla ei ole enää varaa palkata porukkaa silkasta palkkaamisen ilosta. Vuokratyöntekijä on yritykselle halvempi vaihtoehto eikä hänestä tarvitse maksaa perhevapaan aikana euroakaan.
Minusta on pelkästään loogista, että työnantaja yrittää tulla toimeen minimiväellä, koska työpaikan saaneet tietävät kyllä oikeutensa. Uudenkaupungin autotehtaalla tuo jo huomattiin eli jostain syystä työ ei maita, vaikka miten väittää haastattelussa työn tekemisen olevan iso haave.
Tämä niin totta. Haasuinta, että on aloja joissa pitäisi tajuta ajan muutos (esim. posti), mutta ei, kaikesta vanhasta pidetään kiinni. Niinpä postia lajittelee jo SOLlin kautta aivan toisilla säännöillä toimiva sakki. Kahden kerroksen väkeä samalla työpaikalla, ne nuoremmat joutuvat tosissaan tekemään palkkansa eteen kun vanhemmat nauttivat kaikista eduista, ei kovin solidaarista - tuon sanan vanhat ay-ihmiset muistavat, vai?
Ei ne rusinat tajua mistään mitään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En juo kahvia, en omista merkkilaukkuja. Asutaan halvimmassa mahdollisessa luukussa Itä-Helsingissä, jotta voitaisiin edes muutama euro säästää niistä pätkätöistä johonkin tulevaisuuden asuntolainan käsirahaan. Nykyään ei vaan ole olemassa mitään alivuokralaishuoneita pariskunnille käytävävessoilla. Meille kelpaisi sellainenkin, jos voitaisiin asua vieläkin edullisemmin.
Ei todellakaan piipahdella missään Prahassa tai Lontoossa :O
Minkälaisia köyhiä pätkätyöläisiä sä oikein tunnet??
ap
Tämä asumisen hinta on kyllä järkyttävä ongelma. Ja pätkätyöt. Tulee surullinen olo näiden nuorten aikuisten puolesta, jotka eivät pääse rakentamaan elämäänsä.
Mutta tuo alivuokralaishuone. Niitä on ollut ennen ja uskoisin että nykyiset vanhukset muistavat tämän nuoruudestaan. Moni heistä asuu nyt hieman vaivaisena suuressa omakotitalossa, mahdollisesti pienellä eläkkeellä kituuttaen. Heillä saattaa olla todella tiukkaa, mutta luonto ei anna periksi hakea mitään asumis- tai toimeentulotukea. Mutta jos luotettavan tuntuinen nuori pariskunta koputtaisi ovelle ja kertoisi etsivänsä edullista alivuokralaishuonetta pystyäkseen säästämään omaan ensimmäiseen kotiin, ehkäpä joku heltyisi päästämään heidät asumaan.
Ehdotan, että teette sunnuntaikävelyn jollain läheisellä pientaloalueella ja koputtelette vaikka niiden oville, jotka näyttävät siltä että talo kaipaisi kunnostusta ja piha huolenpitoa. Nämä ovat todennäköisimmin huonokuntoisten vanhusten taloja. Jos ovelle meneminen tuntuu liian julkealta, laatikaa itsestänne kuvallinen esittelykirje ja kertokaa tilanteestanne ja sujauttakaa postilaatikkoon.
Myös Kirkko & kaupunki -lehti voi olla hyvä keino tavoitella lämminsydämisiä vanhuksia. He eivät ehkä itsekään ole ajatelleet, että kukaan haluaisi asua toisten nurkissa. Mutta voitte herättää heissä tämän ajatuksen, ehkäpä joku vastaa myöntävästi.
Oletko tosissasi? Ei asuntoja tuolla tavalla nykyään vuokrata, että kuljetaan ovelta ovelle kuin kerjäläiset kyselemässä.
