Mies haluaa avioeron

Vierailija kirjoitti:

No haluatko sä pakottaa sen jäämään, jos se ei oikeasti halua? Olisiko se sitten sitä onnellista parisuhdetta ja perhe-elämää? Tunteet nyt vain muuttuu, eikä sille voi mitään. Ihmisen on pakko joskus tehdä isoja, vaikeita ratkaisuja, jotka tuntuvat pahalta.

Mammanpojan olisi syytä aikuistua. Jos on aikuisen oikeudet, on myös aikuisen velvollisuudet.

Jos murrosikäisen fiilisten pohjalta mennään, palatkoon "mies" äitinsä helmoihin kasvamaan ja kehittymään. Äiti onkin varmaan tyytyväinen, kun saa mussukkansa takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Ap täällä.

Mies on kyllä todella rakastava isä lapselle, mutta on juuri sellainen isä joka tykkää lähinnä hassutella lapsen kanssa ja unohtuu se oikea vastuu. Eikä hän nyt täysin kelvoton ole ollut vastuunkannossa - on esim. yrittänyt nukuttaa hammaskipuista huutavaa vauvaa siinä missä minäkin. On siis osallistunut myös haastaviin asioihin. Mutta perusarki on ollut minun vastuullani. Kotihommat, raha-asiat - kaikki minun vastuullani. Oikeastaan koen olevani kahden lapsen äiti, vaikka lapsia on vain yksi. Olen tuhannesti puhunut asiasta mieheni kanssa, mutta muutosta ei ole syntynyt.

Nyt hän siis haluaa eron, koska en kuulemma tunnu enää hänen vaimoltaan. Siinä hän on oikeassa, koska minäkin tunnen itseni hänen äidikseen joskus. Mies ei vaan suostu ymmärtämään, että jos kannan yksin vastuun kaikesta aamusta iltaan, niin ei vaan illalla sitten enää ole yhtään energiaa jäljellä muuntautua yhtäkkiä ihanaksi vaimoksi. Minä näen asian niin, että asia voisi korjaantua jos mies osallistuisi enemmän. Ottaisi vastuuta niin minullekin voisi jäädä energiaa vaimona olemiseen. Mies ei kuitenkaan halua asiaa nähdä näin.

Vielä raskausaikana hän osallistui paljon. Ihan oma-aloitteisesti tarttui imuriin ja piti kodista huolta. Yhtenä keskustelukertana kysyin mieheltä, että mitä ihmettä tapahtui sen jälkeen. Miksi vielä raskausaikana hän teki kotihommia, mutta enää ei. No kuulemma minun ollessani raskaana hän teki kun minä en voinut, mutta nythän taas voin. Että joo.

Tekee hyvää miehelle ottaa vastuu lapsesta vuoroviikoin. Kyllä se siitä aikuistuu (ellei lykkää lasta äitinsä hoidettavaksi kuten mun ex :D )

Vierailija kirjoitti:

Anna mennä mutta lapsi mukaan tai sitten viikko-viikko.

Ap, voisit ehdottaa miehelle pokkana, että ottakoon lapsen mukaansa, koska yhteinen suunnitelma oli, että yhdessä hoidetaan ja sua ei huvita yksin. - Ihan vaan nähdäksesi sen ilmeen.

Saman kokenut. Mun mies sanoi eron syyksi sen, että ei kestänyt sitä että lapset saivat huomiotani enemmän kuin hän. No jos on kolme alle kouluikästä lasta niin ne nyt vaan ovat avuttomia ja aikuisista riippuvaisia . Tukiverkkojen meillä ei ollut. Miehen vanhemmat kieltäytyivät hoitamasta lapsia, kun muutaman kerran yritin pyytää hoitoapua.

Minulla oli sinänsä erilainen tilanne, että erotessani aviomiehestäni meille ei ollut vielä lapsia ehtinyt syntyä. Mutta mies ilmoitti eron syyksi juurikin vapauden kaipuun. Hän halusi olla vielä sinkku ja vapaa, kun kerran oltiin vielä alle kolmikymppisiä (mentiin naimisiin 25-vuotiaina). Sinänsä siis ymmärrän APn tilanteen, että toinen kokee olevansa ansassa parisuhteessa/perhe-elämässä.

No me erosimme, ex muutti omaan asuntoon ja jo parin kuukauden päästä kertoi, kuinka vasta nyt huomasi, miten paljon tein kotitöitä. Että tiskatakin täytyy aika usein tai loppuu astiat! Ja ruuanlaittoonkin menee aikaa! Hän ei ollut edes käsittänyt avioliittomme aikana, kuinka paljon kotitöitä teinkään, vasta kun joutui ne kaikki tekemään yksinään tajusi.

Eikä se uuden naisen saaminenkaan käynyt niin jouhevasti kuin oli ajatellut. Nuori mies joo, mutta deittimaailma olikin kova ja karu. Mankuu aina välillä minua takaisin, minä ymmärsin, olin ihana nainen ja meillä oli hyvää seksiä jne. Mutta hän oli saanut päähänsä, että vapaana on mukavampaa ja "löytää vielä parempaa".

