Vittumaiset naapurit
Kertokaa kauhutarinoita naapureistanne! Yritän niiden avulla selvitä järjissäni oman naapurini touhujen suhteen.
Kommentit (366)
Onpamukavaa kirjoitti:
Olemme asuneet nykyisessä rivarissamme 31vuotta. Kaikki naapurit ovat olleet normaaleja.Toisella puolella vaihtuneet monet ja toisella puolella ovat alkuperäiset.Mistään ei kuulu mitään häiriötä,jo on lapsiperhe,vain pientä normaalielämän ääniä.vastpäinen smnlinen rivari on lähellä,missä myös os on asunut 15-32vuotta,eikä kukaan ole iheuttanut mitään häiriöitä.Näin meilläpäin suurehkossa kaupungissa meren lähituntumssa.
Ihan kiva että yliymmärtäjiäkin löytyy
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuten aivan ihana ja rauhallinen taloyhtiö, joskus vaan kuuluu koiran haukahdus. Mutta tuo yläkertalainen pilaa kaiken. Vissiin joku nuori nainen, mutta voi herranjumala sitä tömistelyä. Ämmä ravaa yksiötään edestakaisin ihan hirveän tömistelyn kera nonstoppina melkeinpä aina iltakahdeksan aikaan. Onneksi öisin on hiljaa, mutta kuulen sen jos tömistelee vessaan ja paiskaisee ovensa kiinni. Ihmettelen vaan, miten paljon ihmisen täytyy RAVATA asunnossaan ihan jatkuvasti. Itse ainakin istun lähinnä sohvalla, käyn keittiössä, vessassa, en tömistele jatkuvasti. Todella ärsyttävää ja kun tuo on jokapäiväistä. Aina tietää koska ämmä on kotona kun alkaa se jyminä ja töminä. Aamulla herään seiskalta kun tömistelee vielä kovempaa ja suorastaan juoksee asunnossaan. Verenpaine nousee niin että voisin kuristaa sen siihen paikkaan! Jos hän on kotona koko päivän, kuuluu aamukymmenestä usean tunnin eteenpäin jälleen töminää (siihen asti kun itse lähden töihin).. Vittu nytkin jo tunnin jatkunut TUM TUM TUM TUM. TÖM TÖM TÖM TÖM. Sitten siellä välillä käy varmaan sen isä karjumassa niin että kuuluu todella hyvin putkia pitkin. Jos luet tätä naapuri, niin haista vittu.
istut sohvalla kuuntelemassa yläkerran naapuria. oletko miettinyt että sinunkin TÖM TÖM TÖM -tunnari paskahuussiin tai vaan sinne keittiöön jääkaapillesi raahautuessa kuuluu sinun alakerrassa asuvalle? jos et ite asu ekassa kerroksessa?
Mulla asuu itellä alakerrassa huom alakerrassa mies ja siltä kuuluu jopa kusen lorotus keskellä yötä tänne! Yleensä vaan naurahdan jos herään lorotukseen.
Minä en tömistele. Osaan kävellä hiljaa, mulla on mattoja lattialla ja joskus jopa tossut jalassa. Ei kuulu töminää. Tämä ämmänkutale hakkaa kantapäät edellä lattiaan ihan jatkuvasti, mä en kävele asunnossani jatkuvasti. Satunnainen hetken kestävä töminä on ok, ei joka saatanan vuorokausi samaan aikaan toistuva ja kauan kestävä töminä!!
Jos joku tulee nyt tähän ketjuun vikisemään, ettei VOI häiritä tömistely, muuta muualle. Katsotaan siinä kohtaa, kun olet asunut muutaman vuoden tuollaisessa tömistelypaikassa, niin oletko eri mieltä. Hassua muutenkin, että aina häiriöstä kärsijän pitää muuttaa pois eikä häiriön aiheuttajan/lähteen. Tämä ei mun oikeustajuuni mahdu.
