Lue keskustelun säännöt.
Vanhempani eivät ymmärrä, miksen pääse "elämänsyrjästä" kiinni millään.
11.12.2017 |
He, 50-luvun alussa syntyneet, menivät lukion jälkeen yliopistoon. Menivät, eivät pyrkineet. Ei silloin ollut pääsykokeita, vaan hyvillä arvosanoilla pääsi noin vain yliopistoon. Töitä tehtiin opintojen ohessa. Ensin jotain pientä, sitten vaativampaa kokemuksen karttuessa edettiin. Töitä oli, jos töitä halusi tehdä. Äitikin oli ensin "vain joku kirjaamon sihteeri ministeriössä". No, sellaista työtä ei enää ole ja enpä usko, että MIHINKÄÄN ministeriön työhön pääsisi enää pelkällä ylioppilastodistuksella vailla mitään työkokemusta.
Sitten valmistuttiin ja mentiin töihin. Ja sitten mentiin naimisiin ja ostettiin oma asunto. Hankittiin perhe ja elettiin mukavaa elämää. Töissä edettiin ja lapset kasvoivat, nyt voi olla hyvin ansaitulla eläkkeellä.
Minä hain neljänä keväänä yliopistoon. En päässyt. Aloitin saman alan ammattikorkeakouluopinnot (koska sinne pääsin). Valmistuin ja pääsin vihdoinkin sinne yliopistoonkin. Valmistuin 28-vuotiaana maisteriksi. Olin tehnyt opintojen ohella niitä töitä, mitä sai. Palkattomia harjoitteluja ja kaupan kassalla istumista. Valmistuttuani tein pätkätöitä 2 vuotta, sitten puoli vuotta täyttä työttömyyttä. Sitten puolen vuoden pätkä ja kesä työttömänä. 7kk pätkä päättyy kuukauden päästä. Sen jälkeisestä elämästä ei mitään tietoa.
Minulla on poikaystävä, ollaan kihloissa, asutaan yhdessä. Ei saada asuntolainaa pätkätöiden takia. Lapsia ei uskalleta hankkia, kun tulevaisuudesta ei ole mitään tietoa. Ehkä kohta pitää, kun olen jo kolmenkympin paremmalla puolella.
Äidilläni oli minun iässäni maisterintutkinto, mies ja kolme lasta, omistusasunto, vakivirka ja kaikki tietenkin ansaittu omalla erinomaisuudella.
MIKSEI TUO IKÄPOLVI TAJUA, ETTÄ TÄMÄ NYKYINEN TEKISI MITÄ VAAN PÄÄSTÄKSEEN TUOHON HELPPOON PUTKEEN!?! Ei me olla laiskoja! Maailma vaan on kovin, kovin erilainen nykyään.
Kommentit (282)
50-luvulla syntyneistä moni on mennyt töihin jo 16-18-vuotiaana, tämän päivän koulutettu vasta 26-28-vuotiaana. Kymmenessä vuodessa työuraa ehtii tulla jonkunmoinen kaula ansioihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempani asuivat avioliittonsa alun vuokralla omakotitalon yläkerrassa. Heillä oli siellä huone ja keittiö. Varmasti tällaisia asuntoja olisi nykyäänkin, mutta nehän eivät kelpaisi kenellekään.
Minulla olisi esimerkiksi yksi makuuhuone tyhjänä jollekin siistille ja
kohteliaalle opiskelijatytölle. Nukkuisi siellä kolme yötä viikossa, tekisi läksynsä, ja menisi vanhemmilleen viikonlopuksi, niin kuin ennen tehtiin. Olisi tosi halpaa.
Ai niin mutta kun se biletys jäisi vähemmälle.
Olen miettinyt, kuinka monen ongelmat juontavat loppujen lopuksi omistusasuntoon. Nykyäänhän ajatellaan, että kaikilla töissä käyvillä pitää olla omistusasunto, etenkin jos on vakipaikka ja parisuhde. Kaikki ylimääräinen raha laitetaan siihen omistusasuntounelmaan ja humps! Kun käykin niin, että työpaikka lähtee alta, ollaan laskujen kanssa pulassa. Huonolla tuurilla asunto on omakotitalo jossain tehdaspaikkakunnalla ja kun tehdas suljetaan, loppuvat työt ja asunnon arvo romahtaa. Kuinka siinä tilanteessa kukaan voi lähteä töiden perässä muualle? Mitä tehdä sillä omakotitalolla, josta on enemmän lainaa kuin talon arvo edes on, ja jota kukaan ei siltikään osta, koska vastaavia taloja on tarjolla vaikka kuinka paljon? Kerrostaloasunnot/rivitaloasunnot sama juttu, mutta rahaa niihin ei ehkä sentään ole laitettu niin paljon kuin omakotitaloon ja vuokralaisen saattaa löytää edes vähän helpommin - paikasta tietysti riippuen.
Jos kaikki menee hyvin ja töitä riittää, on tietysti omistusasunnosta hyötyä eläkeiässä, mutta omistamiseen liittyy myös isoja riskejä. Harmi, että tätä ei juuri kukaan tullut ajatelleeksi omakotibuumissa n. 15 vuotta sitten.
