Vanhempani eivät ymmärrä, miksen pääse "elämänsyrjästä" kiinni millään.
He, 50-luvun alussa syntyneet, menivät lukion jälkeen yliopistoon. Menivät, eivät pyrkineet. Ei silloin ollut pääsykokeita, vaan hyvillä arvosanoilla pääsi noin vain yliopistoon. Töitä tehtiin opintojen ohessa. Ensin jotain pientä, sitten vaativampaa kokemuksen karttuessa edettiin. Töitä oli, jos töitä halusi tehdä. Äitikin oli ensin "vain joku kirjaamon sihteeri ministeriössä". No, sellaista työtä ei enää ole ja enpä usko, että MIHINKÄÄN ministeriön työhön pääsisi enää pelkällä ylioppilastodistuksella vailla mitään työkokemusta.
Sitten valmistuttiin ja mentiin töihin. Ja sitten mentiin naimisiin ja ostettiin oma asunto. Hankittiin perhe ja elettiin mukavaa elämää. Töissä edettiin ja lapset kasvoivat, nyt voi olla hyvin ansaitulla eläkkeellä.
Minä hain neljänä keväänä yliopistoon. En päässyt. Aloitin saman alan ammattikorkeakouluopinnot (koska sinne pääsin). Valmistuin ja pääsin vihdoinkin sinne yliopistoonkin. Valmistuin 28-vuotiaana maisteriksi. Olin tehnyt opintojen ohella niitä töitä, mitä sai. Palkattomia harjoitteluja ja kaupan kassalla istumista. Valmistuttuani tein pätkätöitä 2 vuotta, sitten puoli vuotta täyttä työttömyyttä. Sitten puolen vuoden pätkä ja kesä työttömänä. 7kk pätkä päättyy kuukauden päästä. Sen jälkeisestä elämästä ei mitään tietoa.
Minulla on poikaystävä, ollaan kihloissa, asutaan yhdessä. Ei saada asuntolainaa pätkätöiden takia. Lapsia ei uskalleta hankkia, kun tulevaisuudesta ei ole mitään tietoa. Ehkä kohta pitää, kun olen jo kolmenkympin paremmalla puolella.
Äidilläni oli minun iässäni maisterintutkinto, mies ja kolme lasta, omistusasunto, vakivirka ja kaikki tietenkin ansaittu omalla erinomaisuudella.
MIKSEI TUO IKÄPOLVI TAJUA, ETTÄ TÄMÄ NYKYINEN TEKISI MITÄ VAAN PÄÄSTÄKSEEN TUOHON HELPPOON PUTKEEN!?! Ei me olla laiskoja! Maailma vaan on kovin, kovin erilainen nykyään.
Kommentit (282)
Kuinka moni nuori olisi oikeasti tervetullut takaisin kotiin? Näinä itsekkäinä aikoina monet lapset potkaistaan pihalle jo 16-vuotiaana, viimeistään parikymppisinä ihan jo taloudellisistakin syistä. Ei kaikilla vanhemmillakaan ole varaa ruokkia täysikokoista nuorta miestä, hyvä jos itseään. Eri asia on tietysti perheet, joilla on omakotitalo ja hyvä taloudellinen tilanne. Toisaalta he voinevat tukea lastaan taloudellisesti opiskeluaikoina muutenkin, ei vain antamalla perunan tai kaksi omista ruoistaan.
Olisi mielenkiintoista käydä edelleenkin tätä keskustelua, jossa on tullut esiin näkökantoja monipuolisesti. Ensimmäistä kertaa kuitenkin kommenttini on joutunut täällä ennakkotarkistukseen, joten en varmaankaan viitsi jäädä odottelemaan, menevätkö ne sensuurin läpi. Jatkan keskusteluja jollain muulla palstalla tai livenä.
Hyvää jatkoa kaikille sukupolvesta ja sosiaalisesta asemasta riippumatta!