Kantapääkävelijät ovat ärsyttävin naapuri yläkerrassa. Onneksi en enää vuosiin ole asunut mokomassa paikassa, hieman harmittaa, koska asunto oli muuten jees! Myös muutenkin kopistelivat mm. vessaharjaa hakattiin aina pöntön reunaan ja bideesuihkua käytettiin joka helvetin päivä aamuin illoin. Kantapääkävelyä oli kaikkina vuorokaudenaikoina PAITSI aina sunnuntaisin oli rauha maassa. Mielestäni tällainen terrori on ihan tietoista, jotkut molopäät kävelevät ja kopistavat jostain syystä kantapäillään aina. Ja kyllä... olen asunut kerrostalossa yli 30 vuotta erilaisissa kämpissä ties missä; yleensä aina on rauhallista, mutta kerran oli juuri tällainen pahvitalo, jossa kaikki tuntui kuuluvan naapurista tai ainakin yläpuolelta omaan loosiini.
Ja annas olla, kun tästä tömistelystä huomautin soittamalla ovikelloa ja keskustelemalla asiasta (ensin olin laittanut kohteliaan kirjeen), niin melkein päälle tulivat ja puhuivat lakkaamatta omien lauseideni päälle. Hohhoijaa. Kyseessä oli tällainen 80-vuotias pariskunta, jolla oli oikeus tehdä mitä vain koska olivat 40 vuotta asuneet kämpässään. Olin itse vuokralla eikä minulla kuulemma ollut oikeutta valittaa. Tähän totesin, että totta kai mulla on oikeus asumisviihtyisyyteen ja rauhaan niin kuin kaikilla muillakin yhtiössä; ei vuokralaisuus sitä millään lailla muuta tai poista tai vastaavasti osakkaana oleminen tuo erioikeuksia.
Parkuivat talonmiehelle huomauttamisesta, koska eivät uskaltaneet tulla minulle sanomaan, selkärankaa heillä ei ollut lainkaan. Levittivät myös kaiken maailman huhuja minusta(?) ja valittivat, että aikanaan muuttoni taloon kesti liian myöhään illalla(?). Vieraita heillä ei käynyt koskaan, lapsia ei ollut enkä yhtään ihmettele! Koskaan eivät tulleet samaan hissiin, odottivat porraspäässä, että olin häipynyt. No, kukin tyylillään...
Mun luona kävi kerran valittaja tai pitäisikö sanoa ulisija.
Valitti että kuuluu tum tum ja pam pam.
Ohjasin ystävällisesti peremmälle olohuoneeseen ja näytin mistä ääni kaikuu.
Vetäsin keskikovan kierrepotkun nyrkkeilysäkkiin joka on keskellä olohuonetta ja lattia on päällystetty tatamilla. Sen jälkeen vetäsin toisen kierrepotkun toisella jalalla heti perään kun ensimmäisen potkun jalka palautui tukijalaksi maahan.
Säkki heilui hurjasti ja näytti sille että ulisija olisi vähän säikähtänyt.
Vetäsin perään leuanvetotangossa kokonaiset 33 leukaa ja juttelin rauhallisella äänellä valittajalle mistä on kyse.
Eipä enää häirinnyt ulinallaan minua ja edelleen kuuluu tum tum ja pam pam.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuten aivan ihana ja rauhallinen taloyhtiö, joskus vaan kuuluu koiran haukahdus. Mutta tuo yläkertalainen pilaa kaiken. Vissiin joku nuori nainen, mutta voi herranjumala sitä tömistelyä. Ämmä ravaa yksiötään edestakaisin ihan hirveän tömistelyn kera nonstoppina melkeinpä aina iltakahdeksan aikaan. Onneksi öisin on hiljaa, mutta kuulen sen jos tömistelee vessaan ja paiskaisee ovensa kiinni. Ihmettelen vaan, miten paljon ihmisen täytyy RAVATA asunnossaan ihan jatkuvasti. Itse ainakin istun lähinnä sohvalla, käyn keittiössä, vessassa, en tömistele jatkuvasti. Todella ärsyttävää ja kun tuo on jokapäiväistä. Aina tietää koska ämmä on kotona kun alkaa se jyminä ja töminä. Aamulla herään seiskalta kun tömistelee vielä kovempaa ja suorastaan juoksee asunnossaan. Verenpaine nousee niin että voisin kuristaa sen siihen paikkaan! Jos hän on kotona koko päivän, kuuluu aamukymmenestä usean tunnin eteenpäin jälleen töminää (siihen asti kun itse lähden töihin).. Vittu nytkin jo tunnin jatkunut TUM TUM TUM TUM. TÖM TÖM TÖM TÖM. Sitten siellä välillä käy varmaan sen isä karjumassa niin että kuuluu todella hyvin putkia pitkin. Jos luet tätä naapuri, niin haista vittu.
