Lue keskustelun säännöt.
Olen aivan helvetin yksinäinen. Tähän oikeasti kuolee.
10.12.2017 |
Itken joka päivä ainakin kerran. Elämä tuntuu täysin tyhjältä ja merkityksettömältä.
Esimerkkejä viime ajoilta:
Vähän aikaa sitten tuli päätökseen netissä alkanut ihmissuhde, joka toi minulle pitkään iloa. Päätös tapahtui toisen aloitteesta, enkä tiedä miksi. Yhteydenpito alkoi pikkuhiljaa hiipua, lopulta yritin yksin pitää toiseen yhteyttä, kunnes hän kierrellen ja tekosyitä keksien ilmoitti ettei voi enää pitää yhteyttä.
Kyseinen ihminen oli pitkään suurinpiirtein koko maailmani tässä yksinäisyydessä, joten menetys tuntuu hirveältä ja tunnen itseni hylätyksi ja riittämättömäksi. Taas kerran.
Viime viikolla opiskeluaikainen kaverini otti yhteyttä että on käymässä näillä suunnilla, nähdäänkö. Ilahduin suunnattomasti, koska minua ei koskaan kukaan pyydä minnekään tai ehdota mitään.
Perjantaina laitoin vielä viestiä ja kyselin aikataulusta jne.
Kyseinen ihminen ei enää vastannut viestiin eikä ilmoittanut yhtään mitään, emme siis nähneet.
En ole kuullut hänestä edelleenkään.
Olen nyt kahtena päivänä pyytänyt äitiäni käymään. Eilen hän oli siskonsa kanssa ostoksilla, tänään hän kierteli muuten vain. "Katsotaan huomenna"
Tuntuu kamalalta että omaa äitiäänkin pitää melkein rukoilla käymään.
Laitoin aloituksen eräälle keskustelupalstalle, etsin seuraa muista yksinäisistä. Sain kaksi sähköpostiosoitetta, toinen vastasi yhden viestin verran, toinen ei vastannut ollenkaan.
Teen välillä töitä osa-aikaisesti, ja jos ei noita työpätkiä olisi, olisin varmasti kävellyt jo junan alle.
Ei tätä kukaan jaksa, istua neljän seinän sisällä päivästä toiseen yksinään, seurana läppäri ja telkkari, joka on päällä melkein yötäpäivää ettei olisi niin hiljaista.
Kaikki yritykset tutustua ihmisiin ja vähätkin ihmissuhteet valuvat lopulta hiekkaan.
Olen mielestäni aivan normaali ja järkevä ihminen, minussa ei pitäisi olla mitään niin kamalaa joka karkottaa kaikki ihmiset.
Olen alkanut lääkitä yksinäisyyttä ja ahdistusta juomalla. Silloin elämä on edes hetken siedettävää.
Kommentit (317)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen myös ollut todella kauan yksin. Siis ilman ketään kaveria. Vikaa on tietysti itsessäkin, mutta tuntuu silti ettei kaikki nyt omaakaan syytä voi olla. Toisaalta ei ole varmaan tullut tarpeeksi yritettyä, mutta kun ei ole tullut mihinkään mentyä yksin. Kaikki tapahtumat, matkat jne ovat jääneet, koska en siedä sitä että olisin siellä yksin. Tulee liikaa kouluajat mieleen. Ja minun tuurillani en varmaan sieltä tapahtumasta mitään seuraa löytäisi varsinkin jos muilla olisi jo omat porukat mukana. En myöskään juuri pärjää tuollaisessa isossa ryhmässä ( menen ihan lukkoon) ja se seura jäisi sitten sen varaan jos joku toinen yksin olija siellä olisi. Tietysti ei saisi olla pessimistinen. Asun nyt vielä niin pienellä paikkakunnalla (olen kyllä myös kaupungissa asunut) että se ei ainakaan helpota asiaa. Kyllä tässä jää kaikki hauskanpito, sillä ei ne reissut ja muut ainakaan kohdallani tunnu yksin miltään. Olen myös aika helposti huolestuva ihminen, joten se seura rauhoittaisi voisin ehkä olla vähän rennommin. Olin kesällä kaupungissa taas käymässä ja ahdisti se ihmispaljous, kun kaikilla oli seuraa ja itse yrität yksin keksiä tekemistä. Tuntuu kuin olisin joku erillinen kaikesta. Tietysti itsessäkin on vikaa, mutta olen kyllä myös yrittänyt saada seuraa huonoin tuloksin. Sekin on jotenkin alentavaa kun joku kelpaa ja minä en ikinä, vaikka on nyt mikään kauhea ihminen voi olla. Nykyään olen aikalailla jo luovuttanut. Jos joskus onnistaa niin tietysti olen iloinen, mutta en jaksa enää yrittää. Harmittaa vaan, kun jää niin paljon kokematta ilman ystäviä. Jotkut tietysti matkustavat ulkomaillekin ilman seuraa, mutta itse en pystyisi. Menisi fiilis heti ja paniikki iskisi. Muuten pärjään kyllä ihan hyvin arjessa yksin, mutta juuri nuo kivat kokemukset jäävät puuttumaan. Ei ole mukavaa nuorella ihmiselle ja pelkään, että tästä tulee elämä suunta. En muista koska olen viimeksi ollut onnellinen. Tyytyväinen olen ajoittain ja iloinen, kun on päivä jolloin rauhallinen olo, mutta silti se suru/ahdistus/pelko tai mikälie on siellä taustalla. Toisaalta tällä hetkellä elämäni on vielä parempaa kuin vuosia sitten. Itse vältän lukemasta mitään yksinäisyyteen liittyviä asioita (kuten juuri muiden kokemuksia), koska se on niin arka aihe. Häpeän ja vihaan sitä. Se on kuin joku leima sen kiusaamisleiman lisäksi. Nytkin itken tätä kirjoittaessa.
Tiedän kuulostavani nyt ikävältä, mutta vaikuttaa siltä, että et oikeasti tarvitse kaiken kivan tekemiseen ystävää tai edes kaveria vaan jonkun, joka huolehtii sinusta. Ennemmin siis poikaystävän kuin ystävän. Ja mieluiten sellaisen poikaystävän, joka haluaa suojella ja varjella sinua niin, ettei sinulle vaan tapahdu mitään pahaa. Tämä voi olla syy, miksi et saa seuraa ikäisistäsi naisista. Ei kukaan halua alkaa "lapsenvahdiksi" toiselle aikuiselle.
