Lue keskustelun säännöt.
Vanhempani eivät ymmärrä, miksen pääse "elämänsyrjästä" kiinni millään.
11.12.2017 |
He, 50-luvun alussa syntyneet, menivät lukion jälkeen yliopistoon. Menivät, eivät pyrkineet. Ei silloin ollut pääsykokeita, vaan hyvillä arvosanoilla pääsi noin vain yliopistoon. Töitä tehtiin opintojen ohessa. Ensin jotain pientä, sitten vaativampaa kokemuksen karttuessa edettiin. Töitä oli, jos töitä halusi tehdä. Äitikin oli ensin "vain joku kirjaamon sihteeri ministeriössä". No, sellaista työtä ei enää ole ja enpä usko, että MIHINKÄÄN ministeriön työhön pääsisi enää pelkällä ylioppilastodistuksella vailla mitään työkokemusta.
Sitten valmistuttiin ja mentiin töihin. Ja sitten mentiin naimisiin ja ostettiin oma asunto. Hankittiin perhe ja elettiin mukavaa elämää. Töissä edettiin ja lapset kasvoivat, nyt voi olla hyvin ansaitulla eläkkeellä.
Minä hain neljänä keväänä yliopistoon. En päässyt. Aloitin saman alan ammattikorkeakouluopinnot (koska sinne pääsin). Valmistuin ja pääsin vihdoinkin sinne yliopistoonkin. Valmistuin 28-vuotiaana maisteriksi. Olin tehnyt opintojen ohella niitä töitä, mitä sai. Palkattomia harjoitteluja ja kaupan kassalla istumista. Valmistuttuani tein pätkätöitä 2 vuotta, sitten puoli vuotta täyttä työttömyyttä. Sitten puolen vuoden pätkä ja kesä työttömänä. 7kk pätkä päättyy kuukauden päästä. Sen jälkeisestä elämästä ei mitään tietoa.
Minulla on poikaystävä, ollaan kihloissa, asutaan yhdessä. Ei saada asuntolainaa pätkätöiden takia. Lapsia ei uskalleta hankkia, kun tulevaisuudesta ei ole mitään tietoa. Ehkä kohta pitää, kun olen jo kolmenkympin paremmalla puolella.
Äidilläni oli minun iässäni maisterintutkinto, mies ja kolme lasta, omistusasunto, vakivirka ja kaikki tietenkin ansaittu omalla erinomaisuudella.
MIKSEI TUO IKÄPOLVI TAJUA, ETTÄ TÄMÄ NYKYINEN TEKISI MITÄ VAAN PÄÄSTÄKSEEN TUOHON HELPPOON PUTKEEN!?! Ei me olla laiskoja! Maailma vaan on kovin, kovin erilainen nykyään.
Kommentit (282)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se niin helppoa silloin ollut, ei ollut mitään opintolainoja eikä tukia, töitä oli tehtävä opintojen ohella. Minun vanhempani asuivat aluksi mummon ja papan yläkerrassa, saivat säästettyä rahaa. Autoa ei tietenkään ollut. Me oltiin kaikki lapset jo yli 10 v kun ostettiin ensimmäinen oma asunto, silloin ei lainaa saanut niin helposti kuin nyt ja korot oli huimat.
Jos neljänä keväänä hakee yliopistoon, kannattaisi heti ekan takapakin jälkeen lähteä avoimeen yliopistoon suorittamaan alan opintoja. Toisena vuonna olisi jo vahvempi osaaminen ja suoritetut saisi hyväksiluettua kun pääsee sisään. Jos kolmekin vuotta lukee avoimessa, on jo pitkällä, approt ainakin jo monessa aineessa suoritettu.
Kyllä mun kahdella aikuisella lapsella sekä heidän puolisoillaan on kaikilla vakityöpaikka eikä työttöminä ole olleet (24-32 vuotiaita). Nuorempi pojistani opiskelee samalla uutta ammattia, tekee töitä miten ehtii ottaa työvuoroja. Asuvat myös (velkaisissa) omakotitaloissa kumpikin pariskunta. Mutta aluksi ovat kulkeneet esim. pitkää työmatkaa ja vaihtaneet sitten hommia lähemmäs ja parempaan. Saivat muuten asuntolainaakin vaikkei silloin ollut avovaimolla vakipaikkaa. Pankissa olivat sanoneet että kaikki on nykyään pätkätöissä ja vakipaikkakin voi yt:n myötä muuttua äkkiä entiseksi että ei vakityö ole heillä mikään edellytys lainan saannille.