Ja miksi pitäisi mennä jonkun huonokuntoisen vanhuksen vuokralaiseksi? Siinä hyvin äkkiä pääsee (=joutuu) vanhuksen kodin hoitajaksi kun vanhuksesta ei itsestään ole siivoamaan tai muihin kodin askareisiin.
Kimppakämppiä on kyllä vähän väliä tarjolla, koko ja vuokralaisten määrä vaan vaihtelee.
Hyvin monet eläkeläiset ylimielisesti haukkuvat ja arvostelevat nuorempia sukupolvia. Ollaan tyhmiä, laiskoja, eikä tiedetä pulasta ja puutteesta mitään. Meille ei muka työ kelpaa ja kaikki rahat vaan ryypätään menemään. He sentään ovat veroja maksaneet koko ikänsä.
Huoh.
Mummot ja papat eivät kaikki tajua, miten maailma on muuttunut vuosikymmenien saatossa. Esimerkiksi informaatioteknologia on vienyt monia työpaikkoja (missä muka nykyään tarvitaan esim. konekirjoittajia ja sihteerikköjä kymmenittäin?).
Myös lamat ja kaikenlainen tehostaminen, organisaatioiden isot rakenteelliset muutokset ym. asiat ovat hävittäneet työ- ja opiskelupaikkoja. Töihin ei enää vain mennä, ja yrityksiin sisään kävelemällä ei enää nykyään useinkaan saa töitä. Useimpiin töihin tarvitaan myös kaikenlaisia tutkintoja. Ei riitä että osaa lukea ja laskea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen vanhaan työpaikoilla katsottiin kaikenlaista perseilyä läpi sormien ja tyhmempikin tollukka sai töitä. Jopa juopot saattoivat olla töissä, koska potkuja ei kännien takia saanut. Tämä siis useampi vuosikymmen takaperin.
Nykyään olemalla keskiverto suoriutuja, et saa töitä. Pitää olla erinomainen erottuakseen siitä satojen hakijoiden joukosta. Tätä eivät vanhat ihmiset aina älyä.
Vierailija kirjoitti:
Oletko tosissasi? Ei asuntoja tuolla tavalla nykyään vuokrata, että kuljetaan ovelta ovelle kuin kerjäläiset kyselemässä.
Ja miksi pitäisi mennä jonkun huonokuntoisen vanhuksen vuokralaiseksi? Siinä hyvin äkkiä pääsee (=joutuu) vanhuksen kodin hoitajaksi kun vanhuksesta ei itsestään ole siivoamaan tai muihin kodin askareisiin.
Kimppakämppiä on kyllä vähän väliä tarjolla, koko ja vuokralaisten määrä vaan vaihtelee.
Miksei voisi kierrellä? Sehän on eräänlaista myyntityötä, yritetään myydä itseä vuokralaiseksi. Ei niillä kasikymppisillä vanhuksilla ole taitoa laittaa ilmoitusta Etuoveen. Ja kuten sanoin, ei heille ole ehkä tullut mieleenkään mahdollisuus saada hieman lisätuloja asuttamalla nuorta pariskuntaa. Mutta jos mukavan tuntuiset ihmiset tulisivat asiansa kanssa esittäytymään, saattaisivathan he harkita.
Olen itse 90-luvun lopulla asunut vanhan mummelin alivuokralaisena. Hänellä oli ollut alivuokralainen jo parinkymmenen vuoden ajan. Hän oli 85-vuotias ja lapset asuivat muualla. Heille oli rauhoittavaa tietää, että samassa asunnossa asuu joku ja huomaa, jos mummelilla tulee joku hätä. Hänellä kävi joku apulainen kokkaamassa joka päivä ja viikottain kävi siivooja, joka siivosi minunkin huoneen. Minä sain asua Munkkieniemessä halvalla ja sain myös tutustua mahtavaan tyyppiin. Muistelen tätä kokemusta pelkällä hyvällä. Ja siksi niin innokkaasti kannustan nuoria aikuisia ja vanhuksia lyömään hyntyynsä yhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suurin ero mahtaa olla se, että ennen oikeasti vain käveltiin hattu kourassa sinne toimistoon/kauppaan/pajalle ja pyydettiin päästä töihin, ja päästiin. Nykyään vaikka kuinka menet hattu kourassa ovelta ovelle niin töitä et saa. Eihän niitä rekryihmisiä pääse enää nykyään edes tapaamaan. Ensin tulee täyttää nettilomakkeet ja olla tosi superhieno CV ja ehkä joku kiva somevideo. Sitten EHKÄ saatat päästä haastatteluun, missä tehdään vielä joku tosi kiva sometesti ja ryhmähaastis.
