Lue keskustelun säännöt.
Ystäväni ei ymmärrä, ettei hänellä ole rahkeita päästä yliopistoon
03.12.2017 |
Hänellä on todella huono matikkapää, hän ei ole koskaan osannut kirjoittaa edes suomen kieltä sujuvasti, eikä hän ole erityisen hyvä sisäistämään suuria määriä tietoa, jopa ihan perus yleistiedossa on niin paljon aukkoja, että tavallinen keskustelu hänen kanssaan on joskus häiritsevän hankalaa. Silti hän yrittää vuodesta toiseen päästä opiskelemaan aloille, joille hänellä ei ole mitään mahdollisuuksia päästä saati menestyä opinnoissaan.
Miksi kukaan ei kerro hänelle ääneen, että kannattaisi suosiolla suunnata katseensa pois niistä arvostetuimmista ja rahakkaimmista ammateista jonnekin aivan muualle kuten ammattikoulun puolelle? Eihän ole mitään järkeä tuhlata puolet elämästään yrittämällä päästä erinäisiin kouluihin sisälle, jos aina jää jonon viimeiseksi varasijoille.
Kommentit (135)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietyillä halutuille aloille tietyissä yliopistoissa (etenkin HY/Aalto) todellakin vaaditaan sitä älyä jo pääsykokeessa. Usein se on matemaattista ja lukutaitoa mittaavaa. Jos ei pysty hahmottamaan sitä, mitä kysytään, eikä kykene matemaattisten yhtälöiden ratkaisuun/loogiseen päättelyyn, ei pääse sisään.
Joillakin harvoilla aloilla ulkoluvullakin vielä pärjää suht hyvin (esim. humanistiset tieteet).
Ulkoluvulla? Hohhhoijaa - ei taida olla alan kokemusta, kun toistelet mokomaa ikivanhaa mantraa, jonka ovat lanseeranneet ilmeisesti ne, jotka eivät ole jaksaneet panostaa pääsykokeisiin ja siksi luulevat, että sisään päästään "ulkoluvulla". Niin humanistien kuin muidenkin on hallittava pääsykokeen teoreettinen osuus ja osattava soveltaa sitä.
Oikiksen pääsykoe on ulkoluvun SM-kisat.
Ei ole ollut enää aikoihin pelkkää ulkolukua, vaikka vaatii kyllä senkin. Nykyään on lisäksi runsaasti soveltamista vaativia aineistotehtäviä, jotka testaa myös sitä onko asia ymmärretty.
Hauki on kala-pänttääjät ei pärjää enää monessakaan kokeessa.
On näitä haukionkala kokeita vieläkin runsaasti. Esim. opettajien VAKAVA-koe on tällainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun yksi sukulainen on tällainen ”paremmasta elämästä ja muhkeista palkoista haaveileva” typykkä, jolle koulu ei koskaan ole ollut ”se juttu”. Lukiosta pääsi n. 7 keskiarvolla ja C:n papereilla. Lyhyestä matikasta taisi kirjoittaa A:n tai B:n. Silti hän näkee itsensä tulevaisuudessa rikkaana yrityspomona tai taloustieteilijänä, vaikka todelliset kiinnostuksenkohteet ovat luokkaa meikit, vaatteet ja tosi-tv.
Haaveidensa uran saavuttamisen esteenä on vain se, ettei ole lukuisista valmennuskursseista huolimattakaan päässyt vielä haluamaansa kouluun.
Joillakin ihmisillä on pakkomielle opiskelupaikan suhteen. Haluavat sillä koittaa todistaa olevansa fiksuja. Opiskelupaikan saaminen ei ainakaan minun mittapuullani todista ketään fiksuksi.
Riippuu aika paljon alasta, että pärjäisikö hän opinnoissaan vai ei. Esimerkiksi lääkiksessä pääsykoe on vaikeampaa kuin itse opiskelu. Pässykokeeseen kuitenkin valmistaudutaan vuosi ja kyseessä on muutaman tunnin suoritus, jossa toimitaan paineen alla ja virheitä saa tehdä hyvin vähän. Lääkäriksi opiskelu on hyvin käytännönläheistä, joten asiat on aika helppo sisäistää ja kun ollaan tekemisissä ihmisten kanssa, niin harjoittelun alussa saa paljon tukea, jotta ei päästä tekemään ihan mitä sattuu ihmisille.
