Outoa, kun mies hyväksyy sukulaisten vierailun vaikka koti on sata kertaa sotkuisempi kuin näillä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on sellainen juttu että pytty pestään kerran viikossa, ja yököttää jo ajatus missä kunnossa AP:n huusholli on.  Notta ristus.

t.Mies

ps. ap on murkku-uhma-kakara joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi.

Sä olet tyhmä, kun olet omaksunut tuollaisen yököttää-asenteen for nothing.

ap

Jep! Tyhmäpä hyvinkin, mutta ainakin on talo puhdas ja parisuhde kukoistaa. Sulla saattaa vielä mennä tovi kun ymmärrät että elämä on sarja antamista, saamista ja kompromisseja. Kasva aikuiseksi. 

t.Mies

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä keskity siihen mitä muut ajattelee, keskity enemmän omaan elämääsi. Jos et viihdy sirkuksessa kodissa siivoa, jos et viihdy vieraiden kanssa älä kutsu vieraita mutta anna muiden kutsua jos he haluavat.

No miten toi toimii, jos asun jonkun kanssa ja kumpikaan ei halua siivota, mutta toisesta on ok sallia sinne jonkun tulla? Varsinkin kun ei edes varoita näitä ennakkoon, että meillä on tosi paskaista verrattuna teille?

ap

Onko kenenkään pakko asua yhdessä ihmisen kanssa joka haluaa kutsua vieraita kotiin mutta itse haluaa olla koko ajan mieluiten yksin?

No miksi mies sitten esitti haluavansa olla kanssani, jos ei mun ehdoilla?

ap

Sitä kannattaa varmasti kysyä mieheltä miksi hän sinun kanssasi haluaa olla ehkä ehdoistasi huolimatta tuskin kuitenkaan niiden takia.

No luuletko, etten ole kysynyt?

ap

No miksi sinä sitten asiaa palstalla kysyt? Miksi mies sinun kanssasi haluaa olla? Miksi sinä haluat olla miehesi kanssa joka selvästikään ei tee asioita kuten haluat?

No voisi kai mieskin muuttua? Vähänkö mun piti lapsena muuttua äitini takia? Minunko se vain tässä maailmassa piti muuttua joksikin, kuka en ole, ei kenenkään muun?

ap

Ja sitten alkaa jankkaus äidistä, kun ei enää ole mitään muuta sanottavaa.

No minun äitini pakotti minut olemaan joku kuka mä en ole, kaikki muutko täällä vain saavat olla keitä he ovat?

ap

Jos lapseni olisi kleptomaani, niin en todellakaan tukisi häntä kleptomaanin toimissa vaan yrittäisin häntä muuttaa. Sinussa luultavasti on ollut jotain sellaista mitä äitisi huomasi kaipaavan muuttamista. Ikävä, että hän ei onnistunut.

Lapset kun ei vielä edes synny kleptomaaneina, idiootti. Jos lapsella olisikin sellaista toimintaa, vanhempi on epäonnistunut kasvattaja.

ap

Onko sinulla jotain tietoa, etteikö kleptomania olisi synnynnäinen taipumus? Kovin ehdottomasti pistät vanhemman syyksi lapsen kleptomanian. Onko sinulla osoittaa jotain tutkittua tietoa, että näin on?

No siis en sanonut, etteikö taipumus voisi olla, mutta se ei silti tee kenestäkään kleptomaana ihan sen mukaan, miten uskon. Miksi tekisi, jos ympäristö on hyvä ja terve ja tukee pois taipumukseen johtavista ongelmakohdista?

Toki kaikilla ei ole sellaista lapsuutta, mutta ei se sitten ole heidän syynsä, jos heistä tulee kleptomaaneja, eikä vanhempi voi siittä heitä syyttää, korkeintaan itseään, kun epäonnistui hyvän kasvuympäristön annossa. Koska muuten ei niitä lapsia kannata tehdä, kuin pyrkimällä siihen, että kasvuympäristö on hyvä, eikä niin, että kasvuympäristö saa olla vastuuttomilla vanhemmilla mikä vaan ja ainoa, mikä pelastaa lapsen vioilta on se, että lapsi on täydellinen.

ap

Kysyin tutkittua tietoa, mutta sinä kirjoitit edelleenkin omia mielipiteitäsi.

Laita sinä ensin tutkittua tietoa siitä, ettei hyvä kasvuympäristö estä kleptomanian puhkeamista, vaikka siihen olisi taipumusta.

ap

Tutkimusaineistot esitetään kysymysjärjestyksessä. Toisekseen sinun kysymykseesi ei voi tutkimustietoa olla, koska negaatiota ei nyt kerta kaikkiaan voi todistaa. Pyydät siis loogisesti mahdottomia.

Laita nyt sitä tietoa väitteesi tueksi kleptomanian alkuperästä.

Sinä aloitit puhumaan kleptomaniasta, sinä esität väitteillesi ensin tuen.

ap

Minun väitteeni kleptomanialle oli, että en tukisi sellaista lapsessani. Minkäs muun tuen voin väitteelleni esittää, kuin että en tukisi lapsessani taipumusta kleptomaniaan, vaan koettasin häntä muuttaa. Lapseni kuitenkaan eivät ole kleptomaaneja, joten paha minun väitettäni varmuudella todistaa.

Sen jälkeen sinä väitit, että kleptomaaniksi ei synnytä, joten ole hyvä vaan ja esitä tutkittua tietoa väitteesi tueksi.

Mutta jos kerran kleptomaaniksi synnytään, kuten sinä väität, niin miksi sinä koittaisit sitten muuttaa lastasi siitä?

ap

Se, että ominaisuus on synnynnäinen, ei tarkoita sitä että se on hyvä. Ei kaikki synnynnäinen ole hyvää. Varastaminen on väärin, se on itsessään syy kasvattaa ja muuttaa oikeaan.

Eivät ihmiset ole luonnostaan niin ihania, että heitä pitäisi sellaisenaan hyväksyä. Kuka esimerkiksi aivan luonnostaan siihen opetusta saamatta pesee kätensä? En usko että kukaan, enkä käsiään pesemätöntä itse kättelisi, ts. en hyväksyisi käsien pesemättömyyttä.

En minäkään ole väittänyt, että kleptomania olisi hyvä asia. Mutta kleptomaniaa ei poista se, että koittaa muuttaa sen ihmisen. Se on aivan eri asia, kuin keskustella siitä, miten hän ei toteuttaisi sitä, mikä on. Mun äiti ei koskaan keskustellut siitä, miten en olisi se, kuka olen. Silloin oisin nimityäin sanonut hänelle, että pidä vittu tunkkisi, olen se, kuka olen, ja jos sulla on ongelmia sen kanssa, niin SULLA ON ONGELMIA SEN KANSSA. KATOA SILMISTÄNI.

ap

Mikä tämä "minä olen se joka olen" siis lopulta on? Mikä ongelma äidilläsi oli kanssasi, mitä hän ei sinussa hyväksynyt ihan konkreettisesti sanoen? Mitä se ei-hyväksytty oli, joka sinun mielestäsi on minuutesi ytimessä?

Tavallinen lapsi, ihminen, epätäydellinen. Se minä en saanut olla. Sen kanssa äidillä oli ongelmia.

ap

Edelleenkin liian abstraktia. Miten et saanut olla tavallinen? Mitä äitisi sinulta vaati, mitä tavallisilta lapsilta ei vaadita?

Onko sinulla niitä sisarruksia? Miten he tulevat äitisi kanssa toimeen?

Pikemminkin hän ei sallinut. Hän ei sallinut tunteenpurkauksia, vaan otti ne henkilöönsä kohdistuvana arvosteluna jne. Vaatikin, esim. pakoista hän nautti, eikä opetellut tapoja joilla ne eivät tuntuisi kiusaamiselle.

ap

No ei tuo tietenkään hyvältä kuulosta, jos äitisi ei sallinnut sinun suuttua tai itkeä lainkaan. Tuohon perään pitää tosin kysyä, että purkauduitko sitten poikkeuksellisen usein? Pieni lapsi itkee joka päivä syystä tai toisesta, mutta ei ole tavallista, että lapsi raivoaisi esim. päivittäin.

Jos hän todella nautti sinun pakottamisestasi, on hänessä kai jonkinlaista sadistisen vallankäyttäjän piirrettä. Mutta miten voi tietää, että hän nautti siitä, kun kommunikaatio ei teidän välillänne näytä pelanneen?

Kyllä sen näkee, mikä on toiselle mieluista. Ei nyt tietty silmät innosta hehkuen ja hihkuen siinä ollut, mutta selkeästi voimainsa tunnossa ja luuli, että kiittelen häntä sitten isona miten on opetettu kaikkea.

ap

Vanhempien kuuluu kyllä kasvattaa lapsiaan ja siihen kuuluu käskemistäkin. Vaikea ottaa kantaa, koska et kerro konkreettisia esimerkkejä.

Kuulostaa siltä, ettet kestä auktoriteetteja. Ajattelet, jopa että sinun ei tarvitse tehdä mitään mistä et pidä, koska haistat sellaisessa auktoriteetin tottelemisen.

Miksi minun kannattaisi tehdä sellaista, mistä en pidä kenenkään käskemänä?

ap

Muistaakseni olet töissä. Voi olla, ettet ole enää. Mutta töissä sun täytyi tehdä asioita toisen käskemänä. Miten pystyit olemaan edes töissä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä keskity siihen mitä muut ajattelee, keskity enemmän omaan elämääsi. Jos et viihdy sirkuksessa kodissa siivoa, jos et viihdy vieraiden kanssa älä kutsu vieraita mutta anna muiden kutsua jos he haluavat.

No miten toi toimii, jos asun jonkun kanssa ja kumpikaan ei halua siivota, mutta toisesta on ok sallia sinne jonkun tulla? Varsinkin kun ei edes varoita näitä ennakkoon, että meillä on tosi paskaista verrattuna teille?

ap

Onko kenenkään pakko asua yhdessä ihmisen kanssa joka haluaa kutsua vieraita kotiin mutta itse haluaa olla koko ajan mieluiten yksin?

No miksi mies sitten esitti haluavansa olla kanssani, jos ei mun ehdoilla?

ap

Sitä kannattaa varmasti kysyä mieheltä miksi hän sinun kanssasi haluaa olla ehkä ehdoistasi huolimatta tuskin kuitenkaan niiden takia.

No luuletko, etten ole kysynyt?

ap

No miksi sinä sitten asiaa palstalla kysyt? Miksi mies sinun kanssasi haluaa olla? Miksi sinä haluat olla miehesi kanssa joka selvästikään ei tee asioita kuten haluat?

No voisi kai mieskin muuttua? Vähänkö mun piti lapsena muuttua äitini takia? Minunko se vain tässä maailmassa piti muuttua joksikin, kuka en ole, ei kenenkään muun?

ap

Ja sitten alkaa jankkaus äidistä, kun ei enää ole mitään muuta sanottavaa.

No minun äitini pakotti minut olemaan joku kuka mä en ole, kaikki muutko täällä vain saavat olla keitä he ovat?

ap

Jos lapseni olisi kleptomaani, niin en todellakaan tukisi häntä kleptomaanin toimissa vaan yrittäisin häntä muuttaa. Sinussa luultavasti on ollut jotain sellaista mitä äitisi huomasi kaipaavan muuttamista. Ikävä, että hän ei onnistunut.

Lapset kun ei vielä edes synny kleptomaaneina, idiootti. Jos lapsella olisikin sellaista toimintaa, vanhempi on epäonnistunut kasvattaja.

ap

Onko sinulla jotain tietoa, etteikö kleptomania olisi synnynnäinen taipumus? Kovin ehdottomasti pistät vanhemman syyksi lapsen kleptomanian. Onko sinulla osoittaa jotain tutkittua tietoa, että näin on?

No siis en sanonut, etteikö taipumus voisi olla, mutta se ei silti tee kenestäkään kleptomaana ihan sen mukaan, miten uskon. Miksi tekisi, jos ympäristö on hyvä ja terve ja tukee pois taipumukseen johtavista ongelmakohdista?

Toki kaikilla ei ole sellaista lapsuutta, mutta ei se sitten ole heidän syynsä, jos heistä tulee kleptomaaneja, eikä vanhempi voi siittä heitä syyttää, korkeintaan itseään, kun epäonnistui hyvän kasvuympäristön annossa. Koska muuten ei niitä lapsia kannata tehdä, kuin pyrkimällä siihen, että kasvuympäristö on hyvä, eikä niin, että kasvuympäristö saa olla vastuuttomilla vanhemmilla mikä vaan ja ainoa, mikä pelastaa lapsen vioilta on se, että lapsi on täydellinen.

ap

Kysyin tutkittua tietoa, mutta sinä kirjoitit edelleenkin omia mielipiteitäsi.

Laita sinä ensin tutkittua tietoa siitä, ettei hyvä kasvuympäristö estä kleptomanian puhkeamista, vaikka siihen olisi taipumusta.

ap

Tutkimusaineistot esitetään kysymysjärjestyksessä. Toisekseen sinun kysymykseesi ei voi tutkimustietoa olla, koska negaatiota ei nyt kerta kaikkiaan voi todistaa. Pyydät siis loogisesti mahdottomia.

Laita nyt sitä tietoa väitteesi tueksi kleptomanian alkuperästä.

Sinä aloitit puhumaan kleptomaniasta, sinä esität väitteillesi ensin tuen.

ap

Minun väitteeni kleptomanialle oli, että en tukisi sellaista lapsessani. Minkäs muun tuen voin väitteelleni esittää, kuin että en tukisi lapsessani taipumusta kleptomaniaan, vaan koettasin häntä muuttaa. Lapseni kuitenkaan eivät ole kleptomaaneja, joten paha minun väitettäni varmuudella todistaa.

Sen jälkeen sinä väitit, että kleptomaaniksi ei synnytä, joten ole hyvä vaan ja esitä tutkittua tietoa väitteesi tueksi.

Mutta jos kerran kleptomaaniksi synnytään, kuten sinä väität, niin miksi sinä koittaisit sitten muuttaa lastasi siitä?

ap

Se, että ominaisuus on synnynnäinen, ei tarkoita sitä että se on hyvä. Ei kaikki synnynnäinen ole hyvää. Varastaminen on väärin, se on itsessään syy kasvattaa ja muuttaa oikeaan.

Eivät ihmiset ole luonnostaan niin ihania, että heitä pitäisi sellaisenaan hyväksyä. Kuka esimerkiksi aivan luonnostaan siihen opetusta saamatta pesee kätensä? En usko että kukaan, enkä käsiään pesemätöntä itse kättelisi, ts. en hyväksyisi käsien pesemättömyyttä.

En minäkään ole väittänyt, että kleptomania olisi hyvä asia. Mutta kleptomaniaa ei poista se, että koittaa muuttaa sen ihmisen. Se on aivan eri asia, kuin keskustella siitä, miten hän ei toteuttaisi sitä, mikä on. Mun äiti ei koskaan keskustellut siitä, miten en olisi se, kuka olen. Silloin oisin nimityäin sanonut hänelle, että pidä vittu tunkkisi, olen se, kuka olen, ja jos sulla on ongelmia sen kanssa, niin SULLA ON ONGELMIA SEN KANSSA. KATOA SILMISTÄNI.

ap

Mikä tämä "minä olen se joka olen" siis lopulta on? Mikä ongelma äidilläsi oli kanssasi, mitä hän ei sinussa hyväksynyt ihan konkreettisesti sanoen? Mitä se ei-hyväksytty oli, joka sinun mielestäsi on minuutesi ytimessä?

Tavallinen lapsi, ihminen, epätäydellinen. Se minä en saanut olla. Sen kanssa äidillä oli ongelmia.

ap

Edelleenkin liian abstraktia. Miten et saanut olla tavallinen? Mitä äitisi sinulta vaati, mitä tavallisilta lapsilta ei vaadita?

Onko sinulla niitä sisarruksia? Miten he tulevat äitisi kanssa toimeen?

Pikemminkin hän ei sallinut. Hän ei sallinut tunteenpurkauksia, vaan otti ne henkilöönsä kohdistuvana arvosteluna jne. Vaatikin, esim. pakoista hän nautti, eikä opetellut tapoja joilla ne eivät tuntuisi kiusaamiselle.

ap

No ei tuo tietenkään hyvältä kuulosta, jos äitisi ei sallinnut sinun suuttua tai itkeä lainkaan. Tuohon perään pitää tosin kysyä, että purkauduitko sitten poikkeuksellisen usein? Pieni lapsi itkee joka päivä syystä tai toisesta, mutta ei ole tavallista, että lapsi raivoaisi esim. päivittäin.

Jos hän todella nautti sinun pakottamisestasi, on hänessä kai jonkinlaista sadistisen vallankäyttäjän piirrettä. Mutta miten voi tietää, että hän nautti siitä, kun kommunikaatio ei teidän välillänne näytä pelanneen?

Siis hän ei ole sallinut suuttua silloin kun suututtaa ja itkeä silloin kuin itkettää. Ja ihan kotona tapahtuvista tunteenpurkauksista on kyse.

ap

Ja siis näihinkin tilanteisiin tuli minua loukkaavaa opetusta. Jotain miten häijy olen, kun suutun ja manipuloiva, kun itken. Ei niitä suoraan sanottu, mutta se oli se asenne siellä suhtautumisen takana minuun.

ap

Tuo on hiukan hankalaa, koska jos luet äitisi asenteen väärin hänen komentaessaan sinua, niin voit myös lukea väärin tuon loukkaavan sanomattoman asenteen. Meidän on vaikea sanoa siitä mitään miten sinua on kohdeltu. Ilmeisesti äitisi olisi voinut olla vähemmän autoritatiivinen kanssasi, jos olet herkästi itseesi ottava luonne. Toisaalta, jos hänestä tuntui siltä että loukkaannuit turhasta, niin hän on voinut pitää sinua vähän primadonnana, joka yrität manipuloida loukkaantumisillasi. Hyvältä teidän keskinäinen suhteenne ei joka tapauksessa kuulosta.

Tuntuiko sinusta siltä, että äitisi pohjimmiltaan kuitenkin rakasti sinua? Oliko kyse siitä, että hän ei hyväksynyt sinua totaalisesti, tai ei hyväksynyt joitakin piirteitäsi?

Ei tunnu, ei tietenkään. Jos hänellä oli jokin viesti minulle se oli, että "muutu, olet hirveä sellaisena kuin olet, and I mean it."

ap

Sinun tunteenpurkauksesi siis jostakin syystä ärsyttivät häntä. Hän ei sietänyt vihastumisiasi ja itkuasi. Hän kasvatti sinua komentaen. Ja sen takia luit häneen viestin, että hän totaalisesti ei hyväksynyt sinua.

Komentava kasvattamistapa oli ominainen aina nykyiseen vanhempien polveen saakka. Joskus tuntuu siltä, ett se on nyt väistynyt vähän liikaakin, että jotkut vanhemmat eivät uskalla komentaa edes silloin kuin olisi aihetta. Se ei itsessään luultavastikaan ollut suuremmin poikkeuksellista lapsuudessasi.

Tunteiden osoittamisen lannistaminen ei sen sijaan ollut äitisi sukupolvelle enää normaalia kasvatusta. Kyllä silloin jo ymmärrettiin, että lapset ovat lapsia eikä pieniä aikuisia. Mutta kuten sanoin, emme voi tietää mistä ihan tarkkaan on ollut kyse, koska tiedämme vain miten sinä asian tulkitsit, emme sitä mitä äitisi tarkoitti.

Oliko sinulla lapsuudessasi ystäviä? Hyväksyikö isäsi sinut sellaisenaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä keskity siihen mitä muut ajattelee, keskity enemmän omaan elämääsi. Jos et viihdy sirkuksessa kodissa siivoa, jos et viihdy vieraiden kanssa älä kutsu vieraita mutta anna muiden kutsua jos he haluavat.