Joo, olen huomannut, että aikamoiseksi pelleilyksi on nykyajan työnhaku mennyt.
Itse olen tilanteessa, jossa yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen olen joutunut hakemaan uusia töitä ja ihan lastentarha tasoista puuhasteluahan tämä on. En ymmärrä ketä tuo kuvantunlainen työnhaku prosessi palvelee, varmaankin niitä rekrytoijia itseään, saavat tuntea itsensä tärkeäksi. Ennen tosiaan mentiin vain sisään yritykseen ja kysyttiin töitä, johtajan kanssa juteltiin ja hän kysäisi, koska voit aloittaa.
Aikamoista puuhastelua kyllä tuntuu olevan tämä nykyajan työntekokin. Ennen riitti, että hoidit hommasi hyvin ja kehitit osaamistasi ja työtäsi, nyt pärjää se, joka mielistelee ja nuoleskelee esimiehiä ja saa näyttämään omat tilastonsa hyviltä. No, jokainen varmaan muistaa miksi ja miten Nokia kävi, sama meno on monessa muussakin työpaikassa.
Vierailija kirjoitti:
Ei se niin helppoa silloin ollut, ei ollut mitään opintolainoja eikä tukia, töitä oli tehtävä opintojen ohella. Minun vanhempani asuivat aluksi mummon ja papan yläkerrassa, saivat säästettyä rahaa. Autoa ei tietenkään ollut. Me oltiin kaikki lapset jo yli 10 v kun ostettiin ensimmäinen oma asunto, silloin ei lainaa saanut niin helposti kuin nyt ja korot oli huimat.
Jos neljänä keväänä hakee yliopistoon, kannattaisi heti ekan takapakin jälkeen lähteä avoimeen yliopistoon suorittamaan alan opintoja. Toisena vuonna olisi jo vahvempi osaaminen ja suoritetut saisi hyväksiluettua kun pääsee sisään. Jos kolmekin vuotta lukee avoimessa, on jo pitkällä, approt ainakin jo monessa aineessa suoritettu.
Kyllä mun kahdella aikuisella lapsella sekä heidän puolisoillaan on kaikilla vakityöpaikka eikä työttöminä ole olleet (24-32 vuotiaita). Nuorempi pojistani opiskelee samalla uutta ammattia, tekee töitä miten ehtii ottaa työvuoroja. Asuvat myös (velkaisissa) omakotitaloissa kumpikin pariskunta. Mutta aluksi ovat kulkeneet esim. pitkää työmatkaa ja vaihtaneet sitten hommia lähemmäs ja parempaan. Saivat muuten asuntolainaakin vaikkei silloin ollut avovaimolla vakipaikkaa. Pankissa olivat sanoneet että kaikki on nykyään pätkätöissä ja vakipaikkakin voi yt:n myötä muuttua äkkiä entiseksi että ei vakityö ole heillä mikään edellytys lainan saannille.
Ehkä nyt vaan pistät pökköä pesään ja pullaa uuniin. Elämä kantaa kyllä ja lapsi tuo leivän tullessaan :) näin ne on uskoneet vanhemmatkin.