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt, kuinka monen ongelmat juontavat loppujen lopuksi omistusasuntoon. Nykyäänhän ajatellaan, että kaikilla töissä käyvillä pitää olla omistusasunto, etenkin jos on vakipaikka ja parisuhde. Kaikki ylimääräinen raha laitetaan siihen omistusasuntounelmaan ja humps! Kun käykin niin, että työpaikka lähtee alta, ollaan laskujen kanssa pulassa. Huonolla tuurilla asunto on omakotitalo jossain tehdaspaikkakunnalla ja kun tehdas suljetaan, loppuvat työt ja asunnon arvo romahtaa. Kuinka siinä tilanteessa kukaan voi lähteä töiden perässä muualle? Mitä tehdä sillä omakotitalolla, josta on enemmän lainaa kuin talon arvo edes on, ja jota kukaan ei siltikään osta, koska vastaavia taloja on tarjolla vaikka kuinka paljon? Kerrostaloasunnot/rivitaloasunnot sama juttu, mutta rahaa niihin ei ehkä sentään ole laitettu niin paljon kuin omakotitaloon ja vuokralaisen saattaa löytää edes vähän helpommin - paikasta tietysti riippuen.
Jos kaikki menee hyvin ja töitä riittää, on tietysti omistusasunnosta hyötyä eläkeiässä, mutta omistamiseen liittyy myös isoja riskejä. Harmi, että tätä ei juuri kukaan tullut ajatelleeksi omakotibuumissa n. 15 vuotta sitten.
On pankkien ja rakennusliikkeiden etu, että ihmiset sidotaan asuntolainaan. Kaikki riskit jää omistajalle. Miksi ei ole enemmän asumisoikeusasuntoja, jossa on asumisen turva mutta ei riskejä.
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani asuivat avioliittonsa alun vuokralla omakotitalon yläkerrassa. Heillä oli siellä huone ja keittiö. Varmasti tällaisia asuntoja olisi nykyäänkin, mutta nehän eivät kelpaisi kenellekään.
Minulla olisi esimerkiksi yksi makuuhuone tyhjänä jollekin siistille ja
kohteliaalle opiskelijatytölle. Nukkuisi siellä kolme yötä viikossa, tekisi läksynsä, ja menisi vanhemmilleen viikonlopuksi, niin kuin ennen tehtiin. Olisi tosi halpaa.
Ai niin mutta kun se biletys jäisi vähemmälle.
Kirjoitin tämän ihan vilpittömästi, koska itsekin lähdin kotoa opiskelemaan heti kun pääsin. Todellisuudessa oli kiire itsenäistyä, alkaa käydä baareissa ja tuoda poikia kämpille.
Veli kävi koulua kotoa, ja teki töitä opintojen ohessa. Nyt hänellä on velaton iso omakotitalo, ja minulla viisitoista vuotta asuntolainaa jäljellä. Kannattiko?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta se aiempien sukupolvien mainostama ”kova työnteko” kuulostaa lähinnä kaukaiselta unelmalta, josta on turha haaveillakaan. Olisi niin rentouttavaa, kun olisi vakityö, jossa kertyy loamt ja eläkkeet eikä tarvitse pelätä potkuja jatkuvissa yt-neuvoitteluissa.
Tällaisen nykyisen kolmikymppisen työelämä näyttää aika toisenlaiselta. Rahat raavitaan koko osa-aikatöistä, pätkä- ja keikkatöistä, eikä lomista tai eläkkeestä ole tietoakaan. Joka päivä töiden jälkeen selataan työpaikkailmoituksia, haetaan taas kerran uusia töitä ja mietitään, mistä saadaan rahat seuraavaan vuokraan ja opintolainan lyhennykseen. Mahdolliset säästöt menevät työttömyyspätkien rahoittamiseen. Tätä minä kutsun kovaksi työnteoksi. Kokoaikainen vakityöpaikka olisi todellinen lottovoitto, joka helpottaisi elämää aivan uskomattoman paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mutta sinähän käyt töissä, joten sinulla on rahaa."
Tämän olen kuullut itsekin, lähihistoriassa kun työ on aina tarkoittanut elantoa, on monen vanhemman ihmisen vaikea ymmärtää nykyaikana yleistyvää työllisten köyhyyttä.
Pienet palkat (osa-aikatyöt, pätkätyöt) , suuret asumismenot ja olematon ostovoima. Ei heillä ole konkreettista kokemusta siitä.
Toisaalta ei ne 60-luvun opiskelijat piipahtaneet viikonloppuna Prahaan ja seuraavana Lontooseen. Eikä ne asuneet asumistuen turvin kaksiossa, niillä oli joku alivuokralaishuone ja kylpyhuoneenkäyttöoikeus kahtena aamuna viikossa. Merkkilaukkujakaan ei tunnettu eikä rakennekynsiä. Harrastukset oli pääosin ilmaisia tyyliin kirjasto. Aamulatte ei ollut välttämättömyys, puhelin löytyi postin tiloista.
Jos nykyaikainen 30v ikäinen eläisi yhtä askeettisesti kuin vanhempansa samassa iässä, niin käyttörahaa olisi paljon enemmän.
