Lue keskustelun säännöt.
Olen aivan helvetin yksinäinen. Tähän oikeasti kuolee.
10.12.2017 |
Itken joka päivä ainakin kerran. Elämä tuntuu täysin tyhjältä ja merkityksettömältä.
Esimerkkejä viime ajoilta:
Vähän aikaa sitten tuli päätökseen netissä alkanut ihmissuhde, joka toi minulle pitkään iloa. Päätös tapahtui toisen aloitteesta, enkä tiedä miksi. Yhteydenpito alkoi pikkuhiljaa hiipua, lopulta yritin yksin pitää toiseen yhteyttä, kunnes hän kierrellen ja tekosyitä keksien ilmoitti ettei voi enää pitää yhteyttä.
Kyseinen ihminen oli pitkään suurinpiirtein koko maailmani tässä yksinäisyydessä, joten menetys tuntuu hirveältä ja tunnen itseni hylätyksi ja riittämättömäksi. Taas kerran.
Viime viikolla opiskeluaikainen kaverini otti yhteyttä että on käymässä näillä suunnilla, nähdäänkö. Ilahduin suunnattomasti, koska minua ei koskaan kukaan pyydä minnekään tai ehdota mitään.
Perjantaina laitoin vielä viestiä ja kyselin aikataulusta jne.
Kyseinen ihminen ei enää vastannut viestiin eikä ilmoittanut yhtään mitään, emme siis nähneet.
En ole kuullut hänestä edelleenkään.
Olen nyt kahtena päivänä pyytänyt äitiäni käymään. Eilen hän oli siskonsa kanssa ostoksilla, tänään hän kierteli muuten vain. "Katsotaan huomenna"
Tuntuu kamalalta että omaa äitiäänkin pitää melkein rukoilla käymään.
Laitoin aloituksen eräälle keskustelupalstalle, etsin seuraa muista yksinäisistä. Sain kaksi sähköpostiosoitetta, toinen vastasi yhden viestin verran, toinen ei vastannut ollenkaan.
Teen välillä töitä osa-aikaisesti, ja jos ei noita työpätkiä olisi, olisin varmasti kävellyt jo junan alle.
Ei tätä kukaan jaksa, istua neljän seinän sisällä päivästä toiseen yksinään, seurana läppäri ja telkkari, joka on päällä melkein yötäpäivää ettei olisi niin hiljaista.
Kaikki yritykset tutustua ihmisiin ja vähätkin ihmissuhteet valuvat lopulta hiekkaan.
Olen mielestäni aivan normaali ja järkevä ihminen, minussa ei pitäisi olla mitään niin kamalaa joka karkottaa kaikki ihmiset.
Olen alkanut lääkitä yksinäisyyttä ja ahdistusta juomalla. Silloin elämä on edes hetken siedettävää.
Kommentit (317)
Itsekin olen yksinäinen, ystäviä ei pahemmin ole. Pidän kyllä yhteyttä ja kutsun kotiini, mutta aina olen ajatellut, että ystävyys on vastavuoroista. Että se toinenkin pitää yhteyttä ja kutsuu vastavuoroisesti kahville. Tai käymään yhdessä kaupungilla/syömässä/jne. Kun se aina olen ollut minä, joka noita kutsuja esitän (tai oikeastaan esitin), niin pikkuhiljaa se into hiipuu, ja tulee tunne, että enpä sitten tuppaa, kun ei tykätä. Ehkä kaikkien elämä vaan on siirtynyt someen..?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kansalaisopistosta vaan, se tietty harrastus yhdistää sen muutaman tunnin viikossa. Mutta siellä keskitytään siihen, ei puhuta henkilökohtaisuuksia juurikaan, ei sieltä ystävää saa vaikka 2 vuotta olen käynyt samassa ryhmässä. Ja tosiaan nyt on joulutauko. Täällä myös yksi yksinäinen siis. Töissä näen onneksi ihmisiä, joskus liikaakin, mutta ei siellä asiakkaiden kanssa jutella henkeviä...
Mäki oon helvetin yksinäinen. Se on oikeesti vain ajan kysymys milloin teen itsestäni lopun. Ei tälläistä elämää jaksa elää ikuisesti.
Mullakin kävi mielessä joku lemmikki. Voisitko sellaisen hankkia?
Mulla on sama ongelma kuin ap:llä usein viikonloppuisin, kun töistä on vapaata. Elämä on ihan mielettömän yksinäistä ja käytän vapaa-aikani kodin puunaamiseen, lukemiseen, itseopiskeluun ja netissä roikkumiseen.
