Yhdessä lasten vuoksi
Miten te, jotka olette parisuhteessa vain lasten vuoksi olette asennoituneet elämään? Itse tiedän, että ero olisi minulle ainoa hyvinvointia tuova ratkaisu, mutta en saa voimia tehdä eropäätöstä. Olen ajatellut odottaa vielä jonkin aikaa, että lapset ovat vanhempia ymmärtääkseen asian paremmin. Suhteessamme ei ole väkivaltaa eikä päihteitä, mutta pitkään jatkunut viileys, miehen tunne kylmyys ja keskustelu kyvyttömyys, läheisyyden ja seksin puute ovat saaneet minut epätoivoiseksi. Pariterapiaa olemme kokeilleet kahteen otteeseen, mutta keskustelu yhteyttä ei synny. Minä kyllä pystyn puhumaan asioista, mutta miehen puhumattomuus tekee minut hulluksi.
Kommentit (22)
Itse en ole eronnut siksi toivotan hyviä voimia ja jaksamista, miten sitten viisaimmaksi koetkin tehdä sinä, joka olet eroamista harkitsemassa. Sitä vain joskus ihmettelen, että miksi kuvitellaan tai ajatellaan toisinaan ikäänkuin lapsi eläisi jossain ihme kuplassa, jossa lapsi ei lainkaan aistisi tai tuntisi sitä, millaiset tunnesiteet vanhemmilla on toisiaan kohtaan, vaikka he eivät (mm) näkisi tai kuulsi fyysistä väkivaltaa. -Vai syntyykö minulle kenties (taas) väärä mielikuva. -Tai miksi pitää odottaa, että lapset aina ymmärtäiisivät vanhempiensa avioeron? En väitä, että eroaminen olisi mitenkään helppoa. Mutta joskus vain tuntuu sille, että osa kuvittelee asian olevan ratkaistu kun se on lakaistu maton alle.
Siis ap sä haluat että lapset oppii huonon mallin jota toistavat omissa perheissään, siis sen että on ihan ok jos vanhemmat näyttävät esimerkillään että toisen huomioiminen on tarpeetonta ja on kiva kun kodissa on räjähdysaltis tunnelma?
Senkö sinä haluat lapsillesi opettaa??? Että munankuorilla kävely on ok?
Etkö yhtään mieti napaasi pitemmälle? Luuetlo että lapsesi todella ovat niin tyhmiä etteivät tajua etteivät vanhemmat enää rakasta toisiaan? Tiedätkö kuinka raskaan taakan annat lapsillesi kun he tajuavat että sinä ja he kärsivät vuosia siksi ettei sulla sisu riittänyt liiton lopettamiseen? Että kehtaat.
En uskokaan, etteikö meidän vanhempien välit välittyisi lapsiin. Meidän arki kuitenkin sujuu hyvin ja lapset, 2.v ja 5.v, ovat kuitenkin tasapainoisia ja hyvin voivia. Meillä ei kuitenkaan ole mitään keskinäistä yhteyttä miehen kanssa. Mietin kuitenkin eron vaikutusta lapsiin ja etenkin tähän kaksi vuotiaaseen, joöle ei vielä voi selittää asioita puhumalla. Minä olisin se joka muuttaa tästä meidän yhteisestä kodista ja pelkään lasten ajattelevan, että minä jätin heidät vaikka meillä yhteiskuoltajuus olisikin. Lähipiirissäni on lapsi, joka on vastaavassa tilanteessa ottanut eron äidinhylkäämiskokemuksena. En vaan kestä ajatusta tästä.
Itse elän parisuhteessa, jossa pusut, halit ja ystävälliset sanat puolisolle ovat myös lasten nähtävissä. En kuitenkaan usko, että lapsien kehitys merkittävästi siitä häiriintyisi, mikäli taannuttaisiin kämppisasteelle. Vanhempien hyvinvoinnin vuoksi tekisimme kuitenkin kaikkemme palauttaaksemme suhteen rakastavaistasolle. Sopuisakin ero olisi varmaan kuitenkin järkyttävintä, mitä lapsille voisi tapahtua.
Kyllä minustakin se ero olisi kova asia lapsille, kovempi kuin tämä nykyinen tilanne. Ero olisi minulle puhtaasti itseäni varten tehty ratkaisu, siksi se päätös on niin vaikea. Kuitenkin jossain on vielä toivo siitä, että asiat voisi olla myös meidän vanhempien välillä paremmin. En vaan itse keksi millä keinoin siihen parempaan voisi päästä kun toinen on niin etäinen ja keskustelukyvytön. Mietin kuitenkin miestänikin, että mikä ihme voi saada aikaan niin totaalisen lukon omista ajatuksista ja tuntemuksista puhumiseen.