Ai ei ollut opintolainoja? Olipa, inflaatio vaan söi ne otetut lainat aika hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se niin helppoa silloin ollut, ei ollut mitään opintolainoja eikä tukia, töitä oli tehtävä opintojen ohella. Minun vanhempani asuivat aluksi mummon ja papan yläkerrassa, saivat säästettyä rahaa. Autoa ei tietenkään ollut. Me oltiin kaikki lapset jo yli 10 v kun ostettiin ensimmäinen oma asunto, silloin ei lainaa saanut niin helposti kuin nyt ja korot oli huimat.
Jos neljänä keväänä hakee yliopistoon, kannattaisi heti ekan takapakin jälkeen lähteä avoimeen yliopistoon suorittamaan alan opintoja. Toisena vuonna olisi jo vahvempi osaaminen ja suoritetut saisi hyväksiluettua kun pääsee sisään. Jos kolmekin vuotta lukee avoimessa, on jo pitkällä, approt ainakin jo monessa aineessa suoritettu.
Kyllä mun kahdella aikuisella lapsella sekä heidän puolisoillaan on kaikilla vakityöpaikka eikä työttöminä ole olleet (24-32 vuotiaita). Nuorempi pojistani opiskelee samalla uutta ammattia, tekee töitä miten ehtii ottaa työvuoroja. Asuvat myös (velkaisissa) omakotitaloissa kumpikin pariskunta. Mutta aluksi ovat kulkeneet esim. pitkää työmatkaa ja vaihtaneet sitten hommia lähemmäs ja parempaan. Saivat muuten asuntolainaakin vaikkei silloin ollut avovaimolla vakipaikkaa. Pankissa olivat sanoneet että kaikki on nykyään pätkätöissä ja vakipaikkakin voi yt:n myötä muuttua äkkiä entiseksi että ei vakityö ole heillä mikään edellytys lainan saannille.
Ehkä nyt vaan pistät pökköä pesään ja pullaa uuniin. Elämä kantaa kyllä ja lapsi tuo leivän tullessaan :) näin ne on uskoneet vanhemmatkin.
Ai ei ollut opintolainoja? Olipa, inflaatio vaan söi ne otetut lainat aika hyvin.
Mun 80-90-luvun opintolainaa ei mikään inflaatio kyllä syönyt, ihan se piti maksaa pois täysimääräisenä. Olin 42 kun maksoin viimeisen erän.
Nykyään on vielä jotain lainan anteeksi saamisia, silloin ei ollut.
Ap on ilmeisesti opettaja? Kyllä se vituttaa, kun on opiskellut hyvään ammattiin ja töitä ei saa kirveelläkään. Ei siis mitään töitä. Opetusalan rekryt täyttä pelleilyä: paikat on yleensä pedattu jo tietylle tai sit sun pitää olla " supertyöntekijä" joka omaa hirveen listan erikoisosaamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se niin helppoa silloin ollut, ei ollut mitään opintolainoja eikä tukia, töitä oli tehtävä opintojen ohella. Minun vanhempani asuivat aluksi mummon ja papan yläkerrassa, saivat säästettyä rahaa. Autoa ei tietenkään ollut. Me oltiin kaikki lapset jo yli 10 v kun ostettiin ensimmäinen oma asunto, silloin ei lainaa saanut niin helposti kuin nyt ja korot oli huimat.
Jos neljänä keväänä hakee yliopistoon, kannattaisi heti ekan takapakin jälkeen lähteä avoimeen yliopistoon suorittamaan alan opintoja. Toisena vuonna olisi jo vahvempi osaaminen ja suoritetut saisi hyväksiluettua kun pääsee sisään. Jos kolmekin vuotta lukee avoimessa, on jo pitkällä, approt ainakin jo monessa aineessa suoritettu.
