Lue keskustelun säännöt.
Olen aivan helvetin yksinäinen. Tähän oikeasti kuolee.
10.12.2017 |
Itken joka päivä ainakin kerran. Elämä tuntuu täysin tyhjältä ja merkityksettömältä.
Esimerkkejä viime ajoilta:
Vähän aikaa sitten tuli päätökseen netissä alkanut ihmissuhde, joka toi minulle pitkään iloa. Päätös tapahtui toisen aloitteesta, enkä tiedä miksi. Yhteydenpito alkoi pikkuhiljaa hiipua, lopulta yritin yksin pitää toiseen yhteyttä, kunnes hän kierrellen ja tekosyitä keksien ilmoitti ettei voi enää pitää yhteyttä.
Kyseinen ihminen oli pitkään suurinpiirtein koko maailmani tässä yksinäisyydessä, joten menetys tuntuu hirveältä ja tunnen itseni hylätyksi ja riittämättömäksi. Taas kerran.
Viime viikolla opiskeluaikainen kaverini otti yhteyttä että on käymässä näillä suunnilla, nähdäänkö. Ilahduin suunnattomasti, koska minua ei koskaan kukaan pyydä minnekään tai ehdota mitään.
Perjantaina laitoin vielä viestiä ja kyselin aikataulusta jne.
Kyseinen ihminen ei enää vastannut viestiin eikä ilmoittanut yhtään mitään, emme siis nähneet.
En ole kuullut hänestä edelleenkään.
Olen nyt kahtena päivänä pyytänyt äitiäni käymään. Eilen hän oli siskonsa kanssa ostoksilla, tänään hän kierteli muuten vain. "Katsotaan huomenna"
Tuntuu kamalalta että omaa äitiäänkin pitää melkein rukoilla käymään.
Laitoin aloituksen eräälle keskustelupalstalle, etsin seuraa muista yksinäisistä. Sain kaksi sähköpostiosoitetta, toinen vastasi yhden viestin verran, toinen ei vastannut ollenkaan.
Teen välillä töitä osa-aikaisesti, ja jos ei noita työpätkiä olisi, olisin varmasti kävellyt jo junan alle.
Ei tätä kukaan jaksa, istua neljän seinän sisällä päivästä toiseen yksinään, seurana läppäri ja telkkari, joka on päällä melkein yötäpäivää ettei olisi niin hiljaista.
Kaikki yritykset tutustua ihmisiin ja vähätkin ihmissuhteet valuvat lopulta hiekkaan.
Olen mielestäni aivan normaali ja järkevä ihminen, minussa ei pitäisi olla mitään niin kamalaa joka karkottaa kaikki ihmiset.
Olen alkanut lääkitä yksinäisyyttä ja ahdistusta juomalla. Silloin elämä on edes hetken siedettävää.
Kommentit (317)
Vierailija kirjoitti:
❤❤❤❤❤. Voimia sulle. En osaa tämän paremmin lohduttaa. Olisko esim. vapaaehtoistyö jotain, sellaista kuin että kävisit kylässä yksinäisellä vanhuksella. Näitä tällaisia järjestetään ainakin Helsingissä. Saisit sieltä ehkä ystävän. Vanhuksissa piilee viisaus ja voivat auttaa monessa murheessa.
Vanhusten seura sen paremmin kuin ilmaisen työn tekeminen tuntemattomien vanhusten hyväksi ei kyllä kiinnosta pätkääkään, vaikka kuinka olen yksinäinen. En halua epäkiinnostavaa seuraa. T. ei AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lemmikkejä ei hankita yksinäisyyteen! Koira voi elää 15-vuotiaaksi, se on pitkä aika! Se vaatii paljon yksinasuvalta, koska silloin ei ainakaan töiden jälkeen jäädä enää mihinkään harrastuksiin tai menoihin, joissa voisi tutustua ihmisiin! Sen sijaan monet koiranomistajat olisivat onnessaan, jos löytäisivät koiralleen luotettavan hoitajan ja/tai ulkoiluttajan.