Jos hakee opiskelemaan esimerkiksi matematiikkaa tai fysiikkaa, niin tilanne on täysin päinvastainen. Pääsykoe on helppoa verrattuna itse opiskeluun. Etenkin opintojen edetessä vaaditaan jo kohtalaisen syvällistä ymmärrystä, johon tuskin pääsee jos vuosi toisensa jälkeen on reputtanut pääsykokeen kovasta yrityksestä huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Mun yksi sukulainen on tällainen ”paremmasta elämästä ja muhkeista palkoista haaveileva” typykkä, jolle koulu ei koskaan ole ollut ”se juttu”. Lukiosta pääsi n. 7 keskiarvolla ja C:n papereilla. Lyhyestä matikasta taisi kirjoittaa A:n tai B:n. Silti hän näkee itsensä tulevaisuudessa rikkaana yrityspomona tai taloustieteilijänä, vaikka todelliset kiinnostuksenkohteet ovat luokkaa meikit, vaatteet ja tosi-tv.
Haaveidensa uran saavuttamisen esteenä on vain se, ettei ole lukuisista valmennuskursseista huolimattakaan päässyt vielä haluamaansa kouluun.
Pääsinpäs! Ja ne oli M/E. Lopettakaa ihmiset toisten elämän ja valintojen kyttääminen ja vatvominen ja hankkikaa ihan oma elämä. Ei se ole teiltä pois, miten toiset haluavat elämänsä käyttää, jos itse ovat tyytyväisiä.
Toki olisi hyvä, että ystävä olisi kannustava, mutta tässä on ehkä ihan aito huolenaihe kyseessä. Eihän se riitä, että yliopistoon pääsee. Siellä täytyy vielä vuosikausia opiskellakin! Jos sisäänpääsy on kiven takana, niin mitenkähän mahtaa jatkossa opinnot sujua? Yritetäänkö jokaista tenttiä kolme kertaa ja aloitetaan sitten sama kurssi uudestaan seuraavana vuonna? Täytyy ajatella myös vähän pidemmälle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toki olisi hyvä, että ystävä olisi kannustava, mutta tässä on ehkä ihan aito huolenaihe kyseessä. Eihän se riitä, että yliopistoon pääsee. Siellä täytyy vielä vuosikausia opiskellakin! Jos sisäänpääsy on kiven takana, niin mitenkähän mahtaa jatkossa opinnot sujua? Yritetäänkö jokaista tenttiä kolme kertaa ja aloitetaan sitten sama kurssi uudestaan seuraavana vuonna? Täytyy ajatella myös vähän pidemmälle!
Tunnen paljon ihmisiä, jotka viimein viidennellä kerralla sisälle päästyään ovat valmistuneet pikavauhtia ja taas ensiyrityksellä sisälle päässeitä, joilla opinnot takkuavat vuositolkulla. Joten tästä ei voi päätellä mitään opinnoissa pärjäämisestä ja ap ehkä huolehtii turhaan.
Tästä keskustelusta huomaa suomalaisuuteen kuuluvan ”ei puututa muiden asioihin”-asenteen. Jokainen paskokoon oman elämänsä. Lapset jätetään kärsimään lasuista huolimatta ja juopot kuolemaan kaduille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisiko tarjolla muita vaihtoehtoja? Esimerkiksi ammattikorkeakouluun pääsee monille aloille melko helposti. Tottakai unelmiaan saa jahdata, mutta takertuminen tiettyyn asiaan voi estää näkemästä kaikkea muuta hyvää ympärillä.
Minä kerron itsestäni tarinan. Osa varmaan antaa plussaa, osalta saan tajuttoman p*sk*myrskyn.
Minulla on ollut koulussa aina hankalaa; etenkin matikan kanssa, samaten fysiikka, kemia ja biologia olivat vaikeita. Kielissä olin parempi ja ne olivat aina todistusteni johtotähtiä. Mainitsemani vaikeat aineet olivat vaikeita lähinnä siksi, että ne tuntuivat liian monimutkaisilta eikä minulla sen vuoksi riittänyt niihin keskittymiskyky. En siis kyennyt tekemään työtä niiden eteen vaikka peruskoulussa ja lukiossa niitä on pakko opiskella. Monessa muussa aineessa olin siis kuitenkin aika hyvä, vaikka toisissa oli vaikeuksia.
