Lue keskustelun säännöt.
6-vuotias ei vieläkään hyväksy aikuisen auktoriteettia
10.12.2017 |
Välillä asiat menee pitkäänkin ihan hyvin, mutta aina vaan samat tappeluteemat toistuu:
Ruokailu:
Tämä on ollut koko lapsen elämän ongelma. Tällä hetkellä ei enää yhtä paha kuin mitä se oli aiemmin, mutta edelleen lapsella usein tapana inttää vastaan milloin on ruoka-aika ja milloin ei, mitä syö ja mitä ei. Usein lopputuloksella, ettei syö mitään. Helvetillinen tappelu aloitettava heti ruoka-ajan alettua. Ei tulla pöytään heti eikä istuta vaan pyöritään ja komennellaan että tuo sitä ja tätä ja sittenkään ei kelpaa vaan pitää aloittaa se saatanan vonkuminen. Siis ihan aloittaa itkemisen mistä tahansa mistä saa keksittyä riidan aiheen. Jos annan vaihtoehdot että istuu ja syö vonkumatta tai lähtee pois pöydästä, niin kumpikaan ei kelpaa. Jos poistan alkaa hakkaaminen ja potkiminen. Koska lapsella on ollut tapana pelata tuolla ruoka-aikatappelulla niin kovin montaa mahdollisuutta en anna. Kun olen poistanut pöydästä, niin takaisin ei ole enää asiaa sillä aterialla jos tappelua on ollut jo vartti tai puoli tuntia.
Työjärjestyksen hyväksyminen:
Oletetaan että on lähtö jonnekin ja aikataulu on tietty ja vaatii eri toimenpiteitä. Lapsella eri näkemys missä järjestyksessä. Komennan syömään tasan tietyllä hetkellä koska sen jälkeen tapahtuu sitten jotain muuta. Lapsi ei välttämättä syö. Tiedän, että lapsi tulee olemaan nälässä pahimmassa tapauksessa puoli päivää, jos ei syö nyt. Enkä ota kompensoimaan mitään matkaeväitä, koska siitä lapsi oppii vain vedättämään lisää että ruoka-aikoja voi siirtää miten lystää ja pitää minua palvelijanaan milloin tahansa. Ruokaa ei syödä julkisissa kulkuvälineissä ja sitä on turha itkeä.
Jos käsken lapsen pukea tietyt vaatteet saattaa hän itse pukeutuessani vaihtaa ihan toiset vaatteet ja taas aikaa tuhlaantuu, koska ne ei vaan sovi siihen tilanteeseen.
Lapsi varmaankin kuvittelee olevansa fiksu ja ei se tyhmimmästä päästä olekaan, ehdottelee mielestään hyviä vaihtoehtoja, mutta se on usein komentelua että tehdään näin eikä noin... koko ajan neuvomassa ja nytkin karjuu minulle täyttä kurkkua miten haluaisi lähteä yhteen viikoittaiseen kerhoon, vaikka peruin menon jo eri vastaan inttämisten seurauksena... todellakin olisin halunnut viedä lapsen sinne mutta en jaksa viedä noin kiittämätöntä kakaraa, olkoon sitten vaikka idiootti vielä muutaman vuoden ja menkööt muut lapset kehityksessä ohi vuosia aiemmin.
Väitti syöneensä isänsä tarjoamaa ruokaa, mutta varmaan syönyt sitä vain pari lusikallista. Siis en minä hitto jaksa tehdä yli 2 tuntia töitä ja tapella vaan sen eteen että täältä asunnosta pääsisi ulos tunnin matkan päähän kun lapsi ei tee mitään asian edistämiseksi ja kunnioita aikuisten aikatauluja kun ei tajua mitään siitä miten paljon aikaa menee mihinkin. Siis ei luota aikuisen kykyyn johtaa. Ja siihen lähtövalmisteluun ja matkoihin päälle se aika perillä. Kyseessä 4-5 tunnin operaatio. Minun kannalta täyttä työtä. Kyseessä olisi yksi paikka missä lapsi voisi oppia monenlaista kivaa, jos vaan viitsisi. Tosin monen viikon kokemuksen perusteella lapsi ei ole oppinut paljon mitään siellä kerhossakaan, koska ei halua kuunnella vaan katselee sielläkin vain seiniä. Miksi vaivaudun viemään vastentahtoista lasta viikoittain jonnekin tylsään kerhoon? Siksi että se oppisi jotain kouluvalmiuksia, istumista, kuuntelua, toimimista ohjeiden mukaan ilman että alkaa itse tehdä omaa versiota.
...
Kommentit (64)
Voisitko harkita näyttäväsi miehellesi tämän ketjun? Saisitteko tästä keskustelunavauksen teidän tilanteelle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan kuin olis napsahtamaisillaan äippä. Ehkä pitäisi aloittaa äidin auttamisella ja sitten sitä perhettä ja sitten sitä lasta.
