Olemmeko mieheni kanssa ainoat isovanhemmat, joita lapsenlasten hoitaminen eivät oikeasti kiinnosta?

Tuskin nuo lapset ja lastenlapset huolehtivat isovanhemmistaan, jos eivät saa jälkikasvuaan hoidettua, kun kyläilevät. Ihan samaa mieltä, aloittajan kanssa, jokaisessa taloudessa on omat sääntönsä ja niitä noudattavat miniät ja lastenlapsetkin!

Oma isoäitini (ainoa elossa oleva isovanhempani) ei ollut koskaan kiinnostunut lapsensa tai lastenlastensa elämästä. Joskus tuli synttäreille, mutta oli aina todella etäinen ja katkeran oloinen. Nyt olen siis jo aikuinen ja kahdeksankymppinen isoäitini on välillä soitellut/laittanut kirjeitä. Tuntuu kiusalliselta kun mitään tunnesidettä tähän ihmiseen ei ole muodostunut.

Kannattaa muistaa, että välejä on vaikea (ehkä jopa mahdotonta) rakentaa myöhemmin. En muutenkaan voi ymmärtää miten läheisten elämä ei joitakuita kiinnosta. Varsinkin jos on kyse lähisukulaisista. Esim. siskoni lapset ovat minulle todella tärkeitä ja on ihanaa viettää heidän kanssa aikaansa.

En tajua kyllä ap:n ajatusmaailmaa ollenkaan.

Musta olis aivan sairaan surullista jos lapsemme isovanhempia ei kiinnostaisi. Onneksi heitä kiinnostaa. Nyt he auttavat meitä ja heidän ikääntyessään me sitten autamme heitä. Aivan kuten äitini tällä hetkellä auttaa omaa äitiään. Ja kuten äitini äiti on äitiäni auttanut minun ollessani lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Teillä on oikeus olla hoitamatta lapsenlapsianne.Hoitovastuu on vanhemmilla. Valitettavasti tämä vaan on kaksisuuntainen tie. Ette anna lastenlastenne tutustua teihin ja jäätte heille vieraaksi. Turha on sitten parin-kolmenkymmenen vuoden päästä valittaa kun lapsenlapsenne eivät halua käydä luonanne tai auttaa teitä. Miksi haluaisivatkaan. Olettehan kyllä sukua, muttette läheisiä. Näin se vaan menee.

Omat vanhempani eivät hoitaneet lapsiamme ja miehen vanhemmat olisivat hoitaneet vielä enemmän kuin olisi tarvinnut. Arvaappa kummat isovanhemmat ovat nyt aikuistumassa oleville lapsillemme rakkaimmat. Mummun ja papan luona käyvät lähes päivittäin ja jakavat siellä ilonsa ja surunsa.

Ei tosiaan tarvitse auttaa, jos et halua,mutta siitä on seurauksensa. Arvostan suuresti anopilta ja apelta saamaamme tukea.

Olen töissä palvelutalossa pienehkössä kunnassa. Täällä kaikki tietävät toistensa asiat. Eniten apua näyttävät saavan ne palvelutalossa asuvat, joilla ei ole ollut omia lapsia lainkaan. Lastenlapsia ahkerasti hoitaneet sen sijaan ovat yksinäisimpiä, koska jostain syystä hoitovastuu ei tuonutkaan mukanaan ahkerasti mummon luona käyviä lapsenlapsia, vaan pikemminkin päinvastoin. Kun ei ole enää hyödyksi, joutaa unohtumaan. Niin toimii monen kolmekymppisen kaverikonmaritus ja se ulottuu isovanhempiin asti.

No herrajumala. Isoäiti on hyvä ja sanoo että minun huushollissani ei lääpitä verhoja eikä syödä muuta kuin ruoka-aikaan ja ruokapöydässä. Piste.

Ei se ole sen vaikeampaa. Poika ja miniä sitten joko sopeutuu tai lakkaa käymästä.