Äitini ei ymmärtänyt tällaista lainkaan. Hänestä minun olisi pitänyt olla kaikessa hyvä, ja jos en ollut syy oli automaattisesti tahallinen laiskuus, tyhmyys ja haluttomuus. Kun en valmistunut lukiosta kolmessa vuodessa, vaan opo suositteli minua siirtymään iltalukioon koska siellä työmäärä on vähäisempi, äitini heitti niin sanotusti mielettömät lipat. Siitä alkoi alamäki. Äitini alkoi haukkua ja vähätellä minua ja sanoi, ettei minulla riitä älli mihinkään. Haukkumisesta ja alistamisesti tuli jokapäiväinen orjuus, ja yritin selvitä päivästä toiseen suututtamatta äitiäni (ei onnistunut). Kahden vuoden iltalukion jälkeen äitini keksi, että minun on pakko jättää lukio kesken koska minulla ei älli tulisi koskaan riittämään ylioppilastutkintoon. Hän käski minun ryhtyä oppisopimukseen. Olin juuri alkavalla kevätlukukaudella aikeissa aloittaa yo-kokeet, enkä todellakaan halunnut jättää lukiota kesken. Mielestäni se oli aivan tajuttoman typerä ehdotus ja sanoinkin että aivan turha kuvitella minun suostuvan siihen.
Yllättäen äitini jätti asian sikseen ja minä ryhdyin yo-kokeisiin. Pääsin kokeista läpi, minulla oli kolme kieliainetta: äidinkieli, englanti ja ruotsi ja yksi reaali. Yo-arvosanani samassa järjestyksessä olivat C, C, B ja A. Eli huono todistus. Äitini kysyi sitten, mitä aion nyt. Koska olin aina ollut hyvin kiinnostunut kielistä, ja ollut niissä aika hyväkin koulussa, sanoin, että haluaisin opiskella kieliainetta yliopistossa. Äitini tyrmäsi ajatuksen suorilta käsin, ja sanoi etten voisi koskaan mennä korkeakouluun, koska en ole tarpeeksi älykäs pääsemään sisään enkä kykenisi valmistumaan vaaditussa ajassa. Tästä huolimatta yritin vaikka äitini ei asiaa hyväksynytkään.
Yritin yliopistoon kaikkiaan kolme kertaa. Ensimmäisellä kerralla en ollut ehtinyt edes lukea materiaaleja, sillä pääsykoe oli hyvin nopeasti viimeisten lukion kurssien jälkeen ja aikaa oli tuhraantunut yo-kokeisiinkin. Toisella kerralla yritin typeränä vain yhteen yliopistoon ja siellä oli ollut niin vaikea pääsykoe, että jopa kiintiö oli jäänyt vajaaksi koska riittävän moni ei ollut päässyt kokeesta läpi. Kolmannella kerralla sitten pääsin. Ja arvatkaapa, olin kolmensadan hakijan joukosta 15. paras. Minun ja parhaan välillä oli vain neljä pistettä eroa. Ja koska tulin valituksi 30 parhaan joukossa, minun yo-todistuksellani ei ollut v*tt*jakaan väliä (kiintiö oli kaiken kaikkiaan 60). Nyt opiskelen neljättä vuotta ja opintojeni keskiarvo ei ole kertaakaan laskenut alle kolmen, ja joissain kokonaisuuksissa se on kivunnut jopa neljään asti. Olen myös saanut pari vitosta. Matka on ollut, pitkä, olen valtaosaa muita opiskelijoita paljon vahempi, aikaa on kulunut paljon pyrkiessä tähän pisteeseen. Mitään syytä katumiselle en ole keksinyt. Olen onnellinen, että pidin omasta unelmastani kiinni vaikka ulkopuolelta minulle yritettiin väittää ettei ällini riitä. Saman neuvon annan muillekin. Uskokaa itseenne, kukaan muu kuin te itse ette voi tietää mihin teillä rahkeet riittää. Ihmisellä on yksi elämä, ihmisen tulisi tavoitella itseään kiinnostavaa alaa, ei sitä, mitä joku toinen käskee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liiketalouden puolella amiksessa kyllä varmaan voisi pärjätä.
