Vanhempani eivät ymmärrä, miksen pääse "elämänsyrjästä" kiinni millään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu

Ja tuo tietty ikäpolvi tietenkin äänestää kokoomusta.

Siitäpä se sitten.

Miten ne voi olla niin hiton itsekkäitä, kun ei edeltäväkään sukupolvi ollut? En keksi muuta syytä, kuin että maa vaurastui heidän aikanaan, niin he ei tajua et 1. Se ei ollut yksilön ansiota 2. Ne ajat meni jo. Se että se lapsuusaika oli kova ei riitä syyksi kusipäisyyteen. Nyt ylensyövät senkin edestä.

Ei tietenkään ollut yksilön ansiota. Se oli yhteiskunnan ansiota, niin kuin nykyään kaikki on yhteiskunnan syytä.

Ryhdistäydy

Ei kovin pitkälle jaksa lukea. Mutta itse 60-alussa syntyneenä ei haaveiltu unelma-ammattia ja pyritty vuositolkulla yliopistoon, jos paperit oli niin huonot, ettei päässeet. Minäkään en päässyt magnan papereilla ja 8.5 keskiarvolla, joten luin duunariammatin, koska päämäärä oli, että on elätettävä itsensä.

En todellakaan olisi neljää vuotta odotellut, että pääsen johonkin määrättyyn opiskelemaan ja vielä alalle, missä ei saa kuin jonkun pätkän silloin tällöin töitä. Olisin miettinyt tilanteen uusiksi ja hommannut ammatin, mikä työllistää.

Näistä ikuisista ulisijoista harvoin tulee menestyjiä. Realistit pärjäävät paremmin.

Minulle on myös jäänyt mieleen se, kun oman alan töitä etsiessäni (käännösala) äiti nimenomaan kehotti painelemaan suoraan käännöstoimistoihin CV:n kanssa ja kysymään, olisiko töitä tarjolla. Tiesin satavarmasti, ettei töitä tarjottaisi, varsinkin koska siinä vaiheessa oli vasta kandin paperit ja nykyään kaikkialla Suomessa vaaditaan maisterin paperit, mutta kokeilin kuitenkin ihan vain sen takia, ettei äitee voisi väittää, etten olisi tehnyt mitään. Positiivisin suhtautuminen tuli toimistosta, jossa vaikutettiin olevan lähinnä huvittuneita, ja muissa paikoissa ovea ei edes avattu. Lopulta sain kyllä oman alan töitä netin kautta ulkomailla olevista käännöstoimistoista, ja teen niille töitä vieläkin. Mutta tiedostan kuitenkin, että kävi hitonmoinen säkä, että sain mitään töitä. Useimmille ei ole töitä tarjolla, oli paperit sitten millaiset.

Sain sitten myöhemmin ne maisterin paperitkin hankittua (ja oli muuten melkoista pakkopullaa sekin eikä kyllä valmentanut mua töihin kandin papereita paremmin, opinnot eivät valmistaneet työelämän realiteetteihin sitten mitenkään). Olen alkanut ajatella, että ehkä Suomen työllistymisen kannalta suuri ongelma on juurikin se, että koska opiskeleminen on useimpiin muihin maihin verrattuna ilmaista, kaikilla oletetaan olevan maisterin paperit. Ja sitä kautta mitään työtä ei saa, jos ei ole vähintään sitä tutkintoa sekä 5 vuoden työkokemusta, jota kukaan ei halua antaa. Asun nykyään Englannissa ja olen huomannut, että täällä saa paljon helpommin töitä ilman tutkintoa. Mieheni on ollut ravintola-alalla n. 10 vuoden ajan, aloitti työt heti peruskoulun jälkeen piirakka- ja lihakaupassa, ja on sen jälkeen edennyt urallaan ilman minkään valtakunnan ravintola-alan tutkintoa. Muutimme viime vuonna uuteen kaupunkiin, jossa hän sai heti töitä paikallisesta ravintolasta pelkän kokemuksensa avulla, ja on nyt reilun vuoden sisällä edennyt suoraan keittiömestaria seuraavaksi. Joskus koti-ikävän koittaessa olen haikaillut Suomeen muuton perään, mutta mieheni ei varmasti saisi minkäänlaisia alansa töitä ilman tutkintoa, oli kokemus sitten millainen. Sellainen saa kyllä miettimään. On loistavaa, että huokeaa koulutusta on ainakin teoriassa saatavilla kaikille, mutta silläkin tuntuu olevan hintansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se elintaso vaan oli silloin alle sen minkä nykyään saa ihan työtönkin, vaikka kaikki pääsi töihin. Kaikista ei suinkaan tullut johtajia, vaan jatkoivat sihteerinä pienellä palkalla, kunnes pääsivät vielä pienemmälle eläkkeelle.