Ehkä nyt vaan pistät pökköä pesään ja pullaa uuniin. Elämä kantaa kyllä ja lapsi tuo leivän tullessaan :) näin ne on uskoneet vanhemmatkin.
Ai ei ollut opintolainoja? Olipa, inflaatio vaan söi ne otetut lainat aika hyvin.
Inflaatio ei kyllä syönyt opintolainoja, mutta helvetin korkeita lainojen korkoja se toki hillitsi. Mutta sama tilannehan nykyisillä opintovelallisilla on. Itse valmistuin kolme vuotta sitten ja opintolainani kokonaiskorko on nyt 0,077 %. Koska inflaatio on tällä hetkellä 0,5-1,0 %, niin reaalikorkoni on itseasiassa negatiivinen. Kun vielä otetaan huomioon opintolainahyvitys (jota ei vissiin ollut 70-luvulla), niin lainahan on ollut osittain ilmaista rahaa.
Eikä se ennen vanhaan ollut mikään itsestään selvyys, että korkea inflaatio jatkuisi myös tulevaisuudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syvää ymmärtämättömyyttä vanhemmalta sukupolvelta.
Oli joo huonommat olosuhteet eikä kaikenlaisia koneita sun muita ei ollut, mutta jokaiselle riitti töitä. Sai tehdä vaikka kolmea työtä samanaikaisesti jonkin aikaa, jos jaksoi. Nyt ei saa edes yhtä työtä, jolla voisi elää ilman että hakee asumistuet sun muut.
Minä sain jo ensimmäisessä lamassa 1991 turpiini asuntovelkaisena. Silloin, siis 80-luvulla ja sitä ennenkin, oli pakko ostaa omistusasunto, jos aikoi jossain asua. Alivuokralaisasunnot ovat myös minulle tuttuja.
Tietoa ei juuri ollut missään tarjolla, juuri mistään.
Tuo aiempi sukupolvi ohjattiin paremmin. Tosiaan - vain menemällä sai mitä lystäsi. Opiskelut ja työpaikat löytyivät helposti. Itse muistan 80-luvun alussa nuorena tyttönä, että olin aivan hämmästynyt kun hain erästä työpaikkaa, tulin valituksi, mutta että hakijoita oli ollut seitsemän! Olipas kova ruuhka.
Ei se tekemisen tahti ennenkään ollut sen kummempi. Ilman koneita jouduttiin näpertämään tietysti enemmän käsin, mutta nykyisin pitää pystyä pystymään aina kireämmässä työtahdissa mukana. Loppua ei näy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme ruikutusta ja uhriutumista taas tälläkin palstalla. Tietty vanhat ihmiset muistelmissaan korostavat omia onnistumisiaan ja näkevät elämänkaarensa eheänä kokonaisuutena. Työttömyys oli 90-luvun lamaa lukuunottamatta aiemmin pienempää, mutta palkat oli paskat. Elämä oli keskivertosuomalaiselle kaikin puolin köyhempää ja kalliimpaa. Ainoastaan palvelut olivat esimerkiksi 70-luvulla suhteellisesti halvempia, mutta tämä oli suoraa seurausta palvelutyöntekijöiden surkeasta palkasta.
Sitäkään ei ole täällä mainittu, että 70-luvulla ja sitä aiemmin nykyistä harvempi asui omistusasunnossa. Ja vaikka nykyään asunnon olisivatkin hirveän kalliita, varallisuutta voi kerryttää paljon monipuolisemmin kuin ennen. Suuret ikäluokat joutuivat mahdollisuuksien sekä tiedon puutteessa sijoittamaan varansa asuntoihin (joista monia ei saada tänä päivänä myytyä), kun nykyään voi muutaman napin painalluksella hajauttaa varallisuuttaan lähes mihin tahansa osakkeista kryptovaluuttoihin.
T: 29-vuotias
Joo, jos on sitä rahaa.
