Kertokaa mikä vaivaa. Töissä on yksi mies, joka ei tervehdi juuri ketään. Jos tulee käytävällä vastaan katsoo vain suoraan eteensä

Vierailija kirjoitti:

Pystyn samastumaan tuohon mieheen. Itse kyllä moikkailen töissä useimpina päivinä kaikki vähänkin tutut naamat, mutta olen pahasti introvertti ja joinain päivinä kommunikaatio on hyvin raskasta. Muutenkin puolet ajasta tuntuu että tervehdin jotenkin väärin. Käytän vääriä sanoja, intonaationi on jotenkin outo, tai ääni sattuu juuri silloin tulemaan ulos käheänä kihinänä. Joinain päivinä sosiaalinen ahdistus painaa päälle, silloin vältän kaikkea kommunikointia. Ruokalassa käyn aina hiljaiseen aikaan, koska ainoan vapaahetken käyttäminen jonkun puolitutun myyntimiehen tai keskijohdon hepun kanssa small talkia haastaen olisi sietämätön ajatus. Jotkut meillä jaksavat puhua tervehtimisen tärkeydestä, innokkaimpana heistä todella tekopyhä, juoruileva, epämiellyttävä ihminen esimiesasemassa, johon ei todellakaan sovi. Toisessa ääripäässä on esimerkiksi yksi introvertti mies, joka ei harrasta small talkia tai useinkaan edes tervehdi, mutta on kuitenkin todella aidosti ystävällinen. Selvästi vain tarvitsee oman tilansa.

Meillä on tapana sanoa aamulla huomenta (vieläpä tuolla sanalla, luoja kuinka muodollista) ja moikkailla, mutta eivät kaikki sitä kaikissa tilanteissa tee, minkä pitäisi minusta olla ihan OK. Sama juttu turhan säästä ym. juttelun kanssa, joskus jutustelu on mukavaa mutta ei sitä väkisin tarvitsisi vääntää vain puhumisen vuoksi. Sama koskee väkisin väännettyjä, vanhoja, typeriä vitsejä, joita minulle heittelevät kollegat, jotka tuskin edes tietävät nimeäni...ei oikeasti olisi pakko.

Niinpä niin... Sulla on hirveen ivallinen tapa puhua. Miksi sun on niin hirveän vaikea hyväksyä niitä vitsiniekkoja? Tässä sen just huomaa (mikä ei yllätä yhtään:) et nämä tuppisuut on yleensä niitä kaikkein töykeimpiä ja ylimielisiä. Eivätkä todellakaan ensimmäisenä ymmärtämässä erilaisuutta...

Ja Btw, "huomenta" muodollinen?

Miten tervehtiminen liityyy aikuisuuteen?

Meillä on töissä monia ihmisiä jotka saattavat aamulla tulla huoneeseen mölisemään sanomatta huomenta. Seistään vaan siinä ovensuussa ja kysytään "missä sejase on". Työkaverini usein sanoo huomenta vastaukseksi pakottaen tämän moukan sanomaan kanssa huomenet ja sitten vasta vastaa kysymykseen😁

Useiden kohdalla olen jo luovuttanut enkä tervehdi, menevät vain ohi tuijottaen eteensä.

Meillä töissä ollaan ainakin pomon mukaan yhtä suurta perhettä, eihän perheissäkään toivotella huomenia tai tervehdyksiä perheenjäsenille (paitsi ehkä snobiperheissä) kun ollaan senverran tuttuja.

Tervehtimättä jättämisestä valittavat, tervehdittekö te koskaan itse ensin vai odotatteko, että teitä tervehditään aina ensin? 

Tervehdin töissä melkein kaikkia. Olen siivooja koulussa, joten minua ei yleensä koskaan tervehditä ensin. Olen ihan testannut tätä. Jos en sano mitään kenellekään, kukaan ei tervehdi minua. Kai kaikki olettavat, että ns. alemmassa asemassa oleva tervehtii ensin, vaikka minusta koulu ei ole niin virallinen työpaikka, että kenenkään tietyn täytyy olla aloitteellinen ammattinsa takia. Osan kanssa tervehdimme "samaan aikaan" eli jo ennen suun avaamista kumpikin ottaa katsekontaktin. En oikein kehtaa häiritä tervehtimällä sellaisia, jotka juttelevat keskenään tai katselevat seiniä. Osa taas ei vastaa tervehdykseen ollenkaan.  En ota sitä vakavasti. Olen itsekin joskus niin työn touhussa ja omissa ajatuksissani, etten tajua, että joku on mennyt juuri ohitse. 

Vierailija kirjoitti:

Yleensä nämä aina harrastaa joko hiihtoa tai pyöräilyä.

Joo. Hiihtoa turussa tai pyöräilyä helsingissä. Näitä töykeämpää ryhmää on vaikea löytää.

En jaksanut lukea koko ketjua, mutta meillä Tyksissä ihan omalla poliklinikalla, missä oon töissä, monet lääkärit ei tervehdi, vaikka tehdään kuitenkin töitä yhdessä. Ollaan varmaan roskasakkia.