Lue keskustelun säännöt.
Mikä on "vaikein" kirja jonka olet lukenut?
Kommentit (878)
Vierailija kirjoitti:
Homeros. Paljon tapahtumia ja nimiä, vaati vähän enemmän keskittymistä.
Kukas tämän kirjan on kirjoittanut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Umberto Econ Ruusun nimi. Luinkohan loppuun edes?
Hiljattain sain kasiini Hirvisaaren romaaneita. Karjalan kuvaukset olivat viela jees, mutta tama mikalie Pietarisarja, huh kauhea, mita kartanoromaania. Kreivittaret ja tsaarit ja ruhtinattaret...kesken jai!
Vladimir Nabokovin Lolita. Jotenki vitutti se tyyli.
A & O-aapinen. Siihen meni kokonaista kaksi vuotta...
Vierailija kirjoitti:
Felipe Fernandes Armeston "Millenium", kertoo tarinan kuinka muilla kulttuureilla oli mahdollisuutensa levittää kulttuurinsa maailmaa hallitsevaksi ideologiaksi.
Aion lukea Ayn Randin "Atlas Shrugged", 1512 sivua paasausta vapaitten markkinoiden onnesta.
Olen yrittänyt. Uskomattoman tylsää ja puuduttavaa fiktiota. En tajua miksi se on niin suosittua sosiopaattien keskuudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Felipe Fernandes Armeston "Millenium", kertoo tarinan kuinka muilla kulttuureilla oli mahdollisuutensa levittää kulttuurinsa maailmaa hallitsevaksi ideologiaksi.
Aion lukea Ayn Randin "Atlas Shrugged", 1512 sivua paasausta vapaitten markkinoiden onnesta.
Olen yrittänyt. Uskomattoman tylsää ja puuduttavaa fiktiota. En tajua miksi se on niin suosittua sosiopaattien keskuudessa.
koski siis Ayn Randia.
Vierailija kirjoitti:
Sadan vuoden yksinäisyys. Niin monta samannimistä hahmoa, että sekaisin menee.
Yksi mun lemppareista! :D yksi keino auttaa tuon lukemisessa on pitää sukupuuta kirjan henkilöistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jumalainen näytelmä. Vedin loppuun asti, mutta tiukkaa teki. Tuskin edes ymmärsin kaikkea. Saatanalliset säkeet olen aloittanut, mutta jäänyt totaalisen jumiin.
Saatana saapuu Moskovaan ja Peltirumpu, kumpikin ihan saatanan omituisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Saatana saapuu Moskovaan ja Peltirumpu, kumpikin ihan saatanan omituisia.
Mun mielestäni ne on just hyviä! Luin Peltirummun parikymppisenä, kun olin tylsässä kesätyössä. Päivällä töissä odotin, että pääsen kotiin lukemaan sitä taas.
Saatana saapuu Moskovaan jäi kesken ekalla kerralla, mutta kolmekymppisenä se tuntuikin ihan erilaiselta.
Vaikeat kirjat jäävät minulta yleensä kesken. Atlas Shrugged kuuluu näihin. Koulussa oli pakko lukea Vanhus ja meri, se oli ohut mutta vaikea, minusta sekä ikävystyttävä että turhauttava. Nuorena sain joululahjaksi Muistelmia kuolleesta talosta ja muistaakseni luin kaikki kertomukset siitä, mutta vaikea oli. En palannut sen pariin sen jälkeen. En tiedä, miltä se nyt vanhempana vaikuttaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt kun mietin, niin klassikoista Hemingwayn kirjat ovat olleet vaikeita. Hänen karu ja eleetön tyylinsä jättää minut kylmäksi ja tyhjäksi. En pidä siitä.
Toinen, jonka kielestä en jotenkin pidä, se jotenkin tökkii, on Kaari Utrio, vaikka on ihan erilainen kuin Hemingway...
Harmittaa suorastaan, että ei tule yhtään vaikeaa kirjaa nyt mieleen - olenkohan pitänyt rimaa liian matalalla tai hyväksynyt sen, että pinnallinen ymmärrys riittää. Minulle ei ehkä ole luonteen mukaista jäädä harmittelemaan ja ponnistelemaan jos en ihan tarkkaan jotakin ymmärrä. Olen aika suurpiirteinen.
Erikoisena lukukokomuksena tulee mieleen Proustin "Kadonnutta aikaa etsimässä". Olin alle parikymppinen kun aloin lukea ensimmäistä kirjaa. Kirja imi mukaansa ikäänkuin luvaten, että kohta alkaa tapahtua. Luin kaikki siihen mennessä suomeksi ilmestyneet osat, olisiko niitä ollut silloin viisi, yhteen putkeen. En muista kirjasta juuri muuta kuin että kirja oli pitkäveteinen ja mitään ei tapahtunut, mutta silti oli ihan pakko lukea. Nyt näyttäisi koko teos olevan saatavilla seitsenosaisena. Pitäisi ehkä kokeilla taas..