Minä en kyllä todellakaan mitään lapsenvahtia tarvitse ja olen omasta mielestäni todella järkevä ihminen. Moni on jopa sanonut, että olen ikäistäni vanhemman oloinen. Kyse ei siis todellakaan ole siitä etten voisi yksin jonnekin lähteä vaan siitä ettei se olisi kivaa ja en saisi siitä hyviä kokemuksia. Naurattaa tuo sinun kirjoituksesi poikaystävästä, koska se taitaa nyt olla viimeinen asia jota tällä hetkellä tarvitsisin. En koskaan ole ollut mikään takertuva ihminen ja selvinnyt todella rankasta kiusaamisesta ihan yksin ilman ketään joka puolustaa. Sen takia mielestäni ei ole väärin jos olen tullut vähän aremmaksi. En silti ole sellainen surkimus mitä ehkä viestini kertoo. Monet ihmiset ovat todella riippuvaisia ystävistään ja poikaystävistään ja itse kuulun mieluummin siihen itsenäisten ryhmään, joka on kaikesta tottunut selviämään yksin. Olen monia tilanteita todistanut, joissa sosiaalinen kavereita omistava ihminen onkin ollut ihan pulassa kun on joutunutkin outoon porukkaan ja ollut täysin yksin ehkä ensimmäistä kertaa elämässään. Enhän minä olisi voinut enää edes "elää" jos jotenkin pelkäisin yksin olemista. Se ei todellakaan pelota minua, mutta en silti halua tietoisesti pistää itseäni ikäviin tilanteisiin, kuten suureen väkijoukkoon, koska koen etten pystyisi siihen ja se ei olisi sen arvoista vaikka "selviäisinkin" siitä.
En siis kaipaa suojelua, mutta olisihan se kiva jos edes kerran elämässä joku puolustaisi minuakin. Poikaystävää en siihen tarvitse ja se olisi jo minusta noloa jos sellaista turvaa tarvitsisin. Itsekin olen kyllä puolustanut kiusattuja ja voimaa kyllä tarvittaessa sisältä löytyy. Moni olisi varmaan jo aika surkeassa jamassa tällaista elämää elettyään kuin minä. Minulle ei siis tarvitse lapsen vahti olla. En koskaan ole sortunut mihinkään sekoiluun ja mieluummin olenkin sitten ehkä tylsä ihminen jos niitä huonoja puolia haluaa hakea. Olenkin todellinen itsenäinen kulkija joka ei ole riippuvainen muista. Muuten myönnän kyllä kaikki heikkouteni ja asiat miksi ystävien saaminen on vaikeaa. Tulenkin monesti toimeen itseäni vanhempien ihmisten kanssa. Tästä viestistä saa ehkä nyt vähän liiankin kylmän kuvan minusta, mutta todellisuudessa olen todella empaattinen ihminen ja en todellakaan ole ylpeä tästä yksinäisyydestäni. Pitää vaan itseä edes vähän puolustaa ennen kuin minusta nyt ihan surkimus tehdään. Olisin todella iloinen muiden seurasta ja myönnän heikot puoleni, mutta mikään suojelua kaipaava takertuja en ole. Ehkä epävarmempi ja muutenkin ujompi kuin muut ja myös todella surullinen tästä yksinäisyydestä johtuen, mutta muuten järkevä ihminen. Ei saisi koskaan tuomita ihmistä, kun ei tiedä toisen elämästä mitään. Minullakin on omat syyni toimia joskus oudosti, mutta se johtuu kokemuksistani. Yritän saada itsestäni "normaalimpaa", mutta kyllä tästä kaikesta pahasta pieni jälki varmasti jää. Ei se silti tarkoita, että olisin surkimus vaan sitä, että olen vahva ihminen kun olen kaikesta selvinnyt. Silti kaipaan hirveästi muiden seuraa ja olisin todella kiitollinen kaikesta. Anteeksi tämä romaani, mutta halusin nyt vähän oikeasta asioita etten sentään mikään läheisriippuvainen ole.
Ymmärsin sitten aiemman kirjoituksesi väärin :)
" Olen myös aika helposti huolestuva ihminen, joten se seura rauhoittaisi voisin ehkä olla vähän rennommin"
"Jotkut tietysti matkustavat ulkomaillekin ilman seuraa, mutta itse en pystyisi. Menisi fiilis heti ja paniikki iskisi. "
Noista siis päättelin, että tarvitsisit jonkun turvaksesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen myös ollut todella kauan yksin. Siis ilman ketään kaveria. Vikaa on tietysti itsessäkin, mutta tuntuu silti ettei kaikki nyt omaakaan syytä voi olla. Toisaalta ei ole varmaan tullut tarpeeksi yritettyä, mutta kun ei ole tullut mihinkään mentyä yksin. Kaikki tapahtumat, matkat jne ovat jääneet, koska en siedä sitä että olisin siellä yksin. Tulee liikaa kouluajat mieleen. Ja minun tuurillani en varmaan sieltä tapahtumasta mitään seuraa löytäisi varsinkin jos muilla olisi jo omat porukat mukana. En myöskään juuri pärjää tuollaisessa isossa ryhmässä ( menen ihan lukkoon) ja se seura jäisi sitten sen varaan jos joku toinen yksin olija siellä olisi. Tietysti ei saisi olla pessimistinen. Asun nyt vielä niin pienellä paikkakunnalla (olen kyllä myös kaupungissa asunut) että se ei ainakaan helpota asiaa. Kyllä tässä jää kaikki hauskanpito, sillä ei ne reissut ja muut ainakaan kohdallani tunnu yksin miltään. Olen myös aika helposti huolestuva ihminen, joten se seura rauhoittaisi voisin ehkä olla vähän rennommin. Olin kesällä kaupungissa taas käymässä ja ahdisti se ihmispaljous, kun kaikilla oli seuraa ja itse yrität yksin keksiä tekemistä. Tuntuu kuin olisin joku erillinen kaikesta. Tietysti itsessäkin on vikaa, mutta olen kyllä myös yrittänyt saada seuraa huonoin tuloksin. Sekin on jotenkin alentavaa kun joku kelpaa ja minä en ikinä, vaikka on nyt mikään kauhea ihminen voi olla. Nykyään olen aikalailla jo luovuttanut. Jos joskus onnistaa niin tietysti olen iloinen, mutta en jaksa enää yrittää. Harmittaa vaan, kun jää niin paljon kokematta ilman ystäviä. Jotkut tietysti matkustavat ulkomaillekin ilman seuraa, mutta itse en pystyisi. Menisi fiilis heti ja paniikki iskisi. Muuten pärjään kyllä ihan hyvin arjessa yksin, mutta juuri nuo kivat kokemukset jäävät puuttumaan. Ei ole mukavaa nuorella ihmiselle ja pelkään, että tästä tulee elämä suunta. En muista koska olen viimeksi ollut onnellinen. Tyytyväinen olen ajoittain ja iloinen, kun on päivä jolloin rauhallinen olo, mutta silti se suru/ahdistus/pelko tai mikälie on siellä taustalla. Toisaalta tällä hetkellä elämäni on vielä parempaa kuin vuosia sitten. Itse vältän lukemasta mitään yksinäisyyteen liittyviä asioita (kuten juuri muiden kokemuksia), koska se on niin arka aihe. Häpeän ja vihaan sitä. Se on kuin joku leima sen kiusaamisleiman lisäksi. Nytkin itken tätä kirjoittaessa.