Silloin kelpasi myös työ kun työ, nykyään ei.

:::

Joku todellisuudesta vieraantunut vanhuudenhöperö sekoilee.

Ei tämä kovin kaukaa ole haettu.

Luin jostain (lähdettä ei ole antaa), että nykyisin toimeentulotukiasiakasperheen reaalinen elintaso on korkeampi kuin mitä oli 70-80-luvulla keskivertopalkansaajaperheen (molemmat vanhemmat töissä ja kaksi lasta) reaalinen elintaso.

Itse olin lapsi 70-80-luvulla kahden keskipalkkaisen vanhemman perheessa. Köyhää oli! Meillä oli monesti pääruokana esim. perunaporkkanavelliä. Siis sosetta, jossa oli perunaa ja porkkanaa. Lisäksi ruisleipää voin kanssa, ei lisukkeita. Kokolihaa en muista syöneeni koskaan joulukinkkua lukuunottamatta. Auto oli Lada, ja sitäkään ei pahemmin käytetty, kun bensaa piti säästää.

Oma opiskeluaikani 80-90-luvun taitteessa oli köyhä. Ihmetellen katson tämän päivän opiskelijoita, jotka asuvat yksin kaksioissa, autoilevat, istuvat kahviloissa lateilla, keikuttavat merkkilaukkuja, matkustelevat. No, hyvä on kun varaa.

Töitä ei löydy välttämättä hyvillekään tyypeille, valitettavasti. Mutta kyllä ihmiset ovat hyvin vaativia aineellisen hyvän suhteen.

Meillä 70-luvulla oli töissä vain isä. Isä metsästi ja kalasti, joten lihaa oli välillä. Perunamuusi sopalla oli tuttu ruoka kuten myös peruna ja ruskeakastike. Leivän päällä oli joskus lauantaimakkaraa. Nyt ostan surutta ruokaa, kun ei tarvitse säästää.

Vierailija kirjoitti:

Mutta sitähän voi aina alkaa yrittäjäksi!

Ja ihmetteli nykyopiskelijoiden kituuttamista, kun ennenkin otettiin aina opintolainaa. 

Näin totesi anoppini.

No otettiin joo opintolainaa, kun takaisinmaksu työn saamisen myötä oli helpompaa.

Inflaatio söi noiden 50-luvulla syntyneiden opintolainat. Oikein kehuvat sillä. Ja palkkoja heidän aikanaan vain korotettiin. Nythän palkkoja pudotetaan ja lomia lyhennetään.

Vierailija kirjoitti:

Näin on! Minulla on aivan samanlaista ja uskon, että meitä on paljon. Pahiten pistää vihaksi, että joku Juhana Vartiainen mäkättää TV:n paneelikeskusteluissa, että työ ei nykyään kelpaa koulutetuille ihmisille. Mistä niitä töitä oikein saisi?!? Tuskin kukaan kouluja käy ihan vain siksi, että työttömänä on kivempi oleskella kuin palkkatöitä tehden?

Ja tottahan niitä töitä löytyy - paljonkin - mutta kun niistä ei haluta maksaa palkkaa. Aina pitäisi mennä ilmaiseksi tekemään sillä toiveella eläen, että ehkä tästä avautuu palkallinen vakipaikka. Ja paskat!

