Mies jäi kiinni pettämisestä ja nyt hänen käytöksensä on ALA-ARVOISTA!

Te jotka ihmettelette että miksu haluan jutella miehen kanssa vaikka en aio ottaa häntä takaisin. Ihan tosissaanko meinaatte, että aikuisten välinen parisuhde lopetetaan totaalihiljaisuuteen? Asiat tulisi nimenomaan käydä läpi jotta ne eivät jää painamaan mieltä.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Te jotka ihmettelette että miksu haluan jutella miehen kanssa vaikka en aio ottaa häntä takaisin. Ihan tosissaanko meinaatte, että aikuisten välinen parisuhde lopetetaan totaalihiljaisuuteen? Asiat tulisi nimenomaan käydä läpi jotta ne eivät jää painamaan mieltä.

-ap

Yksi terapeutti, joka työskentelee parisuhdeväkivaltaisten miesten kanssa (mm pettäminen; mykkäkoulu ja valehtelu ovat raskasta henkistä väkivaltaa) kirjoitti kirjassa, että niillä on tasan kaksi tapaa erota. Toinen on muuttua uhkaavaksi ja ehkä väkivaltaiseksi eron uhatessa ja ehkä vielä jäädä jälkeenpäin häiriköimään ja vainoamaan. Toinen tapa on erota yhtäkkiä lähes sanaakaan sanomatta ja ilman selityksiä ja keskusteluja ja jättää puoliso ihmettelemään ja selviämään yksin.

Jos haluat asian selvittää, voi kuitenkin olla, että joudut itse ottamaan lusikan kauniiseen käteen ja selvittämään asian. Olkoonkin että petettynä olet uhri, mutta liikaa ei pidä uhriutua. Tuossa tilanteessa molemmilla voi olla huono olla, tosin eri syistä ja eri tavoin. Ja jokainen reagoi omalla tavallaan eikä puhuminen ole kaikkien vahvuus. Samassa tilanteessa olen ollut ja asia puitu avoimesti läpi. Siinä yhteydessä kävi todellakin ilmi, kuinka vaikeaa miehen oli asiasta puhua häpeän vuoksi. Eli kyllä siinä sitäkin voi olla taustalla.

Siitä olen monen muun kanssa samaa mieltä, että tekstarilla lähestyminen tässä asiassa ei ole ollut kaikkein onnistunein ratkaisu. Sen voi tulkita niin monella tapaa. Myös täysin väärin.

Voi olla ap kohtaaminen miehelle paha paikka. Me exän kanssa erottiin, itse halusin eron ja exä yritti kaikkea asioiden välittämistä, eri suunnitelmia miten jatketaan yhteistä elämää ja vietetään samalla eri elämää. Hommasin asunnon niin mies ajatteli, että hänkin vois välillä asua kaupungissa, mun kämpässä, vaihdellaan paikasta toiseen vuorotellen. Erosta ja sen syistä hän ei puhunut.

Mun sisarelle ja sisaren perheelle hän kyllä kävi humalassa itkemässä ettei halua erota.

Ei tarvinut ottaa kantaa minunkaan, erottiin vaan kun en minä jaksa sellaista miestä jolla ei ole suora selkäranka. Edelleen hän kyselee kuulumisia sisaren ja kavereideni kautta, ei minun kauttani. Eikä oltu yhdessä kuin yli kymmenen vuotta. Jännää.

Jos itse pettäisin, ja jäisin kiinni, en luultavasti keskustelisi asiasta, jos tietäisin ettei kotiin ole enää menemistä. Jos ei olisi mitään mahdollisuutta saada miestä takaisin, näkisin keskustelun aivan turhana. Anteeksi kyllä pyytäisin, mutta en suostuisi keskustelemaan enää aiheesta "miksi petin". Mieheni menettäminen olisi minulle jo niin iso asia, että jos joutuisin vielä puimaan syitä, tai antamaan selityksiä, niin sama olisi mennä junan alle. En ksetäisi sitä. Tiedän että kuulostaa omituiselta, mutta näin se vain on. Jos taas olisi mahdollisuus jatkaa parisuhdetta, niin tekisin ja puhuisin kaikkeni jotta se olisi mahdollista. Eli selityksen saadakseen miehen kannattaisi valehdella minulle ottavansa minut takaisin,mikäli asia saadaan puitua perusteellisesti, ja puimisen jälkeen ilmoittaa ettei otakkaan takaisin, ja se olisi minulle aivan oikein!