Joo ja esimerkiksi töitä kannattaa tänä päivänä edes hakea jos olisi vain lankapuhelimella tavoitettava? Ja näitä alivuokralaishuoneita kaikkialla tarjotaankin? Herää nyt, huutava pula majoitusmahdollisuuksista isoimmissa opiskelukaupungeissa, sitä ei todellakaan ratkaista näillä. Yhtäkään omassa kaveripiirissä olevaa tuttua ei opiskeluaikoina ollut, joka olisi harrastanut kalliita asioita, matkaillut muuten kuin sen, että meni vaihtoon/harjoitteluun ulkomaille (useimmille pakollista), ja toi merkkilaukut ja rakennekynnet -heitto täytyy olla jo trollausta :'D no, ehkä näitä löytyi niistä jotka tulivat varakkaammista perheistä ja joilla opiskeluaikanakin elämää kustansivat vielä osittain vanhemmat.
Valmistuin kaksi vuotta sitten ja olen ollut vakiduunissa reilun puoli vuotta. Olen moniin opiskelukavereihin nähden ihan hemmetin onnekas. En tee töitä kovemmin kuin tuttuni, en ole mitenkään erityisesti ketään heistä parempi - olin vain onnekas. En todellakaan alkaisi sillä keulimaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ite menin tekuun 2000 luvun it-huuman aikaan rakennuspuolelle, jonne pääsi silloin kaikki jotka haki. Tulivat vartavasten kysymään että haluanko oikeasti mennä sille puolelle kun lähtöpisteillä oisi mille vaan puolelle päässyt.
Valitsin kuitenkin epäsuositun alan ja kesät sai olla palkallisella työharjottelulla ja talvet sitten säästöjen ja opintotuen varassa kituuttaen. Kun valmistuin ja ekaan firmaan menin niin tilillä oli viikko ennen tilipäivää 38 euroa ja siinä oli kaikki omaisuus.
Tästä 15 vuotta eteenpäin ja nyt menestystä, niin taloudellista kuin muutakin on ihan riittävästi kertynyt. Nyt itellä alaisena sellaisia kavereita jotka on sinne tekuun ihan karsittukkin, viime vuonna oli 40 alotuspaikkaa ja parisataa hakijaa samaiseen opinahjoon ollut, paljon fiksumpaa porukkaa kun mun aikaan siellä nykysin opiskelee.
Siis kannattaa valita sellanen ala joka on epäsuosittu niin pääsee helpommalla ei tarvii kouluttautua amk+maisteriksi pärjätäkseen. Toki jos on sikahinku sinne taide-kulttuuri-eräopas- sosiaali ja terveysalalle niin siitä vaan, mutta ei kannata sitten purnata kun saa tyytyä palkattomaan harjoitteluun ja pätkätöihin.
Vierailija kirjoitti:
Mites olisi, jos 2 pariskuntaa, joilla ei ole rahaa tarpeeksi muuttaisi yhdessä kolmioon. Kummallekin pariskunnalle oma huone.
Muuttaisitte vieläpä ihka uuteen kolmioon mihin pääsee käsiksi 100 000€. Jos kaikilla olisi tyhjää taskussa ja kuitenkin joku työ, niin varmaan kaikki saisivat sen 25K lainaa.
Siinä asustelisitte kivasti pari vuotta ja vaikka työttömyys uhkaisi, saisitte yhtiölainaan valtiolta tukea....
MUTTA kun nykyään ihmiset ovat niin mukavuudenhaluisia. Kaikki pitää saada heti jne. Sitten suostutaan maksamaan 1000€ kuukaudessa vuokraa, vaikka yhdessä ostaminen ja kituuttelu pari vuotta toisi omaan taskuun sitä
Tää on totta. Tiedän että on ainakin joitakin suomessa asuvia ulkomaalaisia jotka asuvat kimppakämpässä joitakin vuosia tehden jopa 2-3 työtä. Siinä on hyvä luoda tulevaisuudelle perustaa, ja vaikka säästää omaan asuntoon ja perheen perustamiseen. Moniko on valmis samaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mutta sinähän käyt töissä, joten sinulla on rahaa."
Tämän olen kuullut itsekin, lähihistoriassa kun työ on aina tarkoittanut elantoa, on monen vanhemman ihmisen vaikea ymmärtää nykyaikana yleistyvää työllisten köyhyyttä.
Pienet palkat (osa-aikatyöt, pätkätyöt) , suuret asumismenot ja olematon ostovoima. Ei heillä ole konkreettista kokemusta siitä.
Toisaalta ei ne 60-luvun opiskelijat piipahtaneet viikonloppuna Prahaan ja seuraavana Lontooseen. Eikä ne asuneet asumistuen turvin kaksiossa, niillä oli joku alivuokralaishuone ja kylpyhuoneenkäyttöoikeus kahtena aamuna viikossa. Merkkilaukkujakaan ei tunnettu eikä rakennekynsiä. Harrastukset oli pääosin ilmaisia tyyliin kirjasto. Aamulatte ei ollut välttämättömyys, puhelin löytyi postin tiloista.
Jos nykyaikainen 30v ikäinen eläisi yhtä askeettisesti kuin vanhempansa samassa iässä, niin käyttörahaa olisi paljon enemmän.
Mutta niillä on nyt isot omakotitalot, kun me taas asumme loppuelämämme kaksiossa jossain lähiössä.