Kyllä mun kahdella aikuisella lapsella sekä heidän puolisoillaan on kaikilla vakityöpaikka eikä työttöminä ole olleet (24-32 vuotiaita). Nuorempi pojistani opiskelee samalla uutta ammattia, tekee töitä miten ehtii ottaa työvuoroja. Asuvat myös (velkaisissa) omakotitaloissa kumpikin pariskunta. Mutta aluksi ovat kulkeneet esim. pitkää työmatkaa ja vaihtaneet sitten hommia lähemmäs ja parempaan. Saivat muuten asuntolainaakin vaikkei silloin ollut avovaimolla vakipaikkaa. Pankissa olivat sanoneet että kaikki on nykyään pätkätöissä ja vakipaikkakin voi yt:n myötä muuttua äkkiä entiseksi että ei vakityö ole heillä mikään edellytys lainan saannille.
Ehkä nyt vaan pistät pökköä pesään ja pullaa uuniin. Elämä kantaa kyllä ja lapsi tuo leivän tullessaan :) näin ne on uskoneet vanhemmatkin.
Ai ei ollut opintolainoja? Olipa, inflaatio vaan söi ne otetut lainat aika hyvin.
No 80-luvulla opiskelleena: laina oli eikä inflaatio syönyt kovinkaan tehokkaasti kun korko oli yli 15%. Ehkä tuohon aikaan Suomi ei ollut vielä niin rikas kuin nykyään, ihmiset olivat "nälkäisempiä" onnistumaan, oltiin valmiita lähtemään työn perässä. Itse muutin valmistumisen jälkeen useamman kerran Suomen sisällä ja olen tehnyt kolme työrupeamaa ulkomailla. Naisena pitkiä kotihoidontukia ei voinut käyttää, vaan jaettiin miehen kanssa vanhempaislomiakin. Menestyttiin mutta tehtiin kyllä töitä sen eteen. Nyt auttaa ihan mielellään omia lapsia opinnoissaan eteenpäin mutta samalla vinosti hymyillen huomaa eron ajassa: jos itse lähti opiskelemaan yliopistoon mukanaan patja ja kahvipannu alivuokralaisasuntoon on tytön ja pojan vaateet kämpälle ja varustukselle hieman toisenlaiset. Tavallaan te nuoret kärsitte elintason noususta: me keski-ikäiset muutimme suht vaatimattomista lapsuuden kodeista opiskelemaan ja nostimme pikkuhiljaa, kovalla työllä elintasoa sille tasolle minkä nykyään saa jo KELAn tuillakin - ja siitä eteenpäin urien edetessä varsin mukavaan elämään johon lapsemme tottuivat ja olettavat pitävänsä saman tason omassa elämässään. Onnistuuhan se jos on valmis yhtä kovaan työhön mutta ei se ilmaiseksi tule.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä eri mieltä tuosta ettei nykyään ole halukkuutta muuttaa työn perässä, juurihan oli ne suuret rekryt sinne takapajulan tehtaaseen, jonne tuli hakemuksia ympäri suomen lähes 3000.
3000 haki. Valituista 20 % teki oharit. 30 % vaihtoi alle 2 kk maisemaa. Pieni palkka, soluasunto, kova työtahti. Töihin jääneissä osa kauempaakin muuttaneita, osa jopa tyytyväisiä työhönsä. Hakijaa ja tekijää on monenlaista.
Totta. Ja ne jotka jäävät tuollaiseen työhön pitemmäksi aikaa ovat joko tyhmiä tai epätoivoisia. Ne tyytyväiset ovat niitä tyhmiä. Pisteet heille, jotka ymmärsivät olla tuhlaamatta elämäänsä kovin kauan tuollaisessa paikassa.
Itsekin olin hirveässä työpaikassa monta kuukautta, koska luulin että minulla ei ole oikeutta vaatia kunnon kohtelua. En olisi uskonut että suomalaisessa työpaikassa voidaan huutaa, kiroilla ja käydä käsiksi työntekijöihin. Aina kun kuulen että jossakin työpaikassa useampi kuin yksi ihminen lähtee saman tien, olen varma että siellä on samanlainen meno.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se elintaso vaan oli silloin alle sen minkä nykyään saa ihan työtönkin, vaikka kaikki pääsi töihin. Kaikista ei suinkaan tullut johtajia, vaan jatkoivat sihteerinä pienellä palkalla, kunnes pääsivät vielä pienemmälle eläkkeelle.
