Onko täällä muita, joita ei lapsena juuri koskaan viety lääkäriin?

Huh huh ja mä kun oon ajatellut että mulla on ollut harvinaisen paskat vanhemmat.... :’ (

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin teini-ikäinen kun heräsin keskellä yötä todella voimakkaaseen selkä- ja vatsakipuun. Äitini vastahakoisesti ajoi minut päivystykseen, yksi harvoista kerroista kun kaikkea mahdollista ei Buranalla hoidettu. Lääkärissä en pystynyt enää pitelemään kyyneleitä, koska kipu oli yltynyt pahemmaksi kuin mikään mitä olen eläissäni kokenut, sitä ennen tai sen jälkeen. Äiti kun huomasi että minulta valuu vesi silmistä, hän vain mulkaisi minua ja kivahti: "Älä viitsi!!". Jäi tuo halveksuva ilme ikuisesti mieleeni kuin polttoraudalla leimattuna...

Mikä sulla sitten oli??

Ei koskaan selvinnyt. Lääkäri kysyi minulta kahden kesken, onko kotona kaikki hyvin. Kun vastasin että ei, lääkäri pyysi vanhemmat takaisin huoneeseen ja lausui heille diagnoosinsa: "ilmaa mahassa". Äiti kilahti, kun olin hänet ilmeisesti jotenkin nolannut pelkän pierun takia, ja lähti kotiin nukkumaan. Minä vietin yön terveyskeskuksella ja kuulin kun lääkäri supisi hoitajalle, että oikeasti epäilee diagnoosikseni kotiongelmista kumpuavaa psykosomaattista oireilua. Ei kyllä mitenkään voi jumittunut pieru tahi mielentila sellaista lamauttavaa fyysistä huutotuskaa aiheuttaa, mutta ei sitä sen enempää tutkittu enää kun lääkäri ja vanhemmat vetivät jo omat johtopäätöksensä. Kipu hellitti aamuun mennessä eikä ole vielä toistamiseen tullut sellaista tuskaa vastaan.

Vähän ohis, mutta tapaukseen ehkä liittyy se, että isälläni on jokin voimakkaasti oireileva ruoansulatuselimellinen sairaus, mahdollisesti perinnöllinen. Sanon "ehkä" ja "jokin" ja "mahdollisesti", koska vanhempani suoraan kieltävät niidenkin harvojen sairauksiensa olemassaolon joihin on vakavuuden takia diagnoosi ja hoito haettu. Esim: olen alkanut jo parikymppisenä kärsiä nivelkivuista, joten lääkärini pyysi ottamaan selvää, onko suvussa mitään nivelongelmia. Tiesin että on, mutta en varsinaista diagnoosia, joten kysyin asiasta äidiltäni. Vastaus oli: "Ei meidän suvussa ole koskaan ollut mitään nivelongelmia." Miten niin ei ole, sinäkin olet ollut nivelten takia kahdesti leikkauksessa? "No se nyt on vaan sellaista normaalia kulumista."

Erittäin tuttua juttua. Mutsi oli vittuuntunut ja vihainen jos olin sairas.

4-vuotiaana olin lyönyt etuhampaani piirongin reunaan poikki. Käskettiin olla ulvomatta. En muista tätä kipua ja tilannetta kunnolla, mutta lopulta vietiin lääkäriin joka kirjoitti penisilliinikuurin ja vihdoin sain alkaa parantua. Kumma kyllä - ylähampaani ovat aivan hyvät mutta alahampaat ristinrastin. En tiedä johtuuko edellä mainitusta. Olin siis keikahtanut pallin päältä yrittäessäni tietysti turhamaisuuksissani kurkistaa peiliin. Minä kun olin niin turhamainen ja itseäni täynnä jo tuolloin.

Ollessani 7-vuotias laskettiin mummolassa mäkeä talvella. Vasen pohjeluu meni poikki. Minun käskettiin nousta ylös siitä ja lopettaa teeskentely ja huomionkeruu. Tätini vihdoin sitten ymmärsi, että luu voi olla murtunut, koska en tosiaan voinut kävellä. 5 päivää silti odoteltiin ennenkuin mutsi viimein vei lääkäriin. Käski olla itkemättä, kun olin auton takapenkillä eikä jalkaa oltu mitenkään edes yritetty tukea. Matkaa noin 20 km huonoa kuoppatietä. Lääkäri oli vihainen mutsille, ettei mua oltu tuotu aiemmin kipsattavaksi. Minä pelkäsin mutsin vihaa aivan sairaasti.

