Lue keskustelun säännöt.
Ystäväni ei ymmärrä, ettei hänellä ole rahkeita päästä yliopistoon
03.12.2017 |
Hänellä on todella huono matikkapää, hän ei ole koskaan osannut kirjoittaa edes suomen kieltä sujuvasti, eikä hän ole erityisen hyvä sisäistämään suuria määriä tietoa, jopa ihan perus yleistiedossa on niin paljon aukkoja, että tavallinen keskustelu hänen kanssaan on joskus häiritsevän hankalaa. Silti hän yrittää vuodesta toiseen päästä opiskelemaan aloille, joille hänellä ei ole mitään mahdollisuuksia päästä saati menestyä opinnoissaan.
Miksi kukaan ei kerro hänelle ääneen, että kannattaisi suosiolla suunnata katseensa pois niistä arvostetuimmista ja rahakkaimmista ammateista jonnekin aivan muualle kuten ammattikoulun puolelle? Eihän ole mitään järkeä tuhlata puolet elämästään yrittämällä päästä erinäisiin kouluihin sisälle, jos aina jää jonon viimeiseksi varasijoille.
Kommentit (135)
Mä pääsin erääseen yliopistoon tiedekuntaan, johon pääsee alle 5% hakijoista.
Osa oli sitä mieltä, että nyt kyllä olin huijannut itseni sisään. Muissakin asioissa, missä olen menestynyt, tulee usein rivien välistä kuittia kuinka se nyt on jonkun muun ansiota.
Toisaalta vikaa on itsessäkin. Esitän asiat aina jotenkin todella latteasti ja saatan jopa väläyttää valkoisen valheen jonkun muun hyväksi, että tuli menestyttyä, koska sain niin hyvät ohjeet henkilöltä X, vaikka en olisi saanut mitään ohjeita...
Osa ihmisistä on ällöjä. Kateellisia, jos menestyt ja kun koittaa pehmentää kateutta sanomalla valkoisen valheen, sitten he levittelevät juoruja kuinka ei ollut omilla ansioilla juttu jne...
Mitä olen oppinut. taidan jatkossa puhua saavutuksistani ihan niin kuin asiat ovat. En tietysti etukäteen, vaan sitten kun asia on varma ja kerron ne ihan niin kuin ne on. Ihan itse omin avuin menestyin. Katotaan mihin kurkkuun kahvit sitten ryystetään, kun tällainen bimbo saa jotakin aikaiseksi omin avuin.... ainahan ne on ollut omin avuin, mutta tästä lähtien en pehmitä kateellisille mitään juttuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lääkiksestä muuten aina joka kurssilla tippuu pari alkuvuotena pois, kun eivät pärjää. Joten sinne ei kannata hakea, jos ei pääse edes sisään. Oppimateriaali on paljon suurempi ja vaikeampi kuin ne pääsykokeet.
Surullistaha se on, mutta lääkikseen ja oikikseen hakee paljon ihmisiä vuodesta toiseen ilman mitään mahdollisuutta menestyä, jos vaikka pääsisi sisään. Minkälainen itsetunto näillä ihmisillä oikein on, sitä en ymmärrä, kun usko itseen on niin kova, ettei juuri mikään tunnu sitä himmentävän. Lääkikseen ainakaan ei kannata pyrkiä kahta kertaa enempää, kannattaa keskittyä elämiseen eikä unelmiin,
Jaa no miten tuonkin nyt ottaa. Mulla on hyvä ystävä joka yläasteella sai kuulla näitä, että päätyy amikseen johonkin surkulinjalle, koska on tyhmä jne. Mä olin itse hyvä koulussa ja tsemppasin häntä viimeisen vuoden, jolloin tutustuttiin. Hän sai nostettua keskiarvoa paljon ja alkoi uskoa itseensä. Pääsi lukioon, johon keskiarvorajoitus. Siellä taas samat vanhat naamat hokivat Yo-kirjoituksissa miten ei tää kaveri pääse läpi kirjoituksista. Tsemppasin taas toisen hikarikaverin kanssa taustalla ja pääsi kuin pääsikin ylioppilaaksi. Sitten kaikki vanhat tutut lähti yliopiston pääsykokeisiin ja hiljaa ylimielisesti hymyilivät kaverimiehet opettajakoulutushaaveille. Mutta kuinkas kävikään, hän pääsi opiskelemaan ja on nyt luokanopettaja.
