Mua hävettää olla aikuisena töissä kauppakeskuksen pikaruokaravintolassa/kahvilassa. Saako työkkäri tietää jos kieltäydyn työsopimuksen jatkamisesta vakinaiseksi?

Vierailija kirjoitti:

Se mikä hämmästyttää, on ihmisten kuvitelma siitä että tutkinto ja tutkintopaperi riittää. Työhakemuksissa ja -haastatteluissa on paljon ihmisiä, joilla on olemattomat sosiaaliset taidot, työmotivaatio ei vakuuta (tai se tuodaan todella huonosti esille) ja sitä x vuotta sitten suoritettua tutkintoa korostetaan. Työkokemus voi olla vähäinen tai sitä ei ole, koska ei tehdä kuin oman alan töitä. No, tällainen ihminen voi olla vaikka kuinka hyvä työntekijä tai työyhteisön jäsen, mutta sitä ei tiedä. Mieluummin sitä ottaa sellaisen, joka on ollut edes sämpylätiskillä, koska hänen voidaan olettaa ymmärtävän työyhteisön jäsenenä olemisen, työelämässä toimimisen ja sosiaalisen kanssakäymisen periaatteet.

Että ei se pelkkä tutkinto todellakaan ratkaise kaikkea. Tutkintopaperin kanssa ei työskennellä, vaan ihmisen. Työnhakijaa arvioidaan paitsi osaamisen kannalta, myös sen haluaako hänen kanssaan tehdä työtä ja haluaako työyhteisökin sitä.

Olen eri mieltä. Suomessa tutkinnolla todellakin on väliä. Viis siitä, onko kokemusta alalta, tai pärjääkö juuri kyseisessä työyhteisössä; jos tutkintoa ei ole, tulkitaan epäpäteväksi, ja silloin todennäköisimmin ei palkata, koska ne lukuisat muodollisesti pätevät menevät ohi ja lujaa.

Tätä "hyvätyyppi" jargonia saa aika usein kuulla, enkä väitä, etteikö sillä olisi lainkaan väliä, kuinka mahdollisesti pärjää sosiaalisesti työyhteisössä. Ikävä totuus kuitenkin tulee yleensä eteen siinä vaiheessa, kun kaikesta hyvätyyppiydestä ja ansiokkuudesta huolimatta jäi palkkauksen ulkopuolelle: hyvin tyypillinen esimerkki on, että tällainen työntekijä sopii hienosti työkokeilijaksi, mutta yllättäen työkokeilujakson loppuessa kyseessä ei olekaan ihan niin hyvä tyyppi, että ihan palkkaa viitsisi maksaa. 

TOIVOTTAVASTI!!!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmiset purputtavat, että parempi tuo työ kuin työttömyys taikka mitä väliä. No kyllä on väliä ja noloa kolmekymppiselle vilkutella jonkun sämpylänkasaamistiskin takaa vanhoille, elämässään edenneille, tutuille. En kehtaisi mennä vastaavaan paikkaan enää näin 24-vuotiaanaakan, joten pystyn kyllä samaistumaan aloittajan tunteisiin koskien työpaikkaansa.

Mitä jos aloittaisit uuden alan opinnot?

Esim. hoitoalalla riittää töitä.

No tarvitsisikohan sitten sen sämpyläkasaamistiskin takana olevan kolmekymppisen nolostelun sijaan miettiä, miksi vanhat tutut ovat menestyneet ja hän seisoo sämpylänkasaamistiskin takana? Ehkä ne vanhat tutut ovat opiskelleet enemmän, pitemmälle ja/tai ahkerammin saaden parempia arvosanoja? Ehkä he ovat nolostelematta tehneet kaikenlaista työtä ja sitä kautta edenneet? Ehkä kolmekymppinen sämpylänkasaaja on keskittynyt nuorena itsensä töllistelyyn ja lisäkkeiden liimailuun, miesten perässä juoksemiseen, biletykseen ja amiksessa jotenkuten käymiseen kun menestyneet ovat keskittyneet (korkea)koulutukseen?

Monilla on omituinen kateus, katkeruus, mikä onkaan niitä kohtaan, jotka ovat heidän mittapuunsa mukaan "menestyneet" ja siinä samalla unohdetan, että usein nämä menestyneet ovat tehneet muutenkin toisenlaisia valintoja nuorena. Poikkeuksiakin on, mutta usein tietynlainen elämäntyyli ja valinnat yhdistävät niin kolmekymppisiä menestyneitä kuin kolmekymppisiä sämpylänkasaajia.

Ja onko oikeasti parempi moikkailla niitä vanhoja menestyneitä tuttuja työttömänä? Tai sen saman sämpylätiskin takaa jollakin työkkärin kokeilukorvauksella, ei edes palkattuna oikeaa palkkaa saavana työntekijänä? On menestyneempää olla työttömänä kuin töissä, joihin pääsee? Ei ole noloa nostella niiden vanhojen menestyneiden tuttujen maksamia tukia? Ja menestyjäksi pitäisi silti päästä, vaikka vaihtoehdot ovat sämpylänkasaus tai työttömyys?