Me ollaan tehty ns. kompromissi, eli avioero tulee voimaan kuukauden päästä, mutta jatketaan toistaiseksi saman katon alla kämppiksinä, lasten takia. Lapsille muutos ei siis vielä näy oikeastaan ollenkaan. Tilanne tarkistetaan tarvittaessa.
Betula pendula kirjoitti:
En uskokaan, etteikö meidän vanhempien välit välittyisi lapsiin. Meidän arki kuitenkin sujuu hyvin ja lapset, 2.v ja 5.v, ovat kuitenkin tasapainoisia ja hyvin voivia. Meillä ei kuitenkaan ole mitään keskinäistä yhteyttä miehen kanssa. Mietin kuitenkin eron vaikutusta lapsiin ja etenkin tähän kaksi vuotiaaseen, joöle ei vielä voi selittää asioita puhumalla. Minä olisin se joka muuttaa tästä meidän yhteisestä kodista ja pelkään lasten ajattelevan, että minä jätin heidät vaikka meillä yhteiskuoltajuus olisikin. Lähipiirissäni on lapsi, joka on vastaavassa tilanteessa ottanut eron äidinhylkäämiskokemuksena. En vaan kestä ajatusta tästä.
Minkä ikäinen lapsi? - Milloin tai miten tuo tuttava perheen lapsen kokemus käynyt ilmi? - Olisin ainakin hieman varovainen sen yleistämisen kanssa, jos ja kun toimiva yhteishuoltajuus on mahdollien; aina ei ole. - Uskoakseni tai luulsin, että jotain tekemistä saattaa, ehkä olla myös eron kokeneilla vanhemmilla; miten he tai lähipiiri sanottaa ja kuvaa avioeroa lapsille. Käyetään tai puhutaanko esim. ex-kummapnista millaiseen sävyyn ja miten luonnehtien. Luonnehditaanko häntä neutraalisti vai hyvin kärjekkääseen sävyyn kuten niin n.n on äitinne jöka hylkäsi yheisen kodin ja hänen vuoksi me eletään nyt näin tai noin ja te joudutte nyt ja aina kärsimään tästä, kun taas ydinperheessä oltaisiin voitu sitä ja tätä.... - Eli ex-kumppani näkee vain toisen hirviönä sanottaen ja luonnehtien ja lapsen kuullen huomamattaan ellei peräti tahallisesti luo hänestä mös lapselle värittyneen, mahd. kokonaan valheellisen kuvan.
Betula pendula kirjoitti:
Kyllä minustakin se ero olisi kova asia lapsille, kovempi kuin tämä nykyinen tilanne. Ero olisi minulle puhtaasti itseäni varten tehty ratkaisu, siksi se päätös on niin vaikea. Kuitenkin jossain on vielä toivo siitä, että asiat voisi olla myös meidän vanhempien välillä paremmin. En vaan itse keksi millä keinoin siihen parempaan voisi päästä kun toinen on niin etäinen ja keskustelukyvytön. Mietin kuitenkin miestänikin, että mikä ihme voi saada aikaan niin totaalisen lukon omista ajatuksista ja tuntemuksista puhumiseen.
Jospa et vaan ole miehellesi oikeanlainen kumppani. Niin se vaan monesti menee, jos kokee että toista pitää jotenkin muuttaa (kuten sinä haluaisit muuttaa miehesi keskustelemaan sinun tavallasi).
Vierailija kirjoitti:
Betula pendula kirjoitti:
Kyllä minustakin se ero olisi kova asia lapsille, kovempi kuin tämä nykyinen tilanne. Ero olisi minulle puhtaasti itseäni varten tehty ratkaisu, siksi se päätös on niin vaikea. Kuitenkin jossain on vielä toivo siitä, että asiat voisi olla myös meidän vanhempien välillä paremmin. En vaan itse keksi millä keinoin siihen parempaan voisi päästä kun toinen on niin etäinen ja keskustelukyvytön. Mietin kuitenkin miestänikin, että mikä ihme voi saada aikaan niin totaalisen lukon omista ajatuksista ja tuntemuksista puhumiseen.
Jospa et vaan ole miehellesi oikeanlainen kumppani. Niin se vaan monesti menee, jos kokee että toista pitää jotenkin muuttaa (kuten sinä haluaisit muuttaa miehesi keskustelemaan sinun tavallasi).
Ei taideta tosiaankaan olla toisillemme oikeanlaisia kumppaneita monessakaan asiassa. Keskustelutaito kuitenkin pitäisi löytää, jotta asioissa pääsee eteenpäin. Telepatiallako pitäiso tietää mieheni ajatuksista?
Tunnekylmyys ja keskusteluyhteys ovat yhdyssanoja.