Totta kai lemmikkejä hankitaan yksinäisyyteen. Sehän on kirkkaasti tärkein syy niiden hankkimiseen tässä maailmassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lemmikkejä ei hankita yksinäisyyteen! Koira voi elää 15-vuotiaaksi, se on pitkä aika! Se vaatii paljon yksinasuvalta, koska silloin ei ainakaan töiden jälkeen jäädä enää mihinkään harrastuksiin tai menoihin, joissa voisi tutustua ihmisiin! Sen sijaan monet koiranomistajat olisivat onnessaan, jos löytäisivät koiralleen luotettavan hoitajan ja/tai ulkoiluttajan.
Kissa? Pieni koira? Varsinkin jos kuitenkin on väleissä vaikkapa lähellä asuvien ei-allergistem vanhempiensa kanssa, niin miksi ei voisi hankkia koiraa?
Miten ihmeessä se lemmikkieläin auttaa yksinäistä ihmistä löytämään seuraa muista ihmisistä? Miksi hänen pitäisi ottaa kissa tai koira ja sitten kuitenkin jättää se hoitoon tai yksin kotiin siksi aikaa, että voi käydä jossain harrastuksissa missä voi tutustua uusiin ihmisiin? Miten idiootti pitää olla antaakseen tuollaisen ohjeen?
Ystäväni kertoi olleensa tietyssä elämänvaiheessa hyvin yksinäinen. Opiskelukaupungissa ei ollut oikein ketään tuttua, luokalta ei löytynyt samanhenkisiä ihmisiä. Hän sanoi koiran olleen silloin paras tuki elämässään. Koiran myötä hän on myös tutustunut ihmisiin esim. koirakoulutuksen parissa (tai millänimellä noita nyt kutsutaan, en tiedä) ja tietysti monesti koiria ulkoiluttavat ihmiset myös keskustelevat toistensa kanssa lenkillä ja koirapuistoissa. Mutta ei lemmikkineuvo tietenkään kaikille hyvä ole.
Ehkä hän oli koiraharrastaja. Itselläni on ollut koiria lapsesta saakka. Olen ollut valmis niiden takia luopumaan harrastuksistani, tekemään monenlaisia järjestelyjä päästäkseni matkustamaan, jättänyt hakematta töitä joihin olisi liittynyt matkustamista jne. Luopunut paljosta, koska koirat ovat olleet minulle niin rakkaita. Jopa lopettanut ihmissuhteen, koska ei ollut mahdollista yhdistää sitä ja koiraa.
Jos ihminen rakastaa koiria (tai kissoja tai mitä eläimiä tahansa), niin kyse on aivan eri asiasta kuin että ottaisi koiran ihmisen korvikkeeksi. Entä jos ap tapaisi miehen, johon rakastuisi, ja mies olisi allerginen koirille tai ei ylipäänsä pitäisi koirista? Silloinhan hän olisi koiran takia edelleen yksinäinen.
Lemmikki pitää ottaa vain, jos ottaa sen sen itsensä takia ja on valmis sitoutumaan siihen koko sen elämän ajaksi ja valmis luopumaan monista muista asioista sinä aikana.
Vierailija kirjoitti:
Tärkein ja ensisijainen asia sinulle on lopettaa juominen heti alkuunsa. Millaista ystävää kaipaat ja mitkä ovat omat kiinnostuksen kohteesi? Miten yleensä vietät aikaa tai miten haluaisit viettää aikaa ystävien kanssa? Perheesi kanssa voit ottaa puheeksi miksi tapaatte niin harvoin.
Juominen on asia, josta ei tosiaan ole mitään hyötyä loppujen lopuksi. Hetkellisesti se lohduttaa, ja elämä tuntuu helpommalta pienessä hiprakassa. Siitä on tullut eräänlainen traditio, kaupassa juomien valinta ja syötävää siihen kylkeen, on hetkellisesti kiva tulla ostostensa kanssa kotiin, laittaa itselleen syötävää tarjolle ja alkaa naukkailemaan ja odottamaan nousuhumalaa jolloin olo on iloinen.
Mutta seuraavana päivänä olo on yhtä ankea, ellei ankeampikin. Varsinkin jos on tullut juotua niin että on yhtään huono olo.