Tajusin juuri, miksi ap, tai joku muu alalla työskentelevä saattaisi hävetä ammattiaan. 

Niputit tähän kommenttiisi aika monta stereotyyppistä oletusta jollakin vähemmän palkatulla alalla työskentelevästä ihmisestä. Ei ole opiskellut pitkään ja ahkeasti, saanut hyviä numeroita, ei ole onnistunut etenemään urallaan hanttihommista parempiin hommiin, ja on ollut pinnallinen miesten perässä juoksija sen sijaan, että olisi keskittynyt koulutukseen, eikä ole muutenkaan tehnyt oikeita valintoja elämässään (ja lisänä huomioitakoon, että tähän "luuserikastiin" yltää näemmä vain nainen, se lisäkkeitä liimaileva miesten perässä juoksija!).

Se, että "kaikki" sämpylätiskin takana työtä tekevät eivät tällaisia mielestäsi ole, paljastaa kuitenkin sen, että uskot useimpien kuitenkin olevan - ja juuri heihin määritellään myös he, jotka ovat eläneet ja opiskelleet oppikirjan mukaisesti, mutteivät silti ole päässeet etenemään mieluiselleen uralle. 

 

Fakta nyt kuitenkin on, että "menestymiseen" sikäli kuin sillä tarkoitetaan ammatillista menestymistä (muunkinlaista on, eikä huippu-ura takaa ja tarkoita vielä menestymistä missään muussa osa-alueessa elämää, jolla menestymiseen taas ei tarvita koulutusta), vaaditaan useimmiten koulutusta. Kaikki korkeasti koulutetut eivät tietenkään koskaan pääse haluamiinsa töihin, mutta siinäkin on usein syynä omat valinnat - ollaan valittu jokin muinaishistoriallisen kankaankudonnan tutkijan koulutus ja mitään muuta ei suostuta tekemään kuin "oman alan" töitä, joita ei ole. Tai sitten oma persoona tai käytös on sellainen, että töitä on vaikea saada tai työpaikassa pysyä (esim. kaikkitietävä nokkava käytös, toisten huomioonottamattomuus, sosiaaliset taidot huonot). Väitän kuitenkin, että pitempiä aikoja sämpylätiskin takana päätyökseen olevilla on useimmiten matala koulutustaso. Eikä se mahdollinen korkea koulutuskaan sinänsä mitään takaa, jos se on rimaa hipoen suoritettu. Ei joku tradenomi tai maisteri ole enää pitkään aikaan ollut sinällään mitään, tusinatutkintoja jo nykykeski-ikäisillä saati nuorilla. Ne ajat ovat menneet, kun pelkkä tutkintotodistus riitti. Jos ei ole muitakin vaadittavia ominaisuuksia, ei pelkän paperin perusteella töihin oteta. Vaikka ei siitäkään montaa vuosikymmentä  ole kun ylioppilaskin oli suuri ihme ja lakkia pidettiin koko kesä :D

"Muinaishistoriallisen kankaankudonnan tutkijan koulutus" on aika löyhää läppää kuvastamaan sitä, että nykyisin korkeakaan tutkinto - siis ihan jopa "kovilta" aloilta, joiden valtaosa suomalaisista uskoo työllistyvän jopa helposti! - ei takaa työllistymistä. 

Jos nyt koulutusta yksistään tarkastelee, nykytilanne ei juuri edistä sitä, että erikoisemman alan osaaja pystyisi täydentämään koulutustaan työllistävämmäksi, tai vaihtoehtoisesti "massatutkinnon" suorittanut pystyisi täydentämään osaamistaan erikoisosaamisella (kiitos ensikertalaisuuskiintiöiden).

Toisaalta taas nykyisiä työttömyystilastoja, tai sitä, että hyvin moni korkeakoulutettu tekee huomattavasti koulutustaan alemman tason töitä, ei selitetä sillä, että nämä työntekijät olisivat jotenkin pohjattoman kelvottomia työntekijöitä (kaikkitietävyys, huonot sosiaaliset taidot...). Enemmän tässä kommentissasi nyt kalskahtaa defenssi: "työttömissä/töitä x tekevissä on vika y; minussa ei ole vikaa y, joten en tule olemaan koskaan työtön/tekemään työtä X."