No miten toi toimii, jos asun jonkun kanssa ja kumpikaan ei halua siivota, mutta toisesta on ok sallia sinne jonkun tulla? Varsinkin kun ei edes varoita näitä ennakkoon, että meillä on tosi paskaista verrattuna teille?

ap

Onko kenenkään pakko asua yhdessä ihmisen kanssa joka haluaa kutsua vieraita kotiin mutta itse haluaa olla koko ajan mieluiten yksin?

No miksi mies sitten esitti haluavansa olla kanssani, jos ei mun ehdoilla?

ap

Sitä kannattaa varmasti kysyä mieheltä miksi hän sinun kanssasi haluaa olla ehkä ehdoistasi huolimatta tuskin kuitenkaan niiden takia.

No luuletko, etten ole kysynyt?

ap

No miksi sinä sitten asiaa palstalla kysyt? Miksi mies sinun kanssasi haluaa olla? Miksi sinä haluat olla miehesi kanssa joka selvästikään ei tee asioita kuten haluat?

No voisi kai mieskin muuttua? Vähänkö mun piti lapsena muuttua äitini takia? Minunko se vain tässä maailmassa piti muuttua joksikin, kuka en ole, ei kenenkään muun?

ap

Ja sitten alkaa jankkaus äidistä, kun ei enää ole mitään muuta sanottavaa.

No minun äitini pakotti minut olemaan joku kuka mä en ole, kaikki muutko täällä vain saavat olla keitä he ovat?

ap

Jos lapseni olisi kleptomaani, niin en todellakaan tukisi häntä kleptomaanin toimissa vaan yrittäisin häntä muuttaa. Sinussa luultavasti on ollut jotain sellaista mitä äitisi huomasi kaipaavan muuttamista. Ikävä, että hän ei onnistunut.

Ei ollut, se joka tässä oli sairas muiden muuttaja ja epähyväksyjä, oli äitini. Sinun logiikallasi mieheikin ois ollut muututtava.

ap

Mitä enemmän luen viestejäsi, sitä varmempi olen siitä että äitisi ymmärsi sinusta jotakin. Jotain sinussa oli sellaista, mitä ei ollut aihetta hyväksyä. Ei tämä nykyinen sinä ole mitään äitisi tuotosta, jotain perustavanlaatuisempaa siinä on.

No jos ymmärsi, niin miksi ei kertonut sitä minulle? Mitä se jotain voisi olla?

ap

Kysytkö ihan vakavissasi minulta? Voin vastata vain viestiesi pohjalta, jotka kertovat että sinussa on jonkinlainen syvän naiivi pohjavire ja kummallinen itsekeskeinen katsantokanta. Vaikea olla saamatta sinusta vaikutelmaa, että olet narsisti ja marttyyrikompleksissasi piehtaroiva henkilö. En ollut läsnä lapsuudessasi, joten miten voisin tietää huomasiko äitisi sinussa nuo piirteet. Olet kai häneltä asiaa vuosien saatossa kysynyt, mitä hän vastasi?

Siis mitä olisin häneltä vuosien saatossa kysynyt?

Että mites äiti, näytänkö tai tunnunko mä sinusta narsistiltako, vai? Oletko aivan idiootti? Mikä olisi mielestäsi saanut minut kysymään tuollaista hirveää asiaa minusta? Että mä pitäisin itseäni jonain paskaisena narsistina, vai?

ap

Ei vaan: äiti miksi et hyväksynyt minua? Älä vääristele omiasi keskustelukumppanisi sanoiksi. Tuo itsessään kertoo sinun itsekeskeisyydestäsi jo jotain.

Etkö tosiaankaan ole koskaan kysynyt äidiltäsi, että oliko sinussa jotakin mitä hän ei hyväksynyt? Tuo antaa olettaa, että hyväksymättömyytesi on paljolti sinun itsesi keksimää ja rimasi sille on niin alhaalla, ettet kehtaa täällä edes kertoa mitä pidät hyväksymättömyyden osoituksina.

Onko sinulla sisarruksia? Miten he tulevat toimeen äitinne kanssa?

Mitä ihmettä? Luuletko sinä, että sinä aina onnistut välittämään muille heidät hyväksyvän viestin, jos heidät hyväksyt?

Etkö ymmärrä, että ei se mene aina niin. Sinä voit väittää hyväksyneesi jonkun, joka sanoo, ettei kokenut ollenkaan niin.

JOS SE IHMINEN ON SULLE AIVAN SAMANTEKEVÄ, SÄ KOHAUTAT OLKIASI. Sä et välitä, vaikka se ihminen kertoo, ettei kokenut sinua hyväksyvänä, vaan ilkeänä ja tuomitsevana. Jos sä taas välität hänestä, alat selvittää, mikä johti siihen, etä SUN VIESTISI EPÄONNISTUI. Sinut otettiin tuomitsijana, vaikka et sitä ollut. Jos sinä vilpittömästi et ollut tuomitsija, sulla ei ole ongelmaa selvittää asiaa. Kosoa sinä välität siitä toisesta, ja haluat, että hän tuntee myös sinun välittämisesi.

Tätä minä en ole saanut äidiltäni koskaan.

ap

Kirjoitat niin abstraktilla tasolla, että tilanteestasi on vaikea saada kiinni ilman konkretiaa. Sitä et kuitenkaan halua selvästikään antaa, koska et edes vastannut onko sinulla sisarruksia ja miten he näkevät äitinne. Sivuutit kysymyksen kokonaan.

Äitisi siis katsoo hyväksyvänsä sinut, mutta sinä et koe että hän ei hyväksy. Miten se hyväksymättömyys siis ihan konkreettisesti ilmenee? Kerro jotain esimerkkejä.

Ei ole sisaruksia.

No siis jos kerron äidille haavoittuneeni joistain hänen puheistaan, niin hän syyttää minua, suuttuu. Totta kai minulle tulee siitä entistä pahempi olo plus että se, mistä olen haavoittunut on asia, johon en saanut apua edes edellisessä pitkähkössä terapiassani. Koska en itse varsinaisesti tiedä, mikä se haava on. Tiedän vain, miten se ilmenee. Esim. ihmissuhdeongelmina jne. Mutta mitä sen takana on ei aiempi terapeuttini tajunnut. En tajunnut itse terapian lopulla, että niiden takana edelleen on jotain. Ennen kuin ongelmani vain osoittivat sen uudestaan, että haavoja vain on edelleen.

ap

Sinä siis katsot, että äitisi haavoittaa sinua puheillasi. Hän itse ilmeisesti pitää haavoittumisen aihetta niin mitättömänä, ettei sellaisesta kuuluisi haavoittua? Onko äitisi sokea omalle itselleen vai katsotko että hän näkee kyllä haavoittavansa mutta ei suostu kantamaan siitä vastuuta? Pohjimmiltaan onko kyse siitä, että äitisi on puusilmä vai ilkeä?

Mistä äitisi puheistä olet haavoittunut, eikä hän ole pitänyt haavoittumista aiheellisena? Koetko, että haavoitut helpommin kuin muut?

Millainen ihminen pitää toisen haavoittumisen aihetta niin mitättömänä, että antaa tämän mielummin kärsiä, kuin miettii, miksi haavoitti tätä? Sanoin, että äitini lisäksi syyttää ja suuttuu kun kerron asioiden joita hän on tehnyt tai varsinkin sanonut haavoittaneen minua. Jos olisi puhtaat jauhot pussissa, niin miksi siitä suuttuisi aiheuttaen mulle lisää pahaa mieltä? On täysin epärelevanttia miettiä, miten herkkä mä olen, sanoisi mulle suoraan, ettei välitä näin herkistä, mikäli siitä on kysymys.

ap

Tämän takia tätä keskustelua ei saisi käydäkään tälläisellä abstraktiotasolla, vaan puhua ihan konkreettisista asioista.

Jos esimerkiksi olet siivonnut huoneesi lapsena huonosti ja äitisi on käskenyt sinua siivoamaan paremmin ja olet siitä haavoittunut, niin katsoisin että tuossa on pikemminkin kyse sinun liiasta haavoittumisherkkyydestäsi. Kyllä lastaan saa käskeä siivoamaan paremmin. Ei tavallinen lapsi sellaisesta kärsi. En tiedä sopiiko tämä esimerkki sinuun, koska puhut vain abstraktion tasolla. Puhut terapeuttikieltä, mikä estää näkemästä mistä tässä on kyse.

Jotkut ihmiset ottavat kaiken hyvin herkästi itseensä. Sellaiset ihmiset ovat ympäristölleen melko lailla rasittavia. Toiset eivät välitä mistään mitään ja he ovat eri tapaa yhtä lailla rasittavia. Joku balanssi siinä välissä olisi sopiva.

Me emme tiedä oletko sinä siinä balanssissa vai et, päinvastoin, pidät koko aihetta aivan epäoleellisena. Sitähän se ei ole, jos oikeasti olet yliherkkä arvostelulle. Se kertoisi, että ongelman perussyy ei ole äitisi vaan sinä. Sitten tietäisit, mitä lähteä korjaamaan (itseäsi).

Nytkin kipuilet sitä, että miehesi sukulaiset arvostelevat sinua entisen kotisi sotkuista, kuukausia sen jälkeen kun muutit pois. Se antaisi ymmärtää, että olet melkoisen herkkä arvostelulle.

Jos olenkin yliherkkä arvostelulle, mitä olettaisin olevani ainoastaan, koska minua on loukattu niin paljon, niin silti äitini olisi hylännyt minut ja ollut välittämättä minusta. Koska hänellä on tuo sama asenne kuin sinulla, ettei osaa tarkastella omaa vaikutustaan minuun. Joka oli pahaa minulle. Haavoitti.

ap

Jos äitisi on ihmissuhteissaan osaamaton, kuten sinäkin olet, ei ole oikein että syytät häntä. Syytät häntä siitä, että hän on kuin sinä. Osaamaton. Ellet osaa itseäsi korjata, miten voi vaatia että äitisi olisi aikoinaan korjannut itsensä?

Ja siis en minäkään odota, että äitini ois osannut itsensä korjata. Jotain apuahan se siihen ois tarvinnut, ja oisko sekään auttanut. En mäkään koita itse itseäni korjata. Jos se ois mahdollista, asia ei olisi koskaan mikään ongelma, sen kuin vain korjaisin. Mutta mä olen hakenut apua, hän ei hakenut. Hän syytti mieluummin minua ja haavoitti minua.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä keskity siihen mitä muut ajattelee, keskity enemmän omaan elämääsi. Jos et viihdy sirkuksessa kodissa siivoa, jos et viihdy vieraiden kanssa älä kutsu vieraita mutta anna muiden kutsua jos he haluavat.

No miten toi toimii, jos asun jonkun kanssa ja kumpikaan ei halua siivota, mutta toisesta on ok sallia sinne jonkun tulla? Varsinkin kun ei edes varoita näitä ennakkoon, että meillä on tosi paskaista verrattuna teille?

ap

Onko kenenkään pakko asua yhdessä ihmisen kanssa joka haluaa kutsua vieraita kotiin mutta itse haluaa olla koko ajan mieluiten yksin?

No miksi mies sitten esitti haluavansa olla kanssani, jos ei mun ehdoilla?

ap

Sitä kannattaa varmasti kysyä mieheltä miksi hän sinun kanssasi haluaa olla ehkä ehdoistasi huolimatta tuskin kuitenkaan niiden takia.

No luuletko, etten ole kysynyt?

ap

No miksi sinä sitten asiaa palstalla kysyt? Miksi mies sinun kanssasi haluaa olla? Miksi sinä haluat olla miehesi kanssa joka selvästikään ei tee asioita kuten haluat?

No voisi kai mieskin muuttua? Vähänkö mun piti lapsena muuttua äitini takia? Minunko se vain tässä maailmassa piti muuttua joksikin, kuka en ole, ei kenenkään muun?

ap

Ja sitten alkaa jankkaus äidistä, kun ei enää ole mitään muuta sanottavaa.

No minun äitini pakotti minut olemaan joku kuka mä en ole, kaikki muutko täällä vain saavat olla keitä he ovat?

ap

Jos lapseni olisi kleptomaani, niin en todellakaan tukisi häntä kleptomaanin toimissa vaan yrittäisin häntä muuttaa. Sinussa luultavasti on ollut jotain sellaista mitä äitisi huomasi kaipaavan muuttamista. Ikävä, että hän ei onnistunut.

Ei ollut, se joka tässä oli sairas muiden muuttaja ja epähyväksyjä, oli äitini. Sinun logiikallasi mieheikin ois ollut muututtava.

ap

Mitä enemmän luen viestejäsi, sitä varmempi olen siitä että äitisi ymmärsi sinusta jotakin. Jotain sinussa oli sellaista, mitä ei ollut aihetta hyväksyä. Ei tämä nykyinen sinä ole mitään äitisi tuotosta, jotain perustavanlaatuisempaa siinä on.

No jos ymmärsi, niin miksi ei kertonut sitä minulle? Mitä se jotain voisi olla?

ap

Kysytkö ihan vakavissasi minulta? Voin vastata vain viestiesi pohjalta, jotka kertovat että sinussa on jonkinlainen syvän naiivi pohjavire ja kummallinen itsekeskeinen katsantokanta. Vaikea olla saamatta sinusta vaikutelmaa, että olet narsisti ja marttyyrikompleksissasi piehtaroiva henkilö. En ollut läsnä lapsuudessasi, joten miten voisin tietää huomasiko äitisi sinussa nuo piirteet. Olet kai häneltä asiaa vuosien saatossa kysynyt, mitä hän vastasi?

Siis mitä olisin häneltä vuosien saatossa kysynyt?

Että mites äiti, näytänkö tai tunnunko mä sinusta narsistiltako, vai? Oletko aivan idiootti? Mikä olisi mielestäsi saanut minut kysymään tuollaista hirveää asiaa minusta? Että mä pitäisin itseäni jonain paskaisena narsistina, vai?

ap

Ei vaan: äiti miksi et hyväksynyt minua? Älä vääristele omiasi keskustelukumppanisi sanoiksi. Tuo itsessään kertoo sinun itsekeskeisyydestäsi jo jotain.

Etkö tosiaankaan ole koskaan kysynyt äidiltäsi, että oliko sinussa jotakin mitä hän ei hyväksynyt? Tuo antaa olettaa, että hyväksymättömyytesi on paljolti sinun itsesi keksimää ja rimasi sille on niin alhaalla, ettet kehtaa täällä edes kertoa mitä pidät hyväksymättömyyden osoituksina.

Onko sinulla sisarruksia? Miten he tulevat toimeen äitinne kanssa?

Mitä ihmettä? Luuletko sinä, että sinä aina onnistut välittämään muille heidät hyväksyvän viestin, jos heidät hyväksyt?

Etkö ymmärrä, että ei se mene aina niin. Sinä voit väittää hyväksyneesi jonkun, joka sanoo, ettei kokenut ollenkaan niin.

JOS SE IHMINEN ON SULLE AIVAN SAMANTEKEVÄ, SÄ KOHAUTAT OLKIASI. Sä et välitä, vaikka se ihminen kertoo, ettei kokenut sinua hyväksyvänä, vaan ilkeänä ja tuomitsevana. Jos sä taas välität hänestä, alat selvittää, mikä johti siihen, etä SUN VIESTISI EPÄONNISTUI. Sinut otettiin tuomitsijana, vaikka et sitä ollut. Jos sinä vilpittömästi et ollut tuomitsija, sulla ei ole ongelmaa selvittää asiaa. Kosoa sinä välität siitä toisesta, ja haluat, että hän tuntee myös sinun välittämisesi.

Tätä minä en ole saanut äidiltäni koskaan.

ap

Kirjoitat niin abstraktilla tasolla, että tilanteestasi on vaikea saada kiinni ilman konkretiaa. Sitä et kuitenkaan halua selvästikään antaa, koska et edes vastannut onko sinulla sisarruksia ja miten he näkevät äitinne. Sivuutit kysymyksen kokonaan.

Äitisi siis katsoo hyväksyvänsä sinut, mutta sinä et koe että hän ei hyväksy. Miten se hyväksymättömyys siis ihan konkreettisesti ilmenee? Kerro jotain esimerkkejä.

Ei ole sisaruksia.

No siis jos kerron äidille haavoittuneeni joistain hänen puheistaan, niin hän syyttää minua, suuttuu. Totta kai minulle tulee siitä entistä pahempi olo plus että se, mistä olen haavoittunut on asia, johon en saanut apua edes edellisessä pitkähkössä terapiassani. Koska en itse varsinaisesti tiedä, mikä se haava on. Tiedän vain, miten se ilmenee. Esim. ihmissuhdeongelmina jne. Mutta mitä sen takana on ei aiempi terapeuttini tajunnut. En tajunnut itse terapian lopulla, että niiden takana edelleen on jotain. Ennen kuin ongelmani vain osoittivat sen uudestaan, että haavoja vain on edelleen.

ap

Sinä siis katsot, että äitisi haavoittaa sinua puheillasi. Hän itse ilmeisesti pitää haavoittumisen aihetta niin mitättömänä, ettei sellaisesta kuuluisi haavoittua? Onko äitisi sokea omalle itselleen vai katsotko että hän näkee kyllä haavoittavansa mutta ei suostu kantamaan siitä vastuuta? Pohjimmiltaan onko kyse siitä, että äitisi on puusilmä vai ilkeä?

Mistä äitisi puheistä olet haavoittunut, eikä hän ole pitänyt haavoittumista aiheellisena? Koetko, että haavoitut helpommin kuin muut?

Millainen ihminen pitää toisen haavoittumisen aihetta niin mitättömänä, että antaa tämän mielummin kärsiä, kuin miettii, miksi haavoitti tätä? Sanoin, että äitini lisäksi syyttää ja suuttuu kun kerron asioiden joita hän on tehnyt tai varsinkin sanonut haavoittaneen minua. Jos olisi puhtaat jauhot pussissa, niin miksi siitä suuttuisi aiheuttaen mulle lisää pahaa mieltä? On täysin epärelevanttia miettiä, miten herkkä mä olen, sanoisi mulle suoraan, ettei välitä näin herkistä, mikäli siitä on kysymys.

ap

Tämän takia tätä keskustelua ei saisi käydäkään tälläisellä abstraktiotasolla, vaan puhua ihan konkreettisista asioista.

Jos esimerkiksi olet siivonnut huoneesi lapsena huonosti ja äitisi on käskenyt sinua siivoamaan paremmin ja olet siitä haavoittunut, niin katsoisin että tuossa on pikemminkin kyse sinun liiasta haavoittumisherkkyydestäsi. Kyllä lastaan saa käskeä siivoamaan paremmin. Ei tavallinen lapsi sellaisesta kärsi. En tiedä sopiiko tämä esimerkki sinuun, koska puhut vain abstraktion tasolla. Puhut terapeuttikieltä, mikä estää näkemästä mistä tässä on kyse.

Jotkut ihmiset ottavat kaiken hyvin herkästi itseensä. Sellaiset ihmiset ovat ympäristölleen melko lailla rasittavia. Toiset eivät välitä mistään mitään ja he ovat eri tapaa yhtä lailla rasittavia. Joku balanssi siinä välissä olisi sopiva.

Me emme tiedä oletko sinä siinä balanssissa vai et, päinvastoin, pidät koko aihetta aivan epäoleellisena. Sitähän se ei ole, jos oikeasti olet yliherkkä arvostelulle. Se kertoisi, että ongelman perussyy ei ole äitisi vaan sinä. Sitten tietäisit, mitä lähteä korjaamaan (itseäsi).

Nytkin kipuilet sitä, että miehesi sukulaiset arvostelevat sinua entisen kotisi sotkuista, kuukausia sen jälkeen kun muutit pois. Se antaisi ymmärtää, että olet melkoisen herkkä arvostelulle.

