Lue keskustelun säännöt.
Vanhempani eivät ymmärrä, miksen pääse "elämänsyrjästä" kiinni millään.
11.12.2017 |
He, 50-luvun alussa syntyneet, menivät lukion jälkeen yliopistoon. Menivät, eivät pyrkineet. Ei silloin ollut pääsykokeita, vaan hyvillä arvosanoilla pääsi noin vain yliopistoon. Töitä tehtiin opintojen ohessa. Ensin jotain pientä, sitten vaativampaa kokemuksen karttuessa edettiin. Töitä oli, jos töitä halusi tehdä. Äitikin oli ensin "vain joku kirjaamon sihteeri ministeriössä". No, sellaista työtä ei enää ole ja enpä usko, että MIHINKÄÄN ministeriön työhön pääsisi enää pelkällä ylioppilastodistuksella vailla mitään työkokemusta.
Sitten valmistuttiin ja mentiin töihin. Ja sitten mentiin naimisiin ja ostettiin oma asunto. Hankittiin perhe ja elettiin mukavaa elämää. Töissä edettiin ja lapset kasvoivat, nyt voi olla hyvin ansaitulla eläkkeellä.
Minä hain neljänä keväänä yliopistoon. En päässyt. Aloitin saman alan ammattikorkeakouluopinnot (koska sinne pääsin). Valmistuin ja pääsin vihdoinkin sinne yliopistoonkin. Valmistuin 28-vuotiaana maisteriksi. Olin tehnyt opintojen ohella niitä töitä, mitä sai. Palkattomia harjoitteluja ja kaupan kassalla istumista. Valmistuttuani tein pätkätöitä 2 vuotta, sitten puoli vuotta täyttä työttömyyttä. Sitten puolen vuoden pätkä ja kesä työttömänä. 7kk pätkä päättyy kuukauden päästä. Sen jälkeisestä elämästä ei mitään tietoa.
Minulla on poikaystävä, ollaan kihloissa, asutaan yhdessä. Ei saada asuntolainaa pätkätöiden takia. Lapsia ei uskalleta hankkia, kun tulevaisuudesta ei ole mitään tietoa. Ehkä kohta pitää, kun olen jo kolmenkympin paremmalla puolella.
Äidilläni oli minun iässäni maisterintutkinto, mies ja kolme lasta, omistusasunto, vakivirka ja kaikki tietenkin ansaittu omalla erinomaisuudella.
MIKSEI TUO IKÄPOLVI TAJUA, ETTÄ TÄMÄ NYKYINEN TEKISI MITÄ VAAN PÄÄSTÄKSEEN TUOHON HELPPOON PUTKEEN!?! Ei me olla laiskoja! Maailma vaan on kovin, kovin erilainen nykyään.
Kommentit (282)
Aamen!
Aikansa mulle naputettiin, kun aikuinen nainen ei opiskele, vaan siivoaa. Sitten onnistuin pääsemään opiskelemaan, olipa noloa kun aikuinen nainen ei tee töitä, vaan käy koulua.
Sitten onnistuin saamaan töitä, niin olisi pitänyt tehdä vauvoja. Kun tein vauvoja, olin jo auttamattomasti liian vanha (28 ja 32), saivat taas hävetä silmät päästään. Kotiäitinä lojuin neljä vuotta ja sekin oli häpeäksi heille. Aikuisen pitää tulla toimeen omillaan, eikä elää miehensä rahoilla.
Tämän päivän natinat on, kun ei osteta omaa asuntoa. Kaksi aikuista hyvissä töissä, onhan teillä hyvät palkat. Pitäisi ensin saada säästettyä jotakin pääomaa, että voi saada asuntolainaa, kun ei juuri vakuuksia ole. Ja toisekseen sovittiin miehen kanssa, että eletään rauhaksiin nyt, kun lapset on pieniä. Ei olla töissä 24/7. Myöhemminkin ehtii ostaa omaa.
Mä olen toisinaan todella kyllästynyt vanhempiini. Tee niin tai näin, niin teen silti väärin. Heillä on huolehtivina vanhempina oikeus sanoa asiansa ääneen. Monesti yrittänyt puhua nykymaailmasta, mutta... Äh, hakkaan päätä seinään.