Jos niin on, että koulutuskaan ei takaa työttömyyttä, eikö silloin pitäisi olla lässyttämättä jotakin "voikauheetakunnoloa kun mä vaan oon täällä sämpylätiskin takana ja menestyville kavereille väsään sämpylää" ja sen sijaan väsätä sitä sämpylää ylpeänä siitä, että saa väsätä palkkatyössä sämpylää? Koska silloinhan tosiasia on, että kaikille koulutetuillekaan ei riitä "menestyjänhommia", jolloin vaihtoehdot ovat a) joku muu palkkatyö, b) yrittäjyys tai c) työttömyys ja työkkärin ilmais"työ". Ei luulisi olevan vaikeaa valita.

Olen kyllä siinä samaa mieltä kuin edelläkin joku, että jos ne opinnot on suoritettu hyvin, ei ensimmäisenä olla niiden koulutettujen joukossa, jotka eivät saa oman alan töitä. On niitä, jotka valmistuvat ja niitä jotka valmistuvat hyvillä arvosanoilla ja opintomenestyksellä. Ei pelkkä tutkinto todellakaan nykyään ole enää sinänsä yhtään ns. mitään, koska suurimmalla osalla aikuisista on vähintään keskiasteen tutkinto. Siksi huvittaakin nämä, jotka selittävät tutkinnoista kuin ne olisivat jokin harvinainen korkeimman älykkyyden osoitus.

Tiedän muuten erään yliopistosta valmistuneen, joka ei hyvin suoritetuista opinnoista ja työkokemuksesta huolimatta työllistynyt, ala juurikin tuollainen erikoisempi "turhake" ja siitä sitten vähän aikaa työttömänä oltuaan lähti opiskelemaan ihan perusammattitutkintoa, jotta työllistyi. Tutkinnolla kun ei laskuja maksella eika asuntoja ostella, suuhen vaaditaan töitä.

Ensin sanot, että jos opinnot on suoritettu hyvin, ei ensimmäisenä olla siinä joukossa, joka ei saisi oman alan töitä. Ja miten arvosanoilla on väliä tutkintopapereissa. Seuraavaksi sanot, että joku ei työllistynyt hyvistä arvosanoista ja työkokemuksesta huolimatta.

Mitä siis oikein haluat sanoa?:D Haukkua korkeakoulutettuja ja toisaalta myös kouluttamattomia huonoista valinnoista? Ristiriitaista tekstiä.

Tuossahan kommentoitiin sitä, että kaikille ei voi riittää koulutusta vastaavaa työtä, että jos niin on niin ei pidä märistä sämpylätiskin takana.

Joten mikä on ongelma? Ei saada menestyjänhommia omalta alalta, mutta ei voida tehdä sitäkään mitään saadaan, koska "hävettää".

Uskomatonta, että tilanteessa jossa maassa on laskutavasta riippuen 300 000-500 000 työtöntä, joista suuri(n) osa haluaa työtä, kehdataan ajatella saati sanoa että tavallinen, rehellinen palkkaperusduuni "hävettää".

Niin, eihän niissä töissä mitään hävettävää ole. Ihan sopivaa työtä lisäkkeitä liimaileville miesten perässä juokseville tyhjäpäänaisille, kun eivät jaksaneet panostaa kouluun - tai mikä vielä pahempaa, lukivat itsensä huuhaa-asiantuntijaksi! 

/sarcasm

No harvemmin ne miesten perässä juoksevat kouluun panostamattomat lisäketyhjäpäät huippututkijoiksi tai avaruustieteilijöiksikään pääsevät :DDDDDD

Niin, ja sen pohjalta onkin hyvä tehdä perustavanlaatuisia oletuksia matalapalkka-aloilta työskentelevistä ihmisistä. Eiväthän he missään nimessä voineet olla hyviä opiskelijoita tai keskittyä opiskeluun, eiväthän he muuten tekisi jotakin näin vähäpätöistä työtä... (merkitsevä katse tähän). 

Ymmärsitkö pointin?

Mikä ap:n tutkinto ja ala nyt sitten on? Enkö huomannut vai sanottiinko sitä edes? Ei kaikki tutkinnot ole mitään asiantuntijatehtäviin soveltuvia ja tutkintoja suoritetaan muuallakin kuin yliopistossa ja amk:ssa. On vähän eri asia olla tutkinnon suorittanut maisteri tai di tai tutkinnon suorittanut merkonomi tai kampaaja ja dissata aspa-töitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se mikä hämmästyttää, on ihmisten kuvitelma siitä että tutkinto ja tutkintopaperi riittää. Työhakemuksissa ja -haastatteluissa on paljon ihmisiä, joilla on olemattomat sosiaaliset taidot, työmotivaatio ei vakuuta (tai se tuodaan todella huonosti esille) ja sitä x vuotta sitten suoritettua tutkintoa korostetaan. Työkokemus voi olla vähäinen tai sitä ei ole, koska ei tehdä kuin oman alan töitä. No, tällainen ihminen voi olla vaikka kuinka hyvä työntekijä tai työyhteisön jäsen, mutta sitä ei tiedä. Mieluummin sitä ottaa sellaisen, joka on ollut edes sämpylätiskillä, koska hänen voidaan olettaa ymmärtävän työyhteisön jäsenenä olemisen, työelämässä toimimisen ja sosiaalisen kanssakäymisen periaatteet.