Toisella tavalla vaikea kirja oli Frans G. Begtssonin Röde Orm, jonka luin ruotsiksi silloisella lukioruotsillani. Suosittelen lämpimästi kaikille hauskaa ja viihdyttävää viikinkiseikkailua Orm Punainen! Ja jos kärsivällisyys riittää siihen, että tulkitsee vanhanaikaista ruotsia jossa on käytetty verbien monikkomuotoja (esim. är vs. äro, gick vs. gingo) alkuperäinen tietysti tuo parhaan tunnelman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johanna Sinisalo - Ennen Päivänlaskua Ei Voi. Piti lukiossa lukea. Ehdottoman helppolukuinen kyllä, mutta niin totaalisen paska, että jokainen lukuhetki oli silkkaa tuskaa. Lukemisen jälkeen naamaa särki, kun oli koko ajan lukiessa inhon irvistys kasvoilla. Ajoittain oli pakko lopettaa lukeminen ja haudata kasvot käsiin, koska en meinannut kestää sitä kirjan huonoutta. Menee vielä nykyäänkin inhon väristykset, kun näen tuota kirjaa jossakin myynnissä.
Erittäin hienosti sanottu! Aivan kaamea kirja. Jossain kirjablogissa kehuttiin ja niinhän sitten luin sen sinnillä läpi. Henkinen oksennus ja inho. Ja tosiaan jäi tuollainen inhon muisto. Yök.
Kertokaa miten ja miksi se on niin huono, kiinnostaa!
Eikös se voittanut Finlandian? Luin sen joskus teininä. Ei se nyt niin huono ollut, muttei mikään erityisen hyväkään. Parhaiten jäänyt mieleen kohtaus jossa päähenkilö antaa pienen peikon tyydyttää itseään.
Se on täynnä kliseisiä itsestäänselvyyksiä. Menty koko ajan siitä, missä aita on matalin. Populistinen paskateos.
Päähenkilö on siis homomies, joka pelastaa pikkupoikien kiusaaman peikon. Kyllä, PEIKON, kirjaimellisesti peikon. Tämän peikon kanssa sitten kokee seksuaalisia kokemuksia, eli on siis eläimiinsekaantuja. Lukija pääsee siis ihailemaan muun muassa seuraavan laisia lauseita kirjasta: "Purkauduin kuin tulivuori." Muista henkilöhahmoista ainoa mieleen jäänyt oli alistettu ostovaimo Thaimaasta, jota isäntänsä tykkää tuplapenetroida dildoilla. Lopussa päähenkilö päätyy luolaan peikkoyhdyskuntaan. Peikoilla on konekiväärit. ...Niinpä.
Rakenne sinänsä on ihan hieno. Hahmot kuvailevat tapahtumia yksikön ensimmäisessä persoonassa, siis omin silmin. Välissä on peikkojen ominaisuuksista kertovia tietokirjamaisia osuuksia.
Hieno rakenne ei kuitenkaan riitä korvaamaan sitä, että kirjasta huokuu se, että se on dollarikuvat silmissä kirjoitettu skandaalinhaluinen teos, mutta kuitenkin niin konformistinen, että mammat voivat posket punoittaen lukea sitä hellan vieressä.
En kykene ymmärtämään, mikä tuossa on olevinaan niin hemmetin hienoa. Populistinen paskateos, en muuta sano. Huonoin kirja, johon koskaan olen tarttunut.
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun mietin, niin klassikoista Hemingwayn kirjat ovat olleet vaikeita. Hänen karu ja eleetön tyylinsä jättää minut kylmäksi ja tyhjäksi. En pidä siitä.
Toinen, jonka kielestä en jotenkin pidä, se jotenkin tökkii, on Kaari Utrio, vaikka on ihan erilainen kuin Hemingway...
Mä taas tykkään Utriosta, mutta en voi sietää Remestä. Töks, töks, töks.
Jose Saramago - Jeesuksen Kristuksen evankeliumi
Tuntui että yksi lause kesti monta sivua.