istut sohvalla kuuntelemassa yläkerran naapuria. oletko miettinyt että sinunkin TÖM TÖM TÖM -tunnari paskahuussiin tai vaan sinne keittiöön jääkaapillesi raahautuessa kuuluu sinun alakerrassa asuvalle? jos et ite asu ekassa kerroksessa?
Mulla asuu itellä alakerrassa huom alakerrassa mies ja siltä kuuluu jopa kusen lorotus keskellä yötä tänne! Yleensä vaan naurahdan jos herään lorotukseen.Minä en tömistele. Osaan kävellä hiljaa, mulla on mattoja lattialla ja joskus jopa tossut jalassa. Ei kuulu töminää. Tämä ämmänkutale hakkaa kantapäät edellä lattiaan ihan jatkuvasti, mä en kävele asunnossani jatkuvasti. Satunnainen hetken kestävä töminä on ok, ei joka saatanan vuorokausi samaan aikaan toistuva ja kauan kestävä töminä!!
Täällä se sama neuroottinen kaveri kyttää kommentteja 24/7 ja käy alapeukuttamassa jokaisen joka vähättelee hänen raivonsa syytä tai vihjaa hänen ylireagoivan..:D Oikein säestää lauseita monin huutomerkein..
huhhuh kirjoitti:

Pitäisiköhän sun käydä tsekkauttamassa pääsi? :D Vaikutat aika harhaiselta! Tulin nimittäin tänään ensimmäistä kertaa lukemaan ja vastaamaan tuohon viestiin. On mulla muutakin elämää, taidat itse olla tömistelijänorsu ja täällä vahdata 24/7 kommentteja? Hanki sinäkin oma elämä itsellesi. Ja kuten huomaat, monissa viesteissä on useampi alapeukku, miksi minä olisin peukuttanut kaikkea? Voi luoja täällä on typerää sakkia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuten aivan ihana ja rauhallinen taloyhtiö, joskus vaan kuuluu koiran haukahdus. Mutta tuo yläkertalainen pilaa kaiken. Vissiin joku nuori nainen, mutta voi herranjumala sitä tömistelyä. Ämmä ravaa yksiötään edestakaisin ihan hirveän tömistelyn kera nonstoppina melkeinpä aina iltakahdeksan aikaan. Onneksi öisin on hiljaa, mutta kuulen sen jos tömistelee vessaan ja paiskaisee ovensa kiinni. Ihmettelen vaan, miten paljon ihmisen täytyy RAVATA asunnossaan ihan jatkuvasti. Itse ainakin istun lähinnä sohvalla, käyn keittiössä, vessassa, en tömistele jatkuvasti. Todella ärsyttävää ja kun tuo on jokapäiväistä. Aina tietää koska ämmä on kotona kun alkaa se jyminä ja töminä. Aamulla herään seiskalta kun tömistelee vielä kovempaa ja suorastaan juoksee asunnossaan. Verenpaine nousee niin että voisin kuristaa sen siihen paikkaan! Jos hän on kotona koko päivän, kuuluu aamukymmenestä usean tunnin eteenpäin jälleen töminää (siihen asti kun itse lähden töihin).. Vittu nytkin jo tunnin jatkunut TUM TUM TUM TUM. TÖM TÖM TÖM TÖM. Sitten siellä välillä käy varmaan sen isä karjumassa niin että kuuluu todella hyvin putkia pitkin. Jos luet tätä naapuri, niin haista vittu.
istut sohvalla kuuntelemassa yläkerran naapuria. oletko miettinyt että sinunkin TÖM TÖM TÖM -tunnari paskahuussiin tai vaan sinne keittiöön jääkaapillesi raahautuessa kuuluu sinun alakerrassa asuvalle? jos et ite asu ekassa kerroksessa?
