Vittumaiset naapurit
Kertokaa kauhutarinoita naapureistanne! Yritän niiden avulla selvitä järjissäni oman naapurini touhujen suhteen.
Kommentit (391)
Meidän rapussa asuu sellainen osittain itsekseen pärjäävä kehitysvammainen, joka huudattaa telkkaria ihan täysillä aamuyöhön asti. Laitokseen nuo saatana kuuluisi!
Minulla ei telkkaria ollenkaan.
Muutenkin aina kuulokkeet
korvilla
somekontsaa katsoessani,
ettei desibelit kuulu naapuriin.
En kuuntele musiikkia
vapaassa tilassa koskaan.
Laulaminen on harrastukseni,
mutta täällä not, paperiseinät.. 🤷
Huomenta. x
Meilläkin vedetty pensasaita matalaksi pihojen välistä kysymättä. Naapurin mukaan se roskasi. Oikeasti ei nähnyt sen parimetrisen aidan takaa meidän pihaan että voi kytätä ja siksi siitä piti päästä eroon. Sen jälkeen alkoi sitten monenlaista mukavaa ilmaantua. Ensimmäisenä valitus mieheni tupakoinnista. Kuulemma vaarana että palaa koko talo. Talohan on tiilitalo ja tätä yritetty rauhallisesti naapurille selittää että mistä kohdin hän meinasi talon syttyvän. Varsinkin kun mies polttaa asfaltilla takapihalla ja aina karistaa sekä tumppaa asianmukaiseen tuhkikseen.
Toinen asia mikä tuli pensasaidan kaadon jälkeen oli että naapuri alkoi tallustella meidän pihan puolella viikoittain jollain tekosyyllä. Kerran jopa löysin hänet meidän terassilta "tutkimassa rakenteita ja taloyhtiön maalaustarpeita". Siinä vaiheessa mieheni hermostui ja ilmoitti että seuraavan kerran kun astuu pihalle tehdään rikosilmoitus kotirauhan rikkomisesta. Sen jälkeen osasi käyttäytyä jonkin aikaa. Sitten alkoi kurkkia ikkunoista sisään, omalta puoleltaan kylläkin, mutta avoimen tuijottavasti. Lopulta muutettiin pois oman mielenterveyden takia. Sitä hän kai halusikin. Sääli seuraavaa naapuri.
Käyvät aina varkaissa asunnossani. Nyt varastettu tai huomattu että veivät peittoni ja käynyt suihkussani ja kaiken huippu käyttänyt pesusientäni jossa mustia kiharia karvoja. Heitin pesusienen pois. Joka päivä tulee uhkauksia, tappouhkauksia, hirttämisiä, ampumisia ja hakkaamisia. kAKSI KERTAA YRITETTY AJAA AUTOLLA PÄÄLLE, toisessa oli taxin merkki, sain rekkarin mutta sitä autoa tai rekkaria ei ollut olemassa. Narkkareita ja rikollisia, valvovat ympäri vuorokauden, vaihtavat vuoroja, nukkuvat vuorollaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ovatko kauhutarinat ja vi##umaiset naapurit kerrostalossa, luhtitalossa, rivitalossa, paritalossa vai omakotitalossa?
Olemme asuneet ns. pakosta hetken aikaa kerrostalossa ennen omakotitaloa. Kerrostalo ei sovellu lapsiperheelle asuinpaikaksi. Kerrostalon pihalla ei voi ulkoilla ja leikkiä lasten kanssa. Pihassa ei ole turvallista. Kerrostalossa on liikaa meteliä ja huono äänieristys. Kaikki äänet kuuluvat rappukäytävästä, seinän takaa ja kylpyhuoneesta/wc:stä.
