Höh. Meidän koko perheen risteilyt loppuivat tähän.
Meitä on viisi henkeä, kolme lasta ja kaksi aikuista. Viimeiset 16 vuotta on risteilty Tukholmassa joka vuosi 1-3 kertaa. Aina on riittänyt yksi 4 hengen hytti. Minä ja mies nukuttu yhdessä sängyssä ja lapsilla on ollut omat sängyt.
Nyt nuorin on täyttänyt 12v, eikä laivan sääntöjen mukaan hyttiä voi enää varata viidelle yli 12-vuotiaalle. On pakko varata kaksi hyttiä. Meillä on 14v kaksospojat ja 12v tyttö.
Olin varaamassa joululomalle matkaa Tukholmaan. Perhehytit on tietenkin kaikki varattu jo kesällä loppuun. Vaihtoehtoina on siis ainoastaan kahden hytin varaaminen, vaikkei tarvita kuin yhtä. Isommatkaan lapset eivät halua nukkua yksinään omassa hytissä, joten se jäisi täysin käyttämättä.
Ihan niin paljon ei näitä risteilyjä haluta, että tuplahinnalla olisi pakko päästä. Ja Tallinnaan pääsee ilman hyttiäkin. Ja ajamalla vaikka Turkuun tai Tampereelle, jos ei kotona viitsi nököttää. Mutta silti pöh. Pieni harmi.
Kommentit (184)
Vierailija kirjoitti:
En pysty ollenkaan samastumaan tähän. En käy ikinä risteilyllä. Laivamatkat ovat puuduttavia. Autolomille Eurooppaan on kuitenkin usein menty laivalla. Eipä olisi tullut mieleenkään asettautusa kapealle laverille kaksin nukkumaan. Huh.
14-vuotiaina lapset harjoitelleet ekan kerran yksin (kaverin kanssa) kotona olemista yön yli ihan mielellään.
Meillä kaksi lasta, joten ulkomaanmatkoilla oli jossain vaiheessa pakko ottaa lasten kaivettua kaksi huonetta. Mies jakoi huoneen pojan, minä tyttären kanssa. Ap ei taida matkustaa kuin Tukholmaan päivänseltään. Vai miten majoitutte ulkomailla? Mies ja sinä yhdessä, kolme lasta toisessa sängyssä?
Me nukumme edelleen matkoilla samassa huoneessa/hytissä koko perhe, sillä kahdesta lapsesta toinen on edelleen alle 16, ja olemme tällä kokoonpanolla saaneet perhehuoneita. Tykkäämme siitä, että ainakin matkoilla ollaan kirjaimellisesti tiiviisti yhdessä. Jos lapsia olisi 3, hyttiasia pitäisi miettiä uudelleen, mutta muuten ei väliä, kun on esim. Airbnb. Kaksi erillistä huonetta on meistä tylsää.
Vierailija kirjoitti:
Normaali 2v. istuu kyllä ihan mielellään lentokoneessa tai junassa omalla paikalla.
Ei ole yhtään sen epänormaalimpi vaikka ei viihtyisikään omalla paikallaan. Tämä on naurettavaa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä me saatiin kesällä Helsingistä Tukholmaan (kaksi yötä laivalla, päivä Tukholmassa) varattua hytti neljälle ja yhdelle pelkkä kansipaikka. Meilläkin siis kolme lasta ja kaksi aikuista. Taisi mennä vieläpä niin, että nuorin lapsi oli se, jolla ei virallisesti ollut sitä hyttipaikkaa..
Onnistuu, jos nuorin lapsi on alle 12-vuotias.
Muistan itse 12-vuotiaana ahdistuneeni siitä kun piti nukkua Ruotsin-laivalla koko viisihenkinen perhe samassa neljän hengen hytissä (sisarukset olivat 11v ja 8v).
Oli meinaan TOSI ahdasta.
Siis vuosia ja vuosia monta kertaa vuodessa Tukholmaan. Hoh hoijaa kuinka puuduttavaa.