Juhana Vartiainen jankkaa tuota ihan siksi, että sillä tavalla saa perusteltua halpatyövoiman tuottamista Suomeen. Sitten voi jauhaa, kuinka ei kelvannut suomalaiselle halpatyö. No ei kai, kun sillä pitäisi elää, mutta ei elä! Maahanmuuttajaa taas sponssataan ties millä tuilla, jos sattuu olemaan oikeasta ilmansuunnasta. Veronmaksaja kituuttaa ja maksaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Mutta sinähän käyt töissä, joten sinulla on rahaa."

Tämän olen kuullut itsekin, lähihistoriassa kun työ on aina tarkoittanut elantoa, on monen vanhemman ihmisen vaikea ymmärtää nykyaikana yleistyvää työllisten köyhyyttä.

Pienet palkat (osa-aikatyöt, pätkätyöt) , suuret asumismenot ja olematon ostovoima. Ei heillä ole konkreettista kokemusta siitä.

Toisaalta ei ne 60-luvun opiskelijat piipahtaneet viikonloppuna Prahaan ja seuraavana Lontooseen. Eikä ne asuneet asumistuen turvin kaksiossa, niillä oli joku alivuokralaishuone ja kylpyhuoneenkäyttöoikeus kahtena aamuna viikossa. Merkkilaukkujakaan ei tunnettu eikä rakennekynsiä. Harrastukset oli pääosin ilmaisia tyyliin kirjasto. Aamulatte ei ollut välttämättömyys, puhelin löytyi postin tiloista.

Jos nykyaikainen 30v ikäinen eläisi yhtä askeettisesti kuin vanhempansa samassa iässä, niin käyttörahaa olisi paljon enemmän.

Mutta niillä on nyt isot omakotitalot, kun me taas asumme loppuelämämme kaksiossa jossain lähiössä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihme ruikutusta ja uhriutumista taas tälläkin palstalla. Tietty vanhat ihmiset muistelmissaan korostavat omia onnistumisiaan ja näkevät elämänkaarensa eheänä kokonaisuutena. Työttömyys oli 90-luvun lamaa lukuunottamatta aiemmin pienempää, mutta palkat oli paskat. Elämä oli keskivertosuomalaiselle kaikin puolin köyhempää ja kalliimpaa. Ainoastaan palvelut olivat esimerkiksi 70-luvulla suhteellisesti halvempia, mutta tämä oli suoraa seurausta palvelutyöntekijöiden surkeasta palkasta.

Sitäkään ei ole täällä mainittu, että 70-luvulla ja sitä aiemmin nykyistä harvempi asui omistusasunnossa. Ja vaikka nykyään asunnon olisivatkin hirveän kalliita, varallisuutta voi kerryttää paljon monipuolisemmin kuin ennen. Suuret ikäluokat joutuivat mahdollisuuksien sekä tiedon puutteessa sijoittamaan varansa asuntoihin (joista monia ei saada tänä päivänä myytyä), kun nykyään voi muutaman napin painalluksella hajauttaa varallisuuttaan lähes mihin tahansa osakkeista kryptovaluuttoihin.

T: 29-vuotias

Joo, jos on sitä rahaa.

Enemmän sitä rahaa on nykyään jos on töissä. Työttömyysaste on kuitenkin tällä hetkellä 7,3 % eli aika moni halukas on myös päässyt töihin. Muistutuksena: vuonna 1975 työttömyysaste oli n. 3 % ja lähes koko 1980-luvun suunnilleen 5 %.

Uskallan myös väittää, että keskimääräistä ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa saava henkilö nauttii suuremmista tuloista kuin keskituloinen työntekijä 1970-luvulla.

Noihin tilastoihin ja prosentteihin ei ole luottamista. Poliitikkojen kieltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihme ruikutusta ja uhriutumista taas tälläkin palstalla. Tietty vanhat ihmiset muistelmissaan korostavat omia onnistumisiaan ja näkevät elämänkaarensa eheänä kokonaisuutena. Työttömyys oli 90-luvun lamaa lukuunottamatta aiemmin pienempää, mutta palkat oli paskat. Elämä oli keskivertosuomalaiselle kaikin puolin köyhempää ja kalliimpaa. Ainoastaan palvelut olivat esimerkiksi 70-luvulla suhteellisesti halvempia, mutta tämä oli suoraa seurausta palvelutyöntekijöiden surkeasta palkasta.