Tiedän kuulostavani nyt ikävältä, mutta vaikuttaa siltä, että et oikeasti tarvitse kaiken kivan tekemiseen ystävää tai edes kaveria vaan jonkun, joka huolehtii sinusta. Ennemmin siis poikaystävän kuin ystävän. Ja mieluiten sellaisen poikaystävän, joka haluaa suojella ja varjella sinua niin, ettei sinulle vaan tapahdu mitään pahaa. Tämä voi olla syy, miksi et saa seuraa ikäisistäsi naisista. Ei kukaan halua alkaa "lapsenvahdiksi" toiselle aikuiselle.
Minä en kyllä todellakaan mitään lapsenvahtia tarvitse ja olen omasta mielestäni todella järkevä ihminen. Moni on jopa sanonut, että olen ikäistäni vanhemman oloinen. Kyse ei siis todellakaan ole siitä etten voisi yksin jonnekin lähteä vaan siitä ettei se olisi kivaa ja en saisi siitä hyviä kokemuksia. Naurattaa tuo sinun kirjoituksesi poikaystävästä, koska se taitaa nyt olla viimeinen asia jota tällä hetkellä tarvitsisin. En koskaan ole ollut mikään takertuva ihminen ja selvinnyt todella rankasta kiusaamisesta ihan yksin ilman ketään joka puolustaa. Sen takia mielestäni ei ole väärin jos olen tullut vähän aremmaksi. En silti ole sellainen surkimus mitä ehkä viestini kertoo. Monet ihmiset ovat todella riippuvaisia ystävistään ja poikaystävistään ja itse kuulun mieluummin siihen itsenäisten ryhmään, joka on kaikesta tottunut selviämään yksin. Olen monia tilanteita todistanut, joissa sosiaalinen kavereita omistava ihminen onkin ollut ihan pulassa kun on joutunutkin outoon porukkaan ja ollut täysin yksin ehkä ensimmäistä kertaa elämässään. Enhän minä olisi voinut enää edes "elää" jos jotenkin pelkäisin yksin olemista. Se ei todellakaan pelota minua, mutta en silti halua tietoisesti pistää itseäni ikäviin tilanteisiin, kuten suureen väkijoukkoon, koska koen etten pystyisi siihen ja se ei olisi sen arvoista vaikka "selviäisinkin" siitä.
En siis kaipaa suojelua, mutta olisihan se kiva jos edes kerran elämässä joku puolustaisi minuakin. Poikaystävää en siihen tarvitse ja se olisi jo minusta noloa jos sellaista turvaa tarvitsisin. Itsekin olen kyllä puolustanut kiusattuja ja voimaa kyllä tarvittaessa sisältä löytyy. Moni olisi varmaan jo aika surkeassa jamassa tällaista elämää elettyään kuin minä. Minulle ei siis tarvitse lapsen vahti olla. En koskaan ole sortunut mihinkään sekoiluun ja mieluummin olenkin sitten ehkä tylsä ihminen jos niitä huonoja puolia haluaa hakea. Olenkin todellinen itsenäinen kulkija joka ei ole riippuvainen muista. Muuten myönnän kyllä kaikki heikkouteni ja asiat miksi ystävien saaminen on vaikeaa. Tulenkin monesti toimeen itseäni vanhempien ihmisten kanssa. Tästä viestistä saa ehkä nyt vähän liiankin kylmän kuvan minusta, mutta todellisuudessa olen todella empaattinen ihminen ja en todellakaan ole ylpeä tästä yksinäisyydestäni. Pitää vaan itseä edes vähän puolustaa ennen kuin minusta nyt ihan surkimus tehdään. Olisin todella iloinen muiden seurasta ja myönnän heikot puoleni, mutta mikään suojelua kaipaava takertuja en ole. Ehkä epävarmempi ja muutenkin ujompi kuin muut ja myös todella surullinen tästä yksinäisyydestä johtuen, mutta muuten järkevä ihminen. Ei saisi koskaan tuomita ihmistä, kun ei tiedä toisen elämästä mitään. Minullakin on omat syyni toimia joskus oudosti, mutta se johtuu kokemuksistani. Yritän saada itsestäni "normaalimpaa", mutta kyllä tästä kaikesta pahasta pieni jälki varmasti jää. Ei se silti tarkoita, että olisin surkimus vaan sitä, että olen vahva ihminen kun olen kaikesta selvinnyt. Silti kaipaan hirveästi muiden seuraa ja olisin todella kiitollinen kaikesta. Anteeksi tämä romaani, mutta halusin nyt vähän oikeasta asioita etten sentään mikään läheisriippuvainen ole.
Ymmärsin sitten aiemman kirjoituksesi väärin :)
" Olen myös aika helposti huolestuva ihminen, joten se seura rauhoittaisi voisin ehkä olla vähän rennommin"
"Jotkut tietysti matkustavat ulkomaillekin ilman seuraa, mutta itse en pystyisi. Menisi fiilis heti ja paniikki iskisi. "
Noista siis päättelin, että tarvitsisit jonkun turvaksesi.
Nämä lauseet koskivat tuota ulkomaanmatkailua ja sinne en kyllä haluaisi yksin lähteä. Muuten en turvaa tarvitse, mutta myönnän että porukassa olisi hauskempi kaikkea tehdä eli en haluasi yksin kokea asioita, mitä muut saavat porukassa tehdä. Voin kyllä mennä minne vaan yksin, mutta se ei ole sama fiilis kuin jonkun toisen kanssa. Joku joskus kertoi, ettei halua mennä elokuviin yksin kun siellä ei kuulu olla yksin vaan kaverin kanssa. Tämä ihminen oli juuri sellainen joka oli paljon yksinäisyyttä kokenut. Itselleni on vähän sama ajatus, että jotkin asiat on "tehty" kaverin kanssa koettavaksi. Eli minäkään en sinne elokuviin mene, koska voin täällä kotona katsoa samaa. Jos joku taas lähtisi kanssani se saisi siitä kokemuksesta paljon hauskemman. Eli en pelkää mennä elokuviin, mutta en koe että se olisi mukavaa yksin. Nyt teen varmasti itsestäni jo tyhmän jankkaamalla tätä samaa asiaa, joten parempi häipyä.
