Mies haluaa avioeron

Vierailija kirjoitti:

Anne?

Pentti?

Näitä löytyy paljon, ei kaikista ole isäksi. Tai puolisoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anna mennä mutta lapsi mukaan tai sitten viikko-viikko.

Niin että eikun kostamaan lapsen kustannuksella?

Eiköhän tässä maassa ole ihan ok erota puolisostaan, jos ei tämän kanssa enää tahdo olla. Järkevät aikuiset sopivat eron jälkeen lapsen huollosta lapsen parasta ajatellen. Oli se sitten viikko-viikko tai jotakin muuta, mutta tuo kostoajattelu nostaa karvat niin pystyyn. Millainen ihminen edes kirjoittelee tuollaisia.

Mitä kostamista tämä on? Miehelläkin on vastuu kun on lasten isä eikä häntä saa päästää kuin koira veräjästä.

Ap:n lapsi on taaperoikäinen eli ilmeisesti joku vähän päälle 1v. Sen ikäiselle ei todellakaan suositella viikko-viikko systeemiä. Käsittääkseni viikko-viikko asumista suositellaan vasta kun lapsi on yli 3v. On hyvin mahdollista, ettei lastenvalvoja lähde edes keskustelemaan viikko-viikko -sopimuksesta. Eli kyllä, pienen taaperon jatkuva repiminen isän ja äidin välillä viikkosysteemissä on pelkkää kostamista. Sitä ei voi perustella lapsen parhalla eikä sillä että isän on kannettava vastuunsa eikä tätä saa päästää kuin koira veräjästä. Tapaamiset on hoidettava lapsen etu edellä, silläkin uhalla että isä pääsee "helpommalla".

Onkohan tässä jutussa nyt jäänyt kertomatta sellainen seikka, että olet pamahtanut paksuksi mieheltä salaa ja mies on ilmaissut selkeästi haluttomuutensa isyyteen? Sitten kuitenkin olet vain ilmoittanut olevasi paksuna ja ihana pieni suloinen nyytti on tulossa halusi mies sitä tai ei? Jos tilanne on tämä niin ymmärrystä kyllä löytyy miehen tunteille. Toinen vaihtoehto on sitten, että miehellä vain on toinen nainen tai hän ei vain rakasta sinua. Ero kuulostaa kyllä kaikissa tapauksissa parhaimmalta vaihtoehdolta, sillä isyyteenhaluamaton mies kohdistaa turhautumisensa lapseen, toisen naisen kohdalla mies todennäköisesti pettää eikä edes rakasta sinua, jolloin erosta ei koidu muuta kuin hyvää. Eroamalla sinulla on myös mahdollisuus löytää oikeanlainen mies.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anna mennä mutta lapsi mukaan tai sitten viikko-viikko.

Niin että eikun kostamaan lapsen kustannuksella?

Eiköhän tässä maassa ole ihan ok erota puolisostaan, jos ei tämän kanssa enää tahdo olla. Järkevät aikuiset sopivat eron jälkeen lapsen huollosta lapsen parasta ajatellen. Oli se sitten viikko-viikko tai jotakin muuta, mutta tuo kostoajattelu nostaa karvat niin pystyyn. Millainen ihminen edes kirjoittelee tuollaisia.

Mitä kostamista tämä on? Miehelläkin on vastuu kun on lasten isä eikä häntä saa päästää kuin koira veräjästä.

Ap:n lapsi on taaperoikäinen eli ilmeisesti joku vähän päälle 1v. Sen ikäiselle ei todellakaan suositella viikko-viikko systeemiä. Käsittääkseni viikko-viikko asumista suositellaan vasta kun lapsi on yli 3v. On hyvin mahdollista, ettei lastenvalvoja lähde edes keskustelemaan viikko-viikko -sopimuksesta. Eli kyllä, pienen taaperon jatkuva repiminen isän ja äidin välillä viikkosysteemissä on pelkkää kostamista. Sitä ei voi perustella lapsen parhalla eikä sillä että isän on kannettava vastuunsa eikä tätä saa päästää kuin koira veräjästä. Tapaamiset on hoidettava lapsen etu edellä, silläkin uhalla että isä pääsee "helpommalla".