Mulla asuu itellä alakerrassa huom alakerrassa mies ja siltä kuuluu jopa kusen lorotus keskellä yötä tänne! Yleensä vaan naurahdan jos herään lorotukseen.Minä en tömistele. Osaan kävellä hiljaa, mulla on mattoja lattialla ja joskus jopa tossut jalassa. Ei kuulu töminää. Tämä ämmänkutale hakkaa kantapäät edellä lattiaan ihan jatkuvasti, mä en kävele asunnossani jatkuvasti. Satunnainen hetken kestävä töminä on ok, ei joka saatanan vuorokausi samaan aikaan toistuva ja kauan kestävä töminä!!
Mitä jos ottaisit asian puheeksi kohteliaasti (jos vain suinkin osaat..)? Aikuiset ihmiset selvittää asiat puhumalla eikä keskustelupalstoilla mesoamalla.. Tosin jos haistattelet vittuja tai haukut ämmäksi niin voi olla että kantapääkävely voimistuu. (Niin minä ainakin tekisin.)

Koska yleensä se ei auta mitään, tai auttaa vain hetken, sitten töminä alkaa jälleen. Olen kyllä ajatellut meneväni ovelle kun tarpeeksi kauan olen kuunnellut tätä. Tuskin hänelle suoraan haistattaisin vittuja, ehkä sitten jos alkaisi räkkyämään vastaan. Jännästi tuollainen tömistely vaan nostattaa verenpaineet, kun omassa kotonaan ei saa olla rauhassa, vaan siellä on jatkuva töminäralli päällä. Miksi joillekin on niin vaikeaa ajatella myös muita asukkaita? Nyt taidankin arvata miksi edellinen vuokralainen muutti pois, koska sanoi että tykkäsi asunnosta/sijainnista kuitenkin todella paljon.

Minä luultavasti hyppisin tasajalkaa tatamilleni ja oikein haastaisin että tulisi ovelle ulisemaan. Sitten katottaisiin kuka on kuka ja kuka täällä taloyhtiössä oikein määrää. Sen verran on kuitenkin lihasta että luulisi olevan hiljaa.
Mulla meni lopulta hermot taloyhtiön idioottiin. Printtasin netistä peräreikä kuvan jonka kiinnitin tyypin oveen. Korostin viestiäni laittamlla pikaliimaa lukkoon. Ilmeisesti tehosi kun häiriköinti loppui. Yrittivät taloyhtiössä selvittää tekijää mutta en jäänyt kiinni.
Vaihtoetona olis ollut turpaan veto mutta toi olikin fiksumpi tapa :)

Tiedät ettei auta vaikka et ole edes kokeillut? Entä jos yläkerrassa asuukin vain toinen ihminen joka ei tiedä olevansa muille häiriöksi? Entäpä jos muuttaisi kävelytyyliään jos hän kuulisi että hänen askelluksensa kuuluu alas? Sen sijaan että haukut tätä ihmistä ämmäksi keskustelupalstoilla niin voisit mennä itseesi ja olla mies. Voisit jopa saada toiminnalla tuloksia. Et vaikuta hirveen henkisesti kypsältä ihmiseltä.
Puudeli ulvoo niin kovaa, että vauvaa ei pysty nukuttamaan sisällä. Telkkarin tai radion ääni ei peitä itkua. Perheen ollessa kotona perheen kodista kuuluu kovis pamauksia jne.
Vierailija kirjoitti:
Mä olin varmasti kauhea naapuri reilu viikko sitten. Ostettiin tämä asunto kolme vuotta sitten, eikä ennen tätä tapahtumaa ole oltu varmasti häiriöksi. No kuitenkin, meille tuli aivan kauhea riita vanhasta asiasta kun mies mönki kotiin pikkujouluista puolen yön aikaan. Huusin, itkin ja paiskoin mm laukkuni päin seinää, heittelin vaatteita ympäriinsä ja niin edelleen. Hävettää niin älyttömästi, että tekisi mieli lähettää kaikille naapureille kukkasia ja kirjallinen anteeksipyyntö. En ole ikinä saanut samanlaista raivokohtausta. Hävettää ihan älyttömästi ja olen äärettömän pahoillani asiasta.