Jouduin olemaan kotona kuukauden kipsi jalassa, ei viety kouluun vaikka mutsilla oli auto. Mutsi ei puhunut mulle mitään koko aikana kun sitä vitutti niin helkkaristi. Minä pelkäsin ja yritin olla huomaamaton. Opettaja tuli käymään ja toi luokkatovereilta terveiset, piirroksia ja suklaalevyn. Silloin mutsi oli ihan tavallinen, mutta suklaa piti antaa hänen haltuunsa että hän jakaa sitä silloin kun katsoo aiheelliseksi.

Nykyisinhän kunnat järjestävät koulukyydin, jos oppilas saa kipsin ja kepit. Oma poikani ainakin sai 20 vuotta sitten, vaikka olisin minä hänet autollanikin hoitanut sinne ja takaisin.

Korva tuli kipeäksi. Ei mitään. Lopulta en kuullut enää mitään. Olin kai 8-9 ja oletin että nyt sitten loppuelämä kuurona kai. Eihän lapsi voi tietää asioista. Mummo tuli ja vei lääkäriin. Molemminpuolinen välikorvan tulehdus, kytenyt pitkään. Mutsi paheksui että taas niitä kalliita antibiootteja. Minä häpesin kun aiheutin niin paljon vaivaa ja menoja.

Kun olin 9, kouluhammaslääkäri totesi ettei ole reikiä. Sen jälkeen en sitten päässytkään hammaslääkäriin ennen kuin itse maksavansa työssä käyvänä 17-vuotiaana. Reikiä oli yli 20 ja itse maksoin pienestä palkastani. Särky oli hirvittävä ja kävin hammaslääkärissä noin puoli vuotta, juurihoitoja yms. Vuotta vanhemman sisareni hampaat kyllä hoidettiin. Oltiin kuulemma sitä mieltä että hänellä on heikompi hammasluu. Mistähän se tieto tuli?

Minun hammasluuni lopetti reikiintymisen ollessani 9-vuotias?

Olin 12 enkä nähnyt enää koulussa taululle. Kouluterveydenhoitaja lähetti monta lappua mukanani, että silmälääkäriin. Meni monta kuukautta ennekuin pääsin mutsin kanssa. Valittiin ne kaikkein halvimmat ja rumimmat kehykset. Itkin kotona varmaan viikon enkä pitänyt laseja kuin ä ja hädässä suunnilleen matikan tunnilla kun taululle ei nähnyt mitään. Yritin selviytyä. Olin kuulemma vain haluamassa Easy Rider -laseja muuten vaan. Pysyvä likinäköisyys, jonka sitten laserleikkautin joskus 45-vuotiaana.

Muistan että minulla oli usein tosi kovia vatsakipuja. Koskaan ei viety lääkäriin. Syyksi paljastui aikuisena laajat allergiat jotka oireilee mm. suolistolla. Myös suolistosairaus löytyi. Nämä olleet jo lapsena.

Niin ja kuukautiskivut oli helvetilliset heti kun ne alkoivat. Disperiiniä sain joskus mutta eihän se auttanut.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu varmaan, millä vuosikymmenellä on sattunut syntymään ja viettämään lapsuutensa.

Joskus 80-luvulla pääsi melko vaivattomasti lääkäriin, mutta ei sitä ennen ja kunnallisesta lääkäristä maksettiin jokaisen käynnin yhteydessä ja se oli kallista. Ja terveyskeskukset olivat harvassa.

Opiskelin 70-luvulla, eikä koulussa ollut mitään terveydenhoitajan/lääkärin vastaanottoa ja eikä silloin vain käyty lääkärissä, kun yksityislääkärille ei ollut varaa. Silloin ei edes Kela korvauksia tunnettu.

Kyllä 70-luvulla olivat Kela  korvaukset.

Vierailija kirjoitti:

Miksi, siis oikeasti miksi vanhemmat ovat kohdelleet lapsiaan noin? Miten voi olla että omaa lastaan ei kunnioita tai rakasta vaan kohtelee sadistisesti ja julmasti?

Toni Morrison kirjoitti: "Love is never any better than the lover." Julman ihmisen rakkauskin on julmaa.

Jatkoa edelliseen:

Olin 15 ja vatsa tuli todella kipeäksi. Odoteltiin 4 päivää että laantuu. Lopulta mutsi vittuuntuneena joutui viemään lääkäriin, joka lähetti ambulanssilla sairaalaan kiireelliseen umpisuolen poistoon. Viikko sisällä ja kolme kotona toipumassa. Mutsi sentään haki autolla, mutta piti käydä kaupoilla ja siellä ja täällä ja minä istuin autossa ja yritin kestää. Parin tunnin päästä päästiin vihdoin kotiin. Olin aivan raato.