Lisäksi, millä tavalla se on lapsen etu, oli kyseessä sitten minkä ikäinen tahansa, että äiti jättää katkeruuksissaan hänet koska pakko päästä jotenkin kostamaan isälle ettei tämä halunnut hänen kanssaan parisuhdetta? Joillekin ihmisille soisi enemmän valoja päähän. Sivuhuomautuksena, että olen itse ns. toinen nainen, ja ottaisin kyllä mielihyvin miehen lapsen myös meille asumaan, jos jonain päivänä oikeasti yhteen päädytään.

Itse tein noin, koska rakastuin nuorempaan naiseen. Nyt olemme olleet tämän nuoren naisen kanssa yhdessä seitsemän vuotta. Ensi kesänä häät ja lapsi tulossa . Ex-vaimo ei ole päässyt vieläkään yli minusta.

Vierailija kirjoitti:

No miksi olet kahlinnut hänet? Onko hänellä omaa aikaa ja saa mennä ja nähdä kavereita ja bilettääkin joskus?

Aviomies ei ole mikään vaimonsa pikkulapsi vaan puoliso.

Molemmilla puolisoilla on yhtäläinen oikeus omaan aikaan ja vapaaseen. sekä yhtäläinen vastuu kodinhoidosta ja lapsista. Se lapsi sitoo molempia vanhempia ja niinhän se pitää ollakin. Sitä se perheen perustaminen juuri tarkoittaa.

Ei silloin vietetä enää mitään sinkkuaikaa niihin aikoihin kuuluvine menoineen. Kehitys kehittyy ja elämä menee eteenpäin. Täytyy olla jo totaalisen yksinkertainen tomppeli, jos ei näin yksinkertaista asiaan tajua sanomattakin.

Tuskin tuo mokoma miehenkuvatus on antanut vaimolleen omaa aikaa ja antanut rientää menoissaan ja nähdä kavereitaan. Miksi? 

Sellaista se on. Jos miehellä on vaakakupissa vaimo, yhdessä kovalla työllä vuosia rakennettu elämä ja lapset ja toisella puolella nuori reikä, niin arvaa kumpi voittaa?

Anna miehen mennä. Haluatko miehen joka ei välitä susta. Pistä se maksaa elarit.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli sinänsä erilainen tilanne, että erotessani aviomiehestäni meille ei ollut vielä lapsia ehtinyt syntyä. Mutta mies ilmoitti eron syyksi juurikin vapauden kaipuun. Hän halusi olla vielä sinkku ja vapaa, kun kerran oltiin vielä alle kolmikymppisiä (mentiin naimisiin 25-vuotiaina). Sinänsä siis ymmärrän APn tilanteen, että toinen kokee olevansa ansassa parisuhteessa/perhe-elämässä.

No me erosimme, ex muutti omaan asuntoon ja jo parin kuukauden päästä kertoi, kuinka vasta nyt huomasi, miten paljon tein kotitöitä. Että tiskatakin täytyy aika usein tai loppuu astiat! Ja ruuanlaittoonkin menee aikaa! Hän ei ollut edes käsittänyt avioliittomme aikana, kuinka paljon kotitöitä teinkään, vasta kun joutui ne kaikki tekemään yksinään tajusi.

Eikä se uuden naisen saaminenkaan käynyt niin jouhevasti kuin oli ajatellut. Nuori mies joo, mutta deittimaailma olikin kova ja karu. Mankuu aina välillä minua takaisin, minä ymmärsin, olin ihana nainen ja meillä oli hyvää seksiä jne. Mutta hän oli saanut päähänsä, että vapaana on mukavampaa ja "löytää vielä parempaa".

Ehkäpä miehille tulee pitkässä parisuhteessa, joka on kaikin puolin ok, helposti tuollainen kuvitelma. Että sinkkuna on kaikki paremmin ja asiat luistaa. Varmaan sinun miehesikin kuvittelee, että lapsen kanssa on paljon kivempaa kahdestaan, kun vuoroviikoin hoidetaan. Ja sitten soittelee paniikissa perään, kun ei ollutkaan niin hauskaa, pitää itse siivota tenavan jäljet kämpästä. Jos eroatte, hän kyllä tulee putoamaan korkealta ja kovaa.

