Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Onko jonkun parisuhde elpynyt todella rankan ja epäreilun vauvavuoden jälkeen?
29.11.2017 |
Meillä on siis lähes yksivuotias lapsi, jolla oli vauvana refluksi. Hän nukkui lähinnä pienissä pätkissä ehkä 8-10 tuntia vuorokaudessa, eli äidin unet olivat usein vain parin - kolmen tunnin mittaisia ja mistään päiväunista oli turha haaveillakaan. Mies reagoi tähän tilanteeseen pakenemalla autotalliin tissuttelemaan ja jätti minut yksin selviämään järjettömässä univajeessa. Ensimmäiset puoli vuotta oli lähinnä yhtä kidutusta, sen jälkeen alkoi helpottaa huomattavasti.
Mies jäi kotiin vauvan ollessa yhdeksänkuinen, ja minä lähdin vuorostani töihin. Mies oli todella ehdoton siitä, että hän saa nukkua kaikki yönsä rauhassa töissä käydessään, joten oletin saman koskevan myös minua. No eipä koske, mies on todella kiukkuinen ja niiiin väsynyt, jos hoitaa yhdenkin yön, että hermot menee. Nykyään vauva kuitenkin nukkuu jo ihan järkeviä yöunia, heräilee tosin vaihtelevasti joitain kertoja yössä. Myös päiväunet ovat nykyään jo ihan mukavan pitkiä, tunnin - parin pituisia. Siitä huolimatta miehestä on ihan väärin, että hän joutuu edes välillä osallistumaan yöheräilyihin.
Minulle on tullut tästä älyttömästä epäreiluudesta ja jatkuvasta univelasta paha katkeruus ja halveksunta miestä kohtaan. Asutaan jo erillään, ja koen pääseväni paljon helpommalla nyt kuin miehen kanssa asuessani. Mietinkin tässä, että onko meillä enää mitään mahdollisuutta saada parisuhdetta toimimaan ja perhettä pysymään kasassa. Onko kukaan onnistunut pääsemään yli katkeruudestaan puolison jätettyä selviämään yksin rankoista ajoista?
Kommentit (393)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, mitä olet kertonut miehelle, kun olet sanonut olevasi väsynyt ja tarvitsevasi apua? Minkälaista apua olet pyytänyt? Oletko sanonut konkreettisesti, "Voitko vaihtaa vaipan?" sen sijaan että sanot "Voitko auttaa?" ja mies menee tekemään ruokaa.
Imetitkö öisin vai syötittekö pullosta? Kerroitko miehelle selkeästi, miten hän voi auttaa sinua vauvan kanssa öisin? Sanoit, että miestä ei saanut yöllä herättää väsymyksen takia. Miten kommentoit? Mitä sanoit? Sanoitko, että olet tulossa hulluksi väsymyksestä? Että romahdat kohta ja pelkäät mitä sitten tapahtuu vauvalle. Miten mies siihen suhtautui? Sanoiko, että romahda vain ja vauva menehtyy hoidon puutteeseen.
Täällä joku kommentoi, että miehet eivät vauvan tulon myötä muutu, koska ei ole pakko. Eivätkö naiset pysty pakottamaan miehiä siihen?
Itselläni ei ole lapsia ja pelottaa, että omasta miehestä kuoriutuu samanlainen itsekäs tyyppi esiin. Yritän näillä kysymyksillä hahmottaa, on naisena mitään tehtävissä, voiko omalla toiminnalla vaikuttaa siihen, että mies heräisi auttamaan vai ei. Tiedän, että mieheni haluaisi jakaa vastuun, mutta miten sen saa tosipaikan tullen ymmärtämään kuin rankasta tilanteesta on kyse?
Miksi helvetissä naisen pitäisi pakottaa mies tekemään oman osuutensa? Ajatelkaa toisinpäin, mies sanomassa naiselle:
-Vauva tuolla itkee, voisitko imettää?
-Menetkö ottamaan vauvan syliin, minulla on tässä ruuanlaitto kesken?
-Voitko hoitaa vauvaa sillä aikaa kun pesen pyykkiä?Niinpä!
Joo, ja jos nainen pyynnöistä huolimatta jatkaa pleikkarin pelaamista tai lähtee kavereiden kanssa kaljalle, mies voi pyytää isänsä, veljensä ja miespuoliset kaverinsa auttamaan tai soitella neuvolaan.
Ja mammapalstalla kysellään sitten isältä rikkiviisaaseen sävyyn, onko hän selkeästi pyytänyt äidiltä apua ja osaako kommunikoida avuntarpeensa oikein.
Ei siitä ole kyse. Joo, pleikkarin pelaamiseen voi tietenkin lopettaa, jos puoliso niin pyytää, mutta mitä sitten pitää tehdä. Ap ei ole vielä suostunut kertomaan, mitä hän ihan konkreettisesti on pyytänyt miestään tekemään.
Esim.
1) voisitko vaihtaa vaipan?
2) voisitko syöttää pullosta?
3) voisitko vaihtaa vaatteet vauvalle?
4) voisitko seurustella vauvan kanssa?
Se, minkä olen tähän mennessä ymmärtänyt on, että ap:tä harmittaa miehen asenne, se, että mies on kokenut itsensä väsyneeksi vaikka on itse ollut vielä väsyneempi ja se, että mies on tiuskinut (ilmeisesti) ap:lle, vaikka ap on itsekin tiuskinut miehellä (myönsi tämän).
Kyllä tässä kommunikaatio-ongelmat haiskahtaa takana. Ap on kuitenkin sanonut, että mies on ollut vauvan syntymään asti hyvä, huolehtiva ja vastuuntuntoinen kumppani. Ei se perusominaisuus sieltä mihinkään katoa. En sano, että ap:n pitäisi tuntea syyllisyyttä mistään. Mutta hänhän yrittää tässä selvittää, kannattaako erota vai ei, ja kun eroa pohtii, niin silloin on pakko miettiä, voiko itse toimia toisin, jotta suhde paranisi. Muutosta ei voi vaatia vain toiselta, tai jos sellainen tilanne on päällä, niin silloinhan ero alkaa olla ainoa mahdollinen vaihtoehto.
Kohtaa 4 en ymmärrä millään tavalla. Voisitko seurustella vauvan kanssa? Itsekin isänä ihmettelen että miten puhukyvyttömän vauvan kanssa voi seurustella? Ei ole miehelle oikein luontaista toimintaa tuollainen, ja sehän vasta järkevää on seurustella vauvan kanssa, vaikka kirkolle asti näkyy että homma ei kiinnosta tai huvita. Miehet eivät ole samanlaisia kuin naiset, monet hoitavat pakolliset hommat, mutta halinalle hommat onkin aivan eri juttu. Olen tässäkin sitä mieltä että vauvojen kanssa pärjää aivan mainiosti kun ei yritä olla super isiä tai super äitejä. Järki päähän, ei sen vastasyntyneen kanssa tarvitse kylki kyljessä kokoajan olla. Vauva on yksi osa elämää, ei epäjumala. Koohottamisesta suurin osa totaalisesta uupumuksesta johtuu, ja se pienempi osa tietysti koliikista tai vastaavista vaivoista, jotka eivät kuitenkaan kestä määräänsä enempää. Monilla hössötys jatkuu läpi elämän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi muuten mies käy siellä pariterapiassa? Ajatteleeko hän, että teillä on nyt jokin ihan muu ongelma kuin tasapuolinen yövuorojen jako? Jos kyse olisi vain tästä yhdestä asiasta, johon hän on jo sanonut ei, niin miksi siellä terapiassa kannattaa enää edes käydä. Jos ongelmia on muitakin, sitten ymmärrän.
Mies77 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, mitä olet kertonut miehelle, kun olet sanonut olevasi väsynyt ja tarvitsevasi apua? Minkälaista apua olet pyytänyt? Oletko sanonut konkreettisesti, "Voitko vaihtaa vaipan?" sen sijaan että sanot "Voitko auttaa?" ja mies menee tekemään ruokaa.
Imetitkö öisin vai syötittekö pullosta? Kerroitko miehelle selkeästi, miten hän voi auttaa sinua vauvan kanssa öisin? Sanoit, että miestä ei saanut yöllä herättää väsymyksen takia. Miten kommentoit? Mitä sanoit? Sanoitko, että olet tulossa hulluksi väsymyksestä? Että romahdat kohta ja pelkäät mitä sitten tapahtuu vauvalle. Miten mies siihen suhtautui? Sanoiko, että romahda vain ja vauva menehtyy hoidon puutteeseen.
Täällä joku kommentoi, että miehet eivät vauvan tulon myötä muutu, koska ei ole pakko. Eivätkö naiset pysty pakottamaan miehiä siihen?
Itselläni ei ole lapsia ja pelottaa, että omasta miehestä kuoriutuu samanlainen itsekäs tyyppi esiin. Yritän näillä kysymyksillä hahmottaa, on naisena mitään tehtävissä, voiko omalla toiminnalla vaikuttaa siihen, että mies heräisi auttamaan vai ei. Tiedän, että mieheni haluaisi jakaa vastuun, mutta miten sen saa tosipaikan tullen ymmärtämään kuin rankasta tilanteesta on kyse?
Miksi helvetissä naisen pitäisi pakottaa mies tekemään oman osuutensa? Ajatelkaa toisinpäin, mies sanomassa naiselle:
-Vauva tuolla itkee, voisitko imettää?
-Menetkö ottamaan vauvan syliin, minulla on tässä ruuanlaitto kesken?
-Voitko hoitaa vauvaa sillä aikaa kun pesen pyykkiä?Niinpä!
Joo, ja jos nainen pyynnöistä huolimatta jatkaa pleikkarin pelaamista tai lähtee kavereiden kanssa kaljalle, mies voi pyytää isänsä, veljensä ja miespuoliset kaverinsa auttamaan tai soitella neuvolaan.
Ja mammapalstalla kysellään sitten isältä rikkiviisaaseen sävyyn, onko hän selkeästi pyytänyt äidiltä apua ja osaako kommunikoida avuntarpeensa oikein.
Ei siitä ole kyse. Joo, pleikkarin pelaamiseen voi tietenkin lopettaa, jos puoliso niin pyytää, mutta mitä sitten pitää tehdä. Ap ei ole vielä suostunut kertomaan, mitä hän ihan konkreettisesti on pyytänyt miestään tekemään.
Esim.
1) voisitko vaihtaa vaipan?
2) voisitko syöttää pullosta?
3) voisitko vaihtaa vaatteet vauvalle?
4) voisitko seurustella vauvan kanssa?
Se, minkä olen tähän mennessä ymmärtänyt on, että ap:tä harmittaa miehen asenne, se, että mies on kokenut itsensä väsyneeksi vaikka on itse ollut vielä väsyneempi ja se, että mies on tiuskinut (ilmeisesti) ap:lle, vaikka ap on itsekin tiuskinut miehellä (myönsi tämän).
Kyllä tässä kommunikaatio-ongelmat haiskahtaa takana. Ap on kuitenkin sanonut, että mies on ollut vauvan syntymään asti hyvä, huolehtiva ja vastuuntuntoinen kumppani. Ei se perusominaisuus sieltä mihinkään katoa. En sano, että ap:n pitäisi tuntea syyllisyyttä mistään. Mutta hänhän yrittää tässä selvittää, kannattaako erota vai ei, ja kun eroa pohtii, niin silloin on pakko miettiä, voiko itse toimia toisin, jotta suhde paranisi. Muutosta ei voi vaatia vain toiselta, tai jos sellainen tilanne on päällä, niin silloinhan ero alkaa olla ainoa mahdollinen vaihtoehto.