Jos olenkin yliherkkä arvostelulle, mitä olettaisin olevani ainoastaan, koska minua on loukattu niin paljon, niin silti äitini olisi hylännyt minut ja ollut välittämättä minusta. Koska hänellä on tuo sama asenne kuin sinulla, ettei osaa tarkastella omaa vaikutustaan minuun. Joka oli pahaa minulle. Haavoitti.

ap

Jos äitisi on ihmissuhteissaan osaamaton, kuten sinäkin olet, ei ole oikein että syytät häntä. Syytät häntä siitä, että hän on kuin sinä. Osaamaton. Ellet osaa itseäsi korjata, miten voi vaatia että äitisi olisi aikoinaan korjannut itsensä?

Mä en syytäkään häntä osaamattomuudesta.

Vaan. Siitä, että kun hän oli osaamaton ja näki virheensä minussa, koska olin ihan tavallinen, en mitenkään hänen mahtavasti kasvattamansa, tiedätkö, jossa ei ois ihan tavallisia lapsen virheitä, joita en peitellyt häpeillen itseäni, niin hän syyti vihansa siitä minuun. Se on se, mistä häntä syytän. En virheellisyydestä ihmisenä. Joskin tuokin on toki virhe, mutta se on maksanut mulle paljon surua ja ongelmia ja hän edelleen syyttää niistä minua. Sekin haittaa mun voimaantumistani. Kuten myös se, että vuosia elin uskossa, että olin se, minkä hän minussa näki.

ap

Eli sinä olet sitä mieltä, että äitisi ymmärsi kasvattavansa sinua väärin, mutta hän ei välittänyt virheistään ja siitä mitä ne sinulle aiheuttivat? Miksi ajattelet, että hän itse koki kasvattavansa sinua väärin, kun hetki sitten kirjoitit että hän koki saavansa sinulta kiitoksen kaikesta opettamastaan myöhemmin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä keskity siihen mitä muut ajattelee, keskity enemmän omaan elämääsi. Jos et viihdy sirkuksessa kodissa siivoa, jos et viihdy vieraiden kanssa älä kutsu vieraita mutta anna muiden kutsua jos he haluavat.

No miten toi toimii, jos asun jonkun kanssa ja kumpikaan ei halua siivota, mutta toisesta on ok sallia sinne jonkun tulla? Varsinkin kun ei edes varoita näitä ennakkoon, että meillä on tosi paskaista verrattuna teille?

ap

Onko kenenkään pakko asua yhdessä ihmisen kanssa joka haluaa kutsua vieraita kotiin mutta itse haluaa olla koko ajan mieluiten yksin?

No miksi mies sitten esitti haluavansa olla kanssani, jos ei mun ehdoilla?

ap

Sitä kannattaa varmasti kysyä mieheltä miksi hän sinun kanssasi haluaa olla ehkä ehdoistasi huolimatta tuskin kuitenkaan niiden takia.

No luuletko, etten ole kysynyt?

ap

No miksi sinä sitten asiaa palstalla kysyt? Miksi mies sinun kanssasi haluaa olla? Miksi sinä haluat olla miehesi kanssa joka selvästikään ei tee asioita kuten haluat?

No voisi kai mieskin muuttua? Vähänkö mun piti lapsena muuttua äitini takia? Minunko se vain tässä maailmassa piti muuttua joksikin, kuka en ole, ei kenenkään muun?

ap

Ja sitten alkaa jankkaus äidistä, kun ei enää ole mitään muuta sanottavaa.

No minun äitini pakotti minut olemaan joku kuka mä en ole, kaikki muutko täällä vain saavat olla keitä he ovat?

ap

Jos lapseni olisi kleptomaani, niin en todellakaan tukisi häntä kleptomaanin toimissa vaan yrittäisin häntä muuttaa. Sinussa luultavasti on ollut jotain sellaista mitä äitisi huomasi kaipaavan muuttamista. Ikävä, että hän ei onnistunut.

Lapset kun ei vielä edes synny kleptomaaneina, idiootti. Jos lapsella olisikin sellaista toimintaa, vanhempi on epäonnistunut kasvattaja.

ap

Onko sinulla jotain tietoa, etteikö kleptomania olisi synnynnäinen taipumus? Kovin ehdottomasti pistät vanhemman syyksi lapsen kleptomanian. Onko sinulla osoittaa jotain tutkittua tietoa, että näin on?

No siis en sanonut, etteikö taipumus voisi olla, mutta se ei silti tee kenestäkään kleptomaana ihan sen mukaan, miten uskon. Miksi tekisi, jos ympäristö on hyvä ja terve ja tukee pois taipumukseen johtavista ongelmakohdista?

Toki kaikilla ei ole sellaista lapsuutta, mutta ei se sitten ole heidän syynsä, jos heistä tulee kleptomaaneja, eikä vanhempi voi siittä heitä syyttää, korkeintaan itseään, kun epäonnistui hyvän kasvuympäristön annossa. Koska muuten ei niitä lapsia kannata tehdä, kuin pyrkimällä siihen, että kasvuympäristö on hyvä, eikä niin, että kasvuympäristö saa olla vastuuttomilla vanhemmilla mikä vaan ja ainoa, mikä pelastaa lapsen vioilta on se, että lapsi on täydellinen.

ap

Kysyin tutkittua tietoa, mutta sinä kirjoitit edelleenkin omia mielipiteitäsi.

Laita sinä ensin tutkittua tietoa siitä, ettei hyvä kasvuympäristö estä kleptomanian puhkeamista, vaikka siihen olisi taipumusta.

ap

Tutkimusaineistot esitetään kysymysjärjestyksessä. Toisekseen sinun kysymykseesi ei voi tutkimustietoa olla, koska negaatiota ei nyt kerta kaikkiaan voi todistaa. Pyydät siis loogisesti mahdottomia.

Laita nyt sitä tietoa väitteesi tueksi kleptomanian alkuperästä.

Sinä aloitit puhumaan kleptomaniasta, sinä esität väitteillesi ensin tuen.

ap

Minun väitteeni kleptomanialle oli, että en tukisi sellaista lapsessani. Minkäs muun tuen voin väitteelleni esittää, kuin että en tukisi lapsessani taipumusta kleptomaniaan, vaan koettasin häntä muuttaa. Lapseni kuitenkaan eivät ole kleptomaaneja, joten paha minun väitettäni varmuudella todistaa.

Sen jälkeen sinä väitit, että kleptomaaniksi ei synnytä, joten ole hyvä vaan ja esitä tutkittua tietoa väitteesi tueksi.

Mutta jos kerran kleptomaaniksi synnytään, kuten sinä väität, niin miksi sinä koittaisit sitten muuttaa lastasi siitä?

ap

Se, että ominaisuus on synnynnäinen, ei tarkoita sitä että se on hyvä. Ei kaikki synnynnäinen ole hyvää. Varastaminen on väärin, se on itsessään syy kasvattaa ja muuttaa oikeaan.

Eivät ihmiset ole luonnostaan niin ihania, että heitä pitäisi sellaisenaan hyväksyä. Kuka esimerkiksi aivan luonnostaan siihen opetusta saamatta pesee kätensä? En usko että kukaan, enkä käsiään pesemätöntä itse kättelisi, ts. en hyväksyisi käsien pesemättömyyttä.

En minäkään ole väittänyt, että kleptomania olisi hyvä asia. Mutta kleptomaniaa ei poista se, että koittaa muuttaa sen ihmisen. Se on aivan eri asia, kuin keskustella siitä, miten hän ei toteuttaisi sitä, mikä on. Mun äiti ei koskaan keskustellut siitä, miten en olisi se, kuka olen. Silloin oisin nimityäin sanonut hänelle, että pidä vittu tunkkisi, olen se, kuka olen, ja jos sulla on ongelmia sen kanssa, niin SULLA ON ONGELMIA SEN KANSSA. KATOA SILMISTÄNI.

ap

Mikä tämä "minä olen se joka olen" siis lopulta on? Mikä ongelma äidilläsi oli kanssasi, mitä hän ei sinussa hyväksynyt ihan konkreettisesti sanoen? Mitä se ei-hyväksytty oli, joka sinun mielestäsi on minuutesi ytimessä?

Tavallinen lapsi, ihminen, epätäydellinen. Se minä en saanut olla. Sen kanssa äidillä oli ongelmia.

ap

Edelleenkin liian abstraktia. Miten et saanut olla tavallinen? Mitä äitisi sinulta vaati, mitä tavallisilta lapsilta ei vaadita?

Onko sinulla niitä sisarruksia? Miten he tulevat äitisi kanssa toimeen?

Pikemminkin hän ei sallinut. Hän ei sallinut tunteenpurkauksia, vaan otti ne henkilöönsä kohdistuvana arvosteluna jne. Vaatikin, esim. pakoista hän nautti, eikä opetellut tapoja joilla ne eivät tuntuisi kiusaamiselle.

ap

No ei tuo tietenkään hyvältä kuulosta, jos äitisi ei sallinnut sinun suuttua tai itkeä lainkaan. Tuohon perään pitää tosin kysyä, että purkauduitko sitten poikkeuksellisen usein? Pieni lapsi itkee joka päivä syystä tai toisesta, mutta ei ole tavallista, että lapsi raivoaisi esim. päivittäin.

Jos hän todella nautti sinun pakottamisestasi, on hänessä kai jonkinlaista sadistisen vallankäyttäjän piirrettä. Mutta miten voi tietää, että hän nautti siitä, kun kommunikaatio ei teidän välillänne näytä pelanneen?

Kyllä sen näkee, mikä on toiselle mieluista. Ei nyt tietty silmät innosta hehkuen ja hihkuen siinä ollut, mutta selkeästi voimainsa tunnossa ja luuli, että kiittelen häntä sitten isona miten on opetettu kaikkea.

ap

Vanhempien kuuluu kyllä kasvattaa lapsiaan ja siihen kuuluu käskemistäkin. Vaikea ottaa kantaa, koska et kerro konkreettisia esimerkkejä.

Kuulostaa siltä, ettet kestä auktoriteetteja. Ajattelet, jopa että sinun ei tarvitse tehdä mitään mistä et pidä, koska haistat sellaisessa auktoriteetin tottelemisen.

Miksi minun kannattaisi tehdä sellaista, mistä en pidä kenenkään käskemänä?

ap

Joustavuuden vuoksi, mikä on ihmissuhteiden voiteluöljy. Jos olette lähdössä matkaan ja miehesi sanoo, että kiirehdi siinä äläkä vielä kuhnaile, niin kannattaisi se huomioida eikä mullikoiden periaatteen vuoksi hidastella, koska sinulla ei ole mitään pakkoa kiiruhtaa kenenkään käskystä.

Loukaantuisitko sinä siitä, että sinulle sanottaisiin että älä kuhnaile?

Itseasiassa en, koska minustakin niin pitää toimia, mutta jos olen ainoa, joka on sitä, tai sanoo noin muille, jotka haluavat ja jostain itsessään löytävät tilaakin ottaa omaan tahtiinsa, niin sitten taas alkaa kyllä ketuttaa.

ap

Ihmiset ovat kovimpia heille, jotka ovat heitä lähimpinä. Tuntemattomille ollaan kohteliaampia. Se, että joku uskaltaa olla sinulle töksö, kertoo se yleensä että hän kokee sinut läheiseksi. Se ei ole toki oikein, koska niitä läheisimpiä pitäisi eniten kunnioittaa, mutta heidän kanssaan osaamme olla eniten sitä mitä olemme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä keskity siihen mitä muut ajattelee, keskity enemmän omaan elämääsi. Jos et viihdy sirkuksessa kodissa siivoa, jos et viihdy vieraiden kanssa älä kutsu vieraita mutta anna muiden kutsua jos he haluavat.

No miten toi toimii, jos asun jonkun kanssa ja kumpikaan ei halua siivota, mutta toisesta on ok sallia sinne jonkun tulla? Varsinkin kun ei edes varoita näitä ennakkoon, että meillä on tosi paskaista verrattuna teille?

ap

Onko kenenkään pakko asua yhdessä ihmisen kanssa joka haluaa kutsua vieraita kotiin mutta itse haluaa olla koko ajan mieluiten yksin?

No miksi mies sitten esitti haluavansa olla kanssani, jos ei mun ehdoilla?

ap

Sitä kannattaa varmasti kysyä mieheltä miksi hän sinun kanssasi haluaa olla ehkä ehdoistasi huolimatta tuskin kuitenkaan niiden takia.

No luuletko, etten ole kysynyt?

ap

No miksi sinä sitten asiaa palstalla kysyt? Miksi mies sinun kanssasi haluaa olla? Miksi sinä haluat olla miehesi kanssa joka selvästikään ei tee asioita kuten haluat?

No voisi kai mieskin muuttua? Vähänkö mun piti lapsena muuttua äitini takia? Minunko se vain tässä maailmassa piti muuttua joksikin, kuka en ole, ei kenenkään muun?

ap

Ja sitten alkaa jankkaus äidistä, kun ei enää ole mitään muuta sanottavaa.

No minun äitini pakotti minut olemaan joku kuka mä en ole, kaikki muutko täällä vain saavat olla keitä he ovat?

ap

Jos lapseni olisi kleptomaani, niin en todellakaan tukisi häntä kleptomaanin toimissa vaan yrittäisin häntä muuttaa. Sinussa luultavasti on ollut jotain sellaista mitä äitisi huomasi kaipaavan muuttamista. Ikävä, että hän ei onnistunut.

Lapset kun ei vielä edes synny kleptomaaneina, idiootti. Jos lapsella olisikin sellaista toimintaa, vanhempi on epäonnistunut kasvattaja.

ap

Onko sinulla jotain tietoa, etteikö kleptomania olisi synnynnäinen taipumus? Kovin ehdottomasti pistät vanhemman syyksi lapsen kleptomanian. Onko sinulla osoittaa jotain tutkittua tietoa, että näin on?

No siis en sanonut, etteikö taipumus voisi olla, mutta se ei silti tee kenestäkään kleptomaana ihan sen mukaan, miten uskon. Miksi tekisi, jos ympäristö on hyvä ja terve ja tukee pois taipumukseen johtavista ongelmakohdista?

Toki kaikilla ei ole sellaista lapsuutta, mutta ei se sitten ole heidän syynsä, jos heistä tulee kleptomaaneja, eikä vanhempi voi siittä heitä syyttää, korkeintaan itseään, kun epäonnistui hyvän kasvuympäristön annossa. Koska muuten ei niitä lapsia kannata tehdä, kuin pyrkimällä siihen, että kasvuympäristö on hyvä, eikä niin, että kasvuympäristö saa olla vastuuttomilla vanhemmilla mikä vaan ja ainoa, mikä pelastaa lapsen vioilta on se, että lapsi on täydellinen.

ap

Kysyin tutkittua tietoa, mutta sinä kirjoitit edelleenkin omia mielipiteitäsi.

Laita sinä ensin tutkittua tietoa siitä, ettei hyvä kasvuympäristö estä kleptomanian puhkeamista, vaikka siihen olisi taipumusta.

ap

Tutkimusaineistot esitetään kysymysjärjestyksessä. Toisekseen sinun kysymykseesi ei voi tutkimustietoa olla, koska negaatiota ei nyt kerta kaikkiaan voi todistaa. Pyydät siis loogisesti mahdottomia.

Laita nyt sitä tietoa väitteesi tueksi kleptomanian alkuperästä.

Sinä aloitit puhumaan kleptomaniasta, sinä esität väitteillesi ensin tuen.

ap

Minun väitteeni kleptomanialle oli, että en tukisi sellaista lapsessani. Minkäs muun tuen voin väitteelleni esittää, kuin että en tukisi lapsessani taipumusta kleptomaniaan, vaan koettasin häntä muuttaa. Lapseni kuitenkaan eivät ole kleptomaaneja, joten paha minun väitettäni varmuudella todistaa.

Sen jälkeen sinä väitit, että kleptomaaniksi ei synnytä, joten ole hyvä vaan ja esitä tutkittua tietoa väitteesi tueksi.

Mutta jos kerran kleptomaaniksi synnytään, kuten sinä väität, niin miksi sinä koittaisit sitten muuttaa lastasi siitä?

ap

Se, että ominaisuus on synnynnäinen, ei tarkoita sitä että se on hyvä. Ei kaikki synnynnäinen ole hyvää. Varastaminen on väärin, se on itsessään syy kasvattaa ja muuttaa oikeaan.

Eivät ihmiset ole luonnostaan niin ihania, että heitä pitäisi sellaisenaan hyväksyä. Kuka esimerkiksi aivan luonnostaan siihen opetusta saamatta pesee kätensä? En usko että kukaan, enkä käsiään pesemätöntä itse kättelisi, ts. en hyväksyisi käsien pesemättömyyttä.

En minäkään ole väittänyt, että kleptomania olisi hyvä asia. Mutta kleptomaniaa ei poista se, että koittaa muuttaa sen ihmisen. Se on aivan eri asia, kuin keskustella siitä, miten hän ei toteuttaisi sitä, mikä on. Mun äiti ei koskaan keskustellut siitä, miten en olisi se, kuka olen. Silloin oisin nimityäin sanonut hänelle, että pidä vittu tunkkisi, olen se, kuka olen, ja jos sulla on ongelmia sen kanssa, niin SULLA ON ONGELMIA SEN KANSSA. KATOA SILMISTÄNI.

ap

Mikä tämä "minä olen se joka olen" siis lopulta on? Mikä ongelma äidilläsi oli kanssasi, mitä hän ei sinussa hyväksynyt ihan konkreettisesti sanoen? Mitä se ei-hyväksytty oli, joka sinun mielestäsi on minuutesi ytimessä?

Tavallinen lapsi, ihminen, epätäydellinen. Se minä en saanut olla. Sen kanssa äidillä oli ongelmia.

ap

Edelleenkin liian abstraktia. Miten et saanut olla tavallinen? Mitä äitisi sinulta vaati, mitä tavallisilta lapsilta ei vaadita?

Onko sinulla niitä sisarruksia? Miten he tulevat äitisi kanssa toimeen?

Pikemminkin hän ei sallinut. Hän ei sallinut tunteenpurkauksia, vaan otti ne henkilöönsä kohdistuvana arvosteluna jne. Vaatikin, esim. pakoista hän nautti, eikä opetellut tapoja joilla ne eivät tuntuisi kiusaamiselle.

ap

No ei tuo tietenkään hyvältä kuulosta, jos äitisi ei sallinnut sinun suuttua tai itkeä lainkaan. Tuohon perään pitää tosin kysyä, että purkauduitko sitten poikkeuksellisen usein? Pieni lapsi itkee joka päivä syystä tai toisesta, mutta ei ole tavallista, että lapsi raivoaisi esim. päivittäin.

Jos hän todella nautti sinun pakottamisestasi, on hänessä kai jonkinlaista sadistisen vallankäyttäjän piirrettä. Mutta miten voi tietää, että hän nautti siitä, kun kommunikaatio ei teidän välillänne näytä pelanneen?

Siis hän ei ole sallinut suuttua silloin kun suututtaa ja itkeä silloin kuin itkettää. Ja ihan kotona tapahtuvista tunteenpurkauksista on kyse.

ap

Ja siis näihinkin tilanteisiin tuli minua loukkaavaa opetusta. Jotain miten häijy olen, kun suutun ja manipuloiva, kun itken. Ei niitä suoraan sanottu, mutta se oli se asenne siellä suhtautumisen takana minuun.

ap

Tuo on hiukan hankalaa, koska jos luet äitisi asenteen väärin hänen komentaessaan sinua, niin voit myös lukea väärin tuon loukkaavan sanomattoman asenteen. Meidän on vaikea sanoa siitä mitään miten sinua on kohdeltu. Ilmeisesti äitisi olisi voinut olla vähemmän autoritatiivinen kanssasi, jos olet herkästi itseesi ottava luonne. Toisaalta, jos hänestä tuntui siltä että loukkaannuit turhasta, niin hän on voinut pitää sinua vähän primadonnana, joka yrität manipuloida loukkaantumisillasi. Hyvältä teidän keskinäinen suhteenne ei joka tapauksessa kuulosta.