Mä lähetän sulle virtuaalitsemppihalin!
Mun elämä on viime vuosina mennyt yhä vain yksinäisempään suuntaan. Varsinaisia ystäviä mulla ei ole koskaan ollut, mut ihan kivoja kavereita joiden kans viettää aikaa on elämääni kuulunut aina viime vuosiin saakka. Viime aikoina moni kaveruussuhde on kariutunut ja tällä hetkellä mulla on vain muutama pinnallisempi puolituttu ihminen, joiden kans nähdään pari kertaa vuodessa, olen tosin kiitollinen et on edes heidän seuransa.
Viimeiset 7v olen tehnyt pätkätöitä ja työpätkät tuovat piristystä arkeen mut tällä hetkellä oon jälleen työtön. Tällä hetkellä mulla ei siis ole töitä, ei parisuhdetta, ei lapsia eikä oikein niitä kavereitakaan. Nyt kun vietän valtaosan ajasta yksin, huomaan että sosiaaliset taitoni ruostuvat ja olen myös alkanut jännittää ihmisiä ihan eri tavalla kuin ennen.
Introverttinä luonteena kyllä tykkään harrastaa ja puuhastella yksinkin ja nyt oon juuri kans pitkän tauon jälkeen palannut deittailemisen maailmaan eli pientä toivonpilkettä on. Lisäksi lapsuudenperhettä näen useamman kerran vuodessa ja lemmikit on omalla tavalla seuraksi kans.
Nyt kun olen päiväsaikaan usein käynyt uimahallissa niin oon huomannut että sinne on syntynyt omanlaisiaan sosiaalisia ympyröitä eli samoja kasvoja näkee usein ja tuntemattomatkin usein juttelevat toisilleen. En sitten tiedä onko tuollainen ryhmäytyminen enempi seniori-ikäisten heiniä vai voisiko samanlaista yhteisöllisyyttä kokea nuorempienkin kesken jossain.
Oon sitä mieltä että juominen vain pitkässä juoksussa pahentaa oloa. Olisko sulla mitään keinoa millä pääsisit ihmisten ilmoille ettet olisi töiden jälkeen kotona yksin, se kun on ihan omastakin kokemuksesta liiallisissa määrin aika ahdistavaa ja varmasti alkaa ryyppy (mulla rauhoittavat lääkkeet) siinä kohtaa houkuttaa. Entä voisitko käydä juttelemassa ajatuksistasi vaikka jollekin ammattilaiselle? Hän voisi tuoda uutta näkökantaa asioihin ja helpottaa oloa. Kyllähän se maksaa, mutta itselleni ainakin toi suunnattoman paljon helpotusta kun tiesi että pääsee parin viikon välein purkamaan ajatuksiaan. Olisi hyvä olla (joo, tiedän että paljon helpommin sanottu kuin tehty) omiakin juttuja ettei parisuhteessa aseta liikaa odotuksia ja painetta suhteen toiseen osapuoleen.
Ei tällaisessa tilanteessa oleva voi oikein muuta kuin pitää toivoa yllä että jonain päivänä tilanne on eri. Toivon meille molemmille nostetta sosiaaliseen elämään!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen myös ollut todella kauan yksin. Siis ilman ketään kaveria. Vikaa on tietysti itsessäkin, mutta tuntuu silti ettei kaikki nyt omaakaan syytä voi olla. Toisaalta ei ole varmaan tullut tarpeeksi yritettyä, mutta kun ei ole tullut mihinkään mentyä yksin. Kaikki tapahtumat, matkat jne ovat jääneet, koska en siedä sitä että olisin siellä yksin. Tulee liikaa kouluajat mieleen. Ja minun tuurillani en varmaan sieltä tapahtumasta mitään seuraa löytäisi varsinkin jos muilla olisi jo omat porukat mukana. En myöskään juuri pärjää tuollaisessa isossa ryhmässä ( menen ihan lukkoon) ja se seura jäisi sitten sen varaan jos joku toinen yksin olija siellä olisi. Tietysti ei saisi olla pessimistinen. Asun nyt vielä niin pienellä paikkakunnalla (olen kyllä myös kaupungissa asunut) että se ei ainakaan helpota asiaa. Kyllä tässä jää kaikki hauskanpito, sillä ei ne reissut ja muut ainakaan kohdallani tunnu yksin miltään. Olen myös aika helposti huolestuva ihminen, joten se seura rauhoittaisi voisin ehkä olla vähän rennommin. Olin kesällä kaupungissa taas käymässä ja ahdisti se ihmispaljous, kun kaikilla oli seuraa ja itse yrität yksin keksiä tekemistä. Tuntuu kuin olisin joku erillinen kaikesta. Tietysti itsessäkin on vikaa, mutta olen kyllä myös yrittänyt saada seuraa huonoin tuloksin. Sekin on jotenkin alentavaa kun joku kelpaa ja minä en ikinä, vaikka on nyt mikään kauhea ihminen voi olla. Nykyään olen aikalailla jo luovuttanut. Jos joskus onnistaa niin tietysti olen iloinen, mutta en jaksa enää yrittää. Harmittaa vaan, kun jää niin paljon kokematta ilman ystäviä. Jotkut tietysti matkustavat ulkomaillekin ilman seuraa, mutta itse en pystyisi. Menisi fiilis heti ja paniikki iskisi. Muuten pärjään kyllä ihan hyvin arjessa yksin, mutta juuri nuo kivat kokemukset jäävät puuttumaan. Ei ole mukavaa nuorella ihmiselle ja pelkään, että tästä tulee elämä suunta. En muista koska olen viimeksi ollut onnellinen. Tyytyväinen olen ajoittain ja iloinen, kun on päivä jolloin rauhallinen olo, mutta silti se suru/ahdistus/pelko tai mikälie on siellä taustalla. Toisaalta tällä hetkellä elämäni on vielä parempaa kuin vuosia sitten. Itse vältän lukemasta mitään yksinäisyyteen liittyviä asioita (kuten juuri muiden kokemuksia), koska se on niin arka aihe. Häpeän ja vihaan sitä. Se on kuin joku leima sen kiusaamisleiman lisäksi. Nytkin itken tätä kirjoittaessa.
Tiedän kuulostavani nyt ikävältä, mutta vaikuttaa siltä, että et oikeasti tarvitse kaiken kivan tekemiseen ystävää tai edes kaveria vaan jonkun, joka huolehtii sinusta. Ennemmin siis poikaystävän kuin ystävän. Ja mieluiten sellaisen poikaystävän, joka haluaa suojella ja varjella sinua niin, ettei sinulle vaan tapahdu mitään pahaa. Tämä voi olla syy, miksi et saa seuraa ikäisistäsi naisista. Ei kukaan halua alkaa "lapsenvahdiksi" toiselle aikuiselle.