Että ei se pelkkä tutkinto todellakaan ratkaise kaikkea. Tutkintopaperin kanssa ei työskennellä, vaan ihmisen. Työnhakijaa arvioidaan paitsi osaamisen kannalta, myös sen haluaako hänen kanssaan tehdä työtä ja haluaako työyhteisökin sitä.

Olen eri mieltä. Suomessa tutkinnolla todellakin on väliä. Viis siitä, onko kokemusta alalta, tai pärjääkö juuri kyseisessä työyhteisössä; jos tutkintoa ei ole, tulkitaan epäpäteväksi, ja silloin todennäköisimmin ei palkata, koska ne lukuisat muodollisesti pätevät menevät ohi ja lujaa.

Tätä "hyvätyyppi" jargonia saa aika usein kuulla, enkä väitä, etteikö sillä olisi lainkaan väliä, kuinka mahdollisesti pärjää sosiaalisesti työyhteisössä. Ikävä totuus kuitenkin tulee yleensä eteen siinä vaiheessa, kun kaikesta hyvätyyppiydestä ja ansiokkuudesta huolimatta jäi palkkauksen ulkopuolelle: hyvin tyypillinen esimerkki on, että tällainen työntekijä sopii hienosti työkokeilijaksi, mutta yllättäen työkokeilujakson loppuessa kyseessä ei olekaan ihan niin hyvä tyyppi, että ihan palkkaa viitsisi maksaa. 

Jos valittavana on 2 tasaväkistä hakijaa, joista toinen on mukava, ulospäinsuuntaunut "hyvätyyppi" ja toinen pälyilevä epäsosiaalisen oloinen mutisija, valinta lienee selvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se mikä hämmästyttää, on ihmisten kuvitelma siitä että tutkinto ja tutkintopaperi riittää. Työhakemuksissa ja -haastatteluissa on paljon ihmisiä, joilla on olemattomat sosiaaliset taidot, työmotivaatio ei vakuuta (tai se tuodaan todella huonosti esille) ja sitä x vuotta sitten suoritettua tutkintoa korostetaan. Työkokemus voi olla vähäinen tai sitä ei ole, koska ei tehdä kuin oman alan töitä. No, tällainen ihminen voi olla vaikka kuinka hyvä työntekijä tai työyhteisön jäsen, mutta sitä ei tiedä. Mieluummin sitä ottaa sellaisen, joka on ollut edes sämpylätiskillä, koska hänen voidaan olettaa ymmärtävän työyhteisön jäsenenä olemisen, työelämässä toimimisen ja sosiaalisen kanssakäymisen periaatteet.

Että ei se pelkkä tutkinto todellakaan ratkaise kaikkea. Tutkintopaperin kanssa ei työskennellä, vaan ihmisen. Työnhakijaa arvioidaan paitsi osaamisen kannalta, myös sen haluaako hänen kanssaan tehdä työtä ja haluaako työyhteisökin sitä.

Olen eri mieltä. Suomessa tutkinnolla todellakin on väliä. Viis siitä, onko kokemusta alalta, tai pärjääkö juuri kyseisessä työyhteisössä; jos tutkintoa ei ole, tulkitaan epäpäteväksi, ja silloin todennäköisimmin ei palkata, koska ne lukuisat muodollisesti pätevät menevät ohi ja lujaa.

Tätä "hyvätyyppi" jargonia saa aika usein kuulla, enkä väitä, etteikö sillä olisi lainkaan väliä, kuinka mahdollisesti pärjää sosiaalisesti työyhteisössä. Ikävä totuus kuitenkin tulee yleensä eteen siinä vaiheessa, kun kaikesta hyvätyyppiydestä ja ansiokkuudesta huolimatta jäi palkkauksen ulkopuolelle: hyvin tyypillinen esimerkki on, että tällainen työntekijä sopii hienosti työkokeilijaksi, mutta yllättäen työkokeilujakson loppuessa kyseessä ei olekaan ihan niin hyvä tyyppi, että ihan palkkaa viitsisi maksaa. 

Jos valittavana on 2 tasaväkistä hakijaa, joista toinen on mukava, ulospäinsuuntaunut "hyvätyyppi" ja toinen pälyilevä epäsosiaalisen oloinen mutisija, valinta lienee selvä.

... Mutta jos toisella näistä on muodollinen tutkinto - etenkin julkisella puolella, enkä epäile, etteikö tämä vaikuttaisi myös yksityiseen sektoriin - tutkinto hyvin todennäköisesti voittaa. 