Tässä vain osa kohtelustani. Minä kuulemma keräsin aina huomiota ja olin turhamainen, turhanvalittaja ja itseäni täynnä lapsesta asti.

Niinpä kai sitten.

Lukiota ei suostuttu maksamaan, koska sisaren lukio maksoi jo tarpeeksi. Töihin vain, koska olin kuulemma vielä niin tyhmäkin, ettei minua kannata kouluttaa. Menin töihin ja muutaman vuoden kuluttua iltalukioon, josta kirjoitin M:n paperit ja koulutin itseäni omalla ja osittain työpaikkani tuella muutoin.

Olen syntynyt 1961 enkä muista, että mua olisi käytetty koskaan sairauden vuoksi lääkärissä ennenkuin vasta teini-ikäisenä. Mutta ei mulla mitään sellaisia sairauksia ollutkaan, että olisi tarvinnut lääkäriä. Lastentaudit kuten sikotauti, vesirokko, vihuritokko ja  tuhkarokko kuuluikin sairastaa lapsena. Neuvolassa ja myöhemmin koulussa sai sen ajan rokotukset kuten isorokkorokotteen, poliorokotteen ja tuberkuloosirokotteen. Äitini on kertonut, että joskus mulla oli ollut niin kova kuume, että joku kotisisar oli käynyt katsomassa. Flunssat ja vatsataudit sairastettiin joka vuosi. Siskoni putosi kerran keinusta ja yhden kerran hänellä jäi sormet oven väliin ja silloin vanhempani kyllä veivät hänet lääkäriin. Eli ei meillä oltu mitenkään lääkärivastaisia, mutta mä en sairastanut mitään sellaista, mikä ei parantunut kotikonsteinkin. Koulussa oli joka päivä kouluterveydenhoitaja ja pari kertaa viikossa koululääkärikin ja lääkärintarkastuksia meillä kakaroilla taisi olla ensimmäisinä vuosina joka vuosi ja myöhemmin joka toinen vuosi. Äitikin oli kotiäiti, joten työnantajaa varten ei tarvittu sairaslomatodistusta. En tosin tiedä, oliko mun lapsuudessani vanhemmilla vielä edes oikeutta olla pois töistä lapsen sairauden vuoksi. 

Itse opiskelin sairaanhoitajaksi enkä omia lapsianikaan ole käyttänyt lääkärissä kuin silloin, kun se on ollut lääketieteellisesti tarpeellista. Omalla ilmoituksella sai olla pois töistä 3 päivää palkallisena ja neljännen palkattomana. Molemmat lapseni onnistuivat saamaan vesirokon silloin, kun olin nuoremman kanssa hoitovapaalla. 

Vierailija kirjoitti:

Olin 10 v. Veljeni, 16 v, tuli kotiin ja ensitöikseen kumautti kaikella raivolla iskun vasemmalle leukaan.

Leukaluu murtui. En pystynyt syömään pitkiin aikoihin mitään pureskeltavaa. Leuka työntyi eteenpäin, virheellinen purenta ja nenä vinossa.

Ei viety lääkäriin. Nyt aikuisena ymmärrän, että äiti suojeli veljeäni.

Eka kerta tällä palstalla, että joku viesti alkoi itkettää. Kerrothan tästä myös jollekulle ääneen?

täysin lasten laiminlyöntiä, lastensuojeluperheitä nämä ovat.

Vierailija kirjoitti:

Jatkoa edelliseen:

Olin 15 ja vatsa tuli todella kipeäksi. Odoteltiin 4 päivää että laantuu. Lopulta mutsi vittuuntuneena joutui viemään lääkäriin, joka lähetti ambulanssilla sairaalaan kiireelliseen umpisuolen poistoon. Viikko sisällä ja kolme kotona toipumassa. Mutsi sentään haki autolla, mutta piti käydä kaupoilla ja siellä ja täällä ja minä istuin autossa ja yritin kestää. Parin tunnin päästä päästiin vihdoin kotiin. Olin aivan raato.

Tässä vain osa kohtelustani. Minä kuulemma keräsin aina huomiota ja olin turhamainen, turhanvalittaja ja itseäni täynnä lapsesta asti.

Niinpä kai sitten.