Mistä päättelet että niillä olisi sen enempää omakotitalot kaikilla? Etkö lukenut kommenttia viisikymppisestä akateemisesta, joka ei voi edes ostaa asuntoa kun on pelkkiä pätkätöitä?
Olen itse 5-kymppinen akateeminen. Valmistuin tosin vasta parikymmentä vuotta sitten. Tarkoitin 6-kymppisiä ja vanhempia. Heillä on ne omakotitalot ja mökit. He olettavat, että minullakin on varaa ostaa esimerkiksi kalliita kirjahyllyjä. Kirjoja minulle toki on kertynyt, mutta en heidän tavallaan voisi laittaa lähes kymppitonnia lasiovisiin hyllyjärjestelmiin, kun tilillä on yleensä ehkä pari tonnia rahaa, vuokra on korkea eikä vakituista työtä voi enää tässä iässä saada.
Tämä nyt siis vain esimerkkinä. Onni toki ei ole kiinni materiasta, mutta enpä olisi nuorena ylioppilaana arvannut, että tässä iässä en voi ostaa edes mieleisiäni kirjahyllyjä, puhumattakaan mistään kalliimmasta. Käytettynä ostetuilla Billy-hyllyillä mennään. Kirjoja on kiva lukea. Rikkaat tuttavat harrastavat paljon muutakin, kun on ne veneet ja mökit.
Vierailija kirjoitti:
Minusta se aiempien sukupolvien mainostama ”kova työnteko” kuulostaa lähinnä kaukaiselta unelmalta, josta on turha haaveillakaan. Olisi niin rentouttavaa, kun olisi vakityö, jossa kertyy loamt ja eläkkeet eikä tarvitse pelätä potkuja jatkuvissa yt-neuvoitteluissa.
Tällaisen nykyisen kolmikymppisen työelämä näyttää aika toisenlaiselta. Rahat raavitaan koko osa-aikatöistä, pätkä- ja keikkatöistä, eikä lomista tai eläkkeestä ole tietoakaan. Joka päivä töiden jälkeen selataan työpaikkailmoituksia, haetaan taas kerran uusia töitä ja mietitään, mistä saadaan rahat seuraavaan vuokraan ja opintolainan lyhennykseen. Mahdolliset säästöt menevät työttömyyspätkien rahoittamiseen. Tätä minä kutsun kovaksi työnteoksi. Kokoaikainen vakityöpaikka olisi todellinen lottovoitto, joka helpottaisi elämää aivan uskomattoman paljon.
Enkä tarkoita, että kaikilla vanhemmilla sukupolvilla olisi mennyt näin, mutta kovin siitä kovasta työnteosta ja laiskoista nykynuorista huutelevat juuri ne, jotka ovat todella nuorina vakityön, jossa on voinut edetä ja olla vaikka eläkeikään asti. Esimerkiksi omat vanhempani ovat todella joutuneet tekemään töitä pärjäämisensä eteen yrittäjinä, ja he ovat vaihtaneet alaa yli viisikymppisinä, silti eläke on todella pieni. He eivät kuitenkaan valita nykynuorten saamattomuudesta, vaan ymmärtävät hyvin, että nykyään töihin ei tuosta vaan kävellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mutta sinähän käyt töissä, joten sinulla on rahaa."
Tämän olen kuullut itsekin, lähihistoriassa kun työ on aina tarkoittanut elantoa, on monen vanhemman ihmisen vaikea ymmärtää nykyaikana yleistyvää työllisten köyhyyttä.
Pienet palkat (osa-aikatyöt, pätkätyöt) , suuret asumismenot ja olematon ostovoima. Ei heillä ole konkreettista kokemusta siitä.
Toisaalta ei ne 60-luvun opiskelijat piipahtaneet viikonloppuna Prahaan ja seuraavana Lontooseen. Eikä ne asuneet asumistuen turvin kaksiossa, niillä oli joku alivuokralaishuone ja kylpyhuoneenkäyttöoikeus kahtena aamuna viikossa. Merkkilaukkujakaan ei tunnettu eikä rakennekynsiä. Harrastukset oli pääosin ilmaisia tyyliin kirjasto. Aamulatte ei ollut välttämättömyys, puhelin löytyi postin tiloista.
Jos nykyaikainen 30v ikäinen eläisi yhtä askeettisesti kuin vanhempansa samassa iässä, niin käyttörahaa olisi paljon enemmän.
Mutta niillä on nyt isot omakotitalot, kun me taas asumme loppuelämämme kaksiossa jossain lähiössä.
Ne on sinua noin 25 vuotta vanhempia! Jos sinä et olisi käyttänyt rahojasi asioihin, joihin vanhempasikaan eivät aikanaan rahojaan laittaneet, niin sinulla olisi jo aika lailla säästössä. Nykyisin toimeentuloasiakkaatkin elävät leveämmin kuin keskituloinen perhe 70-luvulla, joten mieti kahdesti, ovatko asiasi todella huonosti.