Ja sanon tämän muuten ihan kokemuksella: olen se "hyvä tyyppi", kokenut ja pidetty, mutta työssäni en pääse lyhyitä sijaistuksia pidemmälle juuri siksi, että minulla ei ole muodollista pätevyyttä. Onhan se tosi ihanaa ajatella, että kun on vain reipas ja rohkea ja tosi kiva kaveri ja osaa vaikka ja mitä, saisi töitä - todellisuus kuitenkin todella usein on se, että tämän lisäksi tulisi olla tutkinto. 

.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se mikä hämmästyttää, on ihmisten kuvitelma siitä että tutkinto ja tutkintopaperi riittää. Työhakemuksissa ja -haastatteluissa on paljon ihmisiä, joilla on olemattomat sosiaaliset taidot, työmotivaatio ei vakuuta (tai se tuodaan todella huonosti esille) ja sitä x vuotta sitten suoritettua tutkintoa korostetaan. Työkokemus voi olla vähäinen tai sitä ei ole, koska ei tehdä kuin oman alan töitä. No, tällainen ihminen voi olla vaikka kuinka hyvä työntekijä tai työyhteisön jäsen, mutta sitä ei tiedä. Mieluummin sitä ottaa sellaisen, joka on ollut edes sämpylätiskillä, koska hänen voidaan olettaa ymmärtävän työyhteisön jäsenenä olemisen, työelämässä toimimisen ja sosiaalisen kanssakäymisen periaatteet.

Että ei se pelkkä tutkinto todellakaan ratkaise kaikkea. Tutkintopaperin kanssa ei työskennellä, vaan ihmisen. Työnhakijaa arvioidaan paitsi osaamisen kannalta, myös sen haluaako hänen kanssaan tehdä työtä ja haluaako työyhteisökin sitä.

Olen eri mieltä. Suomessa tutkinnolla todellakin on väliä. Viis siitä, onko kokemusta alalta, tai pärjääkö juuri kyseisessä työyhteisössä; jos tutkintoa ei ole, tulkitaan epäpäteväksi, ja silloin todennäköisimmin ei palkata, koska ne lukuisat muodollisesti pätevät menevät ohi ja lujaa.

Tätä "hyvätyyppi" jargonia saa aika usein kuulla, enkä väitä, etteikö sillä olisi lainkaan väliä, kuinka mahdollisesti pärjää sosiaalisesti työyhteisössä. Ikävä totuus kuitenkin tulee yleensä eteen siinä vaiheessa, kun kaikesta hyvätyyppiydestä ja ansiokkuudesta huolimatta jäi palkkauksen ulkopuolelle: hyvin tyypillinen esimerkki on, että tällainen työntekijä sopii hienosti työkokeilijaksi, mutta yllättäen työkokeilujakson loppuessa kyseessä ei olekaan ihan niin hyvä tyyppi, että ihan palkkaa viitsisi maksaa. 

Jos valittavana on 2 tasaväkistä hakijaa, joista toinen on mukava, ulospäinsuuntaunut "hyvätyyppi" ja toinen pälyilevä epäsosiaalisen oloinen mutisija, valinta lienee selvä.

... Mutta jos toisella näistä on muodollinen tutkinto - etenkin julkisella puolella, enkä epäile, etteikö tämä vaikuttaisi myös yksityiseen sektoriin - tutkinto hyvin todennäköisesti voittaa. 

Ja sanon tämän muuten ihan kokemuksella: olen se "hyvä tyyppi", kokenut ja pidetty, mutta työssäni en pääse lyhyitä sijaistuksia pidemmälle juuri siksi, että minulla ei ole muodollista pätevyyttä. Onhan se tosi ihanaa ajatella, että kun on vain reipas ja rohkea ja tosi kiva kaveri ja osaa vaikka ja mitä, saisi töitä - todellisuus kuitenkin todella usein on se, että tämän lisäksi tulisi olla tutkinto. 

Ja lisänä vielä tuohon kahden hakijan tasavertaisuuteen: kriteerinä aivan varmasti on hyvätyyppiyden sijaan se, kummalla on paperilla paremmat meriitit. Julkisella puolella ainakin on lisäksi valitusoikeus jos kokee, että haku johonkin tiettyyn tehtävään on ollut epäoikeudenmukainen - ja siinä juurikin voittaa muodollinen pätevyys. 

 

Vierailija kirjoitti:

Mulla on tutkinto toiseen työhön, mutta se on todellasti vaikeasti työllistävä ala, joten pakko on tätä tehdä. Työkaverit on suurin osa nuoria opiskelijoita ja minä 32v. Nöyryyttävintä on törmätä töissä vanhoihin tuttuihin, koulukavereihin jne. Päivä päivältä ahdistaa enemmän.

Paikka ei sentään mikään hese ole, mutta ei paljon muutakaan. Ja palkka on niin huono, että työttömänä en paljoa jää häviölle, eikä tarvitsisi nöyryyttää itseään töissä.