Minä en kyllä todellakaan mitään lapsenvahtia tarvitse ja olen omasta mielestäni todella järkevä ihminen. Moni on jopa sanonut, että olen ikäistäni vanhemman oloinen. Kyse ei siis todellakaan ole siitä etten voisi yksin jonnekin lähteä vaan siitä ettei se olisi kivaa ja en saisi siitä hyviä kokemuksia. Naurattaa tuo sinun kirjoituksesi poikaystävästä, koska se taitaa nyt olla viimeinen asia jota tällä hetkellä tarvitsisin. En koskaan ole ollut mikään takertuva ihminen ja selvinnyt todella rankasta kiusaamisesta ihan yksin ilman ketään joka puolustaa. Sen takia mielestäni ei ole väärin jos olen tullut vähän aremmaksi. En silti ole sellainen surkimus mitä ehkä viestini kertoo. Monet ihmiset ovat todella riippuvaisia ystävistään ja poikaystävistään ja itse kuulun mieluummin siihen itsenäisten ryhmään, joka on kaikesta tottunut selviämään yksin. Olen monia tilanteita todistanut, joissa sosiaalinen kavereita omistava ihminen onkin ollut ihan pulassa kun on joutunutkin outoon porukkaan ja ollut täysin yksin ehkä ensimmäistä kertaa elämässään. Enhän minä olisi voinut enää edes "elää" jos jotenkin pelkäisin yksin olemista. Se ei todellakaan pelota minua, mutta en silti halua tietoisesti pistää itseäni ikäviin tilanteisiin, kuten suureen väkijoukkoon, koska koen etten pystyisi siihen ja se ei olisi sen arvoista vaikka "selviäisinkin" siitä.
En siis kaipaa suojelua, mutta olisihan se kiva jos edes kerran elämässä joku puolustaisi minuakin. Poikaystävää en siihen tarvitse ja se olisi jo minusta noloa jos sellaista turvaa tarvitsisin. Itsekin olen kyllä puolustanut kiusattuja ja voimaa kyllä tarvittaessa sisältä löytyy. Moni olisi varmaan jo aika surkeassa jamassa tällaista elämää elettyään kuin minä. Minulle ei siis tarvitse lapsen vahti olla. En koskaan ole sortunut mihinkään sekoiluun ja mieluummin olenkin sitten ehkä tylsä ihminen jos niitä huonoja puolia haluaa hakea. Olenkin todellinen itsenäinen kulkija joka ei ole riippuvainen muista. Muuten myönnän kyllä kaikki heikkouteni ja asiat miksi ystävien saaminen on vaikeaa. Tulenkin monesti toimeen itseäni vanhempien ihmisten kanssa. Tästä viestistä saa ehkä nyt vähän liiankin kylmän kuvan minusta, mutta todellisuudessa olen todella empaattinen ihminen ja en todellakaan ole ylpeä tästä yksinäisyydestäni. Pitää vaan itseä edes vähän puolustaa ennen kuin minusta nyt ihan surkimus tehdään. Olisin todella iloinen muiden seurasta ja myönnän heikot puoleni, mutta mikään suojelua kaipaava takertuja en ole. Ehkä epävarmempi ja muutenkin ujompi kuin muut ja myös todella surullinen tästä yksinäisyydestä johtuen, mutta muuten järkevä ihminen. Ei saisi koskaan tuomita ihmistä, kun ei tiedä toisen elämästä mitään. Minullakin on omat syyni toimia joskus oudosti, mutta se johtuu kokemuksistani. Yritän saada itsestäni "normaalimpaa", mutta kyllä tästä kaikesta pahasta pieni jälki varmasti jää. Ei se silti tarkoita, että olisin surkimus vaan sitä, että olen vahva ihminen kun olen kaikesta selvinnyt. Silti kaipaan hirveästi muiden seuraa ja olisin todella kiitollinen kaikesta. Anteeksi tämä romaani, mutta halusin nyt vähän oikeasta asioita etten sentään mikään läheisriippuvainen ole.
Ymmärsin sitten aiemman kirjoituksesi väärin :)
" Olen myös aika helposti huolestuva ihminen, joten se seura rauhoittaisi voisin ehkä olla vähän rennommin"
"Jotkut tietysti matkustavat ulkomaillekin ilman seuraa, mutta itse en pystyisi. Menisi fiilis heti ja paniikki iskisi. "
Noista siis päättelin, että tarvitsisit jonkun turvaksesi.
Nämä lauseet koskivat tuota ulkomaanmatkailua ja sinne en kyllä haluaisi yksin lähteä. Muuten en turvaa tarvitse, mutta myönnän että porukassa olisi hauskempi kaikkea tehdä eli en haluasi yksin kokea asioita, mitä muut saavat porukassa tehdä. Voin kyllä mennä minne vaan yksin, mutta se ei ole sama fiilis kuin jonkun toisen kanssa. Joku joskus kertoi, ettei halua mennä elokuviin yksin kun siellä ei kuulu olla yksin vaan kaverin kanssa. Tämä ihminen oli juuri sellainen joka oli paljon yksinäisyyttä kokenut. Itselleni on vähän sama ajatus, että jotkin asiat on "tehty" kaverin kanssa koettavaksi. Eli minäkään en sinne elokuviin mene, koska voin täällä kotona katsoa samaa. Jos joku taas lähtisi kanssani se saisi siitä kokemuksesta paljon hauskemman. Eli en pelkää mennä elokuviin, mutta en koe että se olisi mukavaa yksin. Nyt teen varmasti itsestäni jo tyhmän jankkaamalla tätä samaa asiaa, joten parempi häipyä.
Et sinä minusta tyhmä ole. Mutta äärettömän surullista, että jätät tekemättä asioita, joita haluaisit elämässäsi tehdä. Elämä on aivan liian lyhyt siirtääksesi asioita jonnekin tulevaisuuteen. Tulevaisuuteen, jollaista ei ehkä koskaan tule. Jos vaikka haaveenasi olisi kiivetä Pisan kaltevaan torniin, niin vaikka löytäisitkin ystäviä itsellesi, ei ole mitään takeita, että nämä ystäväsi lähtisivät matkaseuraksesi. Ei ehkä ole varaa, on käynyt Pisassa jo monta kertaa, Italia matkailumaana ei kiinnosta tai ystävälläsi on puoliso, jonka mielestä lomareissut tehdään puolison eikä ystävien kanssa. Jos pelkäät, että kielitaitosi ei riitä, varaa seuramatka matkatoimiston kautta. Niissä on suomea puhuvat matkaoppaat. Muutama seuramatka ja sen jälkeen rohkaistut jo tekemään omatoimimatkojakin.