Kohtaa 4 en ymmärrä millään tavalla. Voisitko seurustella vauvan kanssa? Itsekin isänä ihmettelen että miten puhukyvyttömän vauvan kanssa voi seurustella? Ei ole miehelle oikein luontaista toimintaa tuollainen, ja sehän vasta järkevää on seurustella vauvan kanssa, vaikka kirkolle asti näkyy että homma ei kiinnosta tai huvita. Miehet eivät ole samanlaisia kuin naiset, monet hoitavat pakolliset hommat, mutta halinalle hommat onkin aivan eri juttu. Olen tässäkin sitä mieltä että vauvojen kanssa pärjää aivan mainiosti kun ei yritä olla super isiä tai super äitejä. Järki päähän, ei sen vastasyntyneen kanssa tarvitse kylki kyljessä kokoajan olla. Vauva on yksi osa elämää, ei epäjumala. Koohottamisesta suurin osa totaalisesta uupumuksesta johtuu, ja se pienempi osa tietysti koliikista tai vastaavista vaivoista, jotka eivät kuitenkaan kestä määräänsä enempää. Monilla hössötys jatkuu läpi elämän.
Jaa. Ilmeisesti tässä maailmassa on sitten miehiä jotka eivät oikeasti olekaan miehiä. Tunnen useamman, joilta seurustelu ja halinallejutut on onnistuneet helposti. Älä yleistä omaa vajavaisuuttasi koskemaan kaikkia miehiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, mitä olet kertonut miehelle, kun olet sanonut olevasi väsynyt ja tarvitsevasi apua? Minkälaista apua olet pyytänyt? Oletko sanonut konkreettisesti, "Voitko vaihtaa vaipan?" sen sijaan että sanot "Voitko auttaa?" ja mies menee tekemään ruokaa.
Imetitkö öisin vai syötittekö pullosta? Kerroitko miehelle selkeästi, miten hän voi auttaa sinua vauvan kanssa öisin? Sanoit, että miestä ei saanut yöllä herättää väsymyksen takia. Miten kommentoit? Mitä sanoit? Sanoitko, että olet tulossa hulluksi väsymyksestä? Että romahdat kohta ja pelkäät mitä sitten tapahtuu vauvalle. Miten mies siihen suhtautui? Sanoiko, että romahda vain ja vauva menehtyy hoidon puutteeseen.
Täällä joku kommentoi, että miehet eivät vauvan tulon myötä muutu, koska ei ole pakko. Eivätkö naiset pysty pakottamaan miehiä siihen?
Itselläni ei ole lapsia ja pelottaa, että omasta miehestä kuoriutuu samanlainen itsekäs tyyppi esiin. Yritän näillä kysymyksillä hahmottaa, on naisena mitään tehtävissä, voiko omalla toiminnalla vaikuttaa siihen, että mies heräisi auttamaan vai ei. Tiedän, että mieheni haluaisi jakaa vastuun, mutta miten sen saa tosipaikan tullen ymmärtämään kuin rankasta tilanteesta on kyse?
Miksi helvetissä naisen pitäisi pakottaa mies tekemään oman osuutensa? Ajatelkaa toisinpäin, mies sanomassa naiselle:
-Vauva tuolla itkee, voisitko imettää?
-Menetkö ottamaan vauvan syliin, minulla on tässä ruuanlaitto kesken?
-Voitko hoitaa vauvaa sillä aikaa kun pesen pyykkiä?Niinpä!
Joo, ja jos nainen pyynnöistä huolimatta jatkaa pleikkarin pelaamista tai lähtee kavereiden kanssa kaljalle, mies voi pyytää isänsä, veljensä ja miespuoliset kaverinsa auttamaan tai soitella neuvolaan.
Ja mammapalstalla kysellään sitten isältä rikkiviisaaseen sävyyn, onko hän selkeästi pyytänyt äidiltä apua ja osaako kommunikoida avuntarpeensa oikein.
Niin ja onko istunut äidin kanssa sohvalla ja käynyt läpi miten se imettäminen tapahtuu!
Kaiketi synnytyssairaalassa?
Olin niin pihalla koko sairaalassaoloajan, etten juurikaan muista, mitä siellä on puhuttu imettämisestä tai mistään muustakaan. Miehelle sen sijaan näytettiin vaipanvaihto, nostoasennot, navan putsaus jne.
Eikö äideille ole tarjolla imetystukiryhmiä yms.?
Kertoo aika paljon tästä nykyajan meiningistä, kun joka hommaan pitää olla opetusta tai jokin tukiryhmä. Ei se ihme ole että vanhemmuudesta ei tule yhtään mitään. Noita asioita ei kukaan minulle näyttänyt, ja miehenä selviydyin kaikista aivan loistavasti ensimmäisestä kerrasta lähtien. Jos autosta osaa laturin irroittaa, kyllä se vauvan vaipan vaihtokin pitäisi onnistua. Tosin ei vain taida nykyisiltä super isiltä onnistua kumpikaan. Tämä on Suomen surkeaa perintöä! Ennen perheiden koko oli paljon isompi, joten vanhemmilla ei ollut mahdollisuutta paapoa tai hössöttää sen yhden "pienokaisen" ympärillä koko päivää. Vanhemmat sisarukset oppivat lastenhoidon siinä sivussa, kun oli pakko oppia. Tällä tavalla kasvoi terve ajatusmaailma lapsia ja elämää kohtaan. Nyt lapsia suunnitellaan vuosi kausia, kaiken maailman oppaat käsissä, ja koohotus asian ympärillä saa suorastaan infernaaliset mittasuhteet. Ei se mikään ihme ole että terve järki putoaa kelkasta jo ennen kuin päästään edes liikkeelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
näytä tää keskustelu sille
Harkitsen sitä, mutta en tiedä, olisiko siitä yhtään enempää apu kuin mistään aiemmastakaan keskustelusta.
Tiedän jo miehen vastaukset. Hänen mielestään minä vähättelen hänen panostaan, sillä kyllähän mies vaihtoi vaipat isyyslomallaan eikä ollut edes ihan joka päivä autotallissa. Mies myös nosti lapsen ekat pari viikkoa öisin syömään, kun itse olin liian kipeä sektion jäljiltä. Sain kuitenkin joka kerta kuunnella tiuskimista, kun herätin miehen. Hän kysyi aina, enkö millään itse voisi, kun hän oli juuri nukahtanut. Mies nukkui siis ensimmäisestä yöstä asti eri huoneessa omasta halustaan. Minä jouduin alussa valvomaan aina sen tunnin - pari lapsen syödessä, sillä jouduin istumaan kipujen takia. Mies on myös kerran tai pari kertaa kuussa hoitanut puolikkaan tai kokonaisen yön lasta. Edes viikonloppuisin en saanut nukkua pitkään, sillä mies herätti minut imettämään lasta ja paineli usein itse takaisin nukkumaan. Lapsi huoli kyllä myös pullon, mutta mies ei jaksanut antaa sitä, kun oli helpompi herättää minut.
Ai teillä oli pumpattuna maitoa sitä varten, että voi antaa pullosta, mutta mies ei viitsinyt vaivautua? Käsittämätöntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, mitä olet kertonut miehelle, kun olet sanonut olevasi väsynyt ja tarvitsevasi apua? Minkälaista apua olet pyytänyt? Oletko sanonut konkreettisesti, "Voitko vaihtaa vaipan?" sen sijaan että sanot "Voitko auttaa?" ja mies menee tekemään ruokaa.
Imetitkö öisin vai syötittekö pullosta? Kerroitko miehelle selkeästi, miten hän voi auttaa sinua vauvan kanssa öisin? Sanoit, että miestä ei saanut yöllä herättää väsymyksen takia. Miten kommentoit? Mitä sanoit? Sanoitko, että olet tulossa hulluksi väsymyksestä? Että romahdat kohta ja pelkäät mitä sitten tapahtuu vauvalle. Miten mies siihen suhtautui? Sanoiko, että romahda vain ja vauva menehtyy hoidon puutteeseen.
Täällä joku kommentoi, että miehet eivät vauvan tulon myötä muutu, koska ei ole pakko. Eivätkö naiset pysty pakottamaan miehiä siihen?
Itselläni ei ole lapsia ja pelottaa, että omasta miehestä kuoriutuu samanlainen itsekäs tyyppi esiin. Yritän näillä kysymyksillä hahmottaa, on naisena mitään tehtävissä, voiko omalla toiminnalla vaikuttaa siihen, että mies heräisi auttamaan vai ei. Tiedän, että mieheni haluaisi jakaa vastuun, mutta miten sen saa tosipaikan tullen ymmärtämään kuin rankasta tilanteesta on kyse?
Miksi helvetissä naisen pitäisi pakottaa mies tekemään oman osuutensa? Ajatelkaa toisinpäin, mies sanomassa naiselle:
-Vauva tuolla itkee, voisitko imettää?
-Menetkö ottamaan vauvan syliin, minulla on tässä ruuanlaitto kesken?
-Voitko hoitaa vauvaa sillä aikaa kun pesen pyykkiä?Niinpä!
Joo, ja jos nainen pyynnöistä huolimatta jatkaa pleikkarin pelaamista tai lähtee kavereiden kanssa kaljalle, mies voi pyytää isänsä, veljensä ja miespuoliset kaverinsa auttamaan tai soitella neuvolaan.
Ja mammapalstalla kysellään sitten isältä rikkiviisaaseen sävyyn, onko hän selkeästi pyytänyt äidiltä apua ja osaako kommunikoida avuntarpeensa oikein.
Ei siitä ole kyse. Joo, pleikkarin pelaamiseen voi tietenkin lopettaa, jos puoliso niin pyytää, mutta mitä sitten pitää tehdä. Ap ei ole vielä suostunut kertomaan, mitä hän ihan konkreettisesti on pyytänyt miestään tekemään.
Esim.
1) voisitko vaihtaa vaipan?
2) voisitko syöttää pullosta?
3) voisitko vaihtaa vaatteet vauvalle?
4) voisitko seurustella vauvan kanssa?
Se, minkä olen tähän mennessä ymmärtänyt on, että ap:tä harmittaa miehen asenne, se, että mies on kokenut itsensä väsyneeksi vaikka on itse ollut vielä väsyneempi ja se, että mies on tiuskinut (ilmeisesti) ap:lle, vaikka ap on itsekin tiuskinut miehellä (myönsi tämän).
Kyllä tässä kommunikaatio-ongelmat haiskahtaa takana. Ap on kuitenkin sanonut, että mies on ollut vauvan syntymään asti hyvä, huolehtiva ja vastuuntuntoinen kumppani. Ei se perusominaisuus sieltä mihinkään katoa. En sano, että ap:n pitäisi tuntea syyllisyyttä mistään. Mutta hänhän yrittää tässä selvittää, kannattaako erota vai ei, ja kun eroa pohtii, niin silloin on pakko miettiä, voiko itse toimia toisin, jotta suhde paranisi. Muutosta ei voi vaatia vain toiselta, tai jos sellainen tilanne on päällä, niin silloinhan ero alkaa olla ainoa mahdollinen vaihtoehto.
Ap on erittäin konkreettisesti kertonut, että hän ei voi antaa noita tarkkoja toimintaohjeita miehelle, joka häviää autotalliin kaljoittelemaan. Ja lisäksi missasit komeasti pointin: niin on ok, että miehet tarvitsevat tälläisiä ohjeita. Yritäpä nyt, pinnistä, ajatella asia toisinpäin: oletko ikinä nähnyt perhettä, jossa isä tiskaa ja pyytää äitiä, että voisitko vaihtaa vaipan? Etkö sinäkin automaattisesti oleta, että jos vaippa pitää vaihtaa, äiti asian ymmärtää? Miksi sinusta on ok, että isän ei tarvitse itse ymmärtää, että toisen tehdessä jotain muuta hän vaihtaa vaipan, vaatteet, seurustelee vauvan kanssa, vaan hän tarvitsee tarkat toimintaohjeet kuin mikäkin idiootti?