Se on sun kasvattaman poikas homaa vahtia lapsiaan teillä.

Poika on samanlainen saamaton nahjus kuin vanhempansa.

Vierailija kirjoitti:

Ihan normaaleja nykyisovanhempia olette.

Kuka on kuka ei.

Vierailija kirjoitti:

32N kirjoitti:

"Olemme yrittäneet sanoa nätisti ja vähemmän nätisti vanhemmille, mutta jotenkin miniä ei tunnu ymmärtävän koko asiaa."

Siis olette yrittäneet puhua vanhemmille, mutta miniä ei ymmärrä. Onko poikanne jotenkin syyntakeeton, vai miksi hänelle ei uskota vastuuta omista lapsistaan?

Arvasin, että tähän puututaan. Poika on sanonut, että meidän pitää komentaa lapsia. Olemme siis puhuneet asiasta myös hänen kanssaan. Kun komennamme, miniä puuttuu asiaan muka vaivihkaa ja vesittää meidän kiellot tyyliin "saahan liisapetteri nyt vähän pyyhkiä käsiään tähän Marimekon verhoon, kun hän on just kotona oppinut pyyhkimään kaikkea, eiks se olekin söpöä".

Niin selvä provo, että keksihän kuule vähän parempi ja hieman peitellympiä valheita.

Kuten tietyn sukupolven ihmiset tykkäävät sanoa: Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

Mikään ei estä suhtautumasta omiin läheisiin niin itsekkäästi ja tunnekylmästi kuin haluaa, mutta sitten voi samalla ajatella, että siitä suunnasta tulee saamaan samanlaisen kohtelun myöhemmin itse. Jos ei halua nähdä sitä ikävää vaivaa, että hakee lapsenlapsia sotkemaan olohuoneensa tuoleja, ei kannata ihmetellä, jos itseä ei myöhemmin haeta vanhainkodista jouluna toisten olohuoneeseen istumaan.

Meidän lapset ovat olleet anoppilassa todella "isovanhempitahtisesti" hoidossa, eikä ole kyllä tullut valituksia sieltä puolelta. Lasten puolelta kylläkin, sitten viimeistään kouluikäisenä. "Eiks me voitaisi mennä mummin ja vaarin (minun vanhempani) luo???" vaikka olisimme tulleet mukaan anoppilaan.

Eli ap:lle, jaksa nyt jatkaa samaan malliin vielä pari vuotta, niin esikoinen saa suunsa auki ja ongelma ratkeaa kuin itsestään.

Niin joo, nyt tulee kyllä anopilta valitusvirttä, kun "nykynuorten kanssa ei oikein ole mitään puhuttavaa..." ja "olisi niin mukava olla enemmän läsnä..."

En sano, että välit isovanhempiin toimivat käden käänteessä, kunhan lapset ovat siellä paljon hoidossa, mutta jos lastenlasten kanssa vietetty aika ei ole luontevaa, ei siitä kunnon suhdetta tule koskaan. Asialliset välit toki, mutta siihen se jääkin.

Minkä ikäinen ap on?

Kovin on kulttuurisidonnainen juttu. Etelä-Euroopassa en ole koskaan kuullutkaan kenenkään sanovan että ei hoitaisi lapsenlapsiaan mutta suomessa kyllä useasti.