Ystävältä toivon ensisijaisesti molemminpuolista yhteydenpitoa, ja ihan vain yhdessäoloa.
Olisi ihanaa kun joku soittaisi tai laittaisi viestin vaikka että "Tulisi mielenkiintoiselta kuulostava leffa, mennäänkö katsomaan?"
Tai että voisi mennä yhdessä syömään, viettää vappua tai juhannusta (kaikkina juhlapyhinä yksinäisyys tuntuu entistä pahemmalta) enkä olisi aina se jolla ei ole mitään suunnitelmia.
Käydä kävelyllä, festareilla, mitä vain mikä molempia kiinnostaa. Tai vain olla jomman kumman luona, tehdä ruokaa ja jutella jne.
Ap
On eläimestäkin seuraa. Ei korvaa ihmistä, mutta on eri asia kuin yksinoleminen. Koiran kanssa voi leikkiä, ulkoilla, löhöillä ja sille voi jutella. Sille olen tärkeä. Koira on empaattinen kaveri. Kissa ei niinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lemmikkejä ei hankita yksinäisyyteen! Koira voi elää 15-vuotiaaksi, se on pitkä aika! Se vaatii paljon yksinasuvalta, koska silloin ei ainakaan töiden jälkeen jäädä enää mihinkään harrastuksiin tai menoihin, joissa voisi tutustua ihmisiin! Sen sijaan monet koiranomistajat olisivat onnessaan, jos löytäisivät koiralleen luotettavan hoitajan ja/tai ulkoiluttajan.
Kissa? Pieni koira? Varsinkin jos kuitenkin on väleissä vaikkapa lähellä asuvien ei-allergistem vanhempiensa kanssa, niin miksi ei voisi hankkia koiraa?
Miten ihmeessä se lemmikkieläin auttaa yksinäistä ihmistä löytämään seuraa muista ihmisistä? Miksi hänen pitäisi ottaa kissa tai koira ja sitten kuitenkin jättää se hoitoon tai yksin kotiin siksi aikaa, että voi käydä jossain harrastuksissa missä voi tutustua uusiin ihmisiin? Miten idiootti pitää olla antaakseen tuollaisen ohjeen?
Lemmikistä on itsestään jo seuraa ja lisäksi useimmat lemmikin omistavat ihmiset köyvät kuitenkin töissä ja harrastuksissa. Ainoastaan ehkäpä eläkeiläisillä saisi olla sinun ohjeillasi lemmikkejä, tosin hekään eivät sitten saisi harrastaa mitään, tavata ystäviä vaikkapa kahvilassa tai tehdä lomamatkoja.
Mä olen yksinäinen myös, asutko missä päin? Jos vaikka voitas saada toisistamme ystävät?
Tuntuu järjettömältä miten maailmassa voi kukaan olla täysin yksin, vaikka ihmisiä on vaikka kuinka. Voitasko jo alkaa välittämään toisistamme ihmiset?:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap on ilmeisesti nainen? Ikä,asuinpaikka?
Jos kerran juopottelet niin miksi et sitten mene baariin? Voit löytää jonkun rentun miehenkin sieltä.
Tiedän tunteen. Ei ystäviä, töitä, ei rahaa juuri tehdä mitään. Sukulaisia nään pari kertaa vuodessa. Musiikki henkireikä, jonka ansiosta oon vielä jotenkin järjissäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikille kysyjille: Asun Pohjanmaalla, olen vähän alle 30. Ei lapsia.
Ap
Minulla on söpö pieni jackrussellinterrieri, en varmaan kertaakaan pääse lenkiltä kotiin ilman että juttelen jonkin kanssa: joku tulee muuten vaan silittämään koiraani, kyselemään siitä, kertomaan omasta koirastaan tai koiravainaastaan tai sitten näen jonkun koiranulkoilutustuttavan. Harrastusmahdollisuuksia on rodusta riippuen paljon, näyttelyitä, agilityä, tokoa, mitä nyt vaan. Jos on yhtään sosiaalinen ihminen, näistä löytää takuuvarmasti ystäviä itselleen.