Lasi maitoa, kiitos. Kuvaus ihmiskaupan ja parituksen uhreista Euroopassa ja Pohjoismaissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johanna Sinisalo - Ennen Päivänlaskua Ei Voi. Piti lukiossa lukea. Ehdottoman helppolukuinen kyllä, mutta niin totaalisen paska, että jokainen lukuhetki oli silkkaa tuskaa. Lukemisen jälkeen naamaa särki, kun oli koko ajan lukiessa inhon irvistys kasvoilla. Ajoittain oli pakko lopettaa lukeminen ja haudata kasvot käsiin, koska en meinannut kestää sitä kirjan huonoutta. Menee vielä nykyäänkin inhon väristykset, kun näen tuota kirjaa jossakin myynnissä.
Erittäin hienosti sanottu! Aivan kaamea kirja. Jossain kirjablogissa kehuttiin ja niinhän sitten luin sen sinnillä läpi. Henkinen oksennus ja inho. Ja tosiaan jäi tuollainen inhon muisto. Yök.
Kertokaa miten ja miksi se on niin huono, kiinnostaa!
Eikös se voittanut Finlandian? Luin sen joskus teininä. Ei se nyt niin huono ollut, muttei mikään erityisen hyväkään. Parhaiten jäänyt mieleen kohtaus jossa päähenkilö antaa pienen peikon tyydyttää itseään.
Se on täynnä kliseisiä itsestäänselvyyksiä. Menty koko ajan siitä, missä aita on matalin. Populistinen paskateos.
Päähenkilö on siis homomies, joka pelastaa pikkupoikien kiusaaman peikon. Kyllä, PEIKON, kirjaimellisesti peikon. Tämän peikon kanssa sitten kokee seksuaalisia kokemuksia, eli on siis eläimiinsekaantuja. Lukija pääsee siis ihailemaan muun muassa seuraavan laisia lauseita kirjasta: "Purkauduin kuin tulivuori." Muista henkilöhahmoista ainoa mieleen jäänyt oli alistettu ostovaimo Thaimaasta, jota isäntänsä tykkää tuplapenetroida dildoilla. Lopussa päähenkilö päätyy luolaan peikkoyhdyskuntaan. Peikoilla on konekiväärit. ...Niinpä.
Rakenne sinänsä on ihan hieno. Hahmot kuvailevat tapahtumia yksikön ensimmäisessä persoonassa, siis omin silmin. Välissä on peikkojen ominaisuuksista kertovia tietokirjamaisia osuuksia.
Hieno rakenne ei kuitenkaan riitä korvaamaan sitä, että kirjasta huokuu se, että se on dollarikuvat silmissä kirjoitettu skandaalinhaluinen teos, mutta kuitenkin niin konformistinen, että mammat voivat posket punoittaen lukea sitä hellan vieressä.
En kykene ymmärtämään, mikä tuossa on olevinaan niin hemmetin hienoa. Populistinen paskateos, en muuta sano. Huonoin kirja, johon koskaan olen tarttunut.
Niin oli, huono, muttei nyt kaikkein huonoin kuitenkaan. Kaikki muutkin Finlandia-palkitut ja ehdokkaatkin, jotka olen lukenut tai yrittänyt lukea, ovat olleet pettymyksiä. Oksasen Puhdistuskin vain n. 7-8 kirja ja Hotakaisen voittokirja ehkä samoissa 7-8. Että lukihan ne, mutta eivät ne mitään mestariteoksia ole.
Sen sijaan pidän hemmetisti kirjasta Sieppari ruispellossa, molemmista suomennoksista ja alkukielisestäkin versiosta, jonka luin joskus Saarikosken suomennoksen jälkeen ja se tuntui hyvin paljon vähemmän boheemilta kirjalta kuin Saarikosken versio, oli melkein pettymys ensin miten korrektia englantia se oli verrattuna Saarikosken suomennokseen. Luen Siepparin aina välillä uudestaan, viimeksikin piti vilkaista vähän alkua (hyllyssä on se uudemp suomennos) ja sitten luinkin sen 3 tunnissa putkeen läpi koko jutun siltä istumalta. Jännää, että niin moni kertoo täälläkin ja muistan koulukavereitakin 30v takaa, että eivät pidä siitä. Minusta se on kauhean sympaattinen kirja.
Intian Mestari kirjoitti:
Koraani
se on kyllä niin sekavaa tekstiä eikä mitään historian juonta muutenkin tuli paha olo, vaikka luin historian avulla ja tein tutkimuksen siitä hstorian laitokselle
en suosittele
Ja piti päästä tähän ketjuun vaikka ei ole koraania avannutkaan.
Koraanihan koostuu profeetta Muhamedin ilmestyksistä ja suuria on 144.
Se ei siis ole romaanimuotoinen historiaa kertaava teos kuten ap on asian tulkinnut.
Sinuhe. Kiinnostava kirja, mutta luin sitä, kuin minulla olisi ollut lukihäirriä.