En ehdi oikein harrastaakaan muuta kuin kuntosalitreenausta työpaikan salilla, joka sekään ei ole kovin sosiaalista. En enää edes jaksa mennä minnekään, vaan yleensä nukun pitkään ja vellon siinä yksinäisyydessä toivoen, että joku soittaisi ja tulisi käymään. En edes jaksa katsoa kotona televisiota juuri koskaan.
Epätoivoissani mietin, että menisin jonkun uskonnollisen lahkon toimintaan mukaan, mutta se tuntui jotenkin feikiltä, kun olen aika tiedeuskovainen pääosin, enkä usko samoin kuin niissä kaikkein aktiivisimmissa lahkoissa uskotaan. Mistä päin Suomea olet, ap? Itse olen Helsingistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lemmikkejä ei hankita yksinäisyyteen! Koira voi elää 15-vuotiaaksi, se on pitkä aika! Se vaatii paljon yksinasuvalta, koska silloin ei ainakaan töiden jälkeen jäädä enää mihinkään harrastuksiin tai menoihin, joissa voisi tutustua ihmisiin! Sen sijaan monet koiranomistajat olisivat onnessaan, jos löytäisivät koiralleen luotettavan hoitajan ja/tai ulkoiluttajan.
Vierailija kirjoitti:
Mäki oon helvetin yksinäinen. Se on oikeesti vain ajan kysymys milloin teen itsestäni lopun. Ei tälläistä elämää jaksa elää ikuisesti.
Mulla kans sama juttu. Olen myöskin ollut itsetuhoinen ajatuksissani, kun tuntuu siltä, että pää räjähtää tähän kohta.
T. Ei ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jätä se juominen, se vaan masentaa lisää...
Tämä vapaaehtoistyö voisi olla täydellinen juttu sinulle
Vierailija kirjoitti:
Lemmikkejä ei hankita yksinäisyyteen! Koira voi elää 15-vuotiaaksi, se on pitkä aika! Se vaatii paljon yksinasuvalta, koska silloin ei ainakaan töiden jälkeen jäädä enää mihinkään harrastuksiin tai menoihin, joissa voisi tutustua ihmisiin! Sen sijaan monet koiranomistajat olisivat onnessaan, jos löytäisivät koiralleen luotettavan hoitajan ja/tai ulkoiluttajan.
Kissa? Pieni koira? Varsinkin jos kuitenkin on väleissä vaikkapa lähellä asuvien ei-allergistem vanhempiensa kanssa, niin miksi ei voisi hankkia koiraa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko aina ollut yksinäinen vai onko joskus ollut paremmin kavereita. Jos on niin mikä silloin oli toisella tavalla verrattuna nykytilanteeseen.
Vähiten yksinäinen olen varmasti ollut koulu- ja opiskeluaikoina. Kouluaikaisten lapsuudenkavereiden kanssa elämät lähtivät pikkuhiljaa eri suuntiin, kun kasvettiin aikuisiksi niin ei ollutkaan enää niin paljon yhteistä, asuinpaikat vaihtuivat, kaverit alkoivat perustaa perheitä jne. Vähitellen vain "kasvettiin erilleen"
Kahteen kertaan opiskelleena olen huomannut, että opsikelun päätyttyä välit alkavat helposti viiletä. On helppo olla kaveri vielä silloin kun nähdään joka päivä koulussa. Vaikka kuinka vannottaisiin että pysytään yhteyksissä, vähitellen se vain katoaa.
Toki aikaisemmin elämässä myös parisuhde on vähentänyt yksinäisyyttä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Joku tällä palstalla suositteli Postcrossausta, auttoi ainakin minua vaikkei tietysti kavereita korvaa. Ideana siis on lähettää postikortteja tuntemattomille ihmisille ympäri maailmaa ja kun he ovat rekisteröineet korttinsa sivustolle niin sitten sinä vastaavasti saat kortteja (et kuitenkaan samoilta ihmisiltä joille laitoit omat korttisi). Harrastuksessa järjestetään myös paljon miittejä joten sitäkin kautta tutustuu helposti ihmisiin, suosittelen.