Enemmän sitä rahaa on nykyään jos on töissä. Työttömyysaste on kuitenkin tällä hetkellä 7,3 % eli aika moni halukas on myös päässyt töihin. Muistutuksena: vuonna 1975 työttömyysaste oli n. 3 % ja lähes koko 1980-luvun suunnilleen 5 %.
Uskallan myös väittää, että keskimääräistä ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa saava henkilö nauttii suuremmista tuloista kuin keskituloinen työntekijä 1970-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme ruikutusta ja uhriutumista taas tälläkin palstalla. Tietty vanhat ihmiset muistelmissaan korostavat omia onnistumisiaan ja näkevät elämänkaarensa eheänä kokonaisuutena. Työttömyys oli 90-luvun lamaa lukuunottamatta aiemmin pienempää, mutta palkat oli paskat. Elämä oli keskivertosuomalaiselle kaikin puolin köyhempää ja kalliimpaa. Ainoastaan palvelut olivat esimerkiksi 70-luvulla suhteellisesti halvempia, mutta tämä oli suoraa seurausta palvelutyöntekijöiden surkeasta palkasta.
Sitäkään ei ole täällä mainittu, että 70-luvulla ja sitä aiemmin nykyistä harvempi asui omistusasunnossa. Ja vaikka nykyään asunnon olisivatkin hirveän kalliita, varallisuutta voi kerryttää paljon monipuolisemmin kuin ennen. Suuret ikäluokat joutuivat mahdollisuuksien sekä tiedon puutteessa sijoittamaan varansa asuntoihin (joista monia ei saada tänä päivänä myytyä), kun nykyään voi muutaman napin painalluksella hajauttaa varallisuuttaan lähes mihin tahansa osakkeista kryptovaluuttoihin.
T: 29-vuotias
Joo, jos on sitä rahaa.
Enemmän sitä rahaa on nykyään jos on töissä. Työttömyysaste on kuitenkin tällä hetkellä 7,3 % eli aika moni halukas on myös päässyt töihin. Muistutuksena: vuonna 1975 työttömyysaste oli n. 3 % ja lähes koko 1980-luvun suunnilleen 5 %.
Uskallan myös väittää, että keskimääräistä ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa saava henkilö nauttii suuremmista tuloista kuin keskituloinen työntekijä 1970-luvulla.
Tämä. Siksi niitä töitä ei lähdetäkään yhtä innolla etsimään kuin aikoinaan täällä muisteltavina "hyvinä aikoina" Ruotsista tai Kostamuksesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se niin helppoa silloin ollut, ei ollut mitään opintolainoja eikä tukia, töitä oli tehtävä opintojen ohella. Minun vanhempani asuivat aluksi mummon ja papan yläkerrassa, saivat säästettyä rahaa. Autoa ei tietenkään ollut. Me oltiin kaikki lapset jo yli 10 v kun ostettiin ensimmäinen oma asunto, silloin ei lainaa saanut niin helposti kuin nyt ja korot oli huimat.
Jos neljänä keväänä hakee yliopistoon, kannattaisi heti ekan takapakin jälkeen lähteä avoimeen yliopistoon suorittamaan alan opintoja. Toisena vuonna olisi jo vahvempi osaaminen ja suoritetut saisi hyväksiluettua kun pääsee sisään. Jos kolmekin vuotta lukee avoimessa, on jo pitkällä, approt ainakin jo monessa aineessa suoritettu.
Kyllä mun kahdella aikuisella lapsella sekä heidän puolisoillaan on kaikilla vakityöpaikka eikä työttöminä ole olleet (24-32 vuotiaita). Nuorempi pojistani opiskelee samalla uutta ammattia, tekee töitä miten ehtii ottaa työvuoroja. Asuvat myös (velkaisissa) omakotitaloissa kumpikin pariskunta. Mutta aluksi ovat kulkeneet esim. pitkää työmatkaa ja vaihtaneet sitten hommia lähemmäs ja parempaan. Saivat muuten asuntolainaakin vaikkei silloin ollut avovaimolla vakipaikkaa. Pankissa olivat sanoneet että kaikki on nykyään pätkätöissä ja vakipaikkakin voi yt:n myötä muuttua äkkiä entiseksi että ei vakityö ole heillä mikään edellytys lainan saannille.