Mistä rahoistani puhut? Olen siis yksin elävä 5-kymppinen, ei vakituista työtä. Olen parhaimmillaan ansainnut 2000 euroa kuussa työstä, jossa vaadittiin ylempää korkeakoulututkintoa. Työ oli määräaikainen, 2 vuotta. Muulloin palkkani on ollut aina pienempi. Miten tässä olisi voinut säästää, kun vuokrakin on pitänyt maksaa? Vanhempieni keskituloisuus 70-luvulla ei lämmitä enää, kun kuulun itse nyt köyhien akateemisten luokkaan. Asiani ovat toki hyvin, koska olen saanut opiskella. Mutta juuri kukaan muu ei ole opinnoistani ollut kiinnostunut. Kaltaisiani humanisteja pidetään suorastaan luusereina ja taloudellisesti me sitä olemmekin.
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani asuivat avioliittonsa alun vuokralla omakotitalon yläkerrassa. Heillä oli siellä huone ja keittiö. Varmasti tällaisia asuntoja olisi nykyäänkin, mutta nehän eivät kelpaisi kenellekään.
Minulla olisi esimerkiksi yksi makuuhuone tyhjänä jollekin siistille ja
kohteliaalle opiskelijatytölle. Nukkuisi siellä kolme yötä viikossa, tekisi läksynsä, ja menisi vanhemmilleen viikonlopuksi, niin kuin ennen tehtiin. Olisi tosi halpaa.
Ai niin mutta kun se biletys jäisi vähemmälle.
Vanhemmilleen viikonlopuksi? Miksi vanhempien pitäisi hissutella viikonloppunsa, että opiskelija saa päntättyä tenttiin? Pitäisikö heidän maksaa ruokien lisäksi matkatkin? Vai miten tästä vaihtoehdosta tulee halpa? Kirjoittaessasi läksyjen lukemisesta paljastat, ettet tiedä opiskelusta mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani asuivat avioliittonsa alun vuokralla omakotitalon yläkerrassa. Heillä oli siellä huone ja keittiö. Varmasti tällaisia asuntoja olisi nykyäänkin, mutta nehän eivät kelpaisi kenellekään.
Minulla olisi esimerkiksi yksi makuuhuone tyhjänä jollekin siistille ja
kohteliaalle opiskelijatytölle. Nukkuisi siellä kolme yötä viikossa, tekisi läksynsä, ja menisi vanhemmilleen viikonlopuksi, niin kuin ennen tehtiin. Olisi tosi halpaa.
Ai niin mutta kun se biletys jäisi vähemmälle.Vanhemmilleen viikonlopuksi? Miksi vanhempien pitäisi hissutella viikonloppunsa, että opiskelija saa päntättyä tenttiin? Pitäisikö heidän maksaa ruokien lisäksi matkatkin? Vai miten tästä vaihtoehdosta tulee halpa? Kirjoittaessasi läksyjen lukemisesta paljastat, ettet tiedä opiskelusta mitään.
Jos tarkoitus on elää säästeliäästi ja kerätä säästöjä itsenäisen elämän alkuun, monikin vanhempi voi lykätä biletystään pari vuotta lapsen hyväksi. Miten tenttiin pänttääminen poikkeaa kirjoituksiin pänttäämisestä, ja sekin onnistui ihan kotona asuen. Mieheni tytär asui meillä vähän aikaa opiskeluaikana, odallistui kotitöihin mutta sai olla myös omassa rauhassa.
Olen itse diplomi-insinööri, joten opiskelu ja myös se biletyspuoli on ihan tuttua. Rehellisyyden nimissä, mitä siellä vuokrayksiössä olisi niille harjoitustöille voinut tehdä, mitä ei voi omakotitalon makuuhuoneessa. Lähinnä pelko on varmaan että äiti kommentoi krapulasta tai poikaystävistä.
Halpa se on tietysti vain, jos vanhemmat asuvat jossain ympäristökunnassa, mutta eiköhän juuri näitä ole paljon yliopistopaikkakuntien ympärillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites olisi, jos 2 pariskuntaa, joilla ei ole rahaa tarpeeksi muuttaisi yhdessä kolmioon. Kummallekin pariskunnalle oma huone.
Muuttaisitte vieläpä ihka uuteen kolmioon mihin pääsee käsiksi 100 000€. Jos kaikilla olisi tyhjää taskussa ja kuitenkin joku työ, niin varmaan kaikki saisivat sen 25K lainaa.
Siinä asustelisitte kivasti pari vuotta ja vaikka työttömyys uhkaisi, saisitte yhtiölainaan valtiolta tukea....
MUTTA kun nykyään ihmiset ovat niin mukavuudenhaluisia. Kaikki pitää saada heti jne. Sitten suostutaan maksamaan 1000€ kuukaudessa vuokraa, vaikka yhdessä ostaminen ja kituuttelu pari vuotta toisi omaan taskuun sitä
Tää on totta. Tiedän että on ainakin joitakin suomessa asuvia ulkomaalaisia jotka asuvat kimppakämpässä joitakin vuosia tehden jopa 2-3 työtä. Siinä on hyvä luoda tulevaisuudelle perustaa, ja vaikka säästää omaan asuntoon ja perheen perustamiseen. Moniko on valmis samaan?