Jos mieheni pettäisi, odottaisin varmasti selitystä ja anteeksipyyntöä, mutta kun hän sitä tulisi tekemään, en kuuntelisi häntä, vaan pakkaisin kamansa ja sanoisin että voi poistua uuteen osoitteeseen, vaikka sitten tämän naisen luo, jonka kanssa minua petti, sillä en sekuntiakaan kuuntelisi hänen selityksiään. Toisaalta jos mies petettyään ei ottaisi enää yhteyttä, vaan pakoilisi, niin joutuisin varmaan lätemään 1000km päähän muutamaksi viikoksi, että en etsisi häntä käsiini ja kuristaisi.

PS. En ole koskaan miestäni ettänyt, eikä hän tietääkseni minua, joten edellisillä suhteilla mennään, ja mututuntumalla.

Mä erosin aikanaan pitkästä suhteesta sen takia, että puoliso petti, yritti salata pettämisensä, mutta ei tehnyt sitä kovin onnistuneesti. Yritin aikani keskustella hänen kanssaan siitä, mikä suhteessamme meni pieleen, kun näin kävi. Lopulta jouduin toteamaan, että en saa puolisosta mitään sellaista selitystä irti, joka selvittäisi tilannetta minulle mitenkään oikeasti. Niinpä keskityin puhumaan vain käytännön asioista: mitä yhteiselle asunnolle tehdään, miten yhteiset tavarat jaetaan, millainen aikataulu.

Puolison kanta oli, että näin tässä vain kävi. Siihen oli tyytyminen - ja omaakin oloa helpotti, kun päätin että ok, jatkanpa tästä sitten ihan omaa elämääni eteenpäin. Toki surun ja menetyksen aaltoja tuli vielä pitkään jälkeenkinpäin, annoin niiden tulla ja mennä. Mutta hämmästytti itseänikin, miten pian päästin irti, ja miten suuri helpotus se oli.

Tämä näin omana kokemuksenani. Ap tekee kuten parhaaksi katsoo.

Puhukaa ihmiset. Nyt mies olettaa, että ap haluaa erota, ei uskalla kohdata asiaa ja kieriskelee itsesäälissä tuttavien nurkissa. Ap taas olettaa, että mies kusipäisyyttään ei ota yhteyttä. Pattitilanne. Pettämisestä voi päästä yli, mutta se vaatii aikaa, puhumista ja usein myös etäisyyden ottoa. Huono teille molemmille, jos jätätte asian tähän.

Miksi et ap soittaisi miehelle ja kysyisi juuri niitä kysymyksiä, joihin haluat vastauksen? En takaa, että saat kunnollisia vastauksia, mutta pääsisit ainakin asiassa eteenpäin. Jos nyt juutut siihen ajatukseen, että on miehen velvollisuus ottaa sinuun yhteyttä, et pysty tekemään itse muuta kuin odottamaan. Mahdollisesti turhaan.

Vierailija kirjoitti:

Kuten epäilinkin, niin ei ole miehestä kuulunut yhtään mitään. Oli viime yönkin tuttavapariskunnallla. Miehen sisko laittoi mulle eilen illalla pitkän tekstiviestin siitä miten häpeää veljensä käytöstä ja toivoo että me saatais tää selvitettyä sillä veljensä ei kuulemma koskaan ennen ole ollut yhtä rakastunut. Mies oli siskon sanojen mukaan sanonut että pettäminen on pahin virhe mitä elämässänsä on tehnyt. On tai ei, mutta omalta osaltani en siltikään anna anteeksi. Mies oli siis siskollensa eilen kertonut tästä tilanteesta. Ihan naurettavaa, että mies ei ole minuun itse yhteydessä vaan puhuu välikäsien kautta. En olisi koskaan uskonut että me joskus ollaan tässä tilanteessa. Tekisi mieli itse soittaa miehelle että etkö oikeesti aio kertoa mulle syytä pettämiseen, mutta yritän hillitä itseni.

On jotenkin tosi tyhjä olo. Miksi mies on näin epäreilu :( Pitäis varmaan alkaa katsoa asuntoa yms, mutta olen koko aamun vain maannut sängyssä seinää tuijottaen. En saa mitään aikaseks..