Usein puhutaan tästä, että nykyisovanhemmat ovat itsekkäämpiä kuin aiemmat sukupolvet. Voi olla, en nyt ota tässä siihen kantaa, mutta myös lapset ja lastenkasvatuskulttuuri ovat muuttuneet hirveästi siitä, kun nykyvanhemmat olivat pieniä. Mikäs sellaista taaperoa on hoitaessa, joka on tottunut leikkimään leikkikehässä sen aikaa, kun aikuinen laittaa ruokaa. Tai sellaista lasta hoitaessa, joka juoksee ja kiljuskelee ulkona, mutta sisällä piirtelee, leikkii rauhassa ja auttaa mummoa leivonnassa, ja uskoo kieltoja menon äityessä joskus liian villiksi. Tämän "taaperon tutkimusretkiä ei saa rajoittaa vaan otetaan ihkuja kuvia instaan kun liinavaatekaapin sisältö on revitty lattioille" ja "5-vuotiaan juoksuaskeleet ja sohvalla pomppiminen kuuluvat elämän ääniin myös kerrostalossa" -sukupolven lasten hoitaminen on aivan toisenlaista. Moni vanhempi toki myöntää, että mummolassa saa olla mummolan säännöt, mutta käytännössä pienten lasten opettaminen mummolan säännöille on aivan hemmetin raskasta ja työlästä, jos kotona saa elää kuin pellossa. Siksi moni nykyisovanhempi kokee lasten hoitamisen niin raskaana (poikkeuksia toki on niin isovanhemmissa kuin lapsissakin). En väitä, etteikö itsekkäitä ja kylmiäkin isovanhempia olisi, mutta moni vanhempi saisi kyllä katsoa peiliin - jos ei ole ideologisista syistä kasvattanut salonkikelpoisia lapsia, on hyväksyttävä se hinta, että kukaan ei heitä mielellään hoida.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teillä on oikeus olla hoitamatta lapsenlapsianne.Hoitovastuu on vanhemmilla. Valitettavasti tämä vaan on kaksisuuntainen tie. Ette anna lastenlastenne tutustua teihin ja jäätte heille vieraaksi. Turha on sitten parin-kolmenkymmenen vuoden päästä valittaa kun lapsenlapsenne eivät halua käydä luonanne tai auttaa teitä. Miksi haluaisivatkaan. Olettehan kyllä sukua, muttette läheisiä. Näin se vaan menee.

Omat vanhempani eivät hoitaneet lapsiamme ja miehen vanhemmat olisivat hoitaneet vielä enemmän kuin olisi tarvinnut. Arvaappa kummat isovanhemmat ovat nyt aikuistumassa oleville lapsillemme rakkaimmat. Mummun ja papan luona käyvät lähes päivittäin ja jakavat siellä ilonsa ja surunsa.

Ei tosiaan tarvitse auttaa, jos et halua,mutta siitä on seurauksensa. Arvostan suuresti anopilta ja apelta saamaamme tukea.

Olen töissä palvelutalossa pienehkössä kunnassa. Täällä kaikki tietävät toistensa asiat. Eniten apua näyttävät saavan ne palvelutalossa asuvat, joilla ei ole ollut omia lapsia lainkaan. Lastenlapsia ahkerasti hoitaneet sen sijaan ovat yksinäisimpiä, koska jostain syystä hoitovastuu ei tuonutkaan mukanaan ahkerasti mummon luona käyviä lapsenlapsia, vaan pikemminkin päinvastoin. Kun ei ole enää hyödyksi, joutaa unohtumaan. Niin toimii monen kolmekymppisen kaverikonmaritus ja se ulottuu isovanhempiin asti.

Eihän tämä hyvä suhde mikään hoitotakuu ole. Ihmiset voivat muuttaa pieniltä paikkakunnilta pois ja perustavat perheensä kauemmaksikin. Tälläin on vaikeampi olla kokoajan arjessa mukana. Ja ehkäpä omaiset kuvittelevat, että sielä hoitolaitoksrssa saa hyvää hoitoa ihan viran puolesta. Ennenkuin on sinne hoitolaitokeen asti jouduttu on eri asia. Esim. Mun lapseni käyvät mielellään kotonaan asuvien mummon ja papan luona päivittäin, seurustelevat, tytär soittaa pianoa heille.Toimittavat kaikenlaista pientä askaretta, mitä isovanhemmat apua tarvitsevat. Suhde on lämmin ja läheinen.