Lukiota ei suostuttu maksamaan, koska sisaren lukio maksoi jo tarpeeksi. Töihin vain, koska olin kuulemma vielä niin tyhmäkin, ettei minua kannata kouluttaa. Menin töihin ja muutaman vuoden kuluttua iltalukioon, josta kirjoitin M:n paperit ja koulutin itseäni omalla ja osittain työpaikkani tuella muutoin.

Täältä halaus sinulle

Surettaa minkälaista kohtelua olette vanhemmiltanne saaneet.

Olen 50-luvun lapsi ja aina minun tai veljeni sairastuessa olemme saaneet hoitoa.Omille lapsilleni otin sairausvakuutuksen, jota emme onneksi kovin paljon ole tarvinneet.

esko123 kirjoitti:

täysin lasten laiminlyöntiä, lastensuojeluperheitä nämä ovat.

No ei 70-luvulla ollut lastensuojelua. Teoriassa ehkä oli mutta ei käytännössä. Lisäksi minun sadisti isäni kuului ylempään keskiluokkaan niin ei sellaisia perheitä edes tutkittu vaikka olisi joku lasu trhtykin. Kun eihän kunnon ihmiset nyt vaan voi kohdella lapsia huonosti.

Köyhiä autettiin kyllä, muistan että sai vaatekuponkeja ja silmälasiavustusta.

Terkka ei koskaan kysynyt kotioloista eikä opettaja, vsikka näkivät minut mustelmilla ja koulukaverin remminjäljet selässä. Pieksäminen oli normisettiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minuakaan ei käytetty lääkärissä jos ei ollut aivan pakko, käsi katki tai vastaavaa. Sairastelusta huudettiin ja syyllistettiin. Särkylääkettä sai jos jaksoi kaivella itse kaapista.

Monesti sairaana pakotettiin esim lumitöihin, sairastaminen oli lusmuilua. Olen pyörtynyt useamman kerran lumikolan ääreen. Kuukautiskivut ei myöskään ollut mitään oikeaa kipua.

Tuo yön yli odottaminen on myös tuttua. Olen vaikeasti allerginen (ei huomioitu mitenkään lapsena) ja kerran sain illalla todella vaikean hengenahdistuskohtauksen. Luulin kuolevani yön aikana, en millään meinannut saada henkeä. Ei kauheasti lämmittänyt aamulla kun vanhemmat sanoi ihan myötätuntoisesti aamulla, että jäit kuitenkin henkiin, me kuunneltiin yöllä, että nyt se varmaan kuolee. Kumpikaan ei tehnyt kuitenkaan mitään.

En ole ollut kahteenkymmeneen vuoteen missään tekemisissä.

Mua järkyttää tällainen välinpitämättömyys,ai ihan sama vaikka olisit kuollut, taisivat oikein toivoa?  Voi mitkä paskat vanhemmat sulla on.  Syvin myötätuntoni ja onneksi selvisit hengissä lapsuudestasi.

Toinen ääripää on sitten vielä se, että vanhempi saa tapella osaamattoman terveyskeskuslääkärin kanssa, kun tämä ei kolmannen käynninkään jälkeen tunnista lapsen keuhkokuumetta, vaikka lapsi valittaa hengenahdistusta ja oireet on ihan selvät. Yksityinen lastenlääkäri tunnistaa, onneksi meillä oli varaa häneen (maksoi 250 euroa kokeineen ja röntgenin kanssa). Meillä pitäisi olla toimiva julkinen terveydenhuolto juuri siksi, että köyhä saa apua ja kynnys mennä hoitoon on olematon, mutta ei ole. Mua suoraan sanottuna hirvittää, että jos lääkäri ei tunnista, miten lapsen käy, jos tällainen tunnevammainen tai vähäjärkinen vanhempi uskoo liikaa lääkäriä "ei sulla ole kuin flunssa"? Tai köyhällä ei ole varaa yksityiseen?

Älkääkä tohtoroiko itse tunkemalla hopeavesiä ynnä muita "luonnonaineita" lastenne kurkusta alas. Hopea kerääntyy elimistöön ja aiheuttaa myrkytyksen, joka voi johtaa kuolemaan. Kas kun ette arsenikkia syötä tai vaikka viinaa juota lapselle. Ei kannata uskoa ihan kaikkea mitä netistä lukee.

Ihan samat lääkärit ne on julkisella ja yksityisellä puolella.