Määräaikainen sopimukseni päättyy tammikuun lopussa ja pomo haluaisi vakinaistaa:( Saako työkkäri tietää jos kieltäydyn jatkosta ja jäänkin ansiosidonnaiselle?

No kannattaisko hankkia joku työllistävämpi tutkinto?

Ei se, että olet kouluttautunut alalle, jossa ei tarvita työntekijöitä, oikeuta sinua loisimaan himassa. Kokopäivätyö on aina parempi vaihtoehto kuin työttömänä kotona jouten olo. Ja paljon nolompaa se työttömänä olo minusta ainakin on. Koita vaan suhtautua toisin.

Voihan sitä vakkariduunistakin lähteä, jos oman alan töitä sattuukin löytymään. Tai sitten mars takas kouluun opiskelemaan insinööriksi, lähihoitajaksi ja mitä näitä nyt on aloja, missä työvoimalle on tarvetta, jossei se pikaruokalan kassana olo nappaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se mikä hämmästyttää, on ihmisten kuvitelma siitä että tutkinto ja tutkintopaperi riittää. Työhakemuksissa ja -haastatteluissa on paljon ihmisiä, joilla on olemattomat sosiaaliset taidot, työmotivaatio ei vakuuta (tai se tuodaan todella huonosti esille) ja sitä x vuotta sitten suoritettua tutkintoa korostetaan. Työkokemus voi olla vähäinen tai sitä ei ole, koska ei tehdä kuin oman alan töitä. No, tällainen ihminen voi olla vaikka kuinka hyvä työntekijä tai työyhteisön jäsen, mutta sitä ei tiedä. Mieluummin sitä ottaa sellaisen, joka on ollut edes sämpylätiskillä, koska hänen voidaan olettaa ymmärtävän työyhteisön jäsenenä olemisen, työelämässä toimimisen ja sosiaalisen kanssakäymisen periaatteet.

Että ei se pelkkä tutkinto todellakaan ratkaise kaikkea. Tutkintopaperin kanssa ei työskennellä, vaan ihmisen. Työnhakijaa arvioidaan paitsi osaamisen kannalta, myös sen haluaako hänen kanssaan tehdä työtä ja haluaako työyhteisökin sitä.

Olen eri mieltä. Suomessa tutkinnolla todellakin on väliä. Viis siitä, onko kokemusta alalta, tai pärjääkö juuri kyseisessä työyhteisössä; jos tutkintoa ei ole, tulkitaan epäpäteväksi, ja silloin todennäköisimmin ei palkata, koska ne lukuisat muodollisesti pätevät menevät ohi ja lujaa.

Tätä "hyvätyyppi" jargonia saa aika usein kuulla, enkä väitä, etteikö sillä olisi lainkaan väliä, kuinka mahdollisesti pärjää sosiaalisesti työyhteisössä. Ikävä totuus kuitenkin tulee yleensä eteen siinä vaiheessa, kun kaikesta hyvätyyppiydestä ja ansiokkuudesta huolimatta jäi palkkauksen ulkopuolelle: hyvin tyypillinen esimerkki on, että tällainen työntekijä sopii hienosti työkokeilijaksi, mutta yllättäen työkokeilujakson loppuessa kyseessä ei olekaan ihan niin hyvä tyyppi, että ihan palkkaa viitsisi maksaa. 

Jos valittavana on 2 tasaväkistä hakijaa, joista toinen on mukava, ulospäinsuuntaunut "hyvätyyppi" ja toinen pälyilevä epäsosiaalisen oloinen mutisija, valinta lienee selvä.

... Mutta jos toisella näistä on muodollinen tutkinto - etenkin julkisella puolella, enkä epäile, etteikö tämä vaikuttaisi myös yksityiseen sektoriin - tutkinto hyvin todennäköisesti voittaa. 

Ja sanon tämän muuten ihan kokemuksella: olen se "hyvä tyyppi", kokenut ja pidetty, mutta työssäni en pääse lyhyitä sijaistuksia pidemmälle juuri siksi, että minulla ei ole muodollista pätevyyttä. Onhan se tosi ihanaa ajatella, että kun on vain reipas ja rohkea ja tosi kiva kaveri ja osaa vaikka ja mitä, saisi töitä - todellisuus kuitenkin todella usein on se, että tämän lisäksi tulisi olla tutkinto. 

Ja lisänä vielä tuohon kahden hakijan tasavertaisuuteen: kriteerinä aivan varmasti on hyvätyyppiyden sijaan se, kummalla on paperilla paremmat meriitit. Julkisella puolella ainakin on lisäksi valitusoikeus jos kokee, että haku johonkin tiettyyn tehtävään on ollut epäoikeudenmukainen - ja siinä juurikin voittaa muodollinen pätevyys. 