Tuntuiko sinusta siltä, että äitisi pohjimmiltaan kuitenkin rakasti sinua? Oliko kyse siitä, että hän ei hyväksynyt sinua totaalisesti, tai ei hyväksynyt joitakin piirteitäsi?

Ei tunnu, ei tietenkään. Jos hänellä oli jokin viesti minulle se oli, että "muutu, olet hirveä sellaisena kuin olet, and I mean it."

ap

Sinun tunteenpurkauksesi siis jostakin syystä ärsyttivät häntä. Hän ei sietänyt vihastumisiasi ja itkuasi. Hän kasvatti sinua komentaen. Ja sen takia luit häneen viestin, että hän totaalisesti ei hyväksynyt sinua.

Komentava kasvattamistapa oli ominainen aina nykyiseen vanhempien polveen saakka. Joskus tuntuu siltä, ett se on nyt väistynyt vähän liikaakin, että jotkut vanhemmat eivät uskalla komentaa edes silloin kuin olisi aihetta. Se ei itsessään luultavastikaan ollut suuremmin poikkeuksellista lapsuudessasi.

Tunteiden osoittamisen lannistaminen ei sen sijaan ollut äitisi sukupolvelle enää normaalia kasvatusta. Kyllä silloin jo ymmärrettiin, että lapset ovat lapsia eikä pieniä aikuisia. Mutta kuten sanoin, emme voi tietää mistä ihan tarkkaan on ollut kyse, koska tiedämme vain miten sinä asian tulkitsit, emme sitä mitä äitisi tarkoitti.

Oliko sinulla lapsuudessasi ystäviä? Hyväksyikö isäsi sinut sellaisenaan?

Joo, komantaminen ei sinänsä olisi ongelma, mutta siellä oli jotain muuta pielessä, en tiedä mitä. Miksi siis äitini mahdollinen rakkaus jäi kokematta, tuntumatta, tulematta läpi, osoittumatta. Saamatta.

Oli ystäviä, ja isä hyväksyi, mutta ei ihan täysin sellaisenaan, vaan kun olin isälle kiva kaveri. Jos en ollut, jos olin kuin lapsi, niin meni sormi suuhun. Mutta olin isän kanssa sen verran vähemmän, ettei se muodpstunut ongelmaksi. Paitsi ehkä tosiaan sillä mielellä, ettei hänkään hyväksynyt minua sellaisenaan....nyt kun tarkemmin mietin. Kiitos muuten, olet eka ihminen, joka saa minut miettimään, että mikä isän roolissa vielä oli vajaata, koska siis isä oli hyvä, tosi hyvä, mutta sekään ei riittänyt estämään mun ongelmien syntyä. Ja se on varmasti tuo, isä ei kyennyt hyväksymään minua sellaisenaan, vaan isän kivana pikku kaverina, jonka oli oltava hyvällä tuulella isää varten jne. Mutta mä olin. Se oli helppoa muuntua siksi, koska isän kanssa oli kivaa ja paratiisi verrattuna äitini kasvatukseen. Mutta tosiaan, jäin sielläkin vaille minää, persoonaa, tavallaan.

Mutta: isäni ei syytä tästä minua. Isäni ei kehittele salaliittoteorioitasiitä, miten minä sen takia loukkaan muita niin, että minun tuskin kannattaa sanoa kellekään mitään, etten vain satuttaisi heitä. Mikä on siis ollut äidissäni todella loukkaavaa hänen itsensä ensin aiheutettua minulle epätäydellisyyksiä ihmisenä. Tai siis ei aiheutettua, mutta vaikka vaatii täydellisyyttä, niin pystymättä ensin sitä muhun ajamaan. Kiitos.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä keskity siihen mitä muut ajattelee, keskity enemmän omaan elämääsi. Jos et viihdy sirkuksessa kodissa siivoa, jos et viihdy vieraiden kanssa älä kutsu vieraita mutta anna muiden kutsua jos he haluavat.

No miten toi toimii, jos asun jonkun kanssa ja kumpikaan ei halua siivota, mutta toisesta on ok sallia sinne jonkun tulla? Varsinkin kun ei edes varoita näitä ennakkoon, että meillä on tosi paskaista verrattuna teille?

ap

Onko kenenkään pakko asua yhdessä ihmisen kanssa joka haluaa kutsua vieraita kotiin mutta itse haluaa olla koko ajan mieluiten yksin?

No miksi mies sitten esitti haluavansa olla kanssani, jos ei mun ehdoilla?

ap

Sitä kannattaa varmasti kysyä mieheltä miksi hän sinun kanssasi haluaa olla ehkä ehdoistasi huolimatta tuskin kuitenkaan niiden takia.

No luuletko, etten ole kysynyt?

ap

No miksi sinä sitten asiaa palstalla kysyt? Miksi mies sinun kanssasi haluaa olla? Miksi sinä haluat olla miehesi kanssa joka selvästikään ei tee asioita kuten haluat?

No voisi kai mieskin muuttua? Vähänkö mun piti lapsena muuttua äitini takia? Minunko se vain tässä maailmassa piti muuttua joksikin, kuka en ole, ei kenenkään muun?

ap

Ja sitten alkaa jankkaus äidistä, kun ei enää ole mitään muuta sanottavaa.

No minun äitini pakotti minut olemaan joku kuka mä en ole, kaikki muutko täällä vain saavat olla keitä he ovat?

ap

Jos lapseni olisi kleptomaani, niin en todellakaan tukisi häntä kleptomaanin toimissa vaan yrittäisin häntä muuttaa. Sinussa luultavasti on ollut jotain sellaista mitä äitisi huomasi kaipaavan muuttamista. Ikävä, että hän ei onnistunut.

Ei ollut, se joka tässä oli sairas muiden muuttaja ja epähyväksyjä, oli äitini. Sinun logiikallasi mieheikin ois ollut muututtava.

ap

Mitä enemmän luen viestejäsi, sitä varmempi olen siitä että äitisi ymmärsi sinusta jotakin. Jotain sinussa oli sellaista, mitä ei ollut aihetta hyväksyä. Ei tämä nykyinen sinä ole mitään äitisi tuotosta, jotain perustavanlaatuisempaa siinä on.

No jos ymmärsi, niin miksi ei kertonut sitä minulle? Mitä se jotain voisi olla?

ap

Kysytkö ihan vakavissasi minulta? Voin vastata vain viestiesi pohjalta, jotka kertovat että sinussa on jonkinlainen syvän naiivi pohjavire ja kummallinen itsekeskeinen katsantokanta. Vaikea olla saamatta sinusta vaikutelmaa, että olet narsisti ja marttyyrikompleksissasi piehtaroiva henkilö. En ollut läsnä lapsuudessasi, joten miten voisin tietää huomasiko äitisi sinussa nuo piirteet. Olet kai häneltä asiaa vuosien saatossa kysynyt, mitä hän vastasi?

Siis mitä olisin häneltä vuosien saatossa kysynyt?

Että mites äiti, näytänkö tai tunnunko mä sinusta narsistiltako, vai? Oletko aivan idiootti? Mikä olisi mielestäsi saanut minut kysymään tuollaista hirveää asiaa minusta? Että mä pitäisin itseäni jonain paskaisena narsistina, vai?

ap

Ei vaan: äiti miksi et hyväksynyt minua? Älä vääristele omiasi keskustelukumppanisi sanoiksi. Tuo itsessään kertoo sinun itsekeskeisyydestäsi jo jotain.

Etkö tosiaankaan ole koskaan kysynyt äidiltäsi, että oliko sinussa jotakin mitä hän ei hyväksynyt? Tuo antaa olettaa, että hyväksymättömyytesi on paljolti sinun itsesi keksimää ja rimasi sille on niin alhaalla, ettet kehtaa täällä edes kertoa mitä pidät hyväksymättömyyden osoituksina.

Onko sinulla sisarruksia? Miten he tulevat toimeen äitinne kanssa?

Mitä ihmettä? Luuletko sinä, että sinä aina onnistut välittämään muille heidät hyväksyvän viestin, jos heidät hyväksyt?

Etkö ymmärrä, että ei se mene aina niin. Sinä voit väittää hyväksyneesi jonkun, joka sanoo, ettei kokenut ollenkaan niin.

JOS SE IHMINEN ON SULLE AIVAN SAMANTEKEVÄ, SÄ KOHAUTAT OLKIASI. Sä et välitä, vaikka se ihminen kertoo, ettei kokenut sinua hyväksyvänä, vaan ilkeänä ja tuomitsevana. Jos sä taas välität hänestä, alat selvittää, mikä johti siihen, etä SUN VIESTISI EPÄONNISTUI. Sinut otettiin tuomitsijana, vaikka et sitä ollut. Jos sinä vilpittömästi et ollut tuomitsija, sulla ei ole ongelmaa selvittää asiaa. Kosoa sinä välität siitä toisesta, ja haluat, että hän tuntee myös sinun välittämisesi.

Tätä minä en ole saanut äidiltäni koskaan.

ap

Kirjoitat niin abstraktilla tasolla, että tilanteestasi on vaikea saada kiinni ilman konkretiaa. Sitä et kuitenkaan halua selvästikään antaa, koska et edes vastannut onko sinulla sisarruksia ja miten he näkevät äitinne. Sivuutit kysymyksen kokonaan.

Äitisi siis katsoo hyväksyvänsä sinut, mutta sinä et koe että hän ei hyväksy. Miten se hyväksymättömyys siis ihan konkreettisesti ilmenee? Kerro jotain esimerkkejä.

Ei ole sisaruksia.

No siis jos kerron äidille haavoittuneeni joistain hänen puheistaan, niin hän syyttää minua, suuttuu. Totta kai minulle tulee siitä entistä pahempi olo plus että se, mistä olen haavoittunut on asia, johon en saanut apua edes edellisessä pitkähkössä terapiassani. Koska en itse varsinaisesti tiedä, mikä se haava on. Tiedän vain, miten se ilmenee. Esim. ihmissuhdeongelmina jne. Mutta mitä sen takana on ei aiempi terapeuttini tajunnut. En tajunnut itse terapian lopulla, että niiden takana edelleen on jotain. Ennen kuin ongelmani vain osoittivat sen uudestaan, että haavoja vain on edelleen.

ap

Sinä siis katsot, että äitisi haavoittaa sinua puheillasi. Hän itse ilmeisesti pitää haavoittumisen aihetta niin mitättömänä, ettei sellaisesta kuuluisi haavoittua? Onko äitisi sokea omalle itselleen vai katsotko että hän näkee kyllä haavoittavansa mutta ei suostu kantamaan siitä vastuuta? Pohjimmiltaan onko kyse siitä, että äitisi on puusilmä vai ilkeä?

Mistä äitisi puheistä olet haavoittunut, eikä hän ole pitänyt haavoittumista aiheellisena? Koetko, että haavoitut helpommin kuin muut?

Millainen ihminen pitää toisen haavoittumisen aihetta niin mitättömänä, että antaa tämän mielummin kärsiä, kuin miettii, miksi haavoitti tätä? Sanoin, että äitini lisäksi syyttää ja suuttuu kun kerron asioiden joita hän on tehnyt tai varsinkin sanonut haavoittaneen minua. Jos olisi puhtaat jauhot pussissa, niin miksi siitä suuttuisi aiheuttaen mulle lisää pahaa mieltä? On täysin epärelevanttia miettiä, miten herkkä mä olen, sanoisi mulle suoraan, ettei välitä näin herkistä, mikäli siitä on kysymys.

ap

Tämän takia tätä keskustelua ei saisi käydäkään tälläisellä abstraktiotasolla, vaan puhua ihan konkreettisista asioista.

Jos esimerkiksi olet siivonnut huoneesi lapsena huonosti ja äitisi on käskenyt sinua siivoamaan paremmin ja olet siitä haavoittunut, niin katsoisin että tuossa on pikemminkin kyse sinun liiasta haavoittumisherkkyydestäsi. Kyllä lastaan saa käskeä siivoamaan paremmin. Ei tavallinen lapsi sellaisesta kärsi. En tiedä sopiiko tämä esimerkki sinuun, koska puhut vain abstraktion tasolla. Puhut terapeuttikieltä, mikä estää näkemästä mistä tässä on kyse.

Jotkut ihmiset ottavat kaiken hyvin herkästi itseensä. Sellaiset ihmiset ovat ympäristölleen melko lailla rasittavia. Toiset eivät välitä mistään mitään ja he ovat eri tapaa yhtä lailla rasittavia. Joku balanssi siinä välissä olisi sopiva.

Me emme tiedä oletko sinä siinä balanssissa vai et, päinvastoin, pidät koko aihetta aivan epäoleellisena. Sitähän se ei ole, jos oikeasti olet yliherkkä arvostelulle. Se kertoisi, että ongelman perussyy ei ole äitisi vaan sinä. Sitten tietäisit, mitä lähteä korjaamaan (itseäsi).

Nytkin kipuilet sitä, että miehesi sukulaiset arvostelevat sinua entisen kotisi sotkuista, kuukausia sen jälkeen kun muutit pois. Se antaisi ymmärtää, että olet melkoisen herkkä arvostelulle.

Jos olenkin yliherkkä arvostelulle, mitä olettaisin olevani ainoastaan, koska minua on loukattu niin paljon, niin silti äitini olisi hylännyt minut ja ollut välittämättä minusta. Koska hänellä on tuo sama asenne kuin sinulla, ettei osaa tarkastella omaa vaikutustaan minuun. Joka oli pahaa minulle. Haavoitti.

ap

Jos äitisi on ihmissuhteissaan osaamaton, kuten sinäkin olet, ei ole oikein että syytät häntä. Syytät häntä siitä, että hän on kuin sinä. Osaamaton. Ellet osaa itseäsi korjata, miten voi vaatia että äitisi olisi aikoinaan korjannut itsensä?

Ja siis en minäkään odota, että äitini ois osannut itsensä korjata. Jotain apuahan se siihen ois tarvinnut, ja oisko sekään auttanut. En mäkään koita itse itseäni korjata. Jos se ois mahdollista, asia ei olisi koskaan mikään ongelma, sen kuin vain korjaisin. Mutta mä olen hakenut apua, hän ei hakenut. Hän syytti mieluummin minua ja haavoitti minua.

ap

Äitisi ollessa nuori, oli kynnys hakeutua terapiaan korkeampi. Nykyään sitä ei niin pidetä minään, mutta silloin se koettiin vähän häpeälliseksi. Sinun on helpompi hakea terapiaan, kuin hänen olisi ollut. Ehkä hänellä myöskään ei ollut sairaudentuntoa.

Kerro äidistäsi hiukan enemmän. Miksi äitisi on eronnut? Kuinka nuori hän oli sinut saadessasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä keskity siihen mitä muut ajattelee, keskity enemmän omaan elämääsi. Jos et viihdy sirkuksessa kodissa siivoa, jos et viihdy vieraiden kanssa älä kutsu vieraita mutta anna muiden kutsua jos he haluavat.

No miten toi toimii, jos asun jonkun kanssa ja kumpikaan ei halua siivota, mutta toisesta on ok sallia sinne jonkun tulla? Varsinkin kun ei edes varoita näitä ennakkoon, että meillä on tosi paskaista verrattuna teille?

ap

Onko kenenkään pakko asua yhdessä ihmisen kanssa joka haluaa kutsua vieraita kotiin mutta itse haluaa olla koko ajan mieluiten yksin?

No miksi mies sitten esitti haluavansa olla kanssani, jos ei mun ehdoilla?

ap

Sitä kannattaa varmasti kysyä mieheltä miksi hän sinun kanssasi haluaa olla ehkä ehdoistasi huolimatta tuskin kuitenkaan niiden takia.

No luuletko, etten ole kysynyt?

ap

No miksi sinä sitten asiaa palstalla kysyt? Miksi mies sinun kanssasi haluaa olla? Miksi sinä haluat olla miehesi kanssa joka selvästikään ei tee asioita kuten haluat?

No voisi kai mieskin muuttua? Vähänkö mun piti lapsena muuttua äitini takia? Minunko se vain tässä maailmassa piti muuttua joksikin, kuka en ole, ei kenenkään muun?

ap

Ja sitten alkaa jankkaus äidistä, kun ei enää ole mitään muuta sanottavaa.

No minun äitini pakotti minut olemaan joku kuka mä en ole, kaikki muutko täällä vain saavat olla keitä he ovat?

ap

Jos lapseni olisi kleptomaani, niin en todellakaan tukisi häntä kleptomaanin toimissa vaan yrittäisin häntä muuttaa. Sinussa luultavasti on ollut jotain sellaista mitä äitisi huomasi kaipaavan muuttamista. Ikävä, että hän ei onnistunut.

Lapset kun ei vielä edes synny kleptomaaneina, idiootti. Jos lapsella olisikin sellaista toimintaa, vanhempi on epäonnistunut kasvattaja.

ap

Onko sinulla jotain tietoa, etteikö kleptomania olisi synnynnäinen taipumus? Kovin ehdottomasti pistät vanhemman syyksi lapsen kleptomanian. Onko sinulla osoittaa jotain tutkittua tietoa, että näin on?

No siis en sanonut, etteikö taipumus voisi olla, mutta se ei silti tee kenestäkään kleptomaana ihan sen mukaan, miten uskon. Miksi tekisi, jos ympäristö on hyvä ja terve ja tukee pois taipumukseen johtavista ongelmakohdista?

Toki kaikilla ei ole sellaista lapsuutta, mutta ei se sitten ole heidän syynsä, jos heistä tulee kleptomaaneja, eikä vanhempi voi siittä heitä syyttää, korkeintaan itseään, kun epäonnistui hyvän kasvuympäristön annossa. Koska muuten ei niitä lapsia kannata tehdä, kuin pyrkimällä siihen, että kasvuympäristö on hyvä, eikä niin, että kasvuympäristö saa olla vastuuttomilla vanhemmilla mikä vaan ja ainoa, mikä pelastaa lapsen vioilta on se, että lapsi on täydellinen.

ap

Kysyin tutkittua tietoa, mutta sinä kirjoitit edelleenkin omia mielipiteitäsi.

Laita sinä ensin tutkittua tietoa siitä, ettei hyvä kasvuympäristö estä kleptomanian puhkeamista, vaikka siihen olisi taipumusta.

ap

Tutkimusaineistot esitetään kysymysjärjestyksessä. Toisekseen sinun kysymykseesi ei voi tutkimustietoa olla, koska negaatiota ei nyt kerta kaikkiaan voi todistaa. Pyydät siis loogisesti mahdottomia.

Laita nyt sitä tietoa väitteesi tueksi kleptomanian alkuperästä.

Sinä aloitit puhumaan kleptomaniasta, sinä esität väitteillesi ensin tuen.

ap

Minun väitteeni kleptomanialle oli, että en tukisi sellaista lapsessani. Minkäs muun tuen voin väitteelleni esittää, kuin että en tukisi lapsessani taipumusta kleptomaniaan, vaan koettasin häntä muuttaa. Lapseni kuitenkaan eivät ole kleptomaaneja, joten paha minun väitettäni varmuudella todistaa.

Sen jälkeen sinä väitit, että kleptomaaniksi ei synnytä, joten ole hyvä vaan ja esitä tutkittua tietoa väitteesi tueksi.

Mutta jos kerran kleptomaaniksi synnytään, kuten sinä väität, niin miksi sinä koittaisit sitten muuttaa lastasi siitä?

ap

Se, että ominaisuus on synnynnäinen, ei tarkoita sitä että se on hyvä. Ei kaikki synnynnäinen ole hyvää. Varastaminen on väärin, se on itsessään syy kasvattaa ja muuttaa oikeaan.