Voi luoja, jos tää on totta. Todellakin melkoinen helmi aviomiehenä ollut. No, toivottavasti ottaa opikseen, eikä pidä naisia enää kotitalouskoneina.  Ex-vaimolle tsemppiä, ansaitset todellakin parempaa. 

Olisit käyttänyt kondomia!

Minä tekisin tilanteessa niin, että sanoisin miehelle, että hänellä on 6 kk aikaa päättää mitä tekee. Vuokraa nyt oman asunnon ja alkaa huolehtimaan lapsesta viikko-viikko systeemillä. Jos miehen päässä on järkeä, niin puolen vuoden sisään hän näkee mikä on oikeasti  tärkeää. Jos ei ole, niin sitten olet kokeillut kaiken.

Viikko-viikko on hyvä, pääasia, että mies ottaa vastuun lapsesta ja AP pääsee eroon tuosta miehestä... Mies saa ihan yhtälailla kuskata lasta päivähoitoon, heräillä öisin, ruokkia, pukea ja leikkiä lapsen kanssa, ei vain AP, koska se on yhteinen lapsi. En ymmärrä koe-eroja, mitä järkeä AP:n ottaa tuollaista miesvauvaa takaisin? Viikko-viikko systeemi on paras, niin AP ehtii etsiä uuden miehen. 

Vuokratkaa kokeeksi yksiö, jossa olette vuoroviikoin. Lapsi pysyy kotonaan.

Voimia sinulle. Paljon et voi. Päästä irti, vaikka vaikealta tuntuukin. Olen nähnyt itse aika paljon. Aika monen miehen puheet ovat aivan muuta kuin teot. Nykyään olen onnellisesti naimisissa aikuisen sielukkaan miehen kanssa kammottavien kokemusten jälkeen. Sanat, lupailut - ne eivät paljoa paina eron hetkellä.

Suhteessa kannattaa puheen sijaan kiinnittää huomio konkreettisiin tekoihin: huomioiko hän sinut ja tarpeesi (ne pienemmätkin) vai ohittavatko tai täyttävätkö hänen juttunsa teidän elämänne. Osaako hän tukea sinua oikeasti, kun sinulla on jotain mielen päällä? Osallistuuko hän yhteisen kodin ja elämän rakentamiseen? Jos havaitset ohittamisia jo alussa ja sopeudut, ei ennuste ole kovin hyvä. Ja jos otat puheeksi tällaisen, suhtautuuko hän siihen rakentavasti ja haluaa korjata tilanteen jatkossa? Tapahtuuko muutosta?

On tärkeää haluta itselleen kumppani, joka huomioi sinut yhtä lailla kuin sinä huomioit hänet.

Vierailija kirjoitti:

Onkohan tässä jutussa nyt jäänyt kertomatta sellainen seikka, että olet pamahtanut paksuksi mieheltä salaa ja mies on ilmaissut selkeästi haluttomuutensa isyyteen? Sitten kuitenkin olet vain ilmoittanut olevasi paksuna ja ihana pieni suloinen nyytti on tulossa halusi mies sitä tai ei? Jos tilanne on tämä niin ymmärrystä kyllä löytyy miehen tunteille. Toinen vaihtoehto on sitten, että miehellä vain on toinen nainen tai hän ei vain rakasta sinua. Ero kuulostaa kyllä kaikissa tapauksissa parhaimmalta vaihtoehdolta, sillä isyyteenhaluamaton mies kohdistaa turhautumisensa lapseen, toisen naisen kohdalla mies todennäköisesti pettää eikä edes rakasta sinua, jolloin erosta ei koidu muuta kuin hyvää. Eroamalla sinulla on myös mahdollisuus löytää oikeanlainen mies.