Silloin kelpasi myös työ kun työ, nykyään ei.
:::
Joku todellisuudesta vieraantunut vanhuudenhöperö sekoilee.
Ei tämä kovin kaukaa ole haettu.
Luin jostain (lähdettä ei ole antaa), että nykyisin toimeentulotukiasiakasperheen reaalinen elintaso on korkeampi kuin mitä oli 70-80-luvulla keskivertopalkansaajaperheen (molemmat vanhemmat töissä ja kaksi lasta) reaalinen elintaso.
Itse olin lapsi 70-80-luvulla kahden keskipalkkaisen vanhemman perheessa. Köyhää oli! Meillä oli monesti pääruokana esim. perunaporkkanavelliä. Siis sosetta, jossa oli perunaa ja porkkanaa. Lisäksi ruisleipää voin kanssa, ei lisukkeita. Kokolihaa en muista syöneeni koskaan joulukinkkua lukuunottamatta. Auto oli Lada, ja sitäkään ei pahemmin käytetty, kun bensaa piti säästää.
Oma opiskeluaikani 80-90-luvun taitteessa oli köyhä. Ihmetellen katson tämän päivän opiskelijoita, jotka asuvat yksin kaksioissa, autoilevat, istuvat kahviloissa lateilla, keikuttavat merkkilaukkuja, matkustelevat. No, hyvä on kun varaa.
Töitä ei löydy välttämättä hyvillekään tyypeille, valitettavasti. Mutta kyllä ihmiset ovat hyvin vaativia aineellisen hyvän suhteen.
Niin, mutta teillä ei ollut köyhää, koska isoäidilläni ei ollut kenkiä lapsena. Nih. Sitä paitsi, sinulla on ollut säästäväiset vanhemmat. Tunsin useampiakin keskituloisia perheitä, joissa äiti oli kotona, autolla ajettiin muuten kuin öljykriisin ollessa pahimmillaan, ja lihaakin syötiin. Nykyisin lihaa syödään vielä enemmän siksi, että sitä on ensin tuettu niin rankasti, että kilpailu on kiristynyt ja naapurin possunkasvattajan lapsetkin näyttävät kireiltä. Ihminen syö itsensä kylläiseksi halvemmin pistelemällä possua kuin porkkanaa.
Sinun opiskeluaikasi oli köyhää siksi, että maahan iski lama, eikä opiskelijoille ollut töitä. Jos olisit erehtynyt ottamaan lainan 80-luvun työllisyysnäkymiin tottuneena, olisit voinut lipittää lattesi ja matkustella. Kuten minä tein ihan omilla palkoilla, kun ehdin elää pari vuotta lamaa edeltäneessä työmaailmassa ja saada aika hyvinpalkatun paikan kävelemällä ovesta sisään.
Nykypolven opiskelijoista ne litkivät kahvilassa lattea, joiden vanhemmat kuuluivat laman aiheuttamassa omaisuuden uusjaossa voittajiin. Ostivat halvalla asuntonsa ja maksoivat vähät velkansa seuranneen talousnousun myötä. Ne opiskelijat luimivat solukämpässä imemässä teepussin kolmatta liotusvettä, joiden suvussa omaisuus meni ja lainat jäivät maksettaviksi.