Onko tavallista, että kerrostalossa on niin huono äänieristys, että oven takaa kuuluu puhe rappukäytävästä ja seinän takaa kuuluu naapurin television ääni? Lasittamaton parveke on epämiellyttävä. Liikenteen ilmansaasteet, pöly ja tupakansavu leijuu ilman mukana parvekkeelle. Juopot ja piripäät maleksivat kadulla ja kyttäävät, koska joku tulee ulko-ovesta ja notkuja pääsee tuurilla livahtamaan rappukäytävään notkumaan, ryyppäämään ja käyttämään huumeita. Elämäntapanotkujat pelottelevat rehellisiä ja kunniallisia kansalaisia, häiriköivät, varastelevat ja kuseksivat porttikonkeihin.
En ymmärrä, mitä järkeä on rakentaa paritaloasunto? Ilmeisesti pahin on paritalo, jossa yhtiössä on vain kaksi asuntoa eli yksi talo. Miksi samalle, pienelle tontille ahdetaan kaksi erillistä asuntoa? Miten sovitte erilaiset näkemykset siisteydestä, pihojen hoidosta, talon kunnostuksesta ja remonteista? Mitä teet, jos vi##umaiset naapurit tulevat urkkimaan omalle pihallesi, kun olet kotona tai et ole kotona? Olen kuullut huonoja kokemuksia paritaloista ja en voisi kuvitella sellaista omaksi kodiksi. Paritalo on vihoviimeinen vaihtoehto. Jos paritalo on omistusasunto, niin asuntoa voi olla vaikea saada kaupaksi naapureitten takia.
No me asutaan kiinteistömuotoisessa paritalossa. Ei ollut Helsingissä varaa omakotitaloon alueelta johon haluttiin. On hyvät yhteydet ja jaksaa fillarilla käydä töissä molemmat.
Näitä rakennetaan siksi, että saadaan kaksi asuntoa samalle tontille -> rakennuttaja saa enemmän rahaa. Tässä on tosi iso tontti, yli 1000 neliötä ja neliöitä 140/puoli. Nyt tähän varmaan olisi survottu 4 asunnon rivari, samasta syystä kuin aiemmin tehtiin paritaloja.
Sekopäisimmät naapurit mulla on ollut lapsuudenkodissa maalla. Ei se satojen metrien etäisyys auta jos toinen esim. ampuu perheen koiran joka karkaa naapurin pihalle. Tai kylän tuttu juoppo tulee ovelle koputtelemaan harva se yö.
Täälläkin raskainta on ollut kerrostalossa. Yhdessä talossa mummot kyttäsi sinkkunaisen elämää ja lähetteli jotain törkeitä lappuja mun panemisen äänistä vaikka en pannut koko kämpässä sen vuoden aikana mitä siellä asuin. Toisessa taloyhtissä joku p*askansi pesutuvassa koneeseen missä oli mun pyykit.
Nykyään sentään pihat on niin, että en monesti edes nää päiviin naapuria eikä uudehkossa talossa kuulu naapurista mitään. Joskus kesällä pihasta pöllähtää grillin tuoksu.
Todennäköisyys sille, että naapurissa asuu joku sekopää on pienempi kuin, että se on samanlainen sekopäitä pelkäävä tavis kuin itse on.
Komppaan tätä, kun joku ihmetteli paritaloa. Olen itsekin asunut Helsingissä paritalossa ennen nykyistä omakotitaloa. Helsingissä perheasunnot maksavat heittämällä yli puoli miljoonaa, ja okt lähelle miljoonan, lapsiperheille sopivilla asuinalueilla. Silloin paritalo on usein rivaria tasokkaampi, mutta rahallisesti mahdollinen, jos omakotitaloon ei riitä rahat. Ei ollut paritalossa mitään ongelmia, voin suositella ihan hyvin. Naapuri oli hyvin samantyyppinen rauhallinen, työssäkäyvä pariskunta kuin mekin. Uudessa talossa ei kuulunut naapurista mitään, ja meilläkin pihat oli tehty niin, että niissä pystyi olemaan ihan omissa oloissaan. Muutettiin, kun lapsia lakoi tulla ja tarvittiin lisää huoneita. Toki alue oli vaittu niin, että siellä huokui porvariston hillitty charmi.