Ja tiedän, että varmasti kuului muihin asuntoihin, sillä meille kuuluu alakerran koiran haukkuminen (haukkuu juuri nytkin), rappukäytävän äänet selvästi, alakerran miehen kovaääninen selostus, puhuu pari kertaa kuussa pitkää puhelua englanniksi parvekkeellaan, yläkerran naisen pianonsoittoa, jonkun riitelyä ja naiskentelua. Karaokelaulaja on ilmeisesti muuttanut muualle asumaan, sitä ei ole kesän jälkeen kuulunut.
Kamoon, oikeastiko tätä pitää näin paljon alapeukuttaa? Okei, ei ihan käytöksen kultaisesta kirjasta tämä, mutta on ymmärrettävää että joissain tilanteissa vaan naksahtaa. Ja tätä ihmistähän nolottaa ihan suunnattomasti. Kun taas näissä muiden kertomissa stooreissa kuumottaa juuri se, että ihmiset tekevät mitä härskeimpiä törkeyksiä ihan häpeämättä. En ole tämä pikkujouluriitelijä mutta tunnen myötätuntoa häntä kohtaan!
No voi jumalauta nyt! kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla meni lopulta hermot taloyhtiön idioottiin. Printtasin netistä peräreikä kuvan jonka kiinnitin tyypin oveen. Korostin viestiäni laittamlla pikaliimaa lukkoon. Ilmeisesti tehosi kun häiriköinti loppui. Yrittivät taloyhtiössä selvittää tekijää mutta en jäänyt kiinni.
Vaihtoetona olis ollut turpaan veto mutta toi olikin fiksumpi tapa :)
Vakuutus korvasi lukon.
hihihi. Eli ei oikein tapahtunut mitään.
Miksi pelkäät ottaa matsia rehellisesti mies miestä vastaan häkissä?
Mikä siinä pelottaa?
Kipuko vai?
Ehdotan että seuraavaksi askartelet peräreijän erikeepperillä ja teet joulutonttoja ja poron ja menet niiden kanssa leikkimään peräreijän oven eteen ja tarjoat jäätelön. Sitten voittekin laulaa jotain yhdessä.
Kyllä voi olla kova vtutus kun ovi ei aukeakaan, sit tuleejoku huoltomies eikä sekään saa auki ja sit tilataa lukkoseppä murtamaan, menee aikaa kummasti. Oistietty ollutäydellinen jos ois baarista tullu...
Väkivalta on viimeinen keino, varsinkin jos omat rekisterit on puhtoiset
Stupid woman ? kirjoitti:
Aloin kesällä treffailemaan miehen kanssa joka asuu yläkerrassani. Seukkasimme muutaman kuukauden ajan, kunnes mies yhtäkkiä vetäytyi suhteesta mitään ilmoittamatta ja yheydenottoihini reagoimatta. Jonkin ajan kuluttua näin hänen tulevan oman asuntoni viereisestä asunnosta, jossa asuu nuori nainen. Raivostuin ja menin kerran soittamaan kyseisen naisen ovikelloa, kun tiesin miehen olevan taas siellä. Kyseinen mies tuli ovelle ja kehotti minua häipymään. Sanoin, että haluan hänen uuden naisensa tietävän millaisen paskatempun hän (siis tuo mies) minulle teki. Nainen tuli siihen ovelle ja tuo paskiainen (siis se mies) alkoi huutamaan, että tuo nainen (siis minä) on joku häirikkö, joka on yrittänyt "vongata" häntä jo pitempään eikä voi hyväksyä, ettei hän halua olla kanssani.
Löysin kerran kotiin tultuani kirjelappusen, joka oli pudotettu postiluukusta. Siinä ilmoitettiin, että jos vielä yritän lähestyä heistä kumpaakaan, he ilmoittavat isännöitsijälle, että vainoan heitä.