Joskus on ihmisiä, joita kukaan ei ole koskaan kannustanut lukemaan tai näyttänyt miten helppoa opiskelu oikeastaan on. Siihen vielä kun lisätään ”kaverit” ja perhe, jotka aina vihjailevat tyhmyydestä yms. niin ihminen ehkä itsekin lannistuu. Sitten jos huomaa aikuistuessaan itse tai saa tukea ja kannustusta muilta, niin osaakin yhtä hyvin tai ehkä jopa paremmin. Ei tarvitse kuin uskoa itseensä hiukan enemmän.
Mitä se ketään auttaa, jos joku muu sanoo, ettei kannata yrittää. Kyllä ihminen itse jossain vaiheessa tajuaa. Jos ei tajua, niin onpahan ollut ajanvietettä. Mua ärsyttää ihmiset, jotka luulee tietävänsä toisten puolesta kaiken.
Vaikka olisikin rahkeita yliopistoon, kannattaa miettiä, onko rahkeita nykyajan työelämään:
Joskus kauan sitten töihin pääsi tutkintodistuksella.
Sitten vaadittiin tutkinto ja harjoittelu.
Nykyään vaaditaan tutkinto ja 5 harjoittelua.
Jne.
Eli jos ei kuulu älykkyydeltään, motivaatioltaan ja työkokemukseltaan sinne parhaaseen kymmenykseen, tuloksena vain velka, menetetty nuoruus ja työttömyys.
Terkuin maisteri
Vierailija kirjoitti:
Vaikka olisikin rahkeita yliopistoon, kannattaa miettiä, onko rahkeita nykyajan työelämään:
Joskus kauan sitten töihin pääsi tutkintodistuksella.
Sitten vaadittiin tutkinto ja harjoittelu.
Nykyään vaaditaan tutkinto ja 5 harjoittelua.
Jne.Eli jos ei kuulu älykkyydeltään, motivaatioltaan ja työkokemukseltaan sinne parhaaseen kymmenykseen, tuloksena vain velka, menetetty nuoruus ja työttömyys.
Terkuin maisteri
No riippuu vähän mitä opiskelee. Kannattaa opiskella aloja joilta työllistyy helposti. Esim. mun veli on yliopistont tietojenkäsittelytieteen laitoksella lehtorina ja sanoo että heillä opiskelijat imetään työelämään jo kesken työelämän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka olisikin rahkeita yliopistoon, kannattaa miettiä, onko rahkeita nykyajan työelämään:
Joskus kauan sitten töihin pääsi tutkintodistuksella.
Sitten vaadittiin tutkinto ja harjoittelu.
Nykyään vaaditaan tutkinto ja 5 harjoittelua.
Jne.Eli jos ei kuulu älykkyydeltään, motivaatioltaan ja työkokemukseltaan sinne parhaaseen kymmenykseen, tuloksena vain velka, menetetty nuoruus ja työttömyys.
Terkuin maisteri
No riippuu vähän mitä opiskelee. Kannattaa opiskella aloja joilta työllistyy helposti. Esim. mun veli on yliopistont tietojenkäsittelytieteen laitoksella lehtorina ja sanoo että heillä opiskelijat imetään työelämään jo kesken työelämän.