En minä ole missään vaiheessa väittänyt, että se olisi ok tai että itse sietäisin sellaista miestä. Jos nyt kuitenkin on sellainen tilanne, että ap vielä mietii mahdollista tulevaisuutta tämän miehen kanssa, niin silloin jonkin on pakko muuttua, eikö vain?
Yritän auttaa ap:ta huomaamaan, onko hänen omassa kommunikoinnissaan ollut sellaista, minkä mahdollisesti voi muuttaa. Ihmiset saattavat olla huomaamattaa hyvin ristiriitaisia puheidensa ja käytöksensä välillä. Jos ap itse huomaa mahdollisia ristiriitoja, hän voi niitä korjata, jolloin miehellä on paremmat mahdollisuudet olla ap:n tukena tulevaisuudessa, kun elämässä niitä vastoinkäymisiä tulee kuitenkin vastaan.
Jos mies on tosiaan täysin vastuuntunnoton lasta kohtaan ja kaiken lisäksi ilkeä ihminen, joka purkaa pahan olonsa lapseen ja äitiin, niin miksi ap täällä enää jatkoa pohtii? Luulen, että eropäätös on helpompi tehdä, jos voi olla varma siitä, että oma tulkinta siitä, mitä todellisuudessa on tapahtunut, on mahdollisimman selkeä ja totuudenmukainen. En yritä tyrmätä ap:ta, vaan auttaa häntä kovasti miettimään näitä asioita. Olen itse eronnut ja joutunut huomaamaan omia virheitäni. Silti olen tyytyväinen, että olen eronnut.
Pari isoa kysymystä, jotka ap:n kannatta selvittää:
- ap haluaa miehen hoitavan lasta enemmän, mutta (kiukkuisen) miehen hoito ei hänelle kuitenkaan kelpaa -> millä tavalla kiukkuinen ja tiuskiva? mitä tämä tarkoittaa? onko ap ollut aina hyväntuulinen lasta hoitaessaan?
- mies on halunnut osallistua lapsen hoitamiseen ja on sanonut haluavansa ottaa siitä vastuuta, mutta on pettänyt lupauksensa -> mitä on tapahtunut? miksi mies on hylännyt lapsen ja äidin? väsymys ei kelpaa syyksi, koska väsymyksestä huolimatta on mahdollista kantaa vastuuta, taustalla on pakko olla jokin isompi syy (jos se on paska luonne, niin ero lienee ainoa vaihtoehto, mitä sitä enää miettimään?)
- mies on vuoden ajan kieltäytynyt hoitamasta lasta öisin, mutta ap on hyväksynyt tilanteen jäämällä miehen luokse -> miksi? onko ap toivonut miehen muuttavan mielensä yhtäkkiä?
- nyt mies suostuisi (?) hoitamaan lasta öisin, mutta ap:n mielestä väsynyt mies on lapselle vahingollinen, koska on väsyneenä kiukkuinen ja tiuskiva
- mies
Mies on hyvin ilkeä hoidettuaan lasta edes sen yhden yön, johon hän itse on suostunut. Minulla ei yksinkertaisesti ole riittänyt energiaa tapella miehen kanssa, että hän olisi hoitanut enemmän öitä. Minä en pura lapseen sitä, jos olen väsynyt, mies purkaa. Hän myös huutaa ja tiuskii minulle niin, että lapsi pelkää, eikä suostu rauhoittumaan.
En tiedä, miksi miehestä tuli lapsen synnyttyä sellainen kuin tuli. Pariterapeutin arvio oli, että miehelle nousi mieleen omat lapsuuden traumat, joita hän sitten pakeni juomalla. Olen jatkuvasti hakenut apua ja toivonut, että saisin sen entisen ihanan miehen takaisin ulkopuolisten avulla.
Mies ei edelleenkään suostu hoitamaan juurikaan öitä, mutta saa kyllä hoitaa mahdollisimman paljon. Ilmoitin itse asiassa juuri tänään, että hän hoitaa seuraavan yön, enkä taipunut, vaikka mies yritti vääntää asiasta. Kiitos siitä kuuluu tälle keskustelulle, joka on avannut silmiäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mies77 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, mitä olet kertonut miehelle, kun olet sanonut olevasi väsynyt ja tarvitsevasi apua? Minkälaista apua olet pyytänyt? Oletko sanonut konkreettisesti, "Voitko vaihtaa vaipan?" sen sijaan että sanot "Voitko auttaa?" ja mies menee tekemään ruokaa.
Imetitkö öisin vai syötittekö pullosta? Kerroitko miehelle selkeästi, miten hän voi auttaa sinua vauvan kanssa öisin? Sanoit, että miestä ei saanut yöllä herättää väsymyksen takia. Miten kommentoit? Mitä sanoit? Sanoitko, että olet tulossa hulluksi väsymyksestä? Että romahdat kohta ja pelkäät mitä sitten tapahtuu vauvalle. Miten mies siihen suhtautui? Sanoiko, että romahda vain ja vauva menehtyy hoidon puutteeseen.
Täällä joku kommentoi, että miehet eivät vauvan tulon myötä muutu, koska ei ole pakko. Eivätkö naiset pysty pakottamaan miehiä siihen?
Itselläni ei ole lapsia ja pelottaa, että omasta miehestä kuoriutuu samanlainen itsekäs tyyppi esiin. Yritän näillä kysymyksillä hahmottaa, on naisena mitään tehtävissä, voiko omalla toiminnalla vaikuttaa siihen, että mies heräisi auttamaan vai ei. Tiedän, että mieheni haluaisi jakaa vastuun, mutta miten sen saa tosipaikan tullen ymmärtämään kuin rankasta tilanteesta on kyse?
Miksi helvetissä naisen pitäisi pakottaa mies tekemään oman osuutensa? Ajatelkaa toisinpäin, mies sanomassa naiselle:
-Vauva tuolla itkee, voisitko imettää?
-Menetkö ottamaan vauvan syliin, minulla on tässä ruuanlaitto kesken?
-Voitko hoitaa vauvaa sillä aikaa kun pesen pyykkiä?Niinpä!
Joo, ja jos nainen pyynnöistä huolimatta jatkaa pleikkarin pelaamista tai lähtee kavereiden kanssa kaljalle, mies voi pyytää isänsä, veljensä ja miespuoliset kaverinsa auttamaan tai soitella neuvolaan.
Ja mammapalstalla kysellään sitten isältä rikkiviisaaseen sävyyn, onko hän selkeästi pyytänyt äidiltä apua ja osaako kommunikoida avuntarpeensa oikein.
Ei siitä ole kyse. Joo, pleikkarin pelaamiseen voi tietenkin lopettaa, jos puoliso niin pyytää, mutta mitä sitten pitää tehdä. Ap ei ole vielä suostunut kertomaan, mitä hän ihan konkreettisesti on pyytänyt miestään tekemään.
Esim.
1) voisitko vaihtaa vaipan?
2) voisitko syöttää pullosta?
3) voisitko vaihtaa vaatteet vauvalle?
4) voisitko seurustella vauvan kanssa?
Se, minkä olen tähän mennessä ymmärtänyt on, että ap:tä harmittaa miehen asenne, se, että mies on kokenut itsensä väsyneeksi vaikka on itse ollut vielä väsyneempi ja se, että mies on tiuskinut (ilmeisesti) ap:lle, vaikka ap on itsekin tiuskinut miehellä (myönsi tämän).
Kyllä tässä kommunikaatio-ongelmat haiskahtaa takana. Ap on kuitenkin sanonut, että mies on ollut vauvan syntymään asti hyvä, huolehtiva ja vastuuntuntoinen kumppani. Ei se perusominaisuus sieltä mihinkään katoa. En sano, että ap:n pitäisi tuntea syyllisyyttä mistään. Mutta hänhän yrittää tässä selvittää, kannattaako erota vai ei, ja kun eroa pohtii, niin silloin on pakko miettiä, voiko itse toimia toisin, jotta suhde paranisi. Muutosta ei voi vaatia vain toiselta, tai jos sellainen tilanne on päällä, niin silloinhan ero alkaa olla ainoa mahdollinen vaihtoehto.
Kohtaa 4 en ymmärrä millään tavalla. Voisitko seurustella vauvan kanssa? Itsekin isänä ihmettelen että miten puhukyvyttömän vauvan kanssa voi seurustella? Ei ole miehelle oikein luontaista toimintaa tuollainen, ja sehän vasta järkevää on seurustella vauvan kanssa, vaikka kirkolle asti näkyy että homma ei kiinnosta tai huvita. Miehet eivät ole samanlaisia kuin naiset, monet hoitavat pakolliset hommat, mutta halinalle hommat onkin aivan eri juttu. Olen tässäkin sitä mieltä että vauvojen kanssa pärjää aivan mainiosti kun ei yritä olla super isiä tai super äitejä. Järki päähän, ei sen vastasyntyneen kanssa tarvitse kylki kyljessä kokoajan olla. Vauva on yksi osa elämää, ei epäjumala. Koohottamisesta suurin osa totaalisesta uupumuksesta johtuu, ja se pienempi osa tietysti koliikista tai vastaavista vaivoista, jotka eivät kuitenkaan kestä määräänsä enempää. Monilla hössötys jatkuu läpi elämän.
Jaa. Ilmeisesti tässä maailmassa on sitten miehiä jotka eivät oikeasti olekaan miehiä. Tunnen useamman, joilta seurustelu ja halinallejutut on onnistuneet helposti. Älä yleistä omaa vajavaisuuttasi koskemaan kaikkia miehiä.
Kaikkia tuloksia pitää arvioida lopputuloksen perusteella. Olen tehnyt vapaaehtoistyötä nuorison kanssa, ja ihan omakohtaisella kokemuksella voin sanoa että ei hyvältä näytä! Jotain sellaista vajavaisuutta on vanhemmuuteen tullut, jota ei ennen ollut. Lapsia ei kasvateta kunnolla enää, ei kasvatuksella ole tarkoitus totuttaa ihanaan, vaan kasvattaa elämään. Elämässä on kaikki puolet, ja kaikkia puolia pitää oppia kestämään. Parasta laatuaikaa lapsen kanssa on se että ollaan kaikki kotona, eikä tehdä yhtään mitään. Ei viihdykkeitä, eikä touhuta kokoajan lapsen kanssa. Suurin osa elämästä tulee olemaan tylsää, ja sitä pitää oppia sietämään. Ennen lapset eivät leikkineet vanhempiensa kanssa, vaan sisarustensa ja kavereidensa kanssa, aikuiset kävivät välillä vain "hämmentämässä" sitä soppaa mikä sisarusten välillä syntyi. Nyt kun Suomeen ei synny lapsia enää, on vanhemmille tarjottu pellen rooli lasten kasvatuksessa, pellen rooli joka ei kuulu, eikä ole koskaan kuulunut vanhemmille. Ei vanhempien kuulu heittäytyä rähmälleen, nallet käsissä jokeltamaan lapsilleen. Eihän sellaista naaman päristelijää kukaan kunnioita eikä arvosta, ja tämä näkyy myöhemmässä vaiheessa surullisen selvästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, mitä olet kertonut miehelle, kun olet sanonut olevasi väsynyt ja tarvitsevasi apua? Minkälaista apua olet pyytänyt? Oletko sanonut konkreettisesti, "Voitko vaihtaa vaipan?" sen sijaan että sanot "Voitko auttaa?" ja mies menee tekemään ruokaa.