Ehkäpä miehille tulee pitkässä parisuhteessa, joka on kaikin puolin ok, helposti tuollainen kuvitelma. Että sinkkuna on kaikki paremmin ja asiat luistaa. Varmaan sinun miehesikin kuvittelee, että lapsen kanssa on paljon kivempaa kahdestaan, kun vuoroviikoin hoidetaan. Ja sitten soittelee paniikissa perään, kun ei ollutkaan niin hauskaa, pitää itse siivota tenavan jäljet kämpästä. Jos eroatte, hän kyllä tulee putoamaan korkealta ja kovaa.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli sinänsä erilainen tilanne, että erotessani aviomiehestäni meille ei ollut vielä lapsia ehtinyt syntyä. Mutta mies ilmoitti eron syyksi juurikin vapauden kaipuun. Hän halusi olla vielä sinkku ja vapaa, kun kerran oltiin vielä alle kolmikymppisiä (mentiin naimisiin 25-vuotiaina). Sinänsä siis ymmärrän APn tilanteen, että toinen kokee olevansa ansassa parisuhteessa/perhe-elämässä.

No me erosimme, ex muutti omaan asuntoon ja jo parin kuukauden päästä kertoi, kuinka vasta nyt huomasi, miten paljon tein kotitöitä. Että tiskatakin täytyy aika usein tai loppuu astiat! Ja ruuanlaittoonkin menee aikaa! Hän ei ollut edes käsittänyt avioliittomme aikana, kuinka paljon kotitöitä teinkään, vasta kun joutui ne kaikki tekemään yksinään tajusi.

Eikä se uuden naisen saaminenkaan käynyt niin jouhevasti kuin oli ajatellut. Nuori mies joo, mutta deittimaailma olikin kova ja karu. Mankuu aina välillä minua takaisin, minä ymmärsin, olin ihana nainen ja meillä oli hyvää seksiä jne. Mutta hän oli saanut päähänsä, että vapaana on mukavampaa ja "löytää vielä parempaa".

Ehkäpä miehille tulee pitkässä parisuhteessa, joka on kaikin puolin ok, helposti tuollainen kuvitelma. Että sinkkuna on kaikki paremmin ja asiat luistaa. Varmaan sinun miehesikin kuvittelee, että lapsen kanssa on paljon kivempaa kahdestaan, kun vuoroviikoin hoidetaan. Ja sitten soittelee paniikissa perään, kun ei ollutkaan niin hauskaa, pitää itse siivota tenavan jäljet kämpästä. Jos eroatte, hän kyllä tulee putoamaan korkealta ja kovaa.

Näimhän siinä käy.

Ehkä nyt kannattaisi ehdottaa koe-eroa. Viikko viikko systeemi siis ja miehelle eka viikko. Mies voi tokeentua ja sinä ehkä vielä haluat hänet takaisin ja liitto ja perhe pelastuu. Joa eroriita menee rumaksi, niin ongelmaksi tulee se, ettet enää pysty kunnioittamaan häntä etkä halua häntä enää takaisin.

Jännämies on jännämies.

Mä en ihmettele yhtään, vaikka mies olisikin ottanut eron. Se oli vain ajan kysymys.

Vierailija kirjoitti:

Anne?

Bertta? Cecilia? Dahlia? Elli? Fiia? Gerda? Helmi-Riitta? Ida?...Peppilotta? ...Sikuriina?

Noh, nyt sinun on sitten vaikeampi löytää uutta miestä koska sinulla on jo yksi lapsi alla.

Viikko-viikon ehdottelijat: eikö lapsi kärsi noin kauan erossa vanhemmsataan jos on vasta taaperoikäinen?

Valitettavasti lapsen hyvinvoinnin takia tätä ei voi oikeasti tehdä, mutta olisi aivan mahtavaa jos ap ilmoittaisi miehelle, että on nyt niin järkyttynyt, että lähtee pariksi päiväksi hotelliin miettimään miehen sanoja ja miten tästä eteenpäin. Ja puhelin kiinni.

Vakavasti, ap, olen todella pahoillani.

Sano, että voitte erota, mutta hän ryhtyy lapsen lähivanhemmaksi arjessa ja sinä pidät lasta lomat ja viikonloput?

Vierailija kirjoitti:

Mies on kyllä saanut mennä menojaan, mutta ongelmaksi muodostui se että haluaisi olla menossa koko ajan. Haluaisi siis elää lapsetonta elämää, tai ainakin poimia lapsiperhe-elämästä vain ne rusinat pullasta.

- ap

Kerro miehelle, että lapsen hoito viikko-viikko systeemillä tulee vähentämään hänen vapaa-aikansa määrää huomattavasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies on kyllä saanut mennä menojaan, mutta ongelmaksi muodostui se että haluaisi olla menossa koko ajan. Haluaisi siis elää lapsetonta elämää, tai ainakin poimia lapsiperhe-elämästä vain ne rusinat pullasta.