Suomen posti, vain pieni kuivunut luuranko nojaa postilaatikkoon ja odottaa. Mukava idea sinänsä, mutta yksinäisen elämä on odotuksia ja pettymistä. Ehkä joku välittömämpi aktiviteetti olisi hyvä, kuten vaikka se kansalaisopisto tai jumppatunti, mitä vasn joka on taatusti olemassa tiettynä hetkenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kysyn uudestaan? Mistä aloittaja on ? Musta voisit saada kaverin
Mä voisin olla sun kaveri, mutten tiedä, kiinnostaisiko sinua seurani. :/ Toisaalta en ehkä viitsi tosiaan tyrkyttää seuraani kenellekään. Mietityttää itseänikin, missä voisi tutustua ihmisiin.
t. Tuo yksi aiemmin ketjuun kommentoinut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku tällä palstalla suositteli Postcrossausta, auttoi ainakin minua vaikkei tietysti kavereita korvaa. Ideana siis on lähettää postikortteja tuntemattomille ihmisille ympäri maailmaa ja kun he ovat rekisteröineet korttinsa sivustolle niin sitten sinä vastaavasti saat kortteja (et kuitenkaan samoilta ihmisiltä joille laitoit omat korttisi). Harrastuksessa järjestetään myös paljon miittejä joten sitäkin kautta tutustuu helposti ihmisiin, suosittelen.
Suomen posti, vain pieni kuivunut luuranko nojaa postilaatikkoon ja odottaa. Mukava idea sinänsä, mutta yksinäisen elämä on odotuksia ja pettymistä. Ehkä joku välittömämpi aktiviteetti olisi hyvä, kuten vaikka se kansalaisopisto tai jumppatunti, mitä vasn joka on taatusti olemassa tiettynä hetkenä.
Tiedätkö edes mitä postcrossaaminen on vai mutullako mollaat?
Ymmärrän noita tunteita. Minulla on viime vuosina asteittain yksinäisyys lisääntynyt. Kun muutama vuosi sitten olin parisuhteessa, tunsin siinäkin yksinäisyyttä, koska hyvät ystävät olivat vähentyneet tai etääntyneet. Nykyään minulla on muutama vanha ystävä, joita tapaan kerran vuodessa. Nämä eivät paikkaa sitä tunnetta, kun tulee kotiin, eikä siellä ole ketään. Olen myös kyynistynyt ja surullinen tiettyjen vanhojen kavereiden etääntymisestä, vaikka sellainenkin on normaalia kehitystä ja oma pettymys johtuu paljon siitä, ettei ole tullut vastaavia ihmissuhteita tilalle. Olen myös kokenut kovia pettymyksen tunteita, samantyyppisiä kuin aloittajalla, kun ottaa yhteyttä ja sitten tulee joku ylimalkainen vastaus mutta ei tapaamista tai asiat jäävät muuten roikkumaan. Se tuntuu hyvin katkeroittavalta.
Kamppailen siis tavallaan samojen asioiden kanssa kuin ap, olen turhautunut ja yksinäisyys ja hylkäämisen kokemukset tekevät minut myös jöröksi. Toisaalta olen itse introvertti tyyppi, eli kun en ole sitä tyyppiä, joka kelpuuttaa seuraa vain seuran vuoksi, tekee sekin asioista vaikeampaa.
Elättelen itse toiveita parisuhteesta, mutta siinä on toki se, että parisuhteelle voi kasautua näitä ongelmia, joita tässä kirjoituksessa kuvailen.
Olen ollut itse mukana vapaaehtoistoiminnassa (mutta tässä olen aloittanut jo vuosia sitten, en siis hiljattain yksinäisyyden takia). Olen huomannut, että yksinäisyyden torjunta voi olla huono lähtökohta, kun lähtee mukaan toimintaan. Tiedän siis näistä piireistä pari tapausta, molemmat työttömiä, joille tällainen toiminta "tekee hyvää", mutta samalla he ovat noissa piireissä vähän hankalia tyyppejä, ovat hieman jyrkkiä ja kun vapaaehtoistoiminnalla on heille suuri painoarvo elämässä, ovat hieman joustamattomia. Eli vapaaehtoispiireistä voikin sitten tulla heille se "perhe", joka saa kestää niitä huonojakin puolia. Mutta uskon silti, että ihmiselle tekee hyvää hakeutua ympyröihin, jossa on yhteisöllisyyttä. Vaikka ei yhteisöllisyys vielä kokonaan yksinäisyyttä poistakaan. Mutta mielestäni ei kannata sanoa 'ei' mummojen kanssa juttelulle, kyllä kaikenlaisten ihmisten kanssa voi löytää yhteyden, vaikka se ei olisikaan mitään sydänystävyyttä.