Listaapa vaikka kahden tuollaisen henkilön työt/työpaikat. Ovatko ne normaaleja työsuhteita? Otetaanko niihin myös suomalaisia, jotka maksavat veronsa? Kerro myös asumisjärjestelyistä. Onko kyse luvallisesta asumisesta? Eli ei asuta laittomina alivuokralaisina. Entä miten ne opinnot sujuvat? Pääsevätkö he tenteistä läpi kunnolla vai saavatko vähän hyvitystä ulkomaalaisuudestaan? Entä se tulevaisuus? Säästävätkö he asuntoon kotimaassaan, josta sellainen voi löytyä helposti alle kymmenesosalla Suomen hinnoista?
Ja ihan ylipäätään: miksi suomalaisten pitäisi kustantaa noille ulkomaalaisille maksuttomat opinnot? Eikö samalla rahalla voisi helpottaa meidän omaa elämäämme? Miksi joku kiinalainen tai intialainen saa opiskella ilmaiseksi meidän kustannuksellamme ja rakentaa sitten tulevaisuuttaan jossain ihan muualla?
Koko ulkomaalaisiin vetoaminen on mielestäni alhaista. Vanhempamme eivät silloin 70-luvulla ahkeroineet, jotta Suomi kouluttaisi porukkaa jostain kameruneista, kun omat lapset eivät saa opiskelupaikkaa välttämättä ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani asuivat avioliittonsa alun vuokralla omakotitalon yläkerrassa. Heillä oli siellä huone ja keittiö. Varmasti tällaisia asuntoja olisi nykyäänkin, mutta nehän eivät kelpaisi kenellekään.
Minulla olisi esimerkiksi yksi makuuhuone tyhjänä jollekin siistille ja
kohteliaalle opiskelijatytölle. Nukkuisi siellä kolme yötä viikossa, tekisi läksynsä, ja menisi vanhemmilleen viikonlopuksi, niin kuin ennen tehtiin. Olisi tosi halpaa.
Ai niin mutta kun se biletys jäisi vähemmälle.Vanhemmilleen viikonlopuksi? Miksi vanhempien pitäisi hissutella viikonloppunsa, että opiskelija saa päntättyä tenttiin? Pitäisikö heidän maksaa ruokien lisäksi matkatkin? Vai miten tästä vaihtoehdosta tulee halpa? Kirjoittaessasi läksyjen lukemisesta paljastat, ettet tiedä opiskelusta mitään.
Jos tarkoitus on elää säästeliäästi ja kerätä säästöjä itsenäisen elämän alkuun, monikin vanhempi voi lykätä biletystään pari vuotta lapsen hyväksi. Miten tenttiin pänttääminen poikkeaa kirjoituksiin pänttäämisestä, ja sekin onnistui ihan kotona asuen. Mieheni tytär asui meillä vähän aikaa opiskeluaikana, odallistui kotitöihin mutta sai olla myös omassa rauhassa.
Olen itse diplomi-insinööri, joten opiskelu ja myös se biletyspuoli on ihan tuttua. Rehellisyyden nimissä, mitä siellä vuokrayksiössä olisi niille harjoitustöille voinut tehdä, mitä ei voi omakotitalon makuuhuoneessa. Lähinnä pelko on varmaan että äiti kommentoi krapulasta tai poikaystävistä.
Halpa se on tietysti vain, jos vanhemmat asuvat jossain ympäristökunnassa, mutta eiköhän juuri näitä ole paljon yliopistopaikkakuntien ympärillä.
Öh. Ei se vuokra ole yhtään pienempi, vaikka kävisi vanhempiensa luona viikonloppuisin. Vuokranantajat osaavat kyllä ottaa kuukausivuokraa eivätkä vähennä siitä päiviä, jolloin asunnossa ei ole oleskeltu. Itse asuin asuntolassa, jossa kaikki olivat jostain kaukaa. Muuten sieltä ei asuntoa olisi edes lohjennut. Monella oli kotipaikkakunnalle matkaa 400-500 km ja eräskin oli jostain Utsjoen sivukylältä. Vaikka jollain Onnibussilla pääsisikin osan matkasta, voi sen jälkeen olla vielä parisataa kilometriä matkaa jäljellä. Niin, ja se opiskelija-asuntola oli aluksi kohtuuhintainen, mutta vuosien varrella vuokra nousi älyttömästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani asuivat avioliittonsa alun vuokralla omakotitalon yläkerrassa. Heillä oli siellä huone ja keittiö. Varmasti tällaisia asuntoja olisi nykyäänkin, mutta nehän eivät kelpaisi kenellekään.
Minulla olisi esimerkiksi yksi makuuhuone tyhjänä jollekin siistille ja
kohteliaalle opiskelijatytölle. Nukkuisi siellä kolme yötä viikossa, tekisi läksynsä, ja menisi vanhemmilleen viikonlopuksi, niin kuin ennen tehtiin. Olisi tosi halpaa.
Ai niin mutta kun se biletys jäisi vähemmälle.Vanhemmilleen viikonlopuksi? Miksi vanhempien pitäisi hissutella viikonloppunsa, että opiskelija saa päntättyä tenttiin? Pitäisikö heidän maksaa ruokien lisäksi matkatkin? Vai miten tästä vaihtoehdosta tulee halpa? Kirjoittaessasi läksyjen lukemisesta paljastat, ettet tiedä opiskelusta mitään.