Äh, kesken opiskelun siis. Tuo on tuolla jopa vähän ongelma, koska niin suuri osa jättää kesken jolloin yliopisto ei saa valmistuneista rahaa. Opiskelijoille itselleen se ei ole ilmeisesti kovinkaan suuri ongelma koska alalla paperit ei ole lopulta niin kovin tärkeitä sitten kun on työkokemusta alla.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisten älykkyys (joka kyllä pitäisi tarkemmin määritellä ja jota on vaikea mitata absoluuttisesti) noudattaa yleensä gaussinkäyrää eli iso enemmistö on keskimääräisiä ja se on se tavallinen. Pienessä vähemmistössä ovat oikeasti "tyhmät" ja oikeasti "älykkäät", mitäpä veikkaatte, eiköhän suurin osa yliopistossa ole niitä taviksia? Samoin suurin osa lukion käyneistä, jos on pahoja vaikeuksia ei yleensä selviä siitäkään lukiosta. Joten epäilen, että tämäkin ystävä kuuluu nähin taviksiin ja silloin ei voida väittää, etteikö älykkyys voisi yliopistoon riittää. Todella paljon on merkitystä ihan silläkin osaako opiskella oikein ja sitäkin voi oppia.
Jos on yliopistoon päässyt, on aika väsynyttä kuviella, että olisi nyt jotenkin erityisen älykäs. Todennäköisesti on vain oppinut opiskelemaan, nähnyt paljon vaivaa ja sitä onneakin on ollut mukana. Loogistakin ajattelua voi oppia, ei se ole mikään mystinen ominaisuus joka on syntymästä asti tai ei ole, toki se voi joillekin olla luontevampaa ja vaatii vähemmän harjoitusta. Erikseen ovat sitten ne oikeat "nerot" jollainen pitää olla, jos meinaa kehitellä jotain suhteellisuus teoriaa vastaavia juttuja , mutta niitä ei mahda olla Suomen yliopistoissa montaa, jos yhtään.
Olet väärässä. Keskimääräisen älykkäät eivät pärjää lukiossa tai yliopistossa. Lukiossa jotkut sinnikkäimmät vielä jotenkin, mutta ei enää yliopistossa. Lukiolaisen äo on keskimäärin 120(tieto peräisin ammatinvalintapsykologilta), yliopistossa sitten tietysti vielä korkeampi. Netistä löytyy tästä tietoa, muistaakseni Cambridgen opiskelijoiden ÄO on 140-luokkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä surullisia tapauksia on minunkin kaveripiirissä! Laitetaan elämä parkkiin ja haetaan vuosikausia sinne lääketieteelliseen eläen minimituloilla. Silti joka kesä tulee hylky. Näitä lääkiksestä haaveilijoita on mun tuttavapiirissä paljon ja sain vähän aikaa sitten kuulla, että eräs hyvä ystävänikin on saanut nyt tämän "lääkiskuumeen". Ei siinä, onnea vaan! Työ ei ole helppo, mutta kai sinne joku aina pääsee. Vaikealta se silti kuulostaa, kun kukaan näistä tuntemistani ikihakijoista ei sinne ole vieläkään päässyt.
Tunnen useamman yli kolme kertaa hakenutta ja sisään päässyttä. Parempi se on jahdata unelmiaan. Lääkiksen käyneet voivat olla töissä vielä noin 70-vuotiaina, mikä on nykyinen eläkeikä. Muissa ammateissa työputki yleensä katkeaa ennen eläkeikää. Eli ei ole kiire päästä opiskelemaan.
Kyllä mä vähän luulen, ettei meillä DI:lläkään ole toiveita eläkkeelle pääsystä alle 70-vuotiaana.
Terv. 33v DI
Vierailija kirjoitti:
Vaikka olisikin rahkeita yliopistoon, kannattaa miettiä, onko rahkeita nykyajan työelämään:
Joskus kauan sitten töihin pääsi tutkintodistuksella.
Sitten vaadittiin tutkinto ja harjoittelu.
Nykyään vaaditaan tutkinto ja 5 harjoittelua.
Jne.Eli jos ei kuulu älykkyydeltään, motivaatioltaan ja työkokemukseltaan sinne parhaaseen kymmenykseen, tuloksena vain velka, menetetty nuoruus ja työttömyys.