Kilpailu on raakaa ja tuollainen jatkuva painostaminen läheisten puolelta ei helpota yhtään stressiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mutta sinähän käyt töissä, joten sinulla on rahaa."
Tämän olen kuullut itsekin, lähihistoriassa kun työ on aina tarkoittanut elantoa, on monen vanhemman ihmisen vaikea ymmärtää nykyaikana yleistyvää työllisten köyhyyttä.
Pienet palkat (osa-aikatyöt, pätkätyöt) , suuret asumismenot ja olematon ostovoima. Ei heillä ole konkreettista kokemusta siitä.
Toisaalta ei ne 60-luvun opiskelijat piipahtaneet viikonloppuna Prahaan ja seuraavana Lontooseen. Eikä ne asuneet asumistuen turvin kaksiossa, niillä oli joku alivuokralaishuone ja kylpyhuoneenkäyttöoikeus kahtena aamuna viikossa. Merkkilaukkujakaan ei tunnettu eikä rakennekynsiä. Harrastukset oli pääosin ilmaisia tyyliin kirjasto. Aamulatte ei ollut välttämättömyys, puhelin löytyi postin tiloista.
Jos nykyaikainen 30v ikäinen eläisi yhtä askeettisesti kuin vanhempansa samassa iässä, niin käyttörahaa olisi paljon enemmän.
No itse ymmärsin aloituksesta niin ettei kyse ole kilpailusta että kenen opiskeluaika oli rankinta ja köyhintä, vaan enemmänkin sitä että miten se elämä lähtee eteenpäin rullaamaan opintojen jälkeen ja miten löytää paikkansa työelämässä ja täten elämässä muutoinkin. Osittain kyllä oli puhetta opiskelustakin, mutta itse olen taipuvainen ajattelemaan niin että ihminen kyllä kestää epämukavuutta jos tietää että palkinto odottaa edessä (vanhempi sukupolvi) mutta nykyajan synti on se, että tästä epämukavuudesta ei saakaan sitä palkintoa omasta ahkeruudesta ja työnteosta. Se on kova kolaus ja opetus nuorille aikuisille, ja aiheuttaa varmasti elämän käytännön ongelmien lisäksi katkeruutta ja moni kokee tulleensa kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Olen törmännyt samaan ilmiöön, mutta se on vain tietämättömyyttä siitä että maailma on muuttunut ja kun sitä eivät ole itse joutuneet kokemaan niin helposti tulee tuomintaa. Kyse ei ole typeryydestä tai pahantahtoisuudesta, ovat fiksuja ihmisiä, mutta kun itse on elänyt aivan toisenlaisessa tilanteessa niin on vaikea samaistua nykyaikaan.
Mutta niinhän me kaikki teemme? Muodostamme mielipiteitä oman kokemuksen pohjalta.
No kyllä siinä on aimo annos typeryyttä.
Vierailija kirjoitti:
Se elintaso vaan oli silloin alle sen minkä nykyään saa ihan työtönkin, vaikka kaikki pääsi töihin. Kaikista ei suinkaan tullut johtajia, vaan jatkoivat sihteerinä pienellä palkalla, kunnes pääsivät vielä pienemmälle eläkkeelle.
Silloin kelpasi myös työ kun työ, nykyään ei.
Joku todellisuudesta vieraantunut vanhuudenhöperö sekoilee.
Vierailija kirjoitti:
He, 50-luvun alussa syntyneet, menivät lukion jälkeen yliopistoon. Menivät, eivät pyrkineet. Ei silloin ollut pääsykokeita, vaan hyvillä arvosanoilla pääsi noin vain yliopistoon. Töitä tehtiin opintojen ohessa. Ensin jotain pientä, sitten vaativampaa kokemuksen karttuessa edettiin. Töitä oli, jos töitä halusi tehdä. Äitikin oli ensin "vain joku kirjaamon sihteeri ministeriössä". No, sellaista työtä ei enää ole ja enpä usko, että MIHINKÄÄN ministeriön työhön pääsisi enää pelkällä ylioppilastodistuksella vailla mitään työkokemusta..