Vierailija kirjoitti:
Minusta kuulostaa että aloittajan lapset ei ole ihan normaaleja, kuka 14 vuotias poika lähtee vielä isän, äidin ja pikkusiskon kanssa laivalle ahtaaseen hyttiin pelaamaan lautapelejä? Ei ainakaan kukaan normaalisti kehittynyt!
Joo, etenkin kun ap kertoo, että tuon ikäiset kaksospojat haluavat itse välttämättä samaan hyttiin vanhempien kanssa. Mitä ihmettä?
Me tehdään aina niin, että varataan neljän hengen hytti, joskus kun saa hyvällä tarjouksella niin joku halvempi luksushyttikin, johon yleensä ei saa varata kuin 2-3 henkilöä. Ja koska ei virallisesti mahduta siihen, varataan toiseksi hytiksi joku halvin mahdollinen. Ei välttämättä edes käydä siinä toisessa hytissä, joskus on haettu petivaatteet yöksi ja palautettu sitten aamulla takaisin oikeaan hyttiin.
Nukutteko kotonakin koko perhe samassa huoneessa...?
Vierailija kirjoitti:
Nukutteko kotonakin koko perhe samassa huoneessa...?
Meillä on iso asunto, ja lomamatkoilla lapset tykkäävät vastapainona "soputelttatunnelmasta", vielä teineinäkin. Pitäkää sitten epänormaaleina jos näin on muutaman kerran vuodessa 😅 Ei ap
Tauolle räkäiset ja voi-niin-nähdyt risteilyt (3x vuodessa?!), äästäkää risteilyjen verran rahaa sivuun vuosittain ja lähtekää jonnekin oikealle matkalle. Vaikka Afrikkaan safarille tai Alaskaan samoilemaan. Ruotsinristeilyt.. kaikkea sitä..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on jotenkin niin noloa. Kaksi aikuista kuin sardiinit purkissa samassa yhden hengen vuoteessa laivan hytissä, jota lapsille olisi omat sängyt.
Köyhien kannattaisi jättää se lapsiluku max. kahteen, niin mahtuu yhteen ö-luokan hyttiin autokannen alle.
Me ollaan hoikkia ihmisiä, joten se yksi sänky riittää kyllä hyvin.
Lapset haluavat nukkua meidän kanssa samassa hytissä.
Ja kiitos kysymästä, ollaan hyvätuloisia ihmisiä. Osataan käyttää vain rahat viisaasti, eikä törsätä rahaa tarpeettomiin asioihin, kuten tarpeettomaan hyttiin.
Ap
Ihan ymmärrettävää. Tuskin muutkaan haluaisi ostaa ylimääräistä, vaikka moni tuntuu niin kommentissaan väittävän. Olisiko rullalle 6e kellarihytti olemassa? Sen 6 euroa voisi maksaa. Joku maksu sille ns.ylimääräiselle henkilölle kuitenkin pitää olla. Ihme kun ei sellaista ole ja halutessaan sitten voi ahtautua yyhteen hyttiin. Ehkä se on kun kansimatkustajia ei haluta. Niitä sitten voisi tulla 4 kaveriporukan siivellä. Porukka ottaa yhden hytin ja ylimääräiset sanovat nukkuvansa toisten vieressä. käytännössä he sitten olisivat tuoleilla yöt.
Aloittajan perheellä ei ainakaan ole ujo kakka.
Takuulla kuuluu joka pierasu lorotusja plumpsahdus.
Ihmettelen minkälaiset perheet eivät viihdy yhdessä?yksi hytti perheelle on ihan normaali toivomus. Meillä ainakin on perheenä kivaa teinien kanssakin. Teinit tulevat mielellään mukaan ja pelaavat korttia vanhempien kanssa. Pitäisikö alkaa vierottamaa? Menee ne yksinäänkin ja on aika itsenäisen oloisia.
Oli syy mikä tahansa, erittäin hyvä päätös. Voitte nekin rahat käyttöön huomattavasti fiksummin 👍
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen minkälaiset perheet eivät viihdy yhdessä?yksi hytti perheelle on ihan normaali toivomus. Meillä ainakin on perheenä kivaa teinien kanssakin. Teinit tulevat mielellään mukaan ja pelaavat korttia vanhempien kanssa. Pitäisikö alkaa vierottamaa? Menee ne yksinäänkin ja on aika itsenäisen oloisia.