Ehkä nyt vaan pistät pökköä pesään ja pullaa uuniin. Elämä kantaa kyllä ja lapsi tuo leivän tullessaan :) näin ne on uskoneet vanhemmatkin.
Ai ei ollut opintolainoja? Olipa, inflaatio vaan söi ne otetut lainat aika hyvin.
No 80-luvulla opiskelleena: laina oli eikä inflaatio syönyt kovinkaan tehokkaasti kun korko oli yli 15%. Ehkä tuohon aikaan Suomi ei ollut vielä niin rikas kuin nykyään, ihmiset olivat "nälkäisempiä" onnistumaan, oltiin valmiita lähtemään työn perässä. Itse muutin valmistumisen jälkeen useamman kerran Suomen sisällä ja olen tehnyt kolme työrupeamaa ulkomailla. Naisena pitkiä kotihoidontukia ei voinut käyttää, vaan jaettiin miehen kanssa vanhempaislomiakin. Menestyttiin mutta tehtiin kyllä töitä sen eteen. Nyt auttaa ihan mielellään omia lapsia opinnoissaan eteenpäin mutta samalla vinosti hymyillen huomaa eron ajassa: jos itse lähti opiskelemaan yliopistoon mukanaan patja ja kahvipannu alivuokralaisasuntoon on tytön ja pojan vaateet kämpälle ja varustukselle hieman toisenlaiset. Tavallaan te nuoret kärsitte elintason noususta: me keski-ikäiset muutimme suht vaatimattomista lapsuuden kodeista opiskelemaan ja nostimme pikkuhiljaa, kovalla työllä elintasoa sille tasolle minkä nykyään saa jo KELAn tuillakin - ja siitä eteenpäin urien edetessä varsin mukavaan elämään johon lapsemme tottuivat ja olettavat pitävänsä saman tason omassa elämässään. Onnistuuhan se jos on valmis yhtä kovaan työhön mutta ei se ilmaiseksi tule.
Etkö tiedä missä keskustelussa olet? Ongelmahan juuri on se, että sitä työtä ei ole, oli siihen valmis tai ei. Ei kovaa eikä helppoa. Ei mitään.
Katselepa hieman työttömyystilastoja. Kun valmistuin vuonna 1989 oli työttömyysprosentti Suomessa noin 6,5., tänä vuonna se on 7%. Eli aika lailla samanlaiseen maailmaan valmistuin kuin missä te nyt olette. Ei työ syliin kaatunut, piti etsiä ja vaihtaa paikkakuntaa, välillä maatakin. Kannatti, kannattaisiko teidänkin?
Todellinen työttömien määrä on huomattavasti suurempi kiitos tilastojen siivoamisen. Nekin,jotka ovat töissä ovat monesti ei-oman alan silpputöissä.
Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen työttömyysaste (= Suomen virallinen työttömyysaste) kerätään haastattelumenetelmällä. Käytännössä tuhansilta ihmisiltä kysytään, että ovatko he töissä ja jos ei, niin etsivätkö he töitä ja olisivatko he halukkaita ottamaan vastaan töitä. Mikäli henkilö on siivottu pois tilastoista (= TEM:n työttömyystilastot) tunkemalla hänet johonkin pilipali -kursille, hän kuitenkin todennäköisesti kysyttäessä ilmoittaa olevansa työtön työnhakija, ellei hän ihan oikeasti halua työllistyä.
Tilastokeskuksen työttömyysasteet ovat varsin vertailukelpoisia suhteessa aiempien vuosien sekä muiden maiden työttömyysasteisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme ruikutusta ja uhriutumista taas tälläkin palstalla. Tietty vanhat ihmiset muistelmissaan korostavat omia onnistumisiaan ja näkevät elämänkaarensa eheänä kokonaisuutena. Työttömyys oli 90-luvun lamaa lukuunottamatta aiemmin pienempää, mutta palkat oli paskat. Elämä oli keskivertosuomalaiselle kaikin puolin köyhempää ja kalliimpaa. Ainoastaan palvelut olivat esimerkiksi 70-luvulla suhteellisesti halvempia, mutta tämä oli suoraa seurausta palvelutyöntekijöiden surkeasta palkasta.