Hyvä ketju, vertaistukea parhaimmillaan. Ihan hirveää laiminlyöntiä, tunnevammaisuutta ja heitteillejättöä mutta sitähän se oli. Hyvä että näistä puhutaan edes nyt. Vuosikymmenten tuska ja katkeruus kulkevat yhä mukana.

Ihme juttu että poistetaan kommentteja! Kyllä pitää voida myös saada sanoa että on turhia lääkärikäyntejä! Noh, en jaksa enää panostaa, mutta kopioin itselleni tämän viestin, niin voin copy-pasteta sen aina uudestaan ;)

Pieni palovamma kädessä, tai flunssa ei todellakaan ole lääkärin arvoista! Pitäisi turhasta valittajien ja katkerien alatisairaiden muistaa, että rakkautta vanhemmat eivät osoita viemällä turhaan lääkäriin! Joku kieroutuma on ihmisessä jonka mielestä päänsäryn tai nuhan takia pitää varata lääkärien aika turhanpäiten, kun oikeastikin kipeitä on.  Tai että joku hamssteri haukkaa kädestä vähän. Ei siihen mitään tikkejä laiteta, herrantähden, eikä täten tarvitse lääkärin hoitoa!

Eri asia on laiminlyönnit, mutta mustelma ei ole sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jatkuva ramppaaminen lääkärissä joko omien tai lasten juttujen takia on mun mielestä psyykkinen ongelma.

Todellisiin kipuihin ja vaivoihin pitää hakea apua

Jo nyt leikitään, että mielipiteesi olisi totta... Psyykkiset ongelmatkin ovat ihan oikeita vaivoja, kipuja ja ongelmia, ja niihinkin kannattaa hakea apua. Jos kärsii vaikkapa kovasta terveyden menettämisen pelosta tai terveyden huononeminen ahdistaa, näistäkin asioista kannattaa puhua avoimesti.

Luulosairauteen ja ahdistukseen omasta terveydentilasta vaan ei tarvita somaattisen puolen resursseja, vaan silloin oikea osoite on psykiatria. Vaikka lääkäri kuinka puhaltaa pipiin, ei se auta mielenvikaisuuteen, vaan vie turhaan vastaanottoaikoja oikeasti somaattisesti sairailta, ja ruuhkauttaa terveyskeskuksia ja ensiapuja.

Itkettää tämä ketju, tekisi mieli rutistaa teitä kaikkia <3

Itsekin olen lapsena ollut viikonlopun murtuneen ranteen kanssa, mutta vanhempani eivät tehneet sitä ilkeyttään vaan tietämättömyyttään ja myöhemmin sitten, kun tipuin jakkaralta ja itkin kättäni minut vietiin välittöästi terveyskeskukseen. En osaa edes kuvitella, millaista turvattomuutta ovat tunteneet ne  jotka joutuivat kestämään kivun vähättelyä ja sairastelusta suuttumista koko lapsuutensa! ;(

Vierailija kirjoitti:

Ihme juttu että poistetaan kommentteja! Kyllä pitää voida myös saada sanoa että on turhia lääkärikäyntejä! Noh, en jaksa enää panostaa, mutta kopioin itselleni tämän viestin, niin voin copy-pasteta sen aina uudestaan ;)

Pieni palovamma kädessä, tai flunssa ei todellakaan ole lääkärin arvoista! Pitäisi turhasta valittajien ja katkerien alatisairaiden muistaa, että rakkautta vanhemmat eivät osoita viemällä turhaan lääkäriin! Joku kieroutuma on ihmisessä jonka mielestä päänsäryn tai nuhan takia pitää varata lääkärien aika turhanpäiten, kun oikeastikin kipeitä on.  Tai että joku hamssteri haukkaa kädestä vähän. Ei siihen mitään tikkejä laiteta, herrantähden, eikä täten tarvitse lääkärin hoitoa!

Eri asia on laiminlyönnit, mutta mustelma ei ole sitä.

Sinäkö et veisi lääkäriin omaa alle kouluikäistä lastasi, vaikka tämä kärsisi usein kovista päänsäryistä? Minun mielestä päänsäryt eivät ole normaalia noin pienelle lapselle. Taitaisit vaan nauttia, kun oma lapsi itkee kipua.

Mä olen kait ollut melko terve lapsi koska en muista että mua olis koskaan lääkäriin viety.

Kämmenessä sisäpuolella on palkeenkieli joka ehkä olisi vaatinut tikkaamista mutta isä sitoi sen. Ruma arpi mutta sellainen olisi varmaan tullut joka tapauksessa.

Toki kaikenlainen valittaminen ja vaivaksi oleminen oli pahasta=(