Imetitkö öisin vai syötittekö pullosta? Kerroitko miehelle selkeästi, miten hän voi auttaa sinua vauvan kanssa öisin? Sanoit, että miestä ei saanut yöllä herättää väsymyksen takia. Miten kommentoit? Mitä sanoit? Sanoitko, että olet tulossa hulluksi väsymyksestä? Että romahdat kohta ja pelkäät mitä sitten tapahtuu vauvalle. Miten mies siihen suhtautui? Sanoiko, että romahda vain ja vauva menehtyy hoidon puutteeseen.
Täällä joku kommentoi, että miehet eivät vauvan tulon myötä muutu, koska ei ole pakko. Eivätkö naiset pysty pakottamaan miehiä siihen?
Itselläni ei ole lapsia ja pelottaa, että omasta miehestä kuoriutuu samanlainen itsekäs tyyppi esiin. Yritän näillä kysymyksillä hahmottaa, on naisena mitään tehtävissä, voiko omalla toiminnalla vaikuttaa siihen, että mies heräisi auttamaan vai ei. Tiedän, että mieheni haluaisi jakaa vastuun, mutta miten sen saa tosipaikan tullen ymmärtämään kuin rankasta tilanteesta on kyse?
Miksi helvetissä naisen pitäisi pakottaa mies tekemään oman osuutensa? Ajatelkaa toisinpäin, mies sanomassa naiselle:
-Vauva tuolla itkee, voisitko imettää?
-Menetkö ottamaan vauvan syliin, minulla on tässä ruuanlaitto kesken?
-Voitko hoitaa vauvaa sillä aikaa kun pesen pyykkiä?Niinpä!
Joo, ja jos nainen pyynnöistä huolimatta jatkaa pleikkarin pelaamista tai lähtee kavereiden kanssa kaljalle, mies voi pyytää isänsä, veljensä ja miespuoliset kaverinsa auttamaan tai soitella neuvolaan.
Ja mammapalstalla kysellään sitten isältä rikkiviisaaseen sävyyn, onko hän selkeästi pyytänyt äidiltä apua ja osaako kommunikoida avuntarpeensa oikein.
Niin ja onko istunut äidin kanssa sohvalla ja käynyt läpi miten se imettäminen tapahtuu!
Kaiketi synnytyssairaalassa?
Olin niin pihalla koko sairaalassaoloajan, etten juurikaan muista, mitä siellä on puhuttu imettämisestä tai mistään muustakaan. Miehelle sen sijaan näytettiin vaipanvaihto, nostoasennot, navan putsaus jne.
Eikö äideille ole tarjolla imetystukiryhmiä yms.?
Kyllä, netissä on imetystukiryhmiä, joista minäkin hain apua, kun tuli ongelmia imetyksen kanssa. Netistä löytyy myös loputtomasti lastenhoito-ohjeita, joihin miehillä on ihan yhtäläinen pääsy kuin naisillakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, mitä olet kertonut miehelle, kun olet sanonut olevasi väsynyt ja tarvitsevasi apua? Minkälaista apua olet pyytänyt? Oletko sanonut konkreettisesti, "Voitko vaihtaa vaipan?" sen sijaan että sanot "Voitko auttaa?" ja mies menee tekemään ruokaa.
Imetitkö öisin vai syötittekö pullosta? Kerroitko miehelle selkeästi, miten hän voi auttaa sinua vauvan kanssa öisin? Sanoit, että miestä ei saanut yöllä herättää väsymyksen takia. Miten kommentoit? Mitä sanoit? Sanoitko, että olet tulossa hulluksi väsymyksestä? Että romahdat kohta ja pelkäät mitä sitten tapahtuu vauvalle. Miten mies siihen suhtautui? Sanoiko, että romahda vain ja vauva menehtyy hoidon puutteeseen.
Täällä joku kommentoi, että miehet eivät vauvan tulon myötä muutu, koska ei ole pakko. Eivätkö naiset pysty pakottamaan miehiä siihen?
Itselläni ei ole lapsia ja pelottaa, että omasta miehestä kuoriutuu samanlainen itsekäs tyyppi esiin. Yritän näillä kysymyksillä hahmottaa, on naisena mitään tehtävissä, voiko omalla toiminnalla vaikuttaa siihen, että mies heräisi auttamaan vai ei. Tiedän, että mieheni haluaisi jakaa vastuun, mutta miten sen saa tosipaikan tullen ymmärtämään kuin rankasta tilanteesta on kyse?
Miksi helvetissä naisen pitäisi pakottaa mies tekemään oman osuutensa? Ajatelkaa toisinpäin, mies sanomassa naiselle:
-Vauva tuolla itkee, voisitko imettää?
-Menetkö ottamaan vauvan syliin, minulla on tässä ruuanlaitto kesken?
-Voitko hoitaa vauvaa sillä aikaa kun pesen pyykkiä?Niinpä!
Joo, ja jos nainen pyynnöistä huolimatta jatkaa pleikkarin pelaamista tai lähtee kavereiden kanssa kaljalle, mies voi pyytää isänsä, veljensä ja miespuoliset kaverinsa auttamaan tai soitella neuvolaan.
Ja mammapalstalla kysellään sitten isältä rikkiviisaaseen sävyyn, onko hän selkeästi pyytänyt äidiltä apua ja osaako kommunikoida avuntarpeensa oikein.
Ei siitä ole kyse. Joo, pleikkarin pelaamiseen voi tietenkin lopettaa, jos puoliso niin pyytää, mutta mitä sitten pitää tehdä. Ap ei ole vielä suostunut kertomaan, mitä hän ihan konkreettisesti on pyytänyt miestään tekemään.
Esim.
1) voisitko vaihtaa vaipan?
2) voisitko syöttää pullosta?
3) voisitko vaihtaa vaatteet vauvalle?
4) voisitko seurustella vauvan kanssa?
Se, minkä olen tähän mennessä ymmärtänyt on, että ap:tä harmittaa miehen asenne, se, että mies on kokenut itsensä väsyneeksi vaikka on itse ollut vielä väsyneempi ja se, että mies on tiuskinut (ilmeisesti) ap:lle, vaikka ap on itsekin tiuskinut miehellä (myönsi tämän).
Kyllä tässä kommunikaatio-ongelmat haiskahtaa takana. Ap on kuitenkin sanonut, että mies on ollut vauvan syntymään asti hyvä, huolehtiva ja vastuuntuntoinen kumppani. Ei se perusominaisuus sieltä mihinkään katoa. En sano, että ap:n pitäisi tuntea syyllisyyttä mistään. Mutta hänhän yrittää tässä selvittää, kannattaako erota vai ei, ja kun eroa pohtii, niin silloin on pakko miettiä, voiko itse toimia toisin, jotta suhde paranisi. Muutosta ei voi vaatia vain toiselta, tai jos sellainen tilanne on päällä, niin silloinhan ero alkaa olla ainoa mahdollinen vaihtoehto.
Ap on erittäin konkreettisesti kertonut, että hän ei voi antaa noita tarkkoja toimintaohjeita miehelle, joka häviää autotalliin kaljoittelemaan. Ja lisäksi missasit komeasti pointin: niin on ok, että miehet tarvitsevat tälläisiä ohjeita. Yritäpä nyt, pinnistä, ajatella asia toisinpäin: oletko ikinä nähnyt perhettä, jossa isä tiskaa ja pyytää äitiä, että voisitko vaihtaa vaipan? Etkö sinäkin automaattisesti oleta, että jos vaippa pitää vaihtaa, äiti asian ymmärtää? Miksi sinusta on ok, että isän ei tarvitse itse ymmärtää, että toisen tehdessä jotain muuta hän vaihtaa vaipan, vaatteet, seurustelee vauvan kanssa, vaan hän tarvitsee tarkat toimintaohjeet kuin mikäkin idiootti?
En minä ole missään vaiheessa väittänyt, että se olisi ok tai että itse sietäisin sellaista miestä. Jos nyt kuitenkin on sellainen tilanne, että ap vielä mietii mahdollista tulevaisuutta tämän miehen kanssa, niin silloin jonkin on pakko muuttua, eikö vain?
Yritän auttaa ap:ta huomaamaan, onko hänen omassa kommunikoinnissaan ollut sellaista, minkä mahdollisesti voi muuttaa. Ihmiset saattavat olla huomaamattaa hyvin ristiriitaisia puheidensa ja käytöksensä välillä. Jos ap itse huomaa mahdollisia ristiriitoja, hän voi niitä korjata, jolloin miehellä on paremmat mahdollisuudet olla ap:n tukena tulevaisuudessa, kun elämässä niitä vastoinkäymisiä tulee kuitenkin vastaan.
Jos mies on tosiaan täysin vastuuntunnoton lasta kohtaan ja kaiken lisäksi ilkeä ihminen, joka purkaa pahan olonsa lapseen ja äitiin, niin miksi ap täällä enää jatkoa pohtii? Luulen, että eropäätös on helpompi tehdä, jos voi olla varma siitä, että oma tulkinta siitä, mitä todellisuudessa on tapahtunut, on mahdollisimman selkeä ja totuudenmukainen. En yritä tyrmätä ap:ta, vaan auttaa häntä kovasti miettimään näitä asioita. Olen itse eronnut ja joutunut huomaamaan omia virheitäni. Silti olen tyytyväinen, että olen eronnut.
Pari isoa kysymystä, jotka ap:n kannatta selvittää:
- ap haluaa miehen hoitavan lasta enemmän, mutta (kiukkuisen) miehen hoito ei hänelle kuitenkaan kelpaa -> millä tavalla kiukkuinen ja tiuskiva? mitä tämä tarkoittaa? onko ap ollut aina hyväntuulinen lasta hoitaessaan?
- mies on halunnut osallistua lapsen hoitamiseen ja on sanonut haluavansa ottaa siitä vastuuta, mutta on pettänyt lupauksensa -> mitä on tapahtunut? miksi mies on hylännyt lapsen ja äidin? väsymys ei kelpaa syyksi, koska väsymyksestä huolimatta on mahdollista kantaa vastuuta, taustalla on pakko olla jokin isompi syy (jos se on paska luonne, niin ero lienee ainoa vaihtoehto, mitä sitä enää miettimään?)
- mies on vuoden ajan kieltäytynyt hoitamasta lasta öisin, mutta ap on hyväksynyt tilanteen jäämällä miehen luokse -> miksi? onko ap toivonut miehen muuttavan mielensä yhtäkkiä?
- nyt mies suostuisi (?) hoitamaan lasta öisin, mutta ap:n mielestä väsynyt mies on lapselle vahingollinen, koska on väsyneenä kiukkuinen ja tiuskiva
- mies
Mies on hyvin ilkeä hoidettuaan lasta edes sen yhden yön, johon hän itse on suostunut. Minulla ei yksinkertaisesti ole riittänyt energiaa tapella miehen kanssa, että hän olisi hoitanut enemmän öitä. Minä en pura lapseen sitä, jos olen väsynyt, mies purkaa. Hän myös huutaa ja tiuskii minulle niin, että lapsi pelkää, eikä suostu rauhoittumaan.
En tiedä, miksi miehestä tuli lapsen synnyttyä sellainen kuin tuli. Pariterapeutin arvio oli, että miehelle nousi mieleen omat lapsuuden traumat, joita hän sitten pakeni juomalla. Olen jatkuvasti hakenut apua ja toivonut, että saisin sen entisen ihanan miehen takaisin ulkopuolisten avulla.
Mies ei edelleenkään suostu hoitamaan juurikaan öitä, mutta saa kyllä hoitaa mahdollisimman paljon. Ilmoitin itse asiassa juuri tänään, että hän hoitaa seuraavan yön, enkä taipunut, vaikka mies yritti vääntää asiasta. Kiitos siitä kuuluu tälle keskustelulle, joka on avannut silmiäni.