 

Tämä pitää paikkansa, ei riitä että on hyvä tyyppi. Myös työkokemus ratkaisee, kun hain nykyistä paikkaa valittavana oli mun lisäksi yksi toinen jolla oli n. 20v kokemus alalta, sain paikan vaikka itselläni oli vaan muutama vuosi työkokemusta monipuolisemmista tehtävistä, lisäksi tiesin tarkalleen mitkä työt mua kiinnostaa, kun tälle toiselle kelpasi mikä vaan työ kyseisestä paikasta, myöhemmin aukesi vielä toinen työtehtävä samalta osastolta johon tuo toinen henkilö valittiin. Myöhemmin selvisi että hän oli meistä se hyvä tyyppi, itse esitin reipasta työhaastattelusta, töissä keskityn pääosin työntekoon silloin kun tämä tyyppi seurustelee ja kahvittelee muiden kanssa ja on kaikkien kaveri, itse olen se hiljaisempi tyyppi.

Tänne on tullut niin paljon vastauksia, että kommentoin nyt jotain.

Mulla on siis maisterin paperit biokemiasta. Silloin kun aloitin opinnot, sen piti olla hyvin työllistävä tulevaisuuden ala. Totuushan on, että ei ole. Ei tällä tutkinnolla pääse palkkatöihin työntekijäksi, vaikka vaihtoehtoja piti olla lukemattomia eri toimialoilla.

Jatko-opintopaikkoja on nykyään hyvin rajoitetusti ja niistä on erittäin kova kilpailu. Ja moni tohtori työttömänä. Eikä ole mitenkään varmaa, että vaikka saisi paikan, siihen myönnettäisiin rahoitusta. Eikä kaikista ole tutkijoiksi, se on vaativa polku. Yrityspuolella taas samoista paikoista kilpailevat kemistit, biologit, fiplomi-insinööroit ja jopa fyysikot. Paikkoja on myös jaossa vähän ja päteviä hakijoita paljon. Töihin saattaa päästä, jos tuurillaan tuntee oikeita ihmisiä. Vähäiset paikat täytetään monesti sisäisen haun tai valikoidun suhdeverkoston kautta.

Ei ole myöskään epätavallista, että paikan saa joku, jolla ei välttämättä ole yhtä soveltuvaa koulutusta, mutta sama sukunimi kuin pomolla.

Minä aikoinaan lähdin opiskelemaan sitä, mihin olen soveltuva ja mikä kiinnosti aidosti. Niillä eväillä piti olla tulevaisuus avoin, sanoivat. Ja uskoin mainospuheet alan merkityksellisyydestä ja kirkkaasta tulevaisuudesta.

En enää tiedä, mitä tässä on tehtävissä. Sen tiedän, että nykyisessä työssäni en voi jatkaa. Siihen tuskin auttaa edes työpaikan vaihto, sillä koko ala on helvettiä. Töitä tosiaan riittää, mutta motivaatiota ja jaksamista ei. Tuntuu, että elämä menee hukkaan.

Kypsyttelen ajatusta uudesta tutkinnosta, mutta siinä on vielä monta selvitettävää käytännön seikkaa. Haluaisin vain tehdä töitä, oman alani töitä. Olen väsynyt ja turhautunut.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se mikä hämmästyttää, on ihmisten kuvitelma siitä että tutkinto ja tutkintopaperi riittää. Työhakemuksissa ja -haastatteluissa on paljon ihmisiä, joilla on olemattomat sosiaaliset taidot, työmotivaatio ei vakuuta (tai se tuodaan todella huonosti esille) ja sitä x vuotta sitten suoritettua tutkintoa korostetaan. Työkokemus voi olla vähäinen tai sitä ei ole, koska ei tehdä kuin oman alan töitä. No, tällainen ihminen voi olla vaikka kuinka hyvä työntekijä tai työyhteisön jäsen, mutta sitä ei tiedä. Mieluummin sitä ottaa sellaisen, joka on ollut edes sämpylätiskillä, koska hänen voidaan olettaa ymmärtävän työyhteisön jäsenenä olemisen, työelämässä toimimisen ja sosiaalisen kanssakäymisen periaatteet.

Että ei se pelkkä tutkinto todellakaan ratkaise kaikkea. Tutkintopaperin kanssa ei työskennellä, vaan ihmisen. Työnhakijaa arvioidaan paitsi osaamisen kannalta, myös sen haluaako hänen kanssaan tehdä työtä ja haluaako työyhteisökin sitä.

Olen eri mieltä. Suomessa tutkinnolla todellakin on väliä. Viis siitä, onko kokemusta alalta, tai pärjääkö juuri kyseisessä työyhteisössä; jos tutkintoa ei ole, tulkitaan epäpäteväksi, ja silloin todennäköisimmin ei palkata, koska ne lukuisat muodollisesti pätevät menevät ohi ja lujaa.