Sitäkään ei ole täällä mainittu, että 70-luvulla ja sitä aiemmin nykyistä harvempi asui omistusasunnossa. Ja vaikka nykyään asunnon olisivatkin hirveän kalliita, varallisuutta voi kerryttää paljon monipuolisemmin kuin ennen. Suuret ikäluokat joutuivat mahdollisuuksien sekä tiedon puutteessa sijoittamaan varansa asuntoihin (joista monia ei saada tänä päivänä myytyä), kun nykyään voi muutaman napin painalluksella hajauttaa varallisuuttaan lähes mihin tahansa osakkeista kryptovaluuttoihin.
T: 29-vuotias
Joo, jos on sitä rahaa.
Halpojen indeksirahastojen minimimerkinnät ovat tyypillisesti 10-50 euroa kuukaudessa. Esimerkiksi Nordnetissä 15 eurolla kuukaudessa ostat Suomi -superrahastoa, jonka kulut ovat 0 %. Tällä summalla pystyt kuukausittain sijoittamaan 25 vaihdetumpaan suomalaiseen pörssiyritykseen.
Ja seuraavaksi lienee vuorossa tekosyy, miksi 15 e/kk on mahdotonta säästää.
Vierailija kirjoitti:
Miksi kaikkien pitää änkeä sinne yliopistoon opiskelemaan, kun fakta on, että monilta aloilta työllistyminen on vaikeaa ja vaatii paljon verkostoitumista ja yritteliäisyyttä, ja silti voi olla ettei hommia löydy? Amiksesta tai ammattikorkeasta valmistut suoraan ammattiin ja töitä löytyy! Sitten saat sitä asuntolainaakin, kun on säännölliset tulot.
Eli pointtina on, ettei amistutkinto ole mikään häpeä. Yliopisto-opiskelusta puuttuu käytännönläheisyys eikä kirjaviisaus valmista kuin kapean siivun työtehtäviin. Suomalaiset alkavat olla ylikoulutettuja, eikä työmarkkinoilla ole yksinkertaisesti tarvetta tällaiselle määrälle maistereita.
Ei se muutos tapahdu siitä, että yksittäiset henkilöt lakkaavat tavoittelemasta unelmiaan yliopistokoulutuksella ja hakeutuvat vaikka lähihoitajaksi. Vaaditaan rakennemuutos, jolloin esim. jo kandintutkinto pätevöittäisi töihin, jottei menisi turhaa resursseja maisteriksi kouluttamiseen, jos sama työtä pystyy kuitenkin tekemään kuin maisterinakin. Tietysti sitten alat erikseen, jossa ylempi korkeakoulutuktino on edellytys työtehtävistä suoriutumiseen. Mutta ihan naurettava asenne, että yliopistoon hamuavin pitäisi luopua näistä unelmista ja hakeutua ammatilliseen koulutukseen. Kaikista ei ylipäätään ole käytännönläheiseen työhön. Entä mitä sitten, jos suurin osa hakeutuu alemman tason koulutuksiin, eikö tänne silloin tule ylitarjontaa työntekijöistä? Ja mikä on yhteiskunnan tulevaisuus, jos ei panosteta koulutukseen ja tutkimukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika ihannoitua maailmankuvaa, minä muistan mm 1990-luvulla miten lama vei terveitäkin yrityksiä ja asentojen arvo puoliintui samaan aikaan kun 15% korko kasvatti velkaa. Onnekseni olin vielä opiskelija, katselin miten monelta koti meni mutta velat sen kun kasvoivat.
Aiemmista sukupolvista olen lukenut että silloin asuntolainaa oikeasti anottiin hattu kourassa, maksuajat olivat lyhyet ja korot kovat, ei mitään lyhennysvapaita kaikille halukkaille.
Toki joku aina hyötyi. Kuten nykypolvi hyötyy nollakoroista, pankeilla on niin kova kilpailu että lainaa saa kyllä, jos oikeasti on sellaiset tulot että sen saa maksettuakin.Mäkin muistan. Muutama tonni sijoitukseen noilla koroilla. Härregud, miten sillä tienasi!
Kyllä nytkin voi sijoittamalla tienata, jos on mitä sijoittaa.