Kuinka ollakaan, minä olen erään valtion viraston kirjaamossa töissä. .Minulla on akateeminen loppututkinto, ja tätä työtä hakiessa oli yli kymmenen vuoden kova työkokemus. Paikkaan oli yli seitsemänkymmentä hakijaa. Että helppoa se töiden saaminen ei tosiaan ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mutta sinähän käyt töissä, joten sinulla on rahaa."
Tämän olen kuullut itsekin, lähihistoriassa kun työ on aina tarkoittanut elantoa, on monen vanhemman ihmisen vaikea ymmärtää nykyaikana yleistyvää työllisten köyhyyttä.
Pienet palkat (osa-aikatyöt, pätkätyöt) , suuret asumismenot ja olematon ostovoima. Ei heillä ole konkreettista kokemusta siitä.
Toisaalta ei ne 60-luvun opiskelijat piipahtaneet viikonloppuna Prahaan ja seuraavana Lontooseen. Eikä ne asuneet asumistuen turvin kaksiossa, niillä oli joku alivuokralaishuone ja kylpyhuoneenkäyttöoikeus kahtena aamuna viikossa. Merkkilaukkujakaan ei tunnettu eikä rakennekynsiä. Harrastukset oli pääosin ilmaisia tyyliin kirjasto. Aamulatte ei ollut välttämättömyys, puhelin löytyi postin tiloista.
Jos nykyaikainen 30v ikäinen eläisi yhtä askeettisesti kuin vanhempansa samassa iässä, niin käyttörahaa olisi paljon enemmän.
En juo kahvia, en omista merkkilaukkuja. Asutaan halvimmassa mahdollisessa luukussa Itä-Helsingissä, jotta voitaisiin edes muutama euro säästää niistä pätkätöistä johonkin tulevaisuuden asuntolainan käsirahaan. Nykyään ei vaan ole olemassa mitään alivuokralaishuoneita pariskunnille käytävävessoilla. Meille kelpaisi sellainenkin, jos voitaisiin asua vieläkin edullisemmin.
Ei todellakaan piipahdella missään Prahassa tai Lontoossa :O
Minkälaisia köyhiä pätkätyöläisiä sä oikein tunnet??
ap
Sieltähän se tuli: emme muuta pois Helsingistä, vaikka muualla olisi töitä. Ei se 50-luvulla syntynyt sukupolvi ajatellut noin, se muutti työn perässä sinne, missä sitä oli. Seuraavaksi kerrot, että sinulla on sellainen ammatti, että alan töitä ei ole muualla - ehkä vanhempiesi sukupolvi pääsi elämänsyrjään kiinni jo siksikin, että valitsi alansa järkevästi eikä haihatellen.
Suurin ero mahtaa olla se, että ennen oikeasti vain käveltiin hattu kourassa sinne toimistoon/kauppaan/pajalle ja pyydettiin päästä töihin, ja päästiin. Nykyään vaikka kuinka menet hattu kourassa ovelta ovelle niin töitä et saa. Eihän niitä rekryihmisiä pääse enää nykyään edes tapaamaan. Ensin tulee täyttää nettilomakkeet ja olla tosi superhieno CV ja ehkä joku kiva somevideo. Sitten EHKÄ saatat päästä haastatteluun, missä tehdään vielä joku tosi kiva sometesti ja ryhmähaastis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onnistuit saamaan sentään rikkaan miehen, niin tuli lapsenlapsiakin tehtyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mutta sinähän käyt töissä, joten sinulla on rahaa."
Tämän olen kuullut itsekin, lähihistoriassa kun työ on aina tarkoittanut elantoa, on monen vanhemman ihmisen vaikea ymmärtää nykyaikana yleistyvää työllisten köyhyyttä.
Pienet palkat (osa-aikatyöt, pätkätyöt) , suuret asumismenot ja olematon ostovoima. Ei heillä ole konkreettista kokemusta siitä.