Eivät ihmiset ole luonnostaan niin ihania, että heitä pitäisi sellaisenaan hyväksyä. Kuka esimerkiksi aivan luonnostaan siihen opetusta saamatta pesee kätensä? En usko että kukaan, enkä käsiään pesemätöntä itse kättelisi, ts. en hyväksyisi käsien pesemättömyyttä.

En minäkään ole väittänyt, että kleptomania olisi hyvä asia. Mutta kleptomaniaa ei poista se, että koittaa muuttaa sen ihmisen. Se on aivan eri asia, kuin keskustella siitä, miten hän ei toteuttaisi sitä, mikä on. Mun äiti ei koskaan keskustellut siitä, miten en olisi se, kuka olen. Silloin oisin nimityäin sanonut hänelle, että pidä vittu tunkkisi, olen se, kuka olen, ja jos sulla on ongelmia sen kanssa, niin SULLA ON ONGELMIA SEN KANSSA. KATOA SILMISTÄNI.

ap

Mikä tämä "minä olen se joka olen" siis lopulta on? Mikä ongelma äidilläsi oli kanssasi, mitä hän ei sinussa hyväksynyt ihan konkreettisesti sanoen? Mitä se ei-hyväksytty oli, joka sinun mielestäsi on minuutesi ytimessä?

Tavallinen lapsi, ihminen, epätäydellinen. Se minä en saanut olla. Sen kanssa äidillä oli ongelmia.

ap

Edelleenkin liian abstraktia. Miten et saanut olla tavallinen? Mitä äitisi sinulta vaati, mitä tavallisilta lapsilta ei vaadita?

Onko sinulla niitä sisarruksia? Miten he tulevat äitisi kanssa toimeen?

Pikemminkin hän ei sallinut. Hän ei sallinut tunteenpurkauksia, vaan otti ne henkilöönsä kohdistuvana arvosteluna jne. Vaatikin, esim. pakoista hän nautti, eikä opetellut tapoja joilla ne eivät tuntuisi kiusaamiselle.

ap

No ei tuo tietenkään hyvältä kuulosta, jos äitisi ei sallinnut sinun suuttua tai itkeä lainkaan. Tuohon perään pitää tosin kysyä, että purkauduitko sitten poikkeuksellisen usein? Pieni lapsi itkee joka päivä syystä tai toisesta, mutta ei ole tavallista, että lapsi raivoaisi esim. päivittäin.

Jos hän todella nautti sinun pakottamisestasi, on hänessä kai jonkinlaista sadistisen vallankäyttäjän piirrettä. Mutta miten voi tietää, että hän nautti siitä, kun kommunikaatio ei teidän välillänne näytä pelanneen?

Kyllä sen näkee, mikä on toiselle mieluista. Ei nyt tietty silmät innosta hehkuen ja hihkuen siinä ollut, mutta selkeästi voimainsa tunnossa ja luuli, että kiittelen häntä sitten isona miten on opetettu kaikkea.

ap

Vanhempien kuuluu kyllä kasvattaa lapsiaan ja siihen kuuluu käskemistäkin. Vaikea ottaa kantaa, koska et kerro konkreettisia esimerkkejä.

Kuulostaa siltä, ettet kestä auktoriteetteja. Ajattelet, jopa että sinun ei tarvitse tehdä mitään mistä et pidä, koska haistat sellaisessa auktoriteetin tottelemisen.

Miksi minun kannattaisi tehdä sellaista, mistä en pidä kenenkään käskemänä?

ap

Joustavuuden vuoksi, mikä on ihmissuhteiden voiteluöljy. Jos olette lähdössä matkaan ja miehesi sanoo, että kiirehdi siinä äläkä vielä kuhnaile, niin kannattaisi se huomioida eikä mullikoiden periaatteen vuoksi hidastella, koska sinulla ei ole mitään pakkoa kiiruhtaa kenenkään käskystä.

Loukaantuisitko sinä siitä, että sinulle sanottaisiin että älä kuhnaile?

Itseasiassa en, koska minustakin niin pitää toimia, mutta jos olen ainoa, joka on sitä, tai sanoo noin muille, jotka haluavat ja jostain itsessään löytävät tilaakin ottaa omaan tahtiinsa, niin sitten taas alkaa kyllä ketuttaa.

ap

Ihmiset ovat kovimpia heille, jotka ovat heitä lähimpinä. Tuntemattomille ollaan kohteliaampia. Se, että joku uskaltaa olla sinulle töksö, kertoo se yleensä että hän kokee sinut läheiseksi. Se ei ole toki oikein, koska niitä läheisimpiä pitäisi eniten kunnioittaa, mutta heidän kanssaan osaamme olla eniten sitä mitä olemme.

Ööö siis nimenomaan, mutta mä kirjoitin: "jotka löytävät tila itsessään ottaa omaan tahtiinsa". Ne ei nimenomaan ole niitä, jotka sanovat läheisilleen, että hurry up. Vaan he kuhnailevat rauhassa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä keskity siihen mitä muut ajattelee, keskity enemmän omaan elämääsi. Jos et viihdy sirkuksessa kodissa siivoa, jos et viihdy vieraiden kanssa älä kutsu vieraita mutta anna muiden kutsua jos he haluavat.

No miten toi toimii, jos asun jonkun kanssa ja kumpikaan ei halua siivota, mutta toisesta on ok sallia sinne jonkun tulla? Varsinkin kun ei edes varoita näitä ennakkoon, että meillä on tosi paskaista verrattuna teille?

ap

Onko kenenkään pakko asua yhdessä ihmisen kanssa joka haluaa kutsua vieraita kotiin mutta itse haluaa olla koko ajan mieluiten yksin?

No miksi mies sitten esitti haluavansa olla kanssani, jos ei mun ehdoilla?

ap

Sitä kannattaa varmasti kysyä mieheltä miksi hän sinun kanssasi haluaa olla ehkä ehdoistasi huolimatta tuskin kuitenkaan niiden takia.

No luuletko, etten ole kysynyt?

ap

No miksi sinä sitten asiaa palstalla kysyt? Miksi mies sinun kanssasi haluaa olla? Miksi sinä haluat olla miehesi kanssa joka selvästikään ei tee asioita kuten haluat?

No voisi kai mieskin muuttua? Vähänkö mun piti lapsena muuttua äitini takia? Minunko se vain tässä maailmassa piti muuttua joksikin, kuka en ole, ei kenenkään muun?

ap

Ja sitten alkaa jankkaus äidistä, kun ei enää ole mitään muuta sanottavaa.

No minun äitini pakotti minut olemaan joku kuka mä en ole, kaikki muutko täällä vain saavat olla keitä he ovat?

ap

Jos lapseni olisi kleptomaani, niin en todellakaan tukisi häntä kleptomaanin toimissa vaan yrittäisin häntä muuttaa. Sinussa luultavasti on ollut jotain sellaista mitä äitisi huomasi kaipaavan muuttamista. Ikävä, että hän ei onnistunut.

Lapset kun ei vielä edes synny kleptomaaneina, idiootti. Jos lapsella olisikin sellaista toimintaa, vanhempi on epäonnistunut kasvattaja.

ap

Onko sinulla jotain tietoa, etteikö kleptomania olisi synnynnäinen taipumus? Kovin ehdottomasti pistät vanhemman syyksi lapsen kleptomanian. Onko sinulla osoittaa jotain tutkittua tietoa, että näin on?

No siis en sanonut, etteikö taipumus voisi olla, mutta se ei silti tee kenestäkään kleptomaana ihan sen mukaan, miten uskon. Miksi tekisi, jos ympäristö on hyvä ja terve ja tukee pois taipumukseen johtavista ongelmakohdista?

Toki kaikilla ei ole sellaista lapsuutta, mutta ei se sitten ole heidän syynsä, jos heistä tulee kleptomaaneja, eikä vanhempi voi siittä heitä syyttää, korkeintaan itseään, kun epäonnistui hyvän kasvuympäristön annossa. Koska muuten ei niitä lapsia kannata tehdä, kuin pyrkimällä siihen, että kasvuympäristö on hyvä, eikä niin, että kasvuympäristö saa olla vastuuttomilla vanhemmilla mikä vaan ja ainoa, mikä pelastaa lapsen vioilta on se, että lapsi on täydellinen.

ap

Kysyin tutkittua tietoa, mutta sinä kirjoitit edelleenkin omia mielipiteitäsi.

Laita sinä ensin tutkittua tietoa siitä, ettei hyvä kasvuympäristö estä kleptomanian puhkeamista, vaikka siihen olisi taipumusta.

ap

Tutkimusaineistot esitetään kysymysjärjestyksessä. Toisekseen sinun kysymykseesi ei voi tutkimustietoa olla, koska negaatiota ei nyt kerta kaikkiaan voi todistaa. Pyydät siis loogisesti mahdottomia.

Laita nyt sitä tietoa väitteesi tueksi kleptomanian alkuperästä.

Sinä aloitit puhumaan kleptomaniasta, sinä esität väitteillesi ensin tuen.

ap

Minun väitteeni kleptomanialle oli, että en tukisi sellaista lapsessani. Minkäs muun tuen voin väitteelleni esittää, kuin että en tukisi lapsessani taipumusta kleptomaniaan, vaan koettasin häntä muuttaa. Lapseni kuitenkaan eivät ole kleptomaaneja, joten paha minun väitettäni varmuudella todistaa.

Sen jälkeen sinä väitit, että kleptomaaniksi ei synnytä, joten ole hyvä vaan ja esitä tutkittua tietoa väitteesi tueksi.

Mutta jos kerran kleptomaaniksi synnytään, kuten sinä väität, niin miksi sinä koittaisit sitten muuttaa lastasi siitä?

ap

Se, että ominaisuus on synnynnäinen, ei tarkoita sitä että se on hyvä. Ei kaikki synnynnäinen ole hyvää. Varastaminen on väärin, se on itsessään syy kasvattaa ja muuttaa oikeaan.

Eivät ihmiset ole luonnostaan niin ihania, että heitä pitäisi sellaisenaan hyväksyä. Kuka esimerkiksi aivan luonnostaan siihen opetusta saamatta pesee kätensä? En usko että kukaan, enkä käsiään pesemätöntä itse kättelisi, ts. en hyväksyisi käsien pesemättömyyttä.

En minäkään ole väittänyt, että kleptomania olisi hyvä asia. Mutta kleptomaniaa ei poista se, että koittaa muuttaa sen ihmisen. Se on aivan eri asia, kuin keskustella siitä, miten hän ei toteuttaisi sitä, mikä on. Mun äiti ei koskaan keskustellut siitä, miten en olisi se, kuka olen. Silloin oisin nimityäin sanonut hänelle, että pidä vittu tunkkisi, olen se, kuka olen, ja jos sulla on ongelmia sen kanssa, niin SULLA ON ONGELMIA SEN KANSSA. KATOA SILMISTÄNI.

ap

Mikä tämä "minä olen se joka olen" siis lopulta on? Mikä ongelma äidilläsi oli kanssasi, mitä hän ei sinussa hyväksynyt ihan konkreettisesti sanoen? Mitä se ei-hyväksytty oli, joka sinun mielestäsi on minuutesi ytimessä?

Tavallinen lapsi, ihminen, epätäydellinen. Se minä en saanut olla. Sen kanssa äidillä oli ongelmia.

ap

Edelleenkin liian abstraktia. Miten et saanut olla tavallinen? Mitä äitisi sinulta vaati, mitä tavallisilta lapsilta ei vaadita?

Onko sinulla niitä sisarruksia? Miten he tulevat äitisi kanssa toimeen?

Pikemminkin hän ei sallinut. Hän ei sallinut tunteenpurkauksia, vaan otti ne henkilöönsä kohdistuvana arvosteluna jne. Vaatikin, esim. pakoista hän nautti, eikä opetellut tapoja joilla ne eivät tuntuisi kiusaamiselle.

ap

No ei tuo tietenkään hyvältä kuulosta, jos äitisi ei sallinnut sinun suuttua tai itkeä lainkaan. Tuohon perään pitää tosin kysyä, että purkauduitko sitten poikkeuksellisen usein? Pieni lapsi itkee joka päivä syystä tai toisesta, mutta ei ole tavallista, että lapsi raivoaisi esim. päivittäin.

Jos hän todella nautti sinun pakottamisestasi, on hänessä kai jonkinlaista sadistisen vallankäyttäjän piirrettä. Mutta miten voi tietää, että hän nautti siitä, kun kommunikaatio ei teidän välillänne näytä pelanneen?

Siis hän ei ole sallinut suuttua silloin kun suututtaa ja itkeä silloin kuin itkettää. Ja ihan kotona tapahtuvista tunteenpurkauksista on kyse.

ap

Ja siis näihinkin tilanteisiin tuli minua loukkaavaa opetusta. Jotain miten häijy olen, kun suutun ja manipuloiva, kun itken. Ei niitä suoraan sanottu, mutta se oli se asenne siellä suhtautumisen takana minuun.

ap

Tuo on hiukan hankalaa, koska jos luet äitisi asenteen väärin hänen komentaessaan sinua, niin voit myös lukea väärin tuon loukkaavan sanomattoman asenteen. Meidän on vaikea sanoa siitä mitään miten sinua on kohdeltu. Ilmeisesti äitisi olisi voinut olla vähemmän autoritatiivinen kanssasi, jos olet herkästi itseesi ottava luonne. Toisaalta, jos hänestä tuntui siltä että loukkaannuit turhasta, niin hän on voinut pitää sinua vähän primadonnana, joka yrität manipuloida loukkaantumisillasi. Hyvältä teidän keskinäinen suhteenne ei joka tapauksessa kuulosta.

Tuntuiko sinusta siltä, että äitisi pohjimmiltaan kuitenkin rakasti sinua? Oliko kyse siitä, että hän ei hyväksynyt sinua totaalisesti, tai ei hyväksynyt joitakin piirteitäsi?

Ei tunnu, ei tietenkään. Jos hänellä oli jokin viesti minulle se oli, että "muutu, olet hirveä sellaisena kuin olet, and I mean it."

ap

Sinun tunteenpurkauksesi siis jostakin syystä ärsyttivät häntä. Hän ei sietänyt vihastumisiasi ja itkuasi. Hän kasvatti sinua komentaen. Ja sen takia luit häneen viestin, että hän totaalisesti ei hyväksynyt sinua.

Komentava kasvattamistapa oli ominainen aina nykyiseen vanhempien polveen saakka. Joskus tuntuu siltä, ett se on nyt väistynyt vähän liikaakin, että jotkut vanhemmat eivät uskalla komentaa edes silloin kuin olisi aihetta. Se ei itsessään luultavastikaan ollut suuremmin poikkeuksellista lapsuudessasi.

Tunteiden osoittamisen lannistaminen ei sen sijaan ollut äitisi sukupolvelle enää normaalia kasvatusta. Kyllä silloin jo ymmärrettiin, että lapset ovat lapsia eikä pieniä aikuisia. Mutta kuten sanoin, emme voi tietää mistä ihan tarkkaan on ollut kyse, koska tiedämme vain miten sinä asian tulkitsit, emme sitä mitä äitisi tarkoitti.

Oliko sinulla lapsuudessasi ystäviä? Hyväksyikö isäsi sinut sellaisenaan?

Joo, komantaminen ei sinänsä olisi ongelma, mutta siellä oli jotain muuta pielessä, en tiedä mitä. Miksi siis äitini mahdollinen rakkaus jäi kokematta, tuntumatta, tulematta läpi, osoittumatta. Saamatta.

Oli ystäviä, ja isä hyväksyi, mutta ei ihan täysin sellaisenaan, vaan kun olin isälle kiva kaveri. Jos en ollut, jos olin kuin lapsi, niin meni sormi suuhun. Mutta olin isän kanssa sen verran vähemmän, ettei se muodpstunut ongelmaksi. Paitsi ehkä tosiaan sillä mielellä, ettei hänkään hyväksynyt minua sellaisenaan....nyt kun tarkemmin mietin. Kiitos muuten, olet eka ihminen, joka saa minut miettimään, että mikä isän roolissa vielä oli vajaata, koska siis isä oli hyvä, tosi hyvä, mutta sekään ei riittänyt estämään mun ongelmien syntyä. Ja se on varmasti tuo, isä ei kyennyt hyväksymään minua sellaisenaan, vaan isän kivana pikku kaverina, jonka oli oltava hyvällä tuulella isää varten jne. Mutta mä olin. Se oli helppoa muuntua siksi, koska isän kanssa oli kivaa ja paratiisi verrattuna äitini kasvatukseen. Mutta tosiaan, jäin sielläkin vaille minää, persoonaa, tavallaan.

Mutta: isäni ei syytä tästä minua. Isäni ei kehittele salaliittoteorioitasiitä, miten minä sen takia loukkaan muita niin, että minun tuskin kannattaa sanoa kellekään mitään, etten vain satuttaisi heitä. Mikä on siis ollut äidissäni todella loukkaavaa hänen itsensä ensin aiheutettua minulle epätäydellisyyksiä ihmisenä. Tai siis ei aiheutettua, mutta vaikka vaatii täydellisyyttä, niin pystymättä ensin sitä muhun ajamaan. Kiitos.

ap

Olet niin sairas. Kiität tämän aiemman kirjoittamaa ja silti alapeukutit sitä tekstiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä keskity siihen mitä muut ajattelee, keskity enemmän omaan elämääsi. Jos et viihdy sirkuksessa kodissa siivoa, jos et viihdy vieraiden kanssa älä kutsu vieraita mutta anna muiden kutsua jos he haluavat.

No miten toi toimii, jos asun jonkun kanssa ja kumpikaan ei halua siivota, mutta toisesta on ok sallia sinne jonkun tulla? Varsinkin kun ei edes varoita näitä ennakkoon, että meillä on tosi paskaista verrattuna teille?

ap

Onko kenenkään pakko asua yhdessä ihmisen kanssa joka haluaa kutsua vieraita kotiin mutta itse haluaa olla koko ajan mieluiten yksin?

No miksi mies sitten esitti haluavansa olla kanssani, jos ei mun ehdoilla?

ap

Sitä kannattaa varmasti kysyä mieheltä miksi hän sinun kanssasi haluaa olla ehkä ehdoistasi huolimatta tuskin kuitenkaan niiden takia.

No luuletko, etten ole kysynyt?

ap

No miksi sinä sitten asiaa palstalla kysyt? Miksi mies sinun kanssasi haluaa olla? Miksi sinä haluat olla miehesi kanssa joka selvästikään ei tee asioita kuten haluat?

No voisi kai mieskin muuttua? Vähänkö mun piti lapsena muuttua äitini takia? Minunko se vain tässä maailmassa piti muuttua joksikin, kuka en ole, ei kenenkään muun?

ap

Ja sitten alkaa jankkaus äidistä, kun ei enää ole mitään muuta sanottavaa.

No minun äitini pakotti minut olemaan joku kuka mä en ole, kaikki muutko täällä vain saavat olla keitä he ovat?

ap

Jos lapseni olisi kleptomaani, niin en todellakaan tukisi häntä kleptomaanin toimissa vaan yrittäisin häntä muuttaa. Sinussa luultavasti on ollut jotain sellaista mitä äitisi huomasi kaipaavan muuttamista. Ikävä, että hän ei onnistunut.

Ei ollut, se joka tässä oli sairas muiden muuttaja ja epähyväksyjä, oli äitini. Sinun logiikallasi mieheikin ois ollut muututtava.

ap

Mitä enemmän luen viestejäsi, sitä varmempi olen siitä että äitisi ymmärsi sinusta jotakin. Jotain sinussa oli sellaista, mitä ei ollut aihetta hyväksyä. Ei tämä nykyinen sinä ole mitään äitisi tuotosta, jotain perustavanlaatuisempaa siinä on.