Ja hyvin pärjää nykyaikana työttömänä, jos riittää se elintaso mikä silloin oli työssäkäyvillä. Todellakin loma oli sitä että mentiin auttamaan maalle ruokapalkalla, vaatteita sai yhden vaatekerran vuoteen ja ruoka oli parhaimmillaan jotakin soppaa. Tosin ylipainoisiakaan ei juuri ollut, ei ollut pikaruokaa ja joka paikkaan mentiin fillarilla tai kävellen.
Matkustaminen oli suurta luksusta ja tarkoitti yhtä Tukholman-matkaa kerran viidessä vuodessa, nelihenkinen perhe asui korkeintaan kaksiossa niin että vanhemmat nukkui olkkarissa kirjahyllyn takana ja lapset jakoi huoneen. Työpaikoilla oli kellokortit ja jos minuutinkin myöhästyi, tuli leimaus punaisella musteella, ei puhettakaan mistään liukumista tai etätyöstä.
Tavoitteita on jokaisella joka niitä itselleen asettaa, niin silloin kun nyt.
Tämä. Nykyiset nuoret aikuiset vaan eivät ihan ymmärrä etteivät elä sitä hankalinta aikaa historiassa, jokainen sukupolvi on saanut rypistellä toimeentulonsa eteen ja täystyöllisyysaikoja haikailevat saavat kyllä kaivaa historiaa omia vanhempia kauemmaksi. No, negatiivisia ihmisiä Suomessa on elänyt kautta aikojen, ja tämän palstan perusteella tuo piirre vähenee kansasta paljon hitaammin kuin työllisyysaste korjaantuu.
Juu tosiaan aikoinaan elettiin näitä autuatia täysityöllisyyden aikoja. Tuolloin tämä käytännössä toteutettiin itsensätyöllistymisen avulla. Lähes kaikki työllisti itsensä maanviljelijöinä ja mikäli työ ei maistunut, niin nälkäkuolema korjasi. Itse asiassa nälkäkuolema korjasi monesti, vaikka töitä tehtiin hiki hatussa (esim. 1860-luku).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kaikkien pitää änkeä sinne yliopistoon opiskelemaan, kun fakta on, että monilta aloilta työllistyminen on vaikeaa ja vaatii paljon verkostoitumista ja yritteliäisyyttä, ja silti voi olla ettei hommia löydy? Amiksesta tai ammattikorkeasta valmistut suoraan ammattiin ja töitä löytyy! Sitten saat sitä asuntolainaakin, kun on säännölliset tulot.
Eli pointtina on, ettei amistutkinto ole mikään häpeä. Yliopisto-opiskelusta puuttuu käytännönläheisyys eikä kirjaviisaus valmista kuin kapean siivun työtehtäviin. Suomalaiset alkavat olla ylikoulutettuja, eikä työmarkkinoilla ole yksinkertaisesti tarvetta tällaiselle määrälle maistereita.
Ei se muutos tapahdu siitä, että yksittäiset henkilöt lakkaavat tavoittelemasta unelmiaan yliopistokoulutuksella ja hakeutuvat vaikka lähihoitajaksi. Vaaditaan rakennemuutos, jolloin esim. jo kandintutkinto pätevöittäisi töihin, jottei menisi turhaa resursseja maisteriksi kouluttamiseen, jos sama työtä pystyy kuitenkin tekemään kuin maisterinakin. Tietysti sitten alat erikseen, jossa ylempi korkeakoulutuktino on edellytys työtehtävistä suoriutumiseen. Mutta ihan naurettava asenne, että yliopistoon hamuavin pitäisi luopua näistä unelmista ja hakeutua ammatilliseen koulutukseen. Kaikista ei ylipäätään ole käytännönläheiseen työhön. Entä mitä sitten, jos suurin osa hakeutuu alemman tason koulutuksiin, eikö tänne silloin tule ylitarjontaa työntekijöistä? Ja mikä on yhteiskunnan tulevaisuus, jos ei panosteta koulutukseen ja tutkimukseen.
Humanistiset alat voisi lakkauttaa tuolla perusteella, koska niillä aloilla ei opeteta mitään, mitä ilman ei suoriutuisi työtehtävistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi te perheettömät nuoret ette lähde vaikka ulkomaille vuodeksi, pariksi ellei ole töitä. Niin minä tekisin. Vaikka jenkkeihin aupariksi. Saa asunnon ja ruoan ja vähän rahaakin. Kiertäkää, katselkaa, tehkää hanttihommia asunto- ja ruokapalkalla. Opitte ainakin kieliä ja elämää.