-ap

Totta kai sinä olet se petetty osapuoli, mutta myös pettäjälle tilanne on raskas. Mies on todennäköisesti tulkinnut lyhen tekstiviestisi siten, että tämä oli tässä eikä kotiin ole enää tulemista. Luultavasti pitää itse tekoaan niin pahana, että katsoo kaiken olevan joka tapauksessa lopussa. Jos on huono puhumaan tunteistaan, on todennäköisesti huono myös kohtaamaan omia tunteitaan. Ajattelee ehkä, ettäö halusit kuitata asian tekstarilla etkä puhua asiasta sen enempää.

Vierailija kirjoitti:

Kyssäri sulle ap, kuinka kauan olette olleet yhdessä? ja oletteko miten kauan asuneet yhdessä? onko seksi elämä ollut vilkasta vai viileää ennen pettämistä?? Minä olen sitä mieltä että jos on tarvetta pettää, silloin ei suhteessa kaikki ole enää ok, jos kaikki on hyvin, ei kolmatta mahdu suhteeseen!

Näinhän se on. Joskus suhteessa on ongelmia, joista ei puhuta ja joita ei siksi osata ratkoa ja tilanne johtaa jomman kumman pettämiseen. Pettäminen on aina kriisi, mutta se voi myös pakottaa viimeinkin puhumaan niistä asioista, joista olisi pitänyt puhua jo aiemmin. Joskus se voi johtaa eroon, joskus taas uuteen alkuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naurettavan pienistä asioista ihmiset ottaa eron. Petin puolisoa kerran yli 20 vuotta sitten ja se pystyttiin sopimaan vaikka aikaa se otti.

Sen jälkeen en ole pettäny,enkä petä. Se oli myös itselle järkyttävää kun tajusi miten oli loukannu ihmistä jota oikeasti rakastaa.

Edelleen pussaillaan ja halitaan joka päivä

Helppo siinä leihkii... Kumppanisi on tossun alla tai hiton tyhmä

Kuvottaa ajatella olet maannut toisten kaa ja et välittänyt kumppanin tunteista... No helppo tyhmää ihmistä manipuloida jäämään. Toivottavasti kumppanisi kasvattaa itsetunnon ja tajuaa miten väärin teit 😎

Asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia. Kypsyyttä osoittaa se, että vaikeista asioista voi päästä yli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli suhde, jossa mies oli kovin omistushaluinen ja vaati uskollisuutta minulta. Itse sanoi myös olevansa ehdottoman uskollinen ja keskittyvänsä minuun. 

Huomasin keväällä hänen kännykässään kuvia muista naisista . Yksi kuva oli otettu paikasta, jossa olimme yhdessä käyneet aiemmin tässä samassa kaupungissa. Selitteli tyyliin oli maisemaa kuvaamassa.

Pakkasin miehen tavarat( vaatteet)  saman tien ja laitoin ulos. Aivan sama, missä tarkoituksessa oli, mutta luotto meni. Myöhemmin paljastui muuta kivaa vilppiä, kuten rahaa oli kadonnut ym.

Pakkaat toisten tavaroita??!!?! Ei kyllä tulis mulla mieleenkään.

Totta helvetissä voin omasta kodistani poistaa ei-toivotun henkilön.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei ole lapsia tai yhteistä asuntolainaa tai mitään mikä väkisin sitoisi toiseen siksi aikaa, että saa "selviteltyä asioita", niin kannattaa häipyä saman tien miettimättä sen enempää! Jos toinen ei ole valmis pyytämään mitenkään anteeksi tai keskustelemaan, niin miksi sun pitäisi!?

No esimerkiksi siksi pitäisi, ettei tarvitse jälkikäteen miettiä, että olinpahan ehdottoman valmis laittamaan oman ylpeyteni mukamas rakastamani miehen edelle. Tasa-arvoa ei kannata soveltaa ihan joka asiaan. Jonkun on tehtävä aloite asioiden selvittämiseksi jos niihin selvyyttä halutaan, ja jos tämä mies on liian häpeissään, niin vaihtoehtojahan keskustelun avaajaksi ei silloin ole jäljellä kuin yksi.

Jos ollaan nuoria vielä, niin ehkä voi olla tosiaan parasta vain ottaa se ero ja etsiä uutta. Mutta silloin jää selvittämättä luultavasti kokonaan, mikä suhteessa mätti. Että oliko se vain toisessa vikaa, vai olisiko oikeasti voinut tehdä itse jotain toisin. Sitten oppimatta jääneet asiat purevat persuuksiin seuraavassa tai sitä seuraavasa suhteessa. Pahimmassa tapauksessa niissä suhteissa sitten vain valehdellaan aiempaakin perusteellisemmin ja aiemmin, suhde suhdelta säikympänä. Tuleepahan edes hyvää kuvaa someen.