Terkuin maisteri
Itse vasta "wanna be maisteri" vaiheessa olevana kysyisin, että mitä sitten kannattaisi opiskelujen asemasta tehdä? Nuoruus kai menee kaikilla tavalla tai toisella. Ja itse olen kuvitellut, että haluan opiskella korkeakoulussa/ yliopistossa siksi, että en kuulu siihen kirkkaimpien ja parhaimpien kymmenykseen, kuten vaikka sellaiset kansakuntamme moniosaajat ja ellei kaikkien tai ainakin hyvin alojen toteuttajat ja tekijät kuin vaikka Tuomas Enbuske, Vappu Pimiä tai Jenni Pääskysaari ja tai vanhemmasta polvesta vaikka Toivo "Topi" Sukari ja Anna Perho
Kaikkia viimeksi mainittuja yhdistää se, että heistä kukaan ei ole käynyt päivääkään yliopistoa, Tästä huolimatta he ovat toimineet kaikki mm. toimittajina, kirjailijoina, älykköinä ("Yhteiskunnallisena keskustelijana") ihmissuhdeviisastalijoina, kokkeina leipureina, menestyvinä liikemiehinä....
Sen sijaan kuulun siihen nuorempaan ikäpolveen joista ainakin reilupuolet on ns. korkeakoulutettuja. Tulevaisuudessa siis koen kuuluvani tuonne muodollisesti koulutetumpien joukkoon, koska minulla ei ole valovoimaisuutta (karismaa) tai sellaista (erityis)osaamista oikein missään, että pelkästään lukion käymällä saattaisin lähteä toteuttamaan itseäni, kovinkaan monella alalla.
Tai ainakaan sellaisilla, joita kohtaan itse kokisin kovinkaan suurta kiinnostusta. Ehkä minulla on noussut jos pissa hattuun kun aattelen, että voisin suunnata itse kiinnostuksen pohjalta, enkä luovuttaa valintaa "oikeasta paikasta" jollekin erityisasian tuntijalle; sellaiselle, jotka tällä palstalla tietävät ne väärät alat ja jota ei kannata opiskella ja mitä vat huuhata, niin osaisin välttää niille menemistä. Toisaalta tuntuu kummalta kun välillä tuntuu, että osalle kannatettavia aloja ovat vain Lääkis-oikis-kauppis. No hyvä ina joskus, joku lisää tuohon maagisen kirjain yhdistelmän Di. - - Siis päikseen laskettuna vain 8noin) neljä alaa, joka on varsin vähän aloja tai koulutusohjelmia, jos tai kun samanaikaisesti on lukuisa joukko monia muita aloja.
En osaa pitää valintaani siksikään kovin ihmeellisenä, että vastahan sitä ja useita kertoja aiemmin on ollut julkisesti esillä, kuinka suomalaisten korkeakoulutettujen määrää halutaan lisätä. En osaa pitää "korkeakoulutsa" pitää kovinkaan kummoisena asiana itsessään, kun enemmän näyttäytyy melkein jokapäiväiseltä.
Enemmän ihmettlen, että miten he, jotka eivät ole aivan edellä mainittujen kansakunann sankarien tasolla omilta ominaisuuksiltaan uskaltautuvat luottamaan siihen, että pärjäävät verraten suppealla koulutuksella.
Mutta vielä enemmän ihmettelen sitä, että miksi lähes kaikkiin ongelmiin ja haasteisiin tarjotaan lähes poikkeuksetta ratkaisuna koulutusta. Ja eikun vielä lisää koulutusta. Ja sille työttömänä olevalle maisterille saatetaan sanoa, että voi voi kun sä opiskelit väärää alaa, että kyllä sä vielä töitä saat mutta sun täytyy vielä muunto tai lisäkouluttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
NO jos ei sitä itse ole hokannut, niin mitä sen asian kertominen auttaisi? Ei se siitä mihinkään muutu.