Toisaalta ei ne 60-luvun opiskelijat piipahtaneet viikonloppuna Prahaan ja seuraavana Lontooseen. Eikä ne asuneet asumistuen turvin kaksiossa, niillä oli joku alivuokralaishuone ja kylpyhuoneenkäyttöoikeus kahtena aamuna viikossa. Merkkilaukkujakaan ei tunnettu eikä rakennekynsiä. Harrastukset oli pääosin ilmaisia tyyliin kirjasto. Aamulatte ei ollut välttämättömyys, puhelin löytyi postin tiloista.
Jos nykyaikainen 30v ikäinen eläisi yhtä askeettisesti kuin vanhempansa samassa iässä, niin käyttörahaa olisi paljon enemmän.
En juo kahvia, en omista merkkilaukkuja. Asutaan halvimmassa mahdollisessa luukussa Itä-Helsingissä, jotta voitaisiin edes muutama euro säästää niistä pätkätöistä johonkin tulevaisuuden asuntolainan käsirahaan. Nykyään ei vaan ole olemassa mitään alivuokralaishuoneita pariskunnille käytävävessoilla. Meille kelpaisi sellainenkin, jos voitaisiin asua vieläkin edullisemmin.
Ei todellakaan piipahdella missään Prahassa tai Lontoossa :O
Minkälaisia köyhiä pätkätyöläisiä sä oikein tunnet??
ap
Sieltähän se tuli: emme muuta pois Helsingistä, vaikka muualla olisi töitä. Ei se 50-luvulla syntynyt sukupolvi ajatellut noin, se muutti työn perässä sinne, missä sitä oli. Seuraavaksi kerrot, että sinulla on sellainen ammatti, että alan töitä ei ole muualla - ehkä vanhempiesi sukupolvi pääsi elämänsyrjään kiinni jo siksikin, että valitsi alansa järkevästi eikä haihatellen.
No sitä köyhä tai muutkaan ihan tuosta noin vaan muuta. Ja varmaan tosi edullista ja näppärää käydä Helsingistä ensin pari kertaa työhaastattelussa jossain Rovaniemellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mutta sinähän käyt töissä, joten sinulla on rahaa."
Tämän olen kuullut itsekin, lähihistoriassa kun työ on aina tarkoittanut elantoa, on monen vanhemman ihmisen vaikea ymmärtää nykyaikana yleistyvää työllisten köyhyyttä.
Pienet palkat (osa-aikatyöt, pätkätyöt) , suuret asumismenot ja olematon ostovoima. Ei heillä ole konkreettista kokemusta siitä.
Toisaalta ei ne 60-luvun opiskelijat piipahtaneet viikonloppuna Prahaan ja seuraavana Lontooseen. Eikä ne asuneet asumistuen turvin kaksiossa, niillä oli joku alivuokralaishuone ja kylpyhuoneenkäyttöoikeus kahtena aamuna viikossa. Merkkilaukkujakaan ei tunnettu eikä rakennekynsiä. Harrastukset oli pääosin ilmaisia tyyliin kirjasto. Aamulatte ei ollut välttämättömyys, puhelin löytyi postin tiloista.
Jos nykyaikainen 30v ikäinen eläisi yhtä askeettisesti kuin vanhempansa samassa iässä, niin käyttörahaa olisi paljon enemmän.
En juo kahvia, en omista merkkilaukkuja. Asutaan halvimmassa mahdollisessa luukussa Itä-Helsingissä, jotta voitaisiin edes muutama euro säästää niistä pätkätöistä johonkin tulevaisuuden asuntolainan käsirahaan. Nykyään ei vaan ole olemassa mitään alivuokralaishuoneita pariskunnille käytävävessoilla. Meille kelpaisi sellainenkin, jos voitaisiin asua vieläkin edullisemmin.
Ei todellakaan piipahdella missään Prahassa tai Lontoossa :O
Minkälaisia köyhiä pätkätyöläisiä sä oikein tunnet??
ap
Sieltähän se tuli: emme muuta pois Helsingistä, vaikka muualla olisi töitä. Ei se 50-luvulla syntynyt sukupolvi ajatellut noin, se muutti työn perässä sinne, missä sitä oli. Seuraavaksi kerrot, että sinulla on sellainen ammatti, että alan töitä ei ole muualla - ehkä vanhempiesi sukupolvi pääsi elämänsyrjään kiinni jo siksikin, että valitsi alansa järkevästi eikä haihatellen.