Hieno juttu, että pidät rajoistaasi kiinni! Muista, että jos miehellä on niitä traumoja, niin hänen velvollisuutensa on hoitaa niitä omassa terapiassa, johon hän voi mennä teidän pariterapian lisäksi (jos rahat riittää). Se ei ole sinun työsi hoitaa hänen traumojaan. Ikävä kyllä, miesten kulttuuriin ei Suomessa oikein kuulu oman mielen hoitaminen... Toivon kovasti, että hän saa mahdollisimman hyvää apua, että hän voi olla lapsellesi mahdollisimman hyvä isä. On tosi kurjaa, että hän on purkanut pahaa oloaan ja väsymystään sinuun tiuskimalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, mitä olet kertonut miehelle, kun olet sanonut olevasi väsynyt ja tarvitsevasi apua? Minkälaista apua olet pyytänyt? Oletko sanonut konkreettisesti, "Voitko vaihtaa vaipan?" sen sijaan että sanot "Voitko auttaa?" ja mies menee tekemään ruokaa.
Imetitkö öisin vai syötittekö pullosta? Kerroitko miehelle selkeästi, miten hän voi auttaa sinua vauvan kanssa öisin? Sanoit, että miestä ei saanut yöllä herättää väsymyksen takia. Miten kommentoit? Mitä sanoit? Sanoitko, että olet tulossa hulluksi väsymyksestä? Että romahdat kohta ja pelkäät mitä sitten tapahtuu vauvalle. Miten mies siihen suhtautui? Sanoiko, että romahda vain ja vauva menehtyy hoidon puutteeseen.
Täällä joku kommentoi, että miehet eivät vauvan tulon myötä muutu, koska ei ole pakko. Eivätkö naiset pysty pakottamaan miehiä siihen?
Itselläni ei ole lapsia ja pelottaa, että omasta miehestä kuoriutuu samanlainen itsekäs tyyppi esiin. Yritän näillä kysymyksillä hahmottaa, on naisena mitään tehtävissä, voiko omalla toiminnalla vaikuttaa siihen, että mies heräisi auttamaan vai ei. Tiedän, että mieheni haluaisi jakaa vastuun, mutta miten sen saa tosipaikan tullen ymmärtämään kuin rankasta tilanteesta on kyse?
Miksi helvetissä naisen pitäisi pakottaa mies tekemään oman osuutensa? Ajatelkaa toisinpäin, mies sanomassa naiselle:
-Vauva tuolla itkee, voisitko imettää?
-Menetkö ottamaan vauvan syliin, minulla on tässä ruuanlaitto kesken?
-Voitko hoitaa vauvaa sillä aikaa kun pesen pyykkiä?Niinpä!
Joo, ja jos nainen pyynnöistä huolimatta jatkaa pleikkarin pelaamista tai lähtee kavereiden kanssa kaljalle, mies voi pyytää isänsä, veljensä ja miespuoliset kaverinsa auttamaan tai soitella neuvolaan.
Ja mammapalstalla kysellään sitten isältä rikkiviisaaseen sävyyn, onko hän selkeästi pyytänyt äidiltä apua ja osaako kommunikoida avuntarpeensa oikein.
Ei siitä ole kyse. Joo, pleikkarin pelaamiseen voi tietenkin lopettaa, jos puoliso niin pyytää, mutta mitä sitten pitää tehdä. Ap ei ole vielä suostunut kertomaan, mitä hän ihan konkreettisesti on pyytänyt miestään tekemään.
Esim.
1) voisitko vaihtaa vaipan?
2) voisitko syöttää pullosta?
3) voisitko vaihtaa vaatteet vauvalle?
4) voisitko seurustella vauvan kanssa?
Se, minkä olen tähän mennessä ymmärtänyt on, että ap:tä harmittaa miehen asenne, se, että mies on kokenut itsensä väsyneeksi vaikka on itse ollut vielä väsyneempi ja se, että mies on tiuskinut (ilmeisesti) ap:lle, vaikka ap on itsekin tiuskinut miehellä (myönsi tämän).
Kyllä tässä kommunikaatio-ongelmat haiskahtaa takana. Ap on kuitenkin sanonut, että mies on ollut vauvan syntymään asti hyvä, huolehtiva ja vastuuntuntoinen kumppani. Ei se perusominaisuus sieltä mihinkään katoa. En sano, että ap:n pitäisi tuntea syyllisyyttä mistään. Mutta hänhän yrittää tässä selvittää, kannattaako erota vai ei, ja kun eroa pohtii, niin silloin on pakko miettiä, voiko itse toimia toisin, jotta suhde paranisi. Muutosta ei voi vaatia vain toiselta, tai jos sellainen tilanne on päällä, niin silloinhan ero alkaa olla ainoa mahdollinen vaihtoehto.
Ap on erittäin konkreettisesti kertonut, että hän ei voi antaa noita tarkkoja toimintaohjeita miehelle, joka häviää autotalliin kaljoittelemaan. Ja lisäksi missasit komeasti pointin: niin on ok, että miehet tarvitsevat tälläisiä ohjeita. Yritäpä nyt, pinnistä, ajatella asia toisinpäin: oletko ikinä nähnyt perhettä, jossa isä tiskaa ja pyytää äitiä, että voisitko vaihtaa vaipan? Etkö sinäkin automaattisesti oleta, että jos vaippa pitää vaihtaa, äiti asian ymmärtää? Miksi sinusta on ok, että isän ei tarvitse itse ymmärtää, että toisen tehdessä jotain muuta hän vaihtaa vaipan, vaatteet, seurustelee vauvan kanssa, vaan hän tarvitsee tarkat toimintaohjeet kuin mikäkin idiootti?
En minä ole missään vaiheessa väittänyt, että se olisi ok tai että itse sietäisin sellaista miestä. Jos nyt kuitenkin on sellainen tilanne, että ap vielä mietii mahdollista tulevaisuutta tämän miehen kanssa, niin silloin jonkin on pakko muuttua, eikö vain?
Yritän auttaa ap:ta huomaamaan, onko hänen omassa kommunikoinnissaan ollut sellaista, minkä mahdollisesti voi muuttaa. Ihmiset saattavat olla huomaamattaa hyvin ristiriitaisia puheidensa ja käytöksensä välillä. Jos ap itse huomaa mahdollisia ristiriitoja, hän voi niitä korjata, jolloin miehellä on paremmat mahdollisuudet olla ap:n tukena tulevaisuudessa, kun elämässä niitä vastoinkäymisiä tulee kuitenkin vastaan.
Jos mies on tosiaan täysin vastuuntunnoton lasta kohtaan ja kaiken lisäksi ilkeä ihminen, joka purkaa pahan olonsa lapseen ja äitiin, niin miksi ap täällä enää jatkoa pohtii? Luulen, että eropäätös on helpompi tehdä, jos voi olla varma siitä, että oma tulkinta siitä, mitä todellisuudessa on tapahtunut, on mahdollisimman selkeä ja totuudenmukainen. En yritä tyrmätä ap:ta, vaan auttaa häntä kovasti miettimään näitä asioita. Olen itse eronnut ja joutunut huomaamaan omia virheitäni. Silti olen tyytyväinen, että olen eronnut.
Pari isoa kysymystä, jotka ap:n kannatta selvittää:
- ap haluaa miehen hoitavan lasta enemmän, mutta (kiukkuisen) miehen hoito ei hänelle kuitenkaan kelpaa -> millä tavalla kiukkuinen ja tiuskiva? mitä tämä tarkoittaa? onko ap ollut aina hyväntuulinen lasta hoitaessaan?
- mies on halunnut osallistua lapsen hoitamiseen ja on sanonut haluavansa ottaa siitä vastuuta, mutta on pettänyt lupauksensa -> mitä on tapahtunut? miksi mies on hylännyt lapsen ja äidin? väsymys ei kelpaa syyksi, koska väsymyksestä huolimatta on mahdollista kantaa vastuuta, taustalla on pakko olla jokin isompi syy (jos se on paska luonne, niin ero lienee ainoa vaihtoehto, mitä sitä enää miettimään?)
- mies on vuoden ajan kieltäytynyt hoitamasta lasta öisin, mutta ap on hyväksynyt tilanteen jäämällä miehen luokse -> miksi? onko ap toivonut miehen muuttavan mielensä yhtäkkiä?
- nyt mies suostuisi (?) hoitamaan lasta öisin, mutta ap:n mielestä väsynyt mies on lapselle vahingollinen, koska on väsyneenä kiukkuinen ja tiuskiva
- mies
Mies on hyvin ilkeä hoidettuaan lasta edes sen yhden yön, johon hän itse on suostunut. Minulla ei yksinkertaisesti ole riittänyt energiaa tapella miehen kanssa, että hän olisi hoitanut enemmän öitä. Minä en pura lapseen sitä, jos olen väsynyt, mies purkaa. Hän myös huutaa ja tiuskii minulle niin, että lapsi pelkää, eikä suostu rauhoittumaan.
En tiedä, miksi miehestä tuli lapsen synnyttyä sellainen kuin tuli. Pariterapeutin arvio oli, että miehelle nousi mieleen omat lapsuuden traumat, joita hän sitten pakeni juomalla. Olen jatkuvasti hakenut apua ja toivonut, että saisin sen entisen ihanan miehen takaisin ulkopuolisten avulla.
Mies ei edelleenkään suostu hoitamaan juurikaan öitä, mutta saa kyllä hoitaa mahdollisimman paljon. Ilmoitin itse asiassa juuri tänään, että hän hoitaa seuraavan yön, enkä taipunut, vaikka mies yritti vääntää asiasta. Kiitos siitä kuuluu tälle keskustelulle, joka on avannut silmiäni.
Hieno juttu, että pidät rajoistaasi kiinni! Muista, että jos miehellä on niitä traumoja, niin hänen velvollisuutensa on hoitaa niitä omassa terapiassa, johon hän voi mennä teidän pariterapian lisäksi (jos rahat riittää). Se ei ole sinun työsi hoitaa hänen traumojaan. Ikävä kyllä, miesten kulttuuriin ei Suomessa oikein kuulu oman mielen hoitaminen... Toivon kovasti, että hän saa mahdollisimman hyvää apua, että hän voi olla lapsellesi mahdollisimman hyvä isä. On tosi kurjaa, että hän on purkanut pahaa oloaan ja väsymystään sinuun tiuskimalla.
Kiitos :) Mies kävi jo julkisella puolella hakemassa lähetettä, mutta ilmeisesti hän vähätteli ongelmiaan niin, että he totesivat hoitajan kanssa, että hän ei ole masentunut. Minusta se kuulosti lähinnä eroilmoitukselta, sillä en tiedä, miten mikään voisi muuttua ilman miehen terapiaa, jos syynä on traumat. Toisaalta jos syynä on vain itsekkyys, on muutos varmaan vähintään yhtä epätodennäköinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä että miehellä on tosiaan aktivoitunut todella syvät virtaukset isäksi tulemisen myötä. Varmasti ainakin hankala suhde vanhempiin, varhaislapsuuden kokemuksia tarpeiden ohittamisesta jne. Ja ehkä se miehesi äiti yrittää nyt paikata omaa huonoa omatuntoaan omista äitiyden virheistään hoitamalla vauvaa kun asutte erillänne, vaikkei sitä tehnyt kun asuitte vielä yhdessä sillä olithan sinä paikan päällä, vaan tuli ainoastaan kahvittelemaan.