Täällä jauhetaan, että se elämä alkaa sitten kun on töitä. SITKU on töitä niin on onnellinen. Sit voi ostaa asunnon, sit voi hankkia lapsia, sit voi alkaa elämään.
Toisaalta ei kyllä kelpaa orjahommat, ei pätkät, ei kaukana olevat, eikä etenkään sellaiset, jotka ei vastaa tutkintoa ...
No sen siitä saa kun kouluttautuu humanistiksi tai muuksi turhakkeeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi te perheettömät nuoret ette lähde vaikka ulkomaille vuodeksi, pariksi ellei ole töitä. Niin minä tekisin. Vaikka jenkkeihin aupariksi. Saa asunnon ja ruoan ja vähän rahaakin. Kiertäkää, katselkaa, tehkää hanttihommia asunto- ja ruokapalkalla. Opitte ainakin kieliä ja elämää.
Täällä jauhetaan, että se elämä alkaa sitten kun on töitä. SITKU on töitä niin on onnellinen. Sit voi ostaa asunnon, sit voi hankkia lapsia, sit voi alkaa elämään.
Toisaalta ei kyllä kelpaa orjahommat, ei pätkät, ei kaukana olevat, eikä etenkään sellaiset, jotka ei vastaa tutkintoa ...
Mitäs sitten, kun on jo ollut au pairina, on tehnyt hanttihommia, on nähnyt maailmaa ja haluaisi asettua aloilleen ja hankkia kodin, mutta ei saa asuntolainaa, koska ei ole vakitusta työtä? Meinaatko, että pitäisi nelikymppiseksi saakka, ja mahdollisesti pidempäänkin, olla töissä palkatta ja toivoa vaan, että jonain päivänä tilanne muuttuu? Monelle se elämä, josta haaveilee alkaa sitten kun on töitä. Niin paljon työ monelle työttömälle merkitsee. Mietipä sitä.
Jos ja jos... ja olisi nykyaikana syrjäytynyt kaikesta siellä alivuokralaishellahuoneessaan ilman omaa puhelintakaan... missä posteissa on vielä yleisöpuhelimet tai puhelinkopit kadunkulmissa? Niissäkö hoidellaan työnhakupuheluita? Hei halooo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te perheettömät nuoret ette lähde vaikka ulkomaille vuodeksi, pariksi ellei ole töitä. Niin minä tekisin. Vaikka jenkkeihin aupariksi. Saa asunnon ja ruoan ja vähän rahaakin. Kiertäkää, katselkaa, tehkää hanttihommia asunto- ja ruokapalkalla. Opitte ainakin kieliä ja elämää.
Täällä jauhetaan, että se elämä alkaa sitten kun on töitä. SITKU on töitä niin on onnellinen. Sit voi ostaa asunnon, sit voi hankkia lapsia, sit voi alkaa elämään.
Toisaalta ei kyllä kelpaa orjahommat, ei pätkät, ei kaukana olevat, eikä etenkään sellaiset, jotka ei vastaa tutkintoa ...
Mitäs sitten, kun on jo ollut au pairina, on tehnyt hanttihommia, on nähnyt maailmaa ja haluaisi asettua aloilleen ja hankkia kodin, mutta ei saa asuntolainaa, koska ei ole vakitusta työtä? Meinaatko, että pitäisi nelikymppiseksi saakka, ja mahdollisesti pidempäänkin, olla töissä palkatta ja toivoa vaan, että jonain päivänä tilanne muuttuu? Monelle se elämä, josta haaveilee alkaa sitten kun on töitä. Niin paljon työ monelle työttömälle merkitsee. Mietipä sitä.
Ulkomailla on hyviä vakipaikkojakin tarjolla haluavalle. Elämästään voi rakentaa juuri sellaisen kun haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te perheettömät nuoret ette lähde vaikka ulkomaille vuodeksi, pariksi ellei ole töitä. Niin minä tekisin. Vaikka jenkkeihin aupariksi. Saa asunnon ja ruoan ja vähän rahaakin. Kiertäkää, katselkaa, tehkää hanttihommia asunto- ja ruokapalkalla. Opitte ainakin kieliä ja elämää.
