Lue keskustelun säännöt.
Olen aivan helvetin yksinäinen. Tähän oikeasti kuolee.
10.12.2017 |
Itken joka päivä ainakin kerran. Elämä tuntuu täysin tyhjältä ja merkityksettömältä.
Esimerkkejä viime ajoilta:
Vähän aikaa sitten tuli päätökseen netissä alkanut ihmissuhde, joka toi minulle pitkään iloa. Päätös tapahtui toisen aloitteesta, enkä tiedä miksi. Yhteydenpito alkoi pikkuhiljaa hiipua, lopulta yritin yksin pitää toiseen yhteyttä, kunnes hän kierrellen ja tekosyitä keksien ilmoitti ettei voi enää pitää yhteyttä.
Kyseinen ihminen oli pitkään suurinpiirtein koko maailmani tässä yksinäisyydessä, joten menetys tuntuu hirveältä ja tunnen itseni hylätyksi ja riittämättömäksi. Taas kerran.
Viime viikolla opiskeluaikainen kaverini otti yhteyttä että on käymässä näillä suunnilla, nähdäänkö. Ilahduin suunnattomasti, koska minua ei koskaan kukaan pyydä minnekään tai ehdota mitään.
Perjantaina laitoin vielä viestiä ja kyselin aikataulusta jne.
Kyseinen ihminen ei enää vastannut viestiin eikä ilmoittanut yhtään mitään, emme siis nähneet.
En ole kuullut hänestä edelleenkään.
Olen nyt kahtena päivänä pyytänyt äitiäni käymään. Eilen hän oli siskonsa kanssa ostoksilla, tänään hän kierteli muuten vain. "Katsotaan huomenna"
Tuntuu kamalalta että omaa äitiäänkin pitää melkein rukoilla käymään.
Laitoin aloituksen eräälle keskustelupalstalle, etsin seuraa muista yksinäisistä. Sain kaksi sähköpostiosoitetta, toinen vastasi yhden viestin verran, toinen ei vastannut ollenkaan.
Teen välillä töitä osa-aikaisesti, ja jos ei noita työpätkiä olisi, olisin varmasti kävellyt jo junan alle.
Ei tätä kukaan jaksa, istua neljän seinän sisällä päivästä toiseen yksinään, seurana läppäri ja telkkari, joka on päällä melkein yötäpäivää ettei olisi niin hiljaista.
Kaikki yritykset tutustua ihmisiin ja vähätkin ihmissuhteet valuvat lopulta hiekkaan.
Olen mielestäni aivan normaali ja järkevä ihminen, minussa ei pitäisi olla mitään niin kamalaa joka karkottaa kaikki ihmiset.
Olen alkanut lääkitä yksinäisyyttä ja ahdistusta juomalla. Silloin elämä on edes hetken siedettävää.
Kommentit (317)
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ystäviä ja kavereita, mutta kaipaisin muutamaa todella läheistä ystävää. Suhteet omiin sisaruksiin ovat etäiset. Yksinäisyydestä puhuminen on vaikeaa, koska en halua vaikuttaa säälittävältä tai oudolta. Facen ystäväryhmässä olen tutustunut mukaviin tyyppeihin, mutta syvempi ystävyys ei tietenkään synny heti. Tutustun mielelläni niihin itsensä yksinäiseksi tunteviin, mutta aiemman kirjoittajan tapaan en halua kenestäkään riippakiveä itselleni. Pitäisi voida tutustua ajan kanssa.
Miten todella läheinen ystävä eroaa tavallisesta ystävästä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomalaisilla on keskimäärin heikot sosiaaliset taidot ja toisaalta ollaan liian kohteliaita, eikä haluta alkaa tungetteleviksi, joten siitä syystä missään kansalaisopiston kursseilla tai pukkareissa tulee harvoin ystävyttyä. Olen todennut että paras keino on heti alussa rikkoa jää ja alkaa oikeasti heittää läppää. Joskus toimii ja joskus ei, mutta pointti on, että oma aktiivisuus on ensiarvoista.
Oletko kokeillut paikkakuntasi ystäväryhmiä fb:ssa tai muita ystäväsivustoja netissä? Etsitaanystavaa.com on muistaakseni yksi. Ehdota ryhmissä vaikka jotain yhteistapaamista kahvilaan.
Vierailija kirjoitti:
Itsekin olen yksinäinen, mutta juttuseuraa saa usein liikkuessaan kaupoissa jne. seniori-ikäisistä, kun alkaa vain juttelemaan.
Ei se tietenkään vastaa ystävyyttä.