Kyllä mä kanssa sanon, että niinmetsä vastaa kuinsinne huudetaan. Jotkut ihmiset ovat valoisia ja lämpimiä ja heitä auttaa mielellään , vaikkei edes sukua olisi. Heillä on ollut taito herättää ystävyyttä. Jotkut taas on niin pyttymäisiä ja ikäviä kaiken aikaa, ettei edes omat lapset halua jeesata. Kannattaa näitä asioita miettiä ennenkuin itse tulee vanhaksi. Kumminko haluat itseäsi kohdeltavan.

Olen sivusta seurannut saman tyyppistä toimintaa. Ystäväni poika kolmen alle kouluikäisen lapsen kanssa tulee lapsuuden kotiinsa, samalla hoitovastuu siirtyy isovanhemmille, vanhemmat selaavat stranssissa kännyköitään ja tuon taivaallista välittää mitä jälkikasvu puuhaa. Eloisia jälkeläisiä ,ehtivät joka paikkaan, keskimmäisellä adhd välillä tuntuu ,et menee vaikka sileää seinää ylös. Ei tämä aloitus ole ainut laatuaan , tämä on ikävä kyllä tätä päivää..

Vierailija kirjoitti:

Olen sivusta seurannut saman tyyppistä toimintaa. Ystäväni poika kolmen alle kouluikäisen lapsen kanssa tulee lapsuuden kotiinsa, samalla hoitovastuu siirtyy isovanhemmille, vanhemmat selaavat stranssissa kännyköitään ja tuon taivaallista välittää mitä jälkikasvu puuhaa. Eloisia jälkeläisiä ,ehtivät joka paikkaan, keskimmäisellä adhd välillä tuntuu ,et menee vaikka sileää seinää ylös. Ei tämä aloitus ole ainut laatuaan , tämä on ikävä kyllä tätä päivää..

Todennäkäisesti nuorten perheellä olisi paljon mukavampaa kotonaan selata kännyköitään, mutta poika tekee äidilleen mieliksi ja tuo perheensä sinne murjottamaan. Äitimuori vinkuu puhelimitse vähän väliä, että voi kun ette käy, miks ette käy. Hoitakoon ja leikkiköön sitten sen vierailun ajan niidenuksujen kanssa. Tässähän kuullaan yhden osapuolen kanta vieläpä sivullisen kertomana. Emme tiedä asioiden todellista laitaa. Nuoria on helppo morkata ja ystäväsi on ihan itse kasvattanur poikansa tommoiseksi.

Sitä ihmettelen myös :Miks nykyajan mukulat on niinku seinästä revittyjä!! Ei osata leikkä ,juostaan ja huudetaan kurkku suorana. Kylässä meuhkataan samalla tavalla ,ei minkäänlaisia tapoja. Nämä on omakohtaisia kokemuksia ja melko yleistä , tykkää sitte tuollaisista riiviöistä ?

Vierailija kirjoitti:

Oma isoäitini (ainoa elossa oleva isovanhempani) ei ollut koskaan kiinnostunut lapsensa tai lastenlastensa elämästä. Joskus tuli synttäreille, mutta oli aina todella etäinen ja katkeran oloinen. Nyt olen siis jo aikuinen ja kahdeksankymppinen isoäitini on välillä soitellut/laittanut kirjeitä. Tuntuu kiusalliselta kun mitään tunnesidettä tähän ihmiseen ei ole muodostunut.

Kannattaa muistaa, että välejä on vaikea (ehkä jopa mahdotonta) rakentaa myöhemmin. En muutenkaan voi ymmärtää miten läheisten elämä ei joitakuita kiinnosta. Varsinkin jos on kyse lähisukulaisista. Esim. siskoni lapset ovat minulle todella tärkeitä ja on ihanaa viettää heidän kanssa aikaansa.

En tajua kyllä ap:n ajatusmaailmaa ollenkaan.