Kerrotko vielä, mitkä ne järkevät alat nykyisin ovat?
Jos asuu Helsingissä, ihan satavarmaan töitä löytyy aina. Jotain töitä. Parempi tehdä jotain kun olla tekemättä mitään. Itse kuljen 75 km työmatkaa yhteen suuntaan joka päivä, kun työpaikka on kiva enkä halua muuttaa. Helsingistä voi siis hakea hommia Riihimäeltä, Hyvinkäältä, Porvoosta ym.
Tai jopa muuttaa Riksuun ja käydä Helsingissä töissä, asuntojen hinnat on ihan toista luokkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika ihannoitua maailmankuvaa, minä muistan mm 1990-luvulla miten lama vei terveitäkin yrityksiä ja asentojen arvo puoliintui samaan aikaan kun 15% korko kasvatti velkaa. Onnekseni olin vielä opiskelija, katselin miten monelta koti meni mutta velat sen kun kasvoivat.
Aiemmista sukupolvista olen lukenut että silloin asuntolainaa oikeasti anottiin hattu kourassa, maksuajat olivat lyhyet ja korot kovat, ei mitään lyhennysvapaita kaikille halukkaille.
Toki joku aina hyötyi. Kuten nykypolvi hyötyy nollakoroista, pankeilla on niin kova kilpailu että lainaa saa kyllä, jos oikeasti on sellaiset tulot että sen saa maksettuakin.
Jos vanhemmat ihmiset myöntäisivät, että on jotain vikaa itse JÄRJESTELMÄSSÄ, se tarkoittaisi, että ehkä oma menestys ei johdukaan pelkästä omasta ylivertaisesta älykkyydestä ja ahkeruudesta. Samasta syystä nykyiset työssäkäyvät niin mieluusti parjaavat työttömiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mutta sinähän käyt töissä, joten sinulla on rahaa."
Tämän olen kuullut itsekin, lähihistoriassa kun työ on aina tarkoittanut elantoa, on monen vanhemman ihmisen vaikea ymmärtää nykyaikana yleistyvää työllisten köyhyyttä.
Pienet palkat (osa-aikatyöt, pätkätyöt) , suuret asumismenot ja olematon ostovoima. Ei heillä ole konkreettista kokemusta siitä.
Toisaalta ei ne 60-luvun opiskelijat piipahtaneet viikonloppuna Prahaan ja seuraavana Lontooseen. Eikä ne asuneet asumistuen turvin kaksiossa, niillä oli joku alivuokralaishuone ja kylpyhuoneenkäyttöoikeus kahtena aamuna viikossa. Merkkilaukkujakaan ei tunnettu eikä rakennekynsiä. Harrastukset oli pääosin ilmaisia tyyliin kirjasto. Aamulatte ei ollut välttämättömyys, puhelin löytyi postin tiloista.
Jos nykyaikainen 30v ikäinen eläisi yhtä askeettisesti kuin vanhempansa samassa iässä, niin käyttörahaa olisi paljon enemmän.
En juo kahvia, en omista merkkilaukkuja. Asutaan halvimmassa mahdollisessa luukussa Itä-Helsingissä, jotta voitaisiin edes muutama euro säästää niistä pätkätöistä johonkin tulevaisuuden asuntolainan käsirahaan. Nykyään ei vaan ole olemassa mitään alivuokralaishuoneita pariskunnille käytävävessoilla. Meille kelpaisi sellainenkin, jos voitaisiin asua vieläkin edullisemmin.
Ei todellakaan piipahdella missään Prahassa tai Lontoossa :O
Minkälaisia köyhiä pätkätyöläisiä sä oikein tunnet??
ap
Sieltähän se tuli: emme muuta pois Helsingistä, vaikka muualla olisi töitä. Ei se 50-luvulla syntynyt sukupolvi ajatellut noin, se muutti työn perässä sinne, missä sitä oli. Seuraavaksi kerrot, että sinulla on sellainen ammatti, että alan töitä ei ole muualla - ehkä vanhempiesi sukupolvi pääsi elämänsyrjään kiinni jo siksikin, että valitsi alansa järkevästi eikä haihatellen.