Sitäkään ei ole täällä mainittu, että 70-luvulla ja sitä aiemmin nykyistä harvempi asui omistusasunnossa. Ja vaikka nykyään asunnon olisivatkin hirveän kalliita, varallisuutta voi kerryttää paljon monipuolisemmin kuin ennen. Suuret ikäluokat joutuivat mahdollisuuksien sekä tiedon puutteessa sijoittamaan varansa asuntoihin (joista monia ei saada tänä päivänä myytyä), kun nykyään voi muutaman napin painalluksella hajauttaa varallisuuttaan lähes mihin tahansa osakkeista kryptovaluuttoihin.

T: 29-vuotias

Joo, jos on sitä rahaa.

Enemmän sitä rahaa on nykyään jos on töissä. Työttömyysaste on kuitenkin tällä hetkellä 7,3 % eli aika moni halukas on myös päässyt töihin. Muistutuksena: vuonna 1975 työttömyysaste oli n. 3 % ja lähes koko 1980-luvun suunnilleen 5 %.

Uskallan myös väittää, että keskimääräistä ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa saava henkilö nauttii suuremmista tuloista kuin keskituloinen työntekijä 1970-luvulla.

Noihin tilastoihin ja prosentteihin ei ole luottamista. Poliitikkojen kieltä.

Eli työttömyys olikin tilastoitua suurempaa 70 ja 80-luvuilla, vai mitä tarkoitat?

Tuo sukupolvi on itse asiassa maailmanlaajuisesti ahnein ja tuhoisin. Käytännössä he ovat käyttäneet resursseja ja tuhonneet maapalloa kahden seuraavan sukupolven edestä. He pröystäilivät, elivät yli omien varojensa (velkaantumiset yms) ja seuraavat sukupolvet saa maksaa velat.

Aina ei mee kortit tasan elämässä, mutta ei varsinkaan kun meitä nykyisiä sukupolvia vertaa noihin suuriin ikäluokkiin. Sitä vain en käsitä, mikseivät he tajua, että heillä oli asiat paremmin kuin edellisillä sukupolvilla SEKÄ seuravilla sukupolvilla. Uskomatonta. Varman parhaimpia ajankohtia syntyä ihmiskunnan historiassa, ainakin tähänastisessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Mutta sinähän käyt töissä, joten sinulla on rahaa."

Tämän olen kuullut itsekin, lähihistoriassa kun työ on aina tarkoittanut elantoa, on monen vanhemman ihmisen vaikea ymmärtää nykyaikana yleistyvää työllisten köyhyyttä.

Pienet palkat (osa-aikatyöt, pätkätyöt) , suuret asumismenot ja olematon ostovoima. Ei heillä ole konkreettista kokemusta siitä.

Toisaalta ei ne 60-luvun opiskelijat piipahtaneet viikonloppuna Prahaan ja seuraavana Lontooseen. Eikä ne asuneet asumistuen turvin kaksiossa, niillä oli joku alivuokralaishuone ja kylpyhuoneenkäyttöoikeus kahtena aamuna viikossa. Merkkilaukkujakaan ei tunnettu eikä rakennekynsiä. Harrastukset oli pääosin ilmaisia tyyliin kirjasto. Aamulatte ei ollut välttämättömyys, puhelin löytyi postin tiloista.

Jos nykyaikainen 30v ikäinen eläisi yhtä askeettisesti kuin vanhempansa samassa iässä, niin käyttörahaa olisi paljon enemmän.

Mutta niillä on nyt isot omakotitalot, kun me taas asumme loppuelämämme kaksiossa jossain lähiössä.

Mistä päättelet että niillä olisi sen enempää omakotitalot kaikilla? Etkö lukenut kommenttia viisikymppisestä akateemisesta, joka ei voi edes ostaa asuntoa kun on pelkkiä pätkätöitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Mutta sinähän käyt töissä, joten sinulla on rahaa."

Tämän olen kuullut itsekin, lähihistoriassa kun työ on aina tarkoittanut elantoa, on monen vanhemman ihmisen vaikea ymmärtää nykyaikana yleistyvää työllisten köyhyyttä.