Hyvä ehdotus on myös tuo koiran hankkiminen. Saa ainakin tilapäistä juttuseuraa. Jotkut ovat löytäneet parisuhteenkin näin.
Tai saat uskomattoman vituksen, kun pikku räksyt käy koirasi kimppuun. Nehän ei muuta tunnu osaavan. Koira ei myöskään sovi jos on esim. masentunut, se vaatii jaksamista ja vastuullisuutta kuitenkin paljon koiran hoito.
Todella läheinen ystävä on sellainen joka tuntuu kuin perheenjäseneltä. Semmonen että molemmin puolin ollaan suunnilleen perillä mitä toisen elämässä on meneillään. Ja voi tukeutua toiseen ja esim toista ei jätetä yksin juhlapyhinä esim juhannus. Tämä toki edellyttää niin vahvaa kiintymyssuhdetta ettei toinen tunnu taakalta vaan haluaa tehdä ja olla yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Todella läheinen ystävä on sellainen joka tuntuu kuin perheenjäseneltä. Semmonen että molemmin puolin ollaan suunnilleen perillä mitä toisen elämässä on meneillään. Ja voi tukeutua toiseen ja esim toista ei jätetä yksin juhlapyhinä esim juhannus. Tämä toki edellyttää niin vahvaa kiintymyssuhdetta ettei toinen tunnu taakalta vaan haluaa tehdä ja olla yhdessä.
Ymmärrän. Mulle tuollainen ystävyys ei oikein kävisi, koska mulla on perhe enkä voi yksin päättää, keitä kaikkia ihmisiä tähän perheeseen pitäisi vielä ottaa mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sama vika. Elämä on todella yksinäistä. Opiskelen korkeakoulussa, eikä sieltäkään mitään kavereita ole saanut. Luennoilla en jaksa käydä, käyn vain tentit ja pakolliset jutut tekemässä. Luonnollisesti kun ei ole kavereita, en ole koskaan ollut missään intiimissä kontaktissa vastakkaiseen sukupuoleen. Ja olen siis 32 vuotias mies. Joskus voi mennä kuukausi tai parikin, etten puhu kenellekään mitään. Ei kukaan ole toisen asioista kiinnostunut. Itse olen päättänyt päättää oman maallisen vaellukseni, kun aika on kypsä. Ja totta puhuen, ei enää kovin montaa vuotta. Juna on aika hyvä metodi tuohon. Helppo ja vaivaton. Itsensä ampumisessa on se vaiva, että pitäisi eka se mutkakin hommata. Hirttäytyminenkin hirveän vaivalloista. Junametodissa ei tarvitse kuin sopivasti makoilla kiskoilla. Jotkut itkevät et miksi mennä toisen työpaikalle tappamaan itsensä. Mutta siinä vaiheessa kun on itse kaavittavana junan tuulilasista ja kilon palasina pitkin ratapenkkaa, ei tarvitse tressata jonkun random veturikuskin asioista.
Et jatkaisi opintoja jos et haluaisi elää joten toivot parempaa. Nyt kipin kapin seuraaviin illnviettoihin joita yliopistosi järjestää. Samoin luennoille. Yliopistoilla on yleensä vaikka minkälaista harrastustoimintaa joka makuun. Kerhoja löytyy jos jonkinlaista. Kirjaston olotilaan voit mennä notkumaan ja joillain aloilla on ihan ikiomia pikkuputkia ympäri yliopistoa johon voi mennä viettämään aikaa luentojen välillä.. Laita vaikka ilmo ilmoitustaululle, että etsit lenkki- tai peliseuraa tms. Älä jää kotiin. Jos sinulla ei ole lemmikkiä niin roudaa pehvasi aamulla sinne, täytä kalenteri ohjelmalla ja palaa vasta illalla takaisin. Elämä näyttää aika erilaiselta kun ei jää 4 seinän sisään.
Vierailija kirjoitti:
Todella läheinen ystävä on sellainen joka tuntuu kuin perheenjäseneltä. Semmonen että molemmin puolin ollaan suunnilleen perillä mitä toisen elämässä on meneillään. Ja voi tukeutua toiseen ja esim toista ei jätetä yksin juhlapyhinä esim juhannus. Tämä toki edellyttää niin vahvaa kiintymyssuhdetta ettei toinen tunnu taakalta vaan haluaa tehdä ja olla yhdessä.