No sitä köyhä tai muutkaan ihan tuosta noin vaan muuta. Ja varmaan tosi edullista ja näppärää käydä Helsingistä ensin pari kertaa työhaastattelussa jossain Rovaniemellä.
Tässä näkyy hyvin se mikä nykyään on erilaista entiseen. ASENNE.
Olen kyllä eri mieltä tuosta ettei nykyään ole halukkuutta muuttaa työn perässä, juurihan oli ne suuret rekryt sinne takapajulan tehtaaseen, jonne tuli hakemuksia ympäri suomen lähes 3000.
Vierailija kirjoitti:
Aika ihannoitua maailmankuvaa, minä muistan mm 1990-luvulla miten lama vei terveitäkin yrityksiä ja asentojen arvo puoliintui samaan aikaan kun 15% korko kasvatti velkaa. Onnekseni olin vielä opiskelija, katselin miten monelta koti meni mutta velat sen kun kasvoivat.
Aiemmista sukupolvista olen lukenut että silloin asuntolainaa oikeasti anottiin hattu kourassa, maksuajat olivat lyhyet ja korot kovat, ei mitään lyhennysvapaita kaikille halukkaille.
Toki joku aina hyötyi. Kuten nykypolvi hyötyy nollakoroista, pankeilla on niin kova kilpailu että lainaa saa kyllä, jos oikeasti on sellaiset tulot että sen saa maksettuakin.
Olet todella pihalla. Mulla ja ex-miehelläni oli 6k nettotulot, mutta lainaa ei todellakaan saatu koska vakuudet ja takaajat puuttuivat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mutta sinähän käyt töissä, joten sinulla on rahaa."
Tämän olen kuullut itsekin, lähihistoriassa kun työ on aina tarkoittanut elantoa, on monen vanhemman ihmisen vaikea ymmärtää nykyaikana yleistyvää työllisten köyhyyttä.
Pienet palkat (osa-aikatyöt, pätkätyöt) , suuret asumismenot ja olematon ostovoima. Ei heillä ole konkreettista kokemusta siitä.
Toisaalta ei ne 60-luvun opiskelijat piipahtaneet viikonloppuna Prahaan ja seuraavana Lontooseen. Eikä ne asuneet asumistuen turvin kaksiossa, niillä oli joku alivuokralaishuone ja kylpyhuoneenkäyttöoikeus kahtena aamuna viikossa. Merkkilaukkujakaan ei tunnettu eikä rakennekynsiä. Harrastukset oli pääosin ilmaisia tyyliin kirjasto. Aamulatte ei ollut välttämättömyys, puhelin löytyi postin tiloista.
Jos nykyaikainen 30v ikäinen eläisi yhtä askeettisesti kuin vanhempansa samassa iässä, niin käyttörahaa olisi paljon enemmän.
En juo kahvia, en omista merkkilaukkuja. Asutaan halvimmassa mahdollisessa luukussa Itä-Helsingissä, jotta voitaisiin edes muutama euro säästää niistä pätkätöistä johonkin tulevaisuuden asuntolainan käsirahaan. Nykyään ei vaan ole olemassa mitään alivuokralaishuoneita pariskunnille käytävävessoilla. Meille kelpaisi sellainenkin, jos voitaisiin asua vieläkin edullisemmin.
Ei todellakaan piipahdella missään Prahassa tai Lontoossa :O
Minkälaisia köyhiä pätkätyöläisiä sä oikein tunnet??
ap
Sieltähän se tuli: emme muuta pois Helsingistä, vaikka muualla olisi töitä. Ei se 50-luvulla syntynyt sukupolvi ajatellut noin, se muutti työn perässä sinne, missä sitä oli. Seuraavaksi kerrot, että sinulla on sellainen ammatti, että alan töitä ei ole muualla - ehkä vanhempiesi sukupolvi pääsi elämänsyrjään kiinni jo siksikin, että valitsi alansa järkevästi eikä haihatellen.
No sitä köyhä tai muutkaan ihan tuosta noin vaan muuta. Ja varmaan tosi edullista ja näppärää käydä Helsingistä ensin pari kertaa työhaastattelussa jossain Rovaniemellä.