Yleensä se toisintoimiminen jää teoriaksi, jos siihen ei kysele vinkkejä kokeneemmiltaan. Täällä lietsotaan nyt vain joukkohysteriaa kuvitellen, että kun aikansa käsketään toisiaan eroamaan aina heti ensi aiheen tullen, niin tulevaisuudessa kukaan ei enää petä ketään ja maailma se on kuin silkkiä vaan.

Olen vanhemman polven feministi. Uskon, että miehillä on paljon rästihommia varastossa, jotta parisuhteista saataisiin parempia, luotettavampia ja turvallisempia. Mutta tässä nimenomaisessa asiassa naisylemmyyden lietsominen porukalla ei johda sellaiseen kehitykseen. Se vain syventää molemminpuolista epäluuloa ja lisää turvattomuutta entisestään. Pettämisestä tulee niin suuri mörkö, että kaikki osapuolet taantuvat ja sulkevat silmänsä tosiasioilta. Jos joka toisessa suhteessa joka tapauksessa joku pettää vai miten se tilasto meneekään, niin asiaa pitää hoitaa toisin keinoin kuin julistamalla äkkiloppua aina ja tasavarmasti. Se on haavoitettujen ihmisten toimintaa. Ymmärrettävää toki, kun eroperheitä on niin paljon ja niiden lapsilla kova pelko omasta onnistumisesta. Se fundamentalistinen joukkokiljunta kertalopusta vain ei auta asiaa yhtään.

Jos olette nuoria ja itsekin tyytymättömiä, ottakaa toki ero ja kokeilkaa useamman kanssa, ennen kuin päätätte mihin suhteeseen haluatte lapsia. Mutta pelkän loukatun ylpeyden takia sitä ei välttämättä kannata tehdä. Nimittäin jos miestä pitää vaihtaa muutaman vuoden välein siihen asti, että ikä lamaa sukuvietin riittävästi että alkaa tuntua vakaalta, niin siinä jää ne lapset hankkimatta tai ainakin niillä on odotettavissa tuulinen nuoruus. Kaikkea ei vain taida voida saada. Joku toki onnistuu, mutta valtaosa joutuu tyytymään kompromissiin. Eikä siinä ole mitään pahaa tai häpeällistä.

Tässä oli ketjun fiksuin kirjoitus. Kerrasta poikki -asenne ei tosiaankaan ole onnellisen parisuhteen salaisuus. Me ihmiset olemme epätäydellisiä. Ei se tarkoita sitä, että pettäminen tulisi hyväksyä, mutta kannattaa yrittää ymmärtää, että se on inhimillistä.

Minun mies jäi kanssa kiinni pettämisestä. Epäilin jo pitkään ja aloin keräämään todisteita. Mies tuli kotiin ja löin faktat pöytään. Vastasi vaan, että on muuttamassa muutenkin jo pois. Tivasin, että eikö ole tosiaan muuta sanottavaa ja miksi petti?   Sanoi ettei kotona ole mitään eikä saa mitään. Kaikki on yhtä kerjäämistä ja olen sanonut jos ei homma muutu, niin lähden ja otan uuden naisen. Et sinä ole ainoa nainen maailmassa...... No, kyllä se niin sanoi, mutta en ottanu todesta sitä silloin. Häntä ei kiinnosta yhtään sekunttia mikään asia mitä selitin hänelle.

Vierailija kirjoitti:

Minun mies jäi kanssa kiinni pettämisestä. Epäilin jo pitkään ja aloin keräämään todisteita. Mies tuli kotiin ja löin faktat pöytään. Vastasi vaan, että on muuttamassa muutenkin jo pois. Tivasin, että eikö ole tosiaan muuta sanottavaa ja miksi petti?   Sanoi ettei kotona ole mitään eikä saa mitään. Kaikki on yhtä kerjäämistä ja olen sanonut jos ei homma muutu, niin lähden ja otan uuden naisen. Et sinä ole ainoa nainen maailmassa...... No, kyllä se niin sanoi, mutta en ottanu todesta sitä silloin. Häntä ei kiinnosta yhtään sekunttia mikään asia mitä selitin hänelle.