Täällä kohtalotoveri yhtä neuvottomana
Vierailija kirjoitti:
Täällä kohtalotoveri yhtä neuvottomana
Kiitos! Lämmittää mieltä tietää ettei paini yksi asioiden kanssa.
Kun tietäisit kuinka moni keskiluokkainen nelikymppinen mies on pelkästään velvollisuusentunteesta "lasten takia" niin järkyttyisit.
Sen takia naisen aloittama eroprosessi on vain hiljaisesti hurrattu salaisuus.
Betula pendula kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Betula pendula kirjoitti:
Kyllä minustakin se ero olisi kova asia lapsille, kovempi kuin tämä nykyinen tilanne. Ero olisi minulle puhtaasti itseäni varten tehty ratkaisu, siksi se päätös on niin vaikea. Kuitenkin jossain on vielä toivo siitä, että asiat voisi olla myös meidän vanhempien välillä paremmin. En vaan itse keksi millä keinoin siihen parempaan voisi päästä kun toinen on niin etäinen ja keskustelukyvytön. Mietin kuitenkin miestänikin, että mikä ihme voi saada aikaan niin totaalisen lukon omista ajatuksista ja tuntemuksista puhumiseen.
Jospa et vaan ole miehellesi oikeanlainen kumppani. Niin se vaan monesti menee, jos kokee että toista pitää jotenkin muuttaa (kuten sinä haluaisit muuttaa miehesi keskustelemaan sinun tavallasi).
Ei taideta tosiaankaan olla toisillemme oikeanlaisia kumppaneita monessakaan asiassa. Keskustelutaito kuitenkin pitäisi löytää, jotta asioissa pääsee eteenpäin. Telepatiallako pitäiso tietää mieheni ajatuksista?
Olette jo alunperinkin ajautuneet ongelmiin, koska olet halunnut muovata miehestä erilaisen. Jos teillä olisi luonnostaan hyvä yhteys, tuskin tarvitsisi "nalkuttaa" siitä, kun ette puhu asioista. Varmaan aika yleistä, kun ei päädytä perustamaan perhettä Sen Oikean kanssa, vaan jonkun joka tuntuu sillä hetkellä ihan hyvältä..
Meillä lapset ovat 4 ja 6 vuotiaat. Asumme yhdessä ja arki toimii, mutta mikään muu kuin vanhemmuus ( ja talo) ei yhdistä meitä. Välillä harrastetaan edelleen seksiä.
Pahinta on, että läheisyyttä tai aitoa välittämistä en saa mistään. Miehellä on toinen nainen, mutta minulla ei ole tähän asti ollut halua eikä rohkeutta alkaa tutustumaan kehenkään. Koen sen mahdottomana, koska kaikki kuitenkin luulee, että elämme normaalia perhe-elämää. Olen asennoitunut niin, että minun aikuiselämässäni nämä vuodet ei paljon merkitse, mutta lasteni lapsuus on lyhyt ja heille ehjä perhe on merkityksellinen. Eivät lapset kaipaa vanhempien välisiä pusuja.
Olen tutustunut yhteen kivaan mieheen, mutta hän tai kovin moni muukaan ei varmastikaan halua tälläisiin kuvioihin sekaantua. Haaveilu auttaa jaksamaan, samoin ns. helppo arki. Riskinä on, että näännyn tunnetasolla, ellen uskalla hakea aitoa läheisyyttä muualta.
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapset ovat 4 ja 6 vuotiaat. Asumme yhdessä ja arki toimii, mutta mikään muu kuin vanhemmuus ( ja talo) ei yhdistä meitä. Välillä harrastetaan edelleen seksiä.
Pahinta on, että läheisyyttä tai aitoa välittämistä en saa mistään. Miehellä on toinen nainen, mutta minulla ei ole tähän asti ollut halua eikä rohkeutta alkaa tutustumaan kehenkään. Koen sen mahdottomana, koska kaikki kuitenkin luulee, että elämme normaalia perhe-elämää. Olen asennoitunut niin, että minun aikuiselämässäni nämä vuodet ei paljon merkitse, mutta lasteni lapsuus on lyhyt ja heille ehjä perhe on merkityksellinen. Eivät lapset kaipaa vanhempien välisiä pusuja.
Olen tutustunut yhteen kivaan mieheen, mutta hän tai kovin moni muukaan ei varmastikaan halua tälläisiin kuvioihin sekaantua. Haaveilu auttaa jaksamaan, samoin ns. helppo arki. Riskinä on, että näännyn tunnetasolla, ellen uskalla hakea aitoa läheisyyttä muualta.
Siis mitä minä just luin? Miehellä on toinen nainen. Olette silti parisuhteessa?
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapset ovat 4 ja 6 vuotiaat. Asumme yhdessä ja arki toimii, mutta mikään muu kuin vanhemmuus ( ja talo) ei yhdistä meitä. Välillä harrastetaan edelleen seksiä.