Tässä näkyy hyvin se mikä nykyään on erilaista entiseen. ASENNE.
Hei ap, äitis on linjoilla!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mutta sinähän käyt töissä, joten sinulla on rahaa."
Tämän olen kuullut itsekin, lähihistoriassa kun työ on aina tarkoittanut elantoa, on monen vanhemman ihmisen vaikea ymmärtää nykyaikana yleistyvää työllisten köyhyyttä.
Pienet palkat (osa-aikatyöt, pätkätyöt) , suuret asumismenot ja olematon ostovoima. Ei heillä ole konkreettista kokemusta siitä.
Toisaalta ei ne 60-luvun opiskelijat piipahtaneet viikonloppuna Prahaan ja seuraavana Lontooseen. Eikä ne asuneet asumistuen turvin kaksiossa, niillä oli joku alivuokralaishuone ja kylpyhuoneenkäyttöoikeus kahtena aamuna viikossa. Merkkilaukkujakaan ei tunnettu eikä rakennekynsiä. Harrastukset oli pääosin ilmaisia tyyliin kirjasto. Aamulatte ei ollut välttämättömyys, puhelin löytyi postin tiloista.
Jos nykyaikainen 30v ikäinen eläisi yhtä askeettisesti kuin vanhempansa samassa iässä, niin käyttörahaa olisi paljon enemmän.
En juo kahvia, en omista merkkilaukkuja. Asutaan halvimmassa mahdollisessa luukussa Itä-Helsingissä, jotta voitaisiin edes muutama euro säästää niistä pätkätöistä johonkin tulevaisuuden asuntolainan käsirahaan. Nykyään ei vaan ole olemassa mitään alivuokralaishuoneita pariskunnille käytävävessoilla. Meille kelpaisi sellainenkin, jos voitaisiin asua vieläkin edullisemmin.
Ei todellakaan piipahdella missään Prahassa tai Lontoossa :O
Minkälaisia köyhiä pätkätyöläisiä sä oikein tunnet??
ap
Sieltähän se tuli: emme muuta pois Helsingistä, vaikka muualla olisi töitä. Ei se 50-luvulla syntynyt sukupolvi ajatellut noin, se muutti työn perässä sinne, missä sitä oli. Seuraavaksi kerrot, että sinulla on sellainen ammatti, että alan töitä ei ole muualla - ehkä vanhempiesi sukupolvi pääsi elämänsyrjään kiinni jo siksikin, että valitsi alansa järkevästi eikä haihatellen.
No sitä köyhä tai muutkaan ihan tuosta noin vaan muuta. Ja varmaan tosi edullista ja näppärää käydä Helsingistä ensin pari kertaa työhaastattelussa jossain Rovaniemellä.
Tässä näkyy hyvin se mikä nykyään on erilaista entiseen. ASENNE.
Mikä teitä vaivaa? Miksi on niin vaikea ymmärtää että ne työpaikat on oikeasti aika kiven alla nykyään. Ei ole mikään asennevamma, työhaluttomuus, yrittämisen puute, tyhmyys tai mikään muukaan kyseessä. Mulla on työpaikka ja olen siitä todella onnellinen. Mä silti todellakin ymmärrän työttömien tuskaa. Pelkkää kiusaa ja härnäämistä, syyttelyä ja lyttäämistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mutta sinähän käyt töissä, joten sinulla on rahaa."
Tämän olen kuullut itsekin, lähihistoriassa kun työ on aina tarkoittanut elantoa, on monen vanhemman ihmisen vaikea ymmärtää nykyaikana yleistyvää työllisten köyhyyttä.
Pienet palkat (osa-aikatyöt, pätkätyöt) , suuret asumismenot ja olematon ostovoima. Ei heillä ole konkreettista kokemusta siitä.
Toisaalta ei ne 60-luvun opiskelijat piipahtaneet viikonloppuna Prahaan ja seuraavana Lontooseen. Eikä ne asuneet asumistuen turvin kaksiossa, niillä oli joku alivuokralaishuone ja kylpyhuoneenkäyttöoikeus kahtena aamuna viikossa. Merkkilaukkujakaan ei tunnettu eikä rakennekynsiä. Harrastukset oli pääosin ilmaisia tyyliin kirjasto. Aamulatte ei ollut välttämättömyys, puhelin löytyi postin tiloista.