Ehkä te ette vaan olleet sopivat toisillenne. Minullakin on mennyt sukset ristiin (tosin ilman pettämistä) niin, että toinen ei kuuntele mitä toinen yrittää sanoa ja erohan siinä on lopulta väistämätön. Kun sitten pari vuosikymmentä myöhemmin jouduin toteamaan tuon saman sille oikealle miehelle niin hän otti asian tosissaan ja ne saatiin korjattua. Hän totesi huomaavansa pitäneensä minua itsestäänselvyytenä ja laiskistuneensa.

Ei noihin suhteisiin kannata jäädä roikkumaan, kun toista ei kohdata henkisellä tasolla. 

Mun mies teki ihan samalla tavalla, oli vihainen ja mökötti. Kysyinkin siinä eron keskellä että mitähän v***ua minä olen tehnyt että sä voit olla mulle vihainen. En kuulema mitään. Mietin itsekseni, että ei vaan kyennyt kohtaamaan mua ja mun vihaa ja surua. Harmitti, kun pitkän suhteen ero loppui tolleen, ei mitään "purkua" tai keskustelua, mutta kyllä mä siitä selvisin itsekseni. Tosin terapian avulla.

Kysymys ap: koska mies jostain syystä haluaa käyttää välikäsiä kaikkeen kommunikointiin: oletko sanonut näille välikäsille, että pidät tällaista asioiden kuulemista välikäsien kautta naurettavana ja loukkaavana, kuinka se vain pahentaa tilannetta ettei mies itse puhu itse sulle mitään? Ehkä joku näistä välikäsistä voisi sen sanoa miehelle, joka näemmä kaikille muille avautuu tilanteessa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei ole lapsia tai yhteistä asuntolainaa tai mitään mikä väkisin sitoisi toiseen siksi aikaa, että saa "selviteltyä asioita", niin kannattaa häipyä saman tien miettimättä sen enempää! Jos toinen ei ole valmis pyytämään mitenkään anteeksi tai keskustelemaan, niin miksi sun pitäisi!?

No esimerkiksi siksi pitäisi, ettei tarvitse jälkikäteen miettiä, että olinpahan ehdottoman valmis laittamaan oman ylpeyteni mukamas rakastamani miehen edelle. Tasa-arvoa ei kannata soveltaa ihan joka asiaan. Jonkun on tehtävä aloite asioiden selvittämiseksi jos niihin selvyyttä halutaan, ja jos tämä mies on liian häpeissään, niin vaihtoehtojahan keskustelun avaajaksi ei silloin ole jäljellä kuin yksi.

Jos ollaan nuoria vielä, niin ehkä voi olla tosiaan parasta vain ottaa se ero ja etsiä uutta. Mutta silloin jää selvittämättä luultavasti kokonaan, mikä suhteessa mätti. Että oliko se vain toisessa vikaa, vai olisiko oikeasti voinut tehdä itse jotain toisin. Sitten oppimatta jääneet asiat purevat persuuksiin seuraavassa tai sitä seuraavasa suhteessa. Pahimmassa tapauksessa niissä suhteissa sitten vain valehdellaan aiempaakin perusteellisemmin ja aiemmin, suhde suhdelta säikympänä. Tuleepahan edes hyvää kuvaa someen.

Yleensä se toisintoimiminen jää teoriaksi, jos siihen ei kysele vinkkejä kokeneemmiltaan. Täällä lietsotaan nyt vain joukkohysteriaa kuvitellen, että kun aikansa käsketään toisiaan eroamaan aina heti ensi aiheen tullen, niin tulevaisuudessa kukaan ei enää petä ketään ja maailma se on kuin silkkiä vaan.

Olen vanhemman polven feministi. Uskon, että miehillä on paljon rästihommia varastossa, jotta parisuhteista saataisiin parempia, luotettavampia ja turvallisempia. Mutta tässä nimenomaisessa asiassa naisylemmyyden lietsominen porukalla ei johda sellaiseen kehitykseen. Se vain syventää molemminpuolista epäluuloa ja lisää turvattomuutta entisestään. Pettämisestä tulee niin suuri mörkö, että kaikki osapuolet taantuvat ja sulkevat silmänsä tosiasioilta. Jos joka toisessa suhteessa joka tapauksessa joku pettää vai miten se tilasto meneekään, niin asiaa pitää hoitaa toisin keinoin kuin julistamalla äkkiloppua aina ja tasavarmasti. Se on haavoitettujen ihmisten toimintaa. Ymmärrettävää toki, kun eroperheitä on niin paljon ja niiden lapsilla kova pelko omasta onnistumisesta. Se fundamentalistinen joukkokiljunta kertalopusta vain ei auta asiaa yhtään.