He itse juhlivat ankarasti joka viikonloppu (onneksi sen naisen asunnossa, koska sieltä kaikenlaiset äänet eivät kantaudu niin selvästi minun asuntooni). Kyseinen nainen on kuitenkin erittäin äänekäs, ja heillä tuntuu olevan tapana harrastaa yhteisiä suhkusessioita jopa keskellä yötä, ja äänistä päätellen siellä tehdään muutakin kuin suihkutellaan). Tuon naisen kylpyhuone on omaani vastapäätä, valitettavasti.
Viime viikolla he tulivat eräänä päivänä portaissa vastaan ja tuo mies mulkoili minua murhaavasti ja sylkäisi portaille kohdallani.
Olenko hullu, koska otan tämän tilanteen niin raskaasti? Kaikista kamalinta on myöntää, että olen kateellinen naapurin akalle. Vaikka tuo mies osoittautui paskiaiseksi niin hän oli sängyssä oikea unelma.
Ei voi olla todellista : D
Vierailija kirjoitti:
Kyl mun mielestä on järkyttävää jos ei kotonaan saa edes kävellä ilman että naapurit haistattaa v*ttua! Eihän se ole mitään elämää.
Tämä. Tai että kotona täytyy liikkua jotenkin sipi-sipsuttain kuten tonttuset vain tai ballerinat varpaisillaan.
Yläkerrassa asuu mielenterveysalan ammattilainen. Hän on pahimman luokan kantapääkävelijä. Yleensä ulos lähtiessään hän laittaa kengät jalkaan hyvissä ajoin ennen lähtöä ja juoksee sitten pitkin asuntoa etsimässä ilmeisesti avaimia, takkia ja muuta ulkona tarvittavaa, jotka on ilmeisesti ripoteltu ympäri melko suurta asuntoa. Muutaman viikon välein pariskunta riitelee huutaen ja hyppimällä tasajalkaa. Taloyhtiössä on erittäin hyvät äänieristykset, mutta erityisesti rouvalla on kantava ääni.
Ai niin, ja toisen naapurin noin vuoden ikäinen lapsi on itkenyt lähes yhtäjaksoisesti koko elämänsä. Siltä se ainakin tuntuu. Häntä ilmeisesti pidetään eteisessä, joten ääni kuuluu koko rappukäytävään. Ulkoiluhetket alkavat sillä, että nostetaan lapsi rattaissa rappukäytävään huutamaan sillä välin, kun vanhemmat pukeutuvat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olin varmasti kauhea naapuri reilu viikko sitten. Ostettiin tämä asunto kolme vuotta sitten, eikä ennen tätä tapahtumaa ole oltu varmasti häiriöksi. No kuitenkin, meille tuli aivan kauhea riita vanhasta asiasta kun mies mönki kotiin pikkujouluista puolen yön aikaan. Huusin, itkin ja paiskoin mm laukkuni päin seinää, heittelin vaatteita ympäriinsä ja niin edelleen. Hävettää niin älyttömästi, että tekisi mieli lähettää kaikille naapureille kukkasia ja kirjallinen anteeksipyyntö. En ole ikinä saanut samanlaista raivokohtausta. Hävettää ihan älyttömästi ja olen äärettömän pahoillani asiasta.
Ja tiedän, että varmasti kuului muihin asuntoihin, sillä meille kuuluu alakerran koiran haukkuminen (haukkuu juuri nytkin), rappukäytävän äänet selvästi, alakerran miehen kovaääninen selostus, puhuu pari kertaa kuussa pitkää puhelua englanniksi parvekkeellaan, yläkerran naisen pianonsoittoa, jonkun riitelyä ja naiskentelua. Karaokelaulaja on ilmeisesti muuttanut muualle asumaan, sitä ei ole kesän jälkeen kuulunut.Kamoon, oikeastiko tätä pitää näin paljon alapeukuttaa? Okei, ei ihan käytöksen kultaisesta kirjasta tämä, mutta on ymmärrettävää että joissain tilanteissa vaan naksahtaa. Ja tätä ihmistähän nolottaa ihan suunnattomasti. Kun taas näissä muiden kertomissa stooreissa kuumottaa juuri se, että ihmiset tekevät mitä härskeimpiä törkeyksiä ihan häpeämättä. En ole tämä pikkujouluriitelijä mutta tunnen myötätuntoa häntä kohtaan!