Aika moni nainen"pamahtaa paksuksi" itselleenkin yllätyksena. Ja tämä yllätys ei aina ole "iloinen yllätys".  Miksi siis on niin, että jos raskaus/lapsi on vahinko niin nainen silti oppii rakastamaan omaa lastaan, mutta miehelle se tuntuu olevan vaikeata.  Luulisi, että ihminen rakastuisi omaan lapseensa jos ylipäätään osaa ketään rakastaa. Ja sen  takia tuntuu hullulta, että aina kysellään, että oliko raskaus vahinko ja mies ei sen takia tykkää lapsestaan. Kyllä kai normaali ihminen oppii rakastamaan omaa lastaan vaikka tämä kuinka vahinko olisi. Ennenvanhaan lapset taisi enimmäkseen olla vahinkoja, kun ei ehkäisyä ollut ja  kai niistä vaan opittiin tykkäämään. Ei sillä, lasten toki toivoisi olevan toivottuja, mutta ei se lapsen vika ole, jos syntyy vahinkolapsena. Vanhempien täytyy vain aikuisena ihmisinä ja lapsen alkuun panioina kohdella lasta hyvin ja rakastavasti. Myös isän.

Vierailija kirjoitti:

Voimia. En ymmärrä miehiä jotka haluavat lapsia mutta eivät ymmärrä elämän muuttuvan niiden myötä.

Ymmärrätkö jotenkin sitten niitä naisia jotka haluavat lapsia mutta eivät ymmärrä elämän muuttuvan niiden myötä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan tässä jutussa nyt jäänyt kertomatta sellainen seikka, että olet pamahtanut paksuksi mieheltä salaa ja mies on ilmaissut selkeästi haluttomuutensa isyyteen? Sitten kuitenkin olet vain ilmoittanut olevasi paksuna ja ihana pieni suloinen nyytti on tulossa halusi mies sitä tai ei? Jos tilanne on tämä niin ymmärrystä kyllä löytyy miehen tunteille. Toinen vaihtoehto on sitten, että miehellä vain on toinen nainen tai hän ei vain rakasta sinua. Ero kuulostaa kyllä kaikissa tapauksissa parhaimmalta vaihtoehdolta, sillä isyyteenhaluamaton mies kohdistaa turhautumisensa lapseen, toisen naisen kohdalla mies todennäköisesti pettää eikä edes rakasta sinua, jolloin erosta ei koidu muuta kuin hyvää. Eroamalla sinulla on myös mahdollisuus löytää oikeanlainen mies.

Aika moni nainen"pamahtaa paksuksi" itselleenkin yllätyksena. Ja tämä yllätys ei aina ole "iloinen yllätys".  Miksi siis on niin, että jos raskaus/lapsi on vahinko niin nainen silti oppii rakastamaan omaa lastaan, mutta miehelle se tuntuu olevan vaikeata.  Luulisi, että ihminen rakastuisi omaan lapseensa jos ylipäätään osaa ketään rakastaa. Ja sen  takia tuntuu hullulta, että aina kysellään, että oliko raskaus vahinko ja mies ei sen takia tykkää lapsestaan. Kyllä kai normaali ihminen oppii rakastamaan omaa lastaan vaikka tämä kuinka vahinko olisi. Ennenvanhaan lapset taisi enimmäkseen olla vahinkoja, kun ei ehkäisyä ollut ja  kai niistä vaan opittiin tykkäämään. Ei sillä, lasten toki toivoisi olevan toivottuja, mutta ei se lapsen vika ole, jos syntyy vahinkolapsena. Vanhempien täytyy vain aikuisena ihmisinä ja lapsen alkuun panioina kohdella lasta hyvin ja rakastavasti. Myös isän.

On vahinkoja ja "vahinkoja". Jos lapsi muistuttaa olemassaolollaan elämäsi suurimmasta kusetuksesta, niin ei ole helppoa rakastaa ehdottomasti.

Vierailija kirjoitti:

Ap täällä.