Jos olette nuoria ja itsekin tyytymättömiä, ottakaa toki ero ja kokeilkaa useamman kanssa, ennen kuin päätätte mihin suhteeseen haluatte lapsia. Mutta pelkän loukatun ylpeyden takia sitä ei välttämättä kannata tehdä. Nimittäin jos miestä pitää vaihtaa muutaman vuoden välein siihen asti, että ikä lamaa sukuvietin riittävästi että alkaa tuntua vakaalta, niin siinä jää ne lapset hankkimatta tai ainakin niillä on odotettavissa tuulinen nuoruus. Kaikkea ei vain taida voida saada. Joku toki onnistuu, mutta valtaosa joutuu tyytymään kompromissiin. Eikä siinä ole mitään pahaa tai häpeällistä.

Tässä oli ketjun fiksuin kirjoitus. Kerrasta poikki -asenne ei tosiaankaan ole onnellisen parisuhteen salaisuus. Me ihmiset olemme epätäydellisiä. Ei se tarkoita sitä, että pettäminen tulisi hyväksyä, mutta kannattaa yrittää ymmärtää, että se on inhimillistä.

Hmm. Toisaalta jos aina vaan ymmärtää että se on inhimillistä, on äkkiä nelikymppinen paskassa suhteessa, jossa on ollut kolmansia osapuolia yli sormin laskettava määrä. Olen onnellisempi nykyään yksin, ainakaan kukaan ketä rakastan, ei mulle valehtele.

En hetkeäkään epäile, etteikö mies olisi hajalla, ja vetäytyy ennen kaikkea suojautuakseen kuin varsinaisesti siksi, ettei häntä kiinnostaisi, tai ettei hän olisi pahoillaan tapahtuneesta. 

Mietin vain, että ap joutuu nyt, sekä mahdollisesti jatkossakin, käytännössä katsoen sivuuttamaan omat tunteensa tehdäkseen miehelle turvallisemman maaperän lähestyä ongelmaa. Ihannetilanteessahan tällainen voisi oikeasti poikia hedelmällisen keskustelun ja tehdä suhteesta tulevaisuudessa entistä vahvemman, ja ehkä molemmat oppivat käsittelemään aikaisempia ongelmia entistä paremmin pitkän suhteen ja itsensä tarkastelun jälkeen. 

Valitettavasti en vain itse usko aidosti skenaarioon. Vaikka pettämisestä selvittäisiinkin enemmän ja vähemmän haavoittuneina, miehellä olisi kuitenkin pitkä tie oppia käsittelemään ongelmia jollakin muulla tavalla kuin pettämällä. Ja se voi oikeasti olla pitkä prosessi, ja ap:lla taas tulee olemaan raskas rooli olla yhtä aikaa sekä loukattu puoliso että tätä prosessia tukeva "terapeutti". Missä vaiheessa ap:lla on mahdollisuus ilmaista omat tunteensa, ja mitkä resurssit miehellä on ottaa niitä vastaan, jos hänen ratkaisunsa on paeta?

Tämä ei auta ap:ta yhtään mutta otan oman luvan muistella ensimmäistä niin sanotusti vakavaa suhdetta. Suhde kaatui vähän samantyypisesti feidaamiseen, tosin riidan aiheena ei ollut pettäminen vaan mies teki muutamat oharit alkoholin kiinnostaessa enemmän. Ero tuli sitten tekstiviestin välityksellä (enää en muista tarkkoja sanoja). Tämän jälkeen tuli puheluita miehen siskolta ja äidiltä, kavereilta. Kuulemma mies oli ihan paskana meidän erosta ja kukaan ei tajua mikä viiraa jne. Itse aikani yritin tavoitella miestä, jotta voitaisiin selvittää välejä, mutta ei.

Sitten kaksi vuotta eron jälkeen mies olisi halunneet puhua. Mitä hittoa, ei mulla enää ollut mitään puhuttavaa eikä selvitettävää. En sitten tiedä vaikka oliskin ollut taustalla myös pettämistä, jota en vain tiennyt, enkä tiedä olisiko mies ehkä harkinnan uudelleen elämääni luikertelemista. Mutta ei nyt ihan oikeasti kiinnostanut parin vuoden hiljaisuuden jälkeen edes ottaa selville.