Tämä ei nyt auta, mutta antaa muillekin ajattelemisen aihetta. Onko lähellä kenties joku yksinäinen, jota voisit joskus jollain pienellä teolla ilahduttaa?
https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/ihmiset/baarinpitaja-ritva-…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lemmikkejä ei hankita yksinäisyyteen! Koira voi elää 15-vuotiaaksi, se on pitkä aika! Se vaatii paljon yksinasuvalta, koska silloin ei ainakaan töiden jälkeen jäädä enää mihinkään harrastuksiin tai menoihin, joissa voisi tutustua ihmisiin! Sen sijaan monet koiranomistajat olisivat onnessaan, jos löytäisivät koiralleen luotettavan hoitajan ja/tai ulkoiluttajan.
Kissa? Pieni koira? Varsinkin jos kuitenkin on väleissä vaikkapa lähellä asuvien ei-allergistem vanhempiensa kanssa, niin miksi ei voisi hankkia koiraa?
Miten ihmeessä se lemmikkieläin auttaa yksinäistä ihmistä löytämään seuraa muista ihmisistä? Miksi hänen pitäisi ottaa kissa tai koira ja sitten kuitenkin jättää se hoitoon tai yksin kotiin siksi aikaa, että voi käydä jossain harrastuksissa missä voi tutustua uusiin ihmisiin? Miten idiootti pitää olla antaakseen tuollaisen ohjeen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lemmikkejä ei hankita yksinäisyyteen! Koira voi elää 15-vuotiaaksi, se on pitkä aika! Se vaatii paljon yksinasuvalta, koska silloin ei ainakaan töiden jälkeen jäädä enää mihinkään harrastuksiin tai menoihin, joissa voisi tutustua ihmisiin! Sen sijaan monet koiranomistajat olisivat onnessaan, jos löytäisivät koiralleen luotettavan hoitajan ja/tai ulkoiluttajan.
Kissa? Pieni koira? Varsinkin jos kuitenkin on väleissä vaikkapa lähellä asuvien ei-allergistem vanhempiensa kanssa, niin miksi ei voisi hankkia koiraa?
Miten ihmeessä se lemmikkieläin auttaa yksinäistä ihmistä löytämään seuraa muista ihmisistä? Miksi hänen pitäisi ottaa kissa tai koira ja sitten kuitenkin jättää se hoitoon tai yksin kotiin siksi aikaa, että voi käydä jossain harrastuksissa missä voi tutustua uusiin ihmisiin? Miten idiootti pitää olla antaakseen tuollaisen ohjeen?
En ihan ymmärrä kommenttia. Kai nyt monella on lemmikkieläin, vaikka käydään päivätöissä ja harrastuksissa. Koiraa ulkoiluttaessa tulee väkisinkin juteltua muiden koiranomistajien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lemmikkejä ei hankita yksinäisyyteen! Koira voi elää 15-vuotiaaksi, se on pitkä aika! Se vaatii paljon yksinasuvalta, koska silloin ei ainakaan töiden jälkeen jäädä enää mihinkään harrastuksiin tai menoihin, joissa voisi tutustua ihmisiin! Sen sijaan monet koiranomistajat olisivat onnessaan, jos löytäisivät koiralleen luotettavan hoitajan ja/tai ulkoiluttajan.
Kissa? Pieni koira? Varsinkin jos kuitenkin on väleissä vaikkapa lähellä asuvien ei-allergistem vanhempiensa kanssa, niin miksi ei voisi hankkia koiraa?
Miten ihmeessä se lemmikkieläin auttaa yksinäistä ihmistä löytämään seuraa muista ihmisistä? Miksi hänen pitäisi ottaa kissa tai koira ja sitten kuitenkin jättää se hoitoon tai yksin kotiin siksi aikaa, että voi käydä jossain harrastuksissa missä voi tutustua uusiin ihmisiin? Miten idiootti pitää olla antaakseen tuollaisen ohjeen?
Ystäväni kertoi olleensa tietyssä elämänvaiheessa hyvin yksinäinen. Opiskelukaupungissa ei ollut oikein ketään tuttua, luokalta ei löytynyt samanhenkisiä ihmisiä. Hän sanoi koiran olleen silloin paras tuki elämässään. Koiran myötä hän on myös tutustunut ihmisiin esim. koirakoulutuksen parissa (tai millänimellä noita nyt kutsutaan, en tiedä) ja tietysti monesti koiria ulkoiluttavat ihmiset myös keskustelevat toistensa kanssa lenkillä ja koirapuistoissa. Mutta ei lemmikkineuvo tietenkään kaikille hyvä ole.
Mistä aloittaja on?