Matkustelu ei ole ongelma, Suomessa on nykyään paljon koirahoitoloita jos ei esim vanhempia tai sisaruksia ole, jotka voisi koiran reissun ajaksi ottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis todella kaikki ihmiset ilmeisestijuoksevat juuri minun perässäni, kun eivät voi alkaa kaveeraamaan yksinäisten kanssa. Lapsesta saakka en ole mitään muuta halunnut kuin saada olla ihan omassa rauhassa yksinäni, mitta ei, aina on ripustautujia ja tarraajia kimpussa. Eikä loppua näy. Oon nyt nelikymppinen. Tuntuu niin hemmetin väärältä. Mua ei vaan yleensä ihmiset kauheesti kiinnosta, en ainakaan jaksa niiden kanssa jutella tai niitä nähdä - mutta ei, minuun niiden sitten pitää aina takertua. Ymmärrän kyllä sinällään yksinäisyydestä kärsiviä. Sitäkin absurdimpaa, että miksi juuri minä kärsin yksinäisyyden puutteesta. Pitäisi varmaan kerätä yhteystietoja teiltä yksinäisiltä, ja jakaa niitä noille tarrautujille, että soitas taai kirjoitas tuolle, kysypäs tuota mukaan sinne shoppailemaan/uimahallille tms. Jos voisin, luovuttaisin tämän ihmismagneetti-ominaisuuteni oitis ihan ekalle halukkaalle! Onko salaisuus se, että koska en ole kiinnostunut ihmisistä, he kokevat saavansa rauhassa loputtomiin kalkattaa minulle, ilman että tahtoisin itse puhua mitään, saatikka kysellä lisää. Ihmiset kaipaavat vain kuulevia korvia, ei mitään muuta? Jospa tuo auttaisi ystävyyssuhteiden luomisessa? Ole välinpitämätön mutta muodollisen kohtelias, anna toisen vaan pulputtaa. Pam, olet paras kaveri!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään yhteiskuntaa ei kiinosta kuka on yksinäinen ja kuka ei.
Jos elämä kerranki menee tuohon suuntaan niin on vain kaksi vaihtoehtoa 1. Joka olet hemmetin onnekas ja löydät jonkun joka välittää tai 2. Olet epäonnekas ja itsetuhoinen
En ymmärrä miksi yksinäisiä aliarvioidaan
Miksi heitä ei auteta tai miksi heille ei tehdä ryhmiä esim. Tyttöjen ilta ryhmiä niin sellaisia mutta yksinäisille. Olen sata varma että aika moni tulisi sinne.
Ettekö huomaa kuinka moni on tehnyt itsemurhaa koska he olivat yksinäisiä. Yksi asia mikä ärsyrtää mua on myös se että esim. Jos kerrot jollekulle että olet yksinäinen niin useesti tulee vastaus et "lue kirjoja,mene vaikka ulos kävelylle tai kuuntele musiikkia " yms. Vaikka tekisin nuo kaikki niin silti OLEN YKSINÄINEN!!
Ei se hemmetin kirja tuo mulle seuraa!!!!!
Myönnän että mulki tulee useastikin tommosia kysymyksiä mieleen että miksi juuri minä? Mitä varten elän enään?
Mikä on elämän tarkoitus yms.
Niin rasittavaa mitä täytyy käydä läpi:(
Oon vasta 21 vuotias mul on kokonainen elämä edessä ja silti yksinäisyys on esteenä.
Valtakunnalliselle ystävätoiminnalle on selvästi kysyntää. Sellainen, että jokaisen omalta paikkakunnalta löytyisi omanikäistä seuraa jolla on samat kiinnostuksen kohteet.
Vierailija kirjoitti:
Valtakunnalliselle ystävätoiminnalle on selvästi kysyntää. Sellainen, että jokaisen omalta paikkakunnalta löytyisi omanikäistä seuraa jolla on samat kiinnostuksen kohteet.