Itse alapeukutin, koska mielestäni kirjoittaja noloilee ja häpeilee turhaan. Kyllä maailmaan ääntä mahtuu ja miksei negatiivisiakin tunteita saisi edes kerran kolmessa vuodessa tuoda esiin.
Vierailija kirjoitti:
Muuten aivan ihana ja rauhallinen taloyhtiö, joskus vaan kuuluu koiran haukahdus. Mutta tuo yläkertalainen pilaa kaiken. Vissiin joku nuori nainen, mutta voi herranjumala sitä tömistelyä. Ämmä ravaa yksiötään edestakaisin ihan hirveän tömistelyn kera nonstoppina melkeinpä aina iltakahdeksan aikaan. Onneksi öisin on hiljaa, mutta kuulen sen jos tömistelee vessaan ja paiskaisee ovensa kiinni. Ihmettelen vaan, miten paljon ihmisen täytyy RAVATA asunnossaan ihan jatkuvasti. Itse ainakin istun lähinnä sohvalla, käyn keittiössä, vessassa, en tömistele jatkuvasti. Todella ärsyttävää ja kun tuo on jokapäiväistä. Aina tietää koska ämmä on kotona kun alkaa se jyminä ja töminä. Aamulla herään seiskalta kun tömistelee vielä kovempaa ja suorastaan juoksee asunnossaan. Verenpaine nousee niin että voisin kuristaa sen siihen paikkaan! Jos hän on kotona koko päivän, kuuluu aamukymmenestä usean tunnin eteenpäin jälleen töminää (siihen asti kun itse lähden töihin).. Vittu nytkin jo tunnin jatkunut TUM TUM TUM TUM. TÖM TÖM TÖM TÖM. Sitten siellä välillä käy varmaan sen isä karjumassa niin että kuuluu todella hyvin putkia pitkin. Jos luet tätä naapuri, niin haista vittu.
Täsmää itseeni siltä osin että olen nuori nainen ja että isäni käy kylässä n. 1-2 kertaa kuukaudessa. Asuntoni on kylläkin tilava kaksio eikä suoraan alapuolellani asu ketää vaan siinä on häkkivarastokellari. Isäni puhuu kyllä täysin normaalilla puheäänellä. . ( Oma puheääneni on hiljainen ja minua ärsyttää kovaääniset ihmiset joten huomaisin kyllä jos "meuhkaisi".)
Jos kuitenkin sattuisin olemaan kyseinen naapuri niin arvostaisin sitä että tultaisiin suoraa kertomaan. (Tai jos ei rohkeus riitä niin anonyymi lappu postiluukustakin olisi riittävä.) En ole luonnollisesti mikään pahuuden ilmentymä joka tahtoo tahallisesti olla muille häiriöksi. Päinvastoin, kuuntelen musiikkia tästä syystä lähinnä kuulokkeilla etten ole vaan häiriöksi. Jos siis olen tämä "häirikkö" niin minulla ei ole ollut siitä harmainta aavistusta. Jos olisit tuonut asian normaalisti esille niin ei olisi tarvinnut päiväst toiseen kestää sitä töminää. Jos siis näet tämän viestin ja silti täsmään kuvaukseen niin laitappa lappua tulemaan niin tiedän mahdollisesti korjata askellustani naapuriystävällisemmäksi.
Terveisin mahdollinen naapurisi.
P.S. En ole ämmä enkä sotanorsu.
Meillä ihan sama juttu. Tuolle hehtaaripersekantapääastuja huonekalujen keskellä yötä vetäjälle olen muutaman kerran käynyt sanomassa että voipi olla vetämättä huonekaluja keskellä yötä. Muut naapurit olivat kauan etsineet kuka sahaa ja hioo, poraa ja remontoi keskellä yötä. Tuo hehtaariperse se oli. Kyllä se lopulta hiljeni. Kantapääastuminen jatkuu ja kolistelu mutta olen alkanut öisin käyttämään korvatulppia. Ihan pakko kun hehtaariperse ei nuku yöllä kuin pari tuntia. Ikinä en enää muuta muutakuin ylimpään kerrokseen.