Olen samaa mieltä. Kaveri on sellainen enemmän random-tuttu jota näkee silloin tällöin ilman "sidettä". Ystävä on sellainen joka on osa perhettä. Missä päin asut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Todella läheinen ystävä on sellainen joka tuntuu kuin perheenjäseneltä. Semmonen että molemmin puolin ollaan suunnilleen perillä mitä toisen elämässä on meneillään. Ja voi tukeutua toiseen ja esim toista ei jätetä yksin juhlapyhinä esim juhannus. Tämä toki edellyttää niin vahvaa kiintymyssuhdetta ettei toinen tunnu taakalta vaan haluaa tehdä ja olla yhdessä.
Mulla on läheinen ystävä, jonka kanssa pidetään yhteyttä lähes päivittäin. Ja voidaan tukeutua toisiimme. Mutta tuo, että pitäisi oman perheen ja suvun juhlapäivät suunnitella sen mukaan, onko ystäväni silloin yksin vai ei, ei ainakaan pidemmän päälle onnistuisi. Jos meidät on kutsuttu juhannusta viettämään miehen veljen luokse, varmasti tulisi sanomista, jos mä jäisin ystäväni vuoksi sieltä pois ja mies menisi vain lasten kanssa. Tai jos olisimme vuokranneet mökin, mies joutuisi menemään sinne vain lasten kanssa. Tai jos kutsuisin ystäväni myös mökille, pitäisi silloin kutsua myös miehenkin kaverit. Ja koko juhannus olisi silloin ihan erilainen kuin jos menisimme mökille vain oman perheen kesken. Onneksi ystäväni on itsekin perheellinen eikä edellytä, että mun pitäisi valita oman perheeni ja hänen väliltä.
Täällä kun on ollut noista eläimistä puhe, niin sanon vaan että kissa voi olla oikein hyvä seuralainen.
Olin 23-vuotias kun otin kissani löytöeläintalolta ja olemme eläneet yhdessä seitsemän vuotta. Kissani on minua aina vastassa kun tulen kotiin, se on hauska ja fiksu, hellä ja lempeä, viettää aikaa kanssani, tulee syliin ja nukkuu kyljessäni kiinni. Kun minulla on erityisen matala mieliala, kissa tulee viereeni ja asettaa yhden tassunsa reidelleni kuin lohduttaen. Olisin niin paljon surkeampi ja yksinäisempi ilman ihanaa kissaani, se saa minut iloiseksi joka päivä. Olemme hyvät toisillemme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko AP vastannut ihmisille jotka on hänelle kirjoittanut?
Oletko kiinnostunut käsillä tekemisestä? Facebookissa on harrasteryhmiä, joissa on hyvä henki. Tutustuu siinä ihmisiin ainakin netin välityksellä. Esimerkiksi Kalenterimania-ryhmä on kalenterin tuunauksiin ja kalentereihin liittyvä ryhmä, jossa on järjestetty ihan face to face -tapaamisiakin. Ryhmässä keskustellaan myös muusta elämästä. Mukaan vaan, jos kalenterit yhtään kiinnostaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Todella läheinen ystävä on sellainen joka tuntuu kuin perheenjäseneltä. Semmonen että molemmin puolin ollaan suunnilleen perillä mitä toisen elämässä on meneillään. Ja voi tukeutua toiseen ja esim toista ei jätetä yksin juhlapyhinä esim juhannus. Tämä toki edellyttää niin vahvaa kiintymyssuhdetta ettei toinen tunnu taakalta vaan haluaa tehdä ja olla yhdessä.
Täydellinen omistautuminen ystävälle on aikuisiässä aika vaikeaa. Ainakaan ei voi olla puolisoa, ei lapsia, ei sisaruksia, ei vanhempia eikä muita ystäviä tai kavereita kuin tämä yksi. Eikä voi olla edes työtä, jossa ei voi sopia työvuorojaan ystävänsä tarpeiden mukaan.
Tulin vain ilmoittamaan, että en ole saanut tähän ketjuun laittamaani sähköpostiosoitteeseen yhtään viestiä. Tämä on tosin normaalia yksinäisyysketjuissa. Yllättävää ehkä, mutta normikäytäntö. Olen muutamaankin laittanut säponi, mutta koskaan ei kukaan ole ottanut yhteyttä :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tulin vain ilmoittamaan, että en ole saanut tähän ketjuun laittamaani sähköpostiosoitteeseen yhtään viestiä. Tämä on tosin normaalia yksinäisyysketjuissa. Yllättävää ehkä, mutta normikäytäntö. Olen muutamaankin laittanut säponi, mutta koskaan ei kukaan ole ottanut yhteyttä :D
Kummallista, koska mä laitoin sulle eilen tähän osoitteeseesi huomennatoisin@gmail.com meiliä.