Jos tarkoitus on elää säästeliäästi ja kerätä säästöjä itsenäisen elämän alkuun, monikin vanhempi voi lykätä biletystään pari vuotta lapsen hyväksi. Miten tenttiin pänttääminen poikkeaa kirjoituksiin pänttäämisestä, ja sekin onnistui ihan kotona asuen. Mieheni tytär asui meillä vähän aikaa opiskeluaikana, odallistui kotitöihin mutta sai olla myös omassa rauhassa.
Olen itse diplomi-insinööri, joten opiskelu ja myös se biletyspuoli on ihan tuttua. Rehellisyyden nimissä, mitä siellä vuokrayksiössä olisi niille harjoitustöille voinut tehdä, mitä ei voi omakotitalon makuuhuoneessa. Lähinnä pelko on varmaan että äiti kommentoi krapulasta tai poikaystävistä.
Halpa se on tietysti vain, jos vanhemmat asuvat jossain ympäristökunnassa, mutta eiköhän juuri näitä ole paljon yliopistopaikkakuntien ympärillä.
Jos vanhemmat haluavat pitää lapsestaan huolta eivätkä työnnä itsenäistymään, niin hehän voivat antaa rahaakin. Bilettävät sitten vähemmän sen ajan, kun lapsi opiskelee. Ja DI:nä toki olisit voinut ostaa miehesi tyttären käyttöön asunnon. Hän olisi saanut siihen asumistukea ja sinulla olisi edelleen se tuottoisa sijoituskämppä.
Lisää hyviä ideoita!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani asuivat avioliittonsa alun vuokralla omakotitalon yläkerrassa. Heillä oli siellä huone ja keittiö. Varmasti tällaisia asuntoja olisi nykyäänkin, mutta nehän eivät kelpaisi kenellekään.
Minulla olisi esimerkiksi yksi makuuhuone tyhjänä jollekin siistille ja
kohteliaalle opiskelijatytölle. Nukkuisi siellä kolme yötä viikossa, tekisi läksynsä, ja menisi vanhemmilleen viikonlopuksi, niin kuin ennen tehtiin. Olisi tosi halpaa.
Ai niin mutta kun se biletys jäisi vähemmälle.Vanhemmilleen viikonlopuksi? Miksi vanhempien pitäisi hissutella viikonloppunsa, että opiskelija saa päntättyä tenttiin? Pitäisikö heidän maksaa ruokien lisäksi matkatkin? Vai miten tästä vaihtoehdosta tulee halpa? Kirjoittaessasi läksyjen lukemisesta paljastat, ettet tiedä opiskelusta mitään.
Jos tarkoitus on elää säästeliäästi ja kerätä säästöjä itsenäisen elämän alkuun, monikin vanhempi voi lykätä biletystään pari vuotta lapsen hyväksi. Miten tenttiin pänttääminen poikkeaa kirjoituksiin pänttäämisestä, ja sekin onnistui ihan kotona asuen. Mieheni tytär asui meillä vähän aikaa opiskeluaikana, odallistui kotitöihin mutta sai olla myös omassa rauhassa.
Olen itse diplomi-insinööri, joten opiskelu ja myös se biletyspuoli on ihan tuttua. Rehellisyyden nimissä, mitä siellä vuokrayksiössä olisi niille harjoitustöille voinut tehdä, mitä ei voi omakotitalon makuuhuoneessa. Lähinnä pelko on varmaan että äiti kommentoi krapulasta tai poikaystävistä.
Halpa se on tietysti vain, jos vanhemmat asuvat jossain ympäristökunnassa, mutta eiköhän juuri näitä ole paljon yliopistopaikkakuntien ympärillä.k
Jos vanhemmat haluavat pitää lapsestaan huolta eivätkä työnnä itsenäistymään, niin hehän voivat antaa rahaakin. Bilettävät sitten vähemmän sen ajan, kun lapsi opiskelee. Ja DI:nä toki olisit voinut ostaa miehesi tyttären käyttöön asunnon. Hän olisi saanut siihen asumistukea ja sinulla olisi edelleen se tuottoisa sijoituskämppä.
Lisää hyviä ideoita!
Kuinka luulet että DI tarkoittaa, että omistan muuta kuin asuntolainani? Ja miksi vanhemmat haluaisivat kustantaa biletystä, sen sijaan säästämistä voisikin tukea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites olisi, jos 2 pariskuntaa, joilla ei ole rahaa tarpeeksi muuttaisi yhdessä kolmioon. Kummallekin pariskunnalle oma huone.
Muuttaisitte vieläpä ihka uuteen kolmioon mihin pääsee käsiksi 100 000€. Jos kaikilla olisi tyhjää taskussa ja kuitenkin joku työ, niin varmaan kaikki saisivat sen 25K lainaa.
Siinä asustelisitte kivasti pari vuotta ja vaikka työttömyys uhkaisi, saisitte yhtiölainaan valtiolta tukea....
MUTTA kun nykyään ihmiset ovat niin mukavuudenhaluisia. Kaikki pitää saada heti jne. Sitten suostutaan maksamaan 1000€ kuukaudessa vuokraa, vaikka yhdessä ostaminen ja kituuttelu pari vuotta toisi omaan taskuun sitä
Tää on totta. Tiedän että on ainakin joitakin suomessa asuvia ulkomaalaisia jotka asuvat kimppakämpässä joitakin vuosia tehden jopa 2-3 työtä. Siinä on hyvä luoda tulevaisuudelle perustaa, ja vaikka säästää omaan asuntoon ja perheen perustamiseen. Moniko on valmis samaan?