No jos ymmärsi, niin miksi ei kertonut sitä minulle? Mitä se jotain voisi olla?

ap

Kysytkö ihan vakavissasi minulta? Voin vastata vain viestiesi pohjalta, jotka kertovat että sinussa on jonkinlainen syvän naiivi pohjavire ja kummallinen itsekeskeinen katsantokanta. Vaikea olla saamatta sinusta vaikutelmaa, että olet narsisti ja marttyyrikompleksissasi piehtaroiva henkilö. En ollut läsnä lapsuudessasi, joten miten voisin tietää huomasiko äitisi sinussa nuo piirteet. Olet kai häneltä asiaa vuosien saatossa kysynyt, mitä hän vastasi?

Siis mitä olisin häneltä vuosien saatossa kysynyt?

Että mites äiti, näytänkö tai tunnunko mä sinusta narsistiltako, vai? Oletko aivan idiootti? Mikä olisi mielestäsi saanut minut kysymään tuollaista hirveää asiaa minusta? Että mä pitäisin itseäni jonain paskaisena narsistina, vai?

ap

Ei vaan: äiti miksi et hyväksynyt minua? Älä vääristele omiasi keskustelukumppanisi sanoiksi. Tuo itsessään kertoo sinun itsekeskeisyydestäsi jo jotain.

Etkö tosiaankaan ole koskaan kysynyt äidiltäsi, että oliko sinussa jotakin mitä hän ei hyväksynyt? Tuo antaa olettaa, että hyväksymättömyytesi on paljolti sinun itsesi keksimää ja rimasi sille on niin alhaalla, ettet kehtaa täällä edes kertoa mitä pidät hyväksymättömyyden osoituksina.

Onko sinulla sisarruksia? Miten he tulevat toimeen äitinne kanssa?

Mitä ihmettä? Luuletko sinä, että sinä aina onnistut välittämään muille heidät hyväksyvän viestin, jos heidät hyväksyt?

Etkö ymmärrä, että ei se mene aina niin. Sinä voit väittää hyväksyneesi jonkun, joka sanoo, ettei kokenut ollenkaan niin.

JOS SE IHMINEN ON SULLE AIVAN SAMANTEKEVÄ, SÄ KOHAUTAT OLKIASI. Sä et välitä, vaikka se ihminen kertoo, ettei kokenut sinua hyväksyvänä, vaan ilkeänä ja tuomitsevana. Jos sä taas välität hänestä, alat selvittää, mikä johti siihen, etä SUN VIESTISI EPÄONNISTUI. Sinut otettiin tuomitsijana, vaikka et sitä ollut. Jos sinä vilpittömästi et ollut tuomitsija, sulla ei ole ongelmaa selvittää asiaa. Kosoa sinä välität siitä toisesta, ja haluat, että hän tuntee myös sinun välittämisesi.

Tätä minä en ole saanut äidiltäni koskaan.

ap

Kirjoitat niin abstraktilla tasolla, että tilanteestasi on vaikea saada kiinni ilman konkretiaa. Sitä et kuitenkaan halua selvästikään antaa, koska et edes vastannut onko sinulla sisarruksia ja miten he näkevät äitinne. Sivuutit kysymyksen kokonaan.

Äitisi siis katsoo hyväksyvänsä sinut, mutta sinä et koe että hän ei hyväksy. Miten se hyväksymättömyys siis ihan konkreettisesti ilmenee? Kerro jotain esimerkkejä.

Ei ole sisaruksia.

No siis jos kerron äidille haavoittuneeni joistain hänen puheistaan, niin hän syyttää minua, suuttuu. Totta kai minulle tulee siitä entistä pahempi olo plus että se, mistä olen haavoittunut on asia, johon en saanut apua edes edellisessä pitkähkössä terapiassani. Koska en itse varsinaisesti tiedä, mikä se haava on. Tiedän vain, miten se ilmenee. Esim. ihmissuhdeongelmina jne. Mutta mitä sen takana on ei aiempi terapeuttini tajunnut. En tajunnut itse terapian lopulla, että niiden takana edelleen on jotain. Ennen kuin ongelmani vain osoittivat sen uudestaan, että haavoja vain on edelleen.

ap

Sinä siis katsot, että äitisi haavoittaa sinua puheillasi. Hän itse ilmeisesti pitää haavoittumisen aihetta niin mitättömänä, ettei sellaisesta kuuluisi haavoittua? Onko äitisi sokea omalle itselleen vai katsotko että hän näkee kyllä haavoittavansa mutta ei suostu kantamaan siitä vastuuta? Pohjimmiltaan onko kyse siitä, että äitisi on puusilmä vai ilkeä?

Mistä äitisi puheistä olet haavoittunut, eikä hän ole pitänyt haavoittumista aiheellisena? Koetko, että haavoitut helpommin kuin muut?

Millainen ihminen pitää toisen haavoittumisen aihetta niin mitättömänä, että antaa tämän mielummin kärsiä, kuin miettii, miksi haavoitti tätä? Sanoin, että äitini lisäksi syyttää ja suuttuu kun kerron asioiden joita hän on tehnyt tai varsinkin sanonut haavoittaneen minua. Jos olisi puhtaat jauhot pussissa, niin miksi siitä suuttuisi aiheuttaen mulle lisää pahaa mieltä? On täysin epärelevanttia miettiä, miten herkkä mä olen, sanoisi mulle suoraan, ettei välitä näin herkistä, mikäli siitä on kysymys.

ap

Tämän takia tätä keskustelua ei saisi käydäkään tälläisellä abstraktiotasolla, vaan puhua ihan konkreettisista asioista.

Jos esimerkiksi olet siivonnut huoneesi lapsena huonosti ja äitisi on käskenyt sinua siivoamaan paremmin ja olet siitä haavoittunut, niin katsoisin että tuossa on pikemminkin kyse sinun liiasta haavoittumisherkkyydestäsi. Kyllä lastaan saa käskeä siivoamaan paremmin. Ei tavallinen lapsi sellaisesta kärsi. En tiedä sopiiko tämä esimerkki sinuun, koska puhut vain abstraktion tasolla. Puhut terapeuttikieltä, mikä estää näkemästä mistä tässä on kyse.

Jotkut ihmiset ottavat kaiken hyvin herkästi itseensä. Sellaiset ihmiset ovat ympäristölleen melko lailla rasittavia. Toiset eivät välitä mistään mitään ja he ovat eri tapaa yhtä lailla rasittavia. Joku balanssi siinä välissä olisi sopiva.

Me emme tiedä oletko sinä siinä balanssissa vai et, päinvastoin, pidät koko aihetta aivan epäoleellisena. Sitähän se ei ole, jos oikeasti olet yliherkkä arvostelulle. Se kertoisi, että ongelman perussyy ei ole äitisi vaan sinä. Sitten tietäisit, mitä lähteä korjaamaan (itseäsi).

Nytkin kipuilet sitä, että miehesi sukulaiset arvostelevat sinua entisen kotisi sotkuista, kuukausia sen jälkeen kun muutit pois. Se antaisi ymmärtää, että olet melkoisen herkkä arvostelulle.

Jos olenkin yliherkkä arvostelulle, mitä olettaisin olevani ainoastaan, koska minua on loukattu niin paljon, niin silti äitini olisi hylännyt minut ja ollut välittämättä minusta. Koska hänellä on tuo sama asenne kuin sinulla, ettei osaa tarkastella omaa vaikutustaan minuun. Joka oli pahaa minulle. Haavoitti.

ap

Jos äitisi on ihmissuhteissaan osaamaton, kuten sinäkin olet, ei ole oikein että syytät häntä. Syytät häntä siitä, että hän on kuin sinä. Osaamaton. Ellet osaa itseäsi korjata, miten voi vaatia että äitisi olisi aikoinaan korjannut itsensä?

Ja siis en minäkään odota, että äitini ois osannut itsensä korjata. Jotain apuahan se siihen ois tarvinnut, ja oisko sekään auttanut. En mäkään koita itse itseäni korjata. Jos se ois mahdollista, asia ei olisi koskaan mikään ongelma, sen kuin vain korjaisin. Mutta mä olen hakenut apua, hän ei hakenut. Hän syytti mieluummin minua ja haavoitti minua.

ap

Äitisi ollessa nuori, oli kynnys hakeutua terapiaan korkeampi. Nykyään sitä ei niin pidetä minään, mutta silloin se koettiin vähän häpeälliseksi. Sinun on helpompi hakea terapiaan, kuin hänen olisi ollut. Ehkä hänellä myöskään ei ollut sairaudentuntoa.

Kerro äidistäsi hiukan enemmän. Miksi äitisi on eronnut? Kuinka nuori hän oli sinut saadessasi.

Ei ollut sairaudentuntoa. Äiti oli kohtuuvanha ensisynnyttäjä tuolloin, 30v. Itse otti eron, koska juurikin isän komentelu ei tuottanut tulosta.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä keskity siihen mitä muut ajattelee, keskity enemmän omaan elämääsi. Jos et viihdy sirkuksessa kodissa siivoa, jos et viihdy vieraiden kanssa älä kutsu vieraita mutta anna muiden kutsua jos he haluavat.

No miten toi toimii, jos asun jonkun kanssa ja kumpikaan ei halua siivota, mutta toisesta on ok sallia sinne jonkun tulla? Varsinkin kun ei edes varoita näitä ennakkoon, että meillä on tosi paskaista verrattuna teille?

ap

Onko kenenkään pakko asua yhdessä ihmisen kanssa joka haluaa kutsua vieraita kotiin mutta itse haluaa olla koko ajan mieluiten yksin?

No miksi mies sitten esitti haluavansa olla kanssani, jos ei mun ehdoilla?

ap

Sitä kannattaa varmasti kysyä mieheltä miksi hän sinun kanssasi haluaa olla ehkä ehdoistasi huolimatta tuskin kuitenkaan niiden takia.

No luuletko, etten ole kysynyt?

ap

No miksi sinä sitten asiaa palstalla kysyt? Miksi mies sinun kanssasi haluaa olla? Miksi sinä haluat olla miehesi kanssa joka selvästikään ei tee asioita kuten haluat?

No voisi kai mieskin muuttua? Vähänkö mun piti lapsena muuttua äitini takia? Minunko se vain tässä maailmassa piti muuttua joksikin, kuka en ole, ei kenenkään muun?

ap

Ja sitten alkaa jankkaus äidistä, kun ei enää ole mitään muuta sanottavaa.

No minun äitini pakotti minut olemaan joku kuka mä en ole, kaikki muutko täällä vain saavat olla keitä he ovat?

ap

Jos lapseni olisi kleptomaani, niin en todellakaan tukisi häntä kleptomaanin toimissa vaan yrittäisin häntä muuttaa. Sinussa luultavasti on ollut jotain sellaista mitä äitisi huomasi kaipaavan muuttamista. Ikävä, että hän ei onnistunut.

Lapset kun ei vielä edes synny kleptomaaneina, idiootti. Jos lapsella olisikin sellaista toimintaa, vanhempi on epäonnistunut kasvattaja.

ap

Onko sinulla jotain tietoa, etteikö kleptomania olisi synnynnäinen taipumus? Kovin ehdottomasti pistät vanhemman syyksi lapsen kleptomanian. Onko sinulla osoittaa jotain tutkittua tietoa, että näin on?

No siis en sanonut, etteikö taipumus voisi olla, mutta se ei silti tee kenestäkään kleptomaana ihan sen mukaan, miten uskon. Miksi tekisi, jos ympäristö on hyvä ja terve ja tukee pois taipumukseen johtavista ongelmakohdista?

Toki kaikilla ei ole sellaista lapsuutta, mutta ei se sitten ole heidän syynsä, jos heistä tulee kleptomaaneja, eikä vanhempi voi siittä heitä syyttää, korkeintaan itseään, kun epäonnistui hyvän kasvuympäristön annossa. Koska muuten ei niitä lapsia kannata tehdä, kuin pyrkimällä siihen, että kasvuympäristö on hyvä, eikä niin, että kasvuympäristö saa olla vastuuttomilla vanhemmilla mikä vaan ja ainoa, mikä pelastaa lapsen vioilta on se, että lapsi on täydellinen.

ap

Kysyin tutkittua tietoa, mutta sinä kirjoitit edelleenkin omia mielipiteitäsi.

Laita sinä ensin tutkittua tietoa siitä, ettei hyvä kasvuympäristö estä kleptomanian puhkeamista, vaikka siihen olisi taipumusta.

ap

Tutkimusaineistot esitetään kysymysjärjestyksessä. Toisekseen sinun kysymykseesi ei voi tutkimustietoa olla, koska negaatiota ei nyt kerta kaikkiaan voi todistaa. Pyydät siis loogisesti mahdottomia.

Laita nyt sitä tietoa väitteesi tueksi kleptomanian alkuperästä.

Sinä aloitit puhumaan kleptomaniasta, sinä esität väitteillesi ensin tuen.

ap

Minun väitteeni kleptomanialle oli, että en tukisi sellaista lapsessani. Minkäs muun tuen voin väitteelleni esittää, kuin että en tukisi lapsessani taipumusta kleptomaniaan, vaan koettasin häntä muuttaa. Lapseni kuitenkaan eivät ole kleptomaaneja, joten paha minun väitettäni varmuudella todistaa.

Sen jälkeen sinä väitit, että kleptomaaniksi ei synnytä, joten ole hyvä vaan ja esitä tutkittua tietoa väitteesi tueksi.

Mutta jos kerran kleptomaaniksi synnytään, kuten sinä väität, niin miksi sinä koittaisit sitten muuttaa lastasi siitä?

ap

Se, että ominaisuus on synnynnäinen, ei tarkoita sitä että se on hyvä. Ei kaikki synnynnäinen ole hyvää. Varastaminen on väärin, se on itsessään syy kasvattaa ja muuttaa oikeaan.

Eivät ihmiset ole luonnostaan niin ihania, että heitä pitäisi sellaisenaan hyväksyä. Kuka esimerkiksi aivan luonnostaan siihen opetusta saamatta pesee kätensä? En usko että kukaan, enkä käsiään pesemätöntä itse kättelisi, ts. en hyväksyisi käsien pesemättömyyttä.

En minäkään ole väittänyt, että kleptomania olisi hyvä asia. Mutta kleptomaniaa ei poista se, että koittaa muuttaa sen ihmisen. Se on aivan eri asia, kuin keskustella siitä, miten hän ei toteuttaisi sitä, mikä on. Mun äiti ei koskaan keskustellut siitä, miten en olisi se, kuka olen. Silloin oisin nimityäin sanonut hänelle, että pidä vittu tunkkisi, olen se, kuka olen, ja jos sulla on ongelmia sen kanssa, niin SULLA ON ONGELMIA SEN KANSSA. KATOA SILMISTÄNI.

ap

Mikä tämä "minä olen se joka olen" siis lopulta on? Mikä ongelma äidilläsi oli kanssasi, mitä hän ei sinussa hyväksynyt ihan konkreettisesti sanoen? Mitä se ei-hyväksytty oli, joka sinun mielestäsi on minuutesi ytimessä?

Tavallinen lapsi, ihminen, epätäydellinen. Se minä en saanut olla. Sen kanssa äidillä oli ongelmia.

ap

Edelleenkin liian abstraktia. Miten et saanut olla tavallinen? Mitä äitisi sinulta vaati, mitä tavallisilta lapsilta ei vaadita?

Onko sinulla niitä sisarruksia? Miten he tulevat äitisi kanssa toimeen?

Pikemminkin hän ei sallinut. Hän ei sallinut tunteenpurkauksia, vaan otti ne henkilöönsä kohdistuvana arvosteluna jne. Vaatikin, esim. pakoista hän nautti, eikä opetellut tapoja joilla ne eivät tuntuisi kiusaamiselle.

ap

No ei tuo tietenkään hyvältä kuulosta, jos äitisi ei sallinnut sinun suuttua tai itkeä lainkaan. Tuohon perään pitää tosin kysyä, että purkauduitko sitten poikkeuksellisen usein? Pieni lapsi itkee joka päivä syystä tai toisesta, mutta ei ole tavallista, että lapsi raivoaisi esim. päivittäin.

Jos hän todella nautti sinun pakottamisestasi, on hänessä kai jonkinlaista sadistisen vallankäyttäjän piirrettä. Mutta miten voi tietää, että hän nautti siitä, kun kommunikaatio ei teidän välillänne näytä pelanneen?

Siis hän ei ole sallinut suuttua silloin kun suututtaa ja itkeä silloin kuin itkettää. Ja ihan kotona tapahtuvista tunteenpurkauksista on kyse.

ap

Ja siis näihinkin tilanteisiin tuli minua loukkaavaa opetusta. Jotain miten häijy olen, kun suutun ja manipuloiva, kun itken. Ei niitä suoraan sanottu, mutta se oli se asenne siellä suhtautumisen takana minuun.

ap

Tuo on hiukan hankalaa, koska jos luet äitisi asenteen väärin hänen komentaessaan sinua, niin voit myös lukea väärin tuon loukkaavan sanomattoman asenteen. Meidän on vaikea sanoa siitä mitään miten sinua on kohdeltu. Ilmeisesti äitisi olisi voinut olla vähemmän autoritatiivinen kanssasi, jos olet herkästi itseesi ottava luonne. Toisaalta, jos hänestä tuntui siltä että loukkaannuit turhasta, niin hän on voinut pitää sinua vähän primadonnana, joka yrität manipuloida loukkaantumisillasi. Hyvältä teidän keskinäinen suhteenne ei joka tapauksessa kuulosta.

Tuntuiko sinusta siltä, että äitisi pohjimmiltaan kuitenkin rakasti sinua? Oliko kyse siitä, että hän ei hyväksynyt sinua totaalisesti, tai ei hyväksynyt joitakin piirteitäsi?

Ei tunnu, ei tietenkään. Jos hänellä oli jokin viesti minulle se oli, että "muutu, olet hirveä sellaisena kuin olet, and I mean it."

ap

Sinun tunteenpurkauksesi siis jostakin syystä ärsyttivät häntä. Hän ei sietänyt vihastumisiasi ja itkuasi. Hän kasvatti sinua komentaen. Ja sen takia luit häneen viestin, että hän totaalisesti ei hyväksynyt sinua.

Komentava kasvattamistapa oli ominainen aina nykyiseen vanhempien polveen saakka. Joskus tuntuu siltä, ett se on nyt väistynyt vähän liikaakin, että jotkut vanhemmat eivät uskalla komentaa edes silloin kuin olisi aihetta. Se ei itsessään luultavastikaan ollut suuremmin poikkeuksellista lapsuudessasi.

Tunteiden osoittamisen lannistaminen ei sen sijaan ollut äitisi sukupolvelle enää normaalia kasvatusta. Kyllä silloin jo ymmärrettiin, että lapset ovat lapsia eikä pieniä aikuisia. Mutta kuten sanoin, emme voi tietää mistä ihan tarkkaan on ollut kyse, koska tiedämme vain miten sinä asian tulkitsit, emme sitä mitä äitisi tarkoitti.

Oliko sinulla lapsuudessasi ystäviä? Hyväksyikö isäsi sinut sellaisenaan?

Joo, komantaminen ei sinänsä olisi ongelma, mutta siellä oli jotain muuta pielessä, en tiedä mitä. Miksi siis äitini mahdollinen rakkaus jäi kokematta, tuntumatta, tulematta läpi, osoittumatta. Saamatta.