Pahinta on, että läheisyyttä tai aitoa välittämistä en saa mistään. Miehellä on toinen nainen, mutta minulla ei ole tähän asti ollut halua eikä rohkeutta alkaa tutustumaan kehenkään. Koen sen mahdottomana, koska kaikki kuitenkin luulee, että elämme normaalia perhe-elämää. Olen asennoitunut niin, että minun aikuiselämässäni nämä vuodet ei paljon merkitse, mutta lasteni lapsuus on lyhyt ja heille ehjä perhe on merkityksellinen. Eivät lapset kaipaa vanhempien välisiä pusuja.
Olen tutustunut yhteen kivaan mieheen, mutta hän tai kovin moni muukaan ei varmastikaan halua tälläisiin kuvioihin sekaantua. Haaveilu auttaa jaksamaan, samoin ns. helppo arki. Riskinä on, että näännyn tunnetasolla, ellen uskalla hakea aitoa läheisyyttä muualta.
Sitä aitoa välittämistä kaipaan minäkin ja välillä haaveilen tapaavani uuden ihmisen ja siitä miten yhteishuoltajuus antaisi mahdollisuuksia uudessa parisuhteessa elämiseen, yhteisiin lomaviikonlppuihin, matkoihin ihmisen kanssa jonka seurasta nauttii. Ymmärrän nyt todellakin, miksi ihmiset ajautuvat vieraisiin. Läheisyyden ja kosketuksen kaipuu on tällaisessa kylmässä suhteessa on valtava.
Meidänkin suhdetta pidetään normaalina perhe-elämänä. Moni jopa kehuu meidän perhedynamiikkaa ja arjen elämäntaitoa. On vaikea puhua meidän ongelmista, vaikka joillekin olen jotain kertonut, mutta enkoko totuutta. Jotenkin minua lohdutta ajatus, että joku päivä saan tarpeekseni ja lähden vaikka se ei ole tänään, mutta se päivä vielä tulee kun olen valmis.
Vierailija kirjoitti:
Betula pendula kirjoitti:
En uskokaan, etteikö meidän vanhempien välit välittyisi lapsiin. Meidän arki kuitenkin sujuu hyvin ja lapset, 2.v ja 5.v, ovat kuitenkin tasapainoisia ja hyvin voivia. Meillä ei kuitenkaan ole mitään keskinäistä yhteyttä miehen kanssa. Mietin kuitenkin eron vaikutusta lapsiin ja etenkin tähän kaksi vuotiaaseen, joöle ei vielä voi selittää asioita puhumalla. Minä olisin se joka muuttaa tästä meidän yhteisestä kodista ja pelkään lasten ajattelevan, että minä jätin heidät vaikka meillä yhteiskuoltajuus olisikin. Lähipiirissäni on lapsi, joka on vastaavassa tilanteessa ottanut eron äidinhylkäämiskokemuksena. En vaan kestä ajatusta tästä.
Minkä ikäinen lapsi? - Milloin tai miten tuo tuttava perheen lapsen kokemus käynyt ilmi? - Olisin ainakin hieman varovainen sen yleistämisen kanssa, jos ja kun toimiva yhteishuoltajuus on mahdollien; aina ei ole. - Uskoakseni tai luulsin, että jotain tekemistä saattaa, ehkä olla myös eron kokeneilla vanhemmilla; miten he tai lähipiiri sanottaa ja kuvaa avioeroa lapsille. Käyetään tai puhutaanko esim. ex-kummapnista millaiseen sävyyn ja miten luonnehtien. Luonnehditaanko häntä neutraalisti vai hyvin kärjekkääseen sävyyn kuten niin n.n on äitinne jöka hylkäsi yheisen kodin ja hänen vuoksi me eletään nyt näin tai noin ja te joudutte nyt ja aina kärsimään tästä, kun taas ydinperheessä oltaisiin voitu sitä ja tätä.... - Eli ex-kumppani näkee vain toisen hirviönä sanottaen ja luonnehtien ja lapsen kuullen huomamattaan ellei peräti tahallisesti luo hänestä mös lapselle värittyneen, mahd. kokonaan valheellisen kuvan.
Tuttava perheen lapsi oli eron hetkellä 4 v. Nyt 10.v. Ero ei heillä ollut siistein, mutta olen varma, ettei mustamaalaamista ole isän puolelta. Lapsi on ollut aina herkkä ja eron aikaan itki ja kyseli paljon, miksi äiti muutti pois. Nyt lapsella on paljon ongelmia ja käy terapiassa. Vuotta nuorempi sisar selvinnyt erosta hyvin ja on tasapainoinen.
Kuinka kauan olette olleet yhdessä?