Pienet palkat (osa-aikatyöt, pätkätyöt) , suuret asumismenot ja olematon ostovoima. Ei heillä ole konkreettista kokemusta siitä.

Toisaalta ei ne 60-luvun opiskelijat piipahtaneet viikonloppuna Prahaan ja seuraavana Lontooseen. Eikä ne asuneet asumistuen turvin kaksiossa, niillä oli joku alivuokralaishuone ja kylpyhuoneenkäyttöoikeus kahtena aamuna viikossa. Merkkilaukkujakaan ei tunnettu eikä rakennekynsiä. Harrastukset oli pääosin ilmaisia tyyliin kirjasto. Aamulatte ei ollut välttämättömyys, puhelin löytyi postin tiloista.

Jos nykyaikainen 30v ikäinen eläisi yhtä askeettisesti kuin vanhempansa samassa iässä, niin käyttörahaa olisi paljon enemmän.

Mutta niillä on nyt isot omakotitalot, kun me taas asumme loppuelämämme kaksiossa jossain lähiössä.

Eli isot omakotitalot ovat niin kalliita, että vain suurilla ikäluokilla on niihin varaa? Ja niistä voi edelleen pyytää poskettomia hintoja, vaikka niiden potentiaaliset ostajat ovat kutistuva ikäluokka, joka jo asustaa isoissa omakotitaloissa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Mutta sinähän käyt töissä, joten sinulla on rahaa."

Tämän olen kuullut itsekin, lähihistoriassa kun työ on aina tarkoittanut elantoa, on monen vanhemman ihmisen vaikea ymmärtää nykyaikana yleistyvää työllisten köyhyyttä.

Pienet palkat (osa-aikatyöt, pätkätyöt) , suuret asumismenot ja olematon ostovoima. Ei heillä ole konkreettista kokemusta siitä.

Toisaalta ei ne 60-luvun opiskelijat piipahtaneet viikonloppuna Prahaan ja seuraavana Lontooseen. Eikä ne asuneet asumistuen turvin kaksiossa, niillä oli joku alivuokralaishuone ja kylpyhuoneenkäyttöoikeus kahtena aamuna viikossa. Merkkilaukkujakaan ei tunnettu eikä rakennekynsiä. Harrastukset oli pääosin ilmaisia tyyliin kirjasto. Aamulatte ei ollut välttämättömyys, puhelin löytyi postin tiloista.

Jos nykyaikainen 30v ikäinen eläisi yhtä askeettisesti kuin vanhempansa samassa iässä, niin käyttörahaa olisi paljon enemmän.

Mutta niillä on nyt isot omakotitalot, kun me taas asumme loppuelämämme kaksiossa jossain lähiössä.

Ne on sinua noin 25 vuotta vanhempia! Jos sinä et olisi käyttänyt rahojasi asioihin, joihin vanhempasikaan eivät aikanaan rahojaan laittaneet, niin sinulla olisi jo aika lailla säästössä. Nykyisin toimeentuloasiakkaatkin elävät leveämmin kuin keskituloinen perhe 70-luvulla, joten mieti kahdesti, ovatko asiasi todella huonosti.

Ei ne tajua. Omat vanhempani ovat 40-luvun lopulla syntyneitä. Ollessani työttömänä, kouluttauduttuani taloushallinnon puolelle, isäni patisti minua hakemaan mm. sairaanhoitajan paikkaa. Kuulemma työ tekijäänsä opettaa. Juupa juu, näinhän se nykyään meneekin. Tai sitten ei.

Vierailija kirjoitti:

Mun vanhempani menivät naimisiin 1964, toisen oli pakko keskeyttää yliopisto-opinnot että olisi rahaa elää. Asuivat noin 20 neliön yksiössä kunnes toinen lapsi (minä) ilmoitti tulostaan. Molemmat pääsivät toki vakityöpaikkaan, mutta kulutuksen taso oli ihan erilaista kuin mikä nykyään on normia köyhällekin. Ruoka oli todella perusjuttua, puhelimen käyttöä vahdittiin tarkasti kun se luksuksena vihdoin saatiin, lomailtiin sukulaisten maatiloilla landella. 