Oli ystäviä, ja isä hyväksyi, mutta ei ihan täysin sellaisenaan, vaan kun olin isälle kiva kaveri. Jos en ollut, jos olin kuin lapsi, niin meni sormi suuhun. Mutta olin isän kanssa sen verran vähemmän, ettei se muodpstunut ongelmaksi. Paitsi ehkä tosiaan sillä mielellä, ettei hänkään hyväksynyt minua sellaisenaan....nyt kun tarkemmin mietin. Kiitos muuten, olet eka ihminen, joka saa minut miettimään, että mikä isän roolissa vielä oli vajaata, koska siis isä oli hyvä, tosi hyvä, mutta sekään ei riittänyt estämään mun ongelmien syntyä. Ja se on varmasti tuo, isä ei kyennyt hyväksymään minua sellaisenaan, vaan isän kivana pikku kaverina, jonka oli oltava hyvällä tuulella isää varten jne. Mutta mä olin. Se oli helppoa muuntua siksi, koska isän kanssa oli kivaa ja paratiisi verrattuna äitini kasvatukseen. Mutta tosiaan, jäin sielläkin vaille minää, persoonaa, tavallaan.

Mutta: isäni ei syytä tästä minua. Isäni ei kehittele salaliittoteorioitasiitä, miten minä sen takia loukkaan muita niin, että minun tuskin kannattaa sanoa kellekään mitään, etten vain satuttaisi heitä. Mikä on siis ollut äidissäni todella loukkaavaa hänen itsensä ensin aiheutettua minulle epätäydellisyyksiä ihmisenä. Tai siis ei aiheutettua, mutta vaikka vaatii täydellisyyttä, niin pystymättä ensin sitä muhun ajamaan. Kiitos.

ap

Olet niin sairas. Kiität tämän aiemman kirjoittamaa ja silti alapeukutit sitä tekstiä.

No siis ottaa päähän toi komentelevan kasvatuksen puolustelu. Vaikka ehkä se oli enemmänkin vain toteamus, mutta sen haavoitettua itseäni muun pesuveden mukana niin paljon niin en siedä komentamisen minkäänlaista puolustelua. Varsinkin kun tiedetään, että mä olen sellaisesta satuttanut tseni äitini kanssa pahasti.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä keskity siihen mitä muut ajattelee, keskity enemmän omaan elämääsi. Jos et viihdy sirkuksessa kodissa siivoa, jos et viihdy vieraiden kanssa älä kutsu vieraita mutta anna muiden kutsua jos he haluavat.

No miten toi toimii, jos asun jonkun kanssa ja kumpikaan ei halua siivota, mutta toisesta on ok sallia sinne jonkun tulla? Varsinkin kun ei edes varoita näitä ennakkoon, että meillä on tosi paskaista verrattuna teille?

ap

Onko kenenkään pakko asua yhdessä ihmisen kanssa joka haluaa kutsua vieraita kotiin mutta itse haluaa olla koko ajan mieluiten yksin?

No miksi mies sitten esitti haluavansa olla kanssani, jos ei mun ehdoilla?

ap

Sitä kannattaa varmasti kysyä mieheltä miksi hän sinun kanssasi haluaa olla ehkä ehdoistasi huolimatta tuskin kuitenkaan niiden takia.

No luuletko, etten ole kysynyt?

ap

No miksi sinä sitten asiaa palstalla kysyt? Miksi mies sinun kanssasi haluaa olla? Miksi sinä haluat olla miehesi kanssa joka selvästikään ei tee asioita kuten haluat?

No voisi kai mieskin muuttua? Vähänkö mun piti lapsena muuttua äitini takia? Minunko se vain tässä maailmassa piti muuttua joksikin, kuka en ole, ei kenenkään muun?

ap

Ja sitten alkaa jankkaus äidistä, kun ei enää ole mitään muuta sanottavaa.

No minun äitini pakotti minut olemaan joku kuka mä en ole, kaikki muutko täällä vain saavat olla keitä he ovat?

ap

Jos lapseni olisi kleptomaani, niin en todellakaan tukisi häntä kleptomaanin toimissa vaan yrittäisin häntä muuttaa. Sinussa luultavasti on ollut jotain sellaista mitä äitisi huomasi kaipaavan muuttamista. Ikävä, että hän ei onnistunut.

Ei ollut, se joka tässä oli sairas muiden muuttaja ja epähyväksyjä, oli äitini. Sinun logiikallasi mieheikin ois ollut muututtava.

ap

Mitä enemmän luen viestejäsi, sitä varmempi olen siitä että äitisi ymmärsi sinusta jotakin. Jotain sinussa oli sellaista, mitä ei ollut aihetta hyväksyä. Ei tämä nykyinen sinä ole mitään äitisi tuotosta, jotain perustavanlaatuisempaa siinä on.

No jos ymmärsi, niin miksi ei kertonut sitä minulle? Mitä se jotain voisi olla?

ap

Kysytkö ihan vakavissasi minulta? Voin vastata vain viestiesi pohjalta, jotka kertovat että sinussa on jonkinlainen syvän naiivi pohjavire ja kummallinen itsekeskeinen katsantokanta. Vaikea olla saamatta sinusta vaikutelmaa, että olet narsisti ja marttyyrikompleksissasi piehtaroiva henkilö. En ollut läsnä lapsuudessasi, joten miten voisin tietää huomasiko äitisi sinussa nuo piirteet. Olet kai häneltä asiaa vuosien saatossa kysynyt, mitä hän vastasi?

Siis mitä olisin häneltä vuosien saatossa kysynyt?

Että mites äiti, näytänkö tai tunnunko mä sinusta narsistiltako, vai? Oletko aivan idiootti? Mikä olisi mielestäsi saanut minut kysymään tuollaista hirveää asiaa minusta? Että mä pitäisin itseäni jonain paskaisena narsistina, vai?

ap

Ei vaan: äiti miksi et hyväksynyt minua? Älä vääristele omiasi keskustelukumppanisi sanoiksi. Tuo itsessään kertoo sinun itsekeskeisyydestäsi jo jotain.

Etkö tosiaankaan ole koskaan kysynyt äidiltäsi, että oliko sinussa jotakin mitä hän ei hyväksynyt? Tuo antaa olettaa, että hyväksymättömyytesi on paljolti sinun itsesi keksimää ja rimasi sille on niin alhaalla, ettet kehtaa täällä edes kertoa mitä pidät hyväksymättömyyden osoituksina.

Onko sinulla sisarruksia? Miten he tulevat toimeen äitinne kanssa?

Mitä ihmettä? Luuletko sinä, että sinä aina onnistut välittämään muille heidät hyväksyvän viestin, jos heidät hyväksyt?

Etkö ymmärrä, että ei se mene aina niin. Sinä voit väittää hyväksyneesi jonkun, joka sanoo, ettei kokenut ollenkaan niin.

JOS SE IHMINEN ON SULLE AIVAN SAMANTEKEVÄ, SÄ KOHAUTAT OLKIASI. Sä et välitä, vaikka se ihminen kertoo, ettei kokenut sinua hyväksyvänä, vaan ilkeänä ja tuomitsevana. Jos sä taas välität hänestä, alat selvittää, mikä johti siihen, etä SUN VIESTISI EPÄONNISTUI. Sinut otettiin tuomitsijana, vaikka et sitä ollut. Jos sinä vilpittömästi et ollut tuomitsija, sulla ei ole ongelmaa selvittää asiaa. Kosoa sinä välität siitä toisesta, ja haluat, että hän tuntee myös sinun välittämisesi.

Tätä minä en ole saanut äidiltäni koskaan.

ap

Kirjoitat niin abstraktilla tasolla, että tilanteestasi on vaikea saada kiinni ilman konkretiaa. Sitä et kuitenkaan halua selvästikään antaa, koska et edes vastannut onko sinulla sisarruksia ja miten he näkevät äitinne. Sivuutit kysymyksen kokonaan.

Äitisi siis katsoo hyväksyvänsä sinut, mutta sinä et koe että hän ei hyväksy. Miten se hyväksymättömyys siis ihan konkreettisesti ilmenee? Kerro jotain esimerkkejä.

Ei ole sisaruksia.

No siis jos kerron äidille haavoittuneeni joistain hänen puheistaan, niin hän syyttää minua, suuttuu. Totta kai minulle tulee siitä entistä pahempi olo plus että se, mistä olen haavoittunut on asia, johon en saanut apua edes edellisessä pitkähkössä terapiassani. Koska en itse varsinaisesti tiedä, mikä se haava on. Tiedän vain, miten se ilmenee. Esim. ihmissuhdeongelmina jne. Mutta mitä sen takana on ei aiempi terapeuttini tajunnut. En tajunnut itse terapian lopulla, että niiden takana edelleen on jotain. Ennen kuin ongelmani vain osoittivat sen uudestaan, että haavoja vain on edelleen.

ap

Sinä siis katsot, että äitisi haavoittaa sinua puheillasi. Hän itse ilmeisesti pitää haavoittumisen aihetta niin mitättömänä, ettei sellaisesta kuuluisi haavoittua? Onko äitisi sokea omalle itselleen vai katsotko että hän näkee kyllä haavoittavansa mutta ei suostu kantamaan siitä vastuuta? Pohjimmiltaan onko kyse siitä, että äitisi on puusilmä vai ilkeä?

Mistä äitisi puheistä olet haavoittunut, eikä hän ole pitänyt haavoittumista aiheellisena? Koetko, että haavoitut helpommin kuin muut?

Millainen ihminen pitää toisen haavoittumisen aihetta niin mitättömänä, että antaa tämän mielummin kärsiä, kuin miettii, miksi haavoitti tätä? Sanoin, että äitini lisäksi syyttää ja suuttuu kun kerron asioiden joita hän on tehnyt tai varsinkin sanonut haavoittaneen minua. Jos olisi puhtaat jauhot pussissa, niin miksi siitä suuttuisi aiheuttaen mulle lisää pahaa mieltä? On täysin epärelevanttia miettiä, miten herkkä mä olen, sanoisi mulle suoraan, ettei välitä näin herkistä, mikäli siitä on kysymys.

ap

Tämän takia tätä keskustelua ei saisi käydäkään tälläisellä abstraktiotasolla, vaan puhua ihan konkreettisista asioista.

Jos esimerkiksi olet siivonnut huoneesi lapsena huonosti ja äitisi on käskenyt sinua siivoamaan paremmin ja olet siitä haavoittunut, niin katsoisin että tuossa on pikemminkin kyse sinun liiasta haavoittumisherkkyydestäsi. Kyllä lastaan saa käskeä siivoamaan paremmin. Ei tavallinen lapsi sellaisesta kärsi. En tiedä sopiiko tämä esimerkki sinuun, koska puhut vain abstraktion tasolla. Puhut terapeuttikieltä, mikä estää näkemästä mistä tässä on kyse.

Jotkut ihmiset ottavat kaiken hyvin herkästi itseensä. Sellaiset ihmiset ovat ympäristölleen melko lailla rasittavia. Toiset eivät välitä mistään mitään ja he ovat eri tapaa yhtä lailla rasittavia. Joku balanssi siinä välissä olisi sopiva.

Me emme tiedä oletko sinä siinä balanssissa vai et, päinvastoin, pidät koko aihetta aivan epäoleellisena. Sitähän se ei ole, jos oikeasti olet yliherkkä arvostelulle. Se kertoisi, että ongelman perussyy ei ole äitisi vaan sinä. Sitten tietäisit, mitä lähteä korjaamaan (itseäsi).

Nytkin kipuilet sitä, että miehesi sukulaiset arvostelevat sinua entisen kotisi sotkuista, kuukausia sen jälkeen kun muutit pois. Se antaisi ymmärtää, että olet melkoisen herkkä arvostelulle.

Jos olenkin yliherkkä arvostelulle, mitä olettaisin olevani ainoastaan, koska minua on loukattu niin paljon, niin silti äitini olisi hylännyt minut ja ollut välittämättä minusta. Koska hänellä on tuo sama asenne kuin sinulla, ettei osaa tarkastella omaa vaikutustaan minuun. Joka oli pahaa minulle. Haavoitti.

ap

Jos äitisi on ihmissuhteissaan osaamaton, kuten sinäkin olet, ei ole oikein että syytät häntä. Syytät häntä siitä, että hän on kuin sinä. Osaamaton. Ellet osaa itseäsi korjata, miten voi vaatia että äitisi olisi aikoinaan korjannut itsensä?

Mä en syytäkään häntä osaamattomuudesta.

Vaan. Siitä, että kun hän oli osaamaton ja näki virheensä minussa, koska olin ihan tavallinen, en mitenkään hänen mahtavasti kasvattamansa, tiedätkö, jossa ei ois ihan tavallisia lapsen virheitä, joita en peitellyt häpeillen itseäni, niin hän syyti vihansa siitä minuun. Se on se, mistä häntä syytän. En virheellisyydestä ihmisenä. Joskin tuokin on toki virhe, mutta se on maksanut mulle paljon surua ja ongelmia ja hän edelleen syyttää niistä minua. Sekin haittaa mun voimaantumistani. Kuten myös se, että vuosia elin uskossa, että olin se, minkä hän minussa näki.

ap

Eli sinä olet sitä mieltä, että äitisi ymmärsi kasvattavansa sinua väärin, mutta hän ei välittänyt virheistään ja siitä mitä ne sinulle aiheuttivat? Miksi ajattelet, että hän itse koki kasvattavansa sinua väärin, kun hetki sitten kirjoitit että hän koki saavansa sinulta kiitoksen kaikesta opettamastaan myöhemmin?

Niin siis hänen asenteensa silloin kun se tapahtui oli, että tulet häntä kiittämään. Eikö ihminen voi oppia ja kasvaa? Että kun aikuinen lapsi tulee sanomaan, että niin muuten, en kiitä, vaan kerron sen olevan tämän ja tuon pahoinvointini takana, niin voisi mennä itseensä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä keskity siihen mitä muut ajattelee, keskity enemmän omaan elämääsi. Jos et viihdy sirkuksessa kodissa siivoa, jos et viihdy vieraiden kanssa älä kutsu vieraita mutta anna muiden kutsua jos he haluavat.

No miten toi toimii, jos asun jonkun kanssa ja kumpikaan ei halua siivota, mutta toisesta on ok sallia sinne jonkun tulla? Varsinkin kun ei edes varoita näitä ennakkoon, että meillä on tosi paskaista verrattuna teille?

ap

Onko kenenkään pakko asua yhdessä ihmisen kanssa joka haluaa kutsua vieraita kotiin mutta itse haluaa olla koko ajan mieluiten yksin?

No miksi mies sitten esitti haluavansa olla kanssani, jos ei mun ehdoilla?

ap

Sitä kannattaa varmasti kysyä mieheltä miksi hän sinun kanssasi haluaa olla ehkä ehdoistasi huolimatta tuskin kuitenkaan niiden takia.

No luuletko, etten ole kysynyt?

ap

No miksi sinä sitten asiaa palstalla kysyt? Miksi mies sinun kanssasi haluaa olla? Miksi sinä haluat olla miehesi kanssa joka selvästikään ei tee asioita kuten haluat?

No voisi kai mieskin muuttua? Vähänkö mun piti lapsena muuttua äitini takia? Minunko se vain tässä maailmassa piti muuttua joksikin, kuka en ole, ei kenenkään muun?

ap

Ja sitten alkaa jankkaus äidistä, kun ei enää ole mitään muuta sanottavaa.

No minun äitini pakotti minut olemaan joku kuka mä en ole, kaikki muutko täällä vain saavat olla keitä he ovat?

ap

Jos lapseni olisi kleptomaani, niin en todellakaan tukisi häntä kleptomaanin toimissa vaan yrittäisin häntä muuttaa. Sinussa luultavasti on ollut jotain sellaista mitä äitisi huomasi kaipaavan muuttamista. Ikävä, että hän ei onnistunut.

Lapset kun ei vielä edes synny kleptomaaneina, idiootti. Jos lapsella olisikin sellaista toimintaa, vanhempi on epäonnistunut kasvattaja.

ap

Onko sinulla jotain tietoa, etteikö kleptomania olisi synnynnäinen taipumus? Kovin ehdottomasti pistät vanhemman syyksi lapsen kleptomanian. Onko sinulla osoittaa jotain tutkittua tietoa, että näin on?

No siis en sanonut, etteikö taipumus voisi olla, mutta se ei silti tee kenestäkään kleptomaana ihan sen mukaan, miten uskon. Miksi tekisi, jos ympäristö on hyvä ja terve ja tukee pois taipumukseen johtavista ongelmakohdista?

Toki kaikilla ei ole sellaista lapsuutta, mutta ei se sitten ole heidän syynsä, jos heistä tulee kleptomaaneja, eikä vanhempi voi siittä heitä syyttää, korkeintaan itseään, kun epäonnistui hyvän kasvuympäristön annossa. Koska muuten ei niitä lapsia kannata tehdä, kuin pyrkimällä siihen, että kasvuympäristö on hyvä, eikä niin, että kasvuympäristö saa olla vastuuttomilla vanhemmilla mikä vaan ja ainoa, mikä pelastaa lapsen vioilta on se, että lapsi on täydellinen.

ap

Kysyin tutkittua tietoa, mutta sinä kirjoitit edelleenkin omia mielipiteitäsi.

Laita sinä ensin tutkittua tietoa siitä, ettei hyvä kasvuympäristö estä kleptomanian puhkeamista, vaikka siihen olisi taipumusta.

ap

Tutkimusaineistot esitetään kysymysjärjestyksessä. Toisekseen sinun kysymykseesi ei voi tutkimustietoa olla, koska negaatiota ei nyt kerta kaikkiaan voi todistaa. Pyydät siis loogisesti mahdottomia.

Laita nyt sitä tietoa väitteesi tueksi kleptomanian alkuperästä.

Sinä aloitit puhumaan kleptomaniasta, sinä esität väitteillesi ensin tuen.

ap

Minun väitteeni kleptomanialle oli, että en tukisi sellaista lapsessani. Minkäs muun tuen voin väitteelleni esittää, kuin että en tukisi lapsessani taipumusta kleptomaniaan, vaan koettasin häntä muuttaa. Lapseni kuitenkaan eivät ole kleptomaaneja, joten paha minun väitettäni varmuudella todistaa.

Sen jälkeen sinä väitit, että kleptomaaniksi ei synnytä, joten ole hyvä vaan ja esitä tutkittua tietoa väitteesi tueksi.

Mutta jos kerran kleptomaaniksi synnytään, kuten sinä väität, niin miksi sinä koittaisit sitten muuttaa lastasi siitä?

ap

Se, että ominaisuus on synnynnäinen, ei tarkoita sitä että se on hyvä. Ei kaikki synnynnäinen ole hyvää. Varastaminen on väärin, se on itsessään syy kasvattaa ja muuttaa oikeaan.

Eivät ihmiset ole luonnostaan niin ihania, että heitä pitäisi sellaisenaan hyväksyä. Kuka esimerkiksi aivan luonnostaan siihen opetusta saamatta pesee kätensä? En usko että kukaan, enkä käsiään pesemätöntä itse kättelisi, ts. en hyväksyisi käsien pesemättömyyttä.

En minäkään ole väittänyt, että kleptomania olisi hyvä asia. Mutta kleptomaniaa ei poista se, että koittaa muuttaa sen ihmisen. Se on aivan eri asia, kuin keskustella siitä, miten hän ei toteuttaisi sitä, mikä on. Mun äiti ei koskaan keskustellut siitä, miten en olisi se, kuka olen. Silloin oisin nimityäin sanonut hänelle, että pidä vittu tunkkisi, olen se, kuka olen, ja jos sulla on ongelmia sen kanssa, niin SULLA ON ONGELMIA SEN KANSSA. KATOA SILMISTÄNI.

ap

Mikä tämä "minä olen se joka olen" siis lopulta on? Mikä ongelma äidilläsi oli kanssasi, mitä hän ei sinussa hyväksynyt ihan konkreettisesti sanoen? Mitä se ei-hyväksytty oli, joka sinun mielestäsi on minuutesi ytimessä?

Tavallinen lapsi, ihminen, epätäydellinen. Se minä en saanut olla. Sen kanssa äidillä oli ongelmia.

ap

Edelleenkin liian abstraktia. Miten et saanut olla tavallinen? Mitä äitisi sinulta vaati, mitä tavallisilta lapsilta ei vaadita?