Ota koira ja ala harrastamaan sen kanssa! Tutustut muihin koiraihmisiin ja saat kavereita! Lenkilläkin tuntemattomat tulevat juttelemaan! (ps. tähän tarkoitukseen käy parhaiten joku söpö tai muuten herttainen ja helposti lähestyttävä koira, ei välttmättä mikään mastiffi/pittbul)
Edellytyksenä on tietysti, että ylipäätään pidät koirista :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei hanki koira, niin saat seuraa ja ihmiset juttelee ulkona.
Mistä ihmeestä ihmiset tämän on saaneet päähänsä? Itselläni on koira eikä ainakaan minulle kukaan tule ulkona juttelemaan. Montako kertaa (viimeisen viikon aikana) tämän viestin kirjoittaja ja muut yläpeukuttajat on jääneet juttusille vaikkapa kauppareissulla ventovieraan koiranulkoiluttajan kanssa?
Kyllä mulle aina tullaan juttelemaan.Sä varmaan asut Mynämäellä,sitten kyllä ymmärrän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei hanki koira, niin saat seuraa ja ihmiset juttelee ulkona.
Loistoajatus. Taatusti et tunne itseäsi enää yksinäiseksi.Minäkin,kun otin koiran.niin johan alkoi ihmiset lenkillä juttelemaan.Lenkiltä löysin itselleni myös tosi kivan ystävän,jonka kanssa harrastamme yhdessä öljyvärimaalausta, käsitöitä, kaupungilla kiertelyä ja kivoja iltoja parantaen maailmaa.
Ja koira saa nyt viettää elämänsä yksin kotona.
Maalaamassa käymme kerran viikossa ,kudomme sukkia minun luona,kaupungilla käymme kerran kuukaudessa,silloi tällöin n.parin kuukauden välein istumme iltaa hyvä ruuan ja viinilasillisen ääressä minun luona.Niin luulisin,että ei koira tykkää pahaa meidän ystävyydestä.Ai niin,kaveri on myös usein mukana ulkoilemassa koiran kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani puolestasi. Oletko ajatellut harrastusta tai jotakin yhdistys- tai vapaaehtoistoimintaa. Saattaisit löytää uusia tuttavuuksia. Esim jokin harrasteteatteri, kuoro tai vaikka jokin kansalaisopiston kielikurssi. Mikä vaan missä ihmiset puhuu ja juttelee keskenään.
En ole ap, eikä ole kokemusta noista muista, mutta ei minulle vaan kukaan kansalaisopiston kursseilla jutellut ja ihan normaalisti käyttäydyin, hymyilin ja tervehdin muita kurssilaisia. Ihmettelenkin aina, kun se mainitaan näissä ystävien löytämisketjuissa niin usein. Käykö pääkaupunkiseudun kursseilla sulkeutuneempaa väkeä kuin muualla Suomessa, vai lähetänkö itse alitajuisesti ''älä tee tuttavuutta kanssani''-viboja?
Katsos kun ei se riitä, että hymyilet ja tervehdit. Sinun täytyy myös aloittaa keskustelu. Ei kukaan, kuka vaan hymyilee nätisti, ole kiinnostava kuin yöllä baarissa vastakkaisen sukupuolen mielestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei hanki koira, niin saat seuraa ja ihmiset juttelee ulkona.
Mistä ihmeestä ihmiset tämän on saaneet päähänsä? Itselläni on koira eikä ainakaan minulle kukaan tule ulkona juttelemaan. Montako kertaa (viimeisen viikon aikana) tämän viestin kirjoittaja ja muut yläpeukuttajat on jääneet juttusille vaikkapa kauppareissulla ventovieraan koiranulkoiluttajan kanssa?
Kyllä mulle aina tullaan juttelemaan.Sä varmaan asut Mynämäellä,sitten kyllä ymmärrän.
En ole tuon viestin kirjoittaja, mutta kyllä viikottain jään juttusille toisten koiranomistajien kanssa. Vähintään joka toinen päivä. Suurin osa juttelijoista on jo vanhoja tuttuja, joihin koiran kautta tutustunut. Yhden parhaista ystävistäni olen koiran kautta löytänyt. Mutta paljon tulee ihan vieraitakin ihmisiä muutaman sanan vaihtamaan. Jopa ilman koiraa.
Totta. Ystävyys ei synny ensisilmäyksellä eikä edes muutamassa kuukaudessa vaan vaatii aikaa. Tutustumista, yhteisiä kokemuksia.