- ap

Kerro miehelle, että lapsen hoito viikko-viikko systeemillä tulee vähentämään hänen vapaa-aikansa määrää huomattavasti.

Kyse on luultavimmin toisesta naisesta, ei vapaa-ajasta.

Olen pahoillani, jaksamista. Et sinä voi oikein tehdä mitään, muuta kuin yrittää itse selvitä.

Minulla on aika päinvastainen kokemus kuin sinulla. Emme mieheni kanssa älyttömästi analysoineet tai keskustelleet miten elämä muuttuu vauvan myötä. En myöskään olisi katsonut hyvällä miehen omia menoja (ainakaan usein). Olemme eläneet enemmän kyseistä hetkeä, jossa minulle on ollut vähän opeteltavaa. Takana todella pitkä suhde ja kolme kohta aikuista lasta.

Onko miehessä ollut jo aikaisemmin havaittavissa piirteitä, että ei ole vastuunkantaja? Luulisi, että tämän olisi nähnyt jo esimerkiksi koulumenestyksestä, töiden hakemisessa tai töissä menestymisessä. Miehillä teot kertovat enemmän kuin puheet, koska monet miehet valehtelevat aika paljon saadakseen seksiä tai parisuhteen. Tämä mies on selvästikin tyyppiä "menee siitä mistä aita on matalin". Kun mies pääsee keskustelemaan sosiaalityöntekijän kanssa vastuunkannosta ja lastenhoitamisesta, voi olla, että mieli vielä muuttuukin. Mies ei ehkä ymmärrä, että hän pääsee kaikkein helpoimmalla ollessaan lapsen äidin kanssa yhdessä. Toisaalta lapsen äidin etu voi olla eroaminen, kun lasta ei tarvitse hoitaa kuin joka toinen viikko.

Kannattaako pihtaa ja rutista..

Vierailija kirjoitti:

Ap täällä.

Mies on kyllä todella rakastava isä lapselle, mutta on juuri sellainen isä joka tykkää lähinnä hassutella lapsen kanssa ja unohtuu se oikea vastuu. Eikä hän nyt täysin kelvoton ole ollut vastuunkannossa - on esim. yrittänyt nukuttaa hammaskipuista huutavaa vauvaa siinä missä minäkin. On siis osallistunut myös haastaviin asioihin. Mutta perusarki on ollut minun vastuullani. Kotihommat, raha-asiat - kaikki minun vastuullani. Oikeastaan koen olevani kahden lapsen äiti, vaikka lapsia on vain yksi. Olen tuhannesti puhunut asiasta mieheni kanssa, mutta muutosta ei ole syntynyt.

Nyt hän siis haluaa eron, koska en kuulemma tunnu enää hänen vaimoltaan. Siinä hän on oikeassa, koska minäkin tunnen itseni hänen äidikseen joskus. Mies ei vaan suostu ymmärtämään, että jos kannan yksin vastuun kaikesta aamusta iltaan, niin ei vaan illalla sitten enää ole yhtään energiaa jäljellä muuntautua yhtäkkiä ihanaksi vaimoksi. Minä näen asian niin, että asia voisi korjaantua jos mies osallistuisi enemmän. Ottaisi vastuuta niin minullekin voisi jäädä energiaa vaimona olemiseen. Mies ei kuitenkaan halua asiaa nähdä näin.

Vielä raskausaikana hän osallistui paljon. Ihan oma-aloitteisesti tarttui imuriin ja piti kodista huolta. Yhtenä keskustelukertana kysyin mieheltä, että mitä ihmettä tapahtui sen jälkeen. Miksi vielä raskausaikana hän teki kotihommia, mutta enää ei. No kuulemma minun ollessani raskaana hän teki kun minä en voinut, mutta nythän taas voin. Että joo.

Kuulostaa ihan minun mieheltäni. Itse vaan olin niin tyhmä, että toimin äitinä ja kodinhoitajan niinkin kauan, että lapsia ehti syntyä kolme. Viimeinen niitti on ollut yhden lapsen nepsy-tutkimukset ja niitä edeltäneet ongelmat. Mies ei vaan yksinkertaisesti kestä sitä, että itse olisi sivuosassa ja muiden tarpeet menisi edelle. Välillä tekee lasten kanssa jotain kiva-juttuja, mutta sitten tarvitsee omaa aikaa tyyliin 3 päivää tai 5 iltaa, jolloin näkee lapsia ehkä tunnin. 

Eniten harmittaa, että olen ollut noin typerä, että olen tuollaisen miehen kanssa ollut näinkin monta vuotta. Mies on todennäköisesti itsekin nepsy.

No siis asiahan on päivänselvää.. mies on päässyt jonkun hehkeän, kiinteän ja halukkaan misukan makuun. Kuka siinä enää viitsii mitään räkänokka-arkea.