Oletpa todella hyvä "ystävä". Ei mulla muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mille alalle ap:n ystävä hakee? Lääkis? Oikis? Teatterikorkea?
No sullako rahkeita sitten yliopistoon on? Näyttää iteltäskin erittäin hyvin sujuvan tuo suomen kielen kirjoitus ja lauseiden muodostus. Etenkin pisteet, pilkut ja iankaikkisen pitkään jatkuvat lauseet. Onneks olkoon, mutta anna nyt hyvä ihminen kaverin yrittää jos siltä tuntuu. Vai onko se sun elämästäsi jotenkin pois? Noniin, sitä minäki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja minä en edes uskalla kertoa kenellekään pyrkiväni yliopistoon. En luota kykyihini ja ajattelen muiden nauravan minulle. Että muka pääsisin sisään. Kerron sitten jos niin sattuu käymään. Tai kai se miehelle on kerrottava miksi lukee pääsykoekirjoja :D itseluottamus on todella matalalla johtuen menneestä elämästä. Jos tulen valituksi ja vielä saan opinnot loppuun niin en voisi itsestäni enempää ylpeä olla.
Kakkapyllyjeejejejepfwfnowofll. Kepfäåp rakastan kakkaa ja kakkojen vaippaamista. HehhehheheZ.
Ny oottelen että kaikki suuttuu.
Vierailija kirjoitti:
Kakkapyllyjeejejejepfwfnowofll. Kepfäåp rakastan kakkaa ja kakkojen vaippaamista. HehhehheheZ.
Ny oottelen että kaikki suuttuu.
En tiedä, olenko kerta kaikkiaan liian väsynyt, nauroin tälle niin, että pissaa lirahti vähän housuun.
Kysymys on tietysti siitä, että miten lähellä sisäänpääsy on ollut. Kannattaa olla umpirehellinen itselleen ja selvittää ne syyt, joiden vuoksi epäonnistui. Jos antaa tavoitteellee ihan kaikkensa ja jää silti kauas maalista, niin pitää miettiä, että onko valittu ala oikea. Jos taas sisäänpääsy on jäänyt pienestä kiinni tai se isompi epäonnistuminen selittyy ulkoisilla tekijöillä (sairastuminen, raskaus, ihmissuhdeasiat jne), niin siinä vaiheessa kannattaa tietysti harkita uudelleen hakemista.
Itse olen hyvä esimerkki monta kertaa pyrkineestä, sillä omalla kohdalla oikiksen ovet aukenivat vasta neljännellä kerralla. Pointtini on se, että haluammellensa alalle kyllä kannattaa ehdottomasti hakea uudelleen, jos on varma siitä, että se kiinnostaa aidosti. Ei kannata kuunnella ulkopuolisia ihmisiä vaan tekee juuri niinkuin itse katsoo parhaaksi. Omaa elämäänsä ei pidä elää toisten ihmisten mielipiteiden, arvostusten tai odotusten mukaisesti. Siinä pettää vain itseään.
Kyllä minullekin pari "kaveria" irvaili, että onko moisessa touhussa mitään järkeä. No minä en kuunnellut näitä epäileviä tuomaita, vaan tein juuri niinkuin istestäni tuntui parhaalta. Emme ole enää pahemmin puheväleissä.
Ei se mitään. Ihan samaa saat ja vieläkin enemmän jos pääset yo: lle.
Life is no good.
Pääsin siballe tokalla yrittämällä. Onneksi en luovuttanut ensimmäisen kerran jälkeen.
Kaikilla ei vain ole realistista käsitystä omista kyvyistään. Esimerkiksi eräs tuttu mies pyrkii kerta toisensa jälkeen esimiestehtäviin, muttei koskaan tule valituksi. Hän ei ole ollenkaan esimieheksi soveltuva tyyppiä, muttei ilmeisesti itse tajua sitä. En minäkään sitä viitsi hänelle suoraan sanoa, mutten kauheasti viitsi tsempatakaan, koska en itsekään haluaisi hänen kaltaistaan ihmistä pomoksi.