Mies on kyllä todella rakastava isä lapselle, mutta on juuri sellainen isä joka tykkää lähinnä hassutella lapsen kanssa ja unohtuu se oikea vastuu. Eikä hän nyt täysin kelvoton ole ollut vastuunkannossa - on esim. yrittänyt nukuttaa hammaskipuista huutavaa vauvaa siinä missä minäkin. On siis osallistunut myös haastaviin asioihin. Mutta perusarki on ollut minun vastuullani. Kotihommat, raha-asiat - kaikki minun vastuullani. Oikeastaan koen olevani kahden lapsen äiti, vaikka lapsia on vain yksi. Olen tuhannesti puhunut asiasta mieheni kanssa, mutta muutosta ei ole syntynyt.

Nyt hän siis haluaa eron, koska en kuulemma tunnu enää hänen vaimoltaan. Siinä hän on oikeassa, koska minäkin tunnen itseni hänen äidikseen joskus. Mies ei vaan suostu ymmärtämään, että jos kannan yksin vastuun kaikesta aamusta iltaan, niin ei vaan illalla sitten enää ole yhtään energiaa jäljellä muuntautua yhtäkkiä ihanaksi vaimoksi. Minä näen asian niin, että asia voisi korjaantua jos mies osallistuisi enemmän. Ottaisi vastuuta niin minullekin voisi jäädä energiaa vaimona olemiseen. Mies ei kuitenkaan halua asiaa nähdä näin.

Vielä raskausaikana hän osallistui paljon. Ihan oma-aloitteisesti tarttui imuriin ja piti kodista huolta. Yhtenä keskustelukertana kysyin mieheltä, että mitä ihmettä tapahtui sen jälkeen. Miksi vielä raskausaikana hän teki kotihommia, mutta enää ei. No kuulemma minun ollessani raskaana hän teki kun minä en voinut, mutta nythän taas voin. Että joo.

Otan osaa. En kestäisi päivääkään. Isäni oli tuollainen ja teki meidän lasten ja äitimme elämästä helvetin. Itse erosin melkein vastaavasta apinasta kohta kolme vuotta sitten. Nyt ollaan kahdestaan lapsen kanssa. Miehet ei enää kiinnosta kaiken kokeman jälkeen. Kyllä se aluksi otti koville. Surutyö on pitkä jos on itse aidosti rakastanut ja uskonut ihmiseen. Mies kiisti viimeiseen asti että olisi ollut toinen nainen, mutta kyllä se myöhemmin selvisi lähes varmuudella että oli. Tässäkään tapauksessa en olisi uskonut eikä varmaan kukaan. Hän itse paheksui aina ääneen pettäjiä.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on myös yksi lapsi, vasta taaperoiässä. Nyt mies ei kuulemma jaksa enää tätä elämää yhdessä. Kun ei saa mennä vapaasti, on niin kahlittu olo.

Ja minä kun luulin löytäneeni oikeasti hyvän miehen. Ennen lapsen hankintaa keskusteltiin paljon. Puhuimme peloista ja siitä kuinka vauva voi muuttaa paljon, kuinka voimme arjen keskellä etääntyä jne. Puhuimme siitä kuinka sitten vaikeina aikoina meidän pitää muistaa ne keskustelut, kuinka lupasimme toisillemme että yritämme kaikkemme emmekä luovuta vaikka se tuntuisi siinä hetkessä helpoimmalta. Kuinka on meidän velvollisuutemme lastamme kohtaan yrittää pitää perhe kasassa, kuinka emme halua mitään tulevaisuuden uusperheviritelmiä ja lapsellemme äiti- ja isäpuolia.

Ja sitten mies päätti ettei jaksakaan enää yrittää. Todella epätoivoinen ja epäonnistunut olo.

Näin lonkalta voisin sanoa että kotona ei ole kiva olla, ja siksi haluaa olla jossain muualla. Sinulle sanoisin että tule sieltä kuplasta pois, jossa olet lapsen kanssa ja ala huomioimaan myös miestäsi. Saattaa sen jälkeen hänellekin alkaa löytyä syitä kotona olemiseen. Jos koti on pelkkä työleiri, ja vaimo on menetetty lapselle, ei se ihme ole että on mieluummin sitten kokonaan yksin. Kyllä siinä suhteessa pitäisi jotain hyviäkin puolia olla, jollei ole, ei se ihme ole että ei pelkästään huonoja halua.