Minulla oli exä joka kuulostaa hieman samanlaiselta kuin miehesi. Hän sekosi väsymyksestä, muuttui hyvin aggressiiviseksi ja kohdisti henkistä väkivaltaa minuun. Löi kerran mutta onneksi säikähti itsekin sitä niin pahasti että se jäi yhteen kertaan. Mies ei osannut lainkaan käsitellä väsyneenä tekemiään virheitä vaan vaihtoehdot olivat joko totaalinen itsesäälissä rämpiminen, esim. solvasi ja haukkui minua kamalalla tavalla tai heitti minut ulos kodistani jotta saisi nukkua, mutta aamulla soitti epätoivoisia puheluita perääni kunnes jouduin palaamaan kotiin lohduttamaan miestä. Tai vaihtoehtoisesti totaalinen oman paskan käyttäytymisen kiistäminen eikä siihen mitkään ulkopuoliset objektiiviset arviot tai paperille kirjoittaminen auttanut lainkaan. Eli aivan sairaita käyttäytymismalleja. Aina taustalla oli joko stressin aiheuttama unettomuus ja joskus alkoholi. Miehellä oli vaikea lapsuus ja vaikka oli näennäisesti hyvissä väleissä kummankin vanhempansa kanssa, oli alkoholisti-isän hylätyksi tuleminen ja uhriutuvan narsismin piirteitä omaavan yh-äidin kanssa kasvaminen tehnyt miehestä tunne-elämältään aika vammautuneen. Lapsista en voinut edes haaveilla hänen kanssaan. Lopulta jätin miehen kuuden vuoden liiton jälkeen, sillä hän ei suostunut menemään terapiaan. Jälkeenpäin olen keskustellut yhden neuropsykologin kanssa joka kertoi että joillain ihmisillä väsymys tosiaan aiheuttaa aivoissa samanlaisia väärinreitityksiä kuin toisilla kova känni. Limbinen järjestelmä yrittää kaikin keinoin pitää kiinni siitä että ihminen saisi nukkua ja sitten mennään sellaiseen siilipuolustusmoodiin.
Minusta sinä et voi edes lapsen vuoksi palata yhteen miehen kanssa ja teidän pitää ottaa sosiaaliviranomaiset tähän kuvioon mukaan. Epäilen nimittäin että miehesi juo edelleen mutta salaa sen sinulta. Tuo ettei jaksa viedä lasta edes pihalle päivisin vaan toljottaa telkkaria voi olla merkki humalatilasta. Ja sitten kun lapsi oppii liikkumaan enemmän ja kaikenlaiset vaaratilanteet triplaantuvat, ei reaktiokyky riitä.
NYT IHAN OIKEASTI AP.
Aivan liian monta äitiä on tässä maailmassa jäänyt odottelemaan josko se hyvä mies vielä palaisi sen kammottavan itsekkään kuspään takaa. Kaikki energia ja fokus menee miehen tekemisiin ja tekemättä jättämisiin. Aikuistuneena lapset sitten käy terapiassa läpi että miksei äiti rakastanut mua edes sen vertaa että olisi jättänyt isän ja antanut mulle enemmän huomoita.
Sun miehes ei parane ikinä niin kauan kun sinä olet kaatamassa erikeepperiä sen lohkeavan sielun rakoihin. Eikä se ota ikinä koskaan isyydestään vastuuta jos tietää että joku toinen sen lopunviimein tekee hänen puolestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies77 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, mitä olet kertonut miehelle, kun olet sanonut olevasi väsynyt ja tarvitsevasi apua? Minkälaista apua olet pyytänyt? Oletko sanonut konkreettisesti, "Voitko vaihtaa vaipan?" sen sijaan että sanot "Voitko auttaa?" ja mies menee tekemään ruokaa.
Imetitkö öisin vai syötittekö pullosta? Kerroitko miehelle selkeästi, miten hän voi auttaa sinua vauvan kanssa öisin? Sanoit, että miestä ei saanut yöllä herättää väsymyksen takia. Miten kommentoit? Mitä sanoit? Sanoitko, että olet tulossa hulluksi väsymyksestä? Että romahdat kohta ja pelkäät mitä sitten tapahtuu vauvalle. Miten mies siihen suhtautui? Sanoiko, että romahda vain ja vauva menehtyy hoidon puutteeseen.
Täällä joku kommentoi, että miehet eivät vauvan tulon myötä muutu, koska ei ole pakko. Eivätkö naiset pysty pakottamaan miehiä siihen?
Itselläni ei ole lapsia ja pelottaa, että omasta miehestä kuoriutuu samanlainen itsekäs tyyppi esiin. Yritän näillä kysymyksillä hahmottaa, on naisena mitään tehtävissä, voiko omalla toiminnalla vaikuttaa siihen, että mies heräisi auttamaan vai ei. Tiedän, että mieheni haluaisi jakaa vastuun, mutta miten sen saa tosipaikan tullen ymmärtämään kuin rankasta tilanteesta on kyse?
Miksi helvetissä naisen pitäisi pakottaa mies tekemään oman osuutensa? Ajatelkaa toisinpäin, mies sanomassa naiselle:
-Vauva tuolla itkee, voisitko imettää?
-Menetkö ottamaan vauvan syliin, minulla on tässä ruuanlaitto kesken?
-Voitko hoitaa vauvaa sillä aikaa kun pesen pyykkiä?Niinpä!
Joo, ja jos nainen pyynnöistä huolimatta jatkaa pleikkarin pelaamista tai lähtee kavereiden kanssa kaljalle, mies voi pyytää isänsä, veljensä ja miespuoliset kaverinsa auttamaan tai soitella neuvolaan.
Ja mammapalstalla kysellään sitten isältä rikkiviisaaseen sävyyn, onko hän selkeästi pyytänyt äidiltä apua ja osaako kommunikoida avuntarpeensa oikein.
Ei siitä ole kyse. Joo, pleikkarin pelaamiseen voi tietenkin lopettaa, jos puoliso niin pyytää, mutta mitä sitten pitää tehdä. Ap ei ole vielä suostunut kertomaan, mitä hän ihan konkreettisesti on pyytänyt miestään tekemään.
Esim.
1) voisitko vaihtaa vaipan?
2) voisitko syöttää pullosta?
3) voisitko vaihtaa vaatteet vauvalle?
4) voisitko seurustella vauvan kanssa?
Se, minkä olen tähän mennessä ymmärtänyt on, että ap:tä harmittaa miehen asenne, se, että mies on kokenut itsensä väsyneeksi vaikka on itse ollut vielä väsyneempi ja se, että mies on tiuskinut (ilmeisesti) ap:lle, vaikka ap on itsekin tiuskinut miehellä (myönsi tämän).
Kyllä tässä kommunikaatio-ongelmat haiskahtaa takana. Ap on kuitenkin sanonut, että mies on ollut vauvan syntymään asti hyvä, huolehtiva ja vastuuntuntoinen kumppani. Ei se perusominaisuus sieltä mihinkään katoa. En sano, että ap:n pitäisi tuntea syyllisyyttä mistään. Mutta hänhän yrittää tässä selvittää, kannattaako erota vai ei, ja kun eroa pohtii, niin silloin on pakko miettiä, voiko itse toimia toisin, jotta suhde paranisi. Muutosta ei voi vaatia vain toiselta, tai jos sellainen tilanne on päällä, niin silloinhan ero alkaa olla ainoa mahdollinen vaihtoehto.
Kohtaa 4 en ymmärrä millään tavalla. Voisitko seurustella vauvan kanssa? Itsekin isänä ihmettelen että miten puhukyvyttömän vauvan kanssa voi seurustella? Ei ole miehelle oikein luontaista toimintaa tuollainen, ja sehän vasta järkevää on seurustella vauvan kanssa, vaikka kirkolle asti näkyy että homma ei kiinnosta tai huvita. Miehet eivät ole samanlaisia kuin naiset, monet hoitavat pakolliset hommat, mutta halinalle hommat onkin aivan eri juttu. Olen tässäkin sitä mieltä että vauvojen kanssa pärjää aivan mainiosti kun ei yritä olla super isiä tai super äitejä. Järki päähän, ei sen vastasyntyneen kanssa tarvitse kylki kyljessä kokoajan olla. Vauva on yksi osa elämää, ei epäjumala. Koohottamisesta suurin osa totaalisesta uupumuksesta johtuu, ja se pienempi osa tietysti koliikista tai vastaavista vaivoista, jotka eivät kuitenkaan kestä määräänsä enempää. Monilla hössötys jatkuu läpi elämän.
Ihan pienestähän se isä-lapsi-suhde luodaan. Vauva tottuu isän läsnäoloon ja kasvoihin. Vauvalle voi ilmeillä, juu, vauva hymyilee takaisin, vauvalle voi jutella ja laulaa, vauvalle on tärkeää kosketus. Ihan pienikin vauva oppii asioita. Vauvan nauru on uskomattoman upeaa kuultavaa. Ikävää, että sinulle tuo on ollut pakkopullaa. Kaltaisesi isät ovat sitten niitä, jotka itkevät eron jälkeen, kun äiti saa huoltajuuden. Mietipä hetki, miksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On. Isovanhempieni. Mummi jäi kotiin alle vuoden ikäisen ja kolmivuotiaan lapsen kanssa vaarin lähdettyä rintamalle. Synnytti kolmannen lapsen nuorimman ollessa vuoden ikäinen. Ruokaa piti saada pöytään, sato kasvattaa ja korjata, lapset, talo ja asiat hoitaa, mies rintamalla ja samassa taloudessa lasten lisäksi 2 muuta ruokittavaa, joista toinen oli niin sairas, ettei voinut mitään auttaa ja kuolikin (syöpään) pian kolmannen lapsen synnyttyä. Sanoisin, että mummilleni se kolmannen lapsen vauvavuosi oli todella rankka ja epäreilu, eikä se vaarillenikaan helppoa ollut. Mutta, he rakastivat toisiaan syvästi ja selvisivät sekä hengissä että yhdessä.
Tämä ei tuo sulle mitään lohtua, kunhan vaan kerroin tuon tarinan. Se on niin, että joko se rakkaus kantaa tai ei kanna ja kantaessaan sen kanssa mennään mistä tahansa yli jos molemmat ovat samalla missiolla. Jos taas vaan toinen on, niin se toinen katkeroituu. Ei sellaisesta tule mitään. Molempien pitäisi löytää takaisin sille yhteiselle polulle ja mennä keskiviivaa pitkin, mutta sen tahdon löytäminen ei ole aina helppoa. Tsemppiä sulle, kävi miten kävi :)
Oi että mua aina ärsyttää nämä sotavertaukset tämänkaltaisissa asiayhteyksissä. Luuletko tosiaan että se on ollut tuollaista auvoa kun saadaan se mies sodan jälkeen kotiin? Tajuatko miten mieleltään rikki ne miehet ovat olleet? Tiedän tapauksen jossa puoliso palasi sodasta ja muuttui väkivaltaiseksi ja hakkasi vaimoaan ja koko perhettään vuosikausia. Moni joi aivan liikaa. Moni kärsi vuosikausia painajaisista ja heräsi öisiin "pommituksiin" täysin sekaisin ja alkoi riehumaan väkivaltaisesti. Moni joutui lopulta mielisairaalaan. Mutta hei, rakkaus kantaa!
Tiesitkö muuten että sodan aikana monella tuollaisella kuvaamallasi tilalla oli kotiryssä auttamassa. Siis venäläinen vanki tai vastaava, joka hoiti tilan töitä ja muita tarpeellisia tehtäviä.
Se sota-aika ei todellakaan ollut tuollaista auvoa että naimisiin mentiin rakkaan kanssa ennen rintamalle lähtöä ja sitten kun se mies palasi niin vietettiin sitä rakkaudentäyteistä perhe-elämää loppuelämä, kasvattaen niitä lapsia ja puiden heinää. Ne on niin kipeitä asioita, että niistä on vaiettu. Sitten lopputuloksena on nämä idioottimaiset sotalässytykset keskustelupalstoilla. Argh.