Ensinnäkin yksinäisissä on paljon sellaisia, jotka eivät lähtisi toimintaan, koska he eivät halua tai uskalla lähteä muiden ihmisten pariin. Aloittajasta en nyt puhu vaan niistä yksinäisistä, joiden kommentteja olen lukenut netistä. Osa vetoaa introversioon, osa ujouteen, osa sosiaalisten tilanteiden kammoon... kuka mihinkin.
Toiseksi ystävyys ei synny pakottamalla. Vaikka kaksi yksinäistä ihmistä kohtaisi, ei ole ollenkaan sanottua, että heidän "kemiansa" kohtaisivat eli että he ystävystyisivät.
Ystäviä haluaville on jo nyt vaikka kuinka paljon mahdollisuuksia .Pelkästään FB.ssä on lukuisia eri palstoja ystäviä etsiville ja ilmoituksia voi laittaa myös kaupunginosapalstoille jne.
Vaikka olisi tosi yksinäinen niin silti sellaisen oman kaltaisen ystävän löytäminen on tosi haastavaa ja ei toisaalta haluaisi kenestäkään sellaisesta ns. riippakiveä jonka kanssa ei löydy keskustelukemiaa.
On aika iso kynnys aloittaa se tutustuminen kaverimielessä kun tutustumisen lopettaminen ei olisi kivaa.
Vierailija kirjoitti:
Teen välillä töitä osa-aikaisesti, ja jos ei noita työpätkiä olisi, olisin varmasti kävellyt jo junan alle.
Ei tätä kukaan jaksa, istua neljän seinän sisällä päivästä toiseen yksinään, seurana läppäri ja telkkari, joka on päällä melkein yötäpäivää ettei olisi niin hiljaista.
Kaikki yritykset tutustua ihmisiin ja vähätkin ihmissuhteet valuvat lopulta hiekkaan.
Olen mielestäni aivan normaali ja järkevä ihminen, minussa ei pitäisi olla mitään niin kamalaa joka karkottaa kaikki ihmiset.Olen alkanut lääkitä yksinäisyyttä ja ahdistusta juomalla. Silloin elämä on edes hetken siedettävää.
Miksi jäät kotiin nysväämään? Maailma on täynnä tekemistä. Jos rahasta tekee tiukkaa eikä mikään ilmainen/halpa harrastus kiinnosta, aina voi tehdä vapaaehtoistyötä. Varmasti alueeltasi löytyy jotain sellaista, joka ei estä työttömyystukien maksamista.
Muihin ihmisiin tutustuminenkin olisi helpompaa, kun elämässäsi olisi enemmän sisältöä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
❤❤❤❤❤. Voimia sulle. En osaa tämän paremmin lohduttaa. Olisko esim. vapaaehtoistyö jotain, sellaista kuin että kävisit kylässä yksinäisellä vanhuksella. Näitä tällaisia järjestetään ainakin Helsingissä. Saisit sieltä ehkä ystävän. Vanhuksissa piilee viisaus ja voivat auttaa monessa murheessa.
Vanhusten seura sen paremmin kuin ilmaisen työn tekeminen tuntemattomien vanhusten hyväksi ei kyllä kiinnosta pätkääkään, vaikka kuinka olen yksinäinen. En halua epäkiinnostavaa seuraa. T. ei AP
Mun mielestä yksinäisen vaara on myös muuttua väärällä tavalla jääräksi ja jyrkäksi pettymysten myötä. Että kukaan ei sitten lopulta kelpaa. Itsessänikin huomaan tätä ajattelua.
Onhan se tietenkin niin, että haluaa mieluummin jakaa aikaansa ihmisen kanssa, jota arvostaa, jota kiinnostaa samat asiat eikä niin että lähtökohta on yksinäisyys. Mutta mielestäni kannattaa kuitenkin miettiä, olisiko valmis tekemään myös kompromisseja. Ihmisten seuraan hakeutuessa ei voi kuitenkaan tietää, mitä on tarjolla. Voi yllättyä negatiivisesti tai positiivisesti. Riskihän se aina on, niin kuin ihmissuhteet ja ihmisten kohtaaminen yleensä.:)
Täälläkin yksinäinen. Lapset on, muttei ketään muuta elämässä. P-Pohjanmaa.