Ei kai toinen makuuhytti estä hengailemasta yhdessä samassa hytissä korttia pelaten? On meilläkin teinien kanssa kivaa perheenä, mutta ei tulisi mieleenkään ahtautua viidellä hengellä neljän hengen laivahyttiin.
Vierailija kirjoitti:
Hohhoijaa tätä keskustelun tasoa taas. Meille perheen yhdessäolo on tärkeää ja matkamme päämäärä on kuitenkin se Tukholma, eikä laivalla oleilu.
Meille se hytissä oleminen on samanlaista kuin mökillä tai telttailessa. Ollaan samassa tilassa.
Perheet ovat erilaisia. Ja meidän lapset ei kyllä juokse ja rääy, kuten joku epäili. Kuka 12-14v lapsi juoksee ja rääkyy laivalla??
No, meillä on ollut meille sopiva tapa risteillä tuo yksi hytti. Kahdella menee idea. Muille se näyttää sopivan.
Hyvää päivänjatkoa kaikille! Kiitos, poistun keskustelusta.
Ap
Sait monta ideaa, miten ratkaista ongelma, mutta vedit herneen nenään kun kukaan ei ollut kanssasi samaa mieltä. Monet palvelut rajaavat lapsialennuksen johonkin ikään, miksi ei sitten laivatkin? Jostain niidenkin on raha taiottava ja niin kuin joko jo totesi, miksi laivayhtiön pitäisi majoittaa viisi henkilöä neljän hengen hyttiin?
Jos et voi joustaa hyttien lukumäärästä, jää teiltä tänä vuonna risteily väliin. Ensi kerralla teet varauksen ajoissa ja pääsette taas risteilylle perheen kesken
Vierailija kirjoitti:
Hyvätuloisilla vähän ongelmia, kun kaikkea ei voikaan tehdä oman mielen mukaan. Säännöt on sääntöjä, get used to it! Asutte sentään Suomessa...
Miksi Suomessa pitää käyttää englantia suomenkielisellä palstalla? Ja ennen kuin kukaan sanoo, että en varmaan osaa englantia ja olen siksi kateellinen: puhun kuin syntyperäinen englanninpuhuja.
Vierailija kirjoitti:
Tää on jotenkin niin noloa. Kaksi aikuista kuin sardiinit purkissa samassa yhden hengen vuoteessa laivan hytissä, jota lapsille olisi omat sängyt.
Köyhien kannattaisi jättää se lapsiluku max. kahteen, niin mahtuu yhteen ö-luokan hyttiin autokannen alle.
Mikä teitä joitakin ihmisiä vaivaa, pitääkö aina olla noin ilkeitä toisilleen.
Kiusaajat on mielestäni jotenkin taantuneita, aikuisella ihmisellä pitäisi olla kypsempiä tapoja ilmaista itseään kuin toisen mollaaminen.
Mutta tehän olettekin niitä jotka saatte mielihyvää toisten loukkaamisesta, ette kai te ymmärrä hyviä käytöstapoja tai ainakaan ette välitä niistä.
Varaa 2 hyttiä ja lopeta mätkätys. Ihan turhaa kiukutella. Ihan simppeli asia. Tai sit varaa kaikille seisomapaikat konehuoneeseen. Varmaan jaatte saman evässämpylänkin ja kylmän hernekeittopurkin. Voi jukoliste. Onko se nyt niin vaikeeta varata kahta hyttiä. Ei saakuta kun ottaa aivoon oikeesti. Onko meetvurstisiivut jo valmiiksi laskettu kaikille tasan? Siis voi hyvää päivää...
Josne reissut eivät olisi loppuneet tähän, ne olisivat loppuneet muutaman vuoden sisään joka tapauksessa. Vaikka perhe kuinka viihtyisi yhdessä, murrosikäiset tarvitsevat ja ennen kaikkea myös haluavat jossain vaiheessa omaa tilaa. Ap:n lapset ovat kaikki jollain lailla murrosikäisiä, on suoranainen ihme että tyttö ja pojat ovat tähän asti halunneet jakaa saman hytin.