Eikä kannata myöskään ajatella, että asioita voi tehdä vain yhdellä tavalla, koska joku jossain on joskus niin sanonut. Ettei elokuviin voisi mennä yksin. Tai konserttiin, taidenäyttelyyn, festareille tms. Tietenkin voi. Vaikka olisi hyviä ystäviäkin, ei heistä silti saa aina seuraa kaikkialle. Ajankohta ei sovi, ei kiinnosta, ei ole rahaa, on nähnyt jo aikaisemmin.... Paljon jää elämässä näkemättä ja kokematta, jos aina jonkun pitää lähteä seuraksi.
Porukalla tekemistä ei myöskään kannata ihannoida. Mitä enemmän porukkaa, sitä enemmän kompromisseja. Sinäkin vaikutat kiltiltä ihmiseltä, joten pahimmassa tapauksessa porukkareissussa ei tehdä yhtään mitään, mitä sinä olisit halunnut tehdä. Kaikista paskin ulkomaanreissuni Atlantin taakse oli juuri tuollainen porukkareissu. Jatkuvaa draamaa ja vääntöä pienistäkin asioista. Siinä yrität olla diplomaattisesti näiden muiden välissä etkä nauti koko reissusta palaneen puupennin vertaa. Hukkaan meni nekin kolme tonnia. Mieluummin matkustelen yksin ja teen reissussa ihan mitä haluan kuin investoin tuhansia euroja reissuun, josta en nauti yhtään enkä pääse edes näkemään paikkoja, joita varten koko matkalle lähdin.
Kerää rohkeutesi ja elä elämääsi. Tee asioita, joita haluat tehdä. Nopeammin kuin huomaatkaan, tulee päivä, jolloin et enää pääse niitä asioita tekemään.
Joko kaikki muistivat kirjoittaa jokaiseen ketjussa olevaan postiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko mitään foorumia, missä yksinäiset voisivat tutustua? Jos ei, niin oisko joku niin fiksu, että voisi sellaisen peustaa.
Vierailija kirjoitti:
Onko mitään foorumia, missä yksinäiset voisivat tutustua? Jos ei, niin oisko joku niin fiksu, että voisi sellaisen peustaa.
Tätä minäkin olen ihmetellyt. Yksinäisille jokin foorumi tai jopa fyysinen kokoontumispaikka. Yksinäisten kahvila vaikkapa. Joku paikka, minne voi mennä yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä vaan... kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kissa. Olen ollut elämässäni enemmän kissojen kuin ihmisten kanssa. Kissa on nyt ulkona, minä yksin kotona. Kaikki kissat ei ole kovin sosiaalisia, omani ei tule lähelle silloinkaan, kun on sisällä. joskus harvoin.
Välillä menee yli 2 vk, että puhun kenellekään muuta kuin ohimennen, kiitos ja hei! Minulla on aina ollut harrastuksia, useitakin. Käyn esim. 3 krt viikossa jossain 1.5 tuntia, ihmiset tulevat ja menevät kiireissään seuralaistensa kanssa. Paritehtäviäkin tehdään välillä ja joku voi jäädä usein ilman paria. Se olen ollut omnta kertaa minä. Kerran tanssitunnilla ystävänpäivänä vuosia sitten en pystynyt olemaan itkemättä, kun jäin ilman paria.
Olen etsinyt ystäviä netistä ja löytänytkin. Heillä on kuitenkin parinsa, perheensä ja kiireensä. Kaikilla ei ollut, kun tutustuttiin, silloin nähtiinkin. Mutta ihmisten tilanteet muuttuu, nykyään ystävilläni on perheet ja he ovat esim. miesystävänsä mökillä lähes aina vapaillaan jne. Ei nähdä enää, jäin taas ilman.
Minua kiusattiin koulussa. Oli mies, jolta ei herunut seuraa eikä läheisyyttä: ei puhunut eikä pussannut. Nyt ei ole sitäkään. Työt loppui. Tuntuu, etten kelpaa minnekään eikä kanssani haluta olla. Varatut miehet kyllä kaipaa seksiä ja jaksaisivat jutella somessa vaikka kuinka, muuta seuraa minulla harvemmin onkaan.
Näin on siis jatkunut vuosikymmeniä, en jaksa enää uskoa muuhun. muutaman "huonon suhteen" jälkeen ei riitä energiaa olla tyrkyllä enää treffipalstoillakaan, tein sitä jo vuosia. Olen todella pettynyt elämääni.olen siis ollut yksinäinen kymmeniä vuosia. Harrastuksia on ollut aina, olen etsinyt seuraa netistä, kavereita, ystäviä, parisuhdetta. Tänäkään viikonloppuna en ole tavannut ketään, kuten en koko syksyn viikonloppuina, ne ovat yksinäisintä aikaa. Joskus viikolla käyn lenkillä jonkun kanssa, pari kertaa kuukaudessa, se on tosi kiva - riittääkö ihmiskontakteiksi koko iäksi?
Oletko minkä ikäinen noin suurinpiirtein ja missäpäin Suomea elelet.
Kelpaisiko ystäväksesi 50v. töissäkäyvä, raitis ja vapaa mies? Itse asustelen Tampereen läheisyydessä.
Uskaltaisitko ottaa haasteen vastaan :)
No, mites on menikö pupu pöksyyn? Tarjous edelleen voimassa ;)
Kyselenpä vielä uudelleen, onko täällä muita pk-seudulta, jotka kaipaisivat jouluna seuraa? Olen itse 32-vuotias sinkku Espoosta. Mulla suunnitelmissa mennä vaikka Allas sea pooliin joulusaunaan ja muutoin ruokaa ja telkkarin kattelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä vaan... kirjoitti:
Oletko minkä ikäinen noin suurinpiirtein ja missäpäin Suomea elelet.
Kelpaisiko ystäväksesi 50v. töissäkäyvä, raitis ja vapaa mies? Itse asustelen Tampereen läheisyydessä.
Uskaltaisitko ottaa haasteen vastaan :)
No, mites on menikö pupu pöksyyn? Tarjous edelleen voimassa ;)
Olen eri henkilö kun jolle vastasit, mutta tässä ketjussa etsitään ystäviä. Ei haasteita, eikä seksiä.
Onnea sinulle kuitenkin tinderiin tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle voi kirjoitella, ihan mistä vain jos tuntuu siltä! Kenenkään ei pitäisi olla kokonaan yksin <3.