Itse olen suunnilleen järjissäni, koska meidän parisuhteessa minä olin menettäjiä ja miehen suku voittajia. Eli täpärästi pelastuin sinne elämänsyrjään kiinni. Siinä olenkin sitten roikkunut tänne viisikymppiseksi asti, tehtyäni ankarasti töitä koko aikuisuuteni, jotta en putoaisi tyystin. Opiskelijana, yrittäjänä, pätkätyöläisenä, kotiäitinä, ja nyt omaishoitajana. Ammatteja olen kadottanut laskutavasta riippuen kahdesta viiteen. Pankkitililtä työtahtiani ei todellakaan näe. Vitutuksen määrän sieltä voi kyllä päätellä.
Se joka täällä kertoi raataneensa 15 vuotta reippaasti: sinä et tiedä mistään mitään. Olet tehnyt kovasti töitä selkeiden tavoitteiden innostamana. Se ei ole raatamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pahiten itseäni ottaa pannuun nämä "pienestä" eläkkeestä marisijat, joiden eläke on yli 2600 euroa kuussa. Ja näitä eläkeläisiä on Suomessa 160000 henkeä.....
Itse kun katson eläke-otetta niin siitä on aika helppo laskea, etten tule juuri yli 2000 euron eläkkeen pääsemään 67-vuotiaana (kun se alin eläkeikä on, en millään usko että kykenisin tekemään töitä 70-vuotiaaksi niin kuin meidän nelikymppisten suositus on). Tai sitten pitää tapahtua todellisia ihmeitä ansiotasossa, ja siihen en oikein jaksa uskoa. Pikemminkin siihen, että saatan jäädä työttömäksi ja tuo 2000 euroa jää vielä kauemmaksi haaveeksi.
Ja en tosiaan ole ainut nelikymppinen samassa tilanteessa, meitä on paljon. Tässä ei oikein jaksaisi kuunnella +60 v eläkkeelle jääneitä, joilla eläke tosiaan tuon yli 2600 euroa kuussa, saman verran kuin todella monilla palkka......
Näinpä. Eikä hirveästi motivoi, kun uutisoidaan jostakin Finnairin toimareista ja muista pampuista, jotka lähtevät 60 v. täytettyään varhennetulle eläkkeelle Portugaliin.
Pitäisi säätää joku eläkekatto. Jos ei tule toimeen 3000 euron eläketuloilla/kk, niin voi-voi. Tuohon ikään mennessä on tullut hankittua jo ainakin velaton asunto, mökki ja muutakin pientä pesämunaa, jolla saa lääkkeet ja hoivapalvelun maksettua.
Kyllä Suomen talkoisiin pitäisi kaikkien osallistua.Jos eläkekatto säädetään, tulee kai eläkemaksuihinkin katto ? Ja liikaa maksetut eläkemaksut palautetaan könttänä ?
Ai tiedätkö tarkalleen kuinka vanhaksi elät? Ja edelleen kukaan ei maksa omaan eläkettään vaan edellisen sukupolven maksussa olevia eläkkeitä
Edelliseen vielä jatkoa eli vaikka vanhempani ovat juuri olleet näitä "realisteja" puheissaan niin varsinkin äitini vanhemmat ovatkin sitten ihan pihalla kaikesta. Ihmettelivät aikoinaan vanhempieni köyhyyttä ja syyttivät tuhlaajaksi, vaikka mummoni ei koskaan ole töitä tehnyt ja pappani on häntä sitten passannut ja tehnyt itse todella raskasta työtä. Mummoni sanoikin kerran äidilleni, että eikö hän palkkaa lainkaan saa, kun äitini oli vihdoin työttömyyden jälkeen päässyt töihin ja silti rahat olivat lopussa. Isäni olisi sitten ilmeisesti pitänyt meidän perheen pienestä palkastaan elättää. Ehti mummo isänikin palkkaa haukkumaan, mutta ei silti uskaltanut päin naamaa sanoa. On tämä ollut mukavaa itse lapsena kuunnella. Mummon mielestä kaikki on tuhlausta ja itse on silti elänyt toisen siivellä koko elämänsä. Nyt sitten, kun pappa on jo aika sairas niin olisi heti pistämässä kotoa pois.