Nyt edes pienet risteilyt ovat köyhänkin normiarkea, vaatteita ei tarvitse paikata ja monipuolista ruokaa saa halvalla. Kännykkä on kaikilla, ja useimmilla maksullinene nettiyhteys ja laite sen käyttämiseen. On varaa ostaa sellaisia asioita jotka eivät olleet itsestäänselvyyksiä vanhempieni nuoruudessa, kuten värikynät koululaiselle, tuontihedelmiä, halpoja vaatteita.

Tuon ajan mökkikuvista huomaa että esim. vapaa- ajanvaatteet olivat loppuun käytettyjä kaupunkivaatteita. Pappa sahaili puita risassa puvuntakissa ja kauluspaidassa.  :)

Mutta nousukausi toi varallisuutta ja sitten pihiin elämään tottuneet vanhempani sijoittivat nahkasohviinsa ja aaltovaaseihinsa. 

Kovaa elämää ja työtä heidän nuoruutensa kyllä oli, en kadehdi ollenkaan! 

Puhut nettiyhteydestä ja laitteesta sen käyttämiseen aivan kuin kyseessä olisi vielä tänäkin päivänä jokin ylellisyystuote, vaikka nyky-yhteiskunnassa internetyhteys alkaa olla aika lailla välttämättömyys monissa asioissa.

Ja sitten esimerkkinä köyhyydestä ja kovasta elämästä menneisyydessä mainitset, että mökkikuvissa näkyy risoja vaatteita. Aivan kuin olisi itsestäänselvyys, että oli lomailumahdollisuus mökillä ja kamerakin, millä kuvata elämäänsä. Mitä nyt vaatteet siellä oli loppuun kulutettuja kaupunkivaatteita.

Vierailija kirjoitti:

He, 50-luvun alussa syntyneet, menivät lukion jälkeen yliopistoon. Menivät, eivät pyrkineet. Ei silloin ollut pääsykokeita, vaan hyvillä arvosanoilla pääsi noin vain yliopistoon. Töitä tehtiin opintojen ohessa. Ensin jotain pientä, sitten vaativampaa kokemuksen karttuessa edettiin. Töitä oli, jos töitä halusi tehdä. Äitikin oli ensin "vain joku kirjaamon sihteeri ministeriössä". No, sellaista työtä ei enää ole ja enpä usko, että MIHINKÄÄN ministeriön työhön pääsisi enää pelkällä ylioppilastodistuksella vailla mitään työkokemusta.

Sitten valmistuttiin ja mentiin töihin. Ja sitten mentiin naimisiin ja ostettiin oma asunto. Hankittiin perhe ja elettiin mukavaa elämää. Töissä edettiin ja lapset kasvoivat, nyt voi olla hyvin ansaitulla eläkkeellä.

Minä hain neljänä keväänä yliopistoon. En päässyt. Aloitin saman alan ammattikorkeakouluopinnot (koska sinne pääsin). Valmistuin ja pääsin vihdoinkin sinne yliopistoonkin. Valmistuin 28-vuotiaana maisteriksi. Olin tehnyt opintojen ohella niitä töitä, mitä sai. Palkattomia harjoitteluja ja kaupan kassalla istumista. Valmistuttuani tein pätkätöitä 2 vuotta, sitten puoli vuotta täyttä työttömyyttä. Sitten puolen vuoden pätkä ja kesä työttömänä. 7kk pätkä päättyy kuukauden päästä. Sen jälkeisestä elämästä ei mitään tietoa.

Minulla on poikaystävä, ollaan kihloissa, asutaan yhdessä. Ei saada asuntolainaa pätkätöiden takia. Lapsia ei uskalleta hankkia, kun tulevaisuudesta ei ole mitään tietoa. Ehkä kohta pitää, kun olen jo kolmenkympin paremmalla puolella.

Äidilläni oli minun iässäni maisterintutkinto, mies ja kolme lasta, omistusasunto, vakivirka ja kaikki tietenkin ansaittu omalla erinomaisuudella.