Jos nykyaikainen 30v ikäinen eläisi yhtä askeettisesti kuin vanhempansa samassa iässä, niin käyttörahaa olisi paljon enemmän.
En juo kahvia, en omista merkkilaukkuja. Asutaan halvimmassa mahdollisessa luukussa Itä-Helsingissä, jotta voitaisiin edes muutama euro säästää niistä pätkätöistä johonkin tulevaisuuden asuntolainan käsirahaan. Nykyään ei vaan ole olemassa mitään alivuokralaishuoneita pariskunnille käytävävessoilla. Meille kelpaisi sellainenkin, jos voitaisiin asua vieläkin edullisemmin.
Ei todellakaan piipahdella missään Prahassa tai Lontoossa :O
Minkälaisia köyhiä pätkätyöläisiä sä oikein tunnet??
ap
Sieltähän se tuli: emme muuta pois Helsingistä, vaikka muualla olisi töitä. Ei se 50-luvulla syntynyt sukupolvi ajatellut noin, se muutti työn perässä sinne, missä sitä oli. Seuraavaksi kerrot, että sinulla on sellainen ammatti, että alan töitä ei ole muualla - ehkä vanhempiesi sukupolvi pääsi elämänsyrjään kiinni jo siksikin, että valitsi alansa järkevästi eikä haihatellen.
No sitä köyhä tai muutkaan ihan tuosta noin vaan muuta. Ja varmaan tosi edullista ja näppärää käydä Helsingistä ensin pari kertaa työhaastattelussa jossain Rovaniemellä.
Tässä näkyy hyvin se mikä nykyään on erilaista entiseen. ASENNE.
Mikä teitä vaivaa? Miksi on niin vaikea ymmärtää että ne työpaikat on oikeasti aika kiven alla nykyään. Ei ole mikään asennevamma, työhaluttomuus, yrittämisen puute, tyhmyys tai mikään muukaan kyseessä. Mulla on työpaikka ja olen siitä todella onnellinen. Mä silti todellakin ymmärrän työttömien tuskaa. Pelkkää kiusaa ja härnäämistä, syyttelyä ja lyttäämistä.
Nimenomaan näin! Kaikkiin töihin on tunkua niin siihen oikeasti koulutetuista kuin yli- ja alikoulutetuistakin. Olen itse yliopisto-opiskelijana hakenut mm. vaatekauppoihin vaatteita viikkaamaan, mutta en päässyt edes niihin, koska ei ollut kokemusta juuri vaatekaupassa työskentelystä. Sama koskee ihan jokaikistä työtä. Ja kävin 50km päässä nuorena töissä, koska sinne pääsin vihdoin töihin. Palkka 1300, opiskelin silloin tuplatutkintoa kahdessa eri yliopistossa. En oikein tiedä, miten asennetta olisi enää voinut muuttaa. Töitä ei vain ole, koulutusta vastaavia vielä vähemmän. Töiden määrä ei myöskään lisäänny, vaikka asenne olisi hyvä. Kun ei ole niin ei ole. Nykyään kyllä aika vaatimattomasti palkatussa mutta oman alan työssä. Tännekin hakijoita pilvin pimein. Lisäksi harvoin valitaan pätevä/kehityskelpoinen vaan joku, joka tehnyt samaa työtä mahdollisimman kauan. Usein nämä eivät ole ollenkaan se paras hakija...
En juo kahvia, en omista merkkilaukkuja. Asutaan halvimmassa mahdollisessa luukussa Itä-Helsingissä, jotta voitaisiin edes muutama euro säästää niistä pätkätöistä johonkin tulevaisuuden asuntolainan käsirahaan. Nykyään ei vaan ole olemassa mitään alivuokralaishuoneita pariskunnille käytävävessoilla. Meille kelpaisi sellainenkin, jos voitaisiin asua vieläkin edullisemmin.
Ei todellakaan piipahdella missään Prahassa tai Lontoossa :O
Minkälaisia köyhiä pätkätyöläisiä sä oikein tunnet??
ap