Onko sinulla niitä sisarruksia? Miten he tulevat äitisi kanssa toimeen?

Pikemminkin hän ei sallinut. Hän ei sallinut tunteenpurkauksia, vaan otti ne henkilöönsä kohdistuvana arvosteluna jne. Vaatikin, esim. pakoista hän nautti, eikä opetellut tapoja joilla ne eivät tuntuisi kiusaamiselle.

ap

No ei tuo tietenkään hyvältä kuulosta, jos äitisi ei sallinnut sinun suuttua tai itkeä lainkaan. Tuohon perään pitää tosin kysyä, että purkauduitko sitten poikkeuksellisen usein? Pieni lapsi itkee joka päivä syystä tai toisesta, mutta ei ole tavallista, että lapsi raivoaisi esim. päivittäin.

Jos hän todella nautti sinun pakottamisestasi, on hänessä kai jonkinlaista sadistisen vallankäyttäjän piirrettä. Mutta miten voi tietää, että hän nautti siitä, kun kommunikaatio ei teidän välillänne näytä pelanneen?

Siis hän ei ole sallinut suuttua silloin kun suututtaa ja itkeä silloin kuin itkettää. Ja ihan kotona tapahtuvista tunteenpurkauksista on kyse.

ap

Ja siis näihinkin tilanteisiin tuli minua loukkaavaa opetusta. Jotain miten häijy olen, kun suutun ja manipuloiva, kun itken. Ei niitä suoraan sanottu, mutta se oli se asenne siellä suhtautumisen takana minuun.

ap

Tuo on hiukan hankalaa, koska jos luet äitisi asenteen väärin hänen komentaessaan sinua, niin voit myös lukea väärin tuon loukkaavan sanomattoman asenteen. Meidän on vaikea sanoa siitä mitään miten sinua on kohdeltu. Ilmeisesti äitisi olisi voinut olla vähemmän autoritatiivinen kanssasi, jos olet herkästi itseesi ottava luonne. Toisaalta, jos hänestä tuntui siltä että loukkaannuit turhasta, niin hän on voinut pitää sinua vähän primadonnana, joka yrität manipuloida loukkaantumisillasi. Hyvältä teidän keskinäinen suhteenne ei joka tapauksessa kuulosta.

Tuntuiko sinusta siltä, että äitisi pohjimmiltaan kuitenkin rakasti sinua? Oliko kyse siitä, että hän ei hyväksynyt sinua totaalisesti, tai ei hyväksynyt joitakin piirteitäsi?

Ei tunnu, ei tietenkään. Jos hänellä oli jokin viesti minulle se oli, että "muutu, olet hirveä sellaisena kuin olet, and I mean it."

ap

Sinun tunteenpurkauksesi siis jostakin syystä ärsyttivät häntä. Hän ei sietänyt vihastumisiasi ja itkuasi. Hän kasvatti sinua komentaen. Ja sen takia luit häneen viestin, että hän totaalisesti ei hyväksynyt sinua.

Komentava kasvattamistapa oli ominainen aina nykyiseen vanhempien polveen saakka. Joskus tuntuu siltä, ett se on nyt väistynyt vähän liikaakin, että jotkut vanhemmat eivät uskalla komentaa edes silloin kuin olisi aihetta. Se ei itsessään luultavastikaan ollut suuremmin poikkeuksellista lapsuudessasi.

Tunteiden osoittamisen lannistaminen ei sen sijaan ollut äitisi sukupolvelle enää normaalia kasvatusta. Kyllä silloin jo ymmärrettiin, että lapset ovat lapsia eikä pieniä aikuisia. Mutta kuten sanoin, emme voi tietää mistä ihan tarkkaan on ollut kyse, koska tiedämme vain miten sinä asian tulkitsit, emme sitä mitä äitisi tarkoitti.

Oliko sinulla lapsuudessasi ystäviä? Hyväksyikö isäsi sinut sellaisenaan?

Joo, komantaminen ei sinänsä olisi ongelma, mutta siellä oli jotain muuta pielessä, en tiedä mitä. Miksi siis äitini mahdollinen rakkaus jäi kokematta, tuntumatta, tulematta läpi, osoittumatta. Saamatta.

Oli ystäviä, ja isä hyväksyi, mutta ei ihan täysin sellaisenaan, vaan kun olin isälle kiva kaveri. Jos en ollut, jos olin kuin lapsi, niin meni sormi suuhun. Mutta olin isän kanssa sen verran vähemmän, ettei se muodpstunut ongelmaksi. Paitsi ehkä tosiaan sillä mielellä, ettei hänkään hyväksynyt minua sellaisenaan....nyt kun tarkemmin mietin. Kiitos muuten, olet eka ihminen, joka saa minut miettimään, että mikä isän roolissa vielä oli vajaata, koska siis isä oli hyvä, tosi hyvä, mutta sekään ei riittänyt estämään mun ongelmien syntyä. Ja se on varmasti tuo, isä ei kyennyt hyväksymään minua sellaisenaan, vaan isän kivana pikku kaverina, jonka oli oltava hyvällä tuulella isää varten jne. Mutta mä olin. Se oli helppoa muuntua siksi, koska isän kanssa oli kivaa ja paratiisi verrattuna äitini kasvatukseen. Mutta tosiaan, jäin sielläkin vaille minää, persoonaa, tavallaan.

Mutta: isäni ei syytä tästä minua. Isäni ei kehittele salaliittoteorioitasiitä, miten minä sen takia loukkaan muita niin, että minun tuskin kannattaa sanoa kellekään mitään, etten vain satuttaisi heitä. Mikä on siis ollut äidissäni todella loukkaavaa hänen itsensä ensin aiheutettua minulle epätäydellisyyksiä ihmisenä. Tai siis ei aiheutettua, mutta vaikka vaatii täydellisyyttä, niin pystymättä ensin sitä muhun ajamaan. Kiitos.

ap

Olet niin sairas. Kiität tämän aiemman kirjoittamaa ja silti alapeukutit sitä tekstiä.

No siis ottaa päähän toi komentelevan kasvatuksen puolustelu. Vaikka ehkä se oli enemmänkin vain toteamus, mutta sen haavoitettua itseäni muun pesuveden mukana niin paljon niin en siedä komentamisen minkäänlaista puolustelua. Varsinkin kun tiedetään, että mä olen sellaisesta satuttanut tseni äitini kanssa pahasti.

ap

Olet niin sairas.

Olet niin sairas.

Olet niin sairas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä keskity siihen mitä muut ajattelee, keskity enemmän omaan elämääsi. Jos et viihdy sirkuksessa kodissa siivoa, jos et viihdy vieraiden kanssa älä kutsu vieraita mutta anna muiden kutsua jos he haluavat.

No miten toi toimii, jos asun jonkun kanssa ja kumpikaan ei halua siivota, mutta toisesta on ok sallia sinne jonkun tulla? Varsinkin kun ei edes varoita näitä ennakkoon, että meillä on tosi paskaista verrattuna teille?

ap

Onko kenenkään pakko asua yhdessä ihmisen kanssa joka haluaa kutsua vieraita kotiin mutta itse haluaa olla koko ajan mieluiten yksin?

No miksi mies sitten esitti haluavansa olla kanssani, jos ei mun ehdoilla?

ap

Sitä kannattaa varmasti kysyä mieheltä miksi hän sinun kanssasi haluaa olla ehkä ehdoistasi huolimatta tuskin kuitenkaan niiden takia.

No luuletko, etten ole kysynyt?

ap

No miksi sinä sitten asiaa palstalla kysyt? Miksi mies sinun kanssasi haluaa olla? Miksi sinä haluat olla miehesi kanssa joka selvästikään ei tee asioita kuten haluat?

No voisi kai mieskin muuttua? Vähänkö mun piti lapsena muuttua äitini takia? Minunko se vain tässä maailmassa piti muuttua joksikin, kuka en ole, ei kenenkään muun?

ap

Ja sitten alkaa jankkaus äidistä, kun ei enää ole mitään muuta sanottavaa.

No minun äitini pakotti minut olemaan joku kuka mä en ole, kaikki muutko täällä vain saavat olla keitä he ovat?

ap

Jos lapseni olisi kleptomaani, niin en todellakaan tukisi häntä kleptomaanin toimissa vaan yrittäisin häntä muuttaa. Sinussa luultavasti on ollut jotain sellaista mitä äitisi huomasi kaipaavan muuttamista. Ikävä, että hän ei onnistunut.

Lapset kun ei vielä edes synny kleptomaaneina, idiootti. Jos lapsella olisikin sellaista toimintaa, vanhempi on epäonnistunut kasvattaja.

ap

Onko sinulla jotain tietoa, etteikö kleptomania olisi synnynnäinen taipumus? Kovin ehdottomasti pistät vanhemman syyksi lapsen kleptomanian. Onko sinulla osoittaa jotain tutkittua tietoa, että näin on?

No siis en sanonut, etteikö taipumus voisi olla, mutta se ei silti tee kenestäkään kleptomaana ihan sen mukaan, miten uskon. Miksi tekisi, jos ympäristö on hyvä ja terve ja tukee pois taipumukseen johtavista ongelmakohdista?

Toki kaikilla ei ole sellaista lapsuutta, mutta ei se sitten ole heidän syynsä, jos heistä tulee kleptomaaneja, eikä vanhempi voi siittä heitä syyttää, korkeintaan itseään, kun epäonnistui hyvän kasvuympäristön annossa. Koska muuten ei niitä lapsia kannata tehdä, kuin pyrkimällä siihen, että kasvuympäristö on hyvä, eikä niin, että kasvuympäristö saa olla vastuuttomilla vanhemmilla mikä vaan ja ainoa, mikä pelastaa lapsen vioilta on se, että lapsi on täydellinen.

ap

Kysyin tutkittua tietoa, mutta sinä kirjoitit edelleenkin omia mielipiteitäsi.

Laita sinä ensin tutkittua tietoa siitä, ettei hyvä kasvuympäristö estä kleptomanian puhkeamista, vaikka siihen olisi taipumusta.

ap

Tutkimusaineistot esitetään kysymysjärjestyksessä. Toisekseen sinun kysymykseesi ei voi tutkimustietoa olla, koska negaatiota ei nyt kerta kaikkiaan voi todistaa. Pyydät siis loogisesti mahdottomia.

Laita nyt sitä tietoa väitteesi tueksi kleptomanian alkuperästä.

Sinä aloitit puhumaan kleptomaniasta, sinä esität väitteillesi ensin tuen.

ap

Minun väitteeni kleptomanialle oli, että en tukisi sellaista lapsessani. Minkäs muun tuen voin väitteelleni esittää, kuin että en tukisi lapsessani taipumusta kleptomaniaan, vaan koettasin häntä muuttaa. Lapseni kuitenkaan eivät ole kleptomaaneja, joten paha minun väitettäni varmuudella todistaa.

Sen jälkeen sinä väitit, että kleptomaaniksi ei synnytä, joten ole hyvä vaan ja esitä tutkittua tietoa väitteesi tueksi.

Mutta jos kerran kleptomaaniksi synnytään, kuten sinä väität, niin miksi sinä koittaisit sitten muuttaa lastasi siitä?

ap

Se, että ominaisuus on synnynnäinen, ei tarkoita sitä että se on hyvä. Ei kaikki synnynnäinen ole hyvää. Varastaminen on väärin, se on itsessään syy kasvattaa ja muuttaa oikeaan.

Eivät ihmiset ole luonnostaan niin ihania, että heitä pitäisi sellaisenaan hyväksyä. Kuka esimerkiksi aivan luonnostaan siihen opetusta saamatta pesee kätensä? En usko että kukaan, enkä käsiään pesemätöntä itse kättelisi, ts. en hyväksyisi käsien pesemättömyyttä.

En minäkään ole väittänyt, että kleptomania olisi hyvä asia. Mutta kleptomaniaa ei poista se, että koittaa muuttaa sen ihmisen. Se on aivan eri asia, kuin keskustella siitä, miten hän ei toteuttaisi sitä, mikä on. Mun äiti ei koskaan keskustellut siitä, miten en olisi se, kuka olen. Silloin oisin nimityäin sanonut hänelle, että pidä vittu tunkkisi, olen se, kuka olen, ja jos sulla on ongelmia sen kanssa, niin SULLA ON ONGELMIA SEN KANSSA. KATOA SILMISTÄNI.

ap

Mikä tämä "minä olen se joka olen" siis lopulta on? Mikä ongelma äidilläsi oli kanssasi, mitä hän ei sinussa hyväksynyt ihan konkreettisesti sanoen? Mitä se ei-hyväksytty oli, joka sinun mielestäsi on minuutesi ytimessä?

Tavallinen lapsi, ihminen, epätäydellinen. Se minä en saanut olla. Sen kanssa äidillä oli ongelmia.

ap

Edelleenkin liian abstraktia. Miten et saanut olla tavallinen? Mitä äitisi sinulta vaati, mitä tavallisilta lapsilta ei vaadita?

Onko sinulla niitä sisarruksia? Miten he tulevat äitisi kanssa toimeen?

Pikemminkin hän ei sallinut. Hän ei sallinut tunteenpurkauksia, vaan otti ne henkilöönsä kohdistuvana arvosteluna jne. Vaatikin, esim. pakoista hän nautti, eikä opetellut tapoja joilla ne eivät tuntuisi kiusaamiselle.

ap

No ei tuo tietenkään hyvältä kuulosta, jos äitisi ei sallinnut sinun suuttua tai itkeä lainkaan. Tuohon perään pitää tosin kysyä, että purkauduitko sitten poikkeuksellisen usein? Pieni lapsi itkee joka päivä syystä tai toisesta, mutta ei ole tavallista, että lapsi raivoaisi esim. päivittäin.

Jos hän todella nautti sinun pakottamisestasi, on hänessä kai jonkinlaista sadistisen vallankäyttäjän piirrettä. Mutta miten voi tietää, että hän nautti siitä, kun kommunikaatio ei teidän välillänne näytä pelanneen?

Siis hän ei ole sallinut suuttua silloin kun suututtaa ja itkeä silloin kuin itkettää. Ja ihan kotona tapahtuvista tunteenpurkauksista on kyse.

ap

Ja siis näihinkin tilanteisiin tuli minua loukkaavaa opetusta. Jotain miten häijy olen, kun suutun ja manipuloiva, kun itken. Ei niitä suoraan sanottu, mutta se oli se asenne siellä suhtautumisen takana minuun.

ap

Tuo on hiukan hankalaa, koska jos luet äitisi asenteen väärin hänen komentaessaan sinua, niin voit myös lukea väärin tuon loukkaavan sanomattoman asenteen. Meidän on vaikea sanoa siitä mitään miten sinua on kohdeltu. Ilmeisesti äitisi olisi voinut olla vähemmän autoritatiivinen kanssasi, jos olet herkästi itseesi ottava luonne. Toisaalta, jos hänestä tuntui siltä että loukkaannuit turhasta, niin hän on voinut pitää sinua vähän primadonnana, joka yrität manipuloida loukkaantumisillasi. Hyvältä teidän keskinäinen suhteenne ei joka tapauksessa kuulosta.

Tuntuiko sinusta siltä, että äitisi pohjimmiltaan kuitenkin rakasti sinua? Oliko kyse siitä, että hän ei hyväksynyt sinua totaalisesti, tai ei hyväksynyt joitakin piirteitäsi?

Ei tunnu, ei tietenkään. Jos hänellä oli jokin viesti minulle se oli, että "muutu, olet hirveä sellaisena kuin olet, and I mean it."

ap

Sinun tunteenpurkauksesi siis jostakin syystä ärsyttivät häntä. Hän ei sietänyt vihastumisiasi ja itkuasi. Hän kasvatti sinua komentaen. Ja sen takia luit häneen viestin, että hän totaalisesti ei hyväksynyt sinua.

Komentava kasvattamistapa oli ominainen aina nykyiseen vanhempien polveen saakka. Joskus tuntuu siltä, ett se on nyt väistynyt vähän liikaakin, että jotkut vanhemmat eivät uskalla komentaa edes silloin kuin olisi aihetta. Se ei itsessään luultavastikaan ollut suuremmin poikkeuksellista lapsuudessasi.

Tunteiden osoittamisen lannistaminen ei sen sijaan ollut äitisi sukupolvelle enää normaalia kasvatusta. Kyllä silloin jo ymmärrettiin, että lapset ovat lapsia eikä pieniä aikuisia. Mutta kuten sanoin, emme voi tietää mistä ihan tarkkaan on ollut kyse, koska tiedämme vain miten sinä asian tulkitsit, emme sitä mitä äitisi tarkoitti.

Oliko sinulla lapsuudessasi ystäviä? Hyväksyikö isäsi sinut sellaisenaan?

Joo, komantaminen ei sinänsä olisi ongelma, mutta siellä oli jotain muuta pielessä, en tiedä mitä. Miksi siis äitini mahdollinen rakkaus jäi kokematta, tuntumatta, tulematta läpi, osoittumatta. Saamatta.

Oli ystäviä, ja isä hyväksyi, mutta ei ihan täysin sellaisenaan, vaan kun olin isälle kiva kaveri. Jos en ollut, jos olin kuin lapsi, niin meni sormi suuhun. Mutta olin isän kanssa sen verran vähemmän, ettei se muodpstunut ongelmaksi. Paitsi ehkä tosiaan sillä mielellä, ettei hänkään hyväksynyt minua sellaisenaan....nyt kun tarkemmin mietin. Kiitos muuten, olet eka ihminen, joka saa minut miettimään, että mikä isän roolissa vielä oli vajaata, koska siis isä oli hyvä, tosi hyvä, mutta sekään ei riittänyt estämään mun ongelmien syntyä. Ja se on varmasti tuo, isä ei kyennyt hyväksymään minua sellaisenaan, vaan isän kivana pikku kaverina, jonka oli oltava hyvällä tuulella isää varten jne. Mutta mä olin. Se oli helppoa muuntua siksi, koska isän kanssa oli kivaa ja paratiisi verrattuna äitini kasvatukseen. Mutta tosiaan, jäin sielläkin vaille minää, persoonaa, tavallaan.

Mutta: isäni ei syytä tästä minua. Isäni ei kehittele salaliittoteorioitasiitä, miten minä sen takia loukkaan muita niin, että minun tuskin kannattaa sanoa kellekään mitään, etten vain satuttaisi heitä. Mikä on siis ollut äidissäni todella loukkaavaa hänen itsensä ensin aiheutettua minulle epätäydellisyyksiä ihmisenä. Tai siis ei aiheutettua, mutta vaikka vaatii täydellisyyttä, niin pystymättä ensin sitä muhun ajamaan. Kiitos.

ap

Olet niin sairas. Kiität tämän aiemman kirjoittamaa ja silti alapeukutit sitä tekstiä.

No siis ottaa päähän toi komentelevan kasvatuksen puolustelu. Vaikka ehkä se oli enemmänkin vain toteamus, mutta sen haavoitettua itseäni muun pesuveden mukana niin paljon niin en siedä komentamisen minkäänlaista puolustelua. Varsinkin kun tiedetään, että mä olen sellaisesta satuttanut tseni äitini kanssa pahasti.

ap

Olet niin sairas.

Ei komentamista ole mikään pakko puolustaa. Jokainen tietää sen hyvät vaikutukset ja hyvät puolet, kun se tehdään kuten kuuluu ja huolehditaan siitä, ettei sillä satuteta ketään.

ap

Olet niin sairas.

Joko ymmärsit, että olet niin sairas?

"Ei komentamista ole mikään pakko puolustaa. Jokainen tietää sen hyvät vaikutukset ja hyvät puolet, kun se tehdään kuten kuuluu ja huolehditaan siitä, ettei sillä satuteta ketään.

ap"

Siis tietää ääneen sanomattakin hyvän siinä.

ap