Kunelius.arlene@gmail.com
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen myös ollut todella kauan yksin. Siis ilman ketään kaveria. Vikaa on tietysti itsessäkin, mutta tuntuu silti ettei kaikki nyt omaakaan syytä voi olla. Toisaalta ei ole varmaan tullut tarpeeksi yritettyä, mutta kun ei ole tullut mihinkään mentyä yksin. Kaikki tapahtumat, matkat jne ovat jääneet, koska en siedä sitä että olisin siellä yksin. Tulee liikaa kouluajat mieleen. Ja minun tuurillani en varmaan sieltä tapahtumasta mitään seuraa löytäisi varsinkin jos muilla olisi jo omat porukat mukana. En myöskään juuri pärjää tuollaisessa isossa ryhmässä ( menen ihan lukkoon) ja se seura jäisi sitten sen varaan jos joku toinen yksin olija siellä olisi. Tietysti ei saisi olla pessimistinen. Asun nyt vielä niin pienellä paikkakunnalla (olen kyllä myös kaupungissa asunut) että se ei ainakaan helpota asiaa. Kyllä tässä jää kaikki hauskanpito, sillä ei ne reissut ja muut ainakaan kohdallani tunnu yksin miltään. Olen myös aika helposti huolestuva ihminen, joten se seura rauhoittaisi voisin ehkä olla vähän rennommin. Olin kesällä kaupungissa taas käymässä ja ahdisti se ihmispaljous, kun kaikilla oli seuraa ja itse yrität yksin keksiä tekemistä. Tuntuu kuin olisin joku erillinen kaikesta. Tietysti itsessäkin on vikaa, mutta olen kyllä myös yrittänyt saada seuraa huonoin tuloksin. Sekin on jotenkin alentavaa kun joku kelpaa ja minä en ikinä, vaikka on nyt mikään kauhea ihminen voi olla. Nykyään olen aikalailla jo luovuttanut. Jos joskus onnistaa niin tietysti olen iloinen, mutta en jaksa enää yrittää. Harmittaa vaan, kun jää niin paljon kokematta ilman ystäviä. Jotkut tietysti matkustavat ulkomaillekin ilman seuraa, mutta itse en pystyisi. Menisi fiilis heti ja paniikki iskisi. Muuten pärjään kyllä ihan hyvin arjessa yksin, mutta juuri nuo kivat kokemukset jäävät puuttumaan. Ei ole mukavaa nuorella ihmiselle ja pelkään, että tästä tulee elämä suunta. En muista koska olen viimeksi ollut onnellinen. Tyytyväinen olen ajoittain ja iloinen, kun on päivä jolloin rauhallinen olo, mutta silti se suru/ahdistus/pelko tai mikälie on siellä taustalla. Toisaalta tällä hetkellä elämäni on vielä parempaa kuin vuosia sitten. Itse vältän lukemasta mitään yksinäisyyteen liittyviä asioita (kuten juuri muiden kokemuksia), koska se on niin arka aihe. Häpeän ja vihaan sitä. Se on kuin joku leima sen kiusaamisleiman lisäksi. Nytkin itken tätä kirjoittaessa.
Tiedän kuulostavani nyt ikävältä, mutta vaikuttaa siltä, että et oikeasti tarvitse kaiken kivan tekemiseen ystävää tai edes kaveria vaan jonkun, joka huolehtii sinusta. Ennemmin siis poikaystävän kuin ystävän. Ja mieluiten sellaisen poikaystävän, joka haluaa suojella ja varjella sinua niin, ettei sinulle vaan tapahdu mitään pahaa. Tämä voi olla syy, miksi et saa seuraa ikäisistäsi naisista. Ei kukaan halua alkaa "lapsenvahdiksi" toiselle aikuiselle.
Minä en kyllä todellakaan mitään lapsenvahtia tarvitse ja olen omasta mielestäni todella järkevä ihminen. Moni on jopa sanonut, että olen ikäistäni vanhemman oloinen. Kyse ei siis todellakaan ole siitä etten voisi yksin jonnekin lähteä vaan siitä ettei se olisi kivaa ja en saisi siitä hyviä kokemuksia. Naurattaa tuo sinun kirjoituksesi poikaystävästä, koska se taitaa nyt olla viimeinen asia jota tällä hetkellä tarvitsisin. En koskaan ole ollut mikään takertuva ihminen ja selvinnyt todella rankasta kiusaamisesta ihan yksin ilman ketään joka puolustaa. Sen takia mielestäni ei ole väärin jos olen tullut vähän aremmaksi. En silti ole sellainen surkimus mitä ehkä viestini kertoo. Monet ihmiset ovat todella riippuvaisia ystävistään ja poikaystävistään ja itse kuulun mieluummin siihen itsenäisten ryhmään, joka on kaikesta tottunut selviämään yksin. Olen monia tilanteita todistanut, joissa sosiaalinen kavereita omistava ihminen onkin ollut ihan pulassa kun on joutunutkin outoon porukkaan ja ollut täysin yksin ehkä ensimmäistä kertaa elämässään. Enhän minä olisi voinut enää edes "elää" jos jotenkin pelkäisin yksin olemista. Se ei todellakaan pelota minua, mutta en silti halua tietoisesti pistää itseäni ikäviin tilanteisiin, kuten suureen väkijoukkoon, koska koen etten pystyisi siihen ja se ei olisi sen arvoista vaikka "selviäisinkin" siitä.
En siis kaipaa suojelua, mutta olisihan se kiva jos edes kerran elämässä joku puolustaisi minuakin. Poikaystävää en siihen tarvitse ja se olisi jo minusta noloa jos sellaista turvaa tarvitsisin. Itsekin olen kyllä puolustanut kiusattuja ja voimaa kyllä tarvittaessa sisältä löytyy. Moni olisi varmaan jo aika surkeassa jamassa tällaista elämää elettyään kuin minä. Minulle ei siis tarvitse lapsen vahti olla. En koskaan ole sortunut mihinkään sekoiluun ja mieluummin olenkin sitten ehkä tylsä ihminen jos niitä huonoja puolia haluaa hakea. Olenkin todellinen itsenäinen kulkija joka ei ole riippuvainen muista. Muuten myönnän kyllä kaikki heikkouteni ja asiat miksi ystävien saaminen on vaikeaa. Tulenkin monesti toimeen itseäni vanhempien ihmisten kanssa. Tästä viestistä saa ehkä nyt vähän liiankin kylmän kuvan minusta, mutta todellisuudessa olen todella empaattinen ihminen ja en todellakaan ole ylpeä tästä yksinäisyydestäni. Pitää vaan itseä edes vähän puolustaa ennen kuin minusta nyt ihan surkimus tehdään. Olisin todella iloinen muiden seurasta ja myönnän heikot puoleni, mutta mikään suojelua kaipaava takertuja en ole. Ehkä epävarmempi ja muutenkin ujompi kuin muut ja myös todella surullinen tästä yksinäisyydestä johtuen, mutta muuten järkevä ihminen. Ei saisi koskaan tuomita ihmistä, kun ei tiedä toisen elämästä mitään. Minullakin on omat syyni toimia joskus oudosti, mutta se johtuu kokemuksistani. Yritän saada itsestäni "normaalimpaa", mutta kyllä tästä kaikesta pahasta pieni jälki varmasti jää. Ei se silti tarkoita, että olisin surkimus vaan sitä, että olen vahva ihminen kun olen kaikesta selvinnyt. Silti kaipaan hirveästi muiden seuraa ja olisin todella kiitollinen kaikesta. Anteeksi tämä romaani, mutta halusin nyt vähän oikeasta asioita etten sentään mikään läheisriippuvainen ole.