Tyypillinen sossuämmien asenne. Keskitetään kaikki huomio äidin vikoihin ja annetaan miesten vaan porskuttaa, vältellä isyyttä ja vittuilla silloin harvoin kun vilahtaa kotona mutta mitäs siitä, eukon oma ongelma sietää sitä. Sossujen tavoite ei ole ikinä parantaa huonoa suhdetta, vaan saada nainen eroamaan. Sitten kun nainen on eronnut niin onkin vapaata sossujen riistaa avun tarjoamisen verukkeella ihan kuin he olisivat ikinä auttaneet missään. Keskitetään kaikki huomio äidin ajan tuhlaamiseen. Kyllä sossuämmät voivat järjestää lapsen hoidon ihan vaan näitä tärkeitä ristikuulusteluja varten. Voivat samalla manipuloida naivin lapsen mieltä utelemalla mitä kivaa äidin ja isin kanssa tekee. Kuunnellaan hiljaa ilmeen värähtämättä, ei vastata mihinkään eikä anneta mitään vastauksia ennen kuin äiti on romahdutettu myöntämään, että ongelma on. Suoraan sanoen vituttaa noiden sossuämmän vässyköiden tapa pitää äiti-ihmistä miehensäkin sihteerinä ja puolestapuhujana. Udellaan ummet ja lammet miehenkin asioista pitkin päiväkotin pihoja kun ei itse viitsitä ottaa yhteyttä mieheen ja kysyä itseltään mikä meininki. Kuitenkin näkevät miestäkin päiväkodilla mutta eivät halua puhua sen kanssa. Onneksi minulla on joitain omia voimavaroja joiden avulla jaksaa porskuttaa. Sekös näitä sossuja kans pännii kun eivät ole minun ainoa tuki ja turva. Ja kyllä, osaa tämä lapsi olla oikea ihanuuskin sillä päällä ollessaan. Ehkä huomenna parempi päivä. Toivottavasti ei taas narise päiväkodissa mikä kaikki meni pieleen. Jotain kivaakin oli kuitenkin tässä viikonlopussa. Ap
Täytyy sanoa että kyllä on sairasta porukkaa sosiaalialalla. Satun tietämään että tämä ap ei todellakaan ole kenenkään lapsen äiti vaan oikeasti erittäin todennäköisesti joku päiväkodin/lastensuojelun/perheneuvolan umpisairas "auttaja".
Tämän ap:n kirjoituksesta pisti ilmi esim. seuraava seikka. Jos lapsella on ollut noin paljon häiriköivää käytöstä niin eikä häntä ole tutkittu esim. jonkun psyykkisen tai neurologisen sairauden epäilyksen takia? En jaksanut todellakaan lukea koko ketjua mutta tällaisesta ei kai ollut mainintaa joka on aika outoa
Lisäksi tuon yksi joka tuolla paasasi että vaikka lapsella olisi ADHD tai asperger niin ihan samat säännöt koskevat näitä lapsia niin siinä mielessä tuo oli potaskaa että vaikka samat kasvatuksmetodit pätevtä kaikkiin lapsiin (johdonmukaisuus, kieltäminen) niin eiväthän ne tahea kaikkii lapsiin samalla tavalla, varsinkaan erityislapsiin.
Ei kannata myöskään sopivasti unohtaa että esim. ADHD:n piirteisiin kuuluu juurikin paljon asioita jotka näyttäytyvät vain huonona käytöksenä eli kurittomuutta, aggressiivisuutta, levottomuutta.
No ap:n tapauksesta emme tiedä mitään muuta kun tuon kuvitteellisen ap:n kertomuksen "tuhmasta" käytöksestä. Itseasiassa tuollainen käytös on aika tavanomaista monista neurologisista häiriöistä kärsivilel lapsille, tosin heillä sitten on huomattavissa jotain muutakin häikkään kun vain tuhma käytös. Ap:lla ei kai sitten olekaan mitään muuta kun tottelemattomuutta?
Siinä mielessä ap onkin oikeassa että aina ei voi vanhempi tietää mikä on se kultainen keskitie. Vaikka olisi johdonmukainen sillä omalla tavallasi, niin melko usein sivulliset näkevät että olet joko liian kova tai sitten liian pehmeä lapsen kanssa. Jos raivostut lapselle: et ole ollut tarpeeksi rauhallinen ja koittanut selvittää ongelmaa positiivisuuden kautta kun taas jos et raivostu lapselle ja huomautat huonosta käytöksestä jämäkästi mutta melko rauhallisesti ja ääntä korottamatta olet helposti vanhempi joka ei puutu tarpeeksi jämäkästi, joka ei ole johdonmukainen mukamas tai joka ei puutu tilanteisiin.
Aika hyvä että toit ilmi tuon ammattilaisavun tähän yhteyteen. Nimittäin ainakin omakohtaisen kokemuksen mukaan (vaikka ei siis itselläni ole ap:n tilannetta tai tismalleen samanlaista lapsen kanssa) niin ihmettelen usein tämän hienon avun tuputtamista. Ainakin oman kokemuksen mukaan esim. lastensuojelun tai perheneuvolan perhetyö tuo apua niihin perusongelmiin, kuten esim. lapsen nukuttaminen, lapsen uhman tai raivon kohtaaminen. Ehkä jos ongelmat pyörivät juuri näiden asioiden ympärillä tai näihin ei ole ikinä kuullut mitään toimintatapoja mitä olisi soveltanut niin ehkä sitten juuri perheneuvoja voi tuoda jotain uutta maatamullistavaa tietoa tai toimintatapoja jotka voisivat auttaa näissä tilanteissa mutta ainahan kyse ei ole nyt ihan näin yksinkertaisista asioista olleenkaan. Jos on yksinkertainen ihminen niin ei sitä tietenkään voi tajutakaan.
Surullinen olo tuli tästä. Lapsi hakee selkeesti vain äidiltä huomiota ja äiti on k otsassa kokoajan. Sylin ja kunnon halauksen tuo lapsi kaipaa. Askartelee kaikkea nättiä äidille ja senkin äiti ottaa negatiivisesti. Hae apua!