Tätä "hyvätyyppi" jargonia saa aika usein kuulla, enkä väitä, etteikö sillä olisi lainkaan väliä, kuinka mahdollisesti pärjää sosiaalisesti työyhteisössä. Ikävä totuus kuitenkin tulee yleensä eteen siinä vaiheessa, kun kaikesta hyvätyyppiydestä ja ansiokkuudesta huolimatta jäi palkkauksen ulkopuolelle: hyvin tyypillinen esimerkki on, että tällainen työntekijä sopii hienosti työkokeilijaksi, mutta yllättäen työkokeilujakson loppuessa kyseessä ei olekaan ihan niin hyvä tyyppi, että ihan palkkaa viitsisi maksaa. 

Jos valittavana on 2 tasaväkistä hakijaa, joista toinen on mukava, ulospäinsuuntaunut "hyvätyyppi" ja toinen pälyilevä epäsosiaalisen oloinen mutisija, valinta lienee selvä.

Miksi tämä on aina se mukamas kaiken selittävä vastakkainasettelu sille, että joku pätevä ei saa ikinä töitä?

Kaikki ei ole aina itsestä kiinni, vaikka olisi miten pätevä, soveltuva, ulospäinsuuntautunut ja täydellinen. Ihan oikeasti.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän täysin aloitusta.

En itse menisi ikinä moisiin paikkoihin aikuisena töihin. Nuo paikat on tarkoitettu nuorille ja opiskelijoille ensimmäisiksi hommiksi. Normaali aikuinen ei edes harkitsisi ja työttömyyskin on huomattavasti kunnioitettavampi valinta.

Kyllä nuo paikat jenkeissä kelpaa yli 5-kymppisille. Aivan normaalia nähdä vanhempia ihmisiä kebuloissa ja hampurilaispaikoissa.

Miksei ap hakeudu oman alansa töihin, jos nykyinen työ nyppii? Ei kai työttömyys ole ainoa vaihtoehto kurjalle nykytyölle?

Voi olla että työkkäri saa tietää, jos ap on siellä asiakkaana. Muutenhan työkkäri ei ihmisten asioita kysele.

Tuohon koulutus-työpaikansaanti-aiheeseen, monella on tarve selitellä että on väärä tutkinto, liikaa hakijoita, ei alalla töitä. Voi olla, mutta sen verran on sanottava että jos pääsee haastatteluvaiheeseen ja aina sen jälkeen lakkaa työnantajaa kiinnostamasta, voi olla että syytä löytyy myös persoonasta. On se sitten tapa esiintyä, puhua, suhtautua muihin, tervehtiä, vastata, äänensävy, asenne, yleinen olemus, puhuuko toisen päälle, eikö katso silmiin, vastaako töksähtäen, kertooko huonoja mukavitsejä, kätteleekö jne.

Haastatteluvaiheessa ollaan jo ns. potentiaalinen työhonotettu kun suurin osa hakijoista on ulkona ja paperit on hyväksytty, joten silloin on hyvin pitkälti itsestä kiinni saako työn vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän täysin aloitusta.

En itse menisi ikinä moisiin paikkoihin aikuisena töihin. Nuo paikat on tarkoitettu nuorille ja opiskelijoille ensimmäisiksi hommiksi. Normaali aikuinen ei edes harkitsisi ja työttömyyskin on huomattavasti kunnioitettavampi valinta.

Kyllä nuo paikat jenkeissä kelpaa yli 5-kymppisille. Aivan normaalia nähdä vanhempia ihmisiä kebuloissa ja hampurilaispaikoissa.

Alkaa työvoimapula vähentyä ja "nolot duunit" muuttua halutuiksi kun ei ole tukia. Ei se ole sanottua että täälläkään ikuisesti on.

Tirsk!

Vierailija kirjoitti:

Mulla on tutkinto toiseen työhön, mutta se on todellasti vaikeasti työllistävä ala, joten pakko on tätä tehdä. Työkaverit on suurin osa nuoria opiskelijoita ja minä 32v. Nöyryyttävintä on törmätä töissä vanhoihin tuttuihin, koulukavereihin jne. Päivä päivältä ahdistaa enemmän.

Paikka ei sentään mikään hese ole, mutta ei paljon muutakaan. Ja palkka on niin huono, että työttömänä en paljoa jää häviölle, eikä tarvitsisi nöyryyttää itseään töissä.

Määräaikainen sopimukseni päättyy tammikuun lopussa ja pomo haluaisi vakinaistaa:( Saako työkkäri tietää jos kieltäydyn jatkosta ja jäänkin ansiosidonnaiselle?

Dissaat siis ravintolatyöntekijöitä ja vielä Heseä erityisesti? Kannattaa varmaan opiskella joku uusi ammatti, johon voisi työllistyä, ettei tarvitse häpeillä rehellistä työtä.

Saa.

Yh?