Ymmärrän, että on loukkaavaa, jos isoäiti ei ole aiemmin ollut kiinnostunut elämästänne. Minusta tuo on kuitenkin isoäidiltä jonkinlainen kädenojennus, jos hän sinulle soittelee ja kirjoittelee. Jos ei kiinnostaisi, ei hän niin tekisi. Korkeintaan purnaisi tuttavilleen marttyyrina, kun "lapsenlapsetkaan ei enää käy vanhaa mummoa katsomassa". Hän on ehkä toiminut elämässään väärin, mutta ilmeisesti nyt vanhana tajunnut asian ja yrittänyt lähestyä. Minusta sinä et aikuisena ihmisenä voi vaan piiloutua "liian myöhäistä jo, kiusallista tuollainen" -viitan taakse, vaan vastaat aikuisena ihmisenä itse siitä, annatko anteeksi ja haluatko tutustua isoäitiisi paremmin vai et. Ei ole liian myöhäistä tai "mahdotonta" rakentaa välejä, jos molemmat sitä haluavat. En sano, että pitäisi, mutta tuohon asiaan voi kumpikin vielä tänä päivänä vaikuttaa, ei tuo ole mikään "no mummo mokasi lapsuudessani ja sillä selvä, olosuhteet ovat mitkä ovat".

Aikuisen lapsenlapsen ja isovanhemman suhde on minusta aika toisenlainen kuin pienen lapsen ja mummon/papan. Minusta tuntuu, että vasta nyt aikuisena tunnen isoäitini kunnolla ihmisinä ajatusmaailmoineen ja elämänkokemuksineen, lapsena se mummorooli oli niin vahvasti päällä, eikä asioista tietenkään puhuttu kuin lapsentasoisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen sivusta seurannut saman tyyppistä toimintaa. Ystäväni poika kolmen alle kouluikäisen lapsen kanssa tulee lapsuuden kotiinsa, samalla hoitovastuu siirtyy isovanhemmille, vanhemmat selaavat stranssissa kännyköitään ja tuon taivaallista välittää mitä jälkikasvu puuhaa. Eloisia jälkeläisiä ,ehtivät joka paikkaan, keskimmäisellä adhd välillä tuntuu ,et menee vaikka sileää seinää ylös. Ei tämä aloitus ole ainut laatuaan , tämä on ikävä kyllä tätä päivää..

Todennäkäisesti nuorten perheellä olisi paljon mukavampaa kotonaan selata kännyköitään, mutta poika tekee äidilleen mieliksi ja tuo perheensä sinne murjottamaan. Äitimuori vinkuu puhelimitse vähän väliä, että voi kun ette käy, miks ette käy. Hoitakoon ja leikkiköön sitten sen vierailun ajan niidenuksujen kanssa. Tässähän kuullaan yhden osapuolen kanta vieläpä sivullisen kertomana. Emme tiedä asioiden todellista laitaa. Nuoria on helppo morkata ja ystäväsi on ihan itse kasvattanur poikansa tommoiseksi.

Oot niiiin väärässä!!! Tämmösiä vanhempia on oikeesti olemassa.

Elä hyvä ap yhtään sure, teitä on paljon. On niitä jotka ajattelevat vain lukaaliaan, on niitä jotka ajattelevat vain harrastuksiaan, on niitä, jotka ajattelevat vain väsymystään, on niitä jotka ajattelevat vain aikaansa ja rahaansa, on niitä, jotka ajattelevat hoitaneensa jo omansa. Ja näistä kaikki eri kombinaatiot.

Ja on niitä, jotka välittävät vain suosikkilapsestaan ja hänen lapsistaan eivätkä viitsi edes yrittää salata sitä. 

On myös niitä, jotka oikeasti ovat vanhoja, väsyneitä, ryttyyntyneitä ja/tai kippeitä  ja niitä, joita käytetään härskisti hyväksi, mutta eivät kehtaa siitä mitään sanoa.

Ja on niitäkin, jotka haluavat lastenlasten kanssa olla vain siksi, että se on kivaa  ja tahtovat lapsiaan silloin tällöin jeesata ihan hyvää hyvyyttään.