Täällä jauhetaan, että se elämä alkaa sitten kun on töitä. SITKU on töitä niin on onnellinen. Sit voi ostaa asunnon, sit voi hankkia lapsia, sit voi alkaa elämään.
Toisaalta ei kyllä kelpaa orjahommat, ei pätkät, ei kaukana olevat, eikä etenkään sellaiset, jotka ei vastaa tutkintoa ...
Mitäs sitten, kun on jo ollut au pairina, on tehnyt hanttihommia, on nähnyt maailmaa ja haluaisi asettua aloilleen ja hankkia kodin, mutta ei saa asuntolainaa, koska ei ole vakitusta työtä? Meinaatko, että pitäisi nelikymppiseksi saakka, ja mahdollisesti pidempäänkin, olla töissä palkatta ja toivoa vaan, että jonain päivänä tilanne muuttuu? Monelle se elämä, josta haaveilee alkaa sitten kun on töitä. Niin paljon työ monelle työttömälle merkitsee. Mietipä sitä.
Oletko ajattelut sellaista radikaalia vaihtoehtoa, että et hankkisi omistusasuntoa? Ainakaan lähivuosina?
Nykyään on opiskelijan otettava ensin opintolaina,jos esim.toimeentulotukea aikoo hakea.Muuten ei saa toimeentulotukea.
Vierailija kirjoitti:
Juu
Ja tuo tietty ikäpolvi tietenkin äänestää kokoomusta.
Siitäpä se sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu
Ja tuo tietty ikäpolvi tietenkin äänestää kokoomusta.
Siitäpä se sitten.
Miten ne voi olla niin hiton itsekkäitä, kun ei edeltäväkään sukupolvi ollut? En keksi muuta syytä, kuin että maa vaurastui heidän aikanaan, niin he ei tajua et 1. Se ei ollut yksilön ansiota 2. Ne ajat meni jo. Se että se lapsuusaika oli kova ei riitä syyksi kusipäisyyteen. Nyt ylensyövät senkin edestä.
Onpa ap:lla ikävän kuuloinen äiti. Itse olen tekniikan tohtori (mies) ja olen ollut työttömänä yhteensä useita vuosia, ja pätkätöissä sitäkin enemmän. Elämäni ensimmäisen vakipaikan sain vasta yli neljäkymppisenä, mutta koskaan eivät vanhempani syyllistäneet tai vähätelleet minua noina vaikeampina aikoina. Ja itsellään on siis hyvin samantyyppinen tausta kuin ap:n kuvaama, eli nuorena suoraan opintojen jälkeen vakitöihin, ja nousujohteinen ura julkisella sektorilla eläkeikään saakka.
Kun ajattelen opiskelutovereitani ja heidän elämänkulkujaan, niin täytyy todeta että todella paljon riippuu ihan puhtaasti tuurista, miten työelämä menee. Kaikkein ahkerin ja täsmällisin kollega jäi työttömäksi kun firma myytiin isommalle, eikä ole sen jälkeen työllistynyt kokoaikaisesti, kun taas pari huithapelia sattumalta päätyivät opiskeluaikaisen harjoittelun seurauksena sittemmin kultakimpaleeksi osoittautuneen firman osakkaiksi. Ja firman menestys ei todellakaan ole heidän ansiotaan.
Ja oman työpaikkani sain kun muutin pääkaupunkiseudulta (josta olen kotoisin) pienelle muuttotappiopaikkakunnalle. Hakijoita oli todella vähän, alle 30. Helsingissä vastaavia paikkoja haki poikkeuksetta toista sataa henkeä.
Piti ihan miettiä tuttavapariskuntia ja tulla lopulta siihen tulokseen, että en tunne ketään AP:n kaltaista. Täällä maakunnissa taitaa olla tavallisempaa se vanhanaikainen meininki, että opiskellaan ja mennään töihin. Muutamalla sairaanhoitajalla on pätkätöitä, ainakin toisella omasta halusta, koska ei suostu lyhyisiin kesälomiin, vaan haluaa olla 2 kk lasten kanssa kotona. Valinta sekin.