Musta on jotenkin naurettavaa, että ihmiset jaksavat uhrata ajatuksiansa sille, kellä tulisi olla mahdollisuus pyrkiä yo:hon ja kellä ei. Itse aikanaan hain Hesan yo:hon lukion jälkeen. En päässyt ja menin paikalliseen pikkuseen AMK:hon. Koulu oli tosi kiva, mutta en koskaan saanut oman alan töitä. AMK oli mukava hengeltään ja sain paljon kamuja, eikä pissiksiä siellä juur ollut.
Hain vuosien mittaan monesti muihin amk:eihin kuten Tampereelle ja Helsinkiin mutten päässyt, kävin taas Hesan yo:ssa muutamissa pääsykokeissa ja en päässyt. Kävin avointa yliopistoa Hesassa. Monet ajattelivat että haaveeni mun opinnoista on naurettavia. J. Erääseen yliopistoon pääsin amk papereilla ja siellä olen. Ei ole Helsinki eikä Turku tai Tampere, mutta yliopisto silti. Mielestäni se on vaan hienoa jos joku jaksaa opiskella, eikä heti ekana alkaa mollata haaveita.
Nykypäivänä hyvä opiskella kun työpaikoistakaan oo takeita.
Tsemppiä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lääkiksestä muuten aina joka kurssilla tippuu pari alkuvuotena pois, kun eivät pärjää. Joten sinne ei kannata hakea, jos ei pääse edes sisään. Oppimateriaali on paljon suurempi ja vaikeampi kuin ne pääsykokeet.
Surullistaha se on, mutta lääkikseen ja oikikseen hakee paljon ihmisiä vuodesta toiseen ilman mitään mahdollisuutta menestyä, jos vaikka pääsisi sisään. Minkälainen itsetunto näillä ihmisillä oikein on, sitä en ymmärrä, kun usko itseen on niin kova, ettei juuri mikään tunnu sitä himmentävän. Lääkikseen ainakaan ei kannata pyrkiä kahta kertaa enempää, kannattaa keskittyä elämiseen eikä unelmiin,
No eikä tipu. Lääkisestä valmistuvat lähes kaikki sen aloittavat. Jos nyt siis Suomen lääkiksistä puhutaan. Opintokokonaisuudet ovat kyllä laajoja, mutta opiskelijat ovat motivoituneita, ja tenttejä saa uusia. Jos onnistuu pääsemään lääkikseen niin ihan varmasti kapasiteetti riittää siellä selviytymiseen.
Mun vuosikurssilla on useita 4-5 kertaa hakeneita, ja pärjäävät ihan siinä missä ne ekalla yrityksellä sisäänpäässeetkin. Opintojen alkaessa kaikki ovat samalla viivalla, hakukertojen määrällä ei ole mitään väliä.
Mä kyllä sanoisin, että uskokaa unelmiinne ja tehkää niiden eteen töitä. Mä hylkäsin kerran unelmani lääkiksestä edes yrittämättä, koska en uskonut pääseväni sisään. Monta vuotta piti kasvattaa itsetuntoa maailmalla ennen kuin olin valmis haasteeseen, ja lopulta toisella yrityksellä kahden kamalan pääsykoekevään jälkeen pääsin sisään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs se sinulta on pois, jos hän sinne haluaa ja pyrkii. Oksettavaa kuvitella sinun tekopyhä virneesi, kun onnittelet ystävääsi sisään pääsystä.
On siinäkin "kaveri". Etkö voisi laukomisesi sijaan auttaa häntä pääsemään tavoitteeseensa?
Ja mitenhän monta vuotta yrittäisin? Riittääkö kymmenen vuotta? Jos kaikki hänen ympärillään näkevät jo kauas, ettei henkilö ole mikään älykkö, miksi pitää väkisin yrittää?
