Miten sitä jaksaa jatkaa petetyksi tulemisen jälkeen?

Itse otin ennen miehen paljastumista jonkinasteista stressia n. 15kg ylipainostani, riippurinnoistani ja laiskuudestani leipoa ja pestä ikkunoita. Olin kuitenkin hyvin aktiivinen sängyssä ja sosiaalinen, kova siivoamaan ja tekemään tavallista ruokaa. Nyt olo on paljon rennompi kun mies jäi kiinni ylipainoisten naisten kanssa hurjastelusta. Olenkin todistetusti mieheni mielestä sopivan muodokas, koska jäi kiinni samankokoisten naisten kanssa olosta. Meni vieraisiin, koska en antanut toiseen reikään hänen ison kokonsa vuoksi. No, hän jäi koukkuun ja minä en voi silti mukautua hänen toiveisiinsa.



Liitostamme lähti minun puoleltani rakkaus, mutta itsetunto kohosi.



19

osa pettäjistä katuu ja muuttuu. Alla oleva on aika kova tuomio toiselle ihmiselle ja ehkä myös itselle. Yhteiselämä voi kuitenkin olla mahdollista eikä tämä kenelläkään ole varsinaista ruusuilla tanssimista, elämä ei mene kuten suunnittelee ja erilaisia pettymyksiä tulee. Usean pettämisen jälkeen noin voisin tehdäkin. Kerran voi kuitenkin katsoa ja antaa toiselle mahdollisuuden.

Vierailija:

lapsi oli silloin 1 v ja toinen tulossa.

Surullista että miehet pettää todennäköisimmin silloin kun kumppani on raskaana ja on pieniä lapsia

Kaiketi syy on osin biologinen että niitä siemeniä täytyy yrittää levittää mahdollisimman paljon

Jätin sen sian tai paremminkin heitin ulos kodistamme annoin aikaa pari viikkoa häipyä tavaroineen.

Silloin olin tosi vihainen ajatuksissa kävi kaikkea pahaa miestä ja naisystävää vahingoittavaa. Järkeä kuitenkin oli niin paljon päässä etten toteuttamisen tasolle vienyt.

Mies itki jälkeenpäin menetystään ja monet itkut itkin minäkin mutta ratkaisu oli oikea. Mies on menettänyt paljon elämässään ei ole nähnyt lasten kasvua ja kehitystä mutta sen arvon on huomannut myöhemmin.

Mies seurusteli sen naisen kanssa jonkin aikaa mutta sekin suhde kariutui. Hänellä oli hetken hauskaa. Olin pettynyt katkera mustasukkainen. Koin itseni todella raskaasti petetyksi olihan lapset suunnitellusti hankittu.

Kyllä sieltä murheen aallonpohjasta on noustu entistä vahvempana. Mikä ei tapa se vahvistaa.

Meillä tilanne se,että pidetään vain kulisseja eli sama osoite ja saman katon alla asutaan. Muuta yhteiselämää ei ole. Lasten takia mies ei halua muuttaa pois. Itse en osaa päättää,jatkanko tässä omaa elämää lasten kanssa vai muutanko pois. Uutta miestä en enää halua,vaikka seksiä ja hellyyttä kaipaankin. Välillä päätä elää itsellistä elämää. Niinhän mieskin tekee. Olen kuin ilmaa hänelle,minulle ei tarvitse edes puhua. Tällaisia liittojakin on,mutta jaksaako sitä kovin kauan.. Ja meillä mies on se,jolla oli suhde.

Pitää olla kunnioitusta molemmin puolin, ilman sitä ihminen kuihtuu sisältä.



Siksi minusta esimerkiksi 19:llä oli asiat parantuneet, hänen ei tarvitse enää esittää mitään, hän tietää muutenkin että saa olla juuri sellainen kuin on - ja aikookin olla, lupia kyselemättä. Aikuisen naisen asenne.



Parisuhteessa ei aina tarvita rakkautta eikä intohimoa, mutta toistensa kunnioittamista ja auttamista tarvitaan aina! Jos väittää rakastavansa mutta käyttäytyy epäkunnioittavasti, se on paljon pahempi kuin jos sanoo ettei rakasta mutta silti käyttäytyy auttavaisesti ja kunnioittavasti.

Hänen tehtävänsä on osoittaa sinulle yritystä ja rakkautta ja aivan erityistä sitoutumisen halua. Sinun puolelta ei muuta kuin että annat hänen tehdä niin, syyttelemättä ja haukkumatta. Ikään kuin otat armollisesti vastaan.



Veikkaan että ajan myötä siitä alkaa tulla sinulle parempi olo, kun näet että sinulla on mies joka kaikin tavoin yrittää tehdä sinulle ja perheellenne hyvää ja parempaa. Ainoa mitä sinulta odotetaan on että sallit sen, liikoja piikittelemättä ja torpedoimatta.



Nimittäin jos haukut vain häntä kaiken aikaa ja syyttelet ja epäilet, teet yhtä paljon itsellesi pahaa kuin hänelle.



Kokemusta on...



20

Mies ei rakasta,on sen myöntänytkin. Siksi juuri olen tullut siihen tulokseen,kuin nro 19,että jatkaa elämää,nousee miehen yläpuolelle tavallaan,eikä vain syytä itseään miehen toilailuista. Mutta hänen viestistään ei ilmene,kunnioittaako tai auttaako mies. Meillä pienet lapset ja mies auttaa silloin,kun on paikalla. Muuta meillä ei ole. Oman jaksamisen kannalta tämäkin voi olla parempi kuin yh:n elämä. Mutta onhan tämä edelleenkin pettymys minulle. Kyllä odotin elämältä enemmän. Mutta eihän se mene kuin elokuvissa. Pitää itse löytää oma onnensa,miehestä riippumatta.