Listaapa vaikka kahden tuollaisen henkilön työt/työpaikat. Ovatko ne normaaleja työsuhteita? Otetaanko niihin myös suomalaisia, jotka maksavat veronsa? Kerro myös asumisjärjestelyistä. Onko kyse luvallisesta asumisesta? Eli ei asuta laittomina alivuokralaisina. Entä miten ne opinnot sujuvat? Pääsevätkö he tenteistä läpi kunnolla vai saavatko vähän hyvitystä ulkomaalaisuudestaan? Entä se tulevaisuus? Säästävätkö he asuntoon kotimaassaan, josta sellainen voi löytyä helposti alle kymmenesosalla Suomen hinnoista?
Ja ihan ylipäätään: miksi suomalaisten pitäisi kustantaa noille ulkomaalaisille maksuttomat opinnot? Eikö samalla rahalla voisi helpottaa meidän omaa elämäämme? Miksi joku kiinalainen tai intialainen saa opiskella ilmaiseksi meidän kustannuksellamme ja rakentaa sitten tulevaisuuttaan jossain ihan muualla?
Koko ulkomaalaisiin vetoaminen on mielestäni alhaista. Vanhempamme eivät silloin 70-luvulla ahkeroineet, jotta Suomi kouluttaisi porukkaa jostain kameruneista, kun omat lapset eivät saa opiskelupaikkaa välttämättä ollenkaan.
No kimppakämpät olivat ihan normia minun opiskellessani 80-luvulla. Opiskelija-asuntosäätiössä oli paljon huoneita kahdelle, tyttö- tai poikapaikkoja, sieltä aloitettiin. Monet siirtyivät soluasuntoihin, jossa keittiö ja kylpyhuone ainoine vessoineen jaettiin jopa kymmenen kanssa. Vuokrattiin isompia huoneistoja yksityiseltä, siellä jaettiin keittiö ja kylpyhuone. Se nykyään hyvin vetävä rakennuspuoli taas, siellä ihmiset tottuivat asumaan hyvin alkeellisissa parakeissa, monesti ulkomailla josta kotiin ei joka viikonloppu tultukaan. Ja me tuon ikäpolven ihmiset olemme niitä joita kadehditte. Näätte vain tämänhetkisen tilanteen, ette sitä kuinka köyhiä teidänikäisenä olimme. Kimppakämpistä ja työkomennuksista jäi muistoja, monet hyvin mukavia. Ja jos vieläkin koette olevanne niin paljon kehnommassa asemassa kuin nykyiset 50-60-vuotiaat, lohduttaako yhtään, että tulette perimään huomattavasti enemmän kuin tuo edellinen sukupolvi? Vai kääntyykö tuokin huonoksi: saatte vain ne halvalla kyhätyt talot väärästä päin Suomea, ne kateuden kohteet muuttuvatkin arvottomiksi? Elämänsyrjästä saa kehnosti kiinni jos aika menee valittamiseen ja kahdehtimiseen.
Tämä on niin totta.
Minunkin 70 v vanhemmilla on talo ja mökki. Mutta minä satuin olemaan näkemässä, millaisella työllä ja säästämisellä se saatiin aikaan.
He rakensivat talon itse, mikä tarkoitti vuoden ajan töiden jälkeen työmaalle menoa, siellä lasten kanssa kurassa tai sahajauhoissa, isä tuli puoliltaöin kotiin, ja lähti seitsemään raskaisiin töihin. He olivat molemmat töissä joista eivät pitäneet, ja joista maksettiin huonosti, mutta vaihtoehtoja ei ollut kun lainat piti maksaa.
Monenko kolmekymppisen näette nykyään koko perheellä tekevän ympäripyöreää päivää vuoden?
Talo ei tullut ilmaiseksi, siitä oli iso laina, joka piti maksaa pois kymmenessä vuodessa. Tänä aikana muita lomareissuja ei ollut, kuin kerran kesässä enolle Kuopioon ja takaisin. Uudet vaatteet saimme kevätjuhlaan ja joulujuhlaan, mutta nekin marketista, ei merkkivaatteita. Kukaan ei harrastanut mitään mikä olisi maksanut mitään, autoja oli vain yksi, vain välttämättömin elektroniikka. Juhlat olivat vaatimattomia, kotona, vieraille tarjottiin leipiä, kuivakakkua ja kahvia.
Kahvilassa ja ulkona syömässä ei käyty kuin pari kertaa vuodessa.
Jos nykyiset kolmekymppiset eläisivät näin, ehkä heilläkin olisi jotain omaisuutta. Mutta kun se tarkoittaisi VALINTOJA. Se tarkoittaisi että kieltäydytään välittömästä nautinnosta, jotta saadaan jotain tärkeää tulevaisuudessa.
Päällimmäisenä arvoissa pitäisi silloin olla se omaisuuden kartuttaminen, ei mukava helppo arki ja kivaa kulutusta.
Kateus on helppoa, työnteko ei sitten enää niin kivaa.