Kai kaikki haluavat, että ystävillä menee hyvin. Mielestäni työttömänä pääsykokeisiin lukeminen vuodesta toiseen ei ole tavoiteltavaa elämää ja luultavasti tämä vielä koituu kohtaloksi. Masennusta olen nähnyt lähipiirissäni aivan tarpeeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mullaki on yks tollanen kaveri, mut ei se multa ole pois jos haluaa yrittää päästä kouluun.
Kyllähän niitä pääsykoekirjojakin lukemalla varmasti jotain oppii ja saa laajemman perspektiivin ihan yleisesti ajatellen, vaikka ei pääsisikään opiskelemaan. Mutta onhan se aina pettymys, joka pitää kestää ja jos tulee liian monta pettymystä peräkkäin, voi olla, että ei kestäkään.
Tunnen myös muutaman tyypin, joille lukion käyminen oli todella takkuista, uusintoja uusintojen jälkeen jne. Olin valmis julistamaan, että ne kaverit eivät ehkä koskaan pääse edes ylioppilaaksi tai jos pääsevätkin, niin jatko-opintotiet ovat varmasti tukossa. Mutta kas kummaa, kun pyrkivät aloille, jotka heitä todella kiinnostivat, niin menivät heittämällä sisälle ja opinnot sujuivat liukkaasti. Kaksi ainakin noista kavereista on jo väitellyt tohtoriksi ja työskentelevät tutkijoina aloina luonnontieteet ja tekniikka. Eli anna sinä vaan ystäväsi yrittää.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän niitä pääsykoekirjojakin lukemalla varmasti jotain oppii ja saa laajemman perspektiivin ihan yleisesti ajatellen, vaikka ei pääsisikään opiskelemaan. Mutta onhan se aina pettymys, joka pitää kestää ja jos tulee liian monta pettymystä peräkkäin, voi olla, että ei kestäkään.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän niitä pääsykoekirjojakin lukemalla varmasti jotain oppii ja saa laajemman perspektiivin ihan yleisesti ajatellen, vaikka ei pääsisikään opiskelemaan. Mutta onhan se aina pettymys, joka pitää kestää ja jos tulee liian monta pettymystä peräkkäin, voi olla, että ei kestäkään.
Itse pääsin aikoinaan yliopistoon ihan heittämällä, kun pitkästä matematiikasta oli E. Kuitenkaan en osannut oikein opiskella enkä koskaan valmistunut. Nyt vuosien ja kaikenlaisten hanttihommien jälkeen opiskelen amiksessa alaa, joka kiinnostaa minua.
Mieheni ei aikoinaan päässyt yliopistoon ensimmäisellä eikä toisellakaan hakukerralla. Hän opiskeli sitten joitain aineita avoimen yliopiston kautta ja kun vihdoin pääsi sisään, niin opinnot olivat ainakin siltä osin helpommat, että osa peruskursseista oli jo käyty. Hänelläkään ei ensin meinanneet opinnot sujua, mutta valmistui kuitenkin ja pääsi jatko-opiskelijaksi ja väittelee ensi vuoden alussa tohtoriksi.
Hän tarkoitti, että jos on kirjoittanut M.n paperit, on opiskelijamateriaalia, joka pääsee helposti sisään yliopistoon. Mikä pitääkin paikkansa.
Vaikeaa sisäänpääsy on lääkikseen, koska pitää olla "matikkapää" ja töitä joutuu tekemään tosissaan. Lakia on vaikea päästä opiskelemaan, mutta vain siksi, että sinne on hirveä tunku. Kuka vain kyllä selviäisi siitä.
Yleisesti yliopisto-opinnot ovat heppoisia. Lomaa on lukuvuodesta lähes puolet. Ei ihme, etteivät ammattilaiset pysty useinkaan auttamaan ihmisiä tai hoitamaan yhteisiä asioita hyvin, kun akateemisen tutkinnon saa lähes lorvimalla ja parilla tentillä. Graduakaan ei aina kysytä töitä hakiessa ja monelta se puuttuu loppuun saakka.