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin vedetty pensasaita matalaksi pihojen välistä kysymättä. Naapurin mukaan se roskasi. Oikeasti ei nähnyt sen parimetrisen aidan takaa meidän pihaan että voi kytätä ja siksi siitä piti päästä eroon. Sen jälkeen alkoi sitten monenlaista mukavaa ilmaantua. Ensimmäisenä valitus mieheni tupakoinnista. Kuulemma vaarana että palaa koko talo. Talohan on tiilitalo ja tätä yritetty rauhallisesti naapurille selittää että mistä kohdin hän meinasi talon syttyvän. Varsinkin kun mies polttaa asfaltilla takapihalla ja aina karistaa sekä tumppaa asianmukaiseen tuhkikseen.
Toinen asia mikä tuli pensasaidan kaadon jälkeen oli että naapuri alkoi tallustella meidän pihan puolella viikoittain jollain tekosyyllä. Kerran jopa löysin hänet meidän terassilta "tutkimassa rakenteita ja taloyhtiön maalaustarpeita". Siinä vaiheessa mieheni hermostui ja ilmoitti että seuraavan kerran kun astuu pihalle tehdään rikosilmoitus kotirauhan rikkomisesta. Sen jälkeen osasi käyttäytyä jonkin aikaa. Sitten alkoi kurkkia ikkunoista sisään, omalta puoleltaan kylläkin, mutta avoimen tuijottavasti. Lopulta muutettiin pois oman mielenterveyden takia. Sitä hän kai halusikin. Sääli seuraavaa naapuri.
Olen rauhallinen luonne, mutta jos oma naapurini tekisi mulle tällaista - selvästi tahallaan - niin pieni väkivallan uhka alkaisi tulla mieleen..
Paritalon naapuri mies tuijottaa aina meidän keittiön ikkunasta sisään ohi kävellessään. Ei ihan normaalia käytöstä, eikö ymmärrä että ihmiset haluaisivat kotirauhan. Jos yhtään pimeämpää niin suljemme heti kaihtimet.
Meillä oli ihana, vanhempi pariskunta naapurina omakotitalossa, mutta sitten mies alkoi haastamaan riitaa. Selvästi jotain muistisairautta yms. Vuoden asuivat tuossa vielä ja sitten muuttivat tuettuun asumiseen. Se vuosi oli raskas. Ihan joka asiasta valitti. Mm. siitä, että meidän vieraan auto oli hiukan heidän tonttinsa kohdalla. Siis kahvivieraan. Kyse on katualueesta, jossa on normaalisti mahdollisuus parkkeerata talon eteen ja tämä auto ei mitenkään ollut tiellä. Se nokka vaan meni jo hiukan heidän tontin kohdalle. Syöksyi ovelle huutamaan, että kenenkään talon eteen ei saa parkkeerata ja vieraat sitten kävi viemässä auton kauemmaksi. Sen jälkeen oli tuonut ruukkuja talonsa eteen. En jaksanut olla vihainen. Selvästi alkoi vaan päässä heittämään.
Vierailija kirjoitti:
Paritalon naapuri mies tuijottaa aina meidän keittiön ikkunasta sisään ohi kävellessään. Ei ihan normaalia käytöstä, eikö ymmärrä että ihmiset haluaisivat kotirauhan. Jos yhtään pimeämpää niin suljemme heti kaihtimet.
Sitä samaa, mutta huumenuorisoa.
Yläkerran asukas raahaa huonekalujaan joka päivä ees taas ja ihme kolina stana koko ajan sitten vielä pesee joka päivä illalla ja yöllä pyykkiä,kuuluu koneen ääni tähän ihan selvästi..ja kun tuokaan ei riittä niin tasasin väliajoin huutaa kopissaan AAAH oikein kimeällä äänellä..muuten ois niin rauhallista ni piti tuon mulkun tuohon muuttaa
Mä olen tuulettanut tänään keittiön
ikkunan kautta, en parvekkeen.
Parde on lasitettu. x