Olet todella samanlainen kuin minä. Mä viihdyn kyllä yksinäisessä arjessani, mutta aika monet kai "normaaliin" nuoruuteen kuuluvat jutut on jääneet kokonaan kokematta siksi että ei oo ollut niitä kavereita joiden kanssa mennä ja tehdä asioita, juhlia, baareilla jne. En nyt enää sellaista niin kaipaakaan, mutta jotain ulkonakäymistä ja seuraa siihen kyllä välillä. Miesten tapaaminen ei innosta muakaan, koska olen deittailua harrastanut ja tuntuu että se on nyt niin nähty että parempi pitää vähintäänkin vähän taukoa siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei yksinäisyyteen kuole, mutta päätä voisi olla hyvä välillä tuulettaa. Mene kävelylle, aloita harrastus, kysy naapureilta voitko ulkoiluttaa heidän koiriaan, käy kirjastossa tai keksi jotain muuta kuin kotona nyhjäystä. Kyllä sieltä joku juttukaveri löytyy, kun vaan raahautuu muiden ihmisten sekaan.
Vierailija kirjoitti:
Täällä myös yksi ilman ystäviä. En kyllä enää aio edes yrittää, enkä tiedä mitä kirjoittaisin sähköpostiin jota jotkut täällä muilta odottavat. Pitääkö siihen kirjoittaa itsestään kaunisteltu kuva sometyyliin vai sellainen raivorehellinen kuvaus itsestä epäonnnistuneena yksilönä?
Olen tullut siihen tulokseen, että minun ei kannata pintaa syvemmin tutustua kehenkään. Ei ole nimittäin auttanut se että olen oma itseni eikä se, että olen yrittänyt opetella ns. normeja naisten välisissä suhteissa. Siis ystävyyssuhteissa.
Aina saan juttukaverin jos haluan, missä olenkin, mutta jos suhde syvenee kaveruudeksi, saan jossain vaiheessa huomata että olen ollut jotain seuraavista:
- se viimeinen vaihtoehto kenen kanssa mennä
- se tyyppi jonka elämä ei jotenkin sovellu muiden elämiin
- se kenelle puretaan kaikki peeaaäskooaa omasta elämästä ja sitten liihotetaan pitämään hauskaa tyttöjen iltaan kun on mieli taas kevyt (minua ei tietenkään ole kutsuttu)
- tai sitten olen se, kenelle on suututtu jostain käsittämättömän oudosta syystä ja kenestä sitten puhutaan niitä näitä selän takana.Tämä käy aina, joka ikinen kerta. Ja itse asiassa, tutustuin erääseen miespuoliseen henkilöön ja ajattelin saaneena ystävän, mutta hän löysi itselleen kumppanin ja minä sain jäädä. En siis kelpaa en naisille enkä miehille.
Sama täällä. :(
Kurjaa :(
Elämän todellinen merkitys on kuitenkin Jeesuksessa Kristuksessa, hän antaa tarkoituksen <3 Ystävät on ihana ja tärkeä asia, mutta ei elämän varsinainen tai tärkein sisältö.
Mitäpä jos koittaisit itsesi sijaan keskittyä lähimmäisiin, auttamiseen ja rakastamiseen? Olen aika varma, että jos löydät elämääsi uutta sisältöä uskosta, saat rauhan ja levon sydämeesi. Ja olen aivan varma, että "sivutuotteina" myös uusia ystäviä. Kaikkea hyvää sinulle ap <3
Jos olisin yksin niin hankkisin koiran.
Lisäksi menisin harrastuksiin tai kurssille.
Tutustuu ihmisiin.
App on varmaan löytänyt orastavan ystävyyssuhteen kun ei täällä enää kommentoi.
Vierailija kirjoitti:
Ei yksinäisyyteen kuole, mutta päätä voisi olla hyvä välillä tuulettaa. Mene kävelylle, aloita harrastus, kysy naapureilta voitko ulkoiluttaa heidän koiriaan, käy kirjastossa tai keksi jotain muuta kuin kotona nyhjäystä. Kyllä sieltä joku juttukaveri löytyy, kun vaan raahautuu muiden ihmisten sekaan.
Olet väärässä. Asiantuntija: Yksinäisyys tappaa useammin kuin ylipaino
-
Yksinäisyys on häiriötila
Olli Valtonen kertoo, että viime aikoina yksinäisyyttä on alettu tutkia entistä enemmän muun muassa Amerikassa.
– Tutkijat ovat olleet yllättyneitä, kun he ovat tajunneet, kuinka isosta ongelmasta on kysymys.
Krooninen yksinäisyys on vaarallisempaa kuin ennen luultiinkaan. Se on terveysriski, jopa kolme kertaa suurempi kuin ylipaino. Elinajan ennuste on samaa luokkaa kuin säännöllisesti tupakoivalla. Kroonisella yksinäisyydellä on suora yhteys verenkiertoelimien ja sydämen toimintaan.
– Aikaisemmin ajateltiin, että masennus tuottaa yksinäisyyttä. Tutkimusten mukaan ensin olisikin yksinäisyys. Se on ihan oma, erillinen häiriötilansa ja hengenvaarallista.
https://www.etlehti.fi/artikkeli/ihmiset/asiantuntija-yksinaisyys-tappa….
-
Ihminen on laumaeläinen. Jotkut viihtyvät yksinkin, mutta laumaeläimelle on luonnollista kärsiä jos on yksin.
Siitä että tosi ystävän kanssa voi saunassa esitellä esinahassa olevaa pattia, ja sitä sitten miehissä äimistellään että mikähän se voisi olla. Ystävälle voi kitistä auton kalliista hihnaremontista, etten kyllä enää siihen korjaamoon vie ja äläkä sinäkään.