Mä erosin. Ensimmäisen kerran mies petti kun odotin esikoista. Anteeksi antaminen oli todella vaikeaa, ja asia kummitteli kyllä mielessä ihan jatkuvasti. Suoraan voin sanoa, että vaikka asia oli sovittu yhdessä ja luvattu unohtaa, mutta aina tuli tilanteita joissa taas muistui mieleen. Jotenkin aloin vuodessa jo pikkasen taas luottamaan mieheen, kunnes mies toisti tekonsa. Hieno asia oli , että mies kertoi itse pettäneensä jälleen. Anteeksi en vain enää pystynyt antamaan. en itte halunnut jatkaa liittoa, missä ei se luotto kuitenkaan pelannut. Niinpä pakkasin tavarat ja kaksi lasta autoon ja lähdin sen ihmeempiä selittämättä pois. Pitkään olin todella maassa ja tavallaan ikävöinkin miestä, mutta ajan kanssa se onneksi meni ohi. Nyt on taas kaikki hyvin ja olen naimississa uuden miehen kanssa, toivoen ettei hän ikinä tee mitään vastaavaa. tavallaan meni luottamus miehiin, yhden ja ainoan ihmisen takia.

kyllä toipuminen vie pidemmän aikaa kuin viikkoja tai kuukausia....meillä pettämosestä4 vuotta ja voi sanoa että vähintään 2 vuotta meni että pystyion jonkin asteisesti sanomaan että pystyn asian kanssa elämään...eli sinnikkyyttä....Aivan hyvin suhteesta voi tulla vielä parempikin kuin ennen petosta jos vain molemmat tahtovat ja kunnioittavat....ja puhumista ei pidä aliarvioida...Itsellä selviytymiseen meni kymmeniä puhumis maratooneja..onneksi mies ymmärsi...

selvittämättä? Siis pettäminen on varma asia. On naisen nimi ja puhelinnumero ja olivat reissulla yhdessä salaa. Mutta mies ei suostu koko reissusta puhumaan. Lakaisee vaan maton alle.

Jos mies ei suostu puhumaan ollenkaan, ei se ylipääseminen voi edes alkaa.

ei mielestäni " hyvittele" minua mitenkään. Hän on myös sanonut, ettei rakasta minua, mutta silti haluaa asua minun ja 4 lapsemme kanssa ja yrittää vielä. Mutta nyt kun aikaa on kulunut muutama kuukausi, niin en ole itse enää ihan varma haluanko elää mieheno kanssa. En ainakaa, jos hänen asenteensa ja käytöksensä muutu. Mutta ehkä aika näyttää. Tosin nyt tiedän, että voisin elää onneliisesti myös ilman häntä. En nimittäin varmasti koskaan voi käsittää mitä hän on ajatellut lähtiessään ja miten hän on voinut lähteä toisen naisen kanssa. Kuinka kauan teillä on kulunut aikaa pettämisestä. Missä vaiheessa mies on alkanut käyttäytyä hyvittelevästi? Heti vai? Onko minulla enää edes toivoa todellisesta katumuksesta? Tosin uskon, että mieheni tajuaa ennemmin tai myöhemmin tehneensä elämänsä suurimman virheen, mutta pelkään, että hän tajuaa sen myöhemmin...

Mies ei hyvitellyt ollenkaan, enkä sitä kaivannut kun ei ole sen luontoinen. kolmekuukautta meni kun lopulta sanoi että on pahoillaan eikä tekisi sitä enään. 10 kuukautta sinniteltiin kunnes kova riita puhkesi ja asumusero. Samalla mies löysi uuden lohduttajan. Kuukauden piti tätä uutta salassa.. parisen kuukautta elimme erillään ja sitten päätimme muuttaa yhteen. Sinä viikonloppuna kun päätimme yrittää uudestaan puhuimme asioista paljon. Kelasimme kaikkia vanhoja asioita ja mies selvitteli syitä tekoonsa.



Nykyisin kaipaan hyvittelyä, vaikka tiedän että ei ole hänen luonteelle ominaista. Hän kyllä tekee pieniä arkisia juttuja ja suuria tapahtumia mutta haluaisin hänen kehuvan minua paljon ja todistaa sanoin uskollisuuttaan...

Kyllä edelleen tulee päiviä että kyselen tarkkaan tekemiset.

Mies on juuri sopiva minun puolisokseni, rauhallinen, työtä tekevä, samat harrastukset, antaa minulle tilaa, mutta tarvitsee minua rinnallensa jne.



Hän on hyvin surullinen kun olen sanonut että en enää rakasta häntä. Haastan joskus riitaa tästä asiasta, mutta sitä on tapahtunut n. 5-6 kertaa kahden vuoden aikana.



Kun annoin itselleni luvan olla vihainen, oksettavan huono olo lähti pois. Okei, ehkä olen hetkittäin vihainen kun muistelen asiaa, mutta yleisesti ottaen paljon seesteisempi kuin luulisi. Miestä kohtelen rakastavasti kun siltä tuntuu, välillä kaverimaisesti, välillä jopa nuorenparin oloisesti. Mies kohtelee minua kokoajan hyvin, hän todellakin rakastaa minua.



Kai tämä tästä. Minä vedin rajat siihen, että tuttujen naisten kanssa ei vehtailla ja ehkäisyä on käytettävä. Mies käy jatkuvasti testeissä kun minä käsken. Uskon kuitenkin miehen käyttävän kondomia, mutta se testeissä käyminen varmaan saa tajuamaan. Luulen jopa hänen lopettaneen, mutta koska en ole varma, toimenpiteet jatkuu.



19