MIKSEI TUO IKÄPOLVI TAJUA, ETTÄ TÄMÄ NYKYINEN TEKISI MITÄ VAAN PÄÄSTÄKSEEN TUOHON HELPPOON PUTKEEN!?! Ei me olla laiskoja! Maailma vaan on kovin, kovin erilainen nykyään.

Ap, elät jossain kuplassa, eivät vanhempasi edusta koko ikäpolvea. Olet nyt jotenkin jumissa ja yrität jäljitellä heidän elämäntapaa, kuvitellen että niin kuuluu tehdä, ja että silloin olet kunnon ihminen.

Aikuisuuteen kuuluu, että lakkaa katsomasta maailmaa vanhempien silmien läpi ja muodostaa siitä oman kuvan. Hyvään itsetuntoon kuuluu, että voi aikuisena hymistellä vanhempien näkemykselle ja olla asioista ihan omaa mieltä.

Varmaan tähän liittyen olet nuorena hakannut päätä seinään, ja väen vängällä yrittänyt joihinkin tiettyihin opintoihin neljä vuotta. Onneksi pääsit lopulta, toisinkin olisi voinut käydä.

Nyt olisi hyvä hetki katsoa, mitä olet saavuttanut. Sinulla on hyvä parisuhde, sinulla on koulutus, on terveyttä, ja sitä sukuakin on.

Omistusasunto ei ole ainoa asumismuoto, älä nyt siihen juutu, äläkä kulutukseen ihmisen menestymisen merkkinä.

Ei kannata liikaa ajatella, että pitäisi olla korkea elintaso että voisi saada lapsen. Me olimme opintovelkaisia ja minä työtön, kun meille syntyi esikoinen. Monen sadan hienot uudet vaunut eivät ole olennaisia, ei perheen onni niistä synny.

Kun lakkaat ajattelemasta, että lasisi on aina puolityhjä, ja että maailma on sinulle velkaa, olet itsellesi armollisempi, ja huomaat, että olet ihan riittävä.

Ei se meille nuoremmillakaan mahdotonta ole. Meidän 2 hengen taloudessa keski-ikä 28 vuotta, keskipalkka 6000 €/kk ja keskimääräinen nettovarallisuus 60 000 €.

Menin AMK:hon opiskelemaan -94. Suomi oli sellaisessa lamassa ettei ikinä kuviteltu siitä suosta nousevan. Kesätöitä sain opiskeluaikana seurakunnan rippileiriltä 2 vko:a. Opintolainaa ei uskallettu ottaa. Ainut etu oli että asutiin miehen avopuolison kanssa yhdessä niin saatiin asumistukea. Opintotuki riitti juuri ja juuri. Vanhemmat eivät tukeneet suuremmin koska lama vei heidänkin työt tai työt väheni. Ruokakassi silloin tällöin ja vaatteita saatiin. En ole missään huippuosaaja mutta pärjäsin keskitasoisesti koulussa. Lähdin ulkomaille harjoittelemaan että kielitaito edes vähän paranisi.

Pääsin viimeisen opiskeluvuoden aikana pätkätöihin projektiin ja samaan aikaan tulin raskaaksi. Ensimmäinen lapsi syntyi kun en ollut valmistunut ja toinen parin vuoden päästä siitä. Sain lasten välissä yhden työn (Nokian menestys poiki työpaikkoja :) )Miehen uran alku oli vielä katkonaisempi...

"Ura" on katkennut kaksi kertaa irtisanomiseen ja uudelta paikkakunnalta työpaikan etsimiseen. Omistusasunnossa ollaan asuttu nyt 10v. Nyt 45 vuotiaana matkustan päivittäin 100 km työn perässä. Työ on ns. vakityö. Olen opiskellut jatkotutkinnon työnohessa.   Lapset on jo yli 18v ja toinen on muuttanut pois kotoa. Haaveillaan mökistä ja luonnon rauhasta. Elämän asenteeni on "kuppi on puoliksi täynnä" mutta asuinpaikasta, ystävistä, urasta on pitänyt monta kertaa luopua. Onko elämäni ollut hyvää? No pääosin :)