Ohiksena semmoinen asia, että kaikki sodankäyneet eivät suinkaan traumatisoituneet. Jopa etulinjasta on selvitty niin, että kotioloissa ei ole kirveet lentäneet ja viina virrannut, vaan kuppia on otettu vain veteraanikavereiden kanssa ja muuten eletty rauhallista elämää. Niitä pahimipia muistoja ei ole edes vaimolle saati sitten lapsille haluttu kertoa. Suuri osa sotilaista ei koskaan tappanut ketään eikä joutunut todistamaan vieruskaverin kuolemaa. Monet niistä, joiden olisi olettanut seonneen, eivät seonneet. Tätä taustaa vasten myös sellainen tarina on uskottava, jossa isä saadaan sielultaan ehjänä - tai ei täysin riekaleina - rintamalta kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Mies77 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, mitä olet kertonut miehelle, kun olet sanonut olevasi väsynyt ja tarvitsevasi apua? Minkälaista apua olet pyytänyt? Oletko sanonut konkreettisesti, "Voitko vaihtaa vaipan?" sen sijaan että sanot "Voitko auttaa?" ja mies menee tekemään ruokaa.
Imetitkö öisin vai syötittekö pullosta? Kerroitko miehelle selkeästi, miten hän voi auttaa sinua vauvan kanssa öisin? Sanoit, että miestä ei saanut yöllä herättää väsymyksen takia. Miten kommentoit? Mitä sanoit? Sanoitko, että olet tulossa hulluksi väsymyksestä? Että romahdat kohta ja pelkäät mitä sitten tapahtuu vauvalle. Miten mies siihen suhtautui? Sanoiko, että romahda vain ja vauva menehtyy hoidon puutteeseen.
Täällä joku kommentoi, että miehet eivät vauvan tulon myötä muutu, koska ei ole pakko. Eivätkö naiset pysty pakottamaan miehiä siihen?
Itselläni ei ole lapsia ja pelottaa, että omasta miehestä kuoriutuu samanlainen itsekäs tyyppi esiin. Yritän näillä kysymyksillä hahmottaa, on naisena mitään tehtävissä, voiko omalla toiminnalla vaikuttaa siihen, että mies heräisi auttamaan vai ei. Tiedän, että mieheni haluaisi jakaa vastuun, mutta miten sen saa tosipaikan tullen ymmärtämään kuin rankasta tilanteesta on kyse?
Miksi helvetissä naisen pitäisi pakottaa mies tekemään oman osuutensa? Ajatelkaa toisinpäin, mies sanomassa naiselle:
-Vauva tuolla itkee, voisitko imettää?
-Menetkö ottamaan vauvan syliin, minulla on tässä ruuanlaitto kesken?
-Voitko hoitaa vauvaa sillä aikaa kun pesen pyykkiä?Niinpä!
Joo, ja jos nainen pyynnöistä huolimatta jatkaa pleikkarin pelaamista tai lähtee kavereiden kanssa kaljalle, mies voi pyytää isänsä, veljensä ja miespuoliset kaverinsa auttamaan tai soitella neuvolaan.
Ja mammapalstalla kysellään sitten isältä rikkiviisaaseen sävyyn, onko hän selkeästi pyytänyt äidiltä apua ja osaako kommunikoida avuntarpeensa oikein.
Ei siitä ole kyse. Joo, pleikkarin pelaamiseen voi tietenkin lopettaa, jos puoliso niin pyytää, mutta mitä sitten pitää tehdä. Ap ei ole vielä suostunut kertomaan, mitä hän ihan konkreettisesti on pyytänyt miestään tekemään.
Esim.
1) voisitko vaihtaa vaipan?
2) voisitko syöttää pullosta?
3) voisitko vaihtaa vaatteet vauvalle?
4) voisitko seurustella vauvan kanssa?
Se, minkä olen tähän mennessä ymmärtänyt on, että ap:tä harmittaa miehen asenne, se, että mies on kokenut itsensä väsyneeksi vaikka on itse ollut vielä väsyneempi ja se, että mies on tiuskinut (ilmeisesti) ap:lle, vaikka ap on itsekin tiuskinut miehellä (myönsi tämän).
Kyllä tässä kommunikaatio-ongelmat haiskahtaa takana. Ap on kuitenkin sanonut, että mies on ollut vauvan syntymään asti hyvä, huolehtiva ja vastuuntuntoinen kumppani. Ei se perusominaisuus sieltä mihinkään katoa. En sano, että ap:n pitäisi tuntea syyllisyyttä mistään. Mutta hänhän yrittää tässä selvittää, kannattaako erota vai ei, ja kun eroa pohtii, niin silloin on pakko miettiä, voiko itse toimia toisin, jotta suhde paranisi. Muutosta ei voi vaatia vain toiselta, tai jos sellainen tilanne on päällä, niin silloinhan ero alkaa olla ainoa mahdollinen vaihtoehto.
Kohtaa 4 en ymmärrä millään tavalla. Voisitko seurustella vauvan kanssa? Itsekin isänä ihmettelen että miten puhukyvyttömän vauvan kanssa voi seurustella? Ei ole miehelle oikein luontaista toimintaa tuollainen, ja sehän vasta järkevää on seurustella vauvan kanssa, vaikka kirkolle asti näkyy että homma ei kiinnosta tai huvita. Miehet eivät ole samanlaisia kuin naiset, monet hoitavat pakolliset hommat, mutta halinalle hommat onkin aivan eri juttu. Olen tässäkin sitä mieltä että vauvojen kanssa pärjää aivan mainiosti kun ei yritä olla super isiä tai super äitejä. Järki päähän, ei sen vastasyntyneen kanssa tarvitse kylki kyljessä kokoajan olla. Vauva on yksi osa elämää, ei epäjumala. Koohottamisesta suurin osa totaalisesta uupumuksesta johtuu, ja se pienempi osa tietysti koliikista tai vastaavista vaivoista, jotka eivät kuitenkaan kestä määräänsä enempää. Monilla hössötys jatkuu läpi elämän.
Jaa. Ilmeisesti tässä maailmassa on sitten miehiä jotka eivät oikeasti olekaan miehiä. Tunnen useamman, joilta seurustelu ja halinallejutut on onnistuneet helposti. Älä yleistä omaa vajavaisuuttasi koskemaan kaikkia miehiä.
No, nämä tuntemasi ja mainitsemasi miehet eivät kuitenkaan edusta kaikkia miehiä. On kai otettava huomioon sekin, että suurelta osalta miehiä ei onnistu eikä kertakaikkiaan kiinnosta tuo kirjoittajan mainitsema "seurustelu puhekyvyttömän kanssa". Asia ei muutu siitä, vaikka lähipiirissä olisikin asiat toisin.
- eri, eikä edes mies
Mies77 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, mitä olet kertonut miehelle, kun olet sanonut olevasi väsynyt ja tarvitsevasi apua? Minkälaista apua olet pyytänyt? Oletko sanonut konkreettisesti, "Voitko vaihtaa vaipan?" sen sijaan että sanot "Voitko auttaa?" ja mies menee tekemään ruokaa.
Imetitkö öisin vai syötittekö pullosta? Kerroitko miehelle selkeästi, miten hän voi auttaa sinua vauvan kanssa öisin? Sanoit, että miestä ei saanut yöllä herättää väsymyksen takia. Miten kommentoit? Mitä sanoit? Sanoitko, että olet tulossa hulluksi väsymyksestä? Että romahdat kohta ja pelkäät mitä sitten tapahtuu vauvalle. Miten mies siihen suhtautui? Sanoiko, että romahda vain ja vauva menehtyy hoidon puutteeseen.
Täällä joku kommentoi, että miehet eivät vauvan tulon myötä muutu, koska ei ole pakko. Eivätkö naiset pysty pakottamaan miehiä siihen?
Itselläni ei ole lapsia ja pelottaa, että omasta miehestä kuoriutuu samanlainen itsekäs tyyppi esiin. Yritän näillä kysymyksillä hahmottaa, on naisena mitään tehtävissä, voiko omalla toiminnalla vaikuttaa siihen, että mies heräisi auttamaan vai ei. Tiedän, että mieheni haluaisi jakaa vastuun, mutta miten sen saa tosipaikan tullen ymmärtämään kuin rankasta tilanteesta on kyse?
Miksi helvetissä naisen pitäisi pakottaa mies tekemään oman osuutensa? Ajatelkaa toisinpäin, mies sanomassa naiselle:
-Vauva tuolla itkee, voisitko imettää?
-Menetkö ottamaan vauvan syliin, minulla on tässä ruuanlaitto kesken?
-Voitko hoitaa vauvaa sillä aikaa kun pesen pyykkiä?Niinpä!
Joo, ja jos nainen pyynnöistä huolimatta jatkaa pleikkarin pelaamista tai lähtee kavereiden kanssa kaljalle, mies voi pyytää isänsä, veljensä ja miespuoliset kaverinsa auttamaan tai soitella neuvolaan.
Ja mammapalstalla kysellään sitten isältä rikkiviisaaseen sävyyn, onko hän selkeästi pyytänyt äidiltä apua ja osaako kommunikoida avuntarpeensa oikein.
Niin ja onko istunut äidin kanssa sohvalla ja käynyt läpi miten se imettäminen tapahtuu!
Kaiketi synnytyssairaalassa?
Olin niin pihalla koko sairaalassaoloajan, etten juurikaan muista, mitä siellä on puhuttu imettämisestä tai mistään muustakaan. Miehelle sen sijaan näytettiin vaipanvaihto, nostoasennot, navan putsaus jne.
Eikö äideille ole tarjolla imetystukiryhmiä yms.?
Kertoo aika paljon tästä nykyajan meiningistä, kun joka hommaan pitää olla opetusta tai jokin tukiryhmä. Ei se ihme ole että vanhemmuudesta ei tule yhtään mitään. Noita asioita ei kukaan minulle näyttänyt, ja miehenä selviydyin kaikista aivan loistavasti ensimmäisestä kerrasta lähtien. Jos autosta osaa laturin irroittaa, kyllä se vauvan vaipan vaihtokin pitäisi onnistua. Tosin ei vain taida nykyisiltä super isiltä onnistua kumpikaan. Tämä on Suomen surkeaa perintöä! Ennen perheiden koko oli paljon isompi, joten vanhemmilla ei ollut mahdollisuutta paapoa tai hössöttää sen yhden "pienokaisen" ympärillä koko päivää. Vanhemmat sisarukset oppivat lastenhoidon siinä sivussa, kun oli pakko oppia. Tällä tavalla kasvoi terve ajatusmaailma lapsia ja elämää kohtaan. Nyt lapsia suunnitellaan vuosi kausia, kaiken maailman oppaat käsissä, ja koohotus asian ympärillä saa suorastaan infernaaliset mittasuhteet. Ei se mikään ihme ole että terve järki putoaa kelkasta jo ennen kuin päästään edes liikkeelle.
Miten nyt ajattelit ratkaista sen ikävän tosiasian, että perhekoot ovat nykyään pienempiä (alle 10 lasta aika monella) eikä samassa pihapiirissä asu monta sukupolvea? Sehän tässä oli se kaikkien ongelmien aiheuttaja. Lapsia olisi suunniteltu silloin suurperheidenkin aikaan, mutta kun ei osattu ehkäistä, niin ei kannattanut suunnitellakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies77 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, mitä olet kertonut miehelle, kun olet sanonut olevasi väsynyt ja tarvitsevasi apua? Minkälaista apua olet pyytänyt? Oletko sanonut konkreettisesti, "Voitko vaihtaa vaipan?" sen sijaan että sanot "Voitko auttaa?" ja mies menee tekemään ruokaa.
Imetitkö öisin vai syötittekö pullosta? Kerroitko miehelle selkeästi, miten hän voi auttaa sinua vauvan kanssa öisin? Sanoit, että miestä ei saanut yöllä herättää väsymyksen takia. Miten kommentoit? Mitä sanoit? Sanoitko, että olet tulossa hulluksi väsymyksestä? Että romahdat kohta ja pelkäät mitä sitten tapahtuu vauvalle. Miten mies siihen suhtautui? Sanoiko, että romahda vain ja vauva menehtyy hoidon puutteeseen.
Täällä joku kommentoi, että miehet eivät vauvan tulon myötä muutu, koska ei ole pakko. Eivätkö naiset pysty pakottamaan miehiä siihen?
Itselläni ei ole lapsia ja pelottaa, että omasta miehestä kuoriutuu samanlainen itsekäs tyyppi esiin. Yritän näillä kysymyksillä hahmottaa, on naisena mitään tehtävissä, voiko omalla toiminnalla vaikuttaa siihen, että mies heräisi auttamaan vai ei. Tiedän, että mieheni haluaisi jakaa vastuun, mutta miten sen saa tosipaikan tullen ymmärtämään kuin rankasta tilanteesta on kyse?
Miksi helvetissä naisen pitäisi pakottaa mies tekemään oman osuutensa? Ajatelkaa toisinpäin, mies sanomassa naiselle:
-Vauva tuolla itkee, voisitko imettää?
-Menetkö ottamaan vauvan syliin, minulla on tässä ruuanlaitto kesken?
-Voitko hoitaa vauvaa sillä aikaa kun pesen pyykkiä?Niinpä!
Joo, ja jos nainen pyynnöistä huolimatta jatkaa pleikkarin pelaamista tai lähtee kavereiden kanssa kaljalle, mies voi pyytää isänsä, veljensä ja miespuoliset kaverinsa auttamaan tai soitella neuvolaan.
Ja mammapalstalla kysellään sitten isältä rikkiviisaaseen sävyyn, onko hän selkeästi pyytänyt äidiltä apua ja osaako kommunikoida avuntarpeensa oikein.
Ei siitä ole kyse. Joo, pleikkarin pelaamiseen voi tietenkin lopettaa, jos puoliso niin pyytää, mutta mitä sitten pitää tehdä. Ap ei ole vielä suostunut kertomaan, mitä hän ihan konkreettisesti on pyytänyt miestään tekemään.
Esim.
1) voisitko vaihtaa vaipan?
2) voisitko syöttää pullosta?
3) voisitko vaihtaa vaatteet vauvalle?
4) voisitko seurustella vauvan kanssa?
Se, minkä olen tähän mennessä ymmärtänyt on, että ap:tä harmittaa miehen asenne, se, että mies on kokenut itsensä väsyneeksi vaikka on itse ollut vielä väsyneempi ja se, että mies on tiuskinut (ilmeisesti) ap:lle, vaikka ap on itsekin tiuskinut miehellä (myönsi tämän).
Kyllä tässä kommunikaatio-ongelmat haiskahtaa takana. Ap on kuitenkin sanonut, että mies on ollut vauvan syntymään asti hyvä, huolehtiva ja vastuuntuntoinen kumppani. Ei se perusominaisuus sieltä mihinkään katoa. En sano, että ap:n pitäisi tuntea syyllisyyttä mistään. Mutta hänhän yrittää tässä selvittää, kannattaako erota vai ei, ja kun eroa pohtii, niin silloin on pakko miettiä, voiko itse toimia toisin, jotta suhde paranisi. Muutosta ei voi vaatia vain toiselta, tai jos sellainen tilanne on päällä, niin silloinhan ero alkaa olla ainoa mahdollinen vaihtoehto.
Kohtaa 4 en ymmärrä millään tavalla. Voisitko seurustella vauvan kanssa? Itsekin isänä ihmettelen että miten puhukyvyttömän vauvan kanssa voi seurustella? Ei ole miehelle oikein luontaista toimintaa tuollainen, ja sehän vasta järkevää on seurustella vauvan kanssa, vaikka kirkolle asti näkyy että homma ei kiinnosta tai huvita. Miehet eivät ole samanlaisia kuin naiset, monet hoitavat pakolliset hommat, mutta halinalle hommat onkin aivan eri juttu. Olen tässäkin sitä mieltä että vauvojen kanssa pärjää aivan mainiosti kun ei yritä olla super isiä tai super äitejä. Järki päähän, ei sen vastasyntyneen kanssa tarvitse kylki kyljessä kokoajan olla. Vauva on yksi osa elämää, ei epäjumala. Koohottamisesta suurin osa totaalisesta uupumuksesta johtuu, ja se pienempi osa tietysti koliikista tai vastaavista vaivoista, jotka eivät kuitenkaan kestä määräänsä enempää. Monilla hössötys jatkuu läpi elämän.
Jaa. Ilmeisesti tässä maailmassa on sitten miehiä jotka eivät oikeasti olekaan miehiä. Tunnen useamman, joilta seurustelu ja halinallejutut on onnistuneet helposti. Älä yleistä omaa vajavaisuuttasi koskemaan kaikkia miehiä.
No, nämä tuntemasi ja mainitsemasi miehet eivät kuitenkaan edusta kaikkia miehiä. On kai otettava huomioon sekin, että suurelta osalta miehiä ei onnistu eikä kertakaikkiaan kiinnosta tuo kirjoittajan mainitsema "seurustelu puhekyvyttömän kanssa". Asia ei muutu siitä, vaikka lähipiirissä olisikin asiat toisin.
- eri, eikä edes mies
Jos ei onnistu, se on hyvä syy olla valitsematta miestä lastensa isäksi. Ja jos tuo ilmenee myöhemmin, erota - jos mies ei halua taitoa opetella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies77 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, mitä olet kertonut miehelle, kun olet sanonut olevasi väsynyt ja tarvitsevasi apua? Minkälaista apua olet pyytänyt? Oletko sanonut konkreettisesti, "Voitko vaihtaa vaipan?" sen sijaan että sanot "Voitko auttaa?" ja mies menee tekemään ruokaa.
Imetitkö öisin vai syötittekö pullosta? Kerroitko miehelle selkeästi, miten hän voi auttaa sinua vauvan kanssa öisin? Sanoit, että miestä ei saanut yöllä herättää väsymyksen takia. Miten kommentoit? Mitä sanoit? Sanoitko, että olet tulossa hulluksi väsymyksestä? Että romahdat kohta ja pelkäät mitä sitten tapahtuu vauvalle. Miten mies siihen suhtautui? Sanoiko, että romahda vain ja vauva menehtyy hoidon puutteeseen.
Täällä joku kommentoi, että miehet eivät vauvan tulon myötä muutu, koska ei ole pakko. Eivätkö naiset pysty pakottamaan miehiä siihen?
Itselläni ei ole lapsia ja pelottaa, että omasta miehestä kuoriutuu samanlainen itsekäs tyyppi esiin. Yritän näillä kysymyksillä hahmottaa, on naisena mitään tehtävissä, voiko omalla toiminnalla vaikuttaa siihen, että mies heräisi auttamaan vai ei. Tiedän, että mieheni haluaisi jakaa vastuun, mutta miten sen saa tosipaikan tullen ymmärtämään kuin rankasta tilanteesta on kyse?
Miksi helvetissä naisen pitäisi pakottaa mies tekemään oman osuutensa? Ajatelkaa toisinpäin, mies sanomassa naiselle:
-Vauva tuolla itkee, voisitko imettää?
-Menetkö ottamaan vauvan syliin, minulla on tässä ruuanlaitto kesken?
-Voitko hoitaa vauvaa sillä aikaa kun pesen pyykkiä?Niinpä!
Joo, ja jos nainen pyynnöistä huolimatta jatkaa pleikkarin pelaamista tai lähtee kavereiden kanssa kaljalle, mies voi pyytää isänsä, veljensä ja miespuoliset kaverinsa auttamaan tai soitella neuvolaan.
Ja mammapalstalla kysellään sitten isältä rikkiviisaaseen sävyyn, onko hän selkeästi pyytänyt äidiltä apua ja osaako kommunikoida avuntarpeensa oikein.
Ei siitä ole kyse. Joo, pleikkarin pelaamiseen voi tietenkin lopettaa, jos puoliso niin pyytää, mutta mitä sitten pitää tehdä. Ap ei ole vielä suostunut kertomaan, mitä hän ihan konkreettisesti on pyytänyt miestään tekemään.
Esim.
1) voisitko vaihtaa vaipan?
2) voisitko syöttää pullosta?
3) voisitko vaihtaa vaatteet vauvalle?
4) voisitko seurustella vauvan kanssa?
Se, minkä olen tähän mennessä ymmärtänyt on, että ap:tä harmittaa miehen asenne, se, että mies on kokenut itsensä väsyneeksi vaikka on itse ollut vielä väsyneempi ja se, että mies on tiuskinut (ilmeisesti) ap:lle, vaikka ap on itsekin tiuskinut miehellä (myönsi tämän).
Kyllä tässä kommunikaatio-ongelmat haiskahtaa takana. Ap on kuitenkin sanonut, että mies on ollut vauvan syntymään asti hyvä, huolehtiva ja vastuuntuntoinen kumppani. Ei se perusominaisuus sieltä mihinkään katoa. En sano, että ap:n pitäisi tuntea syyllisyyttä mistään. Mutta hänhän yrittää tässä selvittää, kannattaako erota vai ei, ja kun eroa pohtii, niin silloin on pakko miettiä, voiko itse toimia toisin, jotta suhde paranisi. Muutosta ei voi vaatia vain toiselta, tai jos sellainen tilanne on päällä, niin silloinhan ero alkaa olla ainoa mahdollinen vaihtoehto.
Kohtaa 4 en ymmärrä millään tavalla. Voisitko seurustella vauvan kanssa? Itsekin isänä ihmettelen että miten puhukyvyttömän vauvan kanssa voi seurustella? Ei ole miehelle oikein luontaista toimintaa tuollainen, ja sehän vasta järkevää on seurustella vauvan kanssa, vaikka kirkolle asti näkyy että homma ei kiinnosta tai huvita. Miehet eivät ole samanlaisia kuin naiset, monet hoitavat pakolliset hommat, mutta halinalle hommat onkin aivan eri juttu. Olen tässäkin sitä mieltä että vauvojen kanssa pärjää aivan mainiosti kun ei yritä olla super isiä tai super äitejä. Järki päähän, ei sen vastasyntyneen kanssa tarvitse kylki kyljessä kokoajan olla. Vauva on yksi osa elämää, ei epäjumala. Koohottamisesta suurin osa totaalisesta uupumuksesta johtuu, ja se pienempi osa tietysti koliikista tai vastaavista vaivoista, jotka eivät kuitenkaan kestä määräänsä enempää. Monilla hössötys jatkuu läpi elämän.
Jaa. Ilmeisesti tässä maailmassa on sitten miehiä jotka eivät oikeasti olekaan miehiä. Tunnen useamman, joilta seurustelu ja halinallejutut on onnistuneet helposti. Älä yleistä omaa vajavaisuuttasi koskemaan kaikkia miehiä.
No, nämä tuntemasi ja mainitsemasi miehet eivät kuitenkaan edusta kaikkia miehiä. On kai otettava huomioon sekin, että suurelta osalta miehiä ei onnistu eikä kertakaikkiaan kiinnosta tuo kirjoittajan mainitsema "seurustelu puhekyvyttömän kanssa". Asia ei muutu siitä, vaikka lähipiirissä olisikin asiat toisin.
- eri, eikä edes mies
Ei onnistu? Samalla tavalla kuin naisilta ei onnistu auton ajaminen tai koodaaminen?
Alue: Aihe vapaa
En kyllä ikinä vaihtaisi lapsen päiväulkoilua siihen, mitä päiväkodista seuraa. Yksivuotias lapsi ei "saa